perjantai 25. maaliskuuta 2011

Deen irtohyppäys ja suunnitelmia




Järjestimme Deen tallin erään toisen vuotta nuoremman puoliveritamman omistajan Venlan kanssa irtohypytyspäivän eiliselle, jotta pääsemme hypyyttämään vähän paremmin, kun on enemmän auttavia käsiä. Viimeksihän hypytykset suoritin yksin. Tällöin en uskalla kovin korkeeta Deelle laittaa, koska ongelmien sattuessa en niitä yksin oikein pysty korjaamaan.

Omat suunnitelmani olivat, että Dee pääsisi ylittämään tänään ihan jo kunnon kokoista estettä. Onhan se aika kokenut hyppääjä jo kuitenkin, joten ei pitäisi olla ongelma nostaa vähän korkeustasoakin.

Jo tallissa sain todeta, että parin päivän lepopäivät ovat kevään lisääntyvien auringonsäteiden kera tehneet tehtävänsä oripojalle... eihän käytävällä voi seistä paikallaan kovin pitkään - "mennään jo!"... Maneesissa Dee oli jo ihan messissä mikä oli homman nimi, kun kuja odotteli houkuttelevan näköisenä. Mun ei taas tarvinnut kuin päästää poika vapaaksi, niin se omatoimisesti löysi tiensä kujaan, jossa tosin puomit olivat vielä maassa.
Aika nopeasti lähdimme nostamaan esteitä, todeten että vauhtia on liikaa, ehkä korkeus ja esteiden väliin sijoitetut maapuomit pistää sen hiukan miettimään mihin jalkansa laittaa ja vähän jarruttamaan menoa, kun seitsämän metrin väli jossa eka este 90cm pysty ja toinen este jo reilumpi okseri menee in and outtina......!!! Huhhhuh, laukkaa tältä hevosta näyttää löytyvän vaikka muille jakaa!
Maapuomit ja esteiden korkeus tosiaan auttoi poikaa keskittymään paremmin, mutta edelleen kujan viimeistä okseria päin joka oli jo aika huiman kokoinen piti tulla liian reilussa vauhdissa, eikä pikkuheppa kerinnyt enää keräämään takajalkojaan mukaan hyppyyn vaan kaappasi etumaisen puomin sitten mukaansa. Tästä Dee taisi hiukan "säikähtää", sillä uudella yrityksellä se suorastaan meni kieli keskellä suuta. Pelkäsin, että Dee herkkänä hevosena olisi voinut ottaa nokkiinsa tuon  isomman puomin alasoton ja kieltäytyä hyppäämästä, mutta pelkoni osoittautui vääräksi - Dee hyppäsi sujuvan hypyn ylitse. Hyppy nousi hienosti säästä ylöspäin ja ori vielä avasi oikeaoppisesti takaa. Wau! Ponnua siitä löytyy, ja energiaa. Kaiken lisäksi se on aika rohkea tapaus.

Venla on saanut mut houkuteltua harkitsemaan asiaa ilmoittamaan Dee Kyvyt esiin -tapahtumaan Haarajoelle. Deehän, ei varsinaisesti ole isänsä Osmiumin takia tervetullut näihin Ratsujalostusliiton järjestämiin tapahtumiin, mutta tähän tilaisuuteen se olisi tervetullut, mutta finaaliin se ei silti pääsisi vaikka suorittaisi miten hyvin. Noh, tavallaan tuollahan ei olisi väliä, olisi kiva vaan saada jotain ulkopuolista arviointia oriista, onhan se huippukunnossa ja lahjakaskin. Tuomareina Harrajoella toimii estepuolella Carl-Harry Frey ja askellajipuolella Anne-Mari Pekonen.

Pieniä pulmia pitäisi kuitenkin ratkaista ennen kuin voisin varmana sanoa, että pääsemme mukaan... ensiksikin minulla on työpäivä tuolloin, poikaystävälläni (joka toivonmukaan voisi olla kuskina) on työpäivä. Kaiken tämän muun hässäkän ja kiireen keskellä meillä on muutto menossa juuri tuona ajankohtana. Mutta katselen jos pystyisimme kaiken tuon järjestämään parhainpäin. Jos ei muuta, niin menemme Deen kanssa treenailemaan yleisön hälinää ja muuta melskettä joihinkin mätsäreihin. Reissaaminen tosin ei taida olla hevoselle ongelma, on se niin paljon kulkenut ikäisekseen, että löytyyköhän toista saman kilometrimäärän omaavaa ja saman ikäistä hevosta tästä maasta... epäilen :D

Vielä ensi kuun ja toukokuun oripoika saa toimia puolipäivä ratsuna ja kuluttaa energiaansa vaihtelevalla liikunnalla, mutta kesäkuuksi toivottavasti löytäisimme jonkun kivan kesälaidun paikan täältä läheltä, jossa se voisi kirmailla ainaki kuukauden tai kaksi. Syksyllä lähdetään sitten enemmän hiomaan näitä ratsujuttuja ja valmistautumaan nelivuotiskauteen! Jännittävää!

torstai 24. maaliskuuta 2011

Ei mene aina ihan odotusten mukaisesti...

Viime viikonlopun seuraestekilpailut Helsingin Tuomarinkylässä ovat nyt päällimmäisenä mielessä.

Miron ja minun osaltani tiemme loppui lyhyeen, lupaavasti sujuneesta verryttelystä huolimatta. Miro suorastaan jäykistyi paikoilleen, kun oli sen vuoro mennä radalle. En saanut sitä eteenpäin, sen sijaan taakse ja sivulle menimme kyllä varsin mallikkaasti. Miroa ei pelottanut esteet tai muut, vaan taas tämä edellissyksynäkin pelottanut kisayleisö. Lisäksi, kun pitäisi yksin mennä sinne yleisön päätyyn ja jättää kaverit maneesin toiseen päätyyn, niin se vasta pienelle hevoselle pelottavaa onkin! Ja kun kyse on vain ruutiinin puutteesta, hypätähän tämä hevonen kyllä osaa. Sen luonne vain on hiukan esteenä suorittamiselle, sen on vain vaikea luottaa ratsastajaansa ja rentoutua tilanteisiin jossa on vähän jotain erilaista kuin yleensä. Huoh...

Siinä hetken yritin saada ruunaa eteenpäin. Mielessäni kävi vain, että kohta tuomari varmaan jo viheltääkin meidät ulos, kun emme pääse edes ylittämään lähtöviivaa, saatika ensimmäistä estettä. Miro oli vain niin jännittynyt, ei kuunnellut ollenkaan pohjettani. Kolme neljä kertaa tehosttin omaa pohjeapuani vielä raipan kanssa - tuloksena: ei reaktiota. Lopulta tuli se odottamani piste eteen, kun tuomari päätti, että minuutin kestänyt selvittely "mennäänkö vai eikö mennä" sai riittää. Meidät kuulutettiin pihalle ja se ei ilmeisesti riittänyt rouva tuomarille, vaan hän näki tehtäväkseen vielä huutaa penkiltään: "Ole hyvä ja poistu hevosesi kanssa äläkä enää lyö sitä!".... Jäin hölmistyneenä ihmettelemään, että mitä tämä nyt oli?! Oliko raipankäyttöni muka yliampuvaa? Ei todellakaan mielestäni. Etenkin pienenä ihmisenä, omat jalkalihakseni eivät ole vain yhtä vahvat patistamaan hevosta eteenpäin, kuin esimerkiksi miehillä ja tällöin raippa, joka on hevoselle yhtälailla kuin pohje tai kannuskin, tuo vain vahvistusta sille antamalleni pohjeavulle, jota hevonen ei kuuntele! En teidä, oliko tämän rouvashenkilön tavoite vain nöyryyttää minua ratsastajana vai mikä oli, kun yleensä tällaisissa tilanteissa ei todellakaan huudella kaikkien kuullen vaan pyydetään sitten mielummin tuomaritorniin ja keskustellaan asiasta, jos tuomari näkee tämän tarpeelliseksi. Olin asiasta kovin pöyristynyt ja rupesin oiekasti hetken miettimään, että olinko muka liian julma raipan käytön suhteen?
Onneksi sain muilta kanssaihmisiltä hetken päästä kuitenkin tukea asiassa, että olin toiminut ihan normaalisti sekä oikein ja että minun pitäisi mennä kysymään tuomarilta/kansliasta voisimmeko suorittaa radan maasta-avustajan kanssa vielä luokan päätyttyä kisan ulkopuolisena ja selvittää, että kyseessä on nuori kisatilanteita jännittävä hevonen, jolle haluaisimme vain hyviä kokemuksia tällaisista tapahtumista.
Noh, olen tosiaan tottunut siihen, että nuoria hevosia ymmärretään, mutta en tosiaankaan älynnyt että nyt ollaan sellaisessa ympäristössä sellaisten ihmisten keskellä, joilla on lähinnä kokemusta tuntihevosista ja kilteistä tätiratsuista. Nuoret hevoset on ilmeisesti tuntematon käsite!
Emme saaneet myönnytystä suorittaa rataa vaan minulle aivan suoraan toivotettiin tervemenoa harjoituskisoihin. Yritin selittää, että tämä olisi tärkeätä saada suoritettua juuri tänään, jotta hevonen ei oppisi ja saisi vahvistusta jännitykselleen, että kun ei liiku ja tee mitä ratsastaja haluaa, niin pääsee pois tilanteesta! Lisäksi huomautin, että Suomen kokoisessa maassa on niin vähän kisoja, että kyllä kisojen järjestäjät pitäisi olla yhteistyöhaluisia tällaisiin erikoistilanteisiinkin, joista me tuskin Miron kanssa ole ainoita. Kuitenkin tässä asiassa kohautettiin olkapäitä ja todettiin: "me kuljemme liiton sääntöjen mukaan". Tällöin sitä toivoisi hevosihmisten tekevän yhteistyötä ja ymmärtävän niitä HEVOSIA, kun kuitenkin ymmärtävät sen verran, että kokivat sääliä hevostani kohtaan kun käytin "julmasti" raippaa.
Tästä päästiinkin kanslianeidin kanssa tähän aiheeseen. Hän sanoi, että nämä eivät ole tilaisuuksia, joissa raippaa käytetään ja täällä on kuitenkin ratsastuskoululaisiakin, jotka harjoittelevat isompia kisoja varten! En voinu uskoa korviani. Kysyinkin, että miksi niitä raippoja ei sitten kielletä samantein ja kysyin myös, että mitä hän itse olisi nuoren hevosen kanssa tuossa tilanteessa tehnyt? Antanut heti periksi, ja kääntänyt hevosen pois pelottavasta tilanteesta? Ei ihme, että hevostaito on näin ala-arvoista suurimmaksi osaksi, verraten keski-Euroopan maihin. Sain vain välinpitämättömän vastauksen kysymyksiini: "Hanki isommat kannukset tai hanki rissat".... Siis että mitä??? Näytin kannuksiani, joita en pidä kovin pieninä ja sanoin, että tästä isompia saatika terävämpiä en tohdi laittaa. Herää näin kysymys, että millä tavoin hevosen kyljet auki verille on sitten hyväksyttävämpää kuin raipan käyttö oikeissa tilanteissa? En voinut muuta kuin huokaista ja todeta, että pitäkää kisanne - tiedämpähän minne en osallistu jatkossa oman nuoreni kanssa.

Niin sanaton olen tästä kisajärjestäjien ja tuomarin toiminnasta, etten voi muuta todeta kuin, että toivottavasti tää asenne joskus muuttuu ja ajateltaisiin oikeasti niiden hevosten parasta, eikä toivoteta vaan tervemenoa muihin kisoihin rissojen ja isompien kannusten kanssa hevosten kylkiä aukomaan. Tulee vähän sellainen olo, että kisajärjestäjät haluavat tarjota ratsukoille mahdollisuuden osallistua ja hakea kokemusta pikkukisoista, mutta he eivät otakaan mitään vastuuta siitä, että ratsukot (myös ne erilaiset, kuin pelkästään ratsastuskoululaiset) selviytyisivät tilanteista ja voisivat hyvillä mielin jatkaa seuraaviin koitoksiin. Tavallaan tuossa jätetään ratsukot aika yksin selviämään ja tulee väkisinkin mieleen, että tilanne on uhkaava ratsastajat vastaan tuomaristo/kisajärjestäjät. Lisäksi jos mennään liiton sääntöjen mukaan niin tiukasti, niin samaa linjaa pitää jatkaa sitten loppuun asti. Muistaakseni ratsastajainliiton säännöissä ei ole kohtaa, jossa sallitaa ratsastajan nöyryytys julkisesti. Enkä ole myöskään muissa saman tason kilpailuissa törmännyt niin vastakkaisasetteluun senkin pyynnön kanssa, jos haluaa osallistua vielä luokkaan kisan ulkopuolisena.

En minä näistä itseeni ota, ja opinpahan huomaamaan sen, minkä Hollannin reissuillakin kuulin siellä asuvilta suomalaisilta, että Suomi on ja jää auttamattomasti muita maita jälkeen, koska hevosmiestaito on niin heikkoa, ja eihän se voi vahvemmaksi muuttuakaan, jos oppilaita opettavat henkilöt ovat näin pihalla. Tekisi siis hyvää itse jos kullekin hiukan avartaa maailmankatsomusta, ja vaikka jos nyt ei ihan etelämmäksi Eurooppaan lähde, niin ainakin naapurimaahamme Ruotsiin tutustumaan mikä on meininki. Jo siellä ollaan näissä asioissa valovuoden päässä.
Jokatapauksessa paskanmaku jäi näistä kisoista suuhun ja harmittaa hevosen puolesta, tällaisia kokemuksia kun yritetään nuoren hevosen koulutuksessa kaikilla mahdollisilla tavoilla vältellä.

Muutoksia on tulossa muutoinkin, sillä Miro muuttaa Tuomarinkylästä Keravalle pieneen maalaistalliin, joten minun osani kyseisen hevosen kanssa vain vähenee. Näillä bensanhinnoilla ja toisaalta näillä palkoilla, ei ole oikein varaa joustella suuntaan eikä toiseen. Varmaan jatkossa käyn aina sillointällöin ratsastelemassa kun siihen on mahdollisuus, mutta muutoin Miro pääsee nautiskelemaan omistajansa kanssa rauhallisemmassa ympäristössä mitä se on nyt ollut, sekä pääsee tarhailemaan ulos kavereiden kanssa koko päiväksi. Se on luksusta se! Ja tekee varmasti Mirollekin hyvää, stressiherkältä kun se vähän vaikuttaisi. Ja kukapa hevonen ei mielummin ulkoilisi koko päivän kavereiden kanssa isossa tarhassa sen sijaan, että olisi päivittäin 2 tuntia postimerkin kokoisessa aitauksessa, yksin...?

Treeniä treeniä

(Tämä julkaisu on kirjoitettu jo reilu viikko sitten! En vain tosiaan ymmärrä miksi olin sen jättänyt julkaisematta... Tässä tämä nyt kuitenkin on, eli reilun viikon vanhaa tapahtumaa!)

Nyt on ollut koko 2 viikkoa aika haipakkaa, kun töiden ohella olen käynyt parisen kertaa Nevalan estevalmennuksessa Mirolla, sekä yrittänyt laittaa Deetä enemmän hommiin, jotta virtaa olisi vähemmän kaikkeen ei toivottuun tekemiseen mitä tämä kevät saattaa pienille oripojille ehkä vähän aiheuttaa!

Lyhyt kommentointi kaikesta:

Miro oli hiukan laimea vajaa pari viikkoa sitten pidetyssä Karin valmennuksessa. Sen hypyt olivat laakeita, se oli epävarman oloinen, kielsi ja sain myös tutkia maneesin pohjaa.
Viikon päästä kokeilimme uudestaan Karin valmennuksissa. Hevosella oli käynyt hieroja avaamassa vähän paikkoja, sekä se oli saanu kahden päivän vapaan ennen kyseistä valmennuspäivää. Hevonen oli aivan kuin toinen eläin! Se oli energinen ja eteenpäinpyrkiväinen sekä yllättävän rohkealla tuulella. Luinkin jostain artikkelista joskus, että pelkästään lihasjumit, jotka voivat esim johtua vääränkokoisista varusteista aiheuttavat hevosessa muutenkin jännittyneitä tiloja, jolloin se näkee ympärsitönkin jännittävänä eikä pääse rentoutumaan. Tässä tapauksessa saattoi olla osansa Miron koulusatulalla, jolla sitä onkin ratsastettu nyt viime aikoina enemmän, kun minä en estesatuloineni ole käymässä kuin sen 1-2 kertaa viikossa.
Ja palataanpa takaisin valmennuksen tapahtumiin. Tehtävinä oli yksinkertaisista esteistä koostuva rata, josta löytyi myös sarja. Sarjaa edeltävänä oli pystyeste, joka oli hiukan kaarevalla uralla, jolle joutui ratsastamaan lyhyen sivun alusta aika tiukalla tiellä.
Miro suoritui tuona päivänä kaikista tehtävistä todella hyvin, se hyppäsi terävästi ja oli todella mukavaa vaihteeksi, että se oli enemmän pohkeen edessä kuin pohkeella tuupattava.

Ilmoittauduimme Miron kanssa tulevan viikonlopun seuraestekisoihin harjoittelemaan kisapaikalla olemista jälleen. Tämän viikon valmuusten perusteella edistystä esteiden suorittamiseen on ainakin tullut. Mutta katsotaan selviytyykö Miro jälleen kisapaikan vilskeestä johtuvasta jännityksestä...

Deen kanssa on ollut aika rankka liikutusjakso menossa. Olen ratsastanut sen kolme kertaa, irtohypyyttänyt ja tarkoitus olisi vielä jonain päivänä vähän juoksuttaa ja käydä kävelemässä maastossa, vaikka meidän tallilla maastot eivät hääppöset oikein ole. Tähän asti on kaikki mennyt todella hyvin ja Dee on edelleen hyvässä kunnossa, ja karvanlähtökin näyttäisi pian loppuvan > JES!
Ratsastaessa oripoika on ollut raspauksen jälkeen todella hyvä suustaan, kevyt ja vakaa. Tällä hetkellä tilanteemme on se, että kaikki askellajit nousevat kumpaankin kierrokseen ja pystyn ratsastamaan sillä ravissa ja laukassa isoja pääty-ympyröitäkin. Eli emmeköhän ole ihan hyvässä vaiheessa. Kevään aikana ratsastusta jatketaan ihan vain liikuntamuotona, eli enempää en vaadi hevoselta, onhan se kuitenkin vielä todella nuori. Tarkoitus on vain saada vaihtelua liinassa työskentelyihin. Ja toivonmukaan lumetkin sulaisi pikkuhiljaa, jotta hanki laskisi sen verran, että sinnekin pääsisimme nauttimaan rastasteluista! Niin... vieläkään emme ole sinne hankeen päässeet. Totesin, että lunta on niin paljon, että olisi epäreilua hevosta painostaa eteenpäin, kun hanki yltää vatsanrajaan asti. Ehkä tää kevät tästä ;)

torstai 10. maaliskuuta 2011

"Hammaslääkärissä" ja "neuvolassa"

Eilen lähdimme poikaystäväni kanssa kuskaamaan Deetä Vermon klinikalle Karengon luokse, kun tuli selväksi, ettei oripoika suostu antaa piikittää itseään kotioloissa. Pienellä epäilyksellä mietin, miten homma sujuisi Vermossakaan? Se on vaan niin hemmetin nopea liikkeissään sekä raju silloin kun se on sitä mieltä, ettei se pidä jostain tapahtuvasta asiasta...

Olimme paikanpäällä hiukan aikaiseen ja saatiin siinä seurailla alkavien keskiviikkoravien ensimmäisen lähdön verryttelyä ajan kuluksi, mutta enpä kauaa siinä saanut rauhassa istuskella, kun auton heiluminen alkoi käydä vähän turhan rajuksi herra hevosen pitäessä elämää peräkopissa. Menin rauhoittelemaa sitä traikkuun ja onneksi se myös rauhoittui, niin ei tarvinnut eläinlääkäri Karenko heti ensimmäisenä nähdä hermostunutta pientä hevosta.

Yritimme ensin laittaa rauhoittavaa sille trailerissa, mutta pieni tila kävi ongelmaksi siinä vaiheessa kun Dee päätti ruveta oikein hankalaksi... noh, eikun klinikkarakennukseen sisälle ja huulipuristin nenään ja hetken venkoilun jälkeen se taisi alistua kohtalolleen ja Ell. pääsi tuikkamaan nopeasti rauhoittavan ja sen jälkeen rokotukset. Loppujen lopuksi tähän koko toimenpiteeseen meni "vain" puoli tuntia, ja se on meille vähän ;)

Raspausreissu tuli kyllä juuri sopivaan aikaan, sillä vähän hammaspiikkejä oli havaittavissa ja oli myös hyvä tehdä katsaus tällä hetkellä, kun pojan maitohampaat ovat kovaa vauhtia vaihtumassa. Kolme enemmän liikkuvaa maitohammasta otettiin irti ja seuraavaa raspausta Ell. Karenko suositteli meille puolen vuoden päähän. Hän myös varoitteli, että hevonen saattaa olla todella epätasainen suustaan koko hampaiden vaihtumisen ajan, joten tätyy pitää itsellänikin mielessä nyt kun tätä ratsastuspuolta harjoitellaan.

Ihailtavan rauhallisesti meitä palvellut eläinlääkäri toimi Deen kanssa myös niinä hetkinä, kun Dee käyttäytyi hiukan hankalasti. Ei kertaakaan korottanut ääntä, ei tehnyt nopeita liikkeitä, ei lätkinyt tai lyönyt sitä (tätäkin on nähty, eikä siis ihme, että Dee pitää rokotustilannetta erittäin epämiellyttävänä!) vaan pysyi määrätietoisen rauhallisena koko ajan. Uskon, että tällä oli todella positiivinen vaikutus Deellekin ja ehdottomasti jatkossakin yritämme päästä saman lääkärin vastaanotolle. Seuraavaa raspausreissua pitää suunnitella ensi elokuulle, jotta sen jälkeen pääsemme hyvää vauhtia etenemään ilman hammaspiikkejä tai muita mahdollisia suuongelmia omassa ratsuksi muuttumis projektissamme. Myös rokotusväliä ajattelin pitää jatkossa puolen vuoden välein, jotta herpesrokote pysyy voimassa kaiken aikaa.

Hampaanhoidon jälkeen olen mielenkiinnolla googlaillut hevosten hampaisiin liittyvää tietoa, esim. rakenteesta, hoidosta, mahdollisista vioista ja hammasvioista aiheutuvista ongelmista. Vaikka aina olen pitänyt hevosenkin suunhoitoa tärkeänä, on silti hätkähdyttävää huomata kuinka suuri vaikutus hevosen hampaiden ja suun hyvinvoinnilla on koko hevosen terveyteen!
Suu on nimittäin hevosen ruuansulatuskanavan ensimmäinen osanen, jossa tapahtuva ravinnon käsittely helpottaa ruuan hyväksikäyttöä muualla ruuansulatuskanavissa. Pelkästään siis hevosen laihtuminen ja tärkeiden aineiden imeytyminen hevosen hyödyksi saattaa johtua yksinkertaisesti suusta.
Hevosilla esiintyvät hampaisiin ja suuhun liittyvät ongelmat johtuvat yleensä hampaiden epänormaalista puhkeamisesta, hampaisiin tai suuhun kohdentuneesta traumasta tai esimerkiksi hevosen ruokavalion sopimattomuudesta ja paras tapa ehkäistä hammasongelmia on kokonaisvaltainen, säännöllinen ja ajoissa aloitettu ammattilaisen suorittama hampaiden hoito.



(A = yläleuka, B = alaleuka, a = poskihampaat, b = torahampaat (puuttuvat usein tammoilta) ja c = etuhampaat. Hampaaton alue hevosten etu- ja poskihampaiden välissä on nimeltään hammasloma, johon kuolain suussa ollessaan sijoittuu.)

Kipu suussa tai hampaissa vaikuttaa paitsi syömishalukkuuteen, myös työmotivaatioon ja yleiseen mielentilaan. Kipu saattaa ilmetä monin eri tavoin: hidastuneena tai varovaisena rehun pureskeluna, rehun pudotteluna, normaalia runsaampana syljenerityksenä, pään kallistamisena tai vain toisen posken puolella pureskeluna. Poskien sisäpuolille ja kieleen hammaspiikeistä syntyvät haavat ja ruhjeet aiheuttavat hevoselle kipua joka kerran, kun se jauhaa rehua poskihampaillaan. Toispuoleinen pureskelu vaikuttaa purentalihasten toimintaan, ja lihasten jumiutuessa toiselta puolelta ongelmat vain laajenevat.
Ja vaikka hevosella ei esiintyisi mitään edellä mainituista oreista, voi suusta silti löytyä erinäisiä ongelmia.
Sanotaan, että hevosien, joilla on selviä ulopäin näkyviä ongelmia, suu on usein jo todella huonossa kunnossa! Ja tottakai hammas- ja suuongelmat vaikuttavat hevosen toimivuuteen ja suorituskykyyn mm. ratsastaessa ja treenatessa.

"Melko yleinen harhakäsitys on, että kun hevonen on suustaan kipeä, se väistää kuolainta ja on erityisen pehmeä suustaan. Todellisuudessa hevoset kuitenkin saattavat taistella kuolainta vastaan sitä enemmän mitä kipeämpi suu on; oikealta puolelta kipeä hevonen nojautuu oikealle tai hevonen vastustaa pidättäviä ohjasapuja. Tähän ratsastajat ja ohjastajat saattavat reagoida vaihtamalla kuolaimen kovempaan ja ongelma pahenee entisestään." Ell. S. Hyyppä

Näihin tunnelmiin lopetan kirjoittelun tältä erää. Dee saatiin lopulta hiukan tokkuraisena rahoituksesta siis kotiin ja tänään se saa vielä matolääkkeet ja huomenna luvassa kengitys, joten eiköhän kevään terveystarkastukset ole sitten aika hyvällä mallilla, ja voidaan keskittyä turvallisin mielin ratsunelämän saloihin. Lähteet, josta luin ja myös lainasin lauseita oli suurelta osin Iina Brotheruksen tekemästä Hämeen ammattikorkeakoulun opinnäytetyöstä.



maanantai 7. maaliskuuta 2011

Deen emän Iitan tapaaminen kolmen vuoden jälkeen!

Olita NLD, "Iita", syksyllä 2008

Eilen aamulla lähdin ajelemaan Karkkilan suuntaan tapaamaan 3 -vuotiaan hevoseni emää, pitkästä aikaa! Olita NLD (Graham - Apple King xx - Amor) on kaunis ja siro ruunikko tamma, joka on omaa Deetäni ennen tehnyt yhden varsan Hopalong Cassidysta vuonna 2005 (tämä orivarsa kuollut kuitenkin myöhemmin), sekä Deen jälkeen 09 -syntyneen tammavarsan Kiahan Josefia (http://sukuposti.net/hevoset/910179), jonka isä on Suomessa vaikuttava KWPN-ori Jetset-D ja viime kesäinen tammavarsa (vm:2010) Kiahan Amanda (http://sukuposti.net/hevoset/1030840) Ferro-linjaisesta oriista Ampére. En ole näitä muita jälkeläisiä livenä nähnyt, mutta kummatkin vm09 ja -10 ovat myynnissä hyviin koteihin. Lisätietoa varsoista antaa varmasti niiden kasvattaja Kiahan talli, web-osoite: http://www.kolumbus.fi/kiahan.talli/.

Itsehän taisinkin kirjoitella aikaisemmin viime kesänä, kun yritin saada Iitasta itselleni toista varsaa käyttäen hollantilaista oria Uphill (Oscar - Apollonius xx), mutta kuitenkaan tiinehtymättä. Tänä keväänä toivonmukaan päästää yrittämään uudestaa, mikäli rahatilanne antaa myöden. Suunnitteilla siis varsa edelleen olisi, mutta orivaihtoehdotkin ovat muuttuneet täysin. Katsotaan kuitenkin nyt miten pääsen projetkia toteuttamaan... :)

Iitaa tosiaan lähdin katsomaan sen omistajien luokse, ja pääsin kokeilemaan miltä jo 15 -vuotias tammarouva tuntuu mammalomien aiheuttamien ratsastustauon jälkeen. Pientä hakemistahan tuo oli, mutta kun tamma lopulta lämpeni vähän, rupesi askelkin pitenemään ja kunnon ohjastuntuma löytymään. Deen herkkyyttä ei tarvitse kyllä kahta kertaa enempää miettiä, että mistä on perinyt!
Iitan kuntoa on nyt viimeisen varsan vieroituksen jälkeen lähdetty nostelemaan silmälläpitäen, että se saisi mahdollisesti kantakirjattua täällä Suomessa tänä vuonna. Kahden kuukauden mittainen kunnonkohotus näkyy jo nyt, on tullut lihaksia ja pömppömahakin on katoamassa, eli alkaa näyttää enemmän ratsulta kuin siitostammalta! Voi myös olla, että jatkossa käyn silloin tällöin Iitaa ratsastelemassa... erittäin kivaa päästä samaan aikaan ratsastaa sekä emää että sen poikaa!


Iita maaliskuussa 2011

Tänään piti olla myös Deen rokotus ja raspaus, mutta varoitteluni oripojan piikkikamosta taisi mennä kuuroille korville, kun ell. ei ollut valmistautunut hankalaan tapaukseen. Piikit jäi siis tietenkin antamatta, kun hevonen juoksee pelkästää piikin näkemisestäkin pitkin seiniä, mutta onneksi sain Vermon klinikalle ylihuomiseksi ajan rokotukselle ja raspaukselle. Täytyy siis jatkossakin varautua hiukan järeämmin näiden rokotusten kanssa, ei kai siinä muu auta. Toivotaan, että poika joskus tottuisi kyseiseen toimenpiteeseen...

torstai 3. maaliskuuta 2011

SPRING!

Kun mittarin elohopea kokopäiväisessä auringon paisteessa näyttää melkein +20 astetta, niin ei voi muuta kuin huokaista, että JES - kevät koittaa sittenkin! Okei, eihän nyt toki tuollaisia lämpötiloja vielä ihan oikeasti ole, mutta kiva jos auringossakin lämpötila nousee tuolle tasolle. Saapahan lumet kyytiä! (Mut älkää kaikki lumet ihan heti lähtekö, meidän pitää ehtiä Deen kanssa vielä peltohankeilee! ;) )

Viime kertaisten kirjoitusten jälkeen olen ratsastanut Deellä kaksi kertaa. Ja täysin omatoimisesti, ilman avustuksia selkäännousuissa! Tiistaina ajattelin kokeilla onnistuisiko selkään kipuaminen ihan yksinkin ja onnistuihan se. Pienen paskahalvauksen jälkeen Dee rauhoittui ja alkoi ottaa varovaisia askeleita todeten, että ei taas ehkä ollutkaan niin kamalaa, vaikka kaikki kaksijalkaiset ovatkin kadonneet maankamaralta ja sitä yhtä ja ainoaa joka selässä matkustaa pitäisikin totella. Otin tämä ratsastuskerran todella varovaisesti, en hirveästi viitsinyt patistaa sitä eteenpäin, vaan annoin pojalle aikaa, jotta se rentoutuisi. Harjoittelimme lähinnä pysähdyksestä liikkeelle lähtöjä ja taas pysähdyksiä sekä hiukan ohjastehosteitakin. Muutamia raviaskeliakin otimme, mutta se olikin taas todella jännittävää, kun ei ollutkaan maasta ihminen käskemässä eteenpäin. Lopulta tulin alas selästä ja sain kiittää itseänikin, että olin sen kauhukahvan asentanut satulaan, on se niin nopea niissä liikkeissään...

Seuraavana päivänä otimme saman homman uusiksi ja oripoika olikin ihan eri asenteella mukana. Sitä ei enää jännittänyt ollenkaan vaikka kapusinkin kyytiin ja käskin liikkeelle. Käynti oli heti alusta asti rennompaa ja se uskalsi jo kävellä suht normaalisti eteenpäin ilman jännittämistä. Edes maneesin katolta auringon paisteen takia sulavat ja tippuvat lumet eivät häirinneet sitä, hienoa! Aloitin vasemmasta kierroksesta pyytämään sitä raville, sillä tämä suunta on sille helpompi. Dee lähti todella hienosti ravaamaan korvat hörössä ja sain ratsastettua sitä monia kertoja maneesin ympäri! Vau mitä edistystä! Oikeeseen kierrokseen olikin sitten vähän hankalempaa, kun tasapaino on tähän suuntaan hiukan huonompi. Täytyy vaan alkaa vahvistaa maastakäsinkin tätä kierrossuuntaa mm. ohjasajamalla.

Tuntemukset näiden ratsastuskertojen jälkeen on olleet taas kuin lottovoittoja! Hirmuista edistymistä. Seuraavaksi lähdetäänkin jo kirmailemaan hankipelloille, vielä kun tuota lunta on, jotta saadaan kaasupuoli vielä paremmin kuntoon. Hevosen mielikin virkistyy, kun pääsee isommalle alueelle vähän reippaammassa temmossa liikkumaan! Sitäpä Dee ei olekaan saanu toteuttaa sitten viime kesän laitumien!

Auringon lisäksi keväästä todistelee myös se, että silkkikarva Deekin pudottelee karvaansa aikalailla, vaikka luulin, ettei se mitään talvikarvaa ole ehtinyt kasvattaa! Loimikerrastoja saatiin myös miettiä uudestaan, ehkä paksu tallitoppis ulkoloimen alla alkaa olemaan hiukan liikaa ulkona...?

Laatukuvia on meidän ratsastuksesta tulossa muuten lähiaikoina, sillä kaverini äiti kuvailee kunnon laitteilla. Hänen kanssaan on ollut puhetta kuvauspäivästä Deen kanssa, täytyy vaan saada Dee siistiin kuntoon, että kehtaa sitten kuvia laittaa esillekin!

Tässä kuvia kuvaaja Ulla Hellsténin ottamana vuosi takaperin helmikuussa. Hän ei ollut tuolloin vielä hevosia juurikaan kuvaillut, joten Dee toimi koe-eläimenä tässä asiassa :) (En voi olla noteeraamatta kuinka paljon nuoremmalta Dee näyttäkään näissä kuvissa... ihan kakara!)





COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017