sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Pakko jäädä pysähtyä pohtimaan

Selkäni tuntuisi olevan samassa jamassa sitten kuitenkin, vaikka jo pari päivää sitten iloitsin etten ole tuntenut kipua koko päivänä. Eilen sen sijaan tuntui jo vähän ja tänään aamusta asti on kolottanut. Kipua hillitsee lääkkeet, ja niin kauan kun säännöllisesti niitä napsii, tuntee ajoittain olevansa ihan terve ja liikkumiskykyinen.



Hiukan dramaattisena ihmisenä olen jo ehtinyt henkisesti "romahdella" mielessäni, kun olen pysähtynyt ajattelemaan, kuinka vaikeaa tämä eteneminen hyväksi ratsastajaksi onkaan ja tuleeko tästä minun projektista yhtään mitään. Kuinka vaikea ja pitkä, mutta kuitenkin niin hieno taival on ollut Deen kanssa jo nämä neljä vuotta. Olen aina uskonut itseeni ja siihen, että pystyn viemään Deetä eteenpäin ja me voimme saavuttaa tavoitteet ja haaveet, joita olen salaa mielessäni asettanut. Sen sijaan yllättävän monet ihmiset ympärillä, hyvät kaveritkin sekä ihmiset kauempana, jopa aivan vieraat ihmiset ja hyvän päivän tutut ovat olleet erittäin epäileväisiä. Jo siitä lähtien kun Deen hankin olen saanut kuulla suoraan, tai epäsuoraan sekä kuulla juoruja siitä miten muut ihmiset  arvostelevat osaamistani tai kykyäni osata ja oppia. Deen kaltainen lupaava ja hieno hevonenhan on mennyt ihan väärälle ihmiselle! Olen enemmän tai vähemmän välittänyt epälijöistä ja huonon onnen toivottajista ja oppinut huomaamaan, että suurin osa ihmisistä ovat onnellisempia toisten epäonnistumisesta kuin onnistumisista. Tänä päivänäkin heikkoina hetkinä saatan avautua, kuinka välillä tuntuu rankalta saada joka viikko kuulla ilkeämielistö(?) arvostelua hevoseni ja minun osalta. Saan vastaukseksi purkautumiseeni aina jo kliseen: "Ota toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos." - Otanhan minä, jos olisin antanut ihmisten sanomiset vaikuttaa minuun, niin olisin luopunut Deestä jo ennen kun se olisi ehtinyt syntyäkään ;) Se, että välillä purkaan itseäni on vain keino pitää itseni kasassa kaikkien paineiden keskellä, joita ulkopuoliset saattavat minulle tahtomattaankin asettaa. Suurimmat paineet itselleni teen kuitenkin minä itse, se on välillä rankkaa. Lohdutukseksi tähän olen kuitenkin noteerannut, että ulkopuolisten jakamat paineet hevospiireissä ei ole ihan ennennäkemätöntä ja samojen asioiden keskellä painiskelee moni muukin ja osa onkin luovuttanut paineiden kasvaessa kestämättömiksi.
Hevosharrastus jo pelkästään ilman tavoitteellista valmentautumista ja kilpailemista on ihan äärettömän kallista. Siksi minä ainakin joko panostan siihen kunnolla tai sitten lopetan kokonaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni on käynyt mielessä jos sitä lopettaisi ja lähtisi asumaan muutamaksi vuodeksi ulkomaille,  vaikka Australiaan ja aloittelisi toisenlaista elämää, ottaisi aurinkoa, kävisi kiertelemässä ja näkemässä paikkoja ja ottaisi etäisyyttä kaikkeen.


Dee tammikuussa 2010


Henkinen tuki tässäkin lajissa on ihan mielettömän tärkeää. Jos kokisin olevani aivan yksin ilman tukea läheisiltä siihen mitä teen ja mihin suurimman osan rahoistani ja ajastani kuluu, en olisi koskaan ostanutkaan hevosta itselleni. Lisäksi saan vertaistukea ja mieleni rohkaistuu, kun pääsen juttelemaan muiden hevosihmisten kanssa asiasta, etenkin sellaisten jotka ymmärtävät tunteeni ja osaavat rohkaista. Luin myös hiljattain lehtiartikkelia Nina Fagerströmistä, jossa hänkin sanoi joskus olleensa viittä vaille valmis heittämään hanskat tiskiin muutamaankin otteeseen, mutta onneksi jaksanut sitten kuitenkin siitä huolimatta jatkaa!

Vastoinkäymiset saavat minut turhautuneeksi. Tiedän, että ne kuuluvat elämään ja en ole koskaan kuvitellutkaan, että kaikki menisi aina niin kuin on suunnitellut. Minua alkaa aina harmittamaan, jos näen, että eläimeni ei jostain syystä voi hyvin, ne ovat kärttyisiä tai näyttävät siltä, että niitä vaivaa jokin. Tämän hetkiset selkäongelmani saa minut välillä todella hermostuneeksi ja turhautuneeksi, koska en voi asialle mitään eikä varsinaista syytä selkäni tilaan ole vielä varsinaisesti löytynyt. Kaikki tällaiset vastoinkäymiset saavat minut huonouniseksi, illat venyvät pitkiksi, kun pyörii vain sängyssä, miettii ja yrittää keksi ratkaisua. Kuitenkin optimistisena ihmisenä uskon aina lopulta, että asioilla on aina tapana järjestyä!



Tällä viikolla onneksi pääsin puntaroimaan läheisteni kanssa tilannettani ja oloani lopettamisen suhteen. Pääsin analysoimaan miksi minulle aivan yhtäkkiä tuli tällainen fiilis. Se ei johdu selästäni, tiedän, että kun maltan vain odottaa ja käydä hoidatuttamassa sitä, se varmasti paranee. Lopulta päädyin siihen, että tuntuu vaikealta tehdä erilaisten ihmisten kanssa yhteistyötä, hakea apua eri ihmisiltä tai ylipäätään kuunnella muiden puheita, jotka ovat kautta aikain ollut tyyliä tätä: "Jos Dee on niin lahjakas, kuin se lupaavalta nyt tuntuu, Heidi varmaan on niin fiksu ja antaa sen ammattilaiselle ratsastettavaksi." Tämänlaisen kommentin sain kuulla, kun Dee oli yksivuotias :) Mitä tähän nyt enää voi sanoa... hevosia syntyy yhä uusia ja uusia, yksi hevonen sinne tänne. Jos haluan itse kehittyä, eikö kaikista parasta ole, että minulla olisi lupaava hevonen, jolta voin oppia tuntemaan, miltä hyvällä hevosella ratsastaminen kuuluu tuntua. Ostin sen sitä varten, että voin itse sitä viedä eteenpäin ja oppia asioita joita haluan oppia. Se, että hevoseni ei pystyisi näyttämään kanssani kaikkea sitä kapasiteettia, mitä siitä olisi irti saatavissa, ei varmaan pitäisi hiertää ketään toista ihmistä. Mutta totuushan on, että etenkin eläinpiireissä eläinihmiset kokevat velvollisuudekseen jakaa totuuksia toisten eläinten pidosta ja keskittyä seuraamaan toisten tekemisiä. Saman tyylistä kommentointia sain kuulla viikko sitten jälleen, eli miksi en anna hevosta ammattilaiselle ratsastettavaksi. Vastaukseksi ei tunnu riittävän: "Haluan tehdä itse."... Ristiriitaiseksi tilanteen tekee se, että samat ihmiset ovat kuitenkin kehuneet vastikään, kuinka Dee on mielettömän hyvällä mallilla ikäisekseen. Ja niinhän se onkin! Hevonen on tällä hetkellä juuri sellaisella tasolla, mihin minä itse sen olen saanut tähän mennessä vietyä ja olen erittäin tyytyväinen itseeni ja hevoseen. Ainoa tavoitteemme tälle vuodelle on ollut saada rutiinia esteistä ja mahd. osallistua noviisiin. Kaiken muun työn olen sen kanssa jo tehnyt, joten meillä on todella hyvä tilanne. Tämän hetkinen huolenaiheeni on ainoastaan oma kykenemättömyyteni ratsastaa hevosta, joten liikutus on tällähetkellä vähän toispuoleista. Treenaamisemme on tauolla ja ratsastuskertoja tulee tasan silloin, kun saan jonkun hevosen selkään.

Yhden yön nukuttuani kunnolla sain epätoivoisen oloni väistymään. En pystyisi ikinä luopumaan Deestä tai rakkaasta harrastuksestani! Olen panostanut tähän niin paljon, unelmoinut aina tästä mitä nyt teen. Jos ne yhtäkkiä heittäisin pois, ajatuskin siitä saa oloni jotenkin "tyhjäksi". Kyllä tämä on tämän kaiken rahan ja paskankin arvoista sanon minä :) Ja vaikka Dee ei koskaan tekisi muuta, kuin näyttäisi kauniilta hevoselta, se riittää minulle, se on paras ystäväni ja en usko toista samanlaista hevosta elämässäni eteen tulevan. Ja toivottavasti minulle ei  myöskään enään ikinä tule samanlaista olotilaa, minkä nyt koin. Tein ainakin lupauksen itselleni, että jatkan edelleen itseeni uskomiseen ja jatkan samaan malliin kuin tähänkin mennessä! Kunhan saan tämän hemmetin selän kuntoon... Kiitos kaikille tsemppaajilleni, ilman teitä ei tulisi mitään!

Tällä viikolla Dee on tehnyt alkuviikosta kävelylenkkejä, riehunut tarhassa ja aloittanut karvanlähtönsä oikein toden teolla :) Torstaina juoksutin orin ja se oli rennompi kuin koskaan ja kulki kuin ihmisen mieli. Maneesin katolta putoavat lumetkaan pikkasen toi ylimääräistä virtaa, mutta hevonen oli hyvin kuulolla siitä huolimatta.

 


Perjantaina Deellä oli jännät paikat, sillä se pääsi hyppäämään ja selässää uusi kuski Juho. Jännityksellä mietin, mitä hevonen sanoo miesratsastajasta selässään, mutta aika reipas se oli, kun pienen mietinnän jälkeen lähti rohkeasti tekemään tehtäviä. Kerroin Juholle ennen hänen selkään menoa millaista hän voi odottaa. Deehän rakastaa hyppäämistä, mutta se tarvitsee rutiinia ja tätä kautta itseluottamusta ratsastajan kanssa hyppäämiseen. Pari kertaa tuli samanlaisia epäröintejä, kuin on ollut aikaisemmin havaittavissa, mutta rohkeasti Juho yritti uudelleen ja Dee sai vauhdin päälle ja meinasi ihan riehaantua koko touhusta, kun oli niin siistiä :) Videolla kuuluu valitettavasti mun hekottelua, kun Dee näytti niin huvittavalta innostuessaan, älkää antako sen häiritä...



Eilen jatkoin juoksutellen. Janitan piti alunperin tulla ratsastamaan oripoika, mutta se estyi, joten jotain oli tehtävä hyppypäivän jälkeen kuitenkin. Dee oli yhtä rento, kuin torstaina juoksuttaessa ja liikkui loppua kohden hirmuisen kivasti.

Todella kova ratsastushimo on, mutta täytyy vaan edelleen malttaa. Selästä huolimatta hyvillä fiiliksillä jatketaan maastkäsin painoitteista treenaamista. Kohta kuukausi vaihtuu jo maaliskuuhun, eli kovaa vauhtia kevät lähestyy! Upeeta :)
10

maanantai 20. helmikuuta 2012

Masentaa ja mietityttää

Nyt näyttäisi sitten siltä, etten voi ratsastella koko loppu kuun aikana tai ainakaan niin pitkään, kunnes selkäkipu helpottaa. Se tuottaa pientä mietintää ja päänvaivaa Deen säännöllisestä kehittävästä liikutuksesta. Janita pääsee Deetä ratsastamaan kerran tai kaksi viikossa, joskus ei välttämättä sitäkään.




Olen yrittänyt pitää ratsastustyöskentelyn 3-4 kertaa viikossa monen päivän putkessa jonka jälkeen seuraisi muutaman päivän vapaa aina, sekä osa tai lisänä näihin suoritetaan liinan päässä työskentelyä. Myös kerta kuussa olisi kiva saada järjestettyä irtohypytystä. Lisäksi liikunnan täytyy olla monipuolista. Viimeaikoina monipuolisuus ei ole ollut kauhein onnistunutta vieläkään, koska en ole itse päässyt selkään sitten viime estehyppelyiden ja kuskini ei toistaiseksi ymmärrettävästi uskalla tehdä paljon muuta kuin mennä maneesissa sileällä suurimmaksi osaksi ravia. Kolmen viimeisen kerran olen saanut rohkaistettua heidät jatkamaan laukannostoharjoituksista, jotka eivät ihan ole sujuneet taas samaan malliin, mihin minä ja Dee olemme ratsukkona tehneet.




Lauantaina Dee pääsi piristämään miniharjoitusta puomin ja kavaletin kera. Dee hyppäsi ihan sujuvasti ja laukkapyöri hyvin kun sen sai nousemaan, mutta siinä on nyt nähtävissä pientä piruilua taas kerran, eikä Janita pääse oikein kunnolla hevosta laittamaan ruotuun, enkä minäkään voi hypätä selkään sitä tekemään... se pistää mieleni turhautuneeksi. Hevonen siis kulkee tällä hetkellä vielä ihan ookoosti ja Janita rasastaa siististi, mutta myös vähän liian kiltisti ja osaan ennakoida tämän hevosen mielialoja ja eleitä, ja tiedän, että nyt ollaan menossa siihen suuntaan missä taas kyseenalaistetaan kaikki, vaikka juuri olin saanut Deen kanssa nämä asiat keskusteltua. Kenkkuilu johtuu myös osittaisn siitä, että nyt sen liikunta ratsain ei ole kauhean säännöllistä, ja näin ollen vapaapäivätkin pohjautuu sen mukaan miten saan ratsastajan paikalle ja miten en, eli yksi päivä silloin toinen joskus tuolloin ei ole kauhean reilua hevosellekaan, kun ei ole säännöllisyyttä. Kevään tullen näissä oreissa alkaa löytymään myös toisenlaista eloa, joten säännöllinen liikunta olisi ehdottoman tärkeää.


Polvi nousee, selkä toimii ja takapää polkee, eli liikkuu ori nyt toistaiseksi erinomaisen hyvin, josta voin olla tyytyväinen!

Nyt täytyy siis oikeasti suunnitella mitä tehdä liikutusten kanssa. Parin kerran olen juoksuttanut hevosia tämän selkäoireiluni aikana, ja sain huomata, että kaikki on hyvin niin kauan, kun hevonen kulkee tasaisesti ilman, että lähtee spurttailee voimakkaasti mihinkään suuntaan, jolloin joudun pitelemään aika vahvasti, joka taas johtaa valtavan vihlovaan kipuun selässä. Ei hyvä.
Perjantaina Dee pääsee hyppäämään Juho Norilon kanssa. Mielenkiinnolla menen katsomaan kuinka se sujuu ja mitä hevonen sanoo miesratsastajasta selässä. Alunperinhän minun piti osallistua Deen kanssa Juhon valmennukseen, mutta nyt päätettiinkin näin päin, jotta hyppelyt eivät jäisi kokonaan pois. Sitä edeltävänä päivänä toivonmukaan saisin Janitan kipuamaan kyytiin. Keskiviikkona suunnittelin Deen kanssa hankijuoksutusta liinan päässä, sillä se voisi olla mun selälle mukavampi vaihtoehto, kun hangessa hevonen ei pääse nujuamaan mihinkään suuntaan niin voimakkaasti ja ne liikkuu muutenkin vähän hitaammin siellä, kun se on sen verta raskaampaa. Muutoin sitten taas kävelyä, kävelyä, kävelyä ja kävelyä :) Kyllästymiseen asti, mutta Dee tuntuu tykkäävän näistä kävelylenkeistä, kun se on sellaista leppoisaa ajanvietettä ja maisemat vaihtuu.






Kaikista eniten minua siis masentaa se, etten itse voi ratsastaa enkä tehdä mitään. On tosi turhauttavaa, ja toivon joka aamu kun nousen ylös, että selkä olisi sinä päivänä parempi. Toistaiseksi mitään muutoista en ole huomannut. Nyt aloitin viikon lääkekuurin, jonka pitäisi parantaa mahdollisia tulehduksia. Minun on turhautumisestani huolimatta nyt vain maltettava olla rauhassa, jotta saan itseni kuntoon kunnolla. Joka on kieltämättä erittäin vaikeaa :D Mielessäni pyörii kaikki suunnitelmat, joita olin asettanut minun ja Deen varalle, ja nyt ne kaikki on vaarassa siirtyä tuonnemmaksi. Toisaalta... eihän meillä mihinkään kiire totta puhuen ole. Kunhan hevonen pysyy liikkeessä ja tyytyväisenä, se on kaikkein tärkeintä. Tiedän myös, että turhaan stressailen ja kaikilla asioilla on tapana järjestyä, mutta minkäs luonteelleni voin. Saan kiittää kuitenkin onneani, että meidän talli on niin super, asiantuntevaa ja auttavaista porukkaa. Eilen ja tänään muutaman keskustelun käyneenä alkaa tuntua valoisammalta tää mun sairasloma-aika, sillä liikutusapua on saatavilla ja järjestettävissä :)
3

perjantai 17. helmikuuta 2012

Deen treenit ja omat vaivat ja toipumiset




Tiistaisia ratsastuksia en sitten juurikaan ole kerinnyt pistellä muistiin tässä muutaman päivän aikana, kun olen vain yrittänyt levätä ja samalla rampannut fysiatrilla ja fysioterapeutilla sekä lääkärillä selkäni vuoksi. Oma selän tila ei juurikaan ole muuttunut sitten viime viikon, mutta tänään sain vähän tarkempaa diagnoosia mikä selässä on vialla ja reseptin lääkkeisiin, jonka voimin pitäisi alkaa selän tulehdus kuntoutumaan. Sen lisäksi ehdoton lepo pitää yrittää pitää mielessä, eli en tosiaankaan saa nostaa >mitään<, en ratsastaa edelleenkään, enkä tehdä mitään muutenkaan vähänkään fyysistä rasitusta. Ainoastaan on lupa harjailla omaa hevosta, se on kuulemma sallittua ;) Oletan myös, että kävelylenkit maasta hevosen kanssa on sallittuja, niitä nyt on pakko vaan tehdä ja ehkä sellainen hiljainen liikkeessä pysyminen kuitenkin on parempi kuin se, että jumahtaa sängynpohjalle.

Janita jatkaa satunnaisia Deen liikutuksia, eli viime tiistaina Janita jatkoi Ompun neuvot tuoreellaan muistissa. Dee oli vähän väsähtäneen näköinen tuolloin, mutta laukat nousi silti paremmin, kuin lauantaina, kun Janita uskalsi itse rentoutua siellä selässä. Laukka on Deellä kyllä ihan kauheasti parantunut sitten viime syksyn, siinä on todella paljon laatua ja luulenkin, että laukan suuruus onkin ollut hevoselle itselleenkin hankalaa vielä kun opetteluvaiheessa, että miten päin ne jalat sinne alle pitää mahduttaa. Nyt Dee on kuitenkin saanut treenin myötä paljon enemmän voimaa takaosalle, ja se liikkuu laukassa mielettömän hyvin tasapainossa. Keskiviikkona kävin Deen kanssa tunnin kävelylenkillä sekä pyöräytin sitä lenkkimme puolivälissä pellolla hangessa pari kierrosta kumpaankin suuntaan ravissa, jossa se sai ihan vapaasti venyttää niskaansa ja selkäänsä. Dee vaikutti innokkaalta, mutta todella rennolta ja vapautuneelta. Siitä jatkettiin vielä hankikävelyä ja normaalilenkkiä niin pitkään, kunnes tuntui että oma kunto ei riitä tällähetkellä jatkamaan taivallusta enempää.

Dee on saanut nyt joka päivä minulta tai Janitalta selkähieronnan ja tehnyt venyttelyliikkeitä aina liikutuksen jälkeen, ja se tykkää niistä jutuista todella paljon ja oikein tarjoaa esimerkiksi jalkojaan venyteltäviksi :) Tänään orille tuli kokovapaa, kun ajattelin itse levätä ja huomenna Janita ratsastaa ja ehkä laitetaan vähän kavelettejakin eteen piristämään menoa. Sunnuntaina juoksutan Deen sivuohjilla, ja katsellaan sitten miten ensi viikon liikutukset koostuu. Tällä viikolla siis vain kaksi ratsastuskertaa, mutta toisaalta viime viikko ja sitä edeltävä olikin vähän raskaampia. Itse en vielä ensi viikollakaan saa ratsastaa, joten menee suunnitellut estehypytkin sivusuun taas :(

Eli vielä ei ole tietoa, milloin pystyn ratsastamaan, mutta nopeammin kuulemma pääsen selkään mitä paremmin maltan levätä. Mutta sanompa suoraan, että kyllä on tylsää! Kuitenkin hyvä, että "löydökset" mun selästä löydettiin nyt, kun ne on vielä hoidettavissa, kuin vaikka myöhemmin tänä vuonna, kun selkä olisi ollut entinen ja sen kanssa pitänyt suhtautua elämään koko loppu elämä. Onneksi myös, että on vielä noinkin nuori hevonen, joten kevyemmät jaksot ovat hyväksi vaan, kunhan ei ihan jätä vapaille, ettei virtaa keräänny liikaa. Ja ainahan voin maasta työskennellä sitä, joten kuntoa saadaan varmasti pidettyä yllä, meni tässä toipumisessa nyt sitten kuin pitkään tahansa!
0

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävä hädässä tunnetaan!



Hyvän ystävän tunnistaa parhaiten silloin, kun jaetaan elämän suuria iloja tai vielä suurempia suruja. Olen huomannut viimeisien vuosien aikana monen ihmisen kohdalla, missä meidän ihmissuhde menee, etenkin vaikeina hetkinä sieltä facebookin monesta sadasta ystävästä jäljelle jää tukijoita vain yhden käden sormilla lasketavissa. Ystävä iloitsee onnistumisistasi ja menestyksestäsi koko sydämestä ja toivoo sinulle jatkoonkin rehellisesti vain kaikkea hyvää! Ystävä on myös tukenasi, kun olet aivan pohjalla, ei vähättele tunteitasi ja jaksaa kuunnella huolesi. Ystävä huomaa hätäsi ja tarjoaa sinulle apuansa ILMAN että sinun tarvitsee itse sitä erikseen pyytää. Hyvän ystävän kanssa nauretaan samoille asioille, eletään muutenkin samalla aaltopituudella, itketään yhdessä ja tuetaan toisiamme kaikkina hetkinä. Ystävä tietää myös, että sinä olet hänen luottamuksensa arvoinen, eikä heidän tarvitse salailla toisiltaan mitään, ei edes sitä jos ollaan erimieltä asioista. Hyvä ystävä ei kaveeraa kanssasi hyötyäkseen sinusta. Hän ei puhu sinulle toista ja toiselle toista, puhu selän takana pahaa muille saadakseen omat panoksensa muiden silmissä nousemaan.
Riidat ja muut erimielisyydet kuuluvat ihmissuhteisiin, mutta vain oikea ystävyys kestää kaiken sen yli.
Minulla on onni omistaa kolme hyvää ystävää, joista paras on ehdottomasti poikaystäväni, sekä yhtä tärkeinä ihmisinä tulevat Janita ja Niina, jotka molemmat olen tuntenut ihan pienestä pitäen. Myös muita hyviä kavereita löytyy paljon, etenkin hevospiirien ulkopuolelta. Kaikista pidän kynsin ja hampain kiinni, toivon että pidämme yhteyttä vanhoina mummoina ja pappoinakin :) Kavereita ei ole koskaan liikaa.

Eläinystävistä minulle tärkeimmät tällähetkellä on tottakai hevoseni Dee ja oma 5 -vuotias rottweileruros Veeti <3 Näiden voimin jaksaa jatkaa! Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni, pitäkää tekin ystävistänne huolta!

Rakas häseltäjäni ja vahtini Veeti :)


 Huomenna käyn läpi tämän päiväisiä treenejä, kun Janita ratsasti orin toistamiseen. Nyt nukkumaan ja lepuuttelemaan kipeetä selkääni. Onneksi tälläviikolla on fysiokäyntejä ja muuta, jossa toivonmukaan saadaa selville mikä selässä on ja ehkä saan tiedon siitäkin millon pääsen hevosen selkään takaisin!
 
0

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Yksi parhaimmista hevosenhoitajista

Ihanaa, että voin hyvällä mielellä levätä selkäni kanssa, kun tietää, että on saatavilla henkilö joka todella hoitaa hevoseni kuin omansa ellei jopa paremmin, sekä sen lisäksi osaa ratsastaa hyvin sekä omaa hyvän tasapainon ja tunteen mitä nuorella hevosella vaaditaan, jotta voin itse istua katsomossa ja seurata hevoseni ja ratsastajan valmennusta ilman pahaa oloa, että joutuisin antamaan hevoselle ylimääräistä lomaa itseni takia ja aloittaa sitten taas vähän alusta joskus kun pääsen takaisin tositoimiin selkään. Janita on aarre!


Dee ja Janita tänään 12.02.2012


Omppu tuli auttamaan Janitan ja Deen yhteistyötä, jotta hevonen sekä ratsastaja saisivat parhaimman hyödyn irti ratsukkona, ja jotta harjoitukset pysyvät edelleen kehittävinä. Dee alkaa kantaa itseään paremmin ja paremmin, sen liikettä saadaan pätkittäin todella kivasti ulos ja aina vaan paranee. Myös kengityksen jälkeen, kun saimme taas isommat kengät jalkaan, on liikkuminen vain parantunut. Vielä kun saadaan kaviota kasvatettua normaaliin, alkaa löytyä sitä tasapainoa ja lisää joustoa liikkeisiin. Ensi kuun alusta saadaan Deelle vihdoin se hierontakin ja päästään katsomaan lihakset läpi ja hoidettua mahdollisia jumeja. Selkä on ainakin nyt tuntunut kokoajan paremmalta, ja yritämme ahkeraan jatkaa liikunnan jälkeisiä venyttelyitä.

Tänään Dee vaikutti paljon rennommalta, kun pakkaset ovat vähän hellittäneet. Ainoastaan laukannostot eivät Janitalta ja Deeltä niin hyvin onnistuneet ja siinä huomasi orin jännittävät yllättävän paljon ratsastajaa, tosin eivät he ole tainneet niitä yhdessä kahta kertaa enempää aikaisemmin edes suorittaa. Muutaman toiston jälkeen nekin nousi ja ennenkaikkea laukka lähti kyllä ihan hyvin pyörimään.

Nyt eka juttu on, että saisin itseni kuntoon, jotta voin jatkaa treenaamista täyspainoisesti. Ensi viikolla meneekin aikaa rampatessa eri lääkäreillä.
4

perjantai 10. helmikuuta 2012

Edistymistä, loimien rikkoutumista ja selkäongelmia

Edistymistä on tapahtunut meidän yhteistyössä ratsukkona. Siitä saimme tänään todella hyvää palautetta Ompulta, joka oli edeltävänä iltana palannut Saksasta viikonlopuksi valmentamaan. Loimia on rikkoutunut kaksi vuorokauden sisällä, ja molemmat toimittivat alusloimen virkaa tallitoppiksen alla. Ekana meni tarhassa aivan riekaleiksi tottakai kallis Bucas Shamrock Power full neckki, joka maksoi muistaakseni joskus aikanaan sen lähemmäs toista sataa euroa. Tämä loimi lennähti siis roskiin, mitään ei ollut tehtävissä. Ja toinen loimi onneksi oli vähän halvempi, mutta meidän lemppari punanen Hööksin fleece. Siinä onneksi paukahti vain lukko rikki. Myös kuukauden sisään on rikkoutunut meidän ruskea ihana paksu villaloimi, josta meni siis soljet mäsäksi. Senkin saa onneksi henkiin, kunhan saisi aikaiseksi raahattua suutarille! Mutta Dee on ilmeisesti sitä mieltä, että on aika vaihtaa loimikerrastot uusiin.
Selkäongelmia ei ole hevosella tällä kertaa, vaan itselläni. Minulla on hyvin pitkään ollut alaselkä "jumissa", ja ajoittain todella kipeä. Nostelen kaikkina päivinä myös aika raskaita asioita, ja nyt sitte viimeiset kaksi viikkoa on mennyt tilanne selän osalta kokoajan huonompaan suuntaan ja tällä viikolla kipu on alkanut olemaan aivan sietämätöntä! Mm. eilinen päivä, jälkeen keskiviikon hyppelyiden oli erittäin paha... huh, mikäköhän siellä on mennyt, kun tällaista kiputilaa puskee...? Nyt on lääkärissä käyty ja tuomio on se, että hevosen selkään ei saa kivuta ennen kuin tutkitaan missä on vika, enkä minä paljon muutakaan liikuntaa saa harrastaa. Mutta toisaalta en saisi pysyä ihan liikkumattomanakaan :D Siinäpä sitten ihmettelemistä mitä tekisi. Ensimmäiseksi tulisi mieleen, että kävelylenkit koiran kanssa voisi olla rattoisia.

Kaikesta kivusta huolimatta tänään nousin vielä Deen selkään ennen lääkärinkäyntiä Ompun pitämän valmennuksen takia. Halusin niin palavasti näyttää, mikä meidän tilanne nyt on ja mitä mieltä hän on Deestä. Aloittelin alkuun itsenäisesti ravaillen, ja Dee oli todella kireä ja jännittynyt... ehkä sana intopiukee on oikea sana kuvaamaan sitä minkälainen se kirestä pakkasesta johtuen todennäköisesti oli. Mutta ori rauhoittui muutaman ravatun kierroksen ja laukannoston jälkeen ja alkoi kuuntelemaan paremmin, kunnes  Omppu tuli paikalle ja päästiin aloittamaan. Tein paljon siirtymisiä ja keskityttiin siihen, että saan Deen niskasta kunnolla läpi ja ajoittan käymään todella syvässä muodossa, jolloin selkä pyöristyy enemmän ja tätä kautta yrittäen ratsastaa hevosta pohkeella vähän eteenpäin ilman, että tahti kiihtyy vaan askel pelkästään pitenee. Dee tuntui yhtä hyvältä, kuin se on nyt viime aikoina tuntunutkin. Tehtiin tosi sujuvat laukannostot oikeaan kierrokseen tänään, mutta vasempaan hiukan "hitaat" siirtymiset vielä, ja tämä suunta on selkeästi orille vaikeampi puoli nostaa laukka. Laukassa keskityttiin siihen, että istun ylävartalo suorassa, jopa aavistuksen taakse, ja että saan pohkeella ja istunnalla laukan pyörimään isosti ja takajalat enemmän alle, jotta hevonen ei kulkisi niin etupainossa. Näin saatiin tosi paljon paremmin laukka pyörimään ja Dee oli mielettömän kuuliaisen ja tyytyväisen oloinen. Ainoastaan selkäni aiheutti sen, että en pystynyt aivan rennosti laukan mukana lantiolla myötäilemään liikkeen suuntaan... En mennyt pakkasen takia kovin pitkään, mutta ihan hyvä jämäkkä pikkutreeni saatiin tehtyä.

Omppu sanoi, että ero muutaman viikon takaiseen oli huomattava ja Dee liikkui jo eri tavalla. Minun täytyy nyt vain olla tarkka asetusten ja muodon kanssa, että se myötää niskasta ja näin pyöristää myös selkää ja saataisiin vielä paremmin takaosa alle ja se laadukas liike esiin myös ratsastajan kanssa. Hyviä pätkiä tästäkin tuli jo tänään. Harmi vain oma rampautumiseni, tuntuu niin ärsyttävältä tällainen ratsastuskielto, jonka tänään lääkäriltä sain. Mutta nyt täytyy malttaa ja onneksi sain värvättyä ystäväni Janitan ratsastamaan Deen sunnuntaina ja mahdollisesti ensi viikollakin, että itse saan levättyä.

Nyt ajattelin sitten, kun tätä aikaa tähän tupsahti, jos vaikka alkaisin suunnittelemaan Deelle toisia kuolaimia, haluaisin kokeilla sille normaali niveliä ja ratsastaa aina sileällä niillä, ja esteillä käyttää tuota full cheek -kuolainta, joka on siinä asiassa toiminut todella hyvin tähän asti. Luulenpa myös, että meillä alkaa olee satulan vaihto taas edessä päin. Saan nyt estesatulan vielä sopimaan hyvin kun asettaa karvaromaanin sinne alle, mutta ei sekään kauaa asiaa korjaile, enkä tällä kertaa aijo odotella sitä, että hevonen alkaa reagoimaan taas epäsopivaa satulaa. Myös toiset suitset arkikäyttöön olisi kiva saada. Ja loimia pitäisi viedä korjaukseen, sekä katsella vähän uusiakin tilalle. Rahan menoa ei voi estää....
2

torstai 9. helmikuuta 2012

Harjoitushyppyjä!

Vihdoin sain järjestettyä asiat niin, että päästiin hyppelehtimään, eli että minulla on apukäsiä :) Meidän tallin erään yksityishevosen omistajien kanssa tehtiin yhteistyötä ja järjestettiin maneesiin aikaa meidän hyppykerralle. Pakko on saada yksi hyppykerta alle ennen Karin valmennusta, jotta saadaan rauhassa harjoiteltua itseksemme asioita omalla painolla sekä mahdolliset ongelmakohdat ratkottua.

Lähdin sillä ennakoinnilla liikenteeseen, että tiesin Dee kokeilevan kieltämistä uudelleen, koska se pääsi niin sen makuun viime valmennuksessa, joten lyhyen esteraipan sijasta otin pitkän kouluraipan, jolloin voin sillä vahvistaa omaa pohjettani paremmin ilman, että minun tarvitsee päästää irti kummastakaan ohjasta vaan pystyn pitämään tuntuman tasaisena ja hevosen kaulan suorassa estettä lähestyessä.

Dee oli niin intopiukeena, kun näki maneesiin tullessa, että sinne kasaillaan esteitä ja kannellaan puomeja! Edellismaanantain löysyydestä ei siis ollut tietoakaan alkuverryttelyjen aikana! Eli tosi positiivisella asenteella se oli ainakin liikkeellä mielestäni :)
Aloitin pienellä kavaletilla, joka oli sijoitettu toiseen päätyyn pääty-ympyrälle. Eli aika haastava aloitus näin vihreälle kaverille, mutta esteet nyt oli sijoitettu miten oli ja me Deen kanssa yritettiin selviytyä kaikista tehtävistä ja jättää sitten liian haastavat tehtävät toisen ratsukon ratkottaviksi.
Jo heti eka lähestyminen päätyi stoppiin. Vielä toinenkin, jossa jo aika voimakkaasti huomautin hevosta. Kolmannella kerralla mentiin todella isolla loikalla ylitse, jatkettiin laukassa vielä neljännen ja viidennenkin kerran kavaletin ylitse. Vielä myös toiseen kierrokseen niin kauan, että homma sujui sujuvasti sinkoilematta tai liian isoja loikkia tekemättä, eli rennosti.

(Vanha kuva keväältä 2011)


Siitä jatkoimme pitkällä sivulla sijaitsevalle ristikolle, jonka yli menimme sujuvasti singoten kahden metrin korkeuteen ja esteen jälkeen vielä toinen hyppy kahden metrin korkeuteen sen johdosta, koska maneesissa oleva kouluhevonen otti kierroksia meidän hypyistä ja sai Deenkin sitten vielä entistä vireämmälle tuulelle..... Jatkettiin ristikon ylittämistä molemmista suunnista kunnes sekin pystyttiin ylittämään normaalilla hypyllä ylireagoimatta.

Tämän jälkeen suoritimme pientä rataa, eli ristikon pitkänsivun vastakkaisella pitkällä sivulla oli suora suhteutettu 23m välillä oleva kavalettilinja, sekä maneesin keskellä lävistäjällä okseri. Aloitettiin tutulla ristikon ylittämisellä, josta jatkoimme ristilaukan ja ravin sekoituksen jälkeen suoralle linjalle. Dee vähän kyttäsi uutta kavalettihässäkkää, mutta meni rohkeasti ylitse ja taas vähän ylihypäten tosin. Linjan jälkeen kaarrettiin okserille, jonka etuosa oli pieni ristikko ja takaosan puomi oli ristikon korkeudella, eli ihan minimini, mutta siltikin niin pelottava, että siihen tuli töks. Minun itse olisi pitänyt ola vähän vahvempi jo aikaisemmin kauaempaa lähestyessämme, kun tunsin Deen vähän jännittyvän uutta estettä lähestyessä, mutta tehty mikä tehty ja uutta lähestymistä. Nyt olin jo niin valmiina ihan jokaiseen kielto- ja ohimenoyritykseen, että Deen ei ollut muuta kuin pakko rohkaistua, ja hyppäsi aika sekameteli hypyn okserin yli, josta jatkoimme tutulle ristikolle, mutta vastakkaiseen suuntaan mistä aloitimme. Vika hyppy oli myös hiukan varovainen edeltävän "hurjan" okserin jäljiltä, mutta yli mentiin. Ei ollut kauhean sujuvaa, joten päätin ottaa vikan okserin ja ristikon vielä uudestaan pari kertaa kunnes ne alkoi sujua, ja Dee alkoi tuntua todella hyvältä siinä vaiheessa, kun se alkoi oikeasti imeä esteille!


Tähän väliin paljon kehuja ja pieni huilitauko ja seurailtiin kun kokeneempi kaveri hyppäsi radan isommilla korkeuksilla. Tämän jälkeen vielä yksi kerta samoilla teillä sama tuttu tehtävä, jolloin meiltäkin nostettiin ristikko n. 60cm pystyksi ja okseri nousevaksi okseriksi jossa takapuomi oli varmaan sen 60cm tai reilukin. Aloitimme lähestymään nyt pystyä, joka aikaisemmin oli ristikkona ja Dee oli heti, että "mitä täh!! Mitä tolle on käyny?!" Meillä oli vähän huono tempo lähestyessä laukassa, ja heti kun Dee alkoi ihmettelemään uudella ilmeellä seisovaa estettä, se tipahti raville ja kieltohan sieltä tuli. Uusi lähetyminen, laukka paremmin kuntoon ja hevonen hereille pohkeelle. Nyt Dee pisti ilmeisesti toisen vaihteen silmään, kun se lähti suorastaan painamaan esteelle ja taas ylivarovainen hyppy. Tämän jälkeen kavalettilinjalle, joka oli jo Deen mielestä ihan tylsä, ei sitä viitsinyt edes yrittää hypätä, kunhan laukattiin vaan yli. Tämän jälkeen lähestyminen uuden ilmeen omaavalle okserille. Mietin, että sanookohan se jotain siitä, mutta ei Dee oli yhtäkkiä ihan innostuneen tuntuinen. Tulimme vähän huonoilla askelilla okserille, eikä löydetty hyvää hyppypaikkaa, joten rohkaisin hevosta lähtemään hyppyyn aavistuksen kaukaa, mutta se ei ollut ongelma pikkuorille. Loikattiin hurjalla loikalla, ja okserin jälkeen piti väliin heittää pientä "riemastumista", mutta onneksi sain pian taas homman haltuun ja orin keskittymään, kun vielä olisi jäljellä samainen alkupään ristikko toiseen suuntaan. Hyppy ei ihan riehumisien johdosta tähänkään napannut, mutta hirven hyvällä imulla hevonen nyt hyppäsi! Otin vielä uudestaan okserin ja pystyn, jotta saadaan vähän sujuvammat lähestymiset ja hevosen keskittymään. Nyt askeleet osuivat niin nappiin, hypyt oli erittäin hyviä ja hevonen tuntui todella hyvältä joka esteellä. Eli lopputulos harjotuksellemme oli SUPER. Nyt on paljon mukavampi lähteä lauantainan Tuomarinkylään, kun on alla sujunut harjoitus. Ennen kaikkea huomasin, että kun olin keskittynyt aikaisemmin pohjeapujen merkityksen korostamiseen, oli esteiden välillä paljon helpompi nyt ohjata!



Toivottavasti tämä kehitys on valmentajiemmekin mielestä totta, eikä vain minun pään sisäistä... :) Nyt onkin sitten seuraavaksi "tulikokeen" paikka, kun Omppu tulee perjantaina kokeilemaan hevosen ja pitämään meille valmennusta, että mitä hän sanoo ja sitten lauantaina onkin tosiaan se estevalmennus. Tänään torstaina käyn Deen kanssa kävelemässä selästä pelloilla parin tunnin lenkit, laitetaan varusteita vähän siisitmpää kuntoon ja sen sellaista perus puuhaamista.

AINIIN, ja niitä kysymyksiä ja ehdotuksia erikoisbloggauksen aiheelle saa edelleen laittaa!
2

tiistai 7. helmikuuta 2012

Hevosen valmennusfysiologiaa

Aivan alkuun, ennen kuin mennään aiheeseen: 43 lukijaa, aivan mahtavuutta saada huomata, että porukkaa kiinnostaa kirjoitteluni! :) Kiitos kaikille, ja kommentoikaahan vaan ihan mistä vaan - myös asioista, joista ette ole kanssani samaa mieltä, kiva vaan jos herättää keskustelua! Itse olen hyvin tiedon janoinen hevosaiheisissa asioissa. Sen lisäksi, että rakastan lukea muiden tavoitteellisten ja vähemmän tavoitteellisten treenaajien blogeja, janoan myös lukea erilaisia tietoartikkeleita hevosen hoidosta, ruokinnasta, anatomiasta, terveydestä, treenaamisesta, puoliverijalostuksesta jne. Tieto tosin lisää tuskaa siitä, että se vaikka kuinka paljon olen itseeni imenyt tietoa, sitä selvemmin tajuan, kuinka vähän oikeastaan tiedänkään. Sekös toisaalta onkin motivoivaa ja tiedonjano vain kasvaa!

(Kuvassa vuonna 2009 syntynyt Jetset-D orivarsa Elit-Ed ja emänsä Sense To Win (Sandro Hit - Gepard -Grande)

Deen kanssa treenaaminen on minulle kuin koulun opinnäytetyö eli ensimmäinen kunnon projekti alusta asti, josta saa nähdä oman käden jäljen. Niin aikuisen, kuin nuoren hevosen tavoitteellinen valmennus vaatii tietotaitoa oikeanlaisesta ruokinnasta, terveydestä ja siitä minkälaisella treenimenetelmillä päästään tuloksiin. Aika pitkälle pärjää kuitenkin jo ihan perustiedoilla, maalaisjärjellä ja nöyryydellä pystyä pyytää apua kokeneemmilta tai enemmän tietoa omaavalta silloin, kun oma tietotaito ei ole riittävä.

Hevosen ja Ratsastus -lehdessä oli tosi mielenkiintoinen artikkeli Hevosen hyväksi -hankkeen luennoista Itä-Suomessa viime vuoden lopulta, jossa FT Susanna Kinnunen on selvittänyt hevosen valmennusfysiologiaa väitöstutkimuksensa pohjalta. Artikkeli oli pituudeltaan kolme sivua, johon mahtui varmasti vain pintaraapaisu kiinnostavasta aiheesta ja olisin voinut lukea vaikka kuinka paljon siitä lisää ja syvemmin! Lainaan muutamia ajatuksia artikkelista..
"Jos halutaan valmentautua, on valmennuksen oltava tavoitteellista, koska tuloksellisuus edellyttää tavoitteita."
"Myös suunnitelmallisuutta tarvitaan: on oltava syy, miksi lähdetään liikkumaan ja ajatus siitä, mitä varten tehdään."
"Harjoittelun on oltava nousujohteista, koska muuten hevosen kunto jää harjoituksen tasolle."

Kaikki treenaaminen aiheuttaa kehossa tasapainon horjuttamista. Vain tällä tavalla tulosta saadaan aikaiseksi, mutta pitää muistaa, että tasapainotilan muutos ja korjaantuminen tapahtuu ainoastaan levossa. Lepo on yhtä tärkeää, kuin johdonmukainen treenaaminen. Itse luettelen lepojaksojen kuuluvan treeniohjelmaamme Deen kanssa. Etenkin kun se on nuori, se tarvitsee enemmän aikaa, kuin kovempi kuntoinen aikuinen hevonen. Lasken Deen vapaapäiviksi kaikki pienellä alhaisella sykkeellä tapahtuvat liikkumiset, kuten pitkät kävelypäivät. Yritän mahdollisimman paljon välttää "koko vapaita", koska seisominen ei mielestäni sovi yhdellekään hevoselle. Tosin kokovapaita tulee välillä pakostakin. Tarhaaminen, etenkin yksin, on yleensä vain raittiin ilman saamista, ja mielen virkistystä päästä tallista vähän jaloittelemaan. Usein kuitenkin tarhassa hevoset lähinnä seisovat tai käyskentelevät hitaasti, kuin kävelisivät reippaasti yhtäjakoisesti.

Dee ja Deen puoliveli (sama isä) yksivuotiskesänä 2009 laitumella :)
 

Nuoren hevosen kanssa pitää muistaa pitää harjoittelut vaihtelevina, jotta mielenkiinto säilyy ja mieli pysyy virkeänä. Koenkin tällä hetkellä "huonoa omaatuntoa" sillä olen viimeisen viikon ratsastukset suorittanut maneesissa sileällä, vain alku ja loppukäynnit olen taluttaen suorittanut maasta tallin ympäristössä ja lähi pelloilla. Jotenkin tuo pureva viima saa luikkimaan pakoon neljän seinän suojiin ja pakkasen takia ei ole apukäsiäkään ollut, että olisi voinut puomeja esimerkiksi kantaa lisäämään harjoitustemme miellekkyyttä. Onneksi loppu viikosta valmennukset tuovat vähän väriä harmaaseen ja kylmään arkeen Deellekin.

"Nuoren hevosen peruskuntokausi luo pohjan kaikelle tulevalle. Se on välttämätöntä tuki- ja liikuntaelimistön kaehittymiselle. Kun rasitus lisääntyy, tarvitaan sen vastapainoksi lepoa."
 On kuitenkin kysymysmerkki, minkä ikäistä eläintä Kinnunen pitää nuorena, koska teksissä hän puhuu viisivuotiaista hevosista "viisi vuotiaina ratsuvarsoina"......... :)
Tuota kohtaa lukuunottamatta teksti oli todella asiallista ja mielenkiintoista, ja sai minut googlaamaan netistä lisää aiheesta. Nyt olenkin hakenut aiheita mm. suorituskykyyn vaikuttavista tekijöistä sekä hevosen kehon toiminnoista rasituksessa ja levossa. Eniten minua kiinnostaa eläinlääkärien tekemät tutkimukset aiheesta. Uskon tällaisen tiedon olevan kaikista luotettavinta.
Ja jos jotakuta kiinnosti lukea koko artikkeli, löytyy se Hevoset ja Ratsastus -lehdestä nmr 1/2012.




Vielä loppuun lyhyt katsaus meidän viime viikkoisiin treeneihin. Ollaan paljon käyty Deen kanssa läpi sisäpohkeen merkitystä ja olen yrittänyt olla todella tarkka suunnitelmallisten reittien toteuttamisesta. Dee on ilokseni toiminut hyvin ellei jopa erinomaisesti! Meillä on alkanut yhteistyö toimimaan huomattavasti paremmin, ja kun ollaan saatu asioita kerrattua, niin ne on alkanut tulemaan Deellekin "itsestään selvyytenä". Olen myös saanut ratsastettua kaulaa enemmän "auki", joka on ollut aikaisemmin haastavaa, kun Dee on mielellään kulkenut aika ahtaalla skaalalla, eli muotoon ei ole juurikaan päässyt vaikuttamaan. Nykyään saan laukassakin sen aika alas, ja ennen kaikkea uskallan sitä ohjaa antaa sinne eteen alas kunnolla laukassa, kun ei tarvitse odotella, että singotaan johonkin suuntaan heti ;) Eilen minun piti lähteä Deen kanssa ravailemaan ja laukkailemaan auratuille ratsastusreiteille, mutta Deen kengitys menikin niin myöhään, että en viitsinyt sitten pimeeseen lähteä enää sen jälkeen kulkemaan yksin tuon kanssa. Otettiin sitten pikainen läpiratsastatus maneesissa, jossa oli melkein ruuhkaksi asti hevosia, mikä on varsin harvinaista meidän tallilla. Yleensä siellä saa lähes yksin aina kulkea :) Mieltä lämmitti mielettömästi, kun saimme muilta hevosenomistajilta kehuja, kuinka hyvältä Dee tällä hetkellä näyttää! Dee meni kyllä todella tasaisesti ja rennosti, mutta oli omaan makuuni hiukan liiankin rento ja se lopullinen terävyys ei oikein löytynyt, ja sen huomasi parhaiten laukan pyörittämisessä, koska se oli sinä päivänä todella raskasta. En sitte halunnut väkisin jyystää liikaa, kuitenkin hevonen toimi halutulla tavalla.

Deellä on ollut aika kevyitä päiviä loppujen lopuksi paljon viime aikoina, ja mielessäni mietin miksi se oli eilen niin "väsähtäneen" oloinen. Kengityksessäkin sen torkkui! Siitä näki kun se aina välillä vaipui sikeäänkin uneen ja aina säpsähti hereillä, jos kengittäjän Mikan piti saada muutettua sen asentoa tai muuta vastaavaa. Sunnuntaina juoksutin Deen ja silloin se oli taas kuin aikapommi... Vaikea sanoa mistä johtuu, mutta pitää seurata tilannetta ja se tuli nyt ainakin varmistukseksi, että viikonloppuna osallistumme Karin kurssille vain toisena päivänä, sillä Deelle se on ainakin vielä näin alkuvuodesta turhan rankkaa hypätä kahta päivää putkeen. Toinen minkä meinaan toteuttaa tämän viikon aikana, on D -vitamiini kuuri. Tämä kaamosaika väsyttää itse kutakin, ja kun aurinko ei koskaan nouse riittävän korkealle näin talvisin, on lisä D -vitamiinin syöttö suurin pirtein tähän aikaan lähes välttämätöntä. Vajaan parin kuukauden sisään pitää hoitaa myös rokotukset ja raspaus, joten todennäköisesti Vermoon lähdetään taas ajamaan, ja siellä saavat ottaa samalla verikokeet varmuuden vuoksi.

Meni todella kesäisiksi tunnelmiksi ainakin kuvien puolesta, mutta menköön, kun tuoreita kuvia ei ole tarjota. Sen lisäksi ajattelin nostaa esille, olisiko jollekin erityiselle postaukselle kiinnostusta tulevan kuun aikana? Lukijoita on ainakin niin paljon, jota en olisi uskonut vielä vuosi sitten, että pakkohan teidän kokoisella köörillä on oltava ajatuksia siitä mistä olisitte kiinnostuneita lukemaan! :) Eli kysymyksiä ja aiheita kehiin vain, jos mieleen juolahtaa!


Minä ja KWPN -ori Jetset-D syksyllä 2009 Koivulehdossa :)
4

torstai 2. helmikuuta 2012

KWPN - forward thinking in breeding

En sitten tänäkään vuonna koskaan päässyt hankkimaan matkoja Hollantiin oripäiville, ja harmittaa niinku niiin niiiiin niiiiiiiiiiiiiiiin paljon, kun se nyt sattuneista syistä on joka vuosi jäänyt väliin. Jos sitä lohdutukseksi sitten keväämmällä käy kattomassa muutamat orishowt kuitenkin :)

Onneksi nykytekniikalla on mahdollista käyttää vapapäivästä ruhtinaalinen osa ihastellen netin välityksellä upeita hevosia sekä ammattitaitoista hevosen käsittelyä, ja ennen kaikkea upeasti järjestettyä tapahtumaa. Suomalaista väriäkin yhden osallistujan osalta nähdään tänä vuonna, eli jännät paikat jo sinänsä!



http://www.kwpn.tv/
0

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Nyt on tarvittu pitkää pinnaa ja kykyjä tunnistaa tähtien asennot jne.

Oon välillä miettinyt tosissaan, että omistanko minkä sukupuolisen hevosen, sillä tämä mun miespuolinen hevonen on ainakin viimeisen reilun viikon aikana käyttäytynyt kuin nainen. Kaikki on vaikeeta, ja jos komentaa, saa vastaan syvän loukkaantumisen, josta sitten ei varsinkaan voida enää keskustella yhteistyöstä. Kaikki on ollut vaikeaa - ihan siis alkeisjutuista, kavion nostoista, paikallaan seisomisesta ja talutuksessa kulkemisesta lähtien. Nyt alkaa tulee jo ne ajat mieleen, kun tämä oli varsa ja näitä asioita harjoiteltiin silloin... siis en voi käsittää mistä nyt on tuullut.

Tosiaan viime viikon bloggauksien jälkeen analysoin meidän menoa tällä hetkellä ja mietin, miten saisin meidän yhteistyön takaisin. En keksinyt muuta kuin antaa hevoselle koko vapaata neljä päivää. Tämä siis käytännössä tarkoitti ihan sitä, että se meni päiväksi tarhaan ja illalla sisään, söi, nukkui eikä joutunut edes käytävälle käsiteltäväksi tai harjailtavaksi. Tämä etäisyyden haku teki itsellenikin hyvää, kun pinna oli niin kireänä siitä avuttomuudesta mitä tunsin orin kanssa, kun ihan normaali hoitotoimenpiteetkin oli maailman haasteellisimpia.
En koe itse siinä mitään järkeä alkaa tappelemaan teiniangsti -kynnyksellä olevan nuoren pojan klopin kanssa, vaan antaa tilaa ja sen jälkeen aloittaa taas normaalisti, tarvittaessa laittaa hevoselle selkeä kaapin paikka ja jatkaa treenejä. Tämä on toiminut ennenkin, myös monien muidenkin eläinten kanssa kuin vain näiden kaviokkaiden kanssa.

Eilen juoksutin Deen alustaakseni tämän päivän ratsastusta tauon jälkeen, ja hevosella oli sitten puolestaan tuolloin niin paljon virtaa vapaiden jälkeen, että se alkuun juoksi liinan päässä laukaten ainakin 15 minuuttia kuuntelematta rauhoittelujani. Ei auttanut kuin antaa hevosen juosta, ja kun alkaa pikkuhiljaa vauhti hiipumaan niin laittaa se vielä lisää juoksemaan ja sitten katsomaan ollaanko kuulolla vai ei. Samalla sai toivoa, että hevonen pysyy pystyssä, eikä loukkaa itseään... niin haipakkaa menoa siis. Lopussa sain vihdoin asennettua ohjasajo-ohjat paikoilleen, ja päästiin patoutumien purkamisien jälkeen varsinaiseen työntouhuun, eli kontrollin ja kuuliaisuuden hakemiseen.
Tästä juoksutuspäivästä selvittiin yhdellä bootsin hajoamisella, ja sekin meni vain sen verran hajalle, että on vielä käyttökelpoinen pienen fiksailun jäljeen. Huh huh... ei jatkossa enää näin pitkiä vapaita treenien väliin! Ei näköjään sovi tämän hevosen pääkopalle.

Tänään, tiistaina, sitten pitkän työputken päätteeksi tallille, suunnitelmissa ratsastaa ori. Laitoin koulusatulan selkään, jotta pääsen itse istumaan paremmin ja näin vaikuttamaan paremmin hevoseen. Pienellä epäluulon fiiliksellä lähdin katsomaan, mitä tästä tulee, sillä Dee ei ollut mairittelevan hyvällä tuulella edeltävänä päivänäkään, vaikka lopulta ohjasajaessa toimikin moitteettomasti.
Pyöräytin hevosta pari kierrosta liinassa nähdäkseni alkuun, kuinka paljon virtaa tänään on luvassa, mutta Dee vaikuttikin yllättävän rennolta, ja nosti todella sujuvasti laukatkin ja vastasi myös taaksepäin, eli oli hyvin kuulolla.
Selkään päästyäni asiat lähtivät vain rullaamaan. Pientä valumista ja oikomisen yritystä aluksi oli, mutta keskityin todella paljon siihen, että saan pohkeella sen reagoimaan ja pysymään halutulla tiellä. Myös siihen keskityin, että pystyn asettamaan sen kaarteissa sisälle ilman, että lähtee kaatumaan lapa edellä oikoen. Sain yhden kerran huomauttaa todella voimakkaasti pohkeella, että "nyt haloo herätys, nää hommat pitää lähtee nyt luistamaan", kun ei kuitenkaan olla missään lastetarhassa enää ja naps - kaikki palaset loksahti paikoilleen. Keskityin itse vain istuntaani ja pohjeapuihin. Olin tarkkana, että hevonen reagoi heti edes johonkin suuntaan pohkeesta ilman, että se jää jäkittämään tai vielä ehdottelemaan oman pään mukaan mistä ja miten mennään. Sain hevosen väistättämään sisäpohjetta ensimmäisen kerran oikeaoppisesti niin käynnissä, ravissa kuin jopa laukassakin ja ori rentoutui ihan silmiin pistävästi. Tein paljon isoja ympyröitä, suunnan vaihdoksia, ja taas välillä suoraa uraa suoristaakseni hevosen koko rungostaan kunnolla sekä ratsastun ensimmäistä kertaa kunnolla kulmia, jotka olen aikaisemmin vain antanut kaartaa loivasti läpi lyhyen sivun. Laukannostot sujuivat ajatuksen voimalla, ne oli ehdottomasti parhaimpia nostoja mitä olemme koskaa tehneet! Kaikki vain toimi ja olin todella todella TODELLA tyytyväinen tähän päivään!

Vielä huomiselle jäi kuitenkin tottakai parannettavaa. Täytyy entistä enemmän keskittyä siihen omaan istuntaan ja saada hevonen herkemmäksi pidätteisiin ilman, että joudun niin paljon ohjalla ottamaan. Lisäksi asetukset kumpaankin suuntaan täytyy vielä enemmän saada niskasta läpi rennoksi. Täytyy saada hevonen toimimaan enemmän painoapujen kanssa ja edelleen jatkaa herkistelyjä pohkeelle ja ylläpitää tätä hyvää fiilistä mikä tämä päivä sai aikaiseksi reilun viikon epäonnisen jakson jälkeen! Itselleni ainakin ratsastus ja hevosen hoito on todella tunnepohjaista, eli pitää keskittyä siihen millä mielellä itse lähtee hommaan, koska se asenne helposti sitten tarttuu myös siihen hevoseen. Etenkin näin herkkään tapaukseen, kuin mitä Deekin on. Huomenna lisätään niitä puomeja vihdoin myös kehiin ja ehkä pari kavalettiakin, ja jatketaan edelleen työstämistä.
Tästäkin taantumuksesta opin, tai lähinnä sain vahvistusta aatteelle jota yritän aina pitää mielessä, eli pitää uskoa siihen omaan tekemiseen, omaan osaamiseen ja olla pitkäjänteinen. Jatkossakin näitä takapakkeja on varmasti luvassa ja niihin on asennoiduttava kypsästi ja rauhassa, jatkaa työstämistä, tehdä töitä tavoitteiden eteen sekä kuunnella hevosta ja myös itseään! Nämä asiat pätee myös muussa elämässä. Onneksi minulla on tällä hetkellä aivan loisto valmentaja Omppu, joka uskoo minuun sekä tärkein henkinen tukeni - poikaystäväni! Näiden lisäksi on ollut mukava huomata, että ympärilläni on monia oikeasti ja vilpittömästi kannustavia ystäviä ja vähän tuntemattomiakin, kuten meidän tallin muiden hevosten omistajat ja tallityöntekijät on ollut ihan super positiivisia, ystävällisiä, reiluja ja kaikkien näiden optimististen ja positiivisten energioiden avulla on ollut mukava tehdä tätä hommaa siitäkin huolimatta, että hevonen on näyttänyt suoraan sanoen centteriä mulle nämä viime ajat :D

Tänään treenien jälkeen sain jättää karsinaan mutustelemaan iltapuuroja onnellisen näköisen hevosen, josta paistoi taas täysi luotto minuun ja tyytyväisyys. Saan siis itsekin hyvillä mielin vihdoin mennä nukkumaan!
2

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017

INSTAGRAM @HEIDIPATSI