sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Ensimmäinen itsenäinen ratsastus Deen kanssa :)

Vau! Taas on yksi etappi ylitetty! On aika hieno tunne! Sitä on niin iloinen monta päivää koko ratsastuskerran jälkeen, että kaikki huolet unohtuu. :) Kaikista epäilijöistä sekä epäonnistumisista ynnämuista huolimatta, kyllä tämä hetki kruunaa kaiken tähän astisen. Ja voin sanoa myös ihan käsi sydämmellä, että koko tämä kolmen vuoden odotus on palkittu ruhtinaallisesti! En vaihtaisi päivääkään pois siitä, kun päätin ostaa syntymättömän maitovarsan. Oma tahto ja tunne siitä, että Dee on se mun juttu, on ollut alusta asti todella vahva. Siitä lähtien kun se pikkuinen koikkakoipi pulpahti maailmaan. Päivääkään en ole myöskään katunut, näin kun rupean tätä aikaa miettimään :) Uskomatonta, mutta totta niin se vain on.
Mietin erästä kaveriani, joka on jo moneen otteeseen kovaan ääneen mainostanut minun kuulleni, että onneksi hän ei omista ainakaan hevosta... En tiedä onko hän oikeasti tuota mieltä vai ei, oli miten oli, itse saan todeta: Onneksi minä omistan hevosen, ja vielä hienon sellaisen!

Uskon, että nämä onnen hetket eivät minun ja Deen osalta vielä pääty tähän... Sitä siis uskon ja todella toivon!

Deen kanssa siis tämän viikon torstaina pääsimme jo kunnolla ratsun elämän makuun. Ohjaustehosteet olivat odotetusti hukassa, mutta kaasu toimi vähän liiankin herkästi ja jarrutkin siedettävästi :D Jokatapauksessa suhteellisen kontrollissa kierrettiin ravissa maneesia ympäri ja taidettiin me yhdet laukatkin vahingossa nostaa! Nopeasti poika on nyt tämän homman tajunnut sen jälkeen, kun huomasi, ettei se tosiaan kuole siihen, että istun selässä. Tästä onkin nyt helppo jo jatkaa eteenpäin, mutta toki tarvitsemme vielä jatkossa ajoittain maasta apua, mm. selkäännousuissa. Vaikka Dee näissä nousuissa ja selästä laskeutumisissa nykyään onkin aika lunkisti, pitää kuitenkin ottaa varman päälle, jotta meillä ei ole myöhemmin mitään ongelmaa asian kanssa.

Loppuun vielä kuvia päivästä (yöstä), jolloin pieni tummaruunikko oripoika syntyi maailmaan, minun vollottaessa onnesta sekä kuvia 24.02.2011 ensimmäisestä yhteisestä kunnon ratsastuksesta... :)

12.05.2008 n. klo 01:00


12.05.2008


24.02.2011


24.02.2011



24.02.2011, keskittyneinä uuteen juttuun :)


24.02.2011 Tähän oli hyvä lopettaa, hieno Dee! :)

tiistai 22. helmikuuta 2011

Pakkanen jaksaa purra!

Vielä viime viikolla P. Pouta viitsi antaa turhia toiveita jopa +5 asteen lämpötilasta tälle viikolle... ei naurata, kun mittari kohoaa iltapäivästä ehkä korkeintaan siihen -12 asteeseen, mutta muuten pysytelläänkin visusti -20 pahemmalla puolella. Auto lähtee aamuisin valittaen liikkeelle, mutta lähtee kuitenkin... sitäkin odotellessa, kun sekin on saanut tästä jääkaudesta tarpeeksensa. Pitää varmaan alkaa jo hyvissä ajoin laittaa pätäkkää sivuun, koska sitten KUN tuo auto hajoaa taas kerran, niin ei olisi heiti sormi suussa koko rahapolitiikan kanssa.

Huomenna olisi jälleen ja viimein Deen selkäännousuja! Saa nähdä saadaanko parin viikon tauon jälkeen aloittaa alusta vai onko jotain jäänyt muistin syöväreihinkin... Pakkanen saa ainakin tämän oripojan erittäin virkeäksi, eikä toisaalta lisääntyvä valo ja kevään lähestyminen kylmyyksistä huolimatta yhtään rahoita tätä villikkoa... Lisää haasteita kuskille pysyä kyydissä! :D Näpit ja varpaat on ainakin edellisen kerroilla olleet aivan umpi jäässä, ja silloin sentään oltiin melkein hellemeiningeissä lämpötilan suhteen > -5 korkeintaan... nyt onkin sitten jonkin verran enemmän. Huhuhu, kunpa tuo pakkanen vaikuttaisi näihin hevosiinkin kangistavalla tavalla, niin olisimme sujut.

Tässä Deen jokin hauska juttu viime viikolta tarhasta. Lopulta kävi ilmi, että kyseessä tähän pikku villiintymiseen oli se, että naapuritarhan hevonen oli juossut lankojen läpi ja hengaili tallin takana vapaana. Minä vaan tyytyväisen tietämättömänä puhelin kädessä otan videota, kun oripojan meno näytti hiukan koomiselta. Onneksi tämä ori kunnioittaa niin paljon lankoja, että ei itse uskalla kokeilla kulkeeko sähkö vai ei, mutta oli se vähän sen näköinen jo muutamaan otteeseen että "Mistähän mä pääsisin kans tonne seikkailee?!"... Luntakin on jo niin paljon, että tarhojen aidat alkaa olee polven korkeudella.


Olen minä tähän kylmyyteen nyt varustaunutkin oikealla tavalla. Ajattelin meinaa kauhulla, että miten selviäisin Deen kyydissä pysymisestä, mikäli pukkia tms. sattuisi tulevan, varpaat jäässä. En mitenkään!
Kävin Hööksistä bongaamassa puoli-ilmaiset talviratsastussaappat, joissa on karvavuori koko saappaan sisäpuolelta. Hinta oli 50% alennuksen jälkeen n. 32€! Uskomatonta, että vielä on mahdollista löytää näin huippuedullisia löytöjä! Plussana vielä, etteivät ne olleet täysin urpon näköiset saappaat, mitä voisi tuolla hinnalla kuvitella saavan! Yritin ottaa niin reilun koon, että vielä villasukkia pystyn sisään tunkemaan. Olen niin vilukissa, ettei mitään rajaa. Toivottavasti lämmittävät edes hiukan paremmin, kuin nämä normisaappaat, millä tähän mennessä olen yrittänyt selviytyä.
(Pst! Vantaan Hööksiin jäi kyseisiä saappaita vielä muuta pari jäljelle, että jos on muita yhtä hitaita ihmisiä ymmärtämään kuin minä, että nyt on kylmä eikä ole kunnon varusteita, niin suosittelen. Niin huonot ne saappaat ei voi olla, etteivätkö olisi hintansa veroiset.)

Nyt lataamaan akkuja höyhensaarille, jotta huomenna olisin riittävän vireessä. Ensi kerralla kirjoittaessani saan toivottavasti jälleen fiilistellä oman hepan kyydissä matkustamisesta! :)

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Täydellisiä hevosia

Viime sunnuntaina ei mitenkään tehnyt mieli ottaa hanskoja pois kädestä saadakseen videokuvaa irtohypytksistä, vaikka sen arvoista se totta totisesti olisikin ollut! Kylmyys vei kuitenkin voiton, kun sormet olivat vihlovan kipeät kylmyydestä... ei näillä lämpötiloilla enää voi pysyä lämpösenä, laittoi sitten mitä vaatetta tahansa - kylmä tulee kuitenkin. Hypyt meni Deen osalta todella todella todella hyvin! Olin tyytyväinen, ja oripoika pomppas kaiken mitä eteen laittoi ja olisi hypännyt varmasti vielä enemmän, mutta itse laitoin jossain vaiheessa stopin kun okseri oli jo aika julman kokoinen ja kuitenkin ahnehtiminen saatttaisi kostautua (ja myönnettäköön, että itselleni tuli jo pientä rimakauhua, että kuinka se suoriutuu tällaisista korkeuksista). Parempi lopettaa super hyvään, kuin jatkaa super katastrofiin! Olin ylpeä pikku oristani :) Taas! Sen asenne koko touhuun on niin mieletön ja eteenpäinpyrkimys aivan omaa luokkaansa.

Dee treenaamassa syksyllä 2010, tässä kuvassa 2,5v.

Mietin usein, että oma oripoikani Dee on oikeastaan odottamaani upeampi eläin. Halusin vuonna 2008 ostaa vain varsan, joka on terve ja että sillä on neljä jalkaa, pää ja kroppa - muuta en toivonut. Eli en vaatinut kovinkaan paljoa elämäni ensimmäiseltä hevoselta... (kunhan se ei vain ollut kolmijalkainen kyklooppi...:D) Sainkin paljon enemmän! En keksi siinä suuria virheitä ulkokuorellisesti, se on aina ollut sopusuhtainen ja kasvanut maltilla, pitkä säärinen jalo ja ryhdikäs, kaunis ilme silmissä. Sen luonne on on mitä mainioin eli utelias, säpäkkä, tavallaan ehkä vähän epäluuloinenkin ajoittain, mutta lopulta suunnattoman rohkea. Luonteesta voi sanoa myös sen, että se on ihmisystävällinen, mutta muita hevosia kohtaan dominoiva, erittäin jääräpäinen ja äkkipikainen. Joskus näistä toisista luonteenpiirteistä on suoraan sanoen ollut harmia ja monet asiat on pitäneet opetella kantapään kautta. Mutta toivottavasti luonne saadaan joskus kanavoitumaan oikeeseen suuntaan, että se periksiantamattomuus, jääräpäisyys, esiintymisen ja näyttämisen halu ja energia kohdistuisi suorittamiseen ratsastuksessa kisakentillä. Lajilla ei ole väliä, kunhan hypätään esteitä... ;) kenttäratsastuskin monipuolisuudellaan tavallaan kiehtoo itseäni. Koulupuolella taas Deen Hollannin valmentaja uskalsi varovaisesti ennustaa sen liikkeiden riittävän Grand Prix tasolle, hui! Eri asia onkin sitten se, että kuinka pitkälle omat rahkeeni riittää viedä sitä eteenpäin ja kouluttaa. Motivaatio on ainakin kova. Mutta veri vetää siis esteille siltikin...

Muita omaan mieleen täydellisiä hevosia on aika vähän loppujen lopuksi. Minusta kiinnostavaan hevoseen tätä nykyä liittyy myös se, että se on hienon näkönen ulkomuodoltaan. Sen lisäksi, että on kiva katsella, sen pitää myös olla lahjakas.

Pari omaa lempparia voisi mainita. Saksalainen Sandro Boy (Sandro - Grannus - Argentinus). Siinä on hieno ori, ketterä ja skouppia vaan tuntuu löytyvän... voiskohan tää jakaa tätä hyppyyään muillekin?

       

Deen ja Deen kasvattajan myötä enemmän hollantilaiseen hevosmateriaaliin on tullut tutustuttua, vaikka seuraava ori on myöskin holstein, niin se on silti hyväksytty ainoastaan hollantilaiseen KWPN kantakirjaan sekä vaikuttaa Hollannissa. Näin oriin Quality Timen (Quantum - Cantus - Mowgli) ensimmäisen kerran vuosi sitten keväällä, kun olin ystäväni luona kylässä pikavisiitillä. Käytiin parissa orishowssa ja tästä ystäväni sanoi, että on hieno hevonen. Kun näin sen hyppäävän, niin ei voinut olla kuin samaa mieltä. Enkä edes ole ihan true kimojen hevosten ystävä... mutta onko värillä väliä, tässä nyt vain on sitä jotain! Quality Timen näin seuraavan kerran viime syksyn reissulla, jolloin käväisimme yhtenä päivänä Belgiassa Lanakenissa nuorten hevosten este MM:ssä. Ori oli yhtä upea, kuin edellisen kerran sen nähtyäni. Sen esteiden suorittaminen näyttää vaan niin helpolta.


Kouluhevosista pidän usean muun ihmisen tapaan hallitsevasta Maailmanmestarista sekä MM -ennätysten haltiasta, mustasta Totilaksesta. Se on niin hienoa, vau! Jos kouluratsastusta en yleensä ole kovinkaan jaksanut seurata, niin tämän hevonen (ex-)ratsastajansa kanssa on viime vuosina todellakin ollut todella nautittavaa. Tässä ori esiintyy KWPN -oripäivillä Den Boschissa. Kylmiäväreitä tulee katsellessa sen liikkumista...


Laitanpa vielä yhden suosikkini estekentiltä. KWPN ori Hickstead (Hamlet - Ekstein - Ulft). Erittäin nopea ja jopa räjähtävän näköinen pieni ori. Ei varmaan myöskään esittelyjä kaipailisi, mutta sanotaan nyt, että henkilökohtainen Olympia kultamitali Honkongissa 2008 meni oikeeseen osoitteeseen. Prossimitali viime vuoden Kentuckyn MM:ssä sekä Aachenin GP voitto vahvisti, että hevonen (sekä ratsastaja) ovat todentotta vielä parinkin vuoden jälkeen huippuvireessä.


Täydellinen hevonen on varmasti eri ihmisille täysin erillainen.
Ei kannata kysyä miksi suosikkihevoseni ovat useimmiten oreja... olen vain niin ori-ihmiseksi kasvanut oman pikkuorini myötä kai. En oikeastaan osaa mieltämystäni enää paremmin selittää...

Loppu kevennykseksi tämän päiväiselle avautumiselle on ilmiselvä: Oppisinpa minäkin joskus ratsastamaan noin hyvin, kuin mitä näillä videoilla näkee!!!

...

Deen selkäännousut peruuntuivat arktisten olosuhteiden vuoksi tältä viikolta, nenäthän tuolla ulkona jäätyy. Kesää odotellessa. Ensi viikolle on luvattu jo plussa asteita, joten mahdollisesti silloin pääsen taas nauttimaan oman ratsun alun selässä istuskelusta :)

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Pakkasia ja mietteitä...

Kohta pariin viikkoon ei ole mitään sen kummempaa tapahtunut, lähinnä itse olen paiskinut töissä, ratsastanut Mirolla itsekseni, hoidellut Deetä sekä yrittänyt vähän nostaa omaa yleiskuntoa käymällä salilla, spinningissä ja crossingissa... Kuntoilun lisääminen on yksi tämän vuoden tavoitteista saada yleiskunto ja kestävyys paranemaan, sekä lihaskunto kohdilleen ja tätä kautta saada tukea omaan ratsastukseen.

Miro on kulkenut viimeaikoina tasaisen varmasti, se on ollut sileällä ajoittain erittäin hyvä ratsastaa. Tulevana maanantaina meillä pitäisi olla Kari Nevalan valmennuksia, mutta katsotaan päästäänkö niitä järjestämään ollenkaan, sillä sääennustukset näyttävät hiukan ikäviä lukemia ensi viikolle ylipäätään... Katsotaan miten käy, ja toivotaan ettei pakkaset niin tiukasti pauku mitä vähän pelätään.

Deen selässä olen ollut nyt yhteensä kolme kertaa. Vielä ei olla itsekseen kuljettu, mutta liinan päässä olen päässyt nauttimaan sen mielettömän suuresta(!) ravista. Huomenna suunnitelmissa olisi irrohypytystä tallin porukan kanssa, josta yritän napata kännykällä muutamia videoitakin mikäli sormet ja puhelin suostuvat näin kylmillä yhteistyöhön. Ja ensi viikolla olisi ohjelmassa jälleen selkäännousuja ja ratsastuksia, niistä lisää siis myöhemmin ;)

Tässä pari videota Hollannin irtohypytyksistä syyskuulta 2010 Deen ollessa 2 -vuotias.







keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Villi 3v. ori vihdoin selätetty ;)

Kuten jo edellisessä bloggauksessa toivoin, että pääsisin jo ensi kerralla kertomaan tunteista sen jälkeen kun olen onnistuneesti käynyt oman hevoseni Deen selässä ensimmäisen kerran, niin täältä pesee! Ja vielä kahdesti ;)

Tiistaina lähdettiin tallin omistajan Eerikan ja hänen työntekijänsä Elinan avustuksella tähän projektiin. Olin jo jonkin aikaa juoksuttanut oripoikaa liinassa, kun Eerika saapui paikalle. Hiki oriilla jo virtasi ainakin kaulan seutuvilla, mutta ilme ei kovinkaan paljoa fyysisestä väsähtämisestä huolimatta näyttänyt siltä, että selkään kovin turvallisin mielin voisi kivuta. Pukkia lensi ja vauhtia myös, hikoilusta huolimatta. On sillä kyllä niin super kunto Hollannin reissun jäljiltä, että huh huh. Tuskin yksikään Suomen kolkassa asustava tämän ikäinen nuori on yhtä kovassa kunnossa, uskallan näin väittää!

Kun liinassa juoksutusta oli kumpiinkiin suuntiin yhteenlaskettuna aikaa kulunut jo reilu 20 min, eikä Dee edelleenkään näyttänyt väsymisen merkkejä, oli pakko vaihtaa suunnitelmaa. Oli mahdotonta saada siihen kontaktia, kun sitä kiinnosti enemmän ympärillä tapahtuvat asiat, kuin se että se keskittyisi minuun ympyrän keskellä.
Haettiin laidun keppejä, sähköaitalankaa ja kokosimme maneesin päätyyn aidatun ympyrän muotoisen alueen, jonka heppoisuudestaan huolimatta toimi pyöröaitauksenamme. Tässä sen saisi työskentelemään vapaana ilman liinaa ja se ei pääse pakoon ihmisen luomaa painetta, sillä aidat estävät sen. Sen oli siis ajan mittaa pakko suostua kuuntelemaan mitä ihmisellä siinä tilassa oli asiaa, mikäli halusi päästä helpommalla kuin vaikeasti... Taktiikka oli siis se, että kun se teki ja luotti ihmiseen ja antoi kontaktia, kuunteli se palkittiin olemalla rauhassa - kaikki paine poistettiin. Kun se rupesi epäröimään, kiinnittämään huomiota aivan muihin ylimääräisiin asioihin, siihen luotiin taas painetta ja laitettiin juoksemaan. Jossain vaiheessa Dee totesi aina, että olisikin kivempi kuunnella sitä keskellä olevaa ihmistä. Se laski päänsä alaspäin, sisempi korva kuulolla ihmistä kohden, aivan kuin kysyen: "Saaksmä jo lopettaa tän juoksemisen? Oon ihan kiltti poika!". :) Tätä jatkettiin niin kauan kun se oli lopulta siinä mielentilassa, että "tehkää mitä vain, mä luotan teihin." ...
Koko projekti kesti yhteensä tunnin alku liinajuoksutukset mukaan lukien, kunnes pääsimme tähän vaiheeseen, että se ei enää sätkinyt vaikka satulaa läpsyteltiin kädellä, jalustinremmejä heiluteltiin jne, vaan seisoi rauhassa paikallaan. Pääsin taas siihen tilanteeseen missä viimeksi kävi niin, että lensin selästä alta aika yksikön kuin nato ohjus... Dee oli edelleen hiukan epäluuloisen oloinen, se hengitti jännittyneesti, mutta päätti selkäännousun ajan seistä paikallaan. Sain jalan toiselle puolelle ja poika edelleen seisoi.
JES! Siellä mä istuskelin, heiluin ja taputtelin ja höpötin. Dee seisoi ja ihmetteli hiukan tilannetta, mutta pysyi rahallisena Eerikan ja Elinan seisoessa sen kummallakin puolen pitäen kiinni.
Kun se hiukan rentoutui, tytöt alhaalla kannustivat sitä liikkeelle minun istuessa vain kyydissä. Pienten varovaisten alkuaskelien jälkeen menimme käyntiä muutaman kierroksen ympäri ja tulin alas. Dee oli hienosti! Voi sitä onnen tunnetta, hyvä etten kyyneleitä tirautellut... on tätä hetkeä kuitenkin odotettu kolme vuotta! Kuinka hienolta tuntuikaan istua ensimmäistä kertaa oman hevosen selässä, sitä tunnetta ei pysty sanoin kuvailemaan!

Keskiviikkona, eli tänään, otimme uusinta yrityksen. Lähdimme suoraan pyöröaitauslinjalla, eli kokosimme jälleen pyöreän aidatun tilan maneesiin. Dee oli jo muutaman minuutin jälkeen valmis taas yhteistyöhön.
Otin selkäännousuja ja sieltä alas laskeutumisia useita, jotta se ei enää välittäisi koko tilanteesta. Nopeasti se rentoutui koko touhuun ja jopa haukotteli välillä, minun häärätessä takaisin selkään ja taas alas :) Se oli ihan sen oloinen, et "Hei mä osaan tän jo, ihan lasten leikkiä!". Tämän jälkeen lähdimme taluttaen liikkelle ensiksi käynnissä, ja sitten jo muutaman kierroksen jälkeen Eerika ja Elina kannustivat sitä lisäämään vähän vauhtia raviin. Ja wou, miten isolta sen ravi tuntuukaan! Ei ihan lasten kamaa siellä selässä oleminen tässä askellajissa... Vaikkakin askelia otettiin kerrallaan ehkä neljä ja sitten Dee jo vähän huolestui mun huojumista selässä ja pysähtyi äkisti, jonka jälkeen taas muutama varovainen raviaskel... Nyt on siis jo ravattukin! JEE!



Huomiseksi ohjelmaksi Eerika pitää mulle pientä ohjausta, jos pääsisin jo itsekseni menemään maneesissa käyntiä. Jännittävää, mutta ihanaa! Olen aika innoissani ja onnellinen, että vihdoin tämä etappi on ylitetty :) Kuvia ei valitettavasti näistä tilanteista ole olemassa, mutta äkkiäkös jossain vaiheessa sellaistakin materiaalia saadaan järkätyksi.

Saan olla ylpeä tästä pienestä pippurisesta oristani! Ja huomenna jatketaan harjoituksia, sen jälkeen se saa muutaman päivän sulatella oppimaansa ja olla rauhassa tarhaillen.

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot