sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Tammikuun Nevalan estevalmennukset Miron kanssa

Kun nyt intoa riittää kirjoitteluun ja koneella istumiseen, niin laitetaanpa mietteitä heti tuoreeltaan muistiin tämän viikonlopun estevalmennuksista.

Ilmat suosi valmennuspäiviä mielestäni jo sen takia, ettei ollut ihan niin kylmä, mitä yleisesti ottaen ollut, joten oli ihan sopiva lämpötila treenailla.
Miro oli ensimmäisenä päivänä, lauantaina, hiukan tahmaisen tuntuinen enkä sitä myötä saanut itseänikään vireeseen ja ajatukseen sujuvasta etenemisestä. Tämän tunsin jo ihan alkulämmittelyistä alkaen, ja eipä eteenpäin pyrkimys paljoa parantunut tunnin edetessä.
Tehtävinä oli yksinkertaisia linjoja, sekä meidän kohdalla enemmän työtä aiheuttanut vesimatto erikoisesteenä. (Ilman vettä tosin, mutta riittävän pelottava se Miron mielestä kuitenkin oli...) Ei siis tullut yllärrinä, että ensimmäiset lähestymiset tälle vesimatolle tulee kieltoja, sillä jo lämmitellessä Miro oli sitä mieltä, että tuo este pitää kiertää mahdollisimman kaukaa, hui! Itse yritin pitää mieleni ihan vakaana ja tasaisena, en oikeastaan edes halunnut alkaa ratsastaa tuon pelokkeen lähettyvillä yhtään voimakkaammin, etten sillä toiminnalla vain vahvista pelkokäyttäytymistä. Ajattelin, että on kai parempi antaa sen kyttäillä ja kiemurrella ihan oman mielensä mukaan ja jatkaa itse tyynen rauhallisesti ratsastusta eteenpäin reagoimatta sen kummemmin vänkäilyyn. Lopulta pienen vetoavun kanssa pääsimme (siis toisen hevosen perässä ratsastaen) pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että maton voi ylittää ja että se ei ole niin syvä, että pieni Miro sinne voisi hukkua...

Muutoin tehtävät sujuivat ihan ookoosti, ei lähelläkään sitä huippuhyvää tunnetta mitä on ollut ja siitä sain kyllä syyttää itseänikin... jostain syystä en saanu ajatuksia taas keskittymään sataprosenttisesti ja tein turhia kaarroksia ja kiemuroita ennen tehtäviä, joka väsytti nuorta hevosta turhaan. Lisäksi se eteenpäinpyrkimys oli vähän tipotiessään, jouduin ratsastaa todella voimakkaasti jalalla - niin että maitohapoille asti olin punnertanut. Kuitenkin esteet ylitettiin... positiivistä sekin.

Sain tunnin aikana sekä tunnin loputtua Karilta neuvoksi istua enemmän yläkroppa pystyssä, istua lähempänä satulaa ja ratsastaa vielä enemmän jalalla ja istunnalla ja pitää vain tasainen tuntuma suuhun, sekä ennen estettä pitää hevosen nenä suorassa, jotta ei ajauduttaisi esteen jälkeen nin voimakkaasti johonkin suuntaan. Seuraavan päivän valmennustuntia varten sain myös kehoituksen laittaa kannukset jalkaan vahvistamaan jalkaani ja saamaan hevoseen terävyyttä. Yleisesti ottaen Kari oli tyytyväinen Miroon ja sanoi sen olevan täysin ajan tasalla ikäisiensä kanssa, että enempää sen ei tarvitse osata eikä suorittaa.

Lauantai ja sunnuntai välisen yön jouduin paiskimaan yövuorossa töissä, ja hiukan mietin etukäteen kuinka skarppina pystyisin olemaan aamun valmennuksessa, kun yli 24h olin ollut hereillä samoilla silmillä..... Väsymys oli suunnaton, kun ajoin tallille, mutta kun päästiin maneesiin hevosen kanssa oli väsymys kuin pois pyyhkäisty.
Saimme jatkaa suunnilleen samoja tehtäviä pienenä ratana, mukana edelleen vesimatto sekä uutena valkoinen portti, sekä kaksiosainen sarja, jossa toisena esteenä oli okseri ja toisena pysty.
Heti alusta asti oli jo aivan erillainen fiilis, kuin lauantaina. Sain hevosen paremmin ohjan ja phkeen väliin, pystyin tekemään laukan ja ravin sisällä temponvaihteluja, ja se kaikista työläin, sain hevosta ratsastettua paljon terävämmin eteen. Tunne oli hyvä!

Alkuverkan jälkeen aloitimme hyppäämisen yksinkertaisella pystyllä. Tästä aika nopeasti jatkoimme vesimatto - portti linjalla. Pari töksähdystähän sieltä tuli, mutta parin yrityksen jälkeen päästiin jo yli. Miro tuntui tämän jälkeen jo taas paljon varmemmalta. Sarjalle tuli kerran kielto, jäin itse liian hitaaksi hetkellä jolloin hevonen rupesi epäröimään, mutta jo uudella lähestymisellä osasin ratsastaa voimakkaammin jalalla ja istunnalla. Tuli muutamia hyvin hyppyjä ja lähestymisiä, joissa Miro imi kunnolla esteelle niin että sain jopa vähän pidellä sitä. Lopulta suoritimme kuuden esteen radan vielä, vesimattoineen, portteineen ja sarjoineen. Miro oli ihan super viimeisellä kerralla, vaikka vieläkin ajoittain vähän epäröi muutamassa lähestymisessä, mutta ylitti kuitenkin puhtaasti ja vähän ylihypätenkin. Kari oli tyytyväinen ja tähän oli hyvä lopettaa!

Erittäin positiivinen mieli jäi tästä viikonlopusta! En malta odottaa ensi kuun Nevalan valmennuksia. Mieli tekisi osallistua joskus Karin maanantain tunneillekin, mutta ei taida rahatilanne antaa myöden.
Ja tämän viikonlopun sponssasi joululahjana muuten Miron omistaja Milja! Kiitos tuhannesti! Parempaa lahjaa ei olisi voinut taas kuvitellakaan, tuli niin tarpeeseen varmasti niin hevoselle kuin minullekin :) Mieli virkeänä ja tästä on hyvä jatkaa jälleen kohti kevättä! Treeniä treeniä, rutiinia hevoselle niin eiköhän ala luonnistumaan.


Miro ja minä tammikuussa 2011 tyytyväisinä valmennusten jälkeen

Perjantain Deen selkäännousut peruuntuivat, mutta uudet ajankohdat on nyt ensi tiistai, keskiviikko ja torstai. Uskon, että ensi kerralla, kun kirjoittelen, pääsen jo fiilistelee miltä tuntui mennä omalla hevosella ;)

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Täysillä kohti kevättä!

On sitä itse kukin pienessä horroksessa näin talven pimeimpään aikaan. Mutta pientä valoa alkaa häämöttämään edessä, kun päivät pitenee! Olen sellainen kesäihminen, että jos joskus siinä lotossa voittaisin, ostaisin talviasunnon jostain aurinkoisemmasta paikasta, pakkaisin eläimet mukaan aina syksyn lopulla ja saapuisin vasta keväällä kun lumet ovat sulanneet... Aina saa unelmoida :)

Nyt jokatapauksessa on saanut loimitella heppoja ihan reippaasti, kun näinkin kunnollinen talvi viime vuoden tapaan ollaan saatu. Dee ei edes ole minkäänlaista talvikarvaa lähtenyt kasvattelemaan reissunsa jäljiltä, joten aika huolella sitä on saanut toppailla. Oripojan kanssa ollaan edetty tällähetkellä siihen pisteeseen, että selässä on roikuttu useita useita useita kertoja, ja pääsin minä nauttimaan parisen sekunttia selässä istumassakin, kunnes kakara päätti pukata mamin kyydistä - "mitä helvettiä sä siellä teet?!?!"... Suurin ongelma tähän selkäännousuun on ollut avustajien puute. Kaksi avuliasta ihmistä kuitenkin on saapunut erinäisinä aikoina, eli selässä roikkumiskertoja ja nousuja sekä selkäännousun yrityksiä on ollut nyt vaivaiset neljä kappaletta. Kiitos näistäkin kerroista ilmaiseksi paikalle kaveria hädässä auttaneet saapuneet ystäväni Anu ja Pihla! Teidän kaltaisia ihmisiä näyttänee olevan enää harvassa!!! (Se on muuten jännä, kun auttelee vuosien ajan muiden hevosten kanssa >ilmaiseksi<, laittaa oman henkensä toisten varsojen eteen hyppäämällä niiden selkään ensimmäisenä, avustaa sisäänratsastuksissa ynm, niin kun kerran sitten oman hevosen kanssa kaipailisin edes viikon intensiivistä apua, niin eipä ole ollut porukkaa tulossa ihan jonoksi asti! *huokaus* Ehkäpä siis opin tästäkin jotain, että sanonta: "tee muille niin kuin toivoisit muiden itsellesikin tekevän" ei enää tässä nyky-yhteiskunnassa ja ihmisten asenteissa toimi.)

Deen kunto ja yleisvointi on kyllä tälläkin hetkellä huippuluokkaa, se on erittäin lihaksikas ikäisekseen ja muistuttaa päivä päivältä enemmän aikuisempaa hevosta, vaikka baby se kuitenkin vielä on :) Kuntoa olen yrittänyt jopa aavistukseen laskea viimeaikoina, mutta tuloksena on ollut entistä villimpi pakkaus, joka haluaa purkaa vain energiaansa johonkin. Toisin sanoen, kunnon hikijuoksutustreeniä olen joutunut pari kertaa viikkoon silti tekemään, että poika pysyy tyytyväisenä. Kun pääsisin sinne selkään, niin nuo hanget pelloilla kutsuvat todella houkuttelevasti puoleensa tätä väsytysoperaatiota ajatellen. Ehkä ihan lähiviikkoina, toivonmukaan! Ensi perjantaina olisi uusi yritys selkäännousuissa, pidän itselleni (ja myös Deelle) peukkuja, että tälläkertaa pääsisimme itse asiaan. Fiksusti se kuitenkin pääsääntöisesti on joka kerta toiminut, auttavia käsipareja on ollut yhden parin verran vaan joka kerta liian vähän, jotta olisimme voineet onnistua.

Viikonloppuna pääsen Miron kanssa pitkästäaikaa valmentautumaan Kari Nevalan silmän alle! Yhdet hypyt olen ottanut tässä tämän vuoden puolella ruunan kanssa, ja se meni erittäin hyvin. Muutoin olen käynyt nyt syksystä poiketen paljon vähemmän, mutta edelleen hyppelyitä ja maastoiluja on luvassa jatkossakin tämän rautiaan läsipään kanssa. Katsotaan miten hypyt lähtee pyörimään tulevana viikonloppuna, odotan niin innolla!

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017