maanantai 29. elokuuta 2011

Taas uusi etappi ylitetty!

Vähään aikaan en ole kirjoitellutkaan, kun en ole jaksanut lähteä erikseen analysoimaan meidän treenejä, mitkä pääosin ovat menneet kaikki hyvin, erittäin hyvin tai erinomaisesti.

Tällä hetkellä kädet, jalat ja sormet ristissä toivotaan myös, että meille aukeaisi vakituinen paikka Tuomarinkylästä ennen kuin vintti menee kiinni. Jos näin on, ettei saada paikkaa, niin menemme viideksi kuukaudeksi vähän pidemmälle ja palaamme vimeistään huhtikuussa takaisin. Eniten toivon, että löydämme vakipaikan Kilpatallilta, jonka vintillä nyt olemme asustelleet, sillä hoito on parempaa kuin mitä voin toivoa, Dee viihtyy siellä ja itse viihdyn siellä. Lisäksi luotan 110 prosenttisesti tallimestariimme ja siihen, että hän osaa pitää tarvittavaa jöötä nuorelle oripojalle.

Olen myös toivonut viimeaikoina, että minulla olisi ihminen apuna, joka voisi jeesailla aina silloin kun itselläni on huonosti työvuorot, tai jos satun olemaan kipeenä sekä tietenkin osaisi käsitellä Deetä niin hyvin, että voin luottavaisin mielin luovuttaa sen tällaisen ihmisen hoiviin. Muutama hoitajaehdokaskin on käynyt katsomassa, mutta tästä ajatuksesta luovuin heti alkuunsa. Osaamistasolla tavallaan ei ole väliä, mutta ne asenteet eivät ole kohdillaan, mitä luotettavalta hoitajalta vaaditaan ja kaikenlisäksi suurin osa on erittäin arkoja ja "pelokkaita" ihmisiä, joten ei todellakaan tule kuuloonkaan päästää 3 vuotiaan nuoren orin kanssa pelleilemään. Riskit ovat liian suuret, enkä halua ottaa tällaista vastuuta kenestäkään ja hoitajasta pitäisi olla meillekin enemmän hyötyä kuin haittaa.

Noh, itse en tunne kuin yhden ihmisen, johon pystyn luottamaan niin paljon, että voisin ajatella hänen käsittelevän Deetä sekä mahdollisesti jopa kivuta kyytiinkin. Ja hän on hyvä ystäväni Janita, joka on ratsastanut suurinpirtein yhtä paljon nuoria hevosia kuin minäkin, sekä sen lisäksi ratsastanut erilaisia hevosia jonkin aikaa myös Hollannissa ja Belgiassa. Olemme ratsastustaidoiltamme hyvin samanlaisia, ajattelemme asioista pitkälti samalla tavalla, olemme suurinpirtein saman kokoisia ja kummaltakin löytyy tietty rämäpäinen luonne, jota vaaditaan jos kipuaa tällaisen nuoren kyytiin. Ennen kaikkea Janitalta löytyy sitä silmää nähdä hevosessa ne asiat joita pitää parantaa ja mitkä asiat on hyvin. Lyhyesti sanottuna siis hengenheimolaiseni, jonka kanssa yhteistä historiaa on minulla takana ihan ala-aste ikäisestä asti!
Tämän samaisen henkilön kanssa olemmekin koko kesä tehneet pitkiä kävelylenkkejä Deen kanssa viikottain ja nyt kun oripoika on vihdoin kulkenut ratsastajan alla entistä paremmin alkoi lämmetä ajatus sille, että Janitankin eloonjäämisprosentti voisi olla suht korkea jos kyytiin vain haluaa :D

Tulikoe sovittiin sunnuntaille, eli eiliselle päivälle. Laitettiin heppa yhdessä kuntoon ja alkujaan ajatus oli, että olisimme menneet maneesiin sen varalta jos kuski rantautuu selästä turhan aikaiseen, niin ei ole sitten ori irti. Tämä suunnitelma kuitenkin kariutui, sillä kummassakin maneesissa oli juuri tuona päivänä tietenkin maneesin pohjan kunnostustyöt. Jouduimme alkaa pähkäilemään seuraavaa turvallista vaihtoehtoa ja todettiin, että järkevintä olisi että pidän heitä liinassa kentällä.

Dee oli alkuun ihmeissään tallin pihalla, kun uusi henkilö nousi selkään, mutta sai tukea minusta alhaalla ja lähti yllättävnkin positiivsen näköisenä astelemaan pitkää käyntiaskelta kentälle päin uusi kuski kyydissä :) Janita sai rauhassa totutella käynnissä ottamaan tuntumaa oriiseen ja kokeilla minkälaiset vaihteet sillä on sekä löytää hyvä tuntuma suuhun. Oli mageeta nähdä Dee vihdoin ratsastettuna sivusta! Täytyy myöntää, että oli aika hienon näkönen! Eikä aikaakaan kun alkuravien jälkeen kuski hidasti käyntiin ja totesi: "Voi luoja Heidi sä oot tehny hienoa työtä tän kanssa, tää on upeen tuntunen ratsastaa!!!" Kyllä pisti iloiseksi sellainen palaute! Hiuman jännityksellä odotin mitä Janita siitä sanoo. Iloiseksi pisti myös nähdä se, kuinka hyvin hevonen toimi toisen ratsastajan alla ja näytti sekä käynnissä, että ravissa rennolta ja tyytyväiseltä, kumpaankin suuntaan. Sain lopuksi palautteen, että minun on herkistettävä sitä entistä enemmän pohkeelle, kuten melkein etukäteen arvelinkin. Olen ollut aika arka pohkeen kanssa ja olen todella paljon käyttänyt ääntä apuna, joten Dee kulkee vielä melkein pelkästää ääniapujen varassa ja pohkeet ovat olleet vain siinä sivussa mukana. Olen aina luullut, että Dee on kauhea herkkä pohkeelle, ja etten voi pyytää kovin kovaa pohkeella ettei se säntää alta pois, mutta totuus onkin se, että ori kestää aika paljon painetta ja sitä voi ihan rohkeatsi pyytää pohkeen kanssa sekä eteen että olla puskematta kaarteissa lapa edellä sisään päin.

Deen ratsastuksen sivusta seuraaminen avasi silmäni todella ja tänään olinkin luottavaisemmin mielin kuin koskaan menossa sen kanssa hyppäämään muiden tallilaisten kanssa heti aamusta. Dee tuntui kuitenkin jo heti selkään noustessa hiukan vastahankoiselta. Analysoin sen olevan hiukan väsynyt eilisestä henkisesti. Päästiin kuitenkin kiltisti kentälle, jossa annoin sen kävellä hetken kunnes aloitimme ravailun. Dee tuntui ihan hyvältä ja uskalsin paljon reippaammin pohkeen kanssa ratsastaa kuin ennen, mutta väsymys tuntui painavan oria siltikin. Sen huomasi siitä, että se sai välillä jopa kiukuttelupuuskia mm. kaarteissa ja käännöksissä. Laukan nostettuani hevonen pukitti toden teolla, ja yritti valua aina kentän aidattomista kohdista ulos aivan kuin sanoen: "Mua ei huvita tää kentällä pyöriminen enää toista päivää putkeen!"...
Kun aloitimme ensin ylittämällä pienen maapuomin, Dee hiukan rauhoittui ja olikin jo sitä mieltä, että "Jee me hypätään!". Tästä alkoikin sitten erilainen pukittelu aina jokaisen esteen jälkeen... suorastaan iloilla ja riemulla ei meinannut olla rajaa kun päästiin ylittelemään niitä pieni tikkuja! Sain hevosen aina hyvin lähestymään esteelle, ylitimme esteet todella suurella ilmavaralla, mutta aina esteen jälkeen oli pakko vähän iloitella, joka lisäsi haastetta itselleni pysyäkseni kyydissä saatika, että saisin sen ohjattua oikeeseen suuntaan. Tulimme yhdelle "sarjalle" (eka osa maapuomi, toinen osa pieni ristikko) parin ravilähestymisen jälkeen ekan kerran hyvätempoisessa laukassa ja jumaleissons minkälaisella loikalla me ristikko ylitettiin ja ajattelin vielä siinä laskeutuessa, että jes miten hyvin itse pystyin mukautumaan tähän odottamattoman valtavaan loikkaan. Siinä ollessani pilvilinnoissa Dee riemusta intopiukeena pamautti sellaset köyrypukit heti esteen perään, kaikki jalat ilmaan ja hiukan kääntäen oikealle, että sain oikein kunnon opetuksen mätkähtäessäni maan kamaralle, että "Jumankauta KESKITY!!! Ja loppuun asti!!!" Otti niin päähän! Mahtava sisään tulo "sarjalle", upea hyppy "b-osan" yli, hyvä tempo koko lähestymisen ajan, hevonen tasapainossa ja mä rupeen unelmoimaan kesken tehtävän! Teki mieli vielä potkaista itteäni! Dee onneksi pysähtyi samantein odottamaan minua takaisin kyytiin. Uudet lähestymiset otettiin vielä, Dee oli ehkä aavistuksen nyt varovaisempi hypyissään aivan kuin varmistaakseen, että minä pysyn mukana. Mutta hyvin se jaksoi sitten loppuun asti tehtävät. Hyppäsi rehdisti ja innokkaana. Saan olla ylpeä siitä! Itsestäni en ole ylpeä senkään vertaa...

Pikkuhevonen lyö minut aina uudestaan ja uudestaan ällikältä. Kirsi, joka meitä oli jälleen avustamassa puomien kanssa, sanoikin, että oli erittäin positiivista nähdä, kuinka hyvä tasapaino sillä on, että se pystyy vetämään tuollaisen pukkisarjan vielä suht haasteellisen estetehtävän perään. Vähemmän mukavaahan se minulle on siellä selässä, mutta tämä on kyllä aivan totta, Deen tasapaino on ilmiömäinen ikäisekseen.

Kuva- tai videomateriaalia ei ole taaskaan harjoituksistamme, mutta ehkä joku päivä. Nyt hevonen saa parisen päivää vain kävellä pitkiä lenkkejä maasta käsin, jotta se palautuu kunnolla suhteellisen rankasta treeniputkesta ja sitten aloitamme taas kevyesti juoksuttaen tai maastossa tehden kevyitä lenkkejä. Lauantaina yritetään Janitan kanssa päästä irtohypyttämään sitä pitkästä aikaa ja sunnuntaina lainakuski nousee taas selkään hakemaan tuntumaa uuteen ratsuun :) Asiat alkaa olla ihan kivalla mallilla ja Ypäjällekin nyt sitten on ilmoittauduttu EBEF:iin!
0

maanantai 15. elokuuta 2011

Hei me lennetään... :)

Tänään tuli ekstempore hyppypäivä, vaikka olinkin ajatellut karauttavani Deellä maastoon, mutta kun muutama meidän tallilainen oli hyppyjä ottamassa ja sain kutsun tulla mukaan, niin mikä ettei! Yksin sitä harvemmin tulee hypättyä, me kun ylittelemme kuitenkin suht pieniä maahan kaivettuja, että jos esteitä sattuu kentällä olemaan, ovat ne jo armottoman korkeita pikkuiselle kolme vuotiaalle hevosen alulle, eikä taas ratsailta tuleminen puomeja laskemaan nuori vasemmassa kädessä (vielä) onnistu. Lisäksi on aina mukava jos vieressä on joku, joka pystyy kertomaan sivusta miltä näyttää, selkään saattaa tuntea asioita hiukan eri tavalla.

Alkukävelyt tehtiin maastossa kuitenkin, seurana ihanaa ihanempi kimo arabi ja olisiko sitten tämä ollut tamma, kun Dee yritti alkuun tehdä siihen niin vaikutusta olemalla macho ori. Onneksi yhden oikaisevan sanan jälkeen poika taas muisti, että selässä kiikkuva henkilö taitaa olla se joka päättää mitä tehdään, joten aseuttui nopeasti aloilleen ja käveli rauhassa, jopa uuden kimo tuttavan vierelläkin nätisti.

Verryttelyt kentällä tein hiukan kumpaankin suuntaan sekä ravia ja laukkaa, jotta saan tuntumaa hevoseen. Ja se tuntui itseasiassa sopivan vireältä tänään. Ehkä hiukan "hidas" pohkeelle, mutta kun lähti sitten lopulta eteenpäin, niin meni myös hyvällä energialla. Tuli tosi hyvä fiilis, vaikka yhden kerran ravissa Dee sotkikin jalkansa hetkeksi, ja olimme melkein nokallaan kumossa... kröhöm, miten niin meinasimme kaatua tasaisella... Dee laskeutui polvilleen alas, josta loikkasi takaisin salamana ylös ja minä taas yritin vain pitää kiinni ja pysyä kyydissä. Noh, hevoselle ei tainnut sattua mitään kuitenkaan, jatkoi liikkumista ihan normaalisti, mutta keskittyneemmin siihen mihin ja miten jalkansa asettaa.

Aloitimme suoraan pientä ristikkoa tulemaan, johon pysähdyimme ekan lähestymisen jälkeen ihmettelemään. Dee oli taas vähän sen oloinen että: "Täh, siis tästäkö pitää mennä, eikö me enää kierretäkään näitä?"... Uuden lähestymisen jälkeen pääsimme sulavasti yli. Otimme vielä uusinnan samalle ristikolle, jossa ei enää ollut mitään ongelmaa, joten jatkoimme siitä sitten seuraavalle puna-valko-sini ristikolle. Tähän taas pysähdyimme ihmettelemään ja vielä toisenkin kerran, mutta tällä kerralla menimme lopulta sekunnin sadasosa ihmettelyn jälkeen käynnissä yli :D Kolmas kerta toden sanoo ja ylitimme hienolla loikalla koko roskan. Jatkoimme samalla ristikolla tämän jälkeen, mutta vaikeutettiin tehtävää sen verran, että jatkoimme kaarevalla linjalla sinivalkoiselle ristikolle. Siis meidän eka "oikea tehtävämme" esteradalla. Ekan puna-valko-sini -ristikon ylitimme jälleen hienosti, mutta sini-valkoiselle piti taas kattoa, että "ai tänki yli myös?". Eikun uudestaan sama linja ja vähän jo vahvemmin ratsastin välissä, joka ilmeisesti rohkaisi poikaa niin paljon, että teimme komean hypyn jälkimmäisen ristikon ylitse.
Lopussa otimme vielä suoran pysty - ristikko -linjan, joka meni ihan mukavasti ekalla kerralla, mutta tokalla kerralla Dee uskalsi taas jo laukatakin väleissä ja heti koko homma luisti paremmin.

Fiilis oli hyvä, kun lopetimme, vaikka ehkä vähän harkitsevammin Dee tänään hyppäsi. Saisin varmaan itse pyytää sitä selästä jo rohkeammin, mutta onhan viime kerrasta taas aikaakin, joten olin tosi tyytyväinen. Hevoselle jäi hyvä mieli ja itselleni jäi hyvä mieli. Menimmehän jo taas asteen hankalempia juttuja kuin viime kerralla eikä tämän ikäisen enempää tarvitse osatakaan. Tästä tää estehevosen elämä lähtee ;D Jatkamme loppu viikon maastoillen sekä jos hevonen tuntuu energiseltä, niin yhden ohjasajokerrankin voisi sovittaa johonkin väliin. Dee oli sileällä tänään erityisen hyvän tuntuinen ajoittain, jota se ei esimerkiksi viime lauantaina kentällä ratsastaessa todellakaan ollut (tuolloin oli vähän tällaista ori hörhöilyä taas havaittavissa, keskittyminen myös sitä luokkaa).

Harmi ettei ole mitään kuvia näistä hyppykerroista, mutta ehkä ensi kerralla saan värvättyä, jonkun kamerankin taakse :)

Deen jälkeen jouduinkin jo kiirehtimään pitkäaikaisen ystäväni hevosen luo Tuusulaan, olin luvannut hypätä muutaman loikan hänen kuusivuotiaalla kouluhevosellaan Tinolla. Olen yhden kerran aikaisemminkin hypännyt sillä tämän vuoden aikana, sekä käynyt vähän ohjaamassa ystävääni hevosensa kanssa estepuolella ja nostelemassa puomeja, mutta en kai ole muistanut näistä kerroista sen enempää tässä blogissa mainita. Kuitenkin kyseessä on erittäin suurilinjainen hevonen. Suorastaan sirpsakan Deen jälkeen tuntuu rahtialukselta, niin iso se jotenkin on. Vielä kun se omaa suhteellisen isot ja ilmavat liikkeet, joissa se liitovaihe on vähän eri luokkaa kuin yhdelläkään aikaisemmin ratsastamallani hevosella, niin tuntui aika haastavalta olla kyydissä ja saada hevonen toimimaan. Luonteeltaan tämä ruuna on kuitenkin mitä kultaisin, vaikka nuori onkin. Hirveän varma esteillä, kuin myös muutenkin, ehkä hiukan kuumuu, varsinkin minun allani jostain syystä, mutta suuruudestaan huolimatta kevyt ratsastaa. Aika ihana siis, vakkakin liian iso minun kokoiselle tyngälle. Esteet eivät olleet tuskin 90cm suurempia, mutta kokosimme muutamasta esteestä paljon kaarevia linjoja ja käännöksiä vaativia teitä esteille, joka on jo riittävän haastavaa näin suurilaukkaiselle hevoselle. Ponnua löytyisi tästä ruunasta rutkasti ja se vaikuttaa lahjakkaalta myös estepuolella :) Taitaa se silti esiintyä enemmän koulupuolella, kuin esteillä, omistajan koulusuuntautumisen vuoksi. Suorastaan ihanaa päästä välillä psyykkaamaan itseään Deen jäljiltä vähän osaavamman hevosen selkään, tekee minulle niin hyvää! Tino on tällä herkellä helppo A tasoinen nuori, joka vielä vuosi sitten taisi olla helppo Ö tasoinen, eli aika hyvää työtä sen kanssa on tehty, niin nollasta on lähdetty liikkeelle. Varmaankin jatkossakin hiukan myös Tinon hyppely -kerroista jotain mainitsen kirjoituksissani, vaikka mitenkään säännöllistä ei käyntini olekaan.

Tähän loppukevennykseksi viimeaikaisten D:n orihörhötysten kunniaksi laitan tällaisen irvistyskuvan näyttelyistä, bon appétit:

0

perjantai 12. elokuuta 2011

Ohjasajoa

Otinkin eilen sitten toisen maneesillisen päivän heti ratsastuspäivän perään. Tällä kertaa kaivoin varustelaatikosta talven jäljiltä pölyttyneet ohjasajo-ohjat sekä juoksutusvyön ja latoin hepan valmiiksi ohjasajoa varten. Halusin saada edelliseen ratsastuspäivään vielä jatkoa, jossa pääsen maastakäsin vaikuttamaan hevoseen muotoon ja liikkeeseen, sekä tietenkin fysioterapeutin antama vinkki saada ohjasajolla hevonen kulkemaan selän kautta ja lavat irtonaisemmaksi innosti kokeilemaan. En ole mikään pro tässä hommassa, mutta ajattelin lähteä kokyrittämään, olipahan pahimmat energiat purettu jo edellisenä päivänä.

Dee oli puolen vuoden ohjasajotauon jälkeen vähän ihmeissään kahdesta ohjasta joista toinen kulki ulkokuolaimesta ja juoksutusvyön lenkin sekä selän yli/kautta käteeni. Sisäohja oli suoraan kuolaimesta käteen. Tarkoitus oli kulkea vain normaalin liinajuoksutuksen tapaan ympyrällä. Alku pommpujen jälkeen Dee aika nopeasti rupesi keskittymään. Meni jonkin aikaa, että löysin itselleni hyvä asennon ja järjestyksen ohjasnipun ja raipan kanssa, saatika että löysin hyvän tuntuman hevosen suuhun, mutta kun nämä palikat loksahtivat paikoilleen rupesi hevonen kulkemaan ihan toisen näköisenä. Jouduin tosissaan keskittyä, jotta sain säädeltyä tempon sopivaksi ja samalla muodon sopivan korkeaksi, mutta pyöreäksi sekä aika avonaiseksi. Dee selkeästi mieluusti vetää itseään kasaan, ja on hankala pitää ohjastuntumaa kun se ei vastaa myötäykseen sillä, että venyttäisi kaulaansa eteen alas. Tässä vaiheessa se jännittyi myös selän kanssa, jolloin oli pakko aktivoida takaosasta lisää liikettä eteenpäin. Tuo, että se ei vastaa myötäykseen johtuu selkeästi vain siitä, että olen suosinut tuota sivuohjilla juoksuttamista niin pitkään. Siinä se yksi ja sama muoto jatkuu koko harjoituksen läpi, ja aivan kuin Dee olisi oppinut kulkemaan tietyssä muotissa sivuohjien johdosta.




Ohjasajoa talvella helmikuun alussa 2011


Olin todella yllättynyt itseeni, että sain tämän ohjasajo -homman niinkin nopeasi toimimaan ja ihan säädyllisellä tavalla. Epäilin suuresti, että onko tästä mitään hyötyä kun en osaa riittävästi koko kahden ohjan juoksutustaktiikkaa. Loppua kohden Dee vain parani, kun se vertyi, mutta edelleen jäin kaipaamaan sitä efektiä, että se olisi ollu säädeltävissä kuminauhan tavoin eri muotoon. Matalaan eteenalas muotoon ei ole mitään mahdollisuutta saadakaan. Täytyy miettiä jatkossa vähän eri kikka kolmosia, mutta eipä sitä heti alkuunsa voi ihan nappii mennäkään. Nyt harjoitellaan vaan lisää ja luulen, että ajan kanssa tästä ihan hyvä tulee.

Tänään Deellä oli omien työaikataulujeni vuoksi tarhailupäivä, sain sen vielä heivattua illaksi pariksi tunniksi tarhaan jaloittelemaan, mutta huomenna "maratonkävelypäivä" sekä iltatarhailua ja sunnuntaina mahdollisesti laukkamaasto. Katsotaan sitten miten ensi viikko lähteekään rakentumaan.
0

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kohti Ypäjää?

Nyt on sitten toivuttu fyysisesti näyttelyistä, jotka taisivat enneminkin viedä omistajan kuin hevosen mehut ihan kokonaan. Kolme päivää Dee on saanut ottaa aika helppoa, kun itse olen ollut ihan romuna siitä riehumisesta :D Aloinkin miettimään, että onko oma ruokavalioni kunnossa, saanko tarvittavat vitamiinit, olisiko taas raudan puutosta vai missä on vika kun olin niin loppu kuin vain olla lauantain jäljiltä? Aina kiinnittää huomiota ja tarkastaa tarkkaan hevosen ruokavalion, että se saa kaiken tarvittavansa ja jotta se jaksaa, mutta unohtaa siinä samalla oman hyvinvoinnin ja jaksamisen. Ei se nyt kuitenkaan ihan NIIN raskasta ollut, että kolme päivää olin kuin junan alle jäänyt. Töissä jaksoin juuri ja juuri sinnitellä, kunnes kotiin ottamaan päiväunia, tallille vähän moikkaamaan hevosta ja touhuta siinä jotain pientä, laittaa illaksi tarhaan , ottaa sisälle ja jatkaa taas nukkumista. Nyt alkaa vitamiinien syönti, sekä mietintä oman paremman ruokavalion puolesta. Minulla kun ei ole muita liikuttajia hevoselle, saatika hoitajaa tai mitään apuja mistään suunnasta, hoidan siis orin alusta asti itse, joka päivä. Silloin sitä olisi vähän niinkuin pakko jaksaa. Ja väsyneenäkin on hiukan vaarallista näinkin vilkkaan nuoren oripojan kanssa touhuaminen saatika ratsastaminen.


© Sipoon hevosjalostuseura ry.



Tänään sitten kuin uudelleen syntyneenä ja akut ladattuina satuiloin Deen ja suunnitelmissa vähän poikkeavanlainen liikutus mitä tähän asti on ollut. Totesin, että vaikkakin nuorten kanssa on todella tärkeää saada vain maastoilla ja edetä eteenpäin, löytää luontainen eteenpäin pyrkimys, olisi kuitenkin tärkeää myös Ypäjän reissua ajatellen, että hevonen olisi enemmän ratsastettavissa ja kuulolla. Maastossa kuitenkin se on aika yksiselitteisesti eteenpäin suoraan. Maneesi käynnit täytyy nyt ottaa mukaan kuvoihin, esim. kerta viikkoon ihan vain siksi, että nyt olemme jo saaneet lähes kolme kuukautta maastoilla ja nauttia siitä eteenpäin menosta. Nyt tarvitaan hakea, toki ikään sopivalla tavalla, enemmän kontrollia ja hetkiä, jolloin jopa joutuu vaikuttamaan vähän enemmän hevoseen. Ypäjällä esiintyminen tapahtuu maneesissa, jossa ravi ja laukka täytyy sujua tasaisesti, mutta energisesti ja voimakkaasti, ollen kontrollissa. Onneksi meillä on vielä vähän reilu kuukausi aikaa, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että se kuukausi menee lopulta todella nopeasti, joten työskentelyn pitää olla aika intensiivistä, jotta tulosta saadaan aikaiseksi. En usko, että viimeaikaisen maastoilun jäljiltä tämän tehtävän olevan mahdoton, mutta en halua lähteä näyttämään Deetä ratsastettuna ihmisten ilmoille ilman, että itsellä on varma tunne siitä, että hevonen ainakin kotioloissa kulkee hyvin tai suoraan sanottuna ikäänsä tarvittavalla tasolla erinomaisesti. Vieraassa paikassa ja uudessa tilanteessa suoriutuminen on kuitenkin vaikeampaa joka tapauksessa.

Maneesissa Dee olikin sitten aivan ihmeissään. Viime kertaisesta maneesiratsastuksesta alkaa olemaan kuitenkin todella paljon aikaa! Pääsin orin hermostuneesta liikehdinnästä huolimatta kyytiin satulaan. Otin tällä kertaa myös ensimmäistä kertaan pitkän koulupiiskan mukaan. Deehän on hirveän herkkä raipoille ja aivan alkuun raippaa ei voinut pitää mukana ollenkaan ratsastaessa, sekä viime aikoina olen pitänyt apuvälineenä lyhyttä esteraippaa, jotta pystyn tiettyjen hetkien tullen avittamaan raipan  kanssa. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus saada ori kunnolla eteenpäin ohjan ja pohkeen väliin suoralla uralla. Ei mitään kommervenkkejä tai temppuja, vain tasaista etenemistä eteenpäin sekä saada hyvän tuntuman suuhun ratsastamalla voimakkaasti takaosaa aktiiviseksi.

Alku oli lähinnä keskustelua siitä mennäänkö edes ravia suoraan uralla ja ilman pukkiloikkaa tai muita vastusteluja. Energiaa tuntui olevan kolmen päivän levon jälkeen vähän liikaakin, ajoittain tuntui siltä, että hevonen räjähtäisi joka suuntaan tuhansiksi palasiksi. Ravin sijasta Dee olisi halunnut vain laukata ja kaarteet se lähinnä lapa edelle kaatui sisälle ja lopulta joutuin seinän vastaan tullessa kääntymään oikeasti. Tällaista menoa ei kuitenkaan onneksi kahta tai kolmea minuuttia kauempaa kestänyt, kun hevonen asettui aloilleen ja rupesi vastaanottamaan informaatiota satulassa keikkuvalta henkilöltä. Alku pukittelujen jäljiltä lähdin siitä liikkeelle, että saan hevosen vain kuulolle ja kulkemaan kaikissa askellajeissa tasaisesti omaa vauhtiaan kumpaankin suuntaan. En patistanut sitä juuri lainkaan, kunhan ylläpiti halutun askellajin.
Kun se alkoi tuntua edestä vakaalta ja rentoutui kunnolla, rupesin ravissa pyytämään takaosaa aktiivisemmaksi koskettamalla raipalla samalla takaosaan kun annoin kevyesti pohjetta. Dee vastasi pyyntöön hienosti! Tuntui selkään mielettömältä, kun uinuva moottori takana heräsi oikeasti eloon. Hevonen tuntui kohoavan edestä kevyemmäksi ja askel pidentyi selkeästi pitkän sivun ajaksi. Lyhyillä sivuilla kaarteissa hevonen taas vähän jarrutti, ja hakeutui takaisin turvalliseen varovaiseen raviinsa, kunnes seuraavan pitkän sivun alussa toistin avut ja oripoika suorastaan lähti lentoon :) Se tuntui sen muutamien askelien ajan ihan tavaallisen upealta. Vaikka kokonaisuutena koko harjoituksen ajan Dee oli erittäin epätasainen, kruunasi lopun muutamat onnistuneet hetket kaiken sen. Kehuin poikaa hirveästi kun se teki halutun asian ja se tuntui ihan jopa omahyväiseltä loppua kohden. Harjoituksemme kesto oli ehkä sen 20-25min. Lopetin siihen, kun hevonen tuntui vielä suht voimakkaalta, mutta aavistuksen väsyneemmältä... en osaa oikeastaan selittää sitä, mutta juuri siihen aikaan lopetin, kun se olisi vielä jaksanut ehkä sen 5minuuttia tsempata parastaan. Olin suht tyytyväinen tähän harjoituskertaan, olisin vain toivonut että Dee olisi alkuunsakin ollut hiukan jo tasaisempi, se kun on kulkenut maastossa aika mukavasti viimeisen kuukauden ajan.

Tämän päiväinen treeni kuitenkin realisoi meidän tämän hetkisen tilanteen hyvin, ja tästä on hyvä nähdä kuinka paljon meillä on vielä matkaa siihen, miltä sen oikeastaan pitäisi jo tässä vaiheessa tuntua. Dee on kuitenkin nopea oppimaan ja harjoituksia täytyy pitää mahd. monipuolisina, jotta se kehittyisi tasaisesti vähän joka taholla ja mikä tärkeintä, mieli pysyisi virkeänä. Tasapaino sillä on ikäisekseen uskomaton jo nyt. Teimme mm. vahingossa jo aika sujuvan vastalaukka pätkän yhdessä kaarteessa lyhyellä sivulla, väärän laukan johdosta... Sen suorittaminen ei näyttänyt tuovan tälle pojalle ongelmia. Nyt vähän jo suunnittelin, että voisi ottaa muutamia puomiharjoituksia joku päivä ja sitten seuraavalla viikolla muutamat loikat muistin virkistykseksi siitä, mihin lajiin ollimekaan tähtäämässä ;) Ohjasajoa ajattelin kokeilla loppu viikosta, mutta ennen sitä pitää päästä tuulettumaan taas maastoon, sekä ottaa tämän kaiken lomassa pitkiä maratonkävelypäiviäkin. Saas nähdä missä järjestyksessä kaikkea teemme... en ole kauhean innoissani etukäteen tekemään liikuntakalenteria, sillä asioita täytyy tehdä nuoren kanssa vähän sen fiiliksen mukaan.

Ypäjä reissu on siis erittäin auki, emme ole vielä edes ilmoittautuneet, mutta viimeiseen ilmoittautumispäiväänkin on vielä mukavasti aikaa. Katsotaan miten asiat lähtevät sujumaan. Myös Vermon klinikka reissukin täytyy tehdä, sillä vuorossa olisi hampaiden tarkastus ja rokotukset. Samalla voisi näyttää tuota rivijalkaakin, vaikka se nyt näyttääkin vähän parempaan suuntaan menevän.
0

maanantai 8. elokuuta 2011

Megapläjäys tapahtumia: treeniä, fysioterapiaa ja näyttelymenestystä :)


Kuvaajana Sanna Nurmimaa


Tämä kulunut viikko on ollut yhtä hulabaloota pikku oripojan kannalta. Niin paljon erilaista olemme tehneet ja kokeneet. Pelkästään jo treenin kannalta Dee on vetänyt kolme tiukkaa treenipäivää maastossa, joista kahdesta taisinkin jo mainita viime postauksessa. Viimeisin treenikerta oli perjantaina, jolloin tutustuttiin Dumin kiipeilumaastoihin ekaa kertaa selästä käsin. Taluttaen olemmekin jo moneen otteeseen siellä seikkailleet, mut vasta nyt uskaltauduin kokeilemaan selästä kuinka onnistuu ja tasapaino pitää jyrkillä nousuilla ja laskuilla. Meni ihan kivasti, Deetä ehkä hiukan jännitti, mutta meni rohkeasti aina sinne minne pyysin. On se reipas :) Kiipeilyn lisäksi kävimme heittää taas tuttua laukkapätkää ja hiukan raviakin, ja oripoika oli ihan mukavasti kuulolla kaikenaikaa ja eteni laukassa hyvässä rytmissä eteenpäin. Itse sain istua kevyessä istunnassa vain hiljaa, myötäillä sen menoa ja pysyä skarppina mahdollisille iloitteluille.

Jäi hyvä mieli tästä maastokerrasta senkin takia, että edellisenä päivänä Deen luona kävi fyssari ja katsoi, hieroi ja venyttelin Deen koko kropan läpi. Dee oli selkeästi letkeämpi tuon session jälkeen ratsastaessa, kun paikat on kunnolla aukaistu. Oli tosi mielenkiintoinen tämä fysioterapia, meille sattui siis todella asiansa osaavan oloinen henkilö, jolta sain paljon uutta oppia hevosen fysiikasta, lihaksistosta jne. Minua kiinnosti eniten tässä vaiheessa kuulla mitä mieltä fysioterapeutti oli Deen lihaksiston tilasta nyt kun sillä on ratsastettu se ensimmäinen puoli vuotta elämästä. Lisäksi Deen pukitteluista olen aina välillä miettinyt, onko selässä mahdollisesti jotain lihaksia kipeenä, tai onko hevonen muutenkin liikaa treenattu ikäisekseen (tästä nimittäin saan jatkuvasti ulkopuolisten mielipiteitä, että teen orin kansa liikaa...). Fyssari halusi nähdä Deen liikkeessä, käynti ja ravi maastakäsin siis jonka jälkeen mentiin itseasiaan. Hän sanoi, että liikuttaessa huomasi Deen takapään olevan vahvempi kuin etupään. Sen lavat ovat hiukan lukossa, se saisi nousta säästään vielä enemmän ylös ja kulkea selän läpi liikkuessaan, jotta etujalat saisivat tilaa liikkeelleen. Tästä samasta asiasta oli puhetta myös vajaa vuosi sitten, kun D oli treenissä Hollannissa, jolloin Deen valmentaja Alexandra puhui samasta selänkäytön puutteellisuudesta, joka johtaa lapojen lukkinaiseen liikkeeseen.
Fyssari oli sitä mieltä, että Dee näyttää vähän keskeneräiseltä kasvultaan juuri etupäänsä kanssa ja sitähän se onkin - silakka kun sitä katsoo suoraan edestä. Hän epäilikin sen vielä kasvavan hurjasti, ei niinkään ehkä enää korkeutta vaan leveyttä saaden raameja jne. Selässä ei ollut mitään huomautettavaa, se ei aristanut mistään ja kun kerroin satulaongelmastamme, niin sain ohjeeksi kuunnella vain hevosta milloin se alkaa taas tuntumaan siltä, ettei se mielellään liiku. Kerran D on vielä todella herkkä näissä asioissa, sitä on helppo kuunnella ja huomata jos jokin mättää. Tämä nykyinen satula ei silmämääräisesti ihan täysin sille istu, mutta se kulkee sen kanssa tyytyväisenä, joten ehkä vielä toistaiseksi jatkamme näin ja sivusilmällä etsin penkkiä, kunnes sopivampi tulee vastaan. Ei siis paniikkia tällä hetkellä satulan kanssa, huh!
Kysyin fyssarin mielipidettä treenailustamme ja, että mitä mieltä se on sen olemuksesta onko sitä liikaa treenattu. Sain tähänkin huojentavan vastauksen, että Deen kroppa ei vaikuta millään tavalla ylirasittuneelta eikä sen olemuskaan anna viittausta siihen suuntaan. Hänen mielestään olen mennyt viisaasti kuunnellen hevosta ja minun tulisi jatkossa jatkaa samalla tavalla, yrittäen kehittää mahdollisimman monipuolista liikuntaa. Seisomaan kun nämä eläimet eivät ole luotuja, joka kuulemma monelta ihmiseltä etenkin suomessa tuppaa unohtumaan! Lisänä hän suositteli meidän jatkavan viime talven jäljiltä tätä ohjasajoa, jossa pääsen juoksutusta paremmin hevosen muotoon vaikuttamaan liikkeessä. Tätä kautta pystyn houkuttelemaan myös selänkäyttöä paremmaksi. En vain ole kauhean hyvä tuossa ohjasajossa, joten täytyy miettiä jos saisin järkättyä siitä meille muutamia tunteja ohjasajon osaajan silmän alla syksyn aikana, jotta siitä saataisiin tarkoitettua hyötyä irti! Sain myös monia hyödyllisiä venyttelyvinkkejä sekä muita liikutusideoita, joita lähdenkin tässä parhaani mukaan jatkossa toteuttamaan.
Lopullinen aamen saatiinkin siitä, että Dee on hyvässä kunnossa emmekä aivan heti tarvitse toista käsittelykertaa tällä saralla, mikäli nyt ei jotain selkeitä ongelmia ala ilmaantumaan.

Sitten pääsemmekin viikon kohokohtaan eli Nikkilän Match Showhun, joka järjestettiin 06.08. Sipoon hevosjalostusseuran toimesta, kuten aikaisemmin mainitsinkin. Päätin tuosta rivijalasta huolimatta lähteä reissuun, sillä kyse nyt ei ollut kuitenkaan siitä, että miltä hevonen nyt näyttää vaan siitä harjoittelusta ja kokemuksesta saapua "kisapaikalle" ja totutella siihen hälinään mitä ensi vuonnakin joudumme jo enemmän kokemaan, mikäli kisakentille pääsemme suuntaamaan. Ja tarpeeseen tuli tämä reissu.
Olin aamulla jo kuudelta hevosta pesemässä ja sen jälkeen rupesin epätoivoisesti vääntämään lettejä sen harjaan. Olen siinä asiassa kyllä toivottoman surkea!!! Ja sykeröistä tulikin ihan kauheita :D hävetti katsoa niitä niin paljon, että mietin jo, ettemme mene koko näyttelyihin pelkästään niiden takia ollenkaan, niin törkeän rumia niistä tuli. Aloitin varmaan letityksen kolme kertaa alusta ja aina niistä tuli yhtä kamalan näköisiä :D En tienny itkeäkö vai nauraa... Onneksi me ollaan tulevaisuudessa esteratsukko, joten eihän meidän tarvitse letittää jatkossa harjaa eihän?  No jonkunlaiset "munkit" sain Deen harjaan väsättyä, jotka oli niin huonosti kiinnikin, että heti kun hevonen vähän ravisteli niin puolet aukesi... TURHAUDUTTAVAA! Koppiin Dee käveli kiltisti, mutta näyttelypaikalle saapuessamme alkoi sikailu.

Uloslastaamisessakin tehtiin apuun rientäneen kaverini Sannan kanssa kaikki mahdolliset virheet, mm. avattiin takapuomi ennenkuin hevonen oli edestä irti. No yksi nahkainen ketjunaru meni ihan säpäleiksi Deen rynniessä kopista ulos. Seuraavaksi yritimme ottaa takajaloissa kuljetuksen ajaksi käärimiäni pinteleitä pois. Pintelit olivat ekaa kertaa sen takasissa, ja kun Sanna niitä alkoi purkamaan, niin Dee sai jonkun ihme paniikin siitä, kun se ei mmärtäny mikä ihmeen lerpake sen takajalsta oikeen roikkuu. Kipakoiden potkujen saattelemana toinen pinteleistä avautui sitten itsestään. Eipä sinne jalkoihinkaan oikein huvittanut mennä avittamaan, niin lujaa sitä iskua sieltä tuli. Itse pidin vain kaksi käsin poukkoilevasta hevosesta kiinni. Toisen pintelin rullaaminen sujui jo paremmin, sillä Dee keskittyi seuraamaan pieniä shettiksiä ennemmin kuin, että olisi huomannut että toinen pelottava lärpäke on vielä toisessa jalassa. Kiitos rohkean Sannan, että viitsi mennä sinne takajalkoihin tulilinjalle!!! Olisi muutamalta jäänyt tekemättä...

Kun lopulta saimme numerolapun vielä suitsiin kiinni lähdimme näyttelykentän laidalle seuraamaan kehien tilannetta. Dee oli kuuma kuin mikä, riekkui, hirnui ja oli niin pörheä. Ennen kaikkea erittäin raskas käsitellä ja taluttaessa tuli jo heti alkuunsa hiki. Ihan hienoltakin se taisi näyttää näin jälkikäteen kuvia katsoessa :) Tällaisen kuvan Sanna ehti meistä räpsästä... (ei hajuakaan missä vaiheessa hevonen muka ehti jopa seistä paikallaan...??)

KWPN -ori Darklord
Kuvaajana Sanna Nurmimaa


Näyttelyt olivat akataulusta hiukan myöhssä ja odottaminen kävi kyllä itselleni todella tuskaiseksi, sain pidellä oria voimieni takaa ja ennen kuin ensimmäisen kerran kehäänkään pääsimme olin jo ihan hajalla :D
Tässä olemme ensimmäisessä arvioinnissa, missä Dee yllättäen osasi seisä paremmin paikoillaan:


Huomatkaa nämä eliittitasoiset sykeröt :D voi luoja!

Leteistä puheen ollen, siinä odotellessamme ne ehtivät aueta tuhat kertaa ennen kuin kehään pääsimme ja Sanna yritti epätoivoisesti niitä korjailla ja parannella, mutta yritykseksi jäi, oli ne niin "upeasti" alunperinkin koottu, ettei niihin ollut paljoa lisättävää :D Hah hah... 8-)

Saimme kehästä arvioinnin atleettinen, sekä muutenkin tuomari kehui Deen olemusta, mutta toivoisi sen käyttäytyvän hiukan paremmin. Totesin siihen, että "noh siksi me olemmekin täällä. Opettelemassa käyttäytymään kisapaikalla." Mätsäreissä jaetaan aina joko sininen ja punainen ruusuke, ja näistä punainen on se parempi. Tällaisen punaisen pikku rusetin Dee saikin koristamaan suitsiinsa:





Tämän jälkeen Dee jatkoi "punaisten hevosten kehään", josta katsottiin jatkoon pääsevät hevoset. Dee oli näistä yksi ja sain "ikäväkseni" todeta, että vielä olisi jonkun aikaa edessä kampailua ylienergisen hevosen kanssa :) Finaalikehässä olivat kaikki jatkoon päässeet hevoset sekä ponitkin. Näistä kaikista valittiin lopulliseen BIS eli Best In Show -kehään neljä hevosta. Olin todella iloisesti yllättynyt, että Deen riehumisista huolimatta se haluttiin vielä tämän loppu kehään, jossa laitetaan neljä parasta eläintä tuomarin haluamaan paremmuusjärjestykseen!







Tässä välissä ehdimme jopa hetkeksi rauhoittuakin - todistusaineistoa tässä:




BIS -kehässä Dee edelleen jaksoi keimailla, olla ylienerginen ja tanssahdella. Itse sen sijaan roikuin lähinnä riepoteltavana perässä... Tuntui, että voimat olivat aivan loppu! Eipä ihmekään, tässä vaiheessa kun oli jo lähes kolme tuntia takana villin oripojan kanssa olemista...
Olin suunnattoman iloinen, että tämä kaikki räpellys, kipeät ja väsyneet lihakset ja hermoja kiristävät hetket palkittiin lopulta niin, että Dee valittiin koko Nikkilän Match Shown parhaaksi hevoseksi!!! :) Vaikka alkuperäinen tarkoitus ei ollutkaan itse näyttelyt, eikä nämä näyttelyt ole millään tavalla virallisia, kuten Hippoksen alaiset näyttelyt, mutta hyvältähän se silti tuntui! Väsyneen onnellisena otimme vielä upean Best In Show ruusukkeen ja palkinnot vastaan, sekä juoksimme viimeisillä voimilla kunniakierroksen. (Tai minä juoksin viimeisillä voimillaan, Dee olisi vissiin halunnu jäädä juoksemaan ja keimailemaan koko loppu päiväksi!)






Yritin ladata videotakin tähän postaukseen, mutta en ole vielä niin tietokoneinsinööri, että olisin keksinyt, miksi se ei sitä suostu lataamaan... Kuvia saan huomenna Sannalta lisää muistitikulla, joten niitä parhaimpia paloja on vielä ainakin tulossa seuraavassa (-vissa) postauksissa.

Kotiinpäin Dee ei olisi halunnut ollenkaan lähteä ja rupesi kenkkuilemaan lastauksessa, sitä se ei olekaan pitkään aikaan tehnyt! Lopulta jouduin sitten murahtamaan ja ojentamaan kunnolla, kun aggressiot nousivat pintaan Deen talloessa jalkani, ja ryskätessä suorastaan päälleni. Ilmeisesti tämä sitten tehosi, kun hevonen hiukan "pelästyi" mamman räjähdystä ja käveli siltä seisomalta suoraan traikkuun.

Pidempi kuin luultua tuosta päivästä sitten venyi, mutta hienot palkinnot ja arvokas kokemus päällimmäisenä mielessä, hevosen huonosta käyttäytymisestä huolimatta. Joten nyt sanon, että kannatti todella lähteä! Toivotaan, että ensi keväänä Dee ei sitten oikeassa kisatilanteessa olisi ihan yhtä haastava. Nyt onkin katse siis uuteen tapahtumaan, joka järjestetään ensi kuun puolessa välissä Ypäjällä, kuten aikaisemmin myös mainitsin. Täällä olisi siis sitten ratsain esittämistä, joten se on myös erittäin arvokasta kokemusta. Mikäli aikataulut töiden kanssa saadaan sopimaan, ja groomaamaan joku uskaltaa lähteä, niin ehdottomasti olemme menossa!
2

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Launtaina Nikkilässä vai ei?

Siinäpä kysymys, jota pähkäilin tänään tallilla käydessäni. Olen nyt liikuttanut Deetä kolmen päivän ajan muutenkin kuin vain kävelyttäen. Sen jalka näytti jo ihan hyvältä, ja päästin maanantaina sen vapaaksi maneesiin liitelemään 5 minuutiksi. Aika laiskalta näytti pojan meno, joten pian lähdimme jo ulos  jatkamaan kävelylenkkiä. Ulkona huomasinkin sitten, että rupi, joka on osoittautunut jonkin asteen riviksi, toisessa etusen vuohisessa on auennut... taas. Pesin jalan siis huolellisesti sekä kuivasin sen, vaikka olen yrittänyt olla näpräämättä sitä yhtään enempää kuin on pakko.

Monen päivän kävelyjakson päätteeksi tiistaina oli pakko jo hypätä selkään, jotta saadaan hevonen liikkeelle. Lähdimme maastoon, jossa etenimme alkuun pidemmät pätkät reipasta ravia ja seuraavaksi laukkaa. Dee tuntui todella kevyeltä edestä ja energiseltä takaa, oli todella innokkaana menossa itse eteenpäin, mutta kuunteli kuitenkin pidätteitäkin ja siirtyi aivan pienistä avuista taas laukasta raviin, ravista käyntiin jne. Vastaavasti siirtyi raviin pienestä pohkeen painalluksesta ja laukkaan samoin. Eli se oli oikeastaan paremman tuntuinen kuin koskaan! Ensimmäistä kertaa tuli sellainen olo, että se oli täysin hallinnassani kaiken aikaa (paitsi sen yhden riemupukin aikana, joka tuli aivan puun takaa kesken laukkapätkän...) ;) Tallilla sain taas todeta ruven/rivin auenneen, josta en ollut yhtään yllättynyt. Jalan pesua ja kylmäystä oli siis seuraavana ohjelmassa. Huolellinen kuivaus loppuun ja toivo siitä, että se ei ärsyyntyisi tästä käsittelystä yhtään lisää.

Tänään jalka ei näyttänyt oikeastaan yhtään paremmalta. Kävin kuitenkin uusintamaaston, ja kuviot samat kuin eilen, mutta vähän eri reittejä. Dee oli täysin toisenlainen tänään kuin eilen. Jos se eilen oli kuulolla ja kevyt, niin tänään se oli KARJAS ORI! Kunnon pystyyn hyppyjä heppalaitsojen virestä kävellessä, orihörhöilyä, tasajalka loikkia, joissa ilmassa tehtiin vielä uukkari ympäri. Huh huh, oli hiukan selässä pysymistä. Kun päästiin pidemmälle maastopoluille Dee ei enää malttanut kävellä vaan oli kokoajan sen tuntuinen, että kun vaan löysään ohjaa ja annan luvan lähteä niin sitten myös lähdetään. Noh, sellainen se olikin. Ravia se ei meinannut ylläpitää ollenkaan vaan oli kokajan ponnahtamassa laukalle. Se oli todella voimakas kädelle. Suorastaan dynamiitti... ihan kuin se ei olisi kuukauteen liikkunut ollenkaan. Ehkä se eilinen herätti oripojan eloon? En tiedä. Johan se tuntuikin niin hyvältä. Joka tapauksessa vaikka hevonen tuntuikin vahvalta tänään ja oli vähän orimainen, olin iloinen siitä, että se on näin innoissaan menossa. Laukassa se oli alkuun todella raskas kädelle ja se olisi vain halunnut kiihdyttää lujempaan ja lujempaan. Jossain vaiheessa jouduin tekemään pari laukka - ravi - käynti - ravi - laukka -siirtymiset, jotta saisin sen takaisin kuulolle. Tämän jälkeen poika rauhoittui huomattavasti ja keveni vähän. Loppu osa laukoistamme tänään olivatkin jo erittäin nautittavia pätkiä. :) Se mikä on mukavaa tässä hevosessa, on se, mitä olen aikaisemminkin hehkuttanut, se on niin rohkea. Todella varma menijä maastossa. Yksinkin kun menemme, mikään tilanne ei ole ongelma. Täällä Tuomarinkartanossakin kun suhteellisen paljon on liikennettä sekä liikkujaa joka paikassa.

Tänään lenkin päätteeksi rupi ei ollut ihme kyllä auennut, mutta kylmäsin jalan silti ja puhdistin ympäristön kevyesti ja kuivasin taas päätteeksi. Jalka ei näytä kauhean hyvältä näyttelyitä ajatellen tällä hetkellä. Se on vielä niin ärsyttävässä paikassa, missä se aukeaa todella helposti uudestaan pelkästä liikkeestä. Toisaalta olen saanut havaita, että alue on pienentynyt puolella siitä mitä se oli. Tavallaan myös nämä mätsärit eivät ole muutenkaan, kuin "leikkimielinen" tapahtuma ja meidän tarkoitus on vain käydä hakemassa taas uusia kokemuksia tapahtumista ja ihmisvilinästä, eli ns. totuttelemaan kisapaikan tunnelmaan. Mietin ja pähkäilen vielä mitä teen, onhan tässä pari päivää aikaa.

Huomenna Deen luo tulee fysioterapeutti. Haluan, että ori katsotaan läpi nyt tässä vaiheessa, kun sillä on ratsastettu suhteellisen säännöllisen epäsäännöllisesti, että miltä se vaikuttaa. Selkään se tuntuu tosin hyvältä, enkä odota mitään kummempaa löytyvän, mutta tällainen rutiininomainen tarkastus on varmasti ihan paikallaan. Myös Vermoon voisi alkaa varaamaan aikaa uusinta hammastarkastusta ja rokotuksia varten. Sekä tuon jalan voisi siinä samalla näyttää, jos vaikka eläinlääkäri antaisi meille jonkun ihmerohdon siihen vaivaan ja saataisiin jalka parantumaan.
0

maanantai 1. elokuuta 2011

Hevoskuume

Erittäin paha tauti, josta pääsee varmasti ohi ostamalla hevonen tai tukahduttamalla vain (joka onkin sitten tuskallisempi vaihtoehto)... Tällä hetkellä, jos realistisesti rupean ajattelemaan, ei todellakaan ole toisen aikuisen hevosen ylläpitoon mahdollisuuksia. Siksi ne pienet varsat siintääkin mielessäni... jatkuvasti. Välillä tulee puuskia, kun harmittaa ihan toden teolla, ettei D:n emää saatu tiineeksi. Nyt on kuitenkin ehkä järkevintä katsoa Deen kanssa eteenpäin ja panostaa siihen. Olen aina ollut sitä mieltä, että tykkään panostaa yhteen kunnolla kuin moneen huonosti. Liikaa hevosia/eläimiä johtaa monesti siihen, että niiden kaikkien hoito on vähän juosten kustu. Kaiken kukkuraksi hevosen lisäksi elämääni kuuluu erittäin isona osana kaikkea muuta, mihin ei hevoset liity, joten en halua jatkossakaan täyttää elämääni pelkillä kaviokkailla... niin se vain on. Deehen menee aikaa nyt jo todella paljon, kun olen niin pilkun viilaaja sen kanssa, että välillä huomaan ramppaavani tallilla kolmekin kertaa päivässä!

Välillä olen miettinyt myös, että tulevaisuudessa, jos en nyt omaa osta, mutta Deen rinnalle voisi miettiä ylläpitohevosta. Uutta projektia. Kolmevuotiaan hevosen voisin ottaa kolmevuotis syksynä, jolloin se olisi vuoden vaiheessa kääntymässä nelivuotiaaksi. Kuitenkin hinku olisi kehittyä mahdollisimman hyväksi ratsastajaksi, eikä siihen ole muuta keinoa kuin vain ratsastaa. Ja nuoret hevoset ovat lähellä sydäntä ehdottomasti, niitä on kiva seurata, kun ne kehittyvät kuin silmissä.

Joskus kaipaisin taas kuitenkin jonkun todellisen opetusmestarin selkään, joka antaisi minulle jotain uutta. Tällaisen ratsun selässä en ole vähään aikaan istunut ja tuntuu, että tarvitsisin jotain tukea ratsastukseeni taitavasta konkarista, joka opettaisi minua. Viimeiset kolme vuotta olen opettanut vain ja ainoastaan hevosia, josta toki olen itsekin siinä samalla oppinut nuorten hevosten kanssa pelaamista. Ainoa poikkeus viimeisen kolmen vuoden aikana on parin vuoden takainen ylläpitohevoseni KWPN -tamma Omanda (Glennridge - Goudsmid). Tamma opetti minulle paljon ja sen ylläpito alkoi minulla siitä, kun lähdin hevosta kuntouttamaan varsomisen jälkeisen kesän lopusta. Omanda, tutuimmin "Omppu", oli ollut ratsastamaton melkein pari vuotta ja siltä sen kunto tuntuikin. Mutta pikkuisen vähän kerrallaan, sain Ompulle kuntoa rakennettua ja jo seuravaana talvena se oli jo erittäin hienossa kunnossa. Omppu oli ihana tuulahdus osaavasta hevosesta, joka oli kuitenkin sopivan haastava, mutta laadukas. Muutamat pikku estekisatkin kerkesin sillä talvella startata, tosin ilman suurempaa menestystä. Hirveän kiva tarkka hyppääjä. Opin tältä tammalta taas ripauksen lisää, miltä tuntuu ratsastaa oikeasti keskitasoa paremmalla hevosella.


KWPN-t. Omanda syksy-talvi 2008


KWPN-t. Omanda syksy-talvi 2008



Omanda varsoi samana vuonna, ja samasta oriista tammavarsan, eli Deen puolisiskon, kuin milloin Deekin syntyi. Tätä tammavarsaa en ole sitten yksivuotiskesän alun jälkeen nähnyt, olisi kiva tietää miltä tämä neiti nykyään näyttää ja onko siinä havaittavissa samaa hyvää ratsastettavuutta kuin emässään...


Dee ja Deen sisko Duchess (emä: Omanda ja isä: Osmium) talvella 2008


Jouduin lopettamaan Ompun ylläpidon keväällä, kun omaan kotiin muuton yhteydessä sain todeta, ettei minulla ollut sillä hetkellä varaa pitää kahta hevosta omien asumiskustannuksieni noustessa. Omppu kantakirjattiin Suomessa 2009 kakkospalkinnolla pistein 87787 eli yhteensä 37 pisteellä.

Tästä kaikesta pähkäilystä yhteenvetona olen miettinyt vuokraavani jotain oikeasti osaavaa hevosta kerran viikkoon, jolloin kävisin valmennuksessa. En ole vielä mietintää pidemmälle päässyt asian eteen jotain tekemään. Mutta tämä vaihtoehto tuntuu kaikista parhaimmalta, kun puhutaan siitä, etten halua menettäväni kokonaan aikaa toisen hevosen hoitamiseen Deen rinnalle. Kerran viikkoon taitavan ratsun selässä on sopiva ripaus oppimista sen ohelle, mitä sitten Deen kanssa muutoin ratsastan. Voisin saada uusia työkaluja Deenkin eteenpäin viemiseen! Nyt vain on haku päällä, mistä tällaisen superratsun löytäisin.
0

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017

INSTAGRAM @HEIDIPATSI