sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Joulu jo ovella on! :)

Vaikka jääkausi onkin yllättänyt taas pahemman kerran niin autolijat kuin muutkin ihmiset. Ratsastus on kyllä siitä "ikävä" harrastus sellaisessa maassa, kuin Suomi, missä pimeää ja ennen kaikkea kylmää aikaa on melkein puolet vuodesta. Ei ihmetytä, että myös talviaikaan kuulee monen hevosihmisenkin suusta, että kyllä tämä on hullun hommaa koko hevostouhu... Niin ei kai täysjärkiset tätä harrastakaan ;D
Lumi on toisaalta mukava, kun se tuo valoa pimeyteen, mutta... liika on liikaa. En jaksa enää ihastella kaunista luontoa, kun joka perkeleen aamu saa etsiä autoa puolen metrin hangen takaa, kaivaa se sieltä ylös; toivoa, että lukot ei ole jäässä ja ovet aukeavat; skrapata paskoilla skrapoilla ikkunoita; tehdä aamurukous autoa startatessa että se lähtisi edes käyntiin, kirota kun auto ei lähdekään parkista mihinkään (kiitos lumiauran joka on rakentanut lumivallin auton taakse tai sivuille!) vaan sen sijaan suditaan paikallaan ja saa ruveta lapioimaan (kyllä autoni varustukseen kuuluu nykyään miehekäs rautalapio, on ollut käyttöä joka kirottu päivä viimeisen 2 viikkoa) ja lopulta vielä hartaasti saa toivoa, että pääsee edes perille >ELOSSA

*Huh!* kyllä helpotti saada vuodattaa kaikki katkeruus tota "valkoista kakkaa" kohtaan! :D
Sitten päästäänkin itse asiaan, eli ratsuihin ja tuleviin ratsuihin.

Miron kanssa ollaan edetty siihen pisteeseen, että kävimme nappaamassa tyylikkäästi sinivalkoisen rusetin Keravalla Kalliorinteen seuraestekisoista 60-70cm luokasta. Ja nämä olivat siis toiset kisamme, ensimmäisistä kisoista jos haluaa tietää kannattaa lukea aikaisemmat tekstit...


                                              Kuvat marraskuulta Kari Nevalan valmennuksista

Kiitollinen sain olla kisassa avustaneelle Miron omistajalle Miljalle, sekä tiimin hovikuskille, joka urheasti paleli paikanpäällä ja oli hengessä muuten mukana. Myös Miron toinen kasvattajista pääsi paikalle katsomaan, eli kovat oli kannustusjoukot! Miro tuntui kisaverkassa mukavan pirtsakalta ja se ei ollut yhtään samalla tavalla jännittynyt kuin viimekerralla, vaikka hassuja hyppyjä me kyllä otettiin. Toki myös muutama sujuvakin hyppy taisi verkassa esiintyä.
Kisarata oli ihanan simppeli ja juuri sopiva meille. Ei mitään ihmeellisyyksiä, ei edes sitä pelottavaa sarjaa. Ei erikoisesteitä. Sujuva nolla saatiin ja Miro oli ihan innoissaan koko radan ajan! Palkintojen jaossa se ei kuitenkaan uskaltanut ruusuketta vastaanottaa, että ehkä sekin suoritetaan ensi kerralla?

Tämän jälkeen Miro ehti esiintyä koulurata harjoituksissakin omistajansa kanssa, jossa se sai hyvää palautetta siitä, että on ikäisekseen erittäin hyvällä mallilla! Iloiseksi tekee, kun saa kuulla välillä näinkin poisitiivsta palautetta ja oikeasti asiantuntevalta henkilöltä. Hyvä me!




Kisojen jälkeen on ollut maastoilua, rokotuksia ja rokotuksesta johtuvia kaulakipuiluja sekä viikon takainen Janna Huhtasen estevalmennus.
Todella innolla tätä odotin, mutta työpäivä, lakkiaisjuhlta ynm muut päivää kiireyttäneet menot taisivat viedä itseltäni mehut pois tyysti, ja illalla en enää ollutkaan fyysisesti enkä henkisestikään kovin hyvässä vireessä. Ajatus oli ihan muualla. En saanut verryttelyssä Miroon oikeen hyvää otetta. Ja ei me päästy hyppäämäänkään, kun Miro päätti, että maapuomit on ihan tylsiä, et nyt hypätään! Se siis suoraan sanottuna lähti ajautumaan yhdelle esteelle omatoimisesti ja jarruttavasta kuskista välittämättä. Tuloksena se, että kuski lentää ilmojen halki ja laskeutuu estetolpan päälle tai johonkin polvi edellä. Hermoihin taisi isku osua, kun hetken tuntui näkyvän tähtiä. Noh... hammasta purren ja kivusta välittämättä uudestaan selkään.
Loppu tunti menikin oikeastaan siihen, että yritin koota itseäni, siinä onnistumatta. Tehtävät olivat haastavia, jouduimme selvittämään kolmoissarjaa, innaria ja aika vaikeita pieniä käännöksiä. Huh! En tuntenut itseäni omaksi itsekseni. Ratsastin käsijarru päällä, unohtelin tehtäviä kesken kaiken, en tiennyt mihin olin menossa. Kyllä me lopulta kaikki selvitettiin, mutta ei kovin hyvä maku jäänyt. Miro oli kyllä kiltti, kun viitsi silti pitää tällaisen tunarin selässä, joka oli jättänyt aivot narikkaan suoraan sanoen.


Seuraava päivä meni ehkä hiukan paremmalla keskittymisellä, ja käsijarrukin oli jo pois päältä. Mutta vaikeat tehtävät jatkuivat ja löysin itseni taas kipeän polven kanssa maneesin pohjalta. Kyllä ketutti! Estekorkeudet olivat sellaisia, mitä Miro ei ole ratsastajan kanssa hypännyt. Tehtävät olivat sellaisia mitä, Miro ei ollut koskaan tehnyt. Sanotaan, että vaikka suoritimme tänäkin päivänä kaikki vaaditut tehtävät, kyllä itseluottamus molemmilta putosi parin asteen verran alemmas.
Toivotaan, että viikon päästä oleva Nevalan valmennus kohottaisi taas molempien fiiliksiä ja tehtävät pysyvät asiallisina myös meille vihreille ratsukoille, joiden hyppykerrat ovat kahden käden sormilla laskettavissa! Onneksi polvi ei mennyt ihoa enempää rikki, vaikka kipeästi tultiinkin alas. Mustelmilla selvittin...


Dee on koitutunut uuteen talliinsa todella hyvin. Olen paikkaan hirmu tyytyväinen, hoito on erinomaista ja Dave saa nauttia kokopäivä tarhauksesta ja isosta karsinasta!
Jonkun verran olen sitä yrittänyt säännöllisesti liikuttaa ja tänään käväistiin liinan päässä juoksemassa pellolla. Eli kunnon hankijumppaa hevoselle, kuin myös itselleni, sillä hankea on yli polvien! Tosi fiksusti poika on käyttäytynyt edelleen ja en malta odottaa, että pääsen kipuamaan sen kyytiin. Satula on ollut jo monesti selässä! :)
Yritän saada kunnon kuvamateriaalia järkättyä Deestäkin, se on meinaan nyt tosi hienossa kunnossa ja saanut kiloja takaisin kuljetuksessa tapahtuneen lievän laihtumisen jälkeen!