torstai 18. marraskuuta 2010

Deen Suomeen paluu ja valmennuksia!

Viime viikonlopun sunnuntai oli kaikin puolin tapahtumarikas ja kiireinen. Aamulla oli TKR:n järjestämä Kari Nevalan valmennus, johon olimme ilmoittautuneet Miron kanssa, päivällä kiirehdin pitämään ponitunnit + aikuistunnin Itä-Helsingin suunnille ja illalla oma rakas varsa Dee tuli vihdoin ja viimein kotiin!

Aamun valmennus oli niin positiivinen meidän osaltamme, että vieläkin näin kolmen päivän jälkeen olen ihan fiilareissa. Edellinen hyppykerta oli siis estekisat viikko takaperin, sen jälkeen omistajansa Miljan kanssa Miro oli suorittanut puomiharjoituksia, jossa se oli ollut hiukan peloissaan. Avoin mieli on kyllä se työkalu, millä tämän hevosen kanssa pitää kaikkii uusiin tilanteisiin mennä. Päällimmäinen epäilys kuitenkin oli, että se saattaa olla edelleen jännittynyt ja viimekertainen kisajännitys saattaisi näkyä edelleen hiukan hyppäämisessä. Mutta epäilykseni muuttui vääräksi.
Alkuverryttelyssä Miro tuntui erittäin pirteältä ja energiseltä, vaikka edellisenä päivänä olinkin tehnyt semirankan laukkatreenin maastossa. Tämä siis on vain positiivista, valmistelu valmennusta varten oli siis toiminut nappii; energiaa ja eteenpäinpyrkimystä löytyi reilusti, mutta hevonen pysyi silti lapasessa! Verryttelyssä tehtävänä oli tehdä ravissa ja laukassa voltteja, jotka osoittautuivat meille hiukan hankaliksi..... eihän me mitään voltteja koskaan olla menty, vaan ennemminkin reippaasti eteenpäin kokoajan :) Tasapainoa oli todella hankala säilyttää, ja kun pidätteitä otti Miro alkoi tuntui jopa siltä, että se olisi pohkeen takana. Kari tahtoi meidän kulkevan aika hitaassa tempossa, joka tuotti myös ongelmia, kun Miron laukka on suhteellisen matkaavoittavaa plus hevonen olisi halunnut vain edetä. Jotenkuten siis selviydyttiin hommasta ja päästiin aloittamaan hyppääminen.
Tehtävät olivat uusia ja haasteellisia nuorelle hevoselle, mutta estekorkeudet pysyi matalina ja Miro suoritti kaiken pyydetyn yli odotusten. Aloitimme aluksi pienellä okserilla, josta maneesin lyhyen sivun kautta lähestyminen lävistäjän suuntaisesti pystylle. Miro hyppäsi reippaasti ja hyvällä imulla. Harjoitukseen lisättiin tämän jälkeen yksi pystyeste lisää, jolloin tien ratsastaminen oli kaarevalla uralla loivalla kiemuralla. Tällainen tie oli Mirolle ihan uusi juttu, mutta se keskittyi innokkuudestaan huolimatta hyvin tehtävään ja kuunteli hyvin pidätteitä sekä pohkeita. Tehtävä jatkui edelleen edellisestä, ja teimme peilikuvana saman tien kuin aikaisemmin maneesin toiseen päähän jatkaen lyhyeltä sivun jälkeen lävistäjälle, mutta tämän jälkeen pituussuuntaisesti maneesin keskelle oli sijoitettu okseri jonka jälkeen kolmen laukka-askeleen jälkeen suoraan pituushalkaisijaa jatkaen pysty. Tässä olikin tehtävää nuorelle kokemattomalle, mutta positiivista oli se, että Miro suorastaan kuumeni ja innostui entisestään heittämään esteiden välillä ilopukkia eli niin kivaa sen mielestä oli!
Meidän osalta treenit päättyivät tähän, kun vielä hyvin meni eikä vaikeampia enää kannattanut jo vähän väsähtäneeltä nuorelta hevoselta pyytää. Oma fiilis oli niin hyvä tunnin jälkeen. Tuntui, että treeni oli ollut kaikkine tehtävineen kivaa minun, mutta myös hevosen mielestä ja lopetus tuli vielä erittäin onnistuneen suorituksen jälkeen! Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata Keravalle Kalliorinteen seurakisoihin 60-70cm rata suorittamaan. Katsotaan jos jännitys ei veisi ihan Miron keskittymistä tälläkertaa kokonaan, vaan pääsisimme kunnolla rataa hyppäämäänkin! :)


Sitten päästään siihen uutiseen, jota nyt olen jännittänytkin tovin aikaa... sillä Dee palasi vihdoin Suomeen! Matka Hollannista kaikkine mutkineen perille kesti reilu 3 vuorokautta, joten pitkään se on saanu autossa elellä. Siitä huolimatta hevonen oli sunnuntai iltana pirteä ja heinä maistui. Itselleni nousi oikein helpotuksen tunne, että se on nyt yhtenä kappaleena jälleen itseni huolehdittavana. Dee majoittui Klaukkalaan sijaistalliin pariksi viikoksi, kunnes sen varsinainen tallipaikka vapautuu Etelä-Sipoosta.
Pari päivää matkan jälkeen olen varovaisesti totutellut taas touhuamaan oman varsan kanssa, ja opetellut mitä kaikkea se osaa ja kuinka paljon se on henkisesti kasvanut sitten viime kevään. Pakko sanoa, että kun sitä tallin käytävääkin pitkin taluttaa ja kuulee kenkien kopinan jotka sille on Hollantireissun aikana ensimmäistä kertaa laitettu, tuntuu ihan siltä, että minulla ei ehkä olekaan enää ihan varsaa vaan nuori hevonen.
Tavoitteena on nyt, että pienellä liikuttelulla yritän pitää sille rakennetun kunnon yllä, mutta erittäin kevyesti. Lepo on varmasti se numero yksi rankan treenikauden jälkeen noin nuorelle hevoselle. Jokatapauksessa selässä olisi tarkoitus kuitenkin käydä vielä tämä vuoden puolella ;)
Loppuun vielä videota iloittelusta kentällä pari päivää matkan jälkeen....


video
0

torstai 11. marraskuuta 2010

Miro elämänsä ensimmäisissä kilpailuissa!

Lauantaista vierähtänyt jo muutama päivä aikaa, mutta vasta nyt on sellainen hyvä kirjoitusfiilis jota kannattaa käyttää hyödykseen... Tosiaan viime viikonlopun lauantaina osallistuimme 4v. Miron kanssa estekisoihin, vaikka muutoin polle taitaakin painottua ainakin sukunsa puolesta kuitenkin kouluhevospuolelle. Kuitenkin viime aikoina jonkun näköistä kehitystä eteenpäinpyrkimyksessä on tapahtunut ja hyppykerrat, joita ollaan omistaja Miljan avustuksella otettu, ovat olleet tosi onnistuneita ja hevonen on tuntunut paremmalta kuin koskaan, joten nyt oli hyvä hetki laittaa nuori ensimmäistä kertaa tehtävän eteen haastellisemmassa ympäristössä. Näihin pikkukisoihin lähdettiin ihan rennolla asenteella katsomaan, miten poika tilanteen ottaa ja muutenkin koko touhu harjoitusmielessä. Jostainhan on pakko aloittaa!
Henkilökohtaisesti kuskina en oikeastaan odottanut mitään, en viitsinyt edes kauheasti lähtemään spekuloimaan ennen kisapäivää mitä tulisi tapahtumaan vaan pidin mielen avoimena. Joko homma menee ihan hyvin tai sitten ei, joka tapauksessa hevosen elämän ensimmäistä kokemustahan kuitenkin lähdettiin hakemaan.
Olin päivästä avustamassa radan rakennusta, jossa pääsin samalla tutustumaan jo rataan, joka meidän luokassa oli sen vaivaiset 60-70cm, jonka Miro selvittää vaikka takaperin jos liian jännäksi muuten tilanne menee sen mielestä. Etukäteen olimme Miljan kanssa miettineet, että yleisö saattaa pelottaa hiukan "sätkyä" Miroa eniten, joten oli helpotus, että radan ensimmäinen este oli katsomosta pois päin, eli aloitus ainakin helppo näin henkisesti ajateltuna. Muutoin helpon radan kaksi kohtaa ajattelin jo etukäteen ehkä tuovan ongelmia jos jotain ongelmia oli tullakseen; sarja (jota Miro on kerran aikaisemmin hypännyt harjoituskerroilla) hypättiin katsomoa kohti, mutta onneksi se oli kuitenkin sijoitettu seinän viereen vähän tukemaan ja perusradan toiseksi viimeiselle esteelle oli aika tiukka mutka, jossa saattaa tuoda ehkä haastetta, sillä ohjaustehosteet ei tällä ruunalla vielä ole ihan hallussa.

Miro kävi pienestä kisahälinästä enemmän kuumana kuin mitä yleensä, joten jo verryttelyyn vihdoin päästessämme poika oli aika tärränä. Verryttely oli täyttä kaaosta, sillä luokkaan osallistui paljon ratsastuskoululaisia sekä muita mahdollisesti vähemmän ratsastaneita siitä päätellen, että liikennesäännöt eivät olleet kaikilla ihan selvillä. Lisäksi verryttelyssä oli suhteellisen monta ratsukkoa samaan aikaan, joka johti siihen, ettei tilaa ollut ja poneja ja hevosia suihki millon mistäkin. Miron kauhuksi verryttelymaneesiin oli asennettu myös kaijutin helpottaakseen kisan kulun seuraamista. Tässä olikin kaikki ainekset pienen hevosen tolaltaan pois saamiseksi :) Miron pienen paniikin saatoin tunnistaa jo ravatessa, että se ei ollut juuri lainkaan pohkeen edessä, vaan keskittyi lähinnä sätkimään ja kyttäämään härdelliä ympärillä. Yhtäkään verryttelyestettä emme tainneet ylittää, sillä ruuna kieltäytyi täysin hyppäämästä koko tilassa. Kaikesta huolimatta pysyin itse ihmeen rauhallisena, ja muutaman hyppy-yrityksen jälkeen todettiin Miljan kanssa, että mennään kentälle omaan rauhaan kokeilemaan muutama hyppy ennen meidän suoritusta. Kentällä Miro oli taas erittäin hyvän tuntuinen, sen kaasut lähti samantien toimimaan, kun pääsimme sekasorrosta vähän rauhallisempaan paikkaan. Otimme muutaman hypyn ristikolle ja ihan hyvän kokoiselle pystylle, ja hevonen hyppäsi kuin ajatus.

Pian olikin meidän vuoromme, ja aivan odotetusti Miron mielestä katsomo oli niin kaamee, että se vähintää voi syödä pienen ponin jos sen lähelle uskaltautuu. Radan aloitus kesti tovin, sillä lähestyminen ekalle esteelle piti tehdä kuitenkin katsomon vierestä kulkien. Kaasu oli pojalta jälleen aivan hukassa, niin kauhuissaan se oli. Ajattelin, että eikai tässä muutakuin mennä ihan sama missä askellajissa, ensimmäistä estettä kohti ja katsoa mitä se sanoo. No, yli mentiin omalla tyylillä, mutta yli kuitenkin. Kakkosesteen eteen pysähdyimme, mutta Miro päätti kuitenkin ylittää koko höskän vaikka sitten kaatamalla esteen... matka jatkui siis edelleen kolmoselle, josta en muista mitään, mutta yli kai me mentiin, kun neloselle päästiin joka oli katsomon läheisyydessä. Sekin mentiin, yli, ali tai läpi. Vuorossa oli sarja, ja mietinkin, että tähän voisi meidän matka tyssätä, kun tuo minun olettama alkukin tuntui Mirolle niin pelottavalta. Mutta ei, kauhusta kangistuneenakin Miro silti kiltisti selvitti jollain konstin sarjan ja matka jatkui pelottavan katsomon ohi jälleen 6. esteelle. Tälle esteelle taisi tulla ensimmäinen oikea hyppy, kuski ei ollut tässä vaiheessa enään oikein messissä, joten tyylipisteitä ei tarvinnut hänellekään varmasti jakaa! Tämän jälkeen enää kaksi estettä, jotka nekin selvitimme samaan tyyliin kuin alkuradankin, mutta... selvisimme maaliin!!! Kuinka monta kertaa naureskelin radan aikana, että kohta tulee vihellys ulos, mutta ei. Perusradalta 16 virhettä, eli toisin sanoen joko neljä pudotusta tai sitten yksi pysähdys luokiteltiin kielloksi ja kolme pudotusta.
Jokatapauksessa Miro hienosti tsemppasi minun kanssani loppuun asti, vaikka tilanne olikin sen mielestä varmasti tähän astisista kokemuksista se kaamein! Ensi kerralla menee jo varmasti paljon paremmin, uskoisin näin.

Radan jälkeisen puinnin jälkeen saimme Miljan kanssa todeta, että voidaan olla tyytyväisiä, sillä tästä on mukava jatkaa. Olin siis päivän päätteeksi tosi iloinen, että tämä ensimmäinen kisakerta on nyt koettu ja se meni kaikista ongelmista huolimatta kivasti, vaikka mieltä tottakai piti varjostaa eräiden ihmisten negatiivinen arvostelu suorituksestamme. Kyllä, uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin joidenkin elämä taitaa olla niin tylsää, että elämän alueita täytyy selkeästi laajentaa pistämällä nokka myös muiden asioihin. Ja käyttäytymällä erittäin ala-arvoisesti ja lapsellisesti... huoh, minä suhteellisen temperamenttisena ihmisenä saatan kyllä joskus kimpaantua tällaisita turhanpäiväisesti negaajista ja arvostelijoista turhankin paljon. Pitäisi vaan pitää mielessä ettei kuuntele sellaisia, vaan iloitsee niistä asioista missä kokee onnistuvansa. Tällä kertaa meille ei joo tullut puhdasta rataa, eikä edes kovin upealla tyylilläkään, mutta mitä sitten? Kyllä siellä monen kokenut kisakonkari kielsi uloskin, sentään tämä hieman pelokas 4v. suoritti tehtävänsä loppuun asti! Ei voi muuta sanoa, että kun kisatilanteessa tapahtuva jännitys vähän laantuu, niin täältä tullaan ja näytetään mistä kana kusee! ;)
0

torstai 4. marraskuuta 2010

Syksy mennyttä, talvi edessä...

Kaikenlaista on ehtiny tapahtua sitten viime kirjoitusten.

Suurin pettymys on varmasti se, että Dee ei läpäissyt Hollannissa röntgentestiä. Sillä oli muuten puhtaat kuvat, paitsi toisen takasen kintereessä jotain pientä, mikä ei vaikuta sen käyttöön millään tavalla, mutta mitä ei toivota kuitenkaan mahdollisella jalostusoriilla olevan. Hollanti onkin maailman tiukin näiden kuvien kanssa, kun taas naapurissa tässä olla paljon kiltimpiä.
Nyt onkin ollut kova mietintä Deen jatkosta, mitäs nyt sitten? En kuitenkaan yhtään koe treenin olleen turha kokemus, se on hyvässä kunnossa ja paljon edellä samanikäisiään monessa asiassa, vaikka selässä sillä ei ollakaan vielä käyty.
Ehkä otan pojan nyt kotiin, laitan sen itse satulaan ja annetaan ajan kulua. Lahjakas se on taidoiltaan jokatapauksessa, ja Deen valmentaja Alexandra sanoikin sen olevan kyvykäs myös estepuolella, mutta koulupuolella sillä on liikkeiden puolesta mahdollisuudet kuinka korkealle tahansa. Sehän nyt taas rippuu siitä, miten se kulkee ratsastajan kanssa ja kuinka hyvä ratsastaja on selässä. Taidan olla kuitenkin niin itsekäs, että käytän näin kyvykkään hevosen taidot hyödyksi omalle etenemiselle... miksi vaihtaisin yhtään huonompaan tai antaisin sen jollekin toiselle kokeneelle ratsastajalle, kun kerran omat tavoitteeni on kehittyä mahdollisimman hyväksi ratsastajaksi.
Dee on kuulemma myös viimenäkemän edelleen vain komistunut ja saanut orimaista ulkonäköä. Innolla odotan sen näkemistä jälleen! Sopiva tallipaikka on vain vielä hakusessa.

4v. Miron kanssa ollaan päästy taas vauhtiin, ja ruuna on ollut oikeastaan ihan älyttömän hyvän tuntuinen aivan viime viikkoina! Maastoiltu ollaan ahkerasti säästä riippumatta ja myös parisen kertaa hypätty, mm. aikaisemmin yksittäisiä esteitä ja nyt tämän viikon maanantaina jo pientä linjaa ja sarjaa. Mikään ei ole ollut ongelma tälle kaverille ainakaan jos esteistä on kyse. Se on kauhean hyvä ratsastettavuudeltaan, reagoi pohkeesta eteen ja on myös herkkä pidätteille, eli mukavasti sen askeleita pystyy kyllä säätelemään esteiden välissä! Asenne on myös kohdallaan, sillä se ei ole tähän asti ainakaan kytänny erikoisia esteitä ja yli se yrittää vähän huonommistakin lähestymisistä huolimatta. Tämän hepan kanssa on saanut taas muistaa, miksi esteet on niin mun juttu! Etenkin kivan hevosen kanssa!
Nyt meillä on tulevana viikonloppuna edessä Miron elämänsä ensimmäiset kisat Tuomarinkartanossa, ollaan nimittäin osallistuttu huimaan 60-70cm luokkaan (: Saas nähdä mitä siellä käy, mutta aika rennolla fiiliksellä kuski ainaki asennoituu tähän, ja niinhän se pitääkin kun tavoitteena on vain saada nuorelle hyvää kokemusta. Ainoa mikä varjostaa hyvää kisakuntoa on se, että heräsin tänäaamuna yllätysyllätys kuumeessa... taitaa olla jo neljäs kuumeilu tänä syksynä ja sopii ihmetellä mikä on saanut mun vastustuskyvyn näin alas, etten meinaa kunnolla parantua ollenkaan? Kisoja en kuitenkaan meinaa jättää väliin, voin lepäillä sitten vaikka ens viikolla jos tarvitsee.
0

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017

INSTAGRAM @HEIDIPATSI