torstai 31. toukokuuta 2012

Tää päivä

Mulla on ollu jo pidemmän aikaan kaikenlaisia ajatuksia mielessä, mistä olisi kiva kirjoitella, mutta aina kun istahtaa koneelle, niin pää raksuttaa tyhjää tai en vaan saa ulosantia aikaiseksi. Johtuneeko siitä, että olen tuntenut itseni taas viime viikkoina ihan yyber super väsyneeksi - ei millään tavalla normaaliväsymystä, vaan jotain ihan älytöntä, jota vielä tähän mennessä kukaan ei ole ymmärtänyt mitä tuolla sairaanoloisella väsymisellä tarkoitan. Jos antaisin itseni nukkua, nukkuisin vuorokauden putkeen tai enemmänkin. Päätä särkee tällä hetkellä jo viidettä päivää putkeen ja tuntuu, että veto on veks... aivan yllättäen. Näitä mulle tulee aina tasaisin väliajoin, ja silloin on arjen pyörittäminen todella raskasta. Lisäksi tuntuu, että olen taas kauhean tapaturma-altis mm. tuohon potkaistuun jalkaan, joka kylläkin onneksi on jo ihan ookoo, ja ei satu paljon yhtään, jos laittaa laastarin suojaamaan haavaa. Ainoastaan ratsastussaappaat vähän kiristää, kun nilkka on aavistuksen turvonnut.

Tämän päivän piti lähteä sillä käyntiin, että olin laittanut eilen illalla kello soittamaan 07:30, jotta ryntäisin heti aamusta tallille hoitamaan sekä Deen, että 15 veen puoliveriruuna Ossin, sillä olin luvannut taas tälle viikolle ottaa tuon ihanaluonteisen ruunan hoidettavakseni omastajan kiireiden vuoksi. No, ei siinä mitään... en saanut itseäni ylös. Tää ei ole enää mitään normaalia, että "kunhan vain ottaisin itseäni niskasta kiinni ja nousen" vaan kroppa tuntuu veltolta, silmät eivät vain pysy auki ja jos yrittää, niin vihlova päänsärky kyllä tekee siitä erittäin epämukavaa. Heräsin lopulta noin klo: 11:00... suunnattomaan v*tutukseen, kuinka aamu meni taas tällä tavalla. Toisin sanoen, nyt joudun tekemään loppupäivän ja -illan suunnitelmat uusiksi, ja hoitaa hevoset myöhemmin tänään. On kauheaa, kun tekisi mieli tehdä kaikenlaista kivaa, mutta ei vain kykene liikuttaa edes raajaansa mihinkään suuntaan... Tiedän tämän kuulostavan hullulta sellaisen korvaan, jolla ei vastaavaa ole koskaan ollut.

Nyt olen hälyyttävästi alkanut huomata, että laihdun vähän liikaakin ja johtuen siitä, en jaksa mennä jääkaapille ja laittaa jotain syötävää... kyllä aivan totta, minä joka rakastan syömistä. Tämä pistää oravanpyörän käyntiin, eli tunnen lisäksi suunnatonta uupumista, en jaksa syödä kunnolla eikä oikeastaan ole nälkäkään ja olen entistä väsyneempi.


Deen olen silti hoitanut ahkeraan tässä viime päivinä. Eilen ratsastin sen uudestaan kolmipalanivelillä ja ori tuntui ihan suunnattoman hyvältä. Kentällä harjoiteltiin siirtymisiä, paljon siirtymisiä! Ja myös muutamia peruutuksia. Laukat nousi kivasti ja laukka pyöri upeasti! Tuntui, että ensimmäistä kertaa sain takaosaa kunnolla alle ja selkää pyöreäksi. Olin aivan äimän käkenä, sillä menin taas meidän nykyisellä satulallamme, kun vielä(kään) ei sopivaa ole löytynyt.
Nyt odotellaan sitten Hipposportin satulansovitusaikaa, jonka varasin meille puolentoista viikon päähän. Toivottavasti saataisiin sopiva satula löydettyä ja toivottavasti meille ei vain myydä jotain satulaa, koska meillä on jo satula joka joten kuten menee, enkä missään tapauksessa halua sitä vaihtaa huonompaan vaihtoehtoon. Vähän jännittää koko juttu, ettei mene ihan persiilleen koko satulakeissi, koska pari tuntia on aika minimaalinen aika meidän elämästä löytää ja kokeilla sopiva satula... En usko, että sellaista löytyy heti. Lisäksi, kun kokeilen Deetä vieraassa paikassa ratsastaa, eli tilanteessa kun ollaan satulastudiolla, ei hevonen ole oma itsensä muutenkaan. En saa luotettava kuvaa mistäkään satuloista siellä yhdellä parin minuutin kokeilulla. Siispä mieleeni on jo tullut vaihtoehto peruuttaa koko aika, koska se tuntuu jotenkin niin turhalta.

Noh katsotaan nyt, onhan tässä vielä aikaa. Pääasia, että Dee on kulkenut edelleen tosi kivasti näin muuten, en voi valittaa. Lisäksi oripoika on ollut todella hyvän tuulisen oloinen pitkän aikaa ja etenkin sen jälkeen sen mieli on piristynyt huimasti, kun on päässyt aloittelemaan vihreän syöttelyt. :) Ensi viikolla hepat pääsevät laitumille tarhailujen sijaan. Tällä hetkellä olen suhteellisen tyytyväinen siihen, missä jamassa Dee nyt on, eikä sen kanssa tarvitse jatkaa muuten kuin hyvän mielen pitämistä yllä. Muutoin se on aika valmis nelivuotias pakkaus. Katseet on jo käännetty viisivuotiskauteen ja sen vuoden varaan olen jo jonkin verran suunnitelmia laittanut, mutta niitä en nyt paljastele vielä, kun kaikki on niin epävarmaa.

Sen sellaista tällä kertaa. Taidankin tästä mennä vielä muutamaksi tunniksi nukkumaan, jos vaikka uudella innolla sitten illemmasta sinne tallillekin lähtisi huristelemaan tai ylipäätään löytäisin jostain energiaa yllättäen... Jos jollain on jotain neuvoja ja konsteja siihen, miten saa itsensä pirteäksi ja unen tarpeen pienemmäksi niin saa toki kertoa... Tosin taitaa olla, että seuraavaksi vuorossa on verikokeiden ja muiden tutkimusten ottaminen, sillä kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet muistuttavat pelottavan paljon omiani...
6

tiistai 29. toukokuuta 2012

Puolentoistavuoden takaisia Hollannin treenivideoita


Katselin vanhoja videoita ja kuvia koneelta, ja jäin katselemaan Deen treenivideoita Hollannista, kun Dee oli siellä valmisteltavana oripäiville. En ole tainnut juuri näitä koskaan missään julkaistakaan, joten nyt kun ei ole oikein mitään uutta kerrottavaakaan (paitsi, että Dee kopsas mua vahingossa kaviollaan nilkkaani niin, että tuntuu ja nyt pienellä breikillä ratsasteluista joudun sen takia olemaan, kunnes jalka sietää taas kosketusta ja mahtuu saappaaseen... Ei ole onneksi murtunut, vaikka sitäkin ehdin jo pelätä, niin kipeä se oli), niin ajattelin nämä laittaa näytille. Videot ovat siis yhdeltä vierailukerraltamme syksyltä 2010, jolloin ori oli 2,5 -vuotias.





Aika kovaa menoa nuorelle hevoselle!

3

maanantai 28. toukokuuta 2012

Treeniä treeniä



Olen yrittänyt mahd. vähän nykyisellä satulallamme ratsastaa ja viime viikko menikin siis lähinnä juoksuttaen ja maastossa maasta kävellen. Nyt on ollut niin kuumia kelejä, että tuntuu hevonen hikoavan pelkästä kävelystäkin... mutta en valita, tätä kesää on odotettu jonkin aikaa! :)

Perjantaina oli Juhon valmennus ja tehtiin meille erittäin kehittävää harjoitusta. Meillä on nimittäin viime aikoina ollut vähän jarrut hukassa esteillä ja välillä maastossakin. Dee ei ryöstä, kyllä se antaa jossain vaiheessa kiinni, mutta se on aivan liian hidas pidätteille ja vauhdissa tilanteet tulevat nopeasti, joten tällaista on hyvä nyt lähteä välillä harjoittelemaan, kun ollaan saatu eteenpäinpyrkimys esteillä kuntoon.

Aloitettiin ihan alkuun maapuomeilla ravissa pientä "rataa". Viisi metriä ennen jokaista puomia piti hiadastaa käyntiin, askel - pari käynnissä ja taas siirtyminen takaisin raviin, ja ravilla puomien ylitse. Oikeassa kierroksessa minun piti tehdä voltit oikealle heti, kun Dee rupesi itse vänkäämään lapaedellä sisälle päin, mitä se usein tähän kierrokseen tekee. Tällaisissa tilanteissa Dee siis kääntää pään ulos ja lähtee vaaan ajautumaan jyrkästi oikealle, ja tässä tilanteessa usein itsekin ratsastan väärin etsimällä tuntumaa takaisin molemmille ohjille, jolloin lähden vaistomaisesti vielä lisää asettamaan ulos ja soppa on valmis. Vasempaan kierrokseen tämä ongelma on paljon pienempi. Eli todella paljon kontrollin hakemista oli, jotta saisin hevosta vähän enemmän kuulolle.

Jossain vaiheessa puomit nostettiin maasta pieniksi, n. 50cm, esteiksi ja jatkettiin tehtävää edelleen ravissa, jossa hevosen täytyy enemmän miettiä mihin koipensa laittaa, eikä se voi ryysätä esteille. Hidastukset käyntiin muutettiin nyt vain puolipidätteiksi, jossa piti selkeästi tulla odottava reagtio. Jonkun näköistä valoa tunnelin päässä on, mutta Dee on niin innoissaan esteistä, että kun sen ohjaa esteelle, niin se tiputtaa ilmeisesti korvat ja kuuloaistin pois matkasta, ja laittaa tallan pohjaan.... :) Edelleen tilanteissa, joissa hevonen yrittä lähteä oikomaan lähdin tekemään ravivoltti, jotta saan sen takaisin sisäpohkeelle ja asetuksen sisälle.

Esteitä nostettiin kun tehtävät alkoivat sujua, ja aloitettiin tulemaan laukassa. Edelleen mielessä piti olla kontrolli ennen esteitä, eli puolipidätteet ennen estettä eikä saanut päästää hevosta liian pitkäksi. Dee tuntui todella vahvalta laukassa ja jouduin todella tsemppaamaan, etten itse lähtenyt siihen vetokisaan mukaan mitä se yritti kokoajan tarjota, vaan annoin pidätteitä ja uskalsin myös oikeilla hetkilllä vähän hellittää pitäen tuntuman kuitenkin kokoajan mahdollisimman tasaisena ja etenkin niissä vetotilanteissa yläkropan pystyssä, etten lähde nojaamaan eteenpäin ja samalla alapohkeen rauhallisena paikoillaan. Todella paljon siis mietittävää omaankin kropan hallintaan, joka onkin mennyt vähän retuperälle viime vuosina, kun on vain ratsastellut näitä nuoria satulaan laitettavia, missä yleensä vain mietin, että pysyn selässä hinnalla millä hyvänsä :)

Jatkettiin tehtävää eräällä suoralla linjalla, johon kuulemma piti tulla ihan helpot kuusi askelta... noh... me tultiin Deen kanssa se aina sujuvalla viidellä. Deen laukaka ei oikein vielä pysty säätelemään, vaan se on se peruslaukka mikä sillä ratsastaessa on tai sitten vielä enemmän eteenpäin, mutta siinä kaikki. Ihan ymmärrettävää nelivuotiaalta juniorilta, joka vasta pikkuhiljaa on oppinut ylipäätään oikein kantamaan ratsastajaa laukassa ja jolle ne laukannostot edelleen saattavat olla kompastuskivi, kun on suhteutettuna kroppaan aika pitkät jalat ja laukka itsessään on luonnostaan iso ja voimaton näinkin pienelle hevoselle. Yritettiin löytää suoralle linjalle sen kuusi laukka-askelta, ja taisimme siinä kerran onnistua, mutta sekin vahingossa. En kertakaikkiaan saanut Deetä takaisin lyhyeksi ensimmäisen esteen jälkeen, jonka se hyppäsi aika laakeasti ja sen jälkeen pääsi aina pujahtamaan pitkäksi. Lisäksi tällaisilla suorilla linjoilla välissä tuntuu, että Dee tekee omat päätöksensä siinä eikä juurikaan kuuntele pilottia selässään. Se on vähän sen oloinen, että "kyllä mä tiiän mitä mun pitää tässä tehdä, joten pidä sä vaan kiinni ni mä hoidan!"...

Seuraavalla videolla näkyy hyvin tätä suoranlinjan harjoittelua. Saatiin tehtäväksi myös jossain välissä ottaa suoraan seis esteiden välille, koska Dee ei yksinkertaisesti enää ottanut kuuleviin korviinsa apujani, niin vahvaksi se kävi. Pysähdyksiä emme ole muutenkaan ihan kauheasti vielä harjoitelleet, niin haastavaksihan tämä kävi. Mutta edelleen - erittäin hyvää treeniä meille!

 
 
Täytyy kesän aikana harjoitella paljon näitä pidätteisiin vastaamista ja saada Dee takaisin herkäksi. Mutta positiivista tässä on se, että se on noin innoissaan ja tarkoitus ei ole sen intoa missään tapauksessa laannuttaa. Lisäksi minun on keskityttävä paljon omaan istuntaani ja apujen käyttöön. Sileän treeniä puomien kanssa täytyy ottaa, ja saan avukseni ystäväni Miljan vähän sparraamaan meitä tässä perus työskentelyssä lähipäivinä mahdollisesti, mistä uskon olevan meille todella paljon hyötyä!

Näihin tunnelmiin. Deestä ja meistä ei nyt ollut videoiden lisäksi kuvia, mutta pakko laittaa kesäkoirastani Veetistä pari kuvaa, kun olimme Nuuksiossa kavereiden kanssa ja Veetillä oli (taas) vauhti päällä :)





<3


0

perjantai 25. toukokuuta 2012

Ensimmäinen vastaanottamani blogihaaste :)

En olekaan aikaisemmin näitä tehnyt, eikä varmaan siitä syystä kauhean usein haasteita minulle tarjoillakaan. En nimittäin tykkää blogissani käydä liian henkilökohtaisia asioita minusta, mutta tässä haasteessa pystyn sivuamaan ja kertomaan asioita, joita haluan kertoa ja jättää kertomatta, joista en niin välitä huudella kaikelle kansalle :) Kiitos Idalle haasteesta!


Ohjeet olivat seuraavanlaiset:
*Nimeä 15 bloggaajaa toteuttamaan sama haaste
*Ilmoita heidän nimeämisestään heidän blogeissaan
*Jaa 7 faktaa itsestäsi
*Kiitä bloggaajaa, joka nimesi sinut
*Lisää Versatile Blogger award -kuva blogitekstiisi

Eli aloitetaan sitten itse aiheesta, eli kerron 7 faktaa itsestäni, joita ei mahdollisesti kukaan minua enempää tunteva henkilö saata tietää minusta ;)

Ensimmäinen fakta: Olen nautiskelija- ja taiteilijasielu. Rakastan esimerkiksi piirtämistä, kodin sisustamista, pianon soittoa, laulamista, kuvaamista ja musiikin kuuntelua. Piirtämisestä sain jo yläasteen päätyttyä kuvisstipendin. Piirrän mieluiten (yllätys yllätys) hevosia, koska ne ovat niin ilmeikkäitä ja kauniita eläimiä, joista kuvastuu samaan aikaan voima ja herkkyys, mutta myös muut eläimet luonnistuu hyvin... tai riippuu tietenkin eläimestä. Ihmisiä osaan kaikista huonointen piirtää, mutta harjoittelun kautta muutama itseäni tyydyttävä ihmisen muotokuvankin olen saanut aikaiseksi. Musiikista sain myös sekä lukiossa, että yläasteelta stipendit. Omistan oman pianon, ja joskus kun(?) ostamme ison talon missä on riittävästi tilaa, ja tietenkin sitten, kun on niin paljon rahaa, ostan valkoisen flyygelin. Mitään hienompaa soitinta en tiedä, kuin flyygeli. Olen laulanut kuorossa ihan pienestä pitäen ja laulanut myös sooloja jossain esityksissä, nykyään tosin enää en. Laulan silti aika usein ja mielelläni autossa radion tahtiin. Olen musiikkimaultani todella avarakatseinen, tykkään kuunnella laidasta laitaan. Tosin aivan raskas hevi ei niin paljon uppoa, mutta jonkin näköistä hevimusiikkiakin on "joutunut" ja päässyt kuuntelemaan, koska pikkuveljeni on hevibändissä rumpalina (Tämä bändi muuten pääsi pari viikkoa sitten Radio Rockin Rockstarba kilpailun 5 parhaan joukkoon! Jos jotakuta kiinnostaa, niin kyseisen bändin musiikkia pitäisi löytyä Youtubesta bändin nimellä Seraphiel :) Menipä mainostamiseksi....) Palatakseni vielä omaan musiikkimakuuni, niin illanvietto ei lähde käyntiin ilman, että laittaa kajareista volat kaakkkoon. Autossa myös tärykalvot pääsevät koetukselle, enkä siksi kovinkaan usein huomaakaan, että autosta kuuluu epämääräistä kolinaa ja varoitusta mahdollisesta hajoamisesta, ennen kuin se jo hajoaa... Valokuvaamista harrastelin aikaisemmin enemmän, kun oli kamerat ja laitteet. Nyt meillä on aina välillä poikaystäväni työnantajan kamera lainassa, joten kuvaaminen edelleen on harmittavan harvinaista.
Omaa kotia olen aina tykännyt sisustella, ja vuosi sitten muutettuamme isompaan asuntoon innostuin sisustelusta todella. Koti vain ei tunnu koskaan tulevan valmiiksi... Joko inspiraatiota latistaa rahatilanne, joka useimmiten uppoaa enemmän hevoseen ja sen hyvinvointiin, kuin kodin ulkonäköön. Mutta toisaalta kotiin kannattaa välillä myös panostaa, koska se on paikka jossa haluan viihtyä kaikista parhaiten. Voin joskus laitella kuvia meidän kodista ja kesäparvekkeestamme, kunhan taas kamera on käytössä :)
Vapaa-ajat, jos sellaista joskus on, käytän mielelläni nautiskeluun. Näin kesällä se tarkoittaa sitä, että liikutan baaden baaden tuolin parvekkeelle aurinkoon, kuuntelen jotain hyvää rauhallista musiikkia, sekoittelen hyvän drinkin ja sitten vain olen, ajattelen kaikkea muuta kuin arkea ja grillaan itseäni 8)


Toinen fakta: Jos vain voisin, matkustelisin enemmän kuin mitä nyt. Matkustaminen avartaa ja siinä saa jättää kaikki huolet taakseen hetkeksi aikaa ja elää sitä hetkeä täysillä. Tämänhetkinen elämäntilanteeni ei sitä kuitenkaan ihan hirveästi salli. Olen kuitenkin iloinen kaikista niistä ulkomaanmatkoista, joita olen saanut kokea. Parhaimpana reissuna on mielessä vuonna 2010 Kreikan matka, joka oli aivan mieletön ystäväni kanssa :) Reissusta jäi paljon hyviä muistoja ja meillä oli hauskaa isolla H:lla!
Myös muualle olen tehnyt elämän aikana muistorikkaita matkoja mm: Intiaan, Kreikan Kosille, Hollantiin, Saksaan, Belgiaan, Irlantiin, Norjaan... Tänäkin vuonna toivottavasti pääsemme lähtemään jonnekin. Se on aina vaan hirveän iso järjestelykysymys hevosenomistajalle, jonka tulot eivät riitä näihin Elviksen menoihin. Tulevaisuudessa haluan matkustaa pidemmäksi aikaa Australiaan, jossa poikaystäväni on asunutkin pidempiä aikoja viime vuosina, kunnes tapasi minut ja joutui jäämään hyytävään Suomeen :D

 



Kolmas fakta: Olen kaupunki-ihminen. Olen syntynyt Helsinkiin, asunut aina Helsingissä. Ja aina kerrostalossa. Joskus pienenä unelmoin maalle muutosta, mutta nyt vanhempana en pystyisi muuttamaan edes Tuusulaan, joka nyt kuitenkin on vielä siedettävän matkan päässä Helsingistä. Pääperiaatteena on, että en halua muuttaa Kehä III ulkopuolelle. Tuntuu, että iso osa elämääni on sen sisäpuolella (talleilua ja hevostelua sekä sukulaisia lukuunottamatta). Mietin juuri tänään tallilla, että miltä tuntuisi asua näissä maalaismaisemissa ja totesin, että kesällä se vielä menisi jos ei olisi niin tuhottomasti hyttysiä, mutta talvella varmaan masentuisin ja muuttuisi hulluksi, kun ympärillä on pelkkää pimeyttä, katuvaloja ei missään ja kaiken maailman metsäeläimet koputtelisivat ikkunaan. Kaipaan sosiaalisia kanssakäymisiä paljon, elämän ääniä ja sitä loputonta liikenteen virtaa. Tunnen oloni mukavaksi, kun välimatkat ovat niin lyhyet. Rakastan Helsinkiä kaupunkina ja etenkin kesäisin Helsinki on yksi kauneimmista kaupungeista mitä tiedän. Tulevaisuudessa olisi mukava omistaa kämppä Helsingistä merenrannalta. Jos joutuisin muuttamaan pääkaupunkiseudulta, niin ainoa suunta olisi ulkomaille.



Neljäs fakta: Olen hirveän ankara itselleni. Vaadin monessa asiassa täydellisyyttä. Jos lähden jotain tekemään, haluan tehdä sen kunnolla yhden kerran, kuin monta kertaa huonosti. Tämä pätee niin hevosen hoitoon, kuin kodin siivoamiseen tai johonkin projektiin. Usein käykin niin, että käytän hirveästi energiaa yhteen asiaan, eikä energiaa enää jää niihin muihin hoidettaviin asioihin, jolloin "viisaana" jätän loput asiat mielummin tekemättä, kuin että ajattelisinkaan lähteä hutiloimaan niitä. Tosin hevosen hoidossa en halua jättää tekemättä mitään, mitä olin suunnitellut. Vaadin täydellisyyttä myös oman kuntoni ja välillä myös ulkonäköni kanssa. Onneksi talleilu on ajoittain pakottanut minua löysäämään nutturaa, eikä aina voi olla tip top, ja joskus välillä olen jo ihan nauttinut siitä, että näyttää suorastaan petolinnun peräsimeltä tallilta tullessaan :) Täydellisyys ei silti tarkoita sitä, että elämä olisi useinkaan kauhean järjestyksessä. Monesti minulla on niin monta rautaa tulessa, jolloin esimerkiksi auton huoltaminen, kunnossapito ja siisteys jää listalla viimeiseksi, jonka siis suoritan vasta sitten kun kaikki muut asiat ovat jo järjestyksessä. Ankaruus näissäkin asioissa näkyy siinä, että stressaan kaikkia rästissä olevia hoidettavia asioita. En viihdy kotona, jos en ole saanut aikaiseksi siivota. Tällöin olen kärttyinen ja ahdistunut, vaikken siltikään välttämättä saa mitään aikaiseksi. Huonoina päivinä on siis tukka sekaisin, naama turvonnut liiasta napostelusta, hevonen kiukutteleen, kotona on tiskivuori, koira oksentanut matolle ja istun vain murehtimassa näitä asioita kotona neljän seinän sisällä, enkä halua vastata puhelimeen, kun ärsyttää niin paljon :D

Viides fakta: Pelkään vähän asioita, mutta tällä hetkellä pahimmat pelkoni olisi hukkuminen tai lähimmäisten menettäminen. En ole koskaan ollut sinut veden kanssa. Olen huono uimaan. Pysyn kyllä pinnalla, mutta eteenpäin en pääse. Sukeltaminen on paljon mukavempi vaihtoehto mielestäni, mutta koen veden silti erittäin uhkaavaksi elementiksi. Meri on asia, joka saa minut haukkomaan henkeä, sekä ihastuksesta että kauhistuksesta. Se on kaunis katsella, ja kiehtova, mutta sinne uimaan ei tee niinkään mieli mennä. Olen parisen kertaa ulkomailla ollessani pelleillyt meren ranta aallokossa, jolloin on käynyt niin, että olen joutunut aallon lyömänä hetkeksi uppeluksiin, kuin "pesukoneen linkoukseen". Niinä hetkinä on elämä vilissyt hetken silmieni edestä.
Minulla on maailman paras perhe ja rakastan kaikkia lähimmäisiäni todella paljon, ja ajoittain aina pelkään että jollekin heistä sattuu jotain, ja menetän heidät. Kaikkien heidän läsnäolo on se, miksi vaikeinakin hetkinä itse jaksan tsempata.
Muuten olen aika rämäpää, eikä pelko ole ensimmäinen mielessä, kun Deen kanssa laukkailee, tai harrastaa jotain muuta vauhdikasta, kuten lumilautailua. Olen kyllä harmikseni kuitenkin huomannut, että olen vanhemmiten alkanut enemmän epäröimään asioita, joita aikaisemmin lähdin suin päin toteuttamaan...

Meidän perhe.. herra hevonen vain uupuu kuvasta :)

Kuudes fakta: Pienenä sanoin, että isona minusta tulee joko eläinlääkäri tai olympiavoittaja esteratsastuksessa. Kumpikin tuntuu aika kaukaiselta tällä hetkellä, mutta unelmiahan ne vieläkin ovat ;) Voisin olla myös kausittain raksatyömaalla "jyrän"kuski, talvella aura-auton kuljettaja, joskus poliisi, joskus vaatesuunnittelija tai jopa laulaja. Ikinä en kuitenkaan haluaisi käyttää aikaani työhön, jossa minua ei arvosteta joko asiakkaiden tai työnantajan puolelta. Olen kova tekemään töitä, mutta mielenkiintoni panostamiseen lopahtaa samantein, kun koen joutuvani epäreilun kohtelun alaiseksi. Siksi, oli ala sitten joskus mikä tahansa, paras työympäristö minulle on olla itsenäinen yrittäjä, eikä kenenkään käskytettävänä.


Seitsämäs fakta: Olen aika onnellinen tämän hetkiseen elämäntilanteeseen, vaikka pientä väsymystä ja stressiä on pinnalla ollut liian pitkään ja aina unelmoin sekä tavoittelen uusia asioita. Rehellisesti sanottuna muutoin asiat ovat viimein hyvin lähes kaikilta osin. Yritän arvostaa tätä tilannetta, sillä tiedän ettei se ole itsestään selvyys. Vaikka olenkin luonteeltani äkkipikaisesti ajoittain liian pessimisti, osaan kääntää asiat lopulta hyvin päin. Siihen positiivisuuteen tarvitsen kuitenkin päivittäin 10 tuntia hyvää unta, jotta tällainen ajattelu onnistuisi. :)

Siksi seuraavaksi onkin kömmittävä pikaisesti nukkumaan, kello näyttää karmaisevat 02:24. Yritän tässä epätoivoisesti kääntää päälaelleen kääntyneen unirytmini taas normaaliin.

En keksi haasteelle 15 osanottajaa, mutta laitan nyt muutamalle eteenpäin. Alkuperäisen Versatile Blogger award -kuvan seuraavat haasteen vastaanottajat saavat kopioitua Idan blogista, jolta itse haasteeni sain. Blogin linkki löytyy postauksen alkupäästä.

Lähetän haasteen seuraavien blogien pitäjille:
Janitan elämää
Lahjattomat treenaa
Pikkuaasinseikkailut
Ratsuiluja
Welcome to the Balé
8

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kuulumisia


Deen kanssa kokeilin viime torstaina tuota Prestigen Michel Robertia, ja se tuntui todella hyvältä. Ainoastaan satula oli istuin kooltaan liian iso myöskin, ja olisi saanut olla edestä leveämpi. Mutta selkäkanavan leveys antoi riittävästi tilaa, ja satula istui muuten suoer hyvin, ja Dee käytti selkäänsä paremmin kuin aikaisemmin. Sen lisäksi sain ratsastettua sitä pohkeella eteenpäin, mitä se on vastustellut viime aikoina todella paljon potkimalla ja pukittamalla, etenkin laukassa. Nyt Dee liikkui innoissaan pohkeesta eteenpäin ja tuntui siitä syystä hyvältä ratsastaa, kun se oli niin hyvin itse liikkumassa eteenpäin. Anoastaan satulan suurin ongelma oli se, että en itse pystynyt istumaan siinä oikein. Tuntui, että minulla ei ollut minkäänlaista tukea, ja että istun "kuplan" päällä, enkä löydä pohkeilla hevosen kylkiä, vaan istuin hevosesta irti. Satulan siis tulee kyllä istua edes vähän paremmin myös minulle, että voin edes ajatella satulan vaihtoa. Nyt sitten mietitään seuraavaa vaihtoehtoa, mutta oikeilla jäljillä ollaan!

Muuten Dee on saanut leppoisia päiviä. Lähinnä kävelyä maasta ja paljon vihreän syömistä ja hiukan juoksutusta. Tällä viikolla on luvassa Juhon valmennus perjantaina, ja sitä edeltävänä päivänä Dee täytyy ratsastaa ja valmistella tulevaa hyppypäivää varten. Kohta Dee pääsee omalle vihreälle palstalle syömään päiväksi ruohoa ja nauttimaan kesäpäivistä! :)

Muuten ei olekaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Kouluni alkoi, ja nyt pitäisikin jo heti aloittaa itsenäinen opiskelu. Saatiin paljon materiaalia, joita pitäisi lukea ja päntätä. Tälle viikolle olen jo saanut mukavasti hierottavia hevosia koekaniineiksi. Olen tästä ihan super innoissani, ja uskon, että tämä on se mun juttu, mitä olen etsinyt pitkän aikaa. Myös Dee tulee saamaan jatkossa entistä parempaa lihashuoltuoa tämän ansiosta, sekä opin paremmin ja paremmin ymmärtämään hevosen fyysisiä ominaisuuksia ja elimistön toimintoja ihan solutasolta lähtien. Ihan suunnattoman mielenkiintoista!


 Ensi kerralla sitten juttua hyppytreeneistä ja myös uusia kuvia ja videoita.
4

torstai 17. toukokuuta 2012

Prestige michel robert ja hevosen käytöksen pohdintaa


Olin maanantaina ystäväni mukana Hipposportissa, kun sovitettiin hänen hevoselleen Tinolle uusia satuloita. Samalla koin tilaisuudekseni kysäistä neuvoja Deen satulatilanteen kanssa. Kerroin millälailla Deen selkä on nyt ihan viime aikoina reagoinut, miltä se tuntuu ratsastaa, miten se reagoi tiettyihin apuihin ratsastaessa, sekä mielipiteeni mistä kohtaa satula puristaa, sekä kommentit hierojaltamme, joka kertoi oman näkemyksensä mistä kohtaa lihaksistossa tuntui, että satula on ollut vähän epäsopiva. Kaikki kuvailemani oli Hipposportin satulansovittajan Aten korvaan tuttuja ja yleisiä ongelmia. Niitä on lähes jokaisella nuorella hevosella, jota on alettu treenaamaan enemmän ratsain. Kerroin Atelle, minkälaisia satuloita olen sovittanut, mitkä satulat eivät istuneet ollenkaan, mitkä vähän paremmin, mutta mistä Dee on kuitenkin ottanut "kilarit" niitä sovittaessa. Tältä pohjalta sain Prestigen satulan mallia Michel Robertin kokeiluun. Prestige on siitä ihana merkki, että jos se vain istuu hevoselle, se usein antaa siivistään riittävästi tilaa hevosen liikkua lavoistaan, sekä sitä pystyy suhteellisen paljon muokata vielä myöhemminkin hevosen selän muuttumisen myötä, joten järkevä hankinta kaikin puolin.

Satula on ratsun tärkein varuste. Sen tarkoitus on jakaa ratsastajan painon tasaisesti hevosen selälle, eikä sen vaikutusta hevosen hyvinvointiin ja työskentelyhalukkuuteen kannata vähätellä. Satula on usein myös se kallein yksittäinen varustehankinta, mutta  siihen kannattaa satsata, jos haluaa ylipäätään hevosellaan ratsastaa niin, että se on sekä sinulle ja varsinkin hevosellesi mielekästä.

Deen sisäänratsastusvaiheessa törmäsin kummallliseen käsitteeseen monien hevosihmisten neuvojen myötä, että ei nuorella hevosella tuossa vaiheessa ole vielä niin väliä, millaisella satulalla menee. Itse koen kuitenkin asian niin, että nuoren hevosen ratsastuskertojen on oltava mukavia jamahdollisimman vähän ahdistavia heti alusta alkaen. En usko, että huonosti istuvan satulan kanssa voi tehdä tyytyväistä ratsun alkua.

Deen kohdalla juttelimme Aten kanssa, että on tärkeää löytää nyt satula, jossa on riittävän tilava/leveä kanava, joka ei jaa painoa liian lähelle hevosen selkärankaa. Tässä Prestigen Michel Robertissa oli todella tilava kanava, mutta se ei tuntunut muuten liian leveältä Deen selkään.
Kokeilin vasta tänään satulaa ja vain maasta tätä satulaa, ja se istui kaikin puolin muutenkin Deen selkään paremmin, kuin yksikään satula koskaan aikaisemmin. Kyseistä testisatulaa uskon, että sitä on levitettävä muutaman millin, jos se vain muuten on hyvä. Tänään oli kuitenkin vielä yksi Deen kävelypäivä luvassa, joten en vielä selästä päässyt tunnustelemaan, että miltä tuntuu. Mutta tämä sovitus antoi jo todella paljon luvata hyvää, ja toivon todella, että löytäisimme vihdoin istuvan satulan, jolla Dee taas liikkuisi mielellään myös kolme ratsastuspäivää peräkkäin, eikä kipeyttäisi sen selkää.


Syitä ja merkkejä epäsopivasta satulasta löytyy useita. Huonosti istuva satula voi aiheuttaa lyöttäytymiä ja kipupisteitä hevosen selkään. Sopimaton satula voi johtaa myös käytökseen, jonka monet lukevat hevosen vikuroinniksi. Kannattaa kuitenkin AINA kuunnella hevosta. Ne harvemmin vikuroivat vain huvikseen, vaan niillä on aina jokin syy ja koska ne eivät voi puhua, niiden täytyy ilmaista tunteitaan jollain muilla keinoilla.

Itse heräsin Deen nykyisen satulan alkavan olevan epäsopiva pikkuhiljaa muutamia kuukausia sitten. Dee rupesi vastustelemaan satulointia eikä suostunut seisomaan enää paikallaan satulaan kiivetessäni. Dee rupesi vastustamaan työntekoa ja ratsastajan apuja ajoittain. Tuntui myös, että pikkuhiljaa sille tuli hankalaksi pyöristää selkää ja niskaansa. Ja aivan viime viikkoina huomasin, että Dee oli "yliherkkä" harjatessaan, etenkin satulanalueelta. Mitkään "vikuroinnit" tai merkit, eivät ole olleet jatkuvia. Dee on myös kulkenut hyvin ja mielellään. Mutta yleensä pitkien vapaiden jaksojen jälkeen. Aina jos ratsastan kolme päivää putkeen, on kolmas päivä hankalin. Ensimmäinen päivä menee ylienergian purkamiseen ja tokana päivänä Dee on aina parhaimmillaan, koska se on saanut jo ylimääräiset pöllöenergiat purettua edellisenä päivänä, mutta ei ole ehtinyt vielä mahdollisesti kipeytyä tai ottaa nokkiinsa kinnaavasta satulasta.

Myös muita merkkejä epäsopivasta satulasta on olemassa, muutamia mainitakseni mm: hevonen vertyy ja rentoutuu hitaasti, satulan riisumisen jälkeen huomaat selässä hien jakautuneen todella epätasaisesti satulan alla, hevonen ratsastaessa vispaa hännällään, narskuttaa hampaitaan, viskaa päätään, hevonen kulkee etu ja takapää eri urilla tai liikkuu muuten epäsymmetrisesti, ajoittain saattaa hevonen vaikuttaa epäpuhtaaltakin... Hevoset ovat yksilöitä tässäkin asiassa, ja ne esittävät toiset herkemmin ja toiset pidättyväisemmin, jos jokin on ongelmana. Dee on hyvin voimakasluonteinen, räväkkä, kuuma ja herkkä ISOLLA H:lla, se kertoo aina, jos jokin on vinossa.

Jännittävää on kuitenkin huomata se, että monet kovan tason ammatilaisetkaan, eivät välttämättä halua tai jaksa kuunnella hevostaan, vaan lukevat kaiken vastustelun pullisteluna ihmistä vastaan. Minulle neuvoi eräs hyvinkin tunnettu hevosalan ammattilainen Suomessa viime syksynä EBEF -tapahtumassa, että minun on annettava Deelle kotona ISÄN KÄDESTÄ kotona seuraavalla treeni kerralla, sillä olen antanut oriini nousta niskanpäälle. Tosiasiassa Dee kertoi vain epäsoviasta satulastaan, jota se oli hiukan oireillut jo aikaisemmin ennen tapahtumaa, mutta jännittävässä tapahtumassa kaikki levisi käsiin, vaikka muuten meillä ihan kivasti menikin ja saatiin kuitenkin positiivset arvioinnit. En siis koskaan antanut Deelle selkään vaan annoin hevoselle hetken aikaa rauhoittua ja levätä, olihan se vasta kolme ja lähdin sitten sen jälkeen sovittamaan eri satuloita. Tuolloin löysimme nykyisen brunomme, jolla Dee lähti kulkemaan taivaallisen hyvin ja joka onkin nyt sitten jäänyt jo "pieneksi", kun olemme päässeet ratsastamaan vähän enemmän.
Olen kiittänyt monta kertaa itseäni siitä, että olen jaksanut uskoa itseeni ja olla omaa mieltä hevoseni kanssa. Toki tietyissä tilanteissa kannattaa kuunnella muidenkin mielipiteitä, mutta kannattaa oppia suodattamaan suuren osan kaikista neuvoista, koska neuvojiahan löytyy etenkin näissä hevospiireissä erityisen paljon.


Uskon, että Deenkin kohdalla luottamus minuun pohjautuu sen myötä, että yritän ymmärtää sitä ja sen käyttäytymistä aina kaikilla hetkillä. Se kunnioittaa minua sen vuoksi, että se uskoo minun löytävän sillekin hyvän ratkaisun tilanteissa. Toki keskustelunaiheita ja kyseenalaistuksia on tullut monia matkan varrella. Näitäkään asioita ei kuitenkaan olla selvitetty väkivalloin, vain totuttelemalla ja opettamalla, mikä reagtio tuottaa palkinnon oikeasta käytöksestä.
Uskon myös, että jatkossakin tulee olemaan hetkiä jolloin Dee miettii "tietääköhän toi mun pomo, mitä se on nyt tekemässä", mutta niistäkin selvitään keskustelemalla ja löytämällä ratkaisu, ei lätkimällä hevosta ruotuun, "kun se vähän vikuroi". Kova pitää olla, ja hyvin mustavalkoinen, mutta ei julma ja epäreilu. Niistä hevonen ei opi kunnioitusta, vaan pelkoa, joka koituu joku hetki ratsastajaa itseään kohtaan.

Huomenna sitten siis kokeilen ratsatsaa testisatulalla. Toivottavasti ollaan menossa näissä kokeiluissa oikeaan suuntaan ja saadaan tyytyväinen hevonen!

Tulevina päivinä alkaa myös hevoshierojakouluni, josta olen ihan superinnoissani! Pääsen opiskelemaan lähemmin hevosen anatomiaa ja lihaksistoa jne, mikäs sen mielenkiintoisempaa! Voin välillä käydä täällä blogissakin oivaltamiani asioita läpi, mitä koulussa tulemme käymään. Pikkaisen kyllä jännittää, kuinka tiukille aikatauluni välillä saattavat mennä, kun pitää hoitaa koulun ja työn ohella hevonen, koira ja perhe-elämäkin :) Mutta eiköhän näistä selvitä, ja parasta olisi, jos pääsisi työkseen tulevaisuudessa toteuttamaan asiaa joka on oikeasti lähellä sydäntä.

6

tiistai 15. toukokuuta 2012

Nevalan valmennus Laaksolla


 Ensimmäinen Karin valmennus tapahtui viime tammikuussa, ja nyt siitä onkin jo neljä kuukautta aikaa. Tässä välissä en ole päässyt osallistumaan yhtiinkään valmennuksiin, ja selkäni välilevyn ansiosta jouduin olemaan hyppäämättäkin 2kk, jonka aikana Juho hyppäsi Deellä kolme kertaa. Kun olin saanut itseni edes siedettävään kuntoon, jatkoin itse Deellä hyppäämistä, mutta ollaan hypätty todella vähän, koska aina kohdallamme Juhon valmennukset esimerkiksi ovat jääneet välistä ja välillä taas Dee on tarvinnut lomaa ja vapaapäiviä ylipäätään ratsastuksesta. Yhden kerran hyppäsin ennen meidän viime kuun harjoituskisoja, joissa Dee meni erittäin rohkeasti. Harjoituskisojen jälkeen olemme hypänneet yhden kerran ja tämä onkin jäänyt ainokaiseksemme ennen näitä Laaksossa tapahtuvia Nevalan valmennuksia. En siis osannut oikein odottaa mitään, vaikka viime hypyt kotona menikin ihan kivasti. Täytyi kuitenkin muistaa, että täysin vieraassa ympäristössä olemme hypänneet vain kerran ennen tätä ja Laakso olosuhteiltaankin on todella erilainen verrattuna mihinkään aikaisempaan.

Minulla oli hyvä fiilis jo kotitallissa siitä, että Dee kulkee tänään koppiin ensi yrittämällä, koska sen kanssa ollaan saatu maastakäsinkin viimeaikoina asiat suht kohdalleen, joten koppiin menokaan ei pitäisi olla mikään ongelma silloin. Kun oltiin saatu pakattu kaikki tavarat autoon, kävin hakemassa Deen tarhasta, pikaisesti siistin sen, laitoin kevyen loimen kuljetuksen ajaksi päälle ja kuljetussuojat jalkoihin ja eikun menoksi. Dee oli tosi rauhallisen oloinen ja ajattelinkin, että traikkuun lastaus on ihan lasten leikkiä... kunnes tulimme tallin ulko-ovelle ja meitä vastaan juoksi vapaana eräs tallimme tamma! Voi jessus, olikin mahtava tilanne........!!!! En voinut tehdä oikein mitään, muutakuin pitää hätääntyneen tamman loitolla Deestä ja huitoa Deetä samalla takaisin sisään talliin päin, kunnes tamman omistaja saapui nappamaan hevosensa. Heillä oli kuulemma lastausharjoitukset menossa siinä pihalla aivan meidän trailerin vieressä ja tamma oli päättänyt ottaa hatkat, ja koska sillä oli vain riimu ja riimussa kiinni naru, niin eihän siinä ihminen mitään asialle voi, jos se päättää lähteä. Tästä syystä itse talutan Deetä AINA kuolaimilla, tai jos riimulla, niin meillä on ketju leuan ali. Etenkin tällaisissa lastaustilanteissa. Minulla ei ole varaa päästää oria, eikä kyllä mitään muutakaan hevosta, vapaaksi, mutta toisaalta sama asenne pitäisi olla muillakin, koska äsköisessä tilanteessa olisi voinut käydä hullusti. Harmitti ihan vietävästi, sillä Deen rauhallisuudesta ei enää ollut tietoakaan, se hyppi ja huuteli ja tanssahteli, pyörähteli ja etsi katseellaan tammaa. Se, että tamma oli juuri juossut lähes meidän syliin sai Deen ihan poissa tolaltaan. Se ei todellakaan keskittynyt mihinkään traileriin menoon ja itse olin jo repimässä hiukset päästäni. Noh... tällaista sattuu ja kaikissa olosuhteissa meidänkin on opittava lastautumaan, koska ei se aina kisoissakaan se meno ole kovin rauhallista. Loppujen lopuksi, vaikka olinkin jo heti heittämässä hanskat tiskiin, murahdin yhden kerran hörhöilevälle pojanklopille, josta sen huomio sitten vihdoin kiinnittyi myös minuunkin ja se asteli suoraan traileriin. Eli ei ollutkaan sitten kummoinen juttu, ja koko episodi kesti 5min. Mun täytyy alkaa kyllä mun hermoja vähän parantelemaan... Vihdoin pääsimme matkaan kohti aurinkoista Helsinkiä!

Tähän väliin mainitakseni, järjestin Deelle sunnuntaina puomitreenin verryttelyksi tätä päivää varten ja hevonen tuntui todella innokkaalta ja jopa vahvalta kädelle. Kontrollia meillä ei vielä ihan kauheasti ole, mutta pääasia, että liike on nyt selkeästi eteenpäin. Tässä videota siitä.




 Selkeästi huomaan taas, että satula aiheuttaa pientä probleemaa mm. liikkeisiin. Mutta sain onneksi järkättyä uusia satuloita kokeiltavaksi, nyt meillä on yksi Prestige kokeilussa ja toivon, että saisin yhden Brunonkin kokeiluun.

Sitten taas maanantaipäivään - kun päästiin Laaksolle, Dee malttoi sen aikaa onneksi olla suht rauhassa, että saatiin sille varusteet päälle. Sitten ei muuta kuin selkään ja kentälle jo vähän ihmettelemään ja verryttelemään uusissa maisemissa. Dee oli todella rohkea, heti meni kentälle, eikä vierastanut työmaita, pyöräileviä ja lenkkeleviä ihmisiä, eikä paljon mitään muutakaan. Ainoastaan hyppäävät ratsukot sai sen vetämään kierroksia ja varsinkin, kun kuului puomin kolahdus, niin siitä Dee otti niin paljon kierroksia, että nousi pari kertaa ihan kunnolla pystyyn. Minun oli siis pakko pitää se jo aika aikaisessa vaiheessa liikkeessä vähintään ravilla, vaikka meidän valmennusryhmä ei vielä ollut alkamassa, kuin vasta 15 minuutin päästä, jotta hevonen rauhoittuisi edes vähän. Se oli siinä vaiheessa kireä, kuin viulun kieli ja ihan älyttömän vahva suusta...





Muuten kyllä oli ihan hyvä fiilis itselläni tulevasta treenistä ja enkä oikeastaan enempää tai vähempää odottanutkaan Deen käytöksestä. Nämä tilanteet kun ovat meille vielä ihan uusia ja jännittäviä. Paljon vieraita hevosia, aivan vieraassa ympäristössä ja vielä pitäisi keskittyä työntekoon... se on loppujen lopuksi pienelle hevoselle isompi juttu, kuin moni muu saattaa arvatakaan.

Lopulta oli meidän ryhmän vuoro ja päästiin aloittamaan varsinainen verryttely ja päästiin Deen kanssa esteiden sekaankin vähän kiertelemään, sekä kulkemaan Laakson kentän katsomon ohi. Tosin mikään ei tuntunut pelottavan Deetä enää tässä vaiheessa, ei edes vesieste, jonka ohi mentiin monta kertaa. Laukannostoissa Dee otti tänään todella monta kertaa pukin, ennen kuin lähti laukkaamaan. Tällä tavalla tapahtuu, kun se alkaa jo vähän olemaan väsynyt ja sitä on ratsastettu enemmän. Muuten Dee tuntui olosuhteisiin nähden ihan kivalta. Ja ennen kaikkea super innokkaalta.







Hyppääminen aloitettiin yksittäisellä pienellä pystyllä, johon Dee ensimmäisen lähestymisen aikana pysähtyi ihan sen näköisenä, että "ai me hypätään täällä vai? En mä tiennyt!" Mutta muuten hypyt lähti heti sen jälkeen rullaamaan, eikä esteiden ihmettelyä juurikaan esiintynyt. Dee teki monta hienoa hyppyä, ja lähestymisetkin sujuivat ihan ookoosti. Olin todella ylpeä Deestä ja Karikin kehui paljon Dee hyppyä ja asennetta tänään! Tehtävät eivät olleet mitään kummallisia, vaan erittäin simppeliä kolmen esteen tehtävää, jossa ainakin me päästiin vaan hakemaan hyvää tempoa esteidän välillä ja saamaan lisää itsevarmuutta hyppäämisestä.

 

 

Kaikki meni todella kivasti, Dee meni takaisinpäin suoraan traileriin. Ja matkusti rauhassa syöden tyytyväisenä heiniään.

Nyt kun olen pikkasen päässyt noilta videoilta analysoimaan, niin jouduin ratsastamaan aika voimakkaasti, koska Dee oli ihan super vahvan oloinen niin kädelle kuin jalallekin. Tästä johtuen tuntuu, että ratsastukseni oli todella ruman näköistä omaan silmääni. Lisäksi hypyissä olisin voinut antaa enemmän tilaa edestä. Mutta nämä on näitä asioita, joita varten sitä valmennuksissa käydään opetellaan ratsastamaan taas paremmin ja paremmin. :) Pääasia, että Dee tuntui olevan varsin tyytyväinen itseensä hyppytreenien jälkeen.
Karin kanssa myös puhuttiin jatkosta, sillä me todella tarvitsisimme epätasaisen tasaisesti treenejä, joten voi olla, että jatkossa, joskin käydään myös TKR:n järjestämissä valmennuksissa, kuskataan Dee myös Karin luo ottamaan yksityisvalmennusta, sillä Vihdistä ajaa suurinpirtein saman matkan sinne, kuin Helsinkiinkin ja sen lisäksi saisimme intensiivisempää opetusta. Mutta nämä on näitä suunnitelmia, jotka toteutuvat ehkä joskus, sillä Deen kanssa nyt ei vieläkään voi treenata samalla tapaan, kuin vanhempia hevosia. Hiljaa hyvä tulee, ja aika hyvähän se on jo nyt ;)
9

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Näin vietimme Deen syntymäpäivää

En nyt ala sen enempää kirjoittelemaan, vaan keräsin päivän kuvista parhaimmat, joten antaa kuvien puhua puolestaan :)

 
"Häh, ai hyvää syntymäpäivää mulle??"

 
Synttäriporkkanat...

 
...ja rapsutuksia :)

 
"Oisko vielä lisää herkkuja?"

 
Sitten iltakävelylle!
 


 
"Mihin toi mami mua taas oikein roudaa? Kumma tyyppi..."

 
Meidän "laukkaniityllä" :)

 
Lisää synttäriporkkanoita!


 
"Mun käskettiin poseerata... okei mä poseeraan"

 
"Nam! Kevään tuoretta vihreää evästä"

 
Sitten jatkettiin taas matkaa...

 
Deellä on vainu

Levähdystauko

<3

 
Lisää evästä :)

 
... ja retki jatkuu

 
"Mitä toi meidän hönö kuvaaja tuolla maassa kyykkii?!"

 


 
Hopllaaa, yli puunrunkojen!

 
Sitten taas aika tankata vihreää

 
Joutsenkaula <3

 
Vihdoin kotinurkilla

 
Deeltä kiitos kaikille onnittelijoille, nyt ollaan isoja poikia jo :)

Loppuun pakko laittaa kuvia kesän alun kunniaksi parvekekukkasista, joita eilen hain eli sinisistä ja valkoisista orvokeista! Ne on niin ihania! Ja myös äitille menevästä ruususta äitienpäivänä! Ihanaa äitienpäivää kaikille äidielle, ja viettäkää hieno päivä :) Ja sorry erittäin sekalaisesta postauksesta, ensi kerralla sitten taas asiaa ;)




 
Rosvokoirani Veeti :) (Kuva on lavastettu, se ei oikeasti pöllinyt tota tossua... ja siksi varmaan toi ilmekin "Tää ei oo sitä miltä se näyttää!" )

10

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017

INSTAGRAM @HEIDIPATSI