perjantai 23. syyskuuta 2011

European Breeding Event Finland Ypäjä

On vähän jäänyt nämä kirjoittelut viime aikoina, vaikka niin lupailin vielä kertovani viime hetken treenien sujumisesta ja tunteista ennen Ypäjä koitosta.

Treenit sujuivat iha ok Ypäjä viikolla, tosin laukannostot eivät vain onnistuneet. Dee tuntui vaikealta ja pukitti aina laukannostossa. Vasempaan suuntaan laukat nousivat vaikeammin, oikealle ne sentään nousi, mutta usein pukin saattelemana.Ravipätkät sujuivat sen sijaan kokoajan paremmin, vaikka alkuun hevonen tikitti aina pientä ravia eikä uskaltanut rennosti venyttää itseään. Se nökötti aina siinä tietyssä muodossa, vaikka annoin ohjaa, se ei venyttänyt kaulaansa eteenpäin. Satuloidessa Dee alkoi olemaan ihan viime aikoina vähän kireänä ja mietin usein, että tässä penkissä on vaan jotain vikaa.


Kuvaaja Tanja Ukkonen


Näillä eväillä kuitenkin lähdettiin Ypäjälle ajamaan edellisenä iltana ennen meidän päivää.
Dee matkusti hyvin ja asettui Ypäjällä lainakarsinaansa rauhallisesti syömään heiniään, vaikka naapurikarsinoissa muutama hevonen vetikin kierroksia ja oli rauhattomia. Oli tosi kiva huomata, kuin fiksusti se osaa käyttäytyä sitten kuitenkin vieraassakin paikassa. Illalla ennen nukkumaanmenoa vielä juoksutin sen liinassa ajattellen, että hevosella saattaa olla patoutunutta energiaa, kun oli antanut sen pari päivää ennen lauantaita vaan levätä. Yllätyksekseni Dee liikkui liianan päässä rennosti, teki kivat laukannostot kumpaankin suuntaan ja vaikutti sopivan energiseltä, mutta erittäin rauhalliselta ja tyytyväiseltä elämäänsä. Siitä sain itsellenikin mielenrauhan ja pystyimme menemään koko porukka hyvillä mielin nukkumaan.

Lauantaiaamuna meillä oli aikainen herätys, sillä orikatsastuksen oli määrä alkaa klo: 08:00. Me tosin olimme vasta viimeisiä osallistujalistassa.
Aamulla minulle njousi ensimmäistä kertaa pieni jännitys vatsanpohjaan, mutta selkään päästessäni jouduin unohtamaan jännitykseni taka-alalle, sillä Dee oli erittäin intopiukeena sekä samalla ärsyttävän nihkeän oloinen jo pelkästään kävellessämme pitkältä kolmostallilta opistohallin luo. Pääsimme verryttelemään siihen isompaan halliin, jossa ei meidän onneksemme ollut ketään muita verkkaamassa, joten saimme aika rauhassa itseksemme hakea tuntumaa ja yhteistä säveltä. Alkuun Dee oli kuin viritetty jousi. Se pukitti ja pukitti, kunnes yhden kerran murahdin sille, niin johan alkoi kulkemaan. Se tuntui todelta hyvältä käteen, sillä se oli vieraanpaikan innostuksesta niin hyvin itse kulkemassa eteenpäin. Laukannostot sujuivat jotenkuten, paremmin taas oikeassa kierroksessa kuin vasemmassa, mutta sain Deen kanssa erittäin hyviä laukkapätkiä isossa hallissa, jossa oli tilaa mennä, eikä tullut tiukkoja käännöksiä. Luottavaisin mielin lähdettiin odottamaan vuoroamme toiseen halliin tuomariston eteen.








Sinne päästyämme, Dee jännittyi hiukan uudelleen, mutta käveli silti rohkeasti yleisön edestä ja kukkalaitteiden vierestä. Totesin mielessäni, että meillä on täällä todella pieni tila liikkua, kun toiselle pitkälle sivulle oli rakennettu estekuja. Jäljelle jäävä tila oli pituudeltaan siis ihan normi, mutta kapea kuin mikä. Hetken käyntijakson jälkeen tuomaristo pyysi nostamaan ravin. Aloitin vasemmassa kierroksessa. Dee tuntui piukealta ja kun pyysin sitä pohkeella eteenpäin se pukitti heti yhden kunnon pukin. Rohkaisin sitä jatkamaan ravia siitä huolimatta, että alku oli tuollainen. Dee rauhottui jonkun verran, mutta tuntui silti aika kireältä. Pyysin sitä lisäämään ravia pitkillä sivuilla ja tunsin kuinka se tosissaan yritti, mutta oli silti jotenkin niin jännittynyt, ettei siitä tullut rentoa ja hyvää sitten millään. Vaihdoimme tuomarien pyynnöstä pian ravissa suuntaa kentän poikki ja oikeeseen kierrokseen tuntui, että sain oriiseen taas hiukan enemmän kontaktia. Hevonen lisäsi ravia paremmin pitkillä sivuilla ja aavistuksen tuntui paremmalta ratsastaa eteenpäin.






Kuvaaja Tanja Ukkonen

Pian minua pyydettiin oikeassa kierroksessa nostamaan laukan pääty-ympyrällä jommassa kummassa päädyssä mietinkin mielessäni, kuinka saan oripojan taipumaan niin pienelle ympyrälle, sillä me emme ole pahemmin ympyröitä/voltteja tehneet, emme varsinkaan laukassa vaan laukanneet vaan suoraa uraa ympäri. Lähdin silti tietenkin yrittämään ja siinä vaiheessa Dee suorastaan suuttui, niin kipata potkut sieltä tuli. Se yritti nostaa laukkaa, mutta aina ensimmäisen askeleen jälkeen kun lähdin jatkamaan matkaamme kaartaen oikealle pysyäksemme ympyrällä, Dee pukitti. Kun viimein sain laukan jotenkin nousemaan jatkoin omatoimisesti ympäri maneesia, sillä tiesin etten saa hevosta laukkaamaan niin pienellä ympyrällä. Laukka oikealle meni alku hangoittelun jälkeen jotenkin, mutta en kyllä ollut yhtään tyytyväinen.


Dee vetää herneen nenään laukannostoissa...

Jossain vaiheessa meitä käskettiin taas vaihtaa suuntaa ja nostamaan laukat vasempaan. Vasempaan meillä on ollut viime viikkoina vaikeuksia muutenkin nostaa laukat, joten pienellä epäilyllä lähdin taas yrittämään. Tähän suuntaan ori ei enää suostunut laukkaa nostamaan, aina kun pyysin, sain vain vihaisen pukin päälle. Hevonen tuntui aivan huutavan, että en pysty tähän. Harmitti ihan hirveästi, sillä teimme erittäin hyviä pätkiä vielä verkassa. Mutta näin jälkikäteen analysoituna, tila oli verkassa kymmenen kertaa suurempi, joten laukkaamiseen oli tilaa! Vasempaan kierrokseen emme tainneet siis esittää askeltakaan vasenta laukkaa. Kyllä otti päähän!



Kuvaaja Tanja Ukkonen

Ratsastuksen jälkeen otimme orilta satulan ja suojat pois, ja asetin sen poikittain tuomariston eteen rakennearvostelua varten. Tässä vaiheessa toinen tuomareista, Saksan hannover Verbandista Dr. Ludwig Christmann tuli sanomaan, että ori on hieno ja tiedusteli onko se enemmän este -vai koulupuolen hevonen ja että voisinko vielä antaa sen juosta vapaana hallissa. Irrotin ohjat suitsista ja päästin oripojan vapaaksi. Dee näytti todella hienoa ravia ja aika railakasta laukkaa vapaana, josta varmasti kuvaustui hyvin esiin orin luonne, kuinka kipakka, nopea ja energinen se oikeasti on. Tuomarien hetken vielä arvioidessa Deetä vapaana, sain luvan ottaa hevosen takaisin kiinni ja poistua.

Tunteeni oli hiukan sekavat esiintymisen jälkeen. Tavallaan olin onnellinen, kuinka rohkeasti pikkuori asteli ensimmäistä kertaa elämässään yleisön eteen, oli musiikkia, kuulutuksia jne. Lisäksi tavoitteeni pysyä vain kyydissä toteutui. Silti harmitti, että Dee tuntui verryttelyssä sen hetken aikaa todella hyvältä ja sain sen siellä laukkaamaan ja tuomarien edessä se olikin niin työn ja tuskan takana. Olisimme voineet näyttää niin paljon enemmän. Taustajoukkoni kuitenkin sanoivat ja rauhoittelivat, että hyvin meni ja Dee sai arvokasta kokemusta tulevaisuuden kisauraa ajatellen. Ja tottahan se oli. Itse olen vaan niiiiiin kriittinen, vaikka kuinka otan sen asenteen, että mennään vaan totuttelemaan kisapaikkatunnelmaan ja olen iloinen jos pysyn selässä.

Kävellessämme takaisin tallille kelailin mielessäni tapahtumaa ja rupesin taas miettimään, että satulassa täytyy olla jotain vikaa, vaikka Dee onkin kevyempi takapäästään kuin edestä ja pukittelee mielellään irtonakin paljon, nyt se oli kuitenkin välillä ihan vihastuneen oloinen. Ja kaikki se, miksi se ei enää ole nostanut vasempaan kierrokseen laukkaa vaikka sen pitäisi olla oriin vahvempi kulkusuunta? Fysioterapeutti ei silloin löytänyt Deen selästä mitään ongelmia, mutta siitä alkaa olemaan jo pari kuukautta aikaa ja hevonen on kyllä muuttunut sen jälkeen taas rutkasti.

Kun saimme hevosen hoidettua karsinaan syömään päiväheiniä palasimme takaisin hallille hakemaan tuomarien arvosteluja.
Paperin käteen saadessani palasi vähän parempi mieli. Saksalaiset tuomarien arviointi:

"Good canter in free running. Walk with safe rythm, trot lacking elasticity. Shows better movement in free. Under saddle looked very green.

Good overall confirmation, stallion type lots of presence.

He is maybe stallion prospect if he inproves under saddle."



Kuvaaja Tanja Ukkonen

Kotiin lähdimme hyvällä fiiliksellä kaikesta huolimatta. Mietin kovasti Deen käytöstä, huonontunutta ratsastettavuutta, joka on huonontunut ihan huomaamatta todella paljon. Mietin, että onko se huonoa käytöstä, josta minulle eräs suomen ammattilainen sanoi ja antoi neuvoksi, että seuraavalla ratsastuskerralla antaa orille oikein isän kädestä, sillä hänen mielestään hevonen vain pelleilee ja että olen päästänyt sen niskan päälle. Noh, hiukan epäilyttää tämä, sillä orilla on aina ihan alusta asti olla tiukka kuri ja meillä ei todellakaan ole mitenkään ongelmia ihmisen kunnioittamisen kanssa. Ori on luonteeltaan niin hieno käsitellä, josta olemme esimerkiksi Tuomarinkylässä meidän tallin tallimestarilta saanut paljon kiitosta! Ratsastaessa se on aina ollut kipakka ja maastossa monesti laukatessa saattaa jossain välissä tulla ilopukkeja, mutta se on aina ollut kauhean kiva ja kevyt ratsastaa... paitsi nyt.

Annoin oripojalle parisen päivää vapaata, jolloin kävin sen kanssa vain pitkiä kävelylenkkejä maasta. Tiistaina päätin vielä kokeilla satulaamme ja lähteä maastoon, että miltä se siellä tuntuu. Hevonen vikuroi heti selkään noususta lähtien, se pukitti ja potki nyt jopa käynnissä. Ravissa se yritti vain heittää minua selästä ja kun pyysin oria laukkaamaan jatkoimme kunnon pukkiloikka laukalla. Emme varmaan menneet normaalia askelta kertaakaan. Lopetin ratsastuksen laukan jälkeen siihen ja tulin kesken maastolenkin alas selästä. En vain pystynyt jatkamaan, niin kamalalta se tuntui!
Tallille päästyämme tarkasti satulan vielä paljaalle selälle ja enpä ihmettele enää sen jälkeen miksi hevonen vikuroi. Satula on jäänyt sille ahtaaksi edestä, se nousee takaa ilmaan ja ei muutenkaan tuntunut istuvan sitten mitenkään päin. Otti päähän, etten ole tarkastanut satulan tilannetta usemmin, vaan vain silmä määräisesti katsonut, että eihän se ihan tunnu enää sopivan.

Sain onneksi heti seuraavana päivänä pari satulaa kokeiluun. Tämän lisäksi olemme Deen kanssa aloittamassa valmennus yhteistyötä kouluratsastaja Omppu Saarisen kanssa, ja Omppu lupautui tulemaan katsomaan kokeilusatuloiden tilannetta ja katsomaan miltä ori näyttää ratsastettuna. Ranskalainen Bruno -merkkinen satula istui Deen selkään paremmin, kuin toinen kokeilussa oleva Prestige Paris D. Brunokin oli valitettavasti ehkä hiukan tiukka edestä. Mutta ehdottomasti silti tilavampi, kuin meidän oma satula on. Kokeilin ratsastaa tällä satulalla kokeeksi, miltä hevonen tuntuu toisella penkillä ja sain huokaista helpotuksesta, sillä Deen ratsastettavuudessa tosissaan ei ole mitään vikaa, se on vain yrittänyt kertoa, että satula ei sovi se selkään. Lainasatulalla Dee alku jännityksestä rentoutui nopeasti ja teimme sujuvia laukan nostoja kumpaankin suuntaan. Vaihdoimme ravissa kahdeksikolla suuntaa ja ori pysyi kokoajan rentona ja rauhallisena. Pukittelu loppui siihen!
Omppu antoi kiitosta siitä, että se on kivan näkinen hevonen ja erittäin hyvällä mallilla ikäisekseen ja vaikuttaa luonteeltaan todella yhteistyöhaluiselta, mutta herkältä hevoselta. Ja sitähän se onkin.

Vielä jatkamme uuden penkin etsintää, ja tänään meillä onkin kokeilussa Antareksen estepenkki, joka on levempi kuin kokeilemamme Bruno. Toivotaan, että löydetään sopiva satula hevoselle, jotta se taas tykkää itse iloisesti liikkua eteenpäin. Samalla itse joudun kyllä keskittymään enemmän omaa istuntaani, jonka voi jo kuvistakin nähdä - paha etukeno könötys.

Talvea kohti mennään ja jossain vaiheessa Deelle on luvassa kuukauden satulaton loma, jonka se on totisesti ansainnut! Vielä on etsinnässä tallipaikka talveksi sen jälkeen kun vintti menee kiinni. Pari paikkaa on jo tiedossa, mutta yritän vielä saada meitä yhdelle maneesitallille majailemaan, jotta päästään talvellakin hyvissä puitteissa harjoittelemaan nelivuotis -kautta kohden.

torstai 8. syyskuuta 2011

Se on menoa sitten...

Nyt on tullut osallistujalistat EBEF tapahtumaan, ja kyllä pikkaisen kouristi jännitys vatsan pohjasta, kun näin että meidän ilmoitus on selkeästi mennyt perille!

Dee on mennyt vaihtelevalla menestyksellä viime aikoina, ja olen yrittänyt mahdollisimman paljon treenien lomassa antaa sille iltatarhailuja sekä kävelylenkkejä maasta, jotta akut täyttyvät. Liikaa en kuitenkaan ole pystynyt helppoja päiviä antamaan, sillä hevonen kerää jo muutamasta päivästä itselleen höyryjä, joita ei pelkällä 1-2h talutteluilla saada purettua. Ori on tälläkin hetkellä hyvässä kunnossa fyysisesti ja henkiselläkin puolella voi todeta, että hevonen huokuu positiivista ja innokasta energiaa kaiken aikaa. Se vaikuttaa tyytyväiseltä, syö ja juo hyvin, liikkuu iloisesti ja rauhoittuu tyytyväisenä karsinaan, kunnes taas on ohjelmaa luvassa.


(Kuva elokuun mätsäreistä)

Olemme yrittäneet parina päivänä vähän harjoitella hyviä laukannostoja, jotka ajoittain sujuvatkin, mutta pääsääntöisesti en ole kauhean tyytyväinen siihen mitä voimme ratsastettuna tällä hetkellä esittää. Ja tämä tyytymättömyys ei johdu siitä, etteikö hevosessa riitä laatu vaan siitä, että itse en koe ratsastavani tällä hetkellä tarpeeksi hyvin. Huomaa kyllä, että on suurimmaksi osaksi maastoillut koko kesän, niin hevosesta kuin etenkin ratsastajasta ;) Istunta on jockey mallinen etukeno, apujenkäyttö välillä liian hidas jne.
Ainoa mistä olen tyytyväinen on se, että saan käynnissä hevosen ratsastettua aika rennoksi ja pitkäksi, sekä ravissa pienen lämmittelyn jälkeen aika hyväksi. Ainoastaan muoto on vielä turhan lukkiutunut apuohjilla juoksutuksen johdosta liikaa tiettyyn pisteeseen, eikä muodon säätely ole niin helppoa mitä olettaisi, etenkin kun hevonen mielellään pidentäessä kulkee enemmän kuolaimen takana kuin edessä. Laukassa olisi parannettavaa, etenkin niissä nostoissa, joissa en näköjään osaa istua kunnolla. Dee on kauhean herkkä ratsastajan painosta ja pienikin keinahdus eteen tai taakse saa sen protestoimaan pukittamalla. Jos onnistun itse istuntani kanssa olla häiritsemättä hevosta, kulkee ori todella tyytyväisesti ja pikkuhiljaa rentoutuu, jopa laukassa.

Osallistumme EBEF -tapahtumassa "orikatsastukseen". Pähkäilin hetken, että kumpaan luokkaan hevosen ilmoitan; 3 -vuotiaiden ryhmäratsastukseen vai tähän oriluokkaan, mutta kun tuli ilmi, että kummassakin luokassa suoritetaan samat asiat, eli kaikki askellajit ratsastettuna kumpaankin suuntaan totesin, että mielelläni haluan saada Deestä orinäkökulmapainoitteisen arvostelun samalla kun sinne menemme hakemaan kokemusta kisatilanteesta. Dee on itsessään hieno, mutta saatan esittää sen niin ala-arvoisesti, että siitä ei hyvää sanottavaa sanota tai sen hyviä puolia ei saada esille. Mutta tapahtuu siellä sitten mitä tapahtuu, yritän kaikesta tulevasta arvostelusta ja kritiikistäkin huolimatta pitää mielessä sen, että en ole itse kovin kokenut saatika ammattilainen, esitämme Deen kanssa yhdessä sen mihin tällä hetkellä rahkeemme riittävät, ja olen erittäin tyytyväinen jo siitä, jos hevonen pitää minut kiltisti kyydissä siellä hulinassa ja saamme arvokasta kokemusta tulevaa nelivuotiskautta ajatellen.


(Meidän menoa heinäkuussa)

Luojan kiitos matkaan lähtee luottohenkilöni Janita avittamaan mahdollisen kierroksia vetävän orin käsittelyssä sekä omaa psyykettäni rauhoittamaan poikaystäväni. En selviäisi tästä reissusta ilman heitä! Nyt pitäisi vielä jostain hankkia kuljetussuojat, enää ei edellisen reissun pintelirumbaan lähetä, sillä siinä on eloonjäämisprosentti todella pieni kun pitäisi pintelit ottaa paikanpäältä jalasta ja jos meno jatkuu samanlaisena kuin viimeksi reissussa, ei taida olla kauheasti vapaaehtoisia niitä pinteleitä käärimään takaisin jalkaan. Myös siisti valkoinen tai tummansininen huopa on etsinnässä, sekä uudet suojat etusiin.

Nyt vielä odotan kärsimättömänä aikatauluja, jotta voimme suunnitella koko ohjelman kyseiselle viikonlopulle. Huh, oma rutiinin puute kisaamisesta näkyy kyllä tässä jännittämisessä! Kun ajattelen asiaa, niin en ole koskaan jännittänyt mitään asiaa samalla tavalla, joten voisin hyvin kuvitella tällaisen käyttäytymiseni johtuvan siitä, että minun pitäisi julkisessa paikassa ensimmäistä kertaa elämässäni ikinä ratsastaa OMALLA hevosella. Välillä jännitykseni kohoaa jo niihin lukemiin, että mietin kannattaako meidän lähteä kekkereihin ollenkaan, eli jänistäisin pois. Mutta oma ylpeys sekä tietynlainen kilpailuvietti ei taida antaa kuitenkaan periksi ;) Vielä on reilu viikko laitella hevosta hyvään kuosiin, ja tämä viikon virittely tapahtuu ihan täysin puhtaalta fiilispohjalta. Uskon, että tulen vielä purkamaan tähän blogiin ajatuksiani ennen tapahtumaa, sillä tällainen pohdiskelu ja asioiden vääntäminen ja kääntäminen muutenkin kuin omassa pienessä päässä rauhoittaa kummasti. Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Tarvitaan lisää voimaa

Dee saikin kolme kokonaista vapaapäivää irtokengän takia, joka lyötiin sitten kiinni takaisin torstaina. Samalla kengittäjä totesikin, että kavio on kasvanut hirveää vauhtia ja taas on edessä vaihtaa numeroa suurempiin kenkiin. Dee saa ympärikengityksen viikon päästä, jotta on sitten Ypäjää varten hienot kaviot.

Lisäksi nyt olen yrittänyt miettiä taktista(?) suunnitelmaa miten saisin Deen hyvään vireeseen Ypäjälle. Se on nyt viime aikoina tuntunut vähän raskaalta ratsastaa, etenkin laukkaa on vaikea saada pyörimään. Hevonen on toisaalta hyvän tuulinen ja sopivalla tavalla jaksaa välillä vähän riekkuakin, mutta kuten esim. tänään maneesi treeneissä sain todeta, laukka oli todella haastava saada pyörimään ja jos joskus vielä iloitsin, että teemme jo hyviä laukannostoja niin nyt olemme palanneet vissiin askeleen takaisin päin, sillä Dee nostaa laukan vasta ravista ajamisen jälkeen. Varsinaista nostoa en saa sillä tehtyä. Mietin, että olemme tosiaan laukanneet todella paljon maastossa, mutta aina kun tulemme kentälle tai ennen kaikkea maneesiin, jossa pitäisi kääntää, muuttuu laukan ratsastaminen heti todella työlääksi ja Dee yrittää ja yrittää, mutta se ei jaksa. Kääntäminen kaarteissa vaatisi hevoselta enemmän voimaa. Maastossa meidän ei ole hirveästi tarvinnut kääntyä...

Ohjasajossa ei tätä ongelmaa ole, eli kyse on ainoastaan, kun ratsastaja on selässä, että hevosen kordinaatiokyky ja voima kantaa ratsastaja laukassa ei tunnu vielä riittävän, kun mennään yhtään pienemmässä tilassa, vaikka Dumissakin on todella isot maneesit. Mietin, että kuinka saan sille tarvittavaa voimaa vielä tämän kahden viikon ajan ennen Ypäjää...? Huh, vaikeaa löytää ratkaisu. Tekisi mieli antaa sille ens viikko kokonaan lomaa ja nousta vasta Ypäjä -viikolla takaisin selkään. Saas nähdä.
Ylihuomenna Janita kipuaa taas kyytiin ja ma tai ti otetaan vielä yksi maneesitreeni ja sitten voi olla, että annan orille vähän huilia ja käydään vaan maasta kävelemässä ja irtona maneesissa juoksemassa.

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot