tiistai 31. toukokuuta 2011

Pohdintaa

Dee on parannellut itseään viimeisen viikon ajan ilman suurempaa hengästymistä, jotta nenä saataisiin vihdoin paranemaan kunnolla. Ja hyvään suuntaan onkin menty. Halkeama on enää puolet siitä, mitä se oli reilu viikko sitten. Tässä kuvaa siitä eilen tarhassa kevyen liikutuksen jäljiltä:




Myös se ylimääräinen "lärpäkekin" on pienentynyt, joten toivotaan ettei nätin pojan naamaan jäisikään mitään kauneusvrihettä ;)

Liikutuspolitiikasta kun puhuin viime postauksessani - jatketaan pohdintoja vielä tähän ja saatetaan ne päätökseen.
Halusin keskustella asiasta mahdollisimman monen henkilön kanssa, jotta saisin laajan kuvan minkälaisen ratkaisun minun itse kannattaisi liikutuksen suhteen tehdä. Olen siis puhunut ystävieni kanssa, jotka ovat tekemisissä nuorten hevosten kanssa päivittäin, Deen kasvattajien kanssa sekä eläinlääkärin kanssa.
Yleinen mielipide oli se, että teen Deen kanssa jo nyt paljon hommia. Suurin osa muista samanikäisistä viettelee vielä kuitenkin suht leppoisaa hevosen elämää leikkien kavereiden kanssa ja tarhaillen isolla alueella missä on virikkeitä. Joudun kuitenkin itse tekemään hiukan erilaisen päätöksen tässä suhteessa, sillä olosuhteiden pakosta Deen energiaa on säännöllisesti purettava johonkin. Sillä ei ole tarhakavereita, sekä sillä on melko pieni tarha. Nämä asiat vaikuttavat aika paljon siihen, että joudun tekemään eri tavalla tämän hevosen kohdalla, mitä muut muiden.
Ell. sain kuitenkin vahvistuksen siihen, että järkevä liikunta, ei riko sen enempää nuorta hevosta fyysisesti kuin vanhempaakaan hevosta (kasvurajat ovat jo ummessa), mutta onkin eri asia psyykkinen puoli. Tämä on niin hevoskohtainen. Jokatapauksessa hevosen kuuluu liikkua vaihtelevasti jo nuorena ja tällätavoin se saa samalla tekemistä, joka hillitsee sitä muuta touhuamista sitten karsinassa tai muualla. Energiaa ei kuitenkaan nuorelta hevoselta kannata liikuttamalla loppuun polttaa.

Sekä kasvattajat että eläinlääkäri sanoivat minulle aika rohkaisevasti, että minun kannattaa pitää se oma näkemys oman hevosen hoidossa ihan joka osa-alueella. Voin kysyä muilta mielipiteitä, mutta ei kannata antaa ympäristön vaikuttaa siihen omaan näkemykseen. Tunnen kuitenkin hevoseni psyykkeen ehkä parhaiten kuin kukaan muu ja seuraamalla sen ilmeitä ja eleitä liikuttaessa huomaan kyllä mikä on liikaa ja mikä sopivasti. Eli toisinsanoen, minun tulee tehdä niinkuin itse näen parhaaksi.
Tähän mennessä siis voin sanoa, että 3-4 kertaa fyysistä liikuntaa on ollut Deen kaltaiselle energiapakkaukselle ihan hyvä määrä. Sopivissa määrissä viikon helppo jakso on vain hyväksi. Se, että emme ole oikein päässeet maneesista tai kentältä muualle mieltä virkistämään, on taas johtunut olosuhteiden pakosta. Jatkan siis samaan malliin kuten aikaisemminkin, ja nyt pääsen vielä enemmän Deen kanssa viettämään aikaa ja ennenkaikkea maastoilemaan, sillä huomenna on muutto Dumiin! :)
1

torstai 19. toukokuuta 2011

Ja epäonnea

Juuri kun Dee on alkanut kulkemaan hienosti ontumisien jälkeen sain viikko sitten illalla viestin tallilta, että Deen sieraimeen on tullut vekki, mutta mikä ei märki yhtään ja on ihan kuiva. Vastasin tähän viestiin: "Ok, kiitos tiedosta!" ja menin rauhallisesti nukkumaan. Oletin, että kun ei tullut puhelua vaan kyseisellä sisällöllä varusteltu testiviesti (jonka vielä itseasiassa huomasin vasta lukea pari tuntia viestin saapumisen jälkeen) ajattelin, että ei voinut olla kovin paha juttu.

Noh mistään kuoleman vakavasta ei ollutkaan kyse, mutta tämä pikku vekki, ei ollutkaan ihan niin "pieni" vaan kyseessä oli viiden sentin pituinen repeytymä alkaen sieraimen ulkoreunasta ylöspäin silmiä kohden. Erittäin härskin näköinen ja kyllä siinä itse ainakin hetken katsoin järkyttyneenä, miten karsean näköinen se oli. Totta oli, ettei repeytymä märkinyt yhtään ja ajattelin antaa Deelle pari päivää vaan rauhallista tarhailua tämän johdosta, olihan se ennen vekin syntymistä jo kolmena päivänä liikkunut suhteellisen raskaasti.
Tallinpitäjä ei osannut kuulemma sanoa missä tämä tapaus olisi sattunut ja miten. Itse sain sitten päätellä, että karsinan seinässä olevista verisistä jäljistä voisi kuvitella, että karsinassahan se on sattunut. Dee on vaihtanut paikkaansa uuteen karsinaan. En ole siis kovin tarkasti katsonut uutta poksia, miltä näyttää, mutta nyt huomasin seinässä reijän, jossa törrötti ikävän terävä laudanpätkän. Tästä reijästä parikymmentä senttiä vasemmalle oli ensimmäiset verijäljet. Tallinpitäjä oli sitä mieltä, ettei kyseistä reikää ollut vielä eilen  jolloin he olivat Deen löytäneet tässä kunnossa. Noh, jokatapauksessa oli miten oli, tämä terävä laudan pätkä olisi ainoa järkevä vaihtoehto mihin nuori hevonen olisi touhutessaan voinut tunkea nenänsä.
Lisäksi minulle sanottiin, että vielä edellisenä päivänä Deen vekki olisi voinut tikata. Tätä taas en itse tietenkään ajatellutkaan, koska sain pelkän lyhyen tekstiviestin tapauksesta, josta sai sen käsityksen, ettei kyse ole ihan tikkausta vaativasta tapauksesta... joku toinen olisi varmaan hoksannut tuonkin rivien välistä lukea. Itse taas toivon, että jos on kyseessä tapaus, missä eläimeni tarvitsisi ensiapuhoitoa, mm. tikattavaa, niin siitä soitettaisiin minulle suoraan, kerrotaan asiasta perinpohjin ja kysyttäisiin vaikka samassa puhelussa, että kustutaanko ell. paikalle. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Nyt siinä tapauksessa kun vasta seuraavan päivän iltapäivänä pääsin katsomaan ensi kerran hevostani työpäivän jälkeen, oli tikkaus jo mahdotonta, sillä repeymä oli alkanut arpeutua. Toivoin vain, että nenä rupeaisi parantumaan mahd. nopeasti. Onneksi hellepäiviä ei nyt ainakaan ole liiaksi ollut, eikä kärpäsiäkään ole vielä, joten mätimistä ei ehkä niin helposti tapahdu. Kaikkien keskustelujen keskellä tallinpitäjä toivoi, että liikuttaisin Deetä enemmän, jotta sillä ei olisi energiaa touhuta omiaan karsinassa...
Tässä vaiheessa omat hälytyskellot rupesivat soimaan. Kyseessä on kolmevuotias nuori, joka liikkuu jo nyt suhteellisen paljon. Se ei ole lainkaan vaikea käsitellä, taluttaessa kulkee kuin mikä tahansa hevonen, pysyy tarhassa, tarhailee ennenkaikkea rauhassa (ei rehaa, huuda tai muutenkaan juoksentele), karsinassa se ottaa nokosia, harjatessani sitä se ottaa nokosia. Ainoastaan liikutuksen yhteydessä kaveri herää ja on  pirteä. Muutoin arkipäivisessä käsittelyssä hevosesta ei voisi sanoa onko se ori vai ruuna, ellei sitä tietäisi, että ori se on. Väitän jopa oman lyhyen 23 vuoden elämäni aikana, että Dee on yksi kivoimmista hevosista käsitellä. Ja pointtihan on se, etten tohtisi kolmevuotiasta nuorta liikuttaa enempää kuin mitä se nyt liikkuu. Deen viikottainen liikunta koostuu siis, juoksutuksesta yhtenä päivänä, 1-2 kertaa ratsastusta (lyhyitä tehokkaita pätkiä) sekä mahdollisuuksien mukaan irtohypyytystä. Muutoin käyn sitä taluttelemassa, päästän maneesiin iloittelemaan vähäksi aikaan ja lopun ajan se tarhailee. Eli tämä kolme vee oripoika liikkuu 3-4 kertaa viikossa. Välillä olen antanut ohjeiden mukaisesti sille viikon helppoa, eli se on saanut tarhailla ja olen käynyt vain sitä kävelyttämässä ja irtojuoksuttamassa maneesissa. Olen myös saanut toisaalta ohjeita sekä varoituksia, että tekisin jopa liikaa tämän nuoren kanssa.
Nyt kuitenkin tallinpitäjä on sitä mieltä, että se on kuitenkin jo "sen ikäinen, että kyllä sitä voi liikuttaa lisää".

Olen aikamoisessa pattitilanteessa, sekä pöyristynyt miten tämä tallin puolesta on hoidettu. He käytännössä ovat irroittautuneet omasta vastuusta, vai pitäiskö sanoa välttäneet vastuutaan kertoa asioista minulle suoraan ja heti. Ja syyttävät minua tapahtuneesta, koska en ole liikuutanut hevosta riittävästi (siis sehän voi liikkua kuulemma enemmän kuin sen kolme kertaa viikossa). Tällaisissa tapauksissa ei mielestäni tekstiviesti ole se väline millä informatiota lähdetään jakamaan eteenpäin, mikäli kyse on tunneista kiinni aletaanko tikkaamaan vai ei. En toisaalta voi sanoakaan mitään asiaan. Muutakuin, että nuori hevonen on sellainen, että se saattaa keksiä kaikenlaista tutkittavaa ja siksi sen ympärillä olevat olosuhteet pitäisi olla siinä kunnossa, ettei haavereita tule sattumaan. Onni onnettomuudessa, että kyseessä ei ollut silmän puhkeaminen esimerkiksi. Mielestäni tässä tapauksessa haaveri olisi voinut sattua vanhemmallekin hevoselle, ei siihen tarvita hölmöenergiaa, että hevonen tunkee päänsä johonkin reikään mielenkiinnosta ja satuttaa näin itsensä.

Haaveri on alkanut toki parantumaan, mutta liikuttaessa se aukeaa aina uudestaan kun sieraimet laajenevat hengittäessä enemmän. Nyt olenkin yrittänyt saada tuttua eläinlääkäriä kiinni, jotta saisin hänenkin  mielipiteensä asiasta. Muuta en oikeastaan voi tehdä. Haaverista on kulunut nyt yli viikko ja vielä maanantaina repeymä näytti tältä liikutuksen jäljiltä:





3

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Ratsastusta toukokuisessa hellesäässä



Tiistaina, eli eilen otin sitten Deen kanssa kokeilun miltä hevonen tuntuu selästä käsin ontumisien jälkeen. Ja se toimi mielettömän upeasti! Tuntuu, että parin viikon tauko sairastelun takia on tehnyt jopa erittäin hyvää koko hevoselle. Vaikka energiaa oli vähän liikaakin, malttoi ori keskittyä ja tehtiin hienoja pätkiä ravia sekä laukkaa kumpaankin suuntaan. Pukittelut olivat tällä kertaa aika vähäisiä, mitä normaalisti Deellä on ollut tapana tehdä vähän enemmän, mutta luulen, että tähän osasyynä on ollut yhtäkkiset hellesäät. Auringon alla ratsastessa tuli 15 minuutin pätkästäkin kunnon hiki sekä hevoselle että ratsastajalle.
Liikkeiltään Dee oli paljon irtonaisempi kuin edeltävänä päivänä, joten hyvään suuntaan ollaan menossa :) Tänään se saakin sitten vain levätä, sillä kuumaa ilmaa pisaa. Mutta en valita, IHANAA ETTÄ KESÄ ON OVELLA, ihan mahtavaa!

Piakkoin olisi tarkoitus taas käydä treenailemassa myös Deen emän Iitan kanssa. Tähtäimenä on syksyn kantakirjaukset, joissa Iitan omistajat toivoisivat, että esittäisin sen ratsain. Olen tästä projektista tosi innoissani!
0

maanantai 9. toukokuuta 2011

Pientä jäykkyyttä tauon jäljiltä, mutta puhtaat askellajit sekä uusi tallipaikka!




Tänään oli sitten siis vuorossa juoksutus sairaslomatauon jälkeen. Lähdin avoimin mielin pukemaan oripojalle juoksutusvyötä ja sivuohjatkin laitoin normaalia vähän pidemmäksi, sekä ylemmäksi, jotta poika saa kulkea avoimemmassa muodossa.

Maneesissa Dee aloitti juoksutukseen tuttuun tapaansa alkuun riekkuen liinan päässä pari kierrosta. Tämän se tekee joka ikinen kerta, joten siinä vaiheessa pidän vain lujasti narusta kiinni ja annan mennä. Kuuma ilma (lämpötila maneesissa varmasti yli 20 astetta) teki kuitenkin nopeasti tehtävänsä ja  Dee rauhoittui kahden "pukkikierroksen" jälkeen ravaamaan kuuliaisesti.




Ravi oli alkuun todella jäykkää. Se näytti olevan lavoistaan aivan lukossa ja askelsi lyhyttä tököttävää ravia. Annoin sille aikaa muutaman kierroksen, jonka jälkeen aloin pyytää sitä enemmän eteenpäin, herättelin raipan kanssa varovaisesti takajalkoja hereille ja moottoria käyntiin. Pikkasen pidempää askelta alkoi toki löytymään, mutta oli vähän siinä ja siinä että pidemmän askeleen sijasta oripoika meinasi tarjota kiirehtimistä. Aika pian pyysin laukalle, joka on Deen ehdottomasti parempi askellaji ja jossa se viimeistään saa lapansa enemmän auki ja takapään alle. Näin kävi nytkin ja laukan jälkeinen ravi alkoi näyttää jo lähes samalta, mitä se näytti vielä melkein kaksi viikkoa sitten ennen sairastelua.

Toiseen suuntaan Dee oli jo alusta lähtien parempi ja laukan jälkeen ravi oli jällen ihan jees. Mutta ei sitä mitä se oikeasti näyttää luonnostaan kun on kunnossa. Tähän oli kuitenkin hyvä lopettaa, sillä tauko ja väkirehujen nollaus on tehnyt orin energiatasonkin ilman lämpötilan lisäksi todella matalaksi, siinä sivussa kunto hiukan kadonnut ja hiki nousi nopeasti pintaan. Saan olla tyytyväinen, että hevonen kulki sentään puhtaasti vaikkei ollutkaan vielä oma itsensä.




Treenin jälkeen satulahuovan alus oli suorastaan vaahdossa, niin kuuma hevosella oli. Joten selvää oli, että kun saatiin hengitys tasaantumaan, suunnattiin viilennyspesulle. Tämän jälkeen lähdettiin vielä puolen tunnin kävelylle hiekkatietä pitkin ja sieltä suuntana pienelle polulle metsän ja peltojen välistä. Dee pääsi myös maistelemaan kevään ensimmäisiä vihreitä ja näytti nauttivan kävelyretkestämme täysin siemauksin. Se näytti myös silminnähden tyytyväiseltä, että pääsi suuremmat energiansa purkamaan ja saattoi relata näin treenin jälkeen mielekkäässä puuhassa köpötellen puiden katveessa, piilossa kuumalta auringolta.

On kiva huomata, että Dee on niin fiksu kävelylenkeillä maastossa ainakin näin maastakäsin.
Tästä pääsenkin aiheeseen, johon tuli ratkaisu tänään. Olen etsinyt toisella silmällä tallia lähempää omaa kotiamme, jossa olisi turvalliset hyvät maastot ratsastaa tällaisella pojanklopilla. Tällaisia paikkoja ei ihan heti tule vastaan, missä olisi vielä vapaita paikkojakin tarjolla. Laidun suunnitelmat ovat jokatapuksessa loukkaantumisriskin takia kokonaan haudattu, Dee pääsee laiduntamaan ensi kesänä ainoastaan narun päässä pieniä pätkiä.
Tänään tuli varmistettua, että Dee siirtyy kesän ajaksi Tuomarinkylän kilpatallin vintille, jotta pääsemme maastoilemaan Dumin mitä mainioimpiin maastoihin. Täällä ei tarvitse pelätä autoja ja pohjat ovat koko matkalta hyvät. Pääsemme oripojan kanssa harjoittelemaan koko kesän ajan vain eteenpäinpyrkimystä ja tietenkin siinä lomassa rentoa hengailua Tuomarinkartanon hienoissa kartanomaisemissa. :) Syksyksi on sitten vielä tallipaikka auki, sillä emme jää talveksi kuitenkiin Dumiin ihan siitä syystä, että Tuomarinkylä on aika ahdas paikka harrastaa talven yli maneeseissa. Syksyn tallin spekuloinnit jääköön tuonnemmaksi!

Plussana tälle kaikelle on myös se, että saan laittaa auton melkein kokonaan seisomaan kesäksi, sillä tavoitteena on ollut vähentää autoilua lähes kokonaan. Nyt on hieno fillari odottamassa varastossa ensimmäisiä ajoja, ja sillä olisi tarkoitus siis taittaa matkaa ihan töihinkin asti... saas nähdä kuinka tiukkaa tekee lähteä pyöräilemään aamuvuoroihin, kun nämä vuorot alkavat kevyesti klo: 05:15 :D Tallin sijainti näin lähellä merkitsee myös sitä, että pääsen viettämään Deen kanssa enemmän aikaa ja vaikka monta kertaa päivässä. Olen tyytyväinen tähän päätökseen, vaikka hoito nykyisessä tallissa Sipoon perukoilla on ollut todella todella erinomaista!




1

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Paranemaan päin :)

Huh, saan vissiin huokaista helpoituksesta, sillä Dee kulkee lähes normaalisti jo kaikissa askellajeissa, ainoastaan ravissa voi aavistuksen nähdä epäpuhtautta, mutta muuten oripoika voi jo vallan mainiosti eikä kurjasta ontumisesta ja kipelystä ole tietoakaan!

Eilen Dee sai uudestaan kengät jalkaansa, ja tällä kertaa laitettiin numeroa suurempi kenkä sekä kiinnitettiin pienemmillä nauloilla. Deellähän on aikaisemmin ollut aika tiukka sovitus vain sen takia, että se aika helposti polkasee kengät etujaloista pois. Mutta toivotaan, että oripoika osaisi olla jalkojensa kanssa varovaisemmin. Uusien kenkien jälkeen ei enää tarvinnut arkoa jalkoja ollenkaan, ja Deen käynti oli taluttaessakin taas hienoa pitkää ja rentoa kuten ennen!

Aivan suoraa syytä tähän ihmeelliseen ontumiseen en ole saanut selville, mutta kengitykseen tämä 100% varmuudella liittyi ja onhan poika aika herkkä, kuten sain taas huomata aikaisemmin satulahommien kanssa. Taitaa olla niin, että yksikin karva vinossa, niin sen se kyllä myös näyttää...
Vielä eilen pienen vierestä juoksutuksen ja askellajien tsekkausten jälkeen en sen enempää ol sitä liikutellut ja äitien päivänkin se sai nautiskella tarhassa auringosta. Huomenna sitten juoksutan sen kunnolla liinassa ja jos se on täysin normaali tässä, niin tiistaina pitkästä aikaa kyytiin :) Toivotaan parasta!

Täytyy näin kaiken tämän ontumistapauksen päätteksi todeta, että onneksi kaikkien neuvojen (jotka jokainen aivan eri neuvoja) osasin pitää pääni kylmänä ja ajatella itse, enkä mennä kenenkään "klinikalle heti" -neuvojen perässä. Kyllä se vain niin on, että itse sen oman hevosen parhaiten tuntee ja niin se päti tässäkin tapauksessa, vaikka minua kohtaa jostain syystä monilla ihmisillä on epäilyksensä omaa osaamistani tai päätöskykyä kohtaan. Neuvot ovat hyviä ja niitä on hyvä kuunnella, mutta lopulta tehdä päätökset hevosen hoidosta itse, miten sen parhaiten näkee.


0

tiistai 3. toukokuuta 2011

Ja juuri kun...

olin viimeisimmän postauksen julkaissut, niin postiluukusta kolahti kuvaaja Ulla Hellstenin ottamat kuvat musta ja Deestä huhtikuun lopulla :) Tässä pari kuvaa näistä otoksista, mutta lisää kuvia julkaisen aina kun uutta juttua kirjoittelen.









0

Dee pipi

Juuri kun kaikki oli menossa taas paremmin, Dee toimi ratsastaessa viimetteeksi todella kivasti kentällä mennessäni, niin pitikin sattua. Noh, eipä meillä olekaan ikinä ollut mitään terveydellisiä ongelmia, niin kai sitä joskus meillekin täytyy sattua...

Dee laitettiin kesäkenkään viime viikon torstaina ja tämän seurauksena oli seuraavana päivänä, perjataina, hiukan ep ja lauantaina sitten ontui jo selkeästi oikeaa etujalkaansa. Soitin kengittäjällemme ja kerroin mitä on havaittu ja Mika saapuikin jo samana päivänä nappaamaan etukengät pois. Todennäköisesti kavioista on otettu himpun verran liikaa pois, sekä nolla koon kengät mitä Dee on tähän mennessä käyttänyt alkaa olemaan jo liian ahtaat, joten kaikki nämä yhdessä saattoivat luoda painetta kavioihin. Lisäksi naula on saattanut painaa ahtaan kengityksen tuloksesta... noh, nyt tässä ollaan sitten pelätty kaikista kaviokuumeista lähtien, sillä Dee ontuu/arkoo edelleen. Väkirehut on laskettu ihan alas ja tänään ja huomenna päätin sen saavan olla koppilevossa, jotta tarhassa hilluminen ei pahentaisi asiaa ja kavion pohjat saa rauhoittua pehmeällä alustalla tämän pari päivää.
Tänään myös pihdeillä kokeilin kummastakin etukaviosta, jos olisi merkkejä kaviopaiseesta - kaviot ovat hiukan lämpimät, mutta ei varsinaisesti kuumat. En ainakaan omilla voimillani saanut toivomaa reaktiota kaviosta, hiukan oikean kavion sisäreunalla oli pehmeämpää kuin ulkoreunalla, mutta ei mitään selkeää merkkiä.
Eläinlääkärin kanssa olen puhut jo pariin otteeseen puhelimessa, ja ainakin kaviokuume on poissuljettu ja jäljelle jää kaviopaise tai muuten vain kavion vuolu liian lyhyeksi, joka ei tietenkään parane muutakuin antamalla aikaa.
Muutoin Dee on pirteä oma itsensä ja tuntuu, että paikalla seistessään se unohtaa kivun, mutta kun taas lähtee liikkeelle kipu palaa takaisin - "auts". Todennäköisesti tässä ei ole mitään sen vakavampaa, mutta kyllähän sen nyt itsekin tietää jos oma kynsi esim. lohkeaa tai kynnen alle menee piikki, niin se on tosi kivulias. Toivotaan, että poika paranee pian ja päästään taas energiaa purkamaan vaihtelevalla liikunnalla.

Tässä pari videota viikon takaisesta iloittelusta maneesissa ja tarhaelämästä, milloin kivuista ei vielä tietoakaan:

video


video

Ens kerralla sit toivottavasti terveemmissä merkeissä :)
0

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017

INSTAGRAM @HEIDIPATSI