sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Joulu jo ovella on! :)

Vaikka jääkausi onkin yllättänyt taas pahemman kerran niin autolijat kuin muutkin ihmiset. Ratsastus on kyllä siitä "ikävä" harrastus sellaisessa maassa, kuin Suomi, missä pimeää ja ennen kaikkea kylmää aikaa on melkein puolet vuodesta. Ei ihmetytä, että myös talviaikaan kuulee monen hevosihmisenkin suusta, että kyllä tämä on hullun hommaa koko hevostouhu... Niin ei kai täysjärkiset tätä harrastakaan ;D
Lumi on toisaalta mukava, kun se tuo valoa pimeyteen, mutta... liika on liikaa. En jaksa enää ihastella kaunista luontoa, kun joka perkeleen aamu saa etsiä autoa puolen metrin hangen takaa, kaivaa se sieltä ylös; toivoa, että lukot ei ole jäässä ja ovet aukeavat; skrapata paskoilla skrapoilla ikkunoita; tehdä aamurukous autoa startatessa että se lähtisi edes käyntiin, kirota kun auto ei lähdekään parkista mihinkään (kiitos lumiauran joka on rakentanut lumivallin auton taakse tai sivuille!) vaan sen sijaan suditaan paikallaan ja saa ruveta lapioimaan (kyllä autoni varustukseen kuuluu nykyään miehekäs rautalapio, on ollut käyttöä joka kirottu päivä viimeisen 2 viikkoa) ja lopulta vielä hartaasti saa toivoa, että pääsee edes perille >ELOSSA

*Huh!* kyllä helpotti saada vuodattaa kaikki katkeruus tota "valkoista kakkaa" kohtaan! :D
Sitten päästäänkin itse asiaan, eli ratsuihin ja tuleviin ratsuihin.

Miron kanssa ollaan edetty siihen pisteeseen, että kävimme nappaamassa tyylikkäästi sinivalkoisen rusetin Keravalla Kalliorinteen seuraestekisoista 60-70cm luokasta. Ja nämä olivat siis toiset kisamme, ensimmäisistä kisoista jos haluaa tietää kannattaa lukea aikaisemmat tekstit...


                                              Kuvat marraskuulta Kari Nevalan valmennuksista

Kiitollinen sain olla kisassa avustaneelle Miron omistajalle Miljalle, sekä tiimin hovikuskille, joka urheasti paleli paikanpäällä ja oli hengessä muuten mukana. Myös Miron toinen kasvattajista pääsi paikalle katsomaan, eli kovat oli kannustusjoukot! Miro tuntui kisaverkassa mukavan pirtsakalta ja se ei ollut yhtään samalla tavalla jännittynyt kuin viimekerralla, vaikka hassuja hyppyjä me kyllä otettiin. Toki myös muutama sujuvakin hyppy taisi verkassa esiintyä.
Kisarata oli ihanan simppeli ja juuri sopiva meille. Ei mitään ihmeellisyyksiä, ei edes sitä pelottavaa sarjaa. Ei erikoisesteitä. Sujuva nolla saatiin ja Miro oli ihan innoissaan koko radan ajan! Palkintojen jaossa se ei kuitenkaan uskaltanut ruusuketta vastaanottaa, että ehkä sekin suoritetaan ensi kerralla?

Tämän jälkeen Miro ehti esiintyä koulurata harjoituksissakin omistajansa kanssa, jossa se sai hyvää palautetta siitä, että on ikäisekseen erittäin hyvällä mallilla! Iloiseksi tekee, kun saa kuulla välillä näinkin poisitiivsta palautetta ja oikeasti asiantuntevalta henkilöltä. Hyvä me!




Kisojen jälkeen on ollut maastoilua, rokotuksia ja rokotuksesta johtuvia kaulakipuiluja sekä viikon takainen Janna Huhtasen estevalmennus.
Todella innolla tätä odotin, mutta työpäivä, lakkiaisjuhlta ynm muut päivää kiireyttäneet menot taisivat viedä itseltäni mehut pois tyysti, ja illalla en enää ollutkaan fyysisesti enkä henkisestikään kovin hyvässä vireessä. Ajatus oli ihan muualla. En saanut verryttelyssä Miroon oikeen hyvää otetta. Ja ei me päästy hyppäämäänkään, kun Miro päätti, että maapuomit on ihan tylsiä, et nyt hypätään! Se siis suoraan sanottuna lähti ajautumaan yhdelle esteelle omatoimisesti ja jarruttavasta kuskista välittämättä. Tuloksena se, että kuski lentää ilmojen halki ja laskeutuu estetolpan päälle tai johonkin polvi edellä. Hermoihin taisi isku osua, kun hetken tuntui näkyvän tähtiä. Noh... hammasta purren ja kivusta välittämättä uudestaan selkään.
Loppu tunti menikin oikeastaan siihen, että yritin koota itseäni, siinä onnistumatta. Tehtävät olivat haastavia, jouduimme selvittämään kolmoissarjaa, innaria ja aika vaikeita pieniä käännöksiä. Huh! En tuntenut itseäni omaksi itsekseni. Ratsastin käsijarru päällä, unohtelin tehtäviä kesken kaiken, en tiennyt mihin olin menossa. Kyllä me lopulta kaikki selvitettiin, mutta ei kovin hyvä maku jäänyt. Miro oli kyllä kiltti, kun viitsi silti pitää tällaisen tunarin selässä, joka oli jättänyt aivot narikkaan suoraan sanoen.


Seuraava päivä meni ehkä hiukan paremmalla keskittymisellä, ja käsijarrukin oli jo pois päältä. Mutta vaikeat tehtävät jatkuivat ja löysin itseni taas kipeän polven kanssa maneesin pohjalta. Kyllä ketutti! Estekorkeudet olivat sellaisia, mitä Miro ei ole ratsastajan kanssa hypännyt. Tehtävät olivat sellaisia mitä, Miro ei ollut koskaan tehnyt. Sanotaan, että vaikka suoritimme tänäkin päivänä kaikki vaaditut tehtävät, kyllä itseluottamus molemmilta putosi parin asteen verran alemmas.
Toivotaan, että viikon päästä oleva Nevalan valmennus kohottaisi taas molempien fiiliksiä ja tehtävät pysyvät asiallisina myös meille vihreille ratsukoille, joiden hyppykerrat ovat kahden käden sormilla laskettavissa! Onneksi polvi ei mennyt ihoa enempää rikki, vaikka kipeästi tultiinkin alas. Mustelmilla selvittin...


Dee on koitutunut uuteen talliinsa todella hyvin. Olen paikkaan hirmu tyytyväinen, hoito on erinomaista ja Dave saa nauttia kokopäivä tarhauksesta ja isosta karsinasta!
Jonkun verran olen sitä yrittänyt säännöllisesti liikuttaa ja tänään käväistiin liinan päässä juoksemassa pellolla. Eli kunnon hankijumppaa hevoselle, kuin myös itselleni, sillä hankea on yli polvien! Tosi fiksusti poika on käyttäytynyt edelleen ja en malta odottaa, että pääsen kipuamaan sen kyytiin. Satula on ollut jo monesti selässä! :)
Yritän saada kunnon kuvamateriaalia järkättyä Deestäkin, se on meinaan nyt tosi hienossa kunnossa ja saanut kiloja takaisin kuljetuksessa tapahtuneen lievän laihtumisen jälkeen!
0

torstai 18. marraskuuta 2010

Deen Suomeen paluu ja valmennuksia!

Viime viikonlopun sunnuntai oli kaikin puolin tapahtumarikas ja kiireinen. Aamulla oli TKR:n järjestämä Kari Nevalan valmennus, johon olimme ilmoittautuneet Miron kanssa, päivällä kiirehdin pitämään ponitunnit + aikuistunnin Itä-Helsingin suunnille ja illalla oma rakas varsa Dee tuli vihdoin ja viimein kotiin!

Aamun valmennus oli niin positiivinen meidän osaltamme, että vieläkin näin kolmen päivän jälkeen olen ihan fiilareissa. Edellinen hyppykerta oli siis estekisat viikko takaperin, sen jälkeen omistajansa Miljan kanssa Miro oli suorittanut puomiharjoituksia, jossa se oli ollut hiukan peloissaan. Avoin mieli on kyllä se työkalu, millä tämän hevosen kanssa pitää kaikkii uusiin tilanteisiin mennä. Päällimmäinen epäilys kuitenkin oli, että se saattaa olla edelleen jännittynyt ja viimekertainen kisajännitys saattaisi näkyä edelleen hiukan hyppäämisessä. Mutta epäilykseni muuttui vääräksi.
Alkuverryttelyssä Miro tuntui erittäin pirteältä ja energiseltä, vaikka edellisenä päivänä olinkin tehnyt semirankan laukkatreenin maastossa. Tämä siis on vain positiivista, valmistelu valmennusta varten oli siis toiminut nappii; energiaa ja eteenpäinpyrkimystä löytyi reilusti, mutta hevonen pysyi silti lapasessa! Verryttelyssä tehtävänä oli tehdä ravissa ja laukassa voltteja, jotka osoittautuivat meille hiukan hankaliksi..... eihän me mitään voltteja koskaan olla menty, vaan ennemminkin reippaasti eteenpäin kokoajan :) Tasapainoa oli todella hankala säilyttää, ja kun pidätteitä otti Miro alkoi tuntui jopa siltä, että se olisi pohkeen takana. Kari tahtoi meidän kulkevan aika hitaassa tempossa, joka tuotti myös ongelmia, kun Miron laukka on suhteellisen matkaavoittavaa plus hevonen olisi halunnut vain edetä. Jotenkuten siis selviydyttiin hommasta ja päästiin aloittamaan hyppääminen.
Tehtävät olivat uusia ja haasteellisia nuorelle hevoselle, mutta estekorkeudet pysyi matalina ja Miro suoritti kaiken pyydetyn yli odotusten. Aloitimme aluksi pienellä okserilla, josta maneesin lyhyen sivun kautta lähestyminen lävistäjän suuntaisesti pystylle. Miro hyppäsi reippaasti ja hyvällä imulla. Harjoitukseen lisättiin tämän jälkeen yksi pystyeste lisää, jolloin tien ratsastaminen oli kaarevalla uralla loivalla kiemuralla. Tällainen tie oli Mirolle ihan uusi juttu, mutta se keskittyi innokkuudestaan huolimatta hyvin tehtävään ja kuunteli hyvin pidätteitä sekä pohkeita. Tehtävä jatkui edelleen edellisestä, ja teimme peilikuvana saman tien kuin aikaisemmin maneesin toiseen päähän jatkaen lyhyeltä sivun jälkeen lävistäjälle, mutta tämän jälkeen pituussuuntaisesti maneesin keskelle oli sijoitettu okseri jonka jälkeen kolmen laukka-askeleen jälkeen suoraan pituushalkaisijaa jatkaen pysty. Tässä olikin tehtävää nuorelle kokemattomalle, mutta positiivista oli se, että Miro suorastaan kuumeni ja innostui entisestään heittämään esteiden välillä ilopukkia eli niin kivaa sen mielestä oli!
Meidän osalta treenit päättyivät tähän, kun vielä hyvin meni eikä vaikeampia enää kannattanut jo vähän väsähtäneeltä nuorelta hevoselta pyytää. Oma fiilis oli niin hyvä tunnin jälkeen. Tuntui, että treeni oli ollut kaikkine tehtävineen kivaa minun, mutta myös hevosen mielestä ja lopetus tuli vielä erittäin onnistuneen suorituksen jälkeen! Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata Keravalle Kalliorinteen seurakisoihin 60-70cm rata suorittamaan. Katsotaan jos jännitys ei veisi ihan Miron keskittymistä tälläkertaa kokonaan, vaan pääsisimme kunnolla rataa hyppäämäänkin! :)


Sitten päästään siihen uutiseen, jota nyt olen jännittänytkin tovin aikaa... sillä Dee palasi vihdoin Suomeen! Matka Hollannista kaikkine mutkineen perille kesti reilu 3 vuorokautta, joten pitkään se on saanu autossa elellä. Siitä huolimatta hevonen oli sunnuntai iltana pirteä ja heinä maistui. Itselleni nousi oikein helpotuksen tunne, että se on nyt yhtenä kappaleena jälleen itseni huolehdittavana. Dee majoittui Klaukkalaan sijaistalliin pariksi viikoksi, kunnes sen varsinainen tallipaikka vapautuu Etelä-Sipoosta.
Pari päivää matkan jälkeen olen varovaisesti totutellut taas touhuamaan oman varsan kanssa, ja opetellut mitä kaikkea se osaa ja kuinka paljon se on henkisesti kasvanut sitten viime kevään. Pakko sanoa, että kun sitä tallin käytävääkin pitkin taluttaa ja kuulee kenkien kopinan jotka sille on Hollantireissun aikana ensimmäistä kertaa laitettu, tuntuu ihan siltä, että minulla ei ehkä olekaan enää ihan varsaa vaan nuori hevonen.
Tavoitteena on nyt, että pienellä liikuttelulla yritän pitää sille rakennetun kunnon yllä, mutta erittäin kevyesti. Lepo on varmasti se numero yksi rankan treenikauden jälkeen noin nuorelle hevoselle. Jokatapauksessa selässä olisi tarkoitus kuitenkin käydä vielä tämä vuoden puolella ;)
Loppuun vielä videota iloittelusta kentällä pari päivää matkan jälkeen....


video
0

torstai 11. marraskuuta 2010

Miro elämänsä ensimmäisissä kilpailuissa!

Lauantaista vierähtänyt jo muutama päivä aikaa, mutta vasta nyt on sellainen hyvä kirjoitusfiilis jota kannattaa käyttää hyödykseen... Tosiaan viime viikonlopun lauantaina osallistuimme 4v. Miron kanssa estekisoihin, vaikka muutoin polle taitaakin painottua ainakin sukunsa puolesta kuitenkin kouluhevospuolelle. Kuitenkin viime aikoina jonkun näköistä kehitystä eteenpäinpyrkimyksessä on tapahtunut ja hyppykerrat, joita ollaan omistaja Miljan avustuksella otettu, ovat olleet tosi onnistuneita ja hevonen on tuntunut paremmalta kuin koskaan, joten nyt oli hyvä hetki laittaa nuori ensimmäistä kertaa tehtävän eteen haastellisemmassa ympäristössä. Näihin pikkukisoihin lähdettiin ihan rennolla asenteella katsomaan, miten poika tilanteen ottaa ja muutenkin koko touhu harjoitusmielessä. Jostainhan on pakko aloittaa!
Henkilökohtaisesti kuskina en oikeastaan odottanut mitään, en viitsinyt edes kauheasti lähtemään spekuloimaan ennen kisapäivää mitä tulisi tapahtumaan vaan pidin mielen avoimena. Joko homma menee ihan hyvin tai sitten ei, joka tapauksessa hevosen elämän ensimmäistä kokemustahan kuitenkin lähdettiin hakemaan.
Olin päivästä avustamassa radan rakennusta, jossa pääsin samalla tutustumaan jo rataan, joka meidän luokassa oli sen vaivaiset 60-70cm, jonka Miro selvittää vaikka takaperin jos liian jännäksi muuten tilanne menee sen mielestä. Etukäteen olimme Miljan kanssa miettineet, että yleisö saattaa pelottaa hiukan "sätkyä" Miroa eniten, joten oli helpotus, että radan ensimmäinen este oli katsomosta pois päin, eli aloitus ainakin helppo näin henkisesti ajateltuna. Muutoin helpon radan kaksi kohtaa ajattelin jo etukäteen ehkä tuovan ongelmia jos jotain ongelmia oli tullakseen; sarja (jota Miro on kerran aikaisemmin hypännyt harjoituskerroilla) hypättiin katsomoa kohti, mutta onneksi se oli kuitenkin sijoitettu seinän viereen vähän tukemaan ja perusradan toiseksi viimeiselle esteelle oli aika tiukka mutka, jossa saattaa tuoda ehkä haastetta, sillä ohjaustehosteet ei tällä ruunalla vielä ole ihan hallussa.

Miro kävi pienestä kisahälinästä enemmän kuumana kuin mitä yleensä, joten jo verryttelyyn vihdoin päästessämme poika oli aika tärränä. Verryttely oli täyttä kaaosta, sillä luokkaan osallistui paljon ratsastuskoululaisia sekä muita mahdollisesti vähemmän ratsastaneita siitä päätellen, että liikennesäännöt eivät olleet kaikilla ihan selvillä. Lisäksi verryttelyssä oli suhteellisen monta ratsukkoa samaan aikaan, joka johti siihen, ettei tilaa ollut ja poneja ja hevosia suihki millon mistäkin. Miron kauhuksi verryttelymaneesiin oli asennettu myös kaijutin helpottaakseen kisan kulun seuraamista. Tässä olikin kaikki ainekset pienen hevosen tolaltaan pois saamiseksi :) Miron pienen paniikin saatoin tunnistaa jo ravatessa, että se ei ollut juuri lainkaan pohkeen edessä, vaan keskittyi lähinnä sätkimään ja kyttäämään härdelliä ympärillä. Yhtäkään verryttelyestettä emme tainneet ylittää, sillä ruuna kieltäytyi täysin hyppäämästä koko tilassa. Kaikesta huolimatta pysyin itse ihmeen rauhallisena, ja muutaman hyppy-yrityksen jälkeen todettiin Miljan kanssa, että mennään kentälle omaan rauhaan kokeilemaan muutama hyppy ennen meidän suoritusta. Kentällä Miro oli taas erittäin hyvän tuntuinen, sen kaasut lähti samantien toimimaan, kun pääsimme sekasorrosta vähän rauhallisempaan paikkaan. Otimme muutaman hypyn ristikolle ja ihan hyvän kokoiselle pystylle, ja hevonen hyppäsi kuin ajatus.

Pian olikin meidän vuoromme, ja aivan odotetusti Miron mielestä katsomo oli niin kaamee, että se vähintää voi syödä pienen ponin jos sen lähelle uskaltautuu. Radan aloitus kesti tovin, sillä lähestyminen ekalle esteelle piti tehdä kuitenkin katsomon vierestä kulkien. Kaasu oli pojalta jälleen aivan hukassa, niin kauhuissaan se oli. Ajattelin, että eikai tässä muutakuin mennä ihan sama missä askellajissa, ensimmäistä estettä kohti ja katsoa mitä se sanoo. No, yli mentiin omalla tyylillä, mutta yli kuitenkin. Kakkosesteen eteen pysähdyimme, mutta Miro päätti kuitenkin ylittää koko höskän vaikka sitten kaatamalla esteen... matka jatkui siis edelleen kolmoselle, josta en muista mitään, mutta yli kai me mentiin, kun neloselle päästiin joka oli katsomon läheisyydessä. Sekin mentiin, yli, ali tai läpi. Vuorossa oli sarja, ja mietinkin, että tähän voisi meidän matka tyssätä, kun tuo minun olettama alkukin tuntui Mirolle niin pelottavalta. Mutta ei, kauhusta kangistuneenakin Miro silti kiltisti selvitti jollain konstin sarjan ja matka jatkui pelottavan katsomon ohi jälleen 6. esteelle. Tälle esteelle taisi tulla ensimmäinen oikea hyppy, kuski ei ollut tässä vaiheessa enään oikein messissä, joten tyylipisteitä ei tarvinnut hänellekään varmasti jakaa! Tämän jälkeen enää kaksi estettä, jotka nekin selvitimme samaan tyyliin kuin alkuradankin, mutta... selvisimme maaliin!!! Kuinka monta kertaa naureskelin radan aikana, että kohta tulee vihellys ulos, mutta ei. Perusradalta 16 virhettä, eli toisin sanoen joko neljä pudotusta tai sitten yksi pysähdys luokiteltiin kielloksi ja kolme pudotusta.
Jokatapauksessa Miro hienosti tsemppasi minun kanssani loppuun asti, vaikka tilanne olikin sen mielestä varmasti tähän astisista kokemuksista se kaamein! Ensi kerralla menee jo varmasti paljon paremmin, uskoisin näin.

Radan jälkeisen puinnin jälkeen saimme Miljan kanssa todeta, että voidaan olla tyytyväisiä, sillä tästä on mukava jatkaa. Olin siis päivän päätteeksi tosi iloinen, että tämä ensimmäinen kisakerta on nyt koettu ja se meni kaikista ongelmista huolimatta kivasti, vaikka mieltä tottakai piti varjostaa eräiden ihmisten negatiivinen arvostelu suorituksestamme. Kyllä, uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin joidenkin elämä taitaa olla niin tylsää, että elämän alueita täytyy selkeästi laajentaa pistämällä nokka myös muiden asioihin. Ja käyttäytymällä erittäin ala-arvoisesti ja lapsellisesti... huoh, minä suhteellisen temperamenttisena ihmisenä saatan kyllä joskus kimpaantua tällaisita turhanpäiväisesti negaajista ja arvostelijoista turhankin paljon. Pitäisi vaan pitää mielessä ettei kuuntele sellaisia, vaan iloitsee niistä asioista missä kokee onnistuvansa. Tällä kertaa meille ei joo tullut puhdasta rataa, eikä edes kovin upealla tyylilläkään, mutta mitä sitten? Kyllä siellä monen kokenut kisakonkari kielsi uloskin, sentään tämä hieman pelokas 4v. suoritti tehtävänsä loppuun asti! Ei voi muuta sanoa, että kun kisatilanteessa tapahtuva jännitys vähän laantuu, niin täältä tullaan ja näytetään mistä kana kusee! ;)
0

torstai 4. marraskuuta 2010

Syksy mennyttä, talvi edessä...

Kaikenlaista on ehtiny tapahtua sitten viime kirjoitusten.

Suurin pettymys on varmasti se, että Dee ei läpäissyt Hollannissa röntgentestiä. Sillä oli muuten puhtaat kuvat, paitsi toisen takasen kintereessä jotain pientä, mikä ei vaikuta sen käyttöön millään tavalla, mutta mitä ei toivota kuitenkaan mahdollisella jalostusoriilla olevan. Hollanti onkin maailman tiukin näiden kuvien kanssa, kun taas naapurissa tässä olla paljon kiltimpiä.
Nyt onkin ollut kova mietintä Deen jatkosta, mitäs nyt sitten? En kuitenkaan yhtään koe treenin olleen turha kokemus, se on hyvässä kunnossa ja paljon edellä samanikäisiään monessa asiassa, vaikka selässä sillä ei ollakaan vielä käyty.
Ehkä otan pojan nyt kotiin, laitan sen itse satulaan ja annetaan ajan kulua. Lahjakas se on taidoiltaan jokatapauksessa, ja Deen valmentaja Alexandra sanoikin sen olevan kyvykäs myös estepuolella, mutta koulupuolella sillä on liikkeiden puolesta mahdollisuudet kuinka korkealle tahansa. Sehän nyt taas rippuu siitä, miten se kulkee ratsastajan kanssa ja kuinka hyvä ratsastaja on selässä. Taidan olla kuitenkin niin itsekäs, että käytän näin kyvykkään hevosen taidot hyödyksi omalle etenemiselle... miksi vaihtaisin yhtään huonompaan tai antaisin sen jollekin toiselle kokeneelle ratsastajalle, kun kerran omat tavoitteeni on kehittyä mahdollisimman hyväksi ratsastajaksi.
Dee on kuulemma myös viimenäkemän edelleen vain komistunut ja saanut orimaista ulkonäköä. Innolla odotan sen näkemistä jälleen! Sopiva tallipaikka on vain vielä hakusessa.

4v. Miron kanssa ollaan päästy taas vauhtiin, ja ruuna on ollut oikeastaan ihan älyttömän hyvän tuntuinen aivan viime viikkoina! Maastoiltu ollaan ahkerasti säästä riippumatta ja myös parisen kertaa hypätty, mm. aikaisemmin yksittäisiä esteitä ja nyt tämän viikon maanantaina jo pientä linjaa ja sarjaa. Mikään ei ole ollut ongelma tälle kaverille ainakaan jos esteistä on kyse. Se on kauhean hyvä ratsastettavuudeltaan, reagoi pohkeesta eteen ja on myös herkkä pidätteille, eli mukavasti sen askeleita pystyy kyllä säätelemään esteiden välissä! Asenne on myös kohdallaan, sillä se ei ole tähän asti ainakaan kytänny erikoisia esteitä ja yli se yrittää vähän huonommistakin lähestymisistä huolimatta. Tämän hepan kanssa on saanut taas muistaa, miksi esteet on niin mun juttu! Etenkin kivan hevosen kanssa!
Nyt meillä on tulevana viikonloppuna edessä Miron elämänsä ensimmäiset kisat Tuomarinkartanossa, ollaan nimittäin osallistuttu huimaan 60-70cm luokkaan (: Saas nähdä mitä siellä käy, mutta aika rennolla fiiliksellä kuski ainaki asennoituu tähän, ja niinhän se pitääkin kun tavoitteena on vain saada nuorelle hyvää kokemusta. Ainoa mikä varjostaa hyvää kisakuntoa on se, että heräsin tänäaamuna yllätysyllätys kuumeessa... taitaa olla jo neljäs kuumeilu tänä syksynä ja sopii ihmetellä mikä on saanut mun vastustuskyvyn näin alas, etten meinaa kunnolla parantua ollenkaan? Kisoja en kuitenkaan meinaa jättää väliin, voin lepäillä sitten vaikka ens viikolla jos tarvitsee.
0

torstai 14. lokakuuta 2010

Flunssat takanapäin ja Miroilua pitkästä aikaa


Pitihän se arvata, että kun minä pääsen vihdoin satulaan niin upeat syyskelit loppuvat kuin seinään... Vaikka eikai säät haittaa, se on vain pukeutumisesta kiinni.

Pienellä jännityksellä odotin mitä maastoilusta tuleman pitää, sillä Miro on ollut edellisen viikon kokonaan maneesityöskentelyssä ja tämänkin viikon suhteellisen kevyesti on otettu yhden tippuneen kengät vuoksi. Murmeli kun meinaa olla vähä sähäkkä kaveri maastossa rankempien treenipäivien jälkeenkin. Tänään päästiin sitten tyyppaamaan uudet tuliterät popotkin suoraan kengittäjän jäljiltä (:
Toinen uus juttu meille maastoon oli gramaanien kokeilu, sillä Miro oli kuulemma sileällä toiminut todella hyvin ja etenkin vaikeahkompi oikea laukka on lähtenyt paremmin rullaamaan näin. Josko pieni annos lisää nahkanyörejä toisi meidänkin maastoiluun vähän pyöreämpää ja kontroloidumpaa hevosta, sitä lähdettiin kokeilemaan.

Alku oli tyypillistä Miromaista sätkyilyä. Kaikki oli tallinpihalta lähtien maneesin nurkalle ihan järkyttävän pelottavaa... Eipä alkuun uskaltanu ihan pitkiä ohjia antaakaan...
Dumin maastot ovat kyllä niin ihanteelliset tällaiselle sätkyilijälle ja miksei muutenkin! Lääniä on mennä, eikä tarvitse liikenteen seassa pelata, eli ihan luksusta.
Olin suunnitellut kävelyä koko alueen ympäri, jotta saadaan turhat hörhöilyt pois ja vähän rentoutumaan, jonka jälkeen meinasin kokeilla ravia ja laukkaa ensin kentällä kuullostellen löytyykö kontrollia. Päästiin Vantaanjoen reunaa pitkin mentyä hyvän matkaa, kunnes saatiin totaallinen pelon kohde vastaan - sellainen salaojaputki oli jätetty reitin varrelle pientareelle ja kaikkihan me tiedämme kuinka salakavalia tuollaiset putket saattavat olla, vähintään syövät pieniä hevosia! Tai Miron mielestä ainakin. Siinä aikamme nahisteltiin mennäänkö vai eikö mennä, ja yhden "U-käännös ja täysii pakoon" -liikkeen suoritimme myös, kunnes Miro keräsi rohkeutensa rippeet ja hiippaili putken ohi, kuitenkin varalta pellon kautta turvallisen välimatkan päästä... Matka saatiin jatkettua pelottavuuksista huolimatta ja Miro alkoi tuntua niin rennolta, että muutin suunnitelmiani lähteä kentälle, vaan nostin ravin ja jatkettiin maastokierroksia. Ja wau, kun hevonen tuntui hyvältä! Se oli reipaan oloinen ja kulki itse energisesti eteenpäin hyvässä tasapainossa. Itse muutakuin keventelin ja annoin mennä. Metikkö osuudella päästiin ylittämään pari kaatunutta puunrunkoakin ja Miro suorastaan innostui niistä. Ekat maastoesteetkin on nyt sit virallisesti ylitetty!

Laukassa hevonen tuntui edelleen todella hyvältä. Ei varmaan koskaan ole tuntunut tällaiselta kun yksin ollaan maastoiltu, eteenpäinpyrkimys oli samaa luokkaa kuin mitä se on kaverin seurassakin maastoillessa. Laukka pyöri ja mentiin pitkiä pätkiä aika reippaastikin. Kertaakaan ei tullut pukkikohtauksia ja ainoastaan yhden kerran ryöstöyritys :D josta siitäkin sain ponin sekunnissa takaisin kontrolliin. Eiköhän tää jo kohta opi, että kun kiltisti mennään eteenpäin ilman sinkoiluja niin maastoilu voi olla viel hauskempaa kuin mitä se on ollu. Ja rentous kun löytyy, niin saa enemmän koko lenkistä irtikin.

Kunnon loppukäyntien jälkeen sain todeta, että kokonaisuudessaan aikaa meni n. 1½h. eli ihan hyvin. Hevonenkaan ei kunnolla hikoillut, vaikka hiukan loppua kohden taisi väsähtääkin. Tallin pihaan päästyä samaa "pöllö-energiaa" löytyi edelleen, mutta havaittavissa oli suunnattoman paljon rennompi ratsu kuin lähtiessä.
Hyvä alku mun sairaslomien jäljiltä, Milja tehny hyvää duunia sillä välin, täytyy sanoa. Huomenna uusiksi!
0

tiistai 12. lokakuuta 2010

Oma hevonen paras hevonen

Hollannista ollaan palattu jo pari viikkoa takaperin, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kirjoittaa stoorin lyhyesti aivan mahtavasta reissusta.

Lensimme Lauran kanssa Tampereelta Bremeniin maanantai aamuna, lento kesti erittäin vähän aikaa ja perillä Saksassa vuokrasimme auton jolla päästään paremmin huristelemaan paikasta toiseen. Automatka Hollannin puolelle tuntui kesätävn ikuisuuden, etenkin kun tiesi, että on vain enää muutaman kilometrin päässä Deestä. Olimme Alexandralle, Deen valmentajalle, ilmoittaneet tulostamme, ja vatsanpohjassa oikein sattui, kun odotti näkevänsä oman hevosensa melkein puolen vuoden eron jälkeen.
Taidettiin eksyäkin pari kertaa kunnes löysimme tien Alexandran tallin porteille. Ensisilmäys paikasta oli todella siisti ja hieno! Ei tällaisia ole juurikaan Suomessa, joten sitä katseli ympärilleen kuin ollen Liisa ihmemaassa.

Ja vihdoin! Tuttu turpa tunki yhdestä tallin karsinasta :) Kyllä siinä itku meinas päästä, olin niin onnellinen! Ja vielä onnellisempi, kun näin kuinka hyvässä kunnossa se oikasti on, upea karva, saanut lihaksia, kasvanut, sopiva rasvakerros, kaviot hyvät ja saanu kengät, jalat erittäin hyvässä kunnossa sekä tärkeintä, poika oli kuin itse rauhallisuus. Se vaikutti todella tyytyväiseltä! Alexandra pyynnöstämme mittasi Deen tallin käytävällä ja säkäkorkeus on tällä hetkellä on 164cm, ja se kasvaa vielä.
Tänään meille oli luvattu näyttää Deen treeni irtohypytyksessä, joten sille laitettiin suojat jalkaan ja vietiin pienellä hypytyskentälle, jossa oli valmiina kuja.

Dee valmiina irtohypytykseen

Alkuun Dee sai suorittaa kaksi maapuomia ja pienen ristikon. Poika vaikutti jo heti alkuun todella innokkaalta. Alexdra kommentoi tässä vaiheessa, että ei ole hypyyttänyt sitä kuin kaksi kertaa ennen tätä, mutta hevosella on hyvä asenne koko touhuun ja se hyppää "kouluhevoseksi vähän turhankin hyvin". (Noh... onhan Deen suku toisaalta kuitenkin enemmän estehevospainotteinen kuin kouluhevos...) Esteitä koroteltiin sitämukaan, kun Dee niitä suoritti. Välillä se arvioi lähetymisiä hiukan väärin, jalat meni solmuun ja hiukan kolauteltiin, mutta koskaan se ei kieltäytynyt ja lopulta korjasi itse omat virheensä ja hyppäsi puhtaasti. Kujan viimeinen este rakennettiin okseriksi sen jälkeen, kun Dee oli suorittanut sen hyvin pystynä. Parhaimmillaan okseri oli n. 120cm ja hevonen vaan edelleen hyppäsi samalla innokkuudella ja itseasiassa ihan hyvällä tekniikallakin! Olin niin tyytyväinen näkemääni! Sain kunnon sielunrauhan, kun näin miten hyvässä, asiantuntevassa ja ammatimaisessa paikassa Dee on. Ja maailman hienoin hevonen näytti kuten pitikin, maailman hienoimmalta!


video
2v. oripoika Darklord (Osmium x Graham) hyppytreenissä

Jatkoimme Alexandran luota matkaa Bed and breakfast paikkaan, jonka olimme varanneet jo Suomesta, ja täytyy kyllä sanoa, että matkustamisesta oli vähän uupunut. Energiaa sai oikeastaan siitä innostuksesta mitä oli vähän aikaa sitten nähnyt, Deestä.

Tähän väliin voisin kertoa lyhyesti matkan muista tapahtumista, ennen kuin palaan Deen luona vierailuun nmr2 (: ...
Matka oli todella antoisa ja opettavainen, pääsi kuuntelemaan eri ihmisten näkemyksiä hevosista, niiden suvuista jne. Kävimme katsomassa muutamia myyntihevosia, sekä kahdessa varsahuutokaupassakin vierailimme. Tosin ei huudettu varsaa, mutta muuten olikin todella kiinnostavat tapahtumat ja näki paljon erilaisia varsoja. Viikon loppupäästä kävimme myös itselleni kaikista mielenkiintoisimmista tapahtumista, nuorten hevosten MM:ssä Belgian Lanakenissa! Taso on kova jo noinkin nuorilla, hienoja hevosia ja hyviä ratsastajia, ennenkaikkea hyvää ratsastusta (okei myös vähän huonoakin esiintyi). Kyllä siellä muutamia Suomalaisiakin oli osaa ottamassa, ja heille tietenkin peukkuja pidettiin. Puitteet Lanakenissa oli ihan mielettömät. Tällaisia kisoja kun saisimme kotimaahankin, niin wau! Kojuja, ruokapaikkoja, baareja... ja areenat joissa kisoja käytiin, olivat isoja ja hyvällä pohjalla. Verryttelyalueet oli sijoitettu niin, että sitä pääsi taviskatsojakin seuraamaan. Lisäksi alueella käytiin Zangersheiden oritestejä, joita seurasimme myös muutaman tunnin ajan. Aivan mahtava kokemus ja tänne pitää tulla ensi vuonna uudestaan!


Prinsjesdagin varsahuutokaupasta, orivarsa Sir Donnerhall x Jazz myytiin hintaan 9000€


Vierailua eri talleilla ja tämä paikka jäi erityisesti mieleen maisemien ja puitteiden takia!


Zangersheiden oritesteistä, ori Mr. Blue x Calando I x Coriander, s.2008


Belgian Lanakenissa nuorten hevosten MM:ssä järjestettiin luokka myös jalostusoreille. Oma suosikkini Quality Time (Quantum x Cantus)

Uusi vierailumme Deen luona oli torstaina aamuvarhaisella, ja meille näytettiin Deen askelajitreeniä. Dee sai juoksutusvyön selkäänsä ja sivuohja tyylisen naruhässäkän, jonka tarkoitus siis on auttaa hevosta kulkemaan oikeassa muodossa. Dee päästettiin pienemmässä maneesissa vapaaksi liikkumaan uralle, ja sen vauhtia säädeltiin kulkemalla kentän keskellä juoksutusraipan kanssa. Huokailin varmaan ensimmäiset minuutit ihan tyysti, ja unohdin kuvata, kun oripoika liikkui niin hyvin... olen aina pitänyt ravia sen heikoimpana askellajina, eikä se muutenkaan koskaan ravia ole kunnolla näyttänyt, mitä nyt joskus väläytellyt. Ja nyt se liikkui niin hienosti. Hyvällä liikemekaniikalla ja energisesti luonnostaan ylämäkeen. Vielä takaosa vaikuttaa voimattomalta, eikä Dee jaksa kovin pitkään takaa kunnolla ponnistaa mikä on varsin luonnollista, mutta sitten kun voimaa alkaa löytyä riittävästi niin... WAU! Laukka on edelleen Deen vahvin askellaji ja siinä se etenee vaivattomasti.
Nyt odottelemme vain röntgenien lopullisia tuloksia ja tämän jälkeen nähdään, lähdetäänkö Deetä viemään NRPS ensimmäiseen oritestiin, joka järjestetään marraskuun viimeisenä viikonloppuna!

Oli niin kiva reissu ja pian pitää lähteä uudestaan, mikäli Dee Hollannin kamaralla pysyy. Sen sijaan omat ratsatukset Suomessa on ollut jonkin aikaa vähän tauolla oman sairastelun vuoksi. Katsotaan, josko sitä kohta pääsisi taas Miron selkään! Ainakin vointi alkaa olla päivä päivältä jo parempi ja pahemman laatuinen flunssa alkaa olla voiton puolella. Ensi kerralla siis enemmän ratsastuskuulumisia!
0

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Hollannin matka Deen luo lähestyy! Iiiks!!! :D

Enään neljä päivää ja olisi aika suunnata lentokentälle, josta lento Bremeniin ja parin tunnin autoilu Hollannin puolelle. Kyllä tätä on odotettukin! Mun flunssakin alkaa olla jo hyvää vauhtia voiton puolella, joten ei tarvitse räkäisenä onneksi lähteä reissuun.
Viimeisimmät kuvat Deestä näyttää tältä:



Että hyvässä kunnossa oripoika on ja treenikin aloitettu. Jännittävää kuulla mitä Alexandra sanoo nyt tulevana vierailulla Deestä, kun on jo jonkin aikaa saanut treenata sitä. Välillä on kyllä niin vahvat fiilikset siitä, että haluaisin sen jo kotiin... mutta katsotaan nyt tämä kuitenkin loppuun kun kerran leikkiin ryhdyttiin, jossain vaiheessa sen kotiin saan jokatapauksessa, ennemmin tai myöhemmin :) Ensi kerralla toivonmukaan pääsen kertomaan vihdoin mitä omin silmin olen nähnyt.

Omat ratsastukset viimeaikoina onkin muutamia satunnaisia heppoja lukuunottamatta painottunut 4v. Gallops Jamiroon, jonka selästä ei ole enää toistamiseen tarvinnut laskeutua vauhdilla ;) Vaikka aikaa on kulunut tosi vähän mitä sen kanssa on maastoiltu, on sille alkanu kovaa vauhtia löytymään varmuutta koko touhuun - maastoiluun, kentällä reenailuun ja yleiseen köpöttelyyn Miron mielestä vähän pelottavissakin paikoissa.
Yhdet esteloikatkin otettiin viime viikolla ja Miro oli super siihen nähden, että ne olivat meidän ensihypyt ja eipä se ole tainnut hirveemmin hypätä muutenkaan aikaisemmin ratsastajan kanssa. Omistajansa Milja jo onnellisena tokaisi, että 'jes se näyttää välillä hevoselta', kun aikaisemmin vitsaillut Miromurun näyttävän enemmän laamalta kuin ratsulta. Voin siis sanoa, että viimeaikaiset onnen hetket hevosten kanssa on yllättäen sattunut tämän vekkuliruunan kanssa ja siihen sekä sen persoonaan ihastuu päivä päivältä vaan enemmän! (Ja mikä parasta, sillä on neljä sukkaa, läsi ja valkoiset vauhtiraidat hännässä, kuten Deellä! ;D ) 
0

torstai 26. elokuuta 2010

Ei mee asiat koskaan niin kuin etukäteen on suunnitellut... mutta sekös tästä elämästä tekeekin jännää!

Iita ei sitten koskaan tärpännyt, joten ei pikkuvarsaa ensi vuonna... Olen ollut tästä kyllä kovin pettynyt, mutta tätähän tämä saattaa olla ja siitä oltiin tietoisia, kun tähän astutusrumbaan lähdettiin! Ensi vuonna uudestaan.......

Deen kuulumisia sain kuulla parisen päivää sitten, kun Laura saapui Hollannin reissultaan kotiin. Jätkä näytti kuvien ja kuulumisten perusteella voivan erinomaisesti ja on saanu laitumella ilahduttavasti vähän lihaa luiden päälle. Treeni Alexandran luona on alkanut ja kovin kriittinen nainen taitaa olla kyseessä, mikä on hyvä vaan. Eipähän luulla liikoja itsestämme... tai siis hevosesta. Mutta upealta Dee silti näyttää ja toivottavasti sen kyvyt riittävät samalla niin, että sitä kannattaa viedä oritesteihin ylipäätään. Edessä on myös röntgenit, joista saamme selville, mikäli jaloista löytyy jotain huomautettavaa. Siinä tapauksessa Dee tulisi ennen aikaisesti kotiin. (Kovan ikävän kourissa tämäkään vaihtoehto ei minusta kuulosta huonolta....)



Kuvassa pikku-Dee uudessa kodissa laitumien jälkeen elokuussa 2010.

Itsekin olen taas päässyt satulassa käymään muutamien nuorukaisten selässä testaamassa. Eniten aikaa on vierähtänyt Tuomarinkartanossa ystäväni Miljan nelivuotiaan Riantilaisen ruunan Gallops Jamiron selässä ja tavoitteena on tehdä "Mirosta" vähän varmempi maastoilija ja muutenkin kaasuakin yritetään löytää. Kaasua on löytynytkin aina välillä, ja useimmiten aika hallitsemattomasti. Pääsimpä jopa tutustumaan eräällä maastoreissulla Tuomarinkartanon seudun kasvillisuuteenkin hyvin läheisesti! Varsinainen velikulta on kyllä tämä ruuna, mutta joku siinä on mikä siitä tekee kivan vaikka vekkuli onkin... Ja jotain samanlaista pilkettä silmäkulmassa sillä on, kuin veljellään Nolandolla, jolla ratsastelin parisen vuotta takaperin (ja jolta myös pääsin nauttimaan näistä mukavista ilmalennoista parisen kertaa).

Mukavaa, että on päässyt taas vähän ratsastelemaan ja kisahinku on niin kova tällä hetkellä taas... jos joskus löytyisi heppa millä pääsisi starttailee, lähinnä esteille veri vetää... Jos ei muuta niin viimeistään sitten kun herra D on tarpeeksi iäkäs ja kypsä tällaisen ratsunuran aloittamiseen! Eipä siihenkään enää loputtomasti aikaa ole, seuraavaksi se on jo kolme... niin se aika vaan kuluu.
0

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

"Hevosettomana" eläminen on tylsää

Eipä ole tarvinnut kahteen kuukauteen miettiä oman hevosen hotamisesta tai muutenkaan miettiä sen näkemistä. Dee on laiduntanut nyt tämän ajan Hollannissa Emst nimisessä "kaupungissa" ja asiat sillä on toivon mukaan hyvin, ainakaan mitään ikäviä uutisia ei ole kuulunut. Muutamaan otteeseen on ollut suunnitelmia lähtemään vierailulle, mutta jotenkaan ei huvita maksaa 300€ lennoista + muut kulut paikan päällä siitä, että saan katsoa parina päivänä hevoseni syövän ruohoa... Joten pohdintojen jälkeen saatiin Deen kasvattajan Lauran kanssa erittäin(!) edulliset lennot syyskuulle, jolloin Dee olisikin jo treenissä ja vierailussa olisi enemmän mielenkiintoa.
Silti näin hevosettomana on todella tylsää! Olen välillä naureskellut sarkastisesti, että laskuja kyllä piisaa joka suuntaan maksettavaksi, mutta missä on se tekeminen ja palkkio mistä maksan...?

Uutta rahareikää kaiken näiden jo olemassa olevien laskujen lisäksi on tietenkin ollut pakko hankkia, sillä Deen hieno emä Olita NLD kantaa toivonmukaan seuraavan vuoden uutta varsaani KWPN oriista Uphill (Oscar x Apollonios xx). Tässä vaiheessa vielä eletään hetkeä, jolloin jännitetään tärppäsikö ensimmäisen siemennyksen jäljiltä. Nyt on kaikki sormet ja varpaat ristissä ja toivotaan, että onni on myötä ja Dee saisi uuden pikku sisaruksen, mieluiten pikkuveljen eli ori olisi tilauksessa...

Pikkusisaruksista puheen ollen, Olita varsoi tänä keväänä nätin tammavarsan oriista Ampére (Rousseau x Flemmingh), kuvia varsasta löytyy Kiahantallin kotisivuilta http://www.kiahantalli.fi/.

Omat ratsastelut ovat olleet aivan jäissä jonkun aikaa. Muutaman kerran ravivarsoja käynyt ajamassa, mutta kun veri vetäisi enemmän noiden ratsujen suuntaan, joten ravitouhut eivät kovin pitkäksi aikaa tätä himoa saa laannutettua. Täytyy katsoa mitä tässä keksisi!

Ensikerralla toivottavasti saankin jo kirjoitella hyviä uutisia varsasaralla! (;
(Kuvat tekstissä ovat Deestä pari päivää Hollantiin saapumisen jälkeen!)

1

tiistai 11. toukokuuta 2010

Netherlands, here Dee comes! :)

Onkin vierähtänyt kaksi viikkoa aikaa siitä, kun talutin Deen Hollantiin suuntavan ison kuorma-auton kyytiin. Kyllähän siinä hiukan kyynyleitä tiputtelin, kun auto lähti lopulta liikkeelle. Tunne on aika uskomaton, kun kuitenkin Deen kahden elinvuoden aikana olen nähnyt sitä lähes päivittäin syntymästä asti ja näinkin lyhyessä ajassa koettu kaikennäköistä. Ja nyt yhtäkkiä se olisi poissa kuvioista ainakin väliaikaisesti.



Noin 2 vuorokautta kestänyt matka oli sujunut todella hyvin, Dee oli matkustanut kuulemani mukaan mallikelpoisesti (juonut, syönyt ja kakannut, eikä hermoillut)! :) Perillä konkkaronkka oli varhain vappuviikon torstaiaamuna ja vastassa oli Deen kasvattaja Laura, joka oli lentänyt perille hiukan aijemin. Ajatus, että joku tuttu ihminen on vastassa näkemässä, että hepat on yhtenä kappaleena perillä, helpotti omaa mielenrauhaani aika suunnattomasti!

Tällä hetkellä Dee on laiduntanut orilaumassa jo viikon ajan! Hollannista saatujen kuulumisien mukaan Dee on aika aggressiivisesti käyttäytynyt alkuun... taitaa poika ottaa lauman kapulat omiin kavioihinsa, johtajasieluinen kun on. :) Kunhan ei riko itseään siellä, niin remuttakoon täysillä niin paljon kuin sielu sietää! On se sen ansainnut kovan talven jäljiltä!

Itse olen helpottunut tästä päätöksesti sitten kuitenkin, että varsa pääsi pois tuolta sirkuksesta Pornaisista, jossa sen tarhailuaika olisi rajoittunut yöntunteihin vähäisen tarhamäärän takia ja mikä hienointa, että se saa aloittaa laidunkauden näin aikaisin, toukokuun alusta! Varmasti paras ratkaisu pienelle suurelle oripojalle, josta alkaa pikkuhiljaa kasvaa aikuinen ori täynnä testosteronia. Vaikka näin itse en saakaan seurata niin usein Deen vointia, mutta onpahan itselläni taas hyvä syy ostaa lentoliput kohti suurempaa hevosmaata Hollantia!

0

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Videoo videoo

No ei mitään helmi videoita sitten saatu aikaiseksi, kauheella kiireellä kuvattu, leikattu ja toteutettu! Mutta kai tuosta nyt jotain näkee, vaikka oripoika ei ollutkaan tuona päivänä oikein suostuvainen ravaamaan... Ainahan se menee niin, että sillon kun se väläyttelee kunnolla ravia niin kameraa ei ole mukana tallettamassa sitä.

Ja jos ei mitään muuta, niin jää mukava muisto juuri ennen kuin poju lähtee maailmalle. Voi sitten mamma aina kun ikävä ja surku iskee itkeä lisää katsoessa tota videota :D heh heh.

Mutta asiaan:

http://www.youtube.com/watch?v=hwFNKqbsuuo
0

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Oripäivien jälkeen

Kävin perjantai päivänä katsastamassa kolmivuotiata sekä nelivuotiaita Suomen oripäivillä. Useampaa päivää en todennäköisesti olisi jaksanut olla, jotenkaan tämä tapahtuma ei ole koskaan kunnolla oikein napannut. Jo pelkät järjestelyt ovat aika pitkästyttäviä näin yleisöstä ajatellen :)



Joka tapauksessa mielenkiinnolla menin katsomaan etenkin kolmivuotiaita, jotka ovat siis vuotta vanhempia kuin oma Dee. Mieleeni ei jäänyt yhtääkää hevosta oikein selvästi. Laatu oli mielestäni tasapaksua eikä mitään kovin kiinnostavaa ollut. En jaksanut edes jäädä kuuntelemaan väliarvosteluja vaan päätin olla kotona hyvissä ajoin perillä ja lähdin nelivuotiaiden koeratsastuksien jälkeen pois. Sai kuitenkin olla hyvillä mielin, kun mietin: Dee ei ollut ainakaan yhtäkään kolmivuotiasta huonompi! :)

Nyt pitäisi saada Deestä kunnon videota aikaiseksi, sillä Hollannissa ollaan kovasti kiinnostuneita näkemään sellaista pätkää. Kunnon videokameraa itselläni ei tosin ole, ja menin tilaamaan vähän paremman kameran ja sen pitäisi kilahtaa postista milloin tahansa... sitä odottellessa siis!
0

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Hypytyksiä jälleen, onnettomuuksia ja muita mietteitä viikolta

8 päivän työputki takana ja aika istahtaa miettimään kulunutta aikaa...

Tuoreimmassa muistissa on tämän päivänen uusi irtohypyytysreissu Tuulen tallille, jossa Dee hyppäsi jo paljon rohkeammin kuin edellisellä kerralla, vaikka vieläkin on pientä epävarmuutta isommilla esteillä havaittavissa. Yhtäkään kieltoa ei kuitenkaan tullut ja viimeinen suoritus, jossa kujan päässä metrin okseri, suoriutui hyvässä rauhallisessa tempossa ja reilulla ilmavaralla :) (Videomatskuakin löytyy, kunhan tajuan miten tuo kännykkä suostuu siirtämään ne koneelleni!) Liikettä ravissa tällä kertaa ei voinut kauheasti kehua, joten saa vain todeta, että poika taitaa vielä kasvaa melkoisesti kun liikkuminen muuttuu viikoittain niin hurjasti. Lastaukset ja matkatkin sujuivat loistavasti, Dee on matkustamisessa jo aika konkari ja kävelee autoon tottuneesti ja itsevarmasti.
Haaveria kuitenkin tällä reissulla saatiin todistaa. Deen tarhakaverin irtohypytys ei mennyt oikein nappiin. Itse olin vain sivusta kuvaamassa sen jälkeen kun olin saanut oman varsan lastattua autoon, enkä ollut osallisena koko harjoituksessa. Pakko sanoa, että välillä ne jotka ovat ihan ammattilaisia, ainakin täällä Suomessa, ovat kuitenkin loppujen lopuksi aika urpoja monessakin hevosen käsittelyssä. Sen olen todennut jo monessa muussakin tilanteessa monen vuoden ajan, mutta nyt sain olla oikein videon kera todistamassa kuinka ajattelemattomalla toiminnalla saadaan onnettomuus aikaiseksi... Ori oli ylittänyt yhteen otteeseen maapuomikujan, sen jälkeen puomit nostettiin ristikoksi ja jo kolmannella kerralla porukka laittoi viimeisen aika hervottoman kokoiseksi okseriksi. En tiedä mitä he ajattelivat tämän tehdessään, sillä jo tällaiseen tehtävään kokemattoman varsan vieminen on mielestäni todella epäreilua itse hevoselle. Ei ole väliä minkä kokoisia esteitä kaksivuotiaat varsat tällä hetkellä kujassa hyppäävät, kunhan hypytyskerrat ovat onnistuineita ja helppoja varsalle, näin sille jää hyvä mieli ja itseluottamus kasvaa!
Noh, tottakai orivarsa kieltäytyi hyppäämästä, se näytti hiukan pelästyneeltä, kun edellisen pikkuristikon jälkeen edessä on lähes metrin okseri. Se pysähtyi kyttäämään puomeja ja hiukan jälkijunassa tuli kaksi henkilöä juoksutuspiiskojen kanssa huitomaan perästä päin... ilmeisesti ajatuksena oli saada varsa yli hinnalla millä hyvänsä. Orivarsa joutui entistä enemmän pakokauhun valtaan ja se teki yllättävän ratkaisun rynniä sivusta kujan rajaavan liinan läpi ja vetäen mukanaan muutamia estetolppia kujasta. Toinen raipalla huitovista ei kerennyt pois alta ja hevosen vetämä naru veti jalat alta sekä yhden estetolpan pääty paiskautui takaraivoon. Ja kypäriähän meillä ei tietenkään ollut! Kenelläkään!
Ambulanssin soitin paikalle ja eikun sairaalaan. Onneksi kuitenkaan lopulta aivotärähdystä vakavempaa ei sattunut.

Tästä päästään itse aiheeseen: onnettomuudet, riskit ja vastuut hevosmaailmassa. Viimeisimpiä puheenaiheita on ollut työpaikallani se, että kuka onkaan vastuussa jos jotain tapahtuu esim heidän omistamalleen hevoselle minun sillä ratsastaessa tai ajaessa. Ajatus on viimeaikoina pienten hullunrohkeiden tempausten saattelemana noussut mieleeni ja lähdin kysymään asiasta itse tallin omistajilta. Vastaus tähän oli: "Mitä siellä nyt voisi sattua? Jos varsa menee ojaan, niin eikun ajat sen sieltä pois eikä ne autoja pelkää!"
Niin... me kun tosiaan joudumme treenaamaan esimerkiksi ravihevoset yleisellä hiekkatiellä, jossa kulkee ihan autoja. Minun ajokokemuksella en lähtisi kovin henkseleitä paukutellen itsekseni nuorta ravihevosta ajamaan sinne liikenteen sekaan. En menisi edes ratsastaen, vaikka tiedänkin tässä hommassa hevosen olevan paremmin hallinnassani. Nuori on aina nuori ja kokematon kuski ei sitä asiaa ainakaan paranna! Kun mainitsin, että mitä tahansa voi hevosten kanssa sattua, milloin vain ja kaikki riskit pitää ottaa huomioon, sainkin vastakysymyksen: "Onko susta tullu vähän pelkuri?" (Ei nyt sana tarkasti noin, mutta tätä tällä kysymyksellä kuitenkin tarkoitettiin!)
Tekeekö se minusta pelkurin, jos alan miettimään asioita sen vaatimalla vakavuudella? Jos en halua riskeerata omaa henkeäni muiden hevosten takia, olenko pelkuri? Mielummin tapatan itseni oman hevoseni kanssa jos on pakko, kuin  muiden vieraiden, se on pelkästään terve itsesuojeluvaistoni vaikka aika rohkea muutoin olenkin. Silti tyhmän/hullun rohkea ei pidä olla. Sitäpaitsi pitää muistaa, että tuolla liikenteen seassa on paljon muitakin ihmisiä ja vaikka kuinka oma ajokkini olisi hallinnassa voi silti tapahtua onnettomuus jonkun muun tyrimisen johdosta. Kuka on vastuussa, jos hevonen makaakin seuraavana jonkun mersun konepellillä? Niin ja minähän olen aiva hupsu kun tuollaisia kyselen... juu-u!

Näiden tapahtumien johdosta olen ruvennut miettimään, löytyykö tämän maan kamaralta ainuttakaan oikeasti pätevää hevosihmistä, jos ammattilaisetki pystyvät puhumaan vastuuttomasti ja tekemään niin julmetunmoisia mogia...? Lisäksi muiden syyttäminen omista virheistä on aika yleinen käytäntö myös näin hevospiireissä, jos olette sattuneet huomaamaan. Asenteet ovat ehkä vähän vääränlaisia ja sitä oikeaa pitkäjänteisyyttä ei tunnu löytyvän.

Ainakin virheistä opimme, tai minä opin ainakin ja myös muiden virheitä seuraamalla saa vain vahvistusta omille opeilleni. Täydellisyyttä hakevana persoonana olen miettinyt, että minun täytyy itse kehittyä vain paremmaksi eikä välittää muiden kommenteista. Täytyy pitää oma pää ja kulkea sitä polkua mikä itselleen tuntuu oikealta!
1

torstai 11. maaliskuuta 2010

Matkustamista ja irtohyppäämistä kera 2-v. oripoikien

Tänään lähdettiin porukalla viemään Deetä sekä Deen toista tarhakaveria FWB-o. Legend Romadour (i.Rosario) eli "Roopea" Tuulentallin maneesille irtohyppäämään. Ilokseni sain todeta vielä kotitallin pihalla, että Dee kulkee autoon jo varsin  itsevarmoin ottein eikä vuosi sitten takaista pienoista lastausongelmaista ole enää olemassakaan :) Pojat jaksoivat niin urheasti seistä autossa, vaikka lähtö meinasi kaiken maailman turhista syistä viivästyä enemmän ja enemmän.

 
Pojat valmiina pikku reissulle!

Ajomatkahan ei meiltä ollut kovinkaan pitkä, mutta varsin hyvää treeniä nuorille jätkille.
Ensimmäisenä vuorossa oli meidän porukan hevosista minun tänä talvena sisäänratsastama vm.07 syntyinen hannover -tamma Sancenza (i. St. Moritz), joka tunnetaan luonteensa puolesta hieman pörhönä yksinkertaisena tyyppinä, jolle kaikki mahdolliset asiat ovat hirveän pelottavia. Tamma liikkui kivasti ja oli myös mukava huomata, että arkuudestaan huolimatta se hyppäsi hyvällä asenteella vaikka esteitä ei 80cm korkeammalle nostettukaan.

"Sanden" jälkeen oli aika purkaa autosta mr. Dee. On se jännä, kun pojalla alkaa heti esiintymishalut purkautua yli äyräiden tullessamme vieraaseen paikkaan...! :D Uskomattoman hienoa raviakin se esitti, mikä ei ole ihan normaalia, sillä Dee väläyttelee ravillaan hyvin harvoin. Tänään kuitenkin polvi nousi ja joku taisikin tokaista, että "tolla oriilla on kyllä aika leuhkat liikkeet".
Irtohypytys aloitettiin puomit maassa. Dee meni innolla kujaan minun saattelemana, mutta ylläri ei antanut enää kujan jälkeen kiinni. Se pääsi maneesiin irralleen juoksentelemaan ja päätti oma-aloitteisesti kiertää maneesin ympäri ja laukata rytmikkäästi uudelleen kujaan! Erittäin hyvä asenne ei voi muuta todeta. Eikä siinä sitten mitään, päätimme vain nostaa esteitä aina kun poika oli edellisen kerran ylittänyt, kun se kerran itse niin hienosti kujaan osasi mennä. Vimeinen okseri oli metrin korkeudessa, kun Dee ponnasi sen ylitse kepeästi, päättikin yhtäkkiä tulla kaurakipon luokse ja antautua vihdoin kiinni. Ajattelin viedä sen vielä yhden kerran itse kujaan ja lopettaa siihen, mutta Dee oli sitä mieltä jo, että hän on hypännyt aivan tarpeeksi ja kieltäytyi hyppäämästä kokonaan... Eikun puomit takas maan tasolle, jotta saadaan vielä yksi onnistunut suoritus. Tällä kertaa puomit ylitettiin metrin loikilla yli, mutta huomasi varsan olevan jo hiukan väsynyt. Tähän oli aika lopettaa, joten fleece niskaan ja loppu kävelyille siksi aikaa, kun Roope saadaan irtohypytettyä.

Maneesin ulkopuolella mietin itsekseni, etten lähde yrittämään Deetä yksin autoon, jotta ei tapahtuisi mitään kämmejä, kun tallin pihassa lastaus sujui niin hienosti. Aikamme käveltyä mentiin notkumaan heppiksen kylkeen. Lämmin aurinko paistatteli päivää ja Deen noukkiessa maasta heinänkorsia istahdin auton rampille lekottelemaan.
Tässä vaiheessa oripoika ajatteli jälleen ottaa ohjat omiin "kavioihinsa" ja tallusti rampilta minun ohitseni suoraan autoon! En pysty vieläkään tajuamaan miten siitä on noin itsevarma tullut! Vuosi sitten lastaukseen tarvittiin se kolme ihmistä varmistamaan, että varsa saadaan autoon ja tänäpäivänä se tallustaa sisään ihan omin nokkinensa... on siinä taas omistajalla pähkäiltävää, kuinka erityislaatuinen hevonen hänellä onkaan! :)

0

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Ravia ravia!

Mielenkiintoinen päivä töissä, saa todeta näin ratsuihmisenä. Pääsin 2 vuotiaan lv -tammavarsan Legend Noblesse (i. Gigant Neo) eli "Ainon" puikkoihin ajokerran ollessa sen ehkä neljäs...? Ja oma ajokertani kautta aikojen toinen :) Valehtelisin jos väittäisin, ettenkö pelännyt mitä tästä yhdistelmästä seuraisi. Olin varma, että löydytään yhdessä ojan pohjalta vähintään 10 metrin ajon jälkeen. Mutta ei, kaikki meni hyvin ja varsa oli kuuliainen, vaikkakin kuuma!
Nopeasti sitä sai tuntumaa koko touhuun, mutta ajolasit pitäisi melkein olla. Myös irtokarvaa oli suu täynnä lenkin jälkeen. Pitäisi ehdottomasti opettaa myös Dee ajoon, on se niin kivaa ja hyvää liikuntaa varsalle, jolla ei vielä voi ratsastaa! Saa nähdä saisinko vermeitä lainaan tätä ajo-opetusta varten... vai täytyykö hankkia suoraan omat kamat. Uskoisin, että Dee kipakkuudestaan huolimatta nopeasti tajuaisi homman idean ja voisi jopa ihan tykätäkin siitä. Katsotaan miten meidän käy.
Terveisin ajoon hurahtanut ratsastaja.
0

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kuvia löytynee...

Irc-galleria nikkini "heidie`" alta. lisäilen niitä sinne sitä tahtia kun niitä näpsitään :) Eli:
http://irc-galleria.net/user/heidie%60
2

Kevät on tulossa... aivan varmasti!

Onhan näitä blogeja joskus aikaisemminkin kirjoiteltu, mutta katsotaan saisinko kiinnostuksen pysymään nyt kerrankin tämän yhden ympärillä...

Tätä kirjoittaessani ulkona paistattelee aurinko, ja vaikka lunta vielä on paljon(!) maassa, lämmittää auringon säteet jo varsin keväisesti.
Yksi ehdoton kevään merkki näin hevosittain ja ylipäätään, jos eläimiä on omistanut, on karvanlähdön alkaminen. Tein jo huomion parisen viikkoa sitten töissä, että Deen suunnaton mammutinturkki lähtee tuppoina irti, eli ei muuta kuin harjaamaan ja edesauttamaan turkiksen tiputtamista. Vaikka karvanlähtö nyt muuten ei ole kauhean ihanaa aikaa, kun saa keräillä tuppoja suusta ja silmistä, sekä oudosti karvoja kulkeutuu näihin aikoihin enemmän autoon ja jopa kotiovelle asti, saa tämä tapahtuma kummasti mielen kohti kevättä päin ja odottelemaan kesän lämpöä!
Silti viimeisin talvi on ollut loistava runsaan lumen ansiosta, harmi ettei ole ollut sen enempää säännöllistä treenattavaa hevosta, sillä tällaisina talvina kunnon kohotus ja harjoittelu tulevaa kisakautta kohti olisi mitä ihanteellisin. Toivon siis tällaisia talvia jatkossakin, jotta pääsisin sitten vaikka tuon oman hevosen kanssa pikkuhiljaa treenailee, kun sen aika koittaa.
(Okeiokei, kaikesta huokuvasta positiivisuudestani huolimatta, olen kironnut varmaan tuhat ja sata kertaa tämän talven aikana tätä lumimäärää. Tällaiset v*tutus hetket ovat lähinnä osuneet silloin, kun olen lähtemässä aamulla töihin - A. auto on lumen vuoraama, - B. pääsen töihin, saan aloittaa tallin pihan auraamisen säälittävän pienellä lumikolalla ennenkuin aamutallia pystyn edes aloittamaan, - C. koko työpäivä kolauksista huolimatta on paskakärrien kanssa tarpomista 40cm lumihangessa, - D. kun pääsen vihdoin miettimään kotiin lähtöä, saan taas etsiä hangesta autoani, - ja lisätään nyt vielä se E. pakkaset ovat kyllä kaikin keinoin hankaloittaneet kaikkea olellista...)
No onpahan kunto noussu ja bikiinitkin kehtaa laittaa taas päälle ensi kesänä, jos rannalle asti joskus eksyn! :)

Oripoikani Dee on miehistynyt talven aikana suunnattomasti. Siis lähinnä ulkomuodollisesti. Se on muuttunut paljon muhkeammaksi, sen hieno kaula on muuttunut entistä hienommaksi massaa saadessaan. Edelleen toivon rintakehän alueelta levenemistä, tuntuisi olevan edestä hiukan ahdas... noh, mutta jalat ovat sentään super suorat ja kaviot erittäin hyvälaatuiset, niistä ollaankin saatu hyvää palautetta muutamilta kengittäjiltä. Ei pitäisi siis tuleva kisaura jalka-asentovirheisiin tyssätä... ellei muuten mene rikki. Ehkäpä tuo ehtii leventyä ja muuttua aikuismaisemmaksi vielä, onhan se - jos totta puhutaan - vasta 1v. ja 10 kuukautta. Säkä mitattiin ja epäviralliseksi tulokseksi saatiin säältä 160cm ja takapuolen päältä 161cm. Iso jätkä taitaa tulla!

Talven aikana ollaan harjoiteltu satunnaisesti liinassa juoksutusta, kerran on ohjasajo-ohjillakin sählätty, mutta suurimmaksi osaksi ollaan tehty kävelylenkkejä taluttaen pitkin Pornaisten pitäjää.
Seuraavaksi suunnitelmissa on irtohypyytysreissut! Niitä odotellaankin innolla, näin estesieluisena ihmisenä... ;)

Hyvää kevään odotusta, vaikka tuskin näitä toivotuksia hirveän moni lukee. Mutta silti! :)
0

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017

INSTAGRAM @HEIDIPATSI