torstai 26. huhtikuuta 2012

Varsan elämää

Eräs lukija toivoi tekstiä varsa-ajoista näin kevään korvilla, kun varsakuumekin on korkeimmillaan ja uusia koipeliineja alkaa putkahtelemaan maailmaan. :)


Itse en ole mikään kokenut varsankasvattaja/-kouluttaja näin kokonaisuudessaan, mutta viimeisien vuosien aikana tuon oman varsan, varsani kasvattajien ja myös työni puolestakin olen saanut tutustua varsojen elämään, hoitoon, käsittelyyn, ruokintaan ja koulutukseen todella tiiviisti ja läheisesti ja jonkinlainen kuva kaikesta tästä hevosen mielenkiintoisesta elämänvaiheesta on tullut opittua. Tämän myötä myös teoriassa on tullut luettua jos jonkinmoisia teoksia sekä artikkeleita. Koska nälkä kasvaa syödessä ja Suomessa hevoskulttuuri on niin pientä, niin myös ulkomailla käynyt olen käynyt katsomassa varsoja ja hevosia pieninä annoksina, sekä oppimassa lisää tämän päivän hevoskasvatuksesta. Nämä reissut tosin ovat avanneet silmät sille, kuinka vähän sitä loppupeleissä tietääkään ja kuinka paljon olisi mahdollisuus kokea, jos keräisi kimpsut ja kampsut ja lähtisi työskentelemään hevosten pariin ulkomaille. Onneksi nykypäivänä internet mahdollistaa sen, että ulkomaista hevoskasvatusta on helppo seurata ja tietoa pystyy hakemaan kokoajan lisää. Jos Suomessa haluaa oppia varsojen elämästä ja päästä touhuilemaan, niin paras tapa kokemukseni perusteella on käydä vapaaehtoisesti jonkun kasvattajan tallilla kysymässä tarvitseeko apua hevosten hoidossa, enkä usko, että kieltävää vastausta saa :)

Tämä teksti perustuu omiin kokemuksiini, ja jotta kaikkien varsakuumetta pahentaisin, aijon täyttää postauksen kaikilla ihanilla varsakuvilla ;)


 
Kuvat olen ottanut Team Nijhofin orishowsta keväällä 2010

Mutta sitten itse aiheeseen. Sivusin jotain varsan ensipäivistä jo yhdessä Deen varsakuvapostauksessa, mutta jotta ei tarvitse lähteä selailemaan mitä sinne olinkaan kirjoittanut voisin joitan pätkiä kopioida tähänkin postaukseen...

Normaalisti tammat kantavat n. 11kk, mutta tämäkin voi vaihdella huomattavasti eri hevosilla (320-365vrk).
Hevoset ovat hyviä synnyttäjiä ja itse varsominen on yleensä nopeasti ohi. Sanotaan, että vesien tulemisen jälkeen varsa on syntynyt puolen tunnin sisällä. Jos synnytys jostain syystä pitkittyy, saattaa varsan vaarana olla hapen puute. Siksi varsominen on hyvin hektinen tilanne, jossa kun asiat lähtevät menemään huonoon suuntaan, tilanne saattaa huonontua hyvinkin äkkiä.
Deen kohdalla synnytys sujui ihan hyvin. Muistan, kun olin tallilla valvomassa satulahuoneen lämmössä vilttien alla sohvalla ja tuijottelin kolmatta yötä televisioruutuun, johon karsinaan asennetun kameran kautta taltioitui livekuvaa Iita -tamman tilasta varsomiskarsinassa. Iita oli ollut hyvin rauhaton jo edeltävänä yönä, mutta varsomista ei tapahtunut vielä silloin ja päivän ajan tamma vaikutti ihan rauhalliselta. Ainoastaan tisseissä näkyvät "vahatipat" kertoivat päivisin, että varsominen on ihan kortilla. Hevosethan yleensä varsovat mielellään yöaikaan ja omissa oloissaan. Tamma saattaa pitkittää varsan tuloa, jos sen ympäristö on sen mielestä stressaava, hälyisä tai muuten vain rauhaton.
Tuona yönä Iita aloitti illan karsinassa hyvin rauhattomasti edellisen yön tapaan, kävi välillä makuullaan ja nousi jälleen ylös. Telkkarin ruudusta näki kuinka se oli hiukan hikinen supistusten takia. Jossain vaiheessa ennen keskiyötä Iita nousi jaloilleen ja yhtäkkiä rauhoittui. Aivan, kuin se olisi ruvennut nukkumaan. Tuijottelin ruudulta paikallaan kyhnöttävää hevosta ja siinä vaiheessa muistan ajatelleeni: "Ei se tänäkään yönä varso." Silmäni painoivat aikalailla edeltävien valvomisien vuoksi, koska päivisin kävin kuitenkin myös töissä, joten vuorokaudessa unet jäivät aika lyhyiksi. Ajattelin, että voisin ihan hetkeksi silmäni ummistaa ja laittaa herätyksen tunnin päähän, kerran Iita niin rauhoittui. Hetken siinä jo olin torkkuessa, kun jostain syystä vielä viimeisen kerran nostin päätäni katsoakseni telkkarin ruutuun. Iita seisoi edellen paikoillaan... mutta ihan kun sen takapuolesta pullottaisi jotain valkoista! Ne oli pienen varsan etujalat! Siinä vaiheessa tulikin kiire soittaa kasvattajille, että varsominen on käynnissä.
Dee ei ihan omin nokkineen tullut ulos ja Iita -tamma alkoi väsähtää, joten se tarvitsi jonkin verran vetoapua lopulta. Varsaa vedettiin sen etujaloista ja yhtäkkiä koko märkä klöntti tupsahti oljille.

Iita oli hyvä äiti, ja tiesi heti alkaa puhdistamaan omaa vauvaansa. Myös jälkeiset (eli sikiökalvo ja istukka) tulivat aika pian varsomisen jälkeen kokonaisina ulos, joka onkin tärkeää, jotta tamma ei saisi kohtutulehdusta, joka heikentää tamman voinnin hyvinkin nopeasti ja joskus jopa vakavin seurauksin. Seuraavat kolme-neljä päivää ovat varsan ja tamman kannalta tärkeää, että niitä ja niiden vointia seurataan hyvin tarkkaan. Varsat nousevat seisomaan nopeasti ja sairaskin varsa voi sen tehdä ja vaikuttaa pirteältä ja näin ollen terveeltä. Mutta tilanne voi kääntyä tunnin sisällä yllättäen suuntaan jos toiseen. Siksi on tärkeää, että niitä ei jätetä valvomatta liian pitkäksi aikaa. Kuitenkin tietyllä tavalla tamma ja varsa on annettava olla rauhassa, jotta ne saavat rauhassa leimaantua toisiinsa.
Terve varsa on virkeä ja leikkisä, seuraa emäänsä. Se aloittaa imemisen viimeistään kahden-kolmen tunnin päästä syntymän jälkeen ja saa näin tamman ensimaidosta ensimmäisen vastustuskykyynsä vaikuttavaa ravintoa eli vasta-ainetta. Imemisen aloittamisen jälkeen on tärkeää seurata ulostaako varsa normaalisti ja saako se virtsattua.
Orivarsoilla saattaa usein ilmetä virtsaamisen kanssa ongelmia, ja niin ilmeni Deenkin kanssa. Se ei meinannut saada pissattua normaalisti alkuun. En nyt muista tasatarkkaan minä päivänä tämä kävi, mutta muistelisin, että ihan vuorokauden sisään syntymästä tämä huomattiin ja kutsuttiin siittolaeläinlääkärimme paikalle tarkastamaan varsa.

 
Dee ekaa kertaa ulkona n. puolen vuorokauden ikäisenä :)

Dee oli varmaan päivän tai kahden ikäinen, kun se jo laukkaili ruohotarhassaan tuhatta ja sataa. Varsan ensimmäinen tärkeä oppi suuressa maailmassa tarhaan päästessään onkin pysyä aitojen sisäpuolella, joten lankojen sähkö kannattaa tarkastaa, että KUN se hetki tulee, että varsa käy mielenkiinnosta tekemässä lähempää tuttavuutta aidan kanssa, niin se saa siitä sopivan tällin, josta varsa oppii pysymään aidoista jatkossa kauempana. Dee tosin väläytteli jo muutaman viikon ikäisenä hyppylahjojaan, ja pikkulaitumelta hakiessa se loikkasi lankojen toiselle puolelle. Itse en ollut tätä näkemässä, mutta kuulin siitä sitten myöhemmin...

Varsalle on myös hyvä totuttaa riimun päässä pitämistä aika alkuajoista lähtien, jolloin tämäkään ei koidu ongelmaksi sitten myöhemmin vaan riimun päähän laitosta tulee rutiininomainen tapa myös myöhemmin. Emän vierellä varsat opetettiin niin Deen kasvattajien luona, kuin siittolassa töissä ollessani aika pian narun päässä kulkemiseen niin, että tamma kulki pidemässä liinassa siinä sivussa, kun varsaa rohkaistiin pepusta vähän tukien kulkemaan eteenpäin. Hiukan haastavaa se aina aluksi oli, mutta nopeasti nuo pienet vauvahevoset oppivat tämänkin, vaikka kyllähän aina aika-ajoin tuli kaikennäköisiä ryntäilyjä. Onneksi emätammoihin ei yleensä tarvinnut kiinnittää sen vertaa huomiota, vaan pystyi ohjailemaan varsaa kaikella kapasiteetilla, sillä tammathan eivät varsojaan jätä ja lähde lätkimään omiin suuntiin.

Alkuun Dee vietti päivät tallin pihapiirissä sijaitsevalla pikkulaitumella, mutta pian kaikki tallin tammat varsoineen siirrettiin muutaman kilometrin päähän sijaisevalla isolle kesälaitumelle.



Varsojen ensimmäisen kesän tärkein juttu on mielestäni päästä laitumelle muiden ikäistensä varsojen kanssa leikkimään ja opettelemaan käyttäytymään kuin hevonen. Näin niistä kasvaa täyspäisiä nuoria hevosia, joita on helppo opettaa toimimaan myös ihmisen kanssa, kun ne ovat kasvaneet itsevarmoiksi nuorukaisiksi. Toki varsoja täytyy madottaa kesäkauden aikana, sekä kavioita tarkastella, joten ihan pellossa ne eivät tuolloinkaan elä. Dee oli ihan pienestä pitäen kauhean seurallinen kaveri ja se tuli aina ensimäisten joukossa rapsutuksia hakemaan, kun laitumelle meni. Laitumella harjoiteltiin myös kavioiden nostoa.

Kun samana kesänä laumassa oli paljon maitovarsoja, oppi nopeasti huomaamaan, että ne oli kaikki todella erilaisia luonteiltaan. Osa oli vähän arempia kuin toiset, toiset rohkeampia ja toiset tulisempia. Osa oli mukavuuden haluisia jne. Dee oli aika rohkea jo alunalkaen ja kulki paljon muiden hevosten kanssa jättäen Iita -äippän jonnekin toiselle puolelle laidunta laiduntamaan. Sitä ei kiinnostanut seurata äitiään kaikkialle, kuten taas eräs toinen sen kesäisistä varsoista kulki aika tiiviisti emätammansa kyljessä, eikä niinkään uskaltanut innostua leikkimään muiden varsojen kanssa.

Pikkuvarsojen telmimistä laitumella voisin seurata monta tuntia päivittäin, se on niin ihanaa katseltavaa :)

 
Keski Euroopassa syntyy todella paljon varsoja vuosittain; paljon enemmän kuin Suomessa. Siellä myös kasvuolosuhteet ovat jonkin verran paremmat laidunkauden alkaessa aikaisemmin ja loppuen paljon myöhemmin. Ulkomailla hevoskulttuuri on myös aikapaljon ammattimaisempaa ylipäätään. Siellä pidetään jo ihan maitovarsoille paljon huutokauppoja, joissa varsoja erilaisilla suvuilla on joka lähtöön. Varsojen hinnat pyörivät meidän vierailemissa muutamassa isossa varsahuutokaupoissa 3000-40 000 euron välillä.

Deen ja muiden tämän tallin varsojen kohdalla varsat oppivat maistelemaan ja syömään väkirehuja emiensä kipoista joskus syksymmällä, kun hevoset eivät enää olleet yötä päivää laitumella. Laitumella varsat oppivat syömään imemisen ohella myös laidunruohoa ja myöhemmin syksyllä ne napostelevat emiensä rinnalla myös heiniä. Imemistä ne eivät kuitenkaan lopeta tässä vaiheessa, vaikka muutakin ruokaa astuu mukaan kuvioihin.
Kavioita tarkasteltiin ihan alkuajoista lähtien, että mihin suuntaan ne lähteävt kasvamaan ja tarpeen vaatiessa niitä vähän korjailtiin raspaamalla. Jo maitovarsoilla kaviohuolto on todella tärkeää. Tässä vaiheessa jalka-asentoja pystytään paljonkin korjailemaan ja toisaalta taas, jos kavion hoito on puutteellista - alkujaan hyvistäkin kavioista voi kehkeytyä ongelmia myöhemmin jne. Siksi se on todella tärkeää. Varsat kasvavat ensimmäisen vuotensa aikana eniten, joten silloin niihin jalkoihinkin voi vielä vaikuttaa. Silti perimältään huonoasentoisia jalkoja ei saa hyvälläkään kaviohoidolla priimaksi, mutta varmasti korjattua paremmaksi, kuin mitä alkujaan olivat.
Deellä on ollut ihan pienestä pitäen hyvät jalka-asennot sekä hyvälaatuiset kaviot, joten niitä vain tarvitsi ylläpitää näyttämällä vähän raspia aika-ajoin.

Loppusyksystä varsat vieroitettiin. Vieroitusikä useimmiten on se puoli vuotta, mutta Dee taisi olla 5kk ikäinen, kun Iita -emä lähti Porin suuntaan liisaajalleen odottamaan seuraavaa varsaansa. Vieroitetut varsat sijoitettiin yhteen laumaan. Ne elivät isossa ryhmäkarsinassa yöt, jossa ne myös ruokittiin aamuin ja illoin väkirehujen ja heinien kera. Väkirehut annosteltiin jokaisen omaan kuppiin ja kuppiin olli asennettu riimunnarut, jota varsat pystyttiin kytkemään omien ruokiensa äärelle niin, että toinen päässyt hotkimaan kanssasisarensakin ruokia jne. Tässä vaiheessa varsat oppivat nopeasti myös seisomaan sidottuina, misät myöhemmin oli helppo laittaa varsa kiinni molemmilta puolin käytävälle esimerkiksi harjauksen ajaksi.

Deen ja muiden varsojen ensisijainen ruoka oli hyvälaatuinen heinä, jota ne sai runsaasti, aamulla ja illalla karsinaan sekä päivällä isot kasat tarhaan. Väkirehuja ne söivät aamuisin ja iltaisin, ja Deen väkirehut koostuivat (muistaakseni :D) jo tuolloin kaurasta ja raising proggressista. Voi olla, että muistan nyt väärin, mutta hyvin yksinkertaisella ruualla mentiin ja tärkeintä oli, että hurjasti kasvava varsa saa tarvitsemansa kivennäiset, vitamiinit ja rakennusaineet luuston ja kroppansa kasvuun.




 
Kuvissa juuri vieroitettuja sen kesäisiä varsoja laumoissaan Hollannissa. Alimmassa kuvassa kuvaa eräästä Hollantilaisesta tallista, jossa varsat elelivät isoina ryhminä ryhmäkarsinoissaan. Tässä samaisessa paikassa Dee eli muutamia kuukaisia kaksi vuotiaana, tosin tällaisessa karsinassa se oli tuolloin yksin ja vain muutaman päivän, kunnes pääsi muiden kaksivuotiaiden kanssa orilaitumelle. 

Yksi- ja kaksivuotiaat varsat ovat yleensä rumimmillaan. Ne ovat hyvin takakorkeita ja honkkeleita, eivätkä ne liiku myöskään välttämättä kovin hienosti isossa kasvuvaiheessa. Siksi mielestäni jos varsaa ostaisin, haluaisin nähdä siitä videoita aivan pienenä maitovarsana. Yksivuotias saattaa näyttää sinä vuonna rumalta ankanpoikaselta, mutta silti siitä voi kuoriutua parin vuoden päästä joutsen. Yksi- ja kaksivuotiastakin on siis hyvin hankala mennä sanomaan mitään, joten siksi jos varsaa on ostamssa ja katselee tämän ikäisiä varsoja, kannattaa tietää jonkin verran hevosten suvuista ja mitä minkäkinlaiset linjat ovat jättäneet, minkälaisia varsoja mahdollisesti emillä on aikaisemmin syntynyt jne, jotta jonkinlaista oletusta ja odotusarvoa pystyy puntaroimaan kyseisistä yksilöistä. Arpapeliähän se siltikin on.

Yksivuotiskeväänä Dee osasi seuraavia asioita: seistä kiinni käytävällä harjatessa, nostaa kaviot, ottaa kuolaimet suuhunsa ja pitää suitsia päässä, kulkea talutuksessa, lastautua traileriin/autoon, pitää loimea selässä... Sen enempää tuon ikäisen ei tarvitse osatakaan. Deen kanssa kävimme yksivuotiskeväänä yhden kerran näyttelyissä ja pari kertaa ajeltiin toisen varsan ja sen omistajien kanssa traikulla maneesille opettelemaan juoksemista irtohypytyskujassa ja tietenkin itse matkustamista. Kesäksi Dee pääsi muiden yksivuotiaiden orien kanssa laitumelle.


 
Dee yksivuotiaana kesällä 2009

Monet tykkäävät pitää varsansa pihatossa ensimmäiset vuodet. Varmasti ihan toimiva vaihtoehto, mutta itse suosin enemmän sitä, että varsat elävät ensimmäisen vuoden ryhmäkarsinassa yöt, josta ne sitten aamuisin talutetaan isoon tarhaan ja taas illasta takaisin talliin. Näin ne oppivat käsittelyä joka päivä ja siitä tulee niille normaali juttu jo ihan pienestä pitäen. Samalla ulos tai sisään viedessä varsat tulee aina tarkastettua päivittäin pariin otteeseen. Dee ei koskaan elänyt pihatossa, vaan eleli nimenomaan normaalissa tallissa. Yksivuotis syksynä se sai oman karsinan, mutta vietti päivät kaverien kanssa yhdessä tarhaillen. Deen kanssa tuli myös rutiiniksi harjaustuokiot jo aika pian vieroituksen jälkeen, eli harjailin viikoittain n. 3-5 päivänä sen, ja nostelin kaviot. Dee onkin tämän ansiosta ollut aina todella kiva käsitellä, koska se on tottunut kaikkeen normaali aikuisen hevosen juttuihin aikaisessa vaiheessa, eikä sen kanssa ole tarvinnut painia koskaan täysikasvuisena, koska kaikki asiat ovat olleet jo pienestä asti selviä. Kaikki tällaiset rutiinijuttujen harjoittelut saattavat tuntua ja kuulostaa ihan tylsiltä, ja monet ovat kysyneetkin, että miten jaksoin Deen kanssa odotella niin pitkään, kunnes pääsin vasta sen selkään. Itse kuitenkin nautin hevosten kanssa tekemisestä muutenkin, ja etenkin, kun Dee on ollut ensimäinen oma hevonen, sen kanssa on ollut mukava yhdessä opetella uusia asioita, oppia tuntemaan toisiamme ja luottamaan toisiimme. Kaikki asiat, eri ikävaiheet ovat sen vuoksi olleet minulle tosi mielenkiintoisia. Ja pääsinhän minä aina ratsastamaan muilla hevosilla.

Kaksivuotiskeväänä ei Deen elämään tullut mitään suuria muutoksia. Kävin sen kanssa paljon maastakäsin lenkkejä maastossa. Dee oppi kulkemaan tien viertä rauhassa vaikka ohi kulkisi rekkoja ja autoja. Se onkin siis aika maastovarma kaveri.
2 -vuotis keväällä Deen hampaat raspattiin ensimmäisen kerran. Olen kuullut, että monet haluavat tarkastuttaa hampaat ennen kuolainten totuttelua, mutta siittolassa missä olin töissä esimerkiksi ei niin tarkkoja oltu, vaan hampaat katsottiin, jos tuntui että esimerkiksi ravivarsat olivat rauhattomia suusta jne.


Ruokintaa en osaa lähteä neuvomaan sen enempää, kuin sanomalla, että hevosen perusruokinta faktat täytyy olla itsellään kunnossa. Pitää muistaa, että vaikka kyseessä on pieni hevonen, sillä menee valtavasti energiaa kasvuun, joten ravintoa sen on saatava riittävästi. Runsaalla hyvälaatuisella heinäruokinnalla pääsee jo pitkälle, mutta heinä ei pelkästään riitä kasvavan varsan rakennusaineeksi. Varsaa kannattaa tutkia ja seurailla miltä se näyttää, ja sen perusteella lähteä ruokkimaan. Ne ovat kaikki yksilöitä, ja toinen saattaa pärjätä paljon vähemmällä kuin toinen. Dee esimerkiksi on aina ollut hyvin huono rehunkäyttäjä, ja sille uppoaa enemmän sapuskaa, kuin monelle muulle, jotka pysyvät hyvässä lihavuuskunnossa vähemmällä määrälläkin.

Ruokinnan lisäksi varsoille elintärkeää on liikunta, jotta niistä voi kasvaa kestäviä hevosia. Parasta hyötyliikuntaa ne saa silloin, kun saavat päivät elellä isossa tarhassa laumassa, mutta esimerkiksi olen huomannut Suomessa pitkien kylmien talvien aiheuttavan sen, että varsat kyhnöttävät vierivieressä ulkona ja liikkuvat tuolloin vähemmän. Plussaa on myös, jos varsat saavat tarhailla vaihtelevassa maastossa, missä on mäkiä ja kiviä jne. Varsoille voi myös keksiä liikuntaa, mm. viedä niitä maneesille juoksemaan, lähtiessä aikusella rauhallisella hevosella maastoon, voi varsan opettaa ns. "käsihevoseksi" eli tulemaan mukaan narun päähän jne.

Vaikka Suomessa syntyy vähemmän varsoja, kuin ulkomailla, täältä löytyy kuitenkin jo todella hienoja varsoja ja ihan kovasukuisiakin. En lähtisi ensimäisenä ulkomaille varsaa katsomaan, vaan katsoisin Suomen tarjonnan ensin. Varsan osto on kyllä aina arpapeliä, eikä siitä tiedä elääkö se koskaan aikuiseksi hevoseksi, mutta toisaalta, voi se aikuinen valmis kisapelikin ostopäivästä seuraavana päivänä menehtyä.
Deen kanssa minulla on ollut onnea matkassa rutkasti. Olen todella onnellinen, että siitä kasvoi noin hieno nuori ratsu ja se on elänyt terveellisen varsan elämän. Kai se ihan hieno on muidenkin mielestä, kun sitä on yritetty minulta jo pariin kertaan ostaa pois :) Olen kuitenkin joutunut tuottamaan pettymyksen ja toteamaan, että tämä ei ole ikipäivinä myynnissä mistään hinnasta...

Uutta varsaa yritin tehdä Iitasta vuonna 2010 KWPN orista Uphill. Iita ei tuolloin tiinehtynyt ja uusi varsa jäi saamatta. Ja rahaa meni yhden varsan verran... huh huh...

KWPN -ori Uphill (Oscar - Apollonios xx)

Pikkaisen on jäänyt hampaan koloon tuo uuden varsan hankinnan epäonnistuminen, mutta nyt tällä hetkellä olen kyllä saanut todeta, että jos meinaan treenata Deen kanssa aktiivisesti ja pitää sitä laadukkaassa tallissa, ei minulla ole tällä taloudella varaa pitää yhtäkään toista kaviokasta ja ainakaan Suomessa pk-seudulla. Mutta vielä jonain päivänä tulee hetki, kun ostan / hankin toisen varsan. Kaikista eniten minua kiehtoisi liisata tamma itselleni, ja valita sopiva ori ja kasvattaa itse varsa ihan niin alusta asti ja, että saisin varsan kasvattajan kohdalle oman nimeni :)

Onneksi saan tänä keväänä pikkaisen varsakuumettani laskea seuraamaalla, kun Deen emä Iita varsoo touko-kesäkuun vaihteessa jälleen uuden varsan! Eli Deelle tulossa kolmas pikkusisar tänä vuonna, ihanaa!
Varsasta ja Iitasta voin kertoakin sitten tulevana kesänä jotain, kun satavarmasti käyn niitä katselemassa muutamaan otteeseen ja näpsimässä kuvia.

Jos nyt unohdin jotain kertoa oleellista, mitä haluaisit tietää, niin kysy ihmeessä, katsotaan osaanko vastata. Huomaa kyllä, kun tätä postausta kirjoitin, että monet pikkuseikat on jäänyt vähän unholaan Deen varsa-ajoista. Olikin ihan kiva vetristellä muistia. Varsa-ajat ovat vaan niiiiin ihania!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Satulasovituksia nmr 3


Banesia kokeilin myös seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, nähdäkseni selkeästi tästä satulasta aiheutuvan reagtion. Kasattiin okseri ja pysty maneesiin, jotta päästiin testaamaan sitä myös muutamassa hypyssä.
Dee tuntui alusta asti todella kireältä taas. Ravissa se potki taakse päin, laukannostoissa se veti kunnon raivarit ja muutoinkin vaikutti todella nihkeältä. Pitäisi vaan uskoa, kun näkee ekan kerran satulan, joka tuntuu kapealta, että SE ON LIIAN KAPEA tälle minun fazerin ruispuikulan näköisen hevoseni selkään! Kai se on aina tehtävä ja opittava kantapään kautta. Hypyt sujui kuitenkin ihan ok, ja niistä Dee innostui, mutta se ei hypännyt yhtä hyvin selkää käyttäen vaan vähän "varoen". Testailuun riitti 15min, enkä halunnut siitä enempää jatkaa. En myöskään sitten muutamaa hyppyä enempää viitsinyt ottaa ja nämäkin suoritettiin ihan ruohonjuuritasolla olevilla miniesteillä. Kyllä tuli omaa satulaa ikävä, niin karsealta meno on nyt tuntunut näiden kahden viime päivän aikana!



Yhtäkään kunnollista laukannostoa emme tehneet, Dee kertoo kyllä selkeästi jos jokin kinnaa.

 
Nyt päätin antaa Deen aikuisten oikeasti vähän hengähtää. Nämä satulansovitukset eivät olleet mitenkään fyysisesti sille kovin rankkoja, mutta henkisesti senkin edestä, joten on parempi, että antaa nyt viikon huilia. Tänään ja huomenna sille tulee pelkkiä tarhapäiviä, itselläni on sen verran pitkät työvuorot taas etten juurikaan kerkeä tekemään mitään. Keskiviikkona ja torstaina suuntaamme maastoon käppäilemään ja jos pohjat on yhtään kuivuneet, niin ehkä vähän ravailemaan ja laukkailmaankin toisena maastopäivänä.  Perjantaina jatketaan kävelylinjalla tai jos on kovasti energiaa jo kertynyt niin ohjasajoa siinä tapauksessa ja viikonloppukin rauhallisesti. Jos nyt yhden kokonaisen viikon saisi vähän levättyä maneesi- ja kenttätyöskentelystä, niin ei varmasti olisi pahiitteeksi vaikka hierojamme suosittelikin ettei näitä hitaita kävelypäiviä tulisi niin montaa... Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että näin nuori hevonen tarvitsee välillä viikon jos toisenkin todella leppoisaa tekemistä, milloin siltä ei pyydetä juuri mitään. Sitten seuraavalla viikolla taas jatketaan satulanmetsästystä.


Kaverini vinkkasi toukokuun alussa Savijärvellä järjestettävästä nuorille hevosille suunnatusta harjoituskisasta, ja sinne olisi tosi kiva päästä harjoittelemaan ja varmuuden vuoksi ilmoitankin meidät sinne, mutta nyt tuntuu siltä, että täytyisi ensin kotipuolessa hoitaa perusjutut eli varusteiden sopivuus kuntoon, ennen kuin voi jatkaa harjoittelua. En halua pyytää Deeltä asioita, jos niiden suorittaminen tuntuu epämukavalta. Niin ja puhumattakaan noviisiin osallistumisesta. Tämä meidän talvi ja kevät ei ole harjoittelun kannalta sujunut niin kuin sitä suunnittelin ja ollaan kyllä jonkin verran aikataulua jäljessä. Tuntuu, että juuri kun olemme päässeet treenaamisen makuun ja kun tuntuu siltä, että menee jo aika hyvin, tulee joku takapakki tai este treenaamiselle. Mutta tällaistahan tämä on ja edelleen pidän mielessäni, että päätähtäin Deen kanssa tänä vuonna on vain saada kokemusta kisatilanteista ja hypätä vieraissa paikoissa, ei niinkään itse kisatulosten saaminen. Täytyy pitää mieli avionna ja tehdä päätöksiä sen mukaan miltä ori tuntuu. Tänä kesänä toivon, että Dee pääsisi myös laiduntamaan omalle maatilkulle Vihdissä, jotta se saa pitää oikeata lomaa kaikesta edes muutaman viikon.


Mutta mieltä piristää ehdottomasti nämä ihanat keväiset ilmat! Aurinkoa, leskenlehtiä ja pilvetöntä taivasta! Ihanaa :) Aurinko on myös herättänyt herra hevosen ja oripojalla tuntuu olevan oikein kunnolla kevättä rinnassa... onneksi ei liikaa, ja on se aika kiltti poika kuitenkin, kun tottelee kiltisti vaikka vähän tekisi mieli höhötellä näteille tytöille. Hörinät Deeltä myös kaikille lukijoille ja nauttikaa auringosta!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Satulansovitukset nmr 2

Satulansovitusrumban kauheuden tietää varmasti jokainen hevosenomistaja... se vie hirveesti aikaa ja kuluttaa pinnaa. Ja ikinä ei meinaa löytyä juuri sinun hevosellesi ja omalle lompakollesi sopivaa satulaa.


Dee tänään 21.04.2012 :)

Tähän väliin vihdoin saan kertoa kuitenkin ilouutisen, että nyt pitäisi olla vähän parempi kamera käytössä, joten bloginkin suhteen kiva juttu, että pääsee kuvittamaan tekstiä useammin ja laadukkaammilla kuvilla, kuin aikaisemmin :) Tietenkin tämä edellyttää, että minulla on toinen käsipari tallilla mukana, jotta kuvaaminen onnistuu, joten aina sen mukaan niitä tulee jatkossakin.

Torstaina kävin toteamassa satula.comin Espoon liikkeen ulkopuolella, että se on suljettuna aina torstaisin... mikä tuuri mulla taas onkaan. Piipahdin sitten siitä entiseen työpaikkaani hipposporttiin ja kävin toivomassa käytetty prestigeä tai jotain saman tyylistä penkkiä ja mahd. leveänä. No harmikseni prestigeä käytettynä ei löytynyt sillä hetkellä liikkeestä mitään mallia, mutta sain pariani -merkkisen satulan kokeiluun. Tämä satula jäi kuitenkin sen kummimmen sovittamatta, sillä huomasin tallilla kuinka huonossa kunnossa satula olikaan, nahka rikki osittain, ompeleet purkautuneet ja muutenkin todella sen oloinen satula, että edellinen omistaja tuskin kovin hyvää huolta siitä ainakaan on pitänyt. En sitte uskaltanut ottaa mitään riskejä, että se minun kokeilussani hajoaisi lisää, en kuitenkaan tuon laatuista ja kuntoista satulaa missään nimessä vaihtaisi hyväkuntoiseen ja laadukkaaseen brunoni, joka jo hinnaltaa painii vähän eri sarjoissa. Tosin tällä parianilla oli kyllä kovasti hintaa. Silti en kuitenkaan usko, että edes huolellisella hoidolla saisin tätä satulaa pidettyä niin hyvässä kunnossa, että joskus jatkossa saisin lähes kaikki satulaan sijoittamani pääomani takaisin, kun on taas aika satulan vaihdon... Torstaina siis ohjasajoin Deen. Hevonen kulki ihan ookoosti, oli sopivan pirteä, mutta itse en löytänyt sopivaa tatsia koko ohjasajeluun, joten tuntui, että siltä osin sen päivän liikutus jäi vähän vajaavaiseksi ja huonoksi.

Perjantaina hieman puolikuntoisena jätin hevostelut siltä päivältä suosiolla, ja jäin sadepäivän kunniaksi kotiin makoilemaan. Iltapäivästä kuitenkin jonkun verran piristyneenä kävin vielä palauttamassa eilisen päivän satulan takaisin hipposporttiin ja piipahdin uudella onnella satula.comin pisteessä, josta ilokseni sain kokeiluun ruhtinaaliset viisi satulaa, pari henri de riveriä, yksi banes ja yksi passier. Prestiget olivat myös heiltä kaikki kokeilussa tuona päivänä, joten en päässyt sellaista taaskaan kokeilemaan. Harmi, sillä edeltävänä syksynä kokeilin parikin prestigen satulaa, meredithiä ja paris d:tä ja ne olivat ainakin Deen selkään juuri oikean mallisia, sekä antoivat siivistä riittävästi tilaa lapojen liikkeelle.

Tänään sitten uudella puhdilla, terveempänä ja pirteämpänä lähdettiin poikaystäväni kanssa tallille satulansovitushommiin aamusta. Ja tästä päivästä siis löytyykin jo aika paljon kuvia. Osa kuvista ei vielä loista laadullaan, mutta Timolla on ihan hyvä silmä noin aloittelevaksi ottaa hevosesta kuvia sekä käsitellä järkkäriä, ja saada siinä asetukset maneesikuvauksellekin oikeaan suuntaan, jee kiva juttu! :D

  


Kameran testailuja... :)

Sovitettiin alkuun kaikki satulat tallin käytävällä. Näistä satuloista kaikki tuntuivat jotenkin kapeilta, ja ahtailta edestä, josta nimenomaan nyt tarvittaisiin vähän enemmän tilaa, jotta sään takaa ei puristaisi ja lavoille jäisi enemmän tilaa liikkumiseen. Pari satulaa olivat myös istuvuudeltaan sellaisia, että sain ne oikeastaan asettaa selkään, todeta että ei sovi ja ottaa heti pois.


Tämä Passier oli Deen selkään liian kapea, muuten se olisi voinut olla istuvuudeltaan jopa ihan ok!
 

Toinen henri de rivereistä jäi aivan kuin ilmaan keikkumaan, joka ei kyllä tässä kuvassa näy...

...mutta toinen 16,5 tuumainen istui paremmin. Näissä satuloissa oli ainakin todella hyvä säkätila. Ainoastaan pikkasen kaposelta tämäkin tuntui jo maasta, vaikka leveydeltään oli MW. Tämä satula pääsi koeratsastukselle mukaan.

Ratsastaessa kokeilin lopulta viidestä satulasta kahta satulaa, toinen oli siis äsken mainitsemani HDR ja toinen oli Frank Banes, joka oli enemmän tällainen flätteri tyylinen missä pääsee istumaan lähemmäs hevosta:


HDR pääsi ensin kokeiluun. Istahdin selkään ja kokeilin selästä käsin, että satula tuntui entistä ahtaammalta, kun sinne päälle lisäsi oman painoni. Halusin kuitenkin kokeilla, reagoiko Dee tähän satulaan jotenkin tietyllä tapaa. Hyvää tässä satulassa oli kuitenkin erittäin jämäkät polvituet, tämä satula suorastaan pakotti istumaan vakaasti. Se ei antanut kauheasti vaihtoehtoja muuttaa omaa istuntaa, en tiedä onko tämä hyvä vai huono, mutta itse löysin siinä ihan kiva asennon kuitenkin. Dee tuntui heti alusta asti erittäin nihkeältä. Aloitin ravaamaan, niin ensimmäinen reagtio siltä oli parin askeleen jälkeen vihainen potku taaksepäin, mitä se ei olekaan tehnyt pitkään aikaan... ei sitten sen jälkeen, kun nykyiseen brunoomme olemme vaihtaneet! Jatkoin kuitenkin jonkun aikaa, koitin nostaa laukatkin, jossa kohtaa Dee sai valtavan raivarin. Se ei tuntunut tietävän, että mihin suuntaan potkisi vai hyppäisikö samantien kuuhun. Totesinkin, että eiköhän tämä ollut sitten tässä - seuraava satula...




Banes tuntui heti alkujaan kaikista parhaimmalta kaikista viidestä kokeilusatulasta. Silti siitäkin tuli sellainen tunne, että se saisi olla vielä leveämpi edestä. Dee tuntui olevan aivan raivoissaan edeltävästä satulasta, eikä alkuun meinannut tämän banesinkaan alla rauhoittua ollenkaan, mutta parin minuutin jälkeen hevonen silmin nähden tasaantui ja alkoi liikkua jopa ihan kivasti ja tyytyväisesti. Ravasin isoja ympyröitä ja suoraa uraa vaihdellen suuntaa ja antaen rauhassa tilaa ja aikaa hevoselle näyttää mitä mieltä se oli. Nostettiin laukat molempiin suuntaan joissa se alkuun ennakoidusti vähän jännittyi, mutta nosti kuitenkin todella siististi ja laukkasi rennosti ympäri maneesia.






Jotenkaan en kuitenkaan tässäkään satulassa saanut sellaista parempaa tunnetta. Deehän on ehkä ajoittain tuntunut viimeaikoina meidän nykyisen satulan kanssa hiukan takakireältä, ja samanlaista jännitystä oli pinnassa tämänkin satulan kanssa, liekö johtui sitten ekan kokeilemamme satulan jäljiltä mennyt vähän herne nenään. Uskon, että kun riittävästi tilaa liikkua antava satula tulee kohdalle on ero niin huomattava taas, että en oikein sitten lämmennyt millekään näistä kokeiluista, vaikkakin oli ihan hyvä lopettaa tällaiseen satulaan, jossa sain orin sentään renotoutumaan. Ajattelin huomenna kokeilla uudestaan pelkästään banesia ja laittaa muutaman esteenkin  tielle, ja katsoa miltä huomenna tuntuu. Mutta eiköhän me jatketa edelleen etsintöjä, näin luulen... huoh.

Kummankin ilme kertoo tästä päivästä enemmän, kuin tuhat sanaa... hohhhoijaa.

Huomenna siis uusi päivä. Maanantaina palautan satulat ja katselen jos olisi tullut heille jotain uusia tilalle. Myös jotain satula-autoa olen miettinyt kutsua paikalle, jotta saataisiin vähän laajempi valikoima kehiin.

Toivottua varsa-ajan postausta saa vielä odotella, koska en ole kerinnyt edes aloitella sitä vielä. Minulle saa laittaa ehdotuksia, että mitkä asiat erityisesti kiinnostaa tietää; ruokinta? Kavioiden hoito? Varsasta aikuiseksi -koulutuksen eteneminen? Pientä tarkennusta, jos vielä saisi niin helpottaisi tosi paljon lähteä aineistoa kirjoittamaan. Toki tapoja toimia varsojen(kin) kanssa on monia, mutta voin kirjoittaa omista kokemuksistani Deen varsa-ajoista ja kokemuksista muiden varsojen kanssa.

Jatkan myös infoamista tämän satulanetsintäprojektin saralla. Loppuun vielä kuvasatoa tältä päivältä, kaunis poika ja mamin silmäterä <3




torstai 19. huhtikuuta 2012

Satulajuttuja

Tänään sitten pitäisi tästä lähteä rientämään satulanmetsästykseen vihdoin... kunhan saan nämä aamuteeni kitkautettua. :)

Deellä oli tiistaina hieronta, ja saatiin hyvin aukaistua pikkuisia jumeja takapään seutuvilta, mutta muutoin lihaksistosta Erikalla oli vain hyvää sanottavaa vaikka olemmekin nyt aika tasaisesti treenanneet. Lihakset tuntuvat siltä, että niitä on rasitettu ja töitä on tehty sopivissa määrin. Kaula ja niska olivat erityisen hyvässä kunnossa eli meidän päivittäisistä porkkanavenytyksistä on ollut hyötyä. Sään takaa edelleen satulasta johtuen pientä reagoimista, ei mitään hälyttävää, mutta reagoi kuitenkin mitä ei tapahdu, jos on riittävän leveä satula. Saatiin myös neuvoksi, että kannattaa pitää nyt heti hieronnan jälkeen hevonen liikkeessä, eikä yleisestikään antaa kahta päivää enempää kävelypäiviä lihaksiston palautumisen kannalta. Näin nuoren hevosen kanssa tosin joutuu menemään aika pitkälle sen mielen mukaan ja sen jälkeen kuunnella myös sitä kroppaa. Sunnuntaina ja maanantaina Deellä on ollut kävelypäiviä pelkästään. Tiistaina kävin hieronnan jälkeen kevyesti juoksuttamassa ja eilen keskiviikkona otettiin maneesissa kavalettitreeni samaan aikaan kun ulkona satoi rakeiden ja rännän sekoitusta, hyi.
Kavalettiharjoitus meni ihan ookoosti, Dee teki työtä käskettyä, mutta samanlaista ratsastuksellista "vau" -tunnetta viime lauantain kisojen tapaan ei löytynyt. Rakensin kolmesta kavaletista jumppalinjan eli hyppy - hyppy -hyppy -linja sekä yhden kavaletin asetin maneesin keskelle, jossa pystyi sujuvasi harjoittelemaan laukanvaihtoa päällä vaihtaen suuntaan puolin sun toisin. Dee ei tuntunut kovin terävältä, mutta innostui kavaleteista jonkin verran, mikä oli kiva juttu jo laukan pyörimisen kannalta. Laukat nousi vähän tahmeasti, mutta nousivat kuitenkin. Aivan loppuun sain Deen todella kivasti rentoutumaan erittäin eteen ja alas, sai antaa melkien kaiken ohjan hevosen venyttäessä selkää sekä kaulaa ja niskaa kohti maata. Harvinaista herkkua, että tämä hevonen on näin rento ja lähtee venyttämään noin hyvin.

Nyt tänään olisi vuorossa Ompun valmennus. Sitä ennen aijon käydä muutamassa liikkeessä ja hakea satuloita sovitettavaksi. Haluan keskittyä nyt eritoten siihen, että satula on selkeästi leveämpi kuin meidän nykyinen ahtaaksi jäänyt Bruno ja että satula on korkeintaan 16,5 tuumainen kooltaan, jotta satula ei missään tapauksessa asetu liian taakse Deen lyhyessä selässä. Toivon, että uuden paremmin sopivan satulan myötä taas saadaan Deen liikkumishalukkuuteenkin uusia vaihteita.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Edellisen päivän verryttelyä ja elämämme ekat estekisat

Dee meni Janitan kanssa torstaina Ompun valmennuksessa, ja näytti ihan ookoolta muuten, mutta oli selkeästi väsähtäneen oloinen ja kaikki vaikeat asiat kuten laukannostot tuntuivat hankalilta. Vaikkakin ne sieltä kyllä nousivat, eikä Janita näitä ole Deen kanssa vielä niin paljon harjoitellut, joten siihen nähden heillä sujui ihan hyvin. Laukka rullasi hyvin, mutta hiukan nihkeältä se näytti muuten kokonaisuudessaan ja teinkin päätökseni tuntia katsellessani, että en aijo itse osallistua Ompun treeniin enää perjantaina, vaan keksin hevoselle vähän leppoisampaa tekemistä, jotta lauantain kisoihin jäisi sopivasti energiaa ja ylipäätään mieli olisi virkeä.

Tältä meininki näytti perjantai-iltana:


Oltiin taas poikaystäväni kanssa irtojuoksuttamassa ja se on kyllä hirveän leikkisä tyyppi ja kröhöm... nopea. Tässä ehkä esimakua Deen tyylistä mennä lujaa, mutta "harmiksemme" (onneksemme) Dee ei ollut enää ihan niin vireä, kuin edeltävällä irtojuoksutuskeikalla ;) Riittävästi vauhtia kuitenkin tuntui löytyvän ja onneksi olin taas suojannut jalat superhuolella.

Lauantai-aamuna sitten klo: 6:00 herätys ja seiskalta ajelemaan tallille. Laittamaan kamat autoon ja hevonen kyytiin. Lastaus sujui tänään mutinoitta, eli suoraan koppiin ja jo viiden minsan päästä olimme tien päällä. Olin kuitenkin varannut vähän enemmän aikaa lastaukseen, joten yllättävän nopea lähtömme aiheutti sen, että olimme todella hyvissä ajoin kisapaikalla. Onneksi Dee mutusteli rauhassa heiniään traikussa, joten pystyimme antamaan sen olla siellä huoletta siihen asti, kunnes oli järkevää ottaa oripoika ulos ja laittaa kamat päälle, sekä suunnistaa verryttelyyn.
Olin jotenkin super innoissani tästä, että lähdettiin harjoittelemaan kodin ulkpuolelle kisaolosuhteita ja ennenkaikkea hyppäämistä. Vielä emme oleetkaan ikinä menneet täysin vieraaseen paikkaan ja vaan aloittaneet hyppäämään. En siis odottanut mitään. Kaikki vaihtehdot oli avoinna, joko Dee jäätyy täysin tai sitten se on jopa reipas. Estekalusto kisapaikalla olikin hiukan toista kaliberia, mihin Dee on tottunut, eli oli kaiken näköistä ja väristä estettä, johdetta ja kukkapuskaa, kun aikaisemmin ollaan hypätty tylsän värisiä yksittäisi puomeja normaaleilla tylsillä tolpilla. Verryttely suoritettiin samassa tilassa, kuin kisaratakin. Esteitä Dee alkuun vähän ihmettelikin, mutta aika nopeasti verkassa se kulki, kuin olisi aina ollut sellaisessa tilanteessa. (Pikkaisen sitä tuntui hämäävän samaan verkkaamme osallistuneen shetlanninponin meno, Dee oli ihan että: MIKÄ TOI ON?) Dee tuntui hyvältä ratsastaa, vaikka verkkaesteillä hetken jännittikin, mutta rohkaistui nopeasti, kun näki että muutkin hevoset niitä ylittivät ilman, että kuolivat siihen. Päästiin tosi hyvään vauhtiin hyppyjen kanssa ja verkasta jäi hyvä fiilis. Sitten jouduttiin vielä vähän odottelemaan, kun meidän starttivuoro oli viimeisinä verryttelyryhmästämme ja siinä odotellessa Dee meinasi pistää ihan ranttaliksi, kun se ei ymmärtänyt miksi hevosia tuli ja meni maneesiin ja hän joutuu vaan odottelemaan?! Muutoin se käyttäytyi suht hyvin ja rauhoittui jonkin verran kun päästiin valmistautumaan maneesiin ja kiertelemään rataa samalla, kun edellinen ratsukko sitä kiersi.

Sitten olikin meidän vuoro. Dee oli intopiukeena, mutta imi mukavasti. Kiellot meille tuli parille esteelle, joka hylkäämiseen asti tietenkin johti, mutta mukavaa, että kisajärjestäjä ymmärsi meidän ensimmäisen kisatilanteemme päälle ja antoi meidän rauhassa suorittaa loppuun asti. Hassuja hyppyjä tuli myös, mutta laukka pyöri kivasti, joskin yhdessä kaarteessa vastalaukkaa taisi tulla. Olin muuten todella tyytyväinen miltä ori tuntui lapaseen radalla, todella "painoi" kuolaimeen ja oli todella hyvin pohkeesta kuulolla. Sitä ei kiinnostanut myöskään yhtään katsomot ja ihmiset, kuulutukset eikä mitkään, mutta osa esteistä oli ehkä hiukan jännittäviä, kun ne oli niin erilaisen näköisiä kaikki. Päästiin siis kivasti lyhyt pikku harjoitusrata maaliin asti ja olin super tyytyväinen Deehen. Nyt vaan lisää harjoitusta, etenkin hyppyjä pitää nyt oikeasti ottaa enemmän alle, sillä Dee on koko talven aikana hypännyt kai kuutisen kertaa(?), joista minä olen hypännyt kaksi (vai kolme?). Rutiinin puutteesta johtuen, tällä hetkellä en voisi kuvitella meidän osallistuvan vielä mihinkään muihin kisoihin, kuin harjoituksen omaisiin, koska nämä kisat mahdollistavat sen, että voit nuorella hevosella yrittää loppuun asti, kävi miten kävi, ja aina jää onnistunut fiilis hevoselle, joka tietenkin kasvattaa itseluottamusta. Pitäisi katsoa myös jos pääsisimme Nevalan Karin silmän alle edes kerran tässä kuukauden sisään.

Tässä meidän rataa, josta harmillisesti eka hyppy jäi pois, kun videoitsijani ei saanut luksus kamerakalustoaan heti toimimaan...


Lastaaminen takaisin ei sujunut enää niin oppikirjan mukaan, kuin kotona. Dee veti radan jälkeen hirveät kierrokset ja koppiin meno oli myöskin sen mielestä aivan tylsä vaihtoehto, kun ympärillä vilisi kaikkia mielenkiintoisia lajitovereita. Kuitenkin jo kolmalla yrittämällä käveltiin lopulta sisään traikkuun. Vasta kun päästiin aloittamaan kotimatka, rauhoittui myös hevonen koppiinsa ja taittamaan matkaa. Kotiin päästyämme koko heinäverkko oli syöty tyhjäksi ja herra hevonen näytti hyvin rauhalliselta ja tyytyväiseltä itseensä. :) Kävelyiden ja jalkojen kylmäuksien jälkeen Dee pääsi nauttimaan päiväateriaansa ja sen jälkeen ulkoilemaan tarhaansa loppu päiväksi.

Ensi viikon treenit ja palauttelut menevät suurinpirtein seuraavanlaisesti:.
-Aamulla sunnuntaina käyn liinan päässä juoksuttamassa ja käydään kävelemässä sen päätteeksi maastossa tunnin lenkki. Tarkastetaan myös jalat vielä tänään (kylmäys, venyttelyt jne).
-Maanantaina maastokävelyä maasta ja venyttelyjä
-Tiistaina hieronta, kävelyä ja venyttelyä
-Keskiviikkona selästä pidempi maastolenkki kävellen sekä kentällä 10-15min verryttelyä kaikissa askellajeissa
-Torstaina Ompun valmennus
-Pe este-/kavalettitreeniä
-La lisää maastoilua

Eli suurinpirtein tällä kaavalla jatketaan seuraavaan viikkoon.

Ps. Voiskohan se ennenaikaisen lämmin kevät jo saapua, josta lehdet lupailivat?!

torstai 12. huhtikuuta 2012

Ihmisten pätemisongelma

Nyt, kun minulla on aikaa vapaapäivän kunniaksi istahtaa kunnolla koneelle, ja treenitkin alkavat vasta alkuillasta, minun on pakko oikaista muutamia speksejä Deen tasosta, meidän ja etenkin Deen etenemisestä, siitä kuka tuon hevosen on opettanut tähän pisteeseen ja ennen kaikkea siitä, että ei aina kannata luulla tietävänsä muiden asioita paremmin ja tunkea nokkaansa päteäkseen kaikkialle.

Dee aloitti ratsun uran reilu vuosi sitten. En meinannut saada tähän hommaan apua keneltäkään, mutta lopulta sain houkuteltua tallin omistajan pitämään Deestä kiinni liinassa kahdella ensimmäisellä ratsastuskerralla. Dee ei ollut helppo hevonen laittaa satulaan sen kipakan luonteen vuoksi. Se oli aluksi sitä mieltä, että ratsastaja täytyy saada alas hinnalla millä hyvänsä. Kauhukahvan voimalla sinnittelin Deen selässä ekan ratsastuskerran ja muistan, kuinka kaiken keskittymiseni keskitin siellä satulassa pysymiseen. En ole koskaan aikaisemmin tällaista nuorta laittanut satulaan, joka olisi niin kuuma, räjähtävä ja nopea.
Koska Dee ei ole mikään tyhmä, se tajusi ensimmäisen kerran jälkeen, että ratsastus voikin olla ihan hauskaa ja vihdoin kun pääsimme liinasta itseksemme kolmannella ratsastuskerralla menemään sujuvasti käynnissä ja ravissa. Tästä aika pian nuoret oppivatkin kaikissa askellajeissa työskentelyn. Deen ratsastukset kestivät ehkä 10-15min.

Kesäksi muutimme Tuomarinkartanoon, jossa pääsimme hyvien maastoteiden ansiosta maastoilun makuun oikein kunnolla. Saimme alkuun vetoapua tallimme eräältä suokkitammalta, ja näin oli Dee oppinut maastovarmaksi kaveriksi. Menin jo kolmannella kerralla yksin maastoon, vaikka sitä edeltävänä kertana olinkin tippunut Deeltä vauhdissa niin ketoon, että sain aivotärähdyksen ja olin pois pelistä pari päivää. Sain oivan muistutuksen siitä, että keskity jokaiseen tilanteeseen, äläkä jää killumaan selkään hurmoksessa ja vauhdin huumassa jonnekin seitsämänteen taivaaseen ;)

Kesällä Deen kanssa otettiin myös ensimmäiset hypyt. Dee oli heti alusta alkaen sitä mieltä, että maapuomikin pitää ylittää hyperinnokkaasti, loikaten puoltoista metriä korkealle ja esteen jälkeen vielä mahdollisesti riemupukittaa kääntäen samalla oikealle ja vähän vasemmalle. Taisin tulla yhden kerran ketoon tällaisessakin tilanteessa. Muutoin suurimmaksi osaksi Dee äkkäsi nopeasti mikä yksittäisten pikkuesteiden idea oli ja se hyppäsikin todella hyvällä energialla jo pientä rataa kanssani ollesaan vasta 3½ -vuotias kakara. Syksyllä Tuomarinkartanossa viimeisiimistä pikku estetreeneistämme jäi mahtava fiilis, kun esteitä aavistuksen jo korotettiin ja otettiin mukaan okseriakin tylsien pystyjen seuraksi. Olin niin tyytyväinen siihen, että Deen räiskyvästä ja kuumasta luonteestaan huolimatta halusi tehdä kanssani yhteistyötä niin hienosti ja ne parhaimmat hetket antoivat kyllä myrskyvaroitusta siitä, mitä Dee saattaa joskus tulevaisuudessa olevan.

Muutimme Deen kanssa Tuomarinkylän kesävintin suljettua Järvenpäähän pikkutalliin, jossa Dee sai olla aamusta iltaan ulkona. Päätin antaa Deelle kokovapaata tämän kokopäivätarhauksen ansiosta, koska tämmöinen ei ollut Tuomarinkylässä mahdollista lyhyiden tarhausaikojen johdosta. Deen päätehtäviin tuona aikana kuului lähinnä ulkoilu ja syöminen. Teki varmasti oikein hyvää sille! Yritin jonkin kerran aloittaa sen kanssa kevyttä liikutusta, mutta mutatarhat aiheuttivat kenkien tippumisen  jatkuvalla syötöllä. Tästä seurasi myös kipeytyneet kavion pohjat ja toinen etukavio, josta kenkä yleensä aina tipahti olikin jo kulunut lyhyemmäksikin kuin toinen. Sen lisäksi Deellä alkoi näkyä päivittäinen mutavellissä polvia myöten seisominen jaloissa, joihin syntyi riviä. Totesin, että meidän on pakko vaihtaa tallia, sillä tällä menolla Deellä ei ole enää toista etukaviota ollenkaan ja muutenkin, en voi treenata hevosta, jos pääsen yhden kerran selkään ja sitten taas joutuukin kaiken maailman syistä seisottaa sitä.

Tästä seurasi joulukuun lopulla muutto hienoihin puitteisiin Vihti DC:hen. Deen kengät ovat pysyneet jalassa siitä päivästä lähtien. Saimme vihdoin lyötyä myös oikean kokoiset kengät hevoselle, kun nyt viime kuukausina olemme joutuneet laittaa numeroa pienemmät, jotta ne pysyisivät edes jotenkin jalassa. Deen kanssa aloiteltiin pikkuhiljaa juoksuttaminen ja ratsastaminen kevyesti. Dee kulki sileällä alusta lähtien todella mielellään ja aloitimme vihdoin ottamaan vähän erinäisiä vaihteita ratsastukseen mukaan. Sen sijaan itsevarma hevonen olikin yhtäkkiä joka asiassa epäluuloinen muuttomme jälkeen. Se keksi, että maastossa ojat ja pienetkin urat ovat kuolettavan pelottavia, niitä ei voi ylittää. Traileriin menosta tuli hetkittäinen ongelma - kyllä, hevoselle, joka on kulkenut trailerissa tähän asti mainiosti ja kävellyt suoraan sisään. Myös kavioiden nostaminen on ollut vaikeaa - siis eihän sillä koskaan mitään kavioita ole puhdistettu, mitä se on? ;)) Hyppäsin pieniä kavaletteja Deen kanssa tammikuun alussa ja silloin ei ollut huomattavissa mitään vaikeuksia tämän hyppyhomman suhteen, kaikki ylitettiin, ja Dee meni eikä meinannut. Sen sijaan ensimmäisessä Nevalan valmennuksessamme oli yhtäkkiä kauheasti ongelmia, joita meillä ei ollut koskaan ollut. Ne tulivat minullekin ihan puskista enkä ollut ollenkaan etukäteen ajatellut, etteikö Dee edelleen hyppäisi hyvällä imulla kaiken mitä eteen laittaa. Jo pelkkä asenteeni tuohon valmennukseen mentäessä oli se, että "kiva päästä näyttämään kuinka hieno estenuori mulla on!" ;) Olin kuin puulla päähän lyöty, kun Dee aloitti valmennuksen kieltämällä maapuomeillakin. Noh, kyllä me valmennuksen loputtua mentiin ihan sujuvasti kaikki tehtävät, mutta kovan taistelun takana se oli eikä fiilis ollut lainkaan hyvä tämän valmennuksen jälkeen. Sen lisäksi Dee päätti tuolloin, kun olimme Dumista lähdössä, että traileriinkaan se ei enää mene ja olimme siinä lastaamassa hevosista mitään tietämättömän poikaystäväni kanssa.... onneksi saimme hetken ihmettelyn jälkeen Deen traikkuun ja matkasimme takaisin Vihtiin. Koko automatkan pohdin mikä sillä nyt on, kun kaikki on NIIIN VAIKEAAA!? Hetken pohdittuani totesin, että tällaistahan tämä hevostouhu välillä on, kokeneempienkin hevosten kanssa ja aina ei mene putkeen, että nyt täytyy vaan olla kärsivällinen ja ajan kanssa vaikka mennä vähän asioissa taakse päin ja aloittaa sieltä, sekä tehdä hevoselle helppoja asioita ilman minkäälaista painetta.

Tuon valmennuksen jälkeen kirjoitin tänne blogiinkin päivästä videoiden kera, joka taisikin sitten olla vika tikki, sillä anonyymit hyökkäsivät epäonnistumiseemme oikein toden teolla! Jännää, että en ole saanut ikinä sellaista kommenttivyöryä johonkin onnistumispostaukseeni, joten tuli oikein sellainen olo, että minua ja minun tekemisiäni seuraa henkilö(t?) ja oikein odottavat epäonnistumista, nauttivat siitä ja vielä mässäilevät sillä kirjoittelemalla nimettömästi minun blogiini, kuinka minun pitäisi yhden kurjasti menneen valmennuksen perusteella luovuttaa itse (kun enhän minä osaa) hetimiten hankkia joku guru ratsastamaan Deellä, joka on vähintään ammattilainen. Kauhea huoli oli näillä anonyymeillä, että MINUN hevoseni ei välttämättä enää hyppää ollenkaan. Ei auttanut selvitykset siitä, että koen pärjääväni ihan hyvin näinkin ja minulla on hyvät valmentajat apuna, sen lisäksi en ole itse mikään kokematon ratsastaja. Ei tämä toki ole ensimmäinen kerta, kun kuulen puskista tai muilta ihmisiltä, jonkun minullekin paljon tekemisissä olevan ihmisen arvostelevan hevosen pitoani. Olen saanut kuulla mm: kuinka teen liikaa Deen kanssa, ja että se menee rikki; kuinka teen liian vähän sen kanssa, se tarvii enemmän tekemistä; kuinka vaadin siltä liian vähän, en ole tarpeeksi topakka ratsastamaan; kuinka vaadin siltä kuitenkin ikäänsä nähden aivan liikaa; syötän sitä liian vähän; syötän sitä liikaa jne jne jne... lista on loputon. :D Kaikista hauskinta onkin, että näistä mitään ei ole tultu sanomaan minulle suoraan vaan kuulen näitä puheita ties minkä mutkan takaa ja nyt vielä uutena villityksenä nämä samat puhujat näyttävän iskevän treenipäiväkirjaani, eli blogiini, jota kirjoitan itselleni. Onnea vaan teille elämässänne! Samalla syötöllä, kun te jaatte kaikenmaailman asiantuntijohjeitanne hevoseni pidosta ja treenaamisestani, toivotan teidän keskittyvän omaan elämäänne, omiin tekemisiinne ja ehkä omiin eläimiinne ja huolehtimaan, että ne asiat ovat kunnossa. Nimettömänä neuvominen on pelkää vittuilua ja myös erittäin raukkamaista. Arvostan todella ihmisiä, jotka osaavat tulla puhumaan minulle suoraan omalla naamallaan. Tällaisia ihmisiä tosin näyttää olevan yllättävän vähän. Toistan vielä kerran, että minulla on taitavat valmentajat ympärillä, nykyisen tallimme myötä minulla on kunnia saada FEI -tason koulutuomariltakin suoraa palautetta hevosestani päivittäin jos niin tahdon tai sitä tarvitsen. Ainoastaan nämä oikeat ammattilaiset ymmärtävät sen, että joskus vaikeampaa koska hevoset eivät ole koneita(!!!), mutta vain todelliset taistelijat jaksavat yrittää vaikeimpienkin aikojen ylitse ja saavat sillä tulosta, eivätkä he toivota minua luovuttamaan hevoseni kanssa yhden epäonnistumisen johdosta!

Jos kommentointi ei pysy asiallisena, teen blogistani oitis yksityisen, jolloin sitä pääsee lukemaan vain harvat valitut jos hekään. En kirjoittele tätä sitä varten, että muut ihmiset pääsevät nautiskelemaan nimettömänä kommentointia ja pahoittamaan mieltäni. Minulla ei ole mikään tarve keräillä blogilleni katkeria lukijoita, kun kirjoitan tätä itseäni varten. Vielä vähemmän en toivo blogilleni sellaisia lukijoita, jotka ovat sielultaan mätämunia ja toivottavat toisille epäonnistumista, jotta itselleen tulee parempi mieli. En kaipaa tätä kautta mitään tietämättömien ihmisten neuvoja, jotka tekevät johtopäätöksiä Deen tasota vain tämän silloin tällöin tapahtuvan kirjoitteluni ansiosta. Se minkälainen Dee tänä päivänä on, on yksinomaan omaa käsialaani, jonka olen kovalla työllä tehnyt ja se minkälainen siitä tulee, on omaa käsialaani, johon on uhrautunut vuodesta aikaa enemmän, kuin muut ehtivät nukkua vuoden aikana. On ollut hienoa huomata, että hevonen toimii myös muiden alla, kuin itseni ja Juhollakin oli aika kova paikka nousta Deen selkään silloin, kun hevosen itseluottamusta olin vasta takaisin rakentamassa, mutta oman sairastumisen johdosta en pystynyt ongelmiamme lähteä ratkomaan loppuun asti. Olen saanut muilta, jotka oria on ratsastanut, pelkää positiivista palautetta sen toimivuudesta ja hyvästä ratsastettavuudesta.

Jatkossa, jos halutaan neuvoja jakaa, niin niitä saa minulle lähettää OMALLA NIMELLÄ sähköpostiin: heidi.patsi@hotmail.com, KIITOS! Voidaan keskustella sitten siellä tarkemmin asioista, jos koet tarvetta sellaiselle. Haluan pitää tämän blogin mielummin keskittyen itse asioihin, eikä siihen, että käyttäisin aikaa selvittääkseni ihmisille, joiden henkilöllisyyttä en edes tiedä, meidän elämästä, joka loppu peleissä ei kuulu kenellekään.

Loppuun haluan kuitenkin kiittää niitä muutamaa yhden käden sormilla laskettavaa lukijaa, jotka jaksavat usein kommentoida kivoja kommentteja ja yhtyvät aidosti kaikkiin minun ja Deen taipaleemme iloisiin onnistumisiin ja välillä myös niihin harmittaviin alamäkiinkin. Teitä on vähän, mutta olen todella iloinen teistä!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kevätterveiset...

Deeltä :) Tässä juuri tulossa tarhasta sisään ja yksi tallimme yksityishevosenomistajista oli napannut ihanan kuvan!


Ei meillä kyllä enää lunta ole noin paljon. Ihan viikossa kaikki hävinneet! Ihanaa! Ootan innolla, että kaikki pellot ja metikköpolut kuivuvat niin päästään kunnolla maastoilemaan. Unohdinkin kertoa, että Dee pääsi viime viikolla eroon sen puro-/ojapeloista. Tai en tiedä pääsikö kokonaan, mutta nyt me mennään kaikkien syvempienkin ojien yli itsevarmasti :) Meillä onkin ollut aikamoinen kriisi tuon asian kanssa, mutta kärsivällisyys palkitaan ja nyt ne eivät ole enää tuolle ongelmana ja suorastaan tykkää hyppiä niiden yli.

Dee oli eilen kevyellä liinan päässä hölkyttelyllä ja kävelyllä ja tänään kävin kokonaan vaan kävelemässä. Eli vapaita vietellään. Huomenna Deellä on Janitan kanssa Ompun valmennus ja ylihuomenna olisi mun vuoro, mutta sovittiinkin Ompun kanssa, jotta ei mene liian rankaksi, että otetaan aika kevyt treeni pe tai jos siltä tuntuu, niin jätetään se kokonaan pois, jotta löytyy virtaa nostella laukkoja ja hypätä pikkuesteitä kisoissa lauantaina. Ruokintaa joudun vähän laittamaan tuhdimmaksi nyt. Huomaa, että kevät tekee tähtävänsä karvanlähtöineen ja hormonitoimintoineen, joten tuntuu, että energiaa pitäisi saada vähän lisää, jotta jaksetaan treenatakin. Nyt Dee on syönyt taas hyvällä ruokahalulla kaikki heinänsä viimeiseen korteen.

Seuraavalla kerralla käyn läpi meidän sileäntyöskentelyjä sekä huomenna pääsen taas reenailee hienolla Ossi -ruunalla vähän vaativampia juttuja ja keskittyä enemmän itseeni ratsastuksellisesti :)

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Ei taaskaan estevalmennusta, mutta...



en ajatellut jäädä kotiin nuolemaan näppejäni valmennuksen peruuntumisen vuoksi, vaan suunnittelin simppelin pikkuradan, jonka rakensimme maneesiin ja hyppäsin itsekseni sitä Deen kanssa. Itselläni oli hiukan pallo hukassa selästäni johtuneen muutaman kuukauden hyppytauon ansiosta, eikä Deekään ole nyt hypännyt ainakaan kolmeen viikkoon. Tultiin lähelle ja välillä kauksi, eikä meinattu löytää hyviä hyppypaikkoja, mutta Dee oli innoissaan ja imi hyvin esteillä mikä olikin pääasia. Nyt vaan puomtyöskentelyllä tuo oma silmä paremmaksi, ja pikkasen täytyy saada treenattua esteiden välillä kontrollia, joten ehkä ensi viikolla luvassa tällaista. Tämä viikko onkin Deelle tapahtumarikas viikko, sillä parit sileän valmennukset ovat tulossa viikon loppupuolella sekä la suunnataan seuraestekisoihin harjoittelemaan hyppäämistä lisää ja kokeilemaan, päästäänkö yli 50cm tikuista vai jäädytäänkö totaalisesti... Eipä tässä ihan kauheasti ole tuota hyppäämistä päässyt treenaamaan ja voisihan sitä itsekin opetella taas ratsastamaan siistimmin, mutta lahjattomat harjoittelee, eikö se niin mene ;)


 





Olen pääsääntöisesti iloisen positiivisesti yllättynyt tämän päiväisestä hyppytreenin sujuvuudesta, vaikka rutiini puuttuu ihan kokonaan.

Tämä viikko on tosiaan Deelle vähän raskaampi pitkään aikaan ja ensi viikko täytyy suunnitella enemmän rauhallista maastoilua ja palautumista.
Noviisiluokkiakin uskaltauduin vähän tarkemmin katsastamaan KiPasta ja yritämme ainakin teoreettisesti tähdätä Riihimäellä ratsastettavaa toiseen osakilpailuun toukokuussa. Mutta suunnitelmathan voivat muuttua useammin kuin kerran ennen sitä, joten tämä on vain varovainen toive. Riippuu niin paljon siitä, miltä Dee tuntuu ratsastaa, ja siltä pohjalta lähdetään.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee :)

torstai 5. huhtikuuta 2012

No johan lähtee toimimaan!


 En ole vähään aikaa kerennyt sen kummemmin kirjoittelemaan työkiireiden ja siitä seuraavan väsymyksen johdosta, mutta nyt oli vihdoin vapaita ja tänään päästiin vihdoin Ompun valmennukseen (sekin peruuntunut tämän blogipimennon aikana pariin otteeseen kaiken maailman työkiireiden vuoksi).

Dee on ollut vielä viimeisen valmnenuksen jälkeen vähän "mitään sanomaton" ja välillä myös todella huono. Ei sinällään muuten, mutta en ole oikein saanut sitä herkäksi avuille, se on ollut vähän jäykkä ja kaiken lisäksi ollut vähän edelleen haluton syömään heiniään.

Nyt sitten olen liikuttanut sitä päivittäin tasaiseen tahtiin niin, ettei tosiaankaan niitä seisoskelu päiviä tule, mitä valitettavasti tuli pari viikkoa sitten kolmin kappalein peräkanaa. Tämän johdosta tallintyöntekijämme kertoikin, että kun en käynyt ja Dee on ollut vaan ja tarhaillut, se on taas vähän huonommin syönyt heinänsä, kun odottelee vaan mun tulevan tekemään sen kanssa jotain. Nyt kun olen liikuttanut sitä tasaisesti ja se on ollut liikkeellä joka päivä, välillä tehden töitä ja välillä vain verrytellen ja hupiliikkuen, on ruokahalukin palautunut normaaliksi. Tämä hevonen selkeästi tulee paremmalle tuulelle, kun saa tehdä joka päivä jotain ja mielellään vielä samaan aikaan päivästä joka päivä. Tämä nyt ei tietenkään kolmivuorotyön omaavana omistajana ole mahdollista järjestää vaan väkisinkin tulee päiviä jolloin käyn aamulla, ja taas päiviä jolloin illalla, mutta pääasia että liikuntaa on joka päivä.

Ollaan käyty selästä kävelemässä aika paljon maastossa, jossa meillä on tullut uusia ongelmia - ojat ja pikku purot! Hui kauhistus! Ei meillä tällasia kauhun kohteita vielä Dumissa maastoilessa ollut, mutta nyt Vihdissä ollaan saatu useammin kuin kerran ja kaksi keskustella että mennäänkö ojan yli vai ei. Parhaiten Dee rohkenee mennä, jos on joku toinen hevonen menossa edeltä ja yritänkin välttää yksin menemästä minnekään vaikeaan paikkaan, jotta ei tarvitse turhaan lähteä "tappelemaan". Mielummin tilanteista ei tehdä nyt mitään isoa juttua, vaan mennään turvallisen kaverin kanssa perässä. Yksin oltaessa Dee menee purojen yli mielummin peruuttaen kuin oikein päin... Muutenhan Dee ei maastossa pelkää mitään ja se tykkää mennä myös vähän lujempaa pelloilla jos vaan mahdollista ja vauhdissa se ei edes kerkeä katsella mitään puroja ja veden virtauksia ;)

Eilen Dee pääsii riekkumaan maneesiin vapaaksi, ja juoksutettiin ori poikaystäväni kanssa yhdessä. Harmi ettei älytty ottaa videota, meinaan tuona iltana mentiin LUJAAAA! :D Onneksi olin suojannut jalat niin huolellisesti kuin mahdolista, sillä Dee meni niin lujaa kuin jaloista vaan irti lähti ja käännökset tehtiin lähinnä taktiikalla "sladissa kurvit" tai äkkijarrutus ja ilmassa tehdyn uukkarin kautta takas toiseen päähän maneesia... Ainakin taisi paikat aueta, jos oli jotain vähän jumissa ja mielikin pääsi vähän tuulettumaan...

Sileän työskentelyssä olen nyt yrittänyt ihan viime päivinä kiinnittää huomiota siihen, että saan sen todella pyöreäksi ja mahdollisimman eteen alas edelleen. Se on ollut vähän haastavaa, kun Dee kulkee aina mielellään vähän ilman selkää, mutta tämä toimii päivä päivältä jo paremmin ja paremmin ja nyt tänään Ompun valmennuksessa Dee oli ihan todella hyvin avuilla ja astetta notkeampikin. Tehtiin ekaa kertaa suoralla uralla vähän avotaivutusmaista, joka toimikin todella hyvin venyttelynä ja Dee rupesi kulkemaan kokoajan paremmin eteen ja irtonaisemmin, sekä hakeutui paremmin kuolaimelle. Laukat nousi tänään todella kivasti, ei ehkä parhaimpia nostojamme, mutta nousivat kuitenkin sen kummempia pukitusta tai jäkitystä. Etenkin laukat pyörivät todella hyvin, oikeaan suuntaan Dee meni vähän liiankin lujaa. Todennäköisesti tämä johtuu vain siitä, että oikea kierros on se heikompi suunta ja vauhti korvaa virhee periaattella Dee mielellään kulkee vähän lujempaa kun tasapaino ihan riitä kantamaan niin hyvin. Vielä pitää jatkaa ajatuksella, että saisin orin todella rennoksi ja selän pyöristymään. Nyt ollaan kuitenkin menossa oikeaan suuntaan ja Dee tuntui tyytyväiseltä ja hyvän tuuliselta koko ratsastuksen ajan sekä tuntui, että se kokoajan yritti keskittyä ja tehdä parhaansa. IHANA LUONNE! <3 Edelleen olen yrittänyt ahkerasti venytellä Deen ennen ja jälkeen ratsastuksen ja tuntu, että tästäkin on ollut hyötyä. Dee lisäksi tykkää tästä venyttelystä ihan kauheasti :)









Siinä oli vähän kuvia meidän tän päivän valmennuksesta. Ja tosiaan edelleen laadulla ei päästä kehuskelemaan, kun tää mun kamerapolitiikka ei vielä ole oikein kunnossa edelleenkään (huoh...), mutta kyllä noista kai nyt jotain taas näkee :)

Deen lisäksi olen päässyt ratsastamaan Ossilla, 15 -vuotiaalla osaavalla KWPN -ruunalla, josta taisin joskus aikaisemminkin mainita. On ollut todella hyvä päästä menemään muillakin hevosilla, ja etenkin näin osaavalla, joka osaa sarjavaihdot kakkosilla jne, vaikkakin vähän ruosteessa se on pidemmän jalkasairastelujen jälkeen. Nyt sillä on päässyt menemään pienissä pätkissä ja se on ollut todela hyvää vastapainoa mun treenailuun, mikä tosiaan on painottunut viime vuosina vaan näihin raakileisiin. Huomaan, että olen saanut ihan uudet otteet Deenkin ratsastamiseen tämän kiva ruunan vuoksi.

Deen kanssa päästään vihdoin Juhon valmennukseen ensi maanantaina! Sitä olenkin odotellut kuin kuuta nousevaa ja nyt pitäisi vähän katsella jotkut hyvä harkkakisat alle, jos hyppääminen sujuu hyvin. Olisi myös kiva vielä ehtiä yhdelle Nevalan valmennuksellekin osallistumaan, mutta katsotaan mitä kaikkea ehdimme tehdä, kun näin nuorella ei viitsi ihan liikaa vielä tehdä.

Mutta ihanaa, että ollaan taas Deen kanssa päästy vauhtiin treenien kanssa ja ennen kaikkea ollaan saatu asiat toimimaan oikeaan suuntaan ja kehitystä tapahtumaan, olen siis todella todella tyytyväinen tähän tilanteeseen mikä meillä nyt on ja into sitä myöden on omalla kohdallani vaan kasvanut, kun on saanut taas jotain järkeä ja järjestystä kaikkeen tekemmiseen. Selkänikään ei ole enää oireillut muuta kuin satunnaisella puutumisella!

Hymyssä suin siis kesää ja mahdollisia kisojakin kohti ;)

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017