torstai 14. lokakuuta 2010

Flunssat takanapäin ja Miroilua pitkästä aikaa


Pitihän se arvata, että kun minä pääsen vihdoin satulaan niin upeat syyskelit loppuvat kuin seinään... Vaikka eikai säät haittaa, se on vain pukeutumisesta kiinni.

Pienellä jännityksellä odotin mitä maastoilusta tuleman pitää, sillä Miro on ollut edellisen viikon kokonaan maneesityöskentelyssä ja tämänkin viikon suhteellisen kevyesti on otettu yhden tippuneen kengät vuoksi. Murmeli kun meinaa olla vähä sähäkkä kaveri maastossa rankempien treenipäivien jälkeenkin. Tänään päästiin sitten tyyppaamaan uudet tuliterät popotkin suoraan kengittäjän jäljiltä (:
Toinen uus juttu meille maastoon oli gramaanien kokeilu, sillä Miro oli kuulemma sileällä toiminut todella hyvin ja etenkin vaikeahkompi oikea laukka on lähtenyt paremmin rullaamaan näin. Josko pieni annos lisää nahkanyörejä toisi meidänkin maastoiluun vähän pyöreämpää ja kontroloidumpaa hevosta, sitä lähdettiin kokeilemaan.

Alku oli tyypillistä Miromaista sätkyilyä. Kaikki oli tallinpihalta lähtien maneesin nurkalle ihan järkyttävän pelottavaa... Eipä alkuun uskaltanu ihan pitkiä ohjia antaakaan...
Dumin maastot ovat kyllä niin ihanteelliset tällaiselle sätkyilijälle ja miksei muutenkin! Lääniä on mennä, eikä tarvitse liikenteen seassa pelata, eli ihan luksusta.
Olin suunnitellut kävelyä koko alueen ympäri, jotta saadaan turhat hörhöilyt pois ja vähän rentoutumaan, jonka jälkeen meinasin kokeilla ravia ja laukkaa ensin kentällä kuullostellen löytyykö kontrollia. Päästiin Vantaanjoen reunaa pitkin mentyä hyvän matkaa, kunnes saatiin totaallinen pelon kohde vastaan - sellainen salaojaputki oli jätetty reitin varrelle pientareelle ja kaikkihan me tiedämme kuinka salakavalia tuollaiset putket saattavat olla, vähintään syövät pieniä hevosia! Tai Miron mielestä ainakin. Siinä aikamme nahisteltiin mennäänkö vai eikö mennä, ja yhden "U-käännös ja täysii pakoon" -liikkeen suoritimme myös, kunnes Miro keräsi rohkeutensa rippeet ja hiippaili putken ohi, kuitenkin varalta pellon kautta turvallisen välimatkan päästä... Matka saatiin jatkettua pelottavuuksista huolimatta ja Miro alkoi tuntua niin rennolta, että muutin suunnitelmiani lähteä kentälle, vaan nostin ravin ja jatkettiin maastokierroksia. Ja wau, kun hevonen tuntui hyvältä! Se oli reipaan oloinen ja kulki itse energisesti eteenpäin hyvässä tasapainossa. Itse muutakuin keventelin ja annoin mennä. Metikkö osuudella päästiin ylittämään pari kaatunutta puunrunkoakin ja Miro suorastaan innostui niistä. Ekat maastoesteetkin on nyt sit virallisesti ylitetty!

Laukassa hevonen tuntui edelleen todella hyvältä. Ei varmaan koskaan ole tuntunut tällaiselta kun yksin ollaan maastoiltu, eteenpäinpyrkimys oli samaa luokkaa kuin mitä se on kaverin seurassakin maastoillessa. Laukka pyöri ja mentiin pitkiä pätkiä aika reippaastikin. Kertaakaan ei tullut pukkikohtauksia ja ainoastaan yhden kerran ryöstöyritys :D josta siitäkin sain ponin sekunnissa takaisin kontrolliin. Eiköhän tää jo kohta opi, että kun kiltisti mennään eteenpäin ilman sinkoiluja niin maastoilu voi olla viel hauskempaa kuin mitä se on ollu. Ja rentous kun löytyy, niin saa enemmän koko lenkistä irtikin.

Kunnon loppukäyntien jälkeen sain todeta, että kokonaisuudessaan aikaa meni n. 1½h. eli ihan hyvin. Hevonenkaan ei kunnolla hikoillut, vaikka hiukan loppua kohden taisi väsähtääkin. Tallin pihaan päästyä samaa "pöllö-energiaa" löytyi edelleen, mutta havaittavissa oli suunnattoman paljon rennompi ratsu kuin lähtiessä.
Hyvä alku mun sairaslomien jäljiltä, Milja tehny hyvää duunia sillä välin, täytyy sanoa. Huomenna uusiksi!

tiistai 12. lokakuuta 2010

Oma hevonen paras hevonen

Hollannista ollaan palattu jo pari viikkoa takaperin, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kirjoittaa stoorin lyhyesti aivan mahtavasta reissusta.

Lensimme Lauran kanssa Tampereelta Bremeniin maanantai aamuna, lento kesti erittäin vähän aikaa ja perillä Saksassa vuokrasimme auton jolla päästään paremmin huristelemaan paikasta toiseen. Automatka Hollannin puolelle tuntui kesätävn ikuisuuden, etenkin kun tiesi, että on vain enää muutaman kilometrin päässä Deestä. Olimme Alexandralle, Deen valmentajalle, ilmoittaneet tulostamme, ja vatsanpohjassa oikein sattui, kun odotti näkevänsä oman hevosensa melkein puolen vuoden eron jälkeen.
Taidettiin eksyäkin pari kertaa kunnes löysimme tien Alexandran tallin porteille. Ensisilmäys paikasta oli todella siisti ja hieno! Ei tällaisia ole juurikaan Suomessa, joten sitä katseli ympärilleen kuin ollen Liisa ihmemaassa.

Ja vihdoin! Tuttu turpa tunki yhdestä tallin karsinasta :) Kyllä siinä itku meinas päästä, olin niin onnellinen! Ja vielä onnellisempi, kun näin kuinka hyvässä kunnossa se oikasti on, upea karva, saanut lihaksia, kasvanut, sopiva rasvakerros, kaviot hyvät ja saanu kengät, jalat erittäin hyvässä kunnossa sekä tärkeintä, poika oli kuin itse rauhallisuus. Se vaikutti todella tyytyväiseltä! Alexandra pyynnöstämme mittasi Deen tallin käytävällä ja säkäkorkeus on tällä hetkellä on 164cm, ja se kasvaa vielä.
Tänään meille oli luvattu näyttää Deen treeni irtohypytyksessä, joten sille laitettiin suojat jalkaan ja vietiin pienellä hypytyskentälle, jossa oli valmiina kuja.

Dee valmiina irtohypytykseen

Alkuun Dee sai suorittaa kaksi maapuomia ja pienen ristikon. Poika vaikutti jo heti alkuun todella innokkaalta. Alexdra kommentoi tässä vaiheessa, että ei ole hypyyttänyt sitä kuin kaksi kertaa ennen tätä, mutta hevosella on hyvä asenne koko touhuun ja se hyppää "kouluhevoseksi vähän turhankin hyvin". (Noh... onhan Deen suku toisaalta kuitenkin enemmän estehevospainotteinen kuin kouluhevos...) Esteitä koroteltiin sitämukaan, kun Dee niitä suoritti. Välillä se arvioi lähetymisiä hiukan väärin, jalat meni solmuun ja hiukan kolauteltiin, mutta koskaan se ei kieltäytynyt ja lopulta korjasi itse omat virheensä ja hyppäsi puhtaasti. Kujan viimeinen este rakennettiin okseriksi sen jälkeen, kun Dee oli suorittanut sen hyvin pystynä. Parhaimmillaan okseri oli n. 120cm ja hevonen vaan edelleen hyppäsi samalla innokkuudella ja itseasiassa ihan hyvällä tekniikallakin! Olin niin tyytyväinen näkemääni! Sain kunnon sielunrauhan, kun näin miten hyvässä, asiantuntevassa ja ammatimaisessa paikassa Dee on. Ja maailman hienoin hevonen näytti kuten pitikin, maailman hienoimmalta!


video
2v. oripoika Darklord (Osmium x Graham) hyppytreenissä

Jatkoimme Alexandran luota matkaa Bed and breakfast paikkaan, jonka olimme varanneet jo Suomesta, ja täytyy kyllä sanoa, että matkustamisesta oli vähän uupunut. Energiaa sai oikeastaan siitä innostuksesta mitä oli vähän aikaa sitten nähnyt, Deestä.

Tähän väliin voisin kertoa lyhyesti matkan muista tapahtumista, ennen kuin palaan Deen luona vierailuun nmr2 (: ...
Matka oli todella antoisa ja opettavainen, pääsi kuuntelemaan eri ihmisten näkemyksiä hevosista, niiden suvuista jne. Kävimme katsomassa muutamia myyntihevosia, sekä kahdessa varsahuutokaupassakin vierailimme. Tosin ei huudettu varsaa, mutta muuten olikin todella kiinnostavat tapahtumat ja näki paljon erilaisia varsoja. Viikon loppupäästä kävimme myös itselleni kaikista mielenkiintoisimmista tapahtumista, nuorten hevosten MM:ssä Belgian Lanakenissa! Taso on kova jo noinkin nuorilla, hienoja hevosia ja hyviä ratsastajia, ennenkaikkea hyvää ratsastusta (okei myös vähän huonoakin esiintyi). Kyllä siellä muutamia Suomalaisiakin oli osaa ottamassa, ja heille tietenkin peukkuja pidettiin. Puitteet Lanakenissa oli ihan mielettömät. Tällaisia kisoja kun saisimme kotimaahankin, niin wau! Kojuja, ruokapaikkoja, baareja... ja areenat joissa kisoja käytiin, olivat isoja ja hyvällä pohjalla. Verryttelyalueet oli sijoitettu niin, että sitä pääsi taviskatsojakin seuraamaan. Lisäksi alueella käytiin Zangersheiden oritestejä, joita seurasimme myös muutaman tunnin ajan. Aivan mahtava kokemus ja tänne pitää tulla ensi vuonna uudestaan!


Prinsjesdagin varsahuutokaupasta, orivarsa Sir Donnerhall x Jazz myytiin hintaan 9000€


Vierailua eri talleilla ja tämä paikka jäi erityisesti mieleen maisemien ja puitteiden takia!


Zangersheiden oritesteistä, ori Mr. Blue x Calando I x Coriander, s.2008


Belgian Lanakenissa nuorten hevosten MM:ssä järjestettiin luokka myös jalostusoreille. Oma suosikkini Quality Time (Quantum x Cantus)

Uusi vierailumme Deen luona oli torstaina aamuvarhaisella, ja meille näytettiin Deen askelajitreeniä. Dee sai juoksutusvyön selkäänsä ja sivuohja tyylisen naruhässäkän, jonka tarkoitus siis on auttaa hevosta kulkemaan oikeassa muodossa. Dee päästettiin pienemmässä maneesissa vapaaksi liikkumaan uralle, ja sen vauhtia säädeltiin kulkemalla kentän keskellä juoksutusraipan kanssa. Huokailin varmaan ensimmäiset minuutit ihan tyysti, ja unohdin kuvata, kun oripoika liikkui niin hyvin... olen aina pitänyt ravia sen heikoimpana askellajina, eikä se muutenkaan koskaan ravia ole kunnolla näyttänyt, mitä nyt joskus väläytellyt. Ja nyt se liikkui niin hienosti. Hyvällä liikemekaniikalla ja energisesti luonnostaan ylämäkeen. Vielä takaosa vaikuttaa voimattomalta, eikä Dee jaksa kovin pitkään takaa kunnolla ponnistaa mikä on varsin luonnollista, mutta sitten kun voimaa alkaa löytyä riittävästi niin... WAU! Laukka on edelleen Deen vahvin askellaji ja siinä se etenee vaivattomasti.
Nyt odottelemme vain röntgenien lopullisia tuloksia ja tämän jälkeen nähdään, lähdetäänkö Deetä viemään NRPS ensimmäiseen oritestiin, joka järjestetään marraskuun viimeisenä viikonloppuna!

Oli niin kiva reissu ja pian pitää lähteä uudestaan, mikäli Dee Hollannin kamaralla pysyy. Sen sijaan omat ratsatukset Suomessa on ollut jonkin aikaa vähän tauolla oman sairastelun vuoksi. Katsotaan, josko sitä kohta pääsisi taas Miron selkään! Ainakin vointi alkaa olla päivä päivältä jo parempi ja pahemman laatuinen flunssa alkaa olla voiton puolella. Ensi kerralla siis enemmän ratsastuskuulumisia!