keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Pieni heponi lähtee jälleen maailmalle


 Noniin, nyt se päivä on sitten tullut. Sain aamuteetä juodessani iloisen ilmoituksen Hollannista, että ottavat mielellään Deen sinne ensi kevääseen asti treeniin!!! :) Tänään olen hoitanut sitten kuljetusten järjestämisestä eteenpäin kaikkiin muihin käytännön asioihin ja saanut kaiken hoidettua, eli nyt lähinnä sitten valmistelen ja pakkailen, ja odottelen, kun kuljetusfirmalta tulee infoa, että minä päivänä on lähtöpäivä. Viimeistään lokakuun loppuun mennessä Dee on jokatapauksessa jo Hollannissa. Olen iloinen ja immarreltu, että hevoseni otettiin sinne vastaan, ja heillä oli kiinnostusta ylipäätään hevostani kohtaan vaikka tarjolla olisi muitakin hienoja yksilöitä sekä talli täynnä. Olen myös todella iloinen ja rauhallinen nyt tästä päätöksestä, sillä tiedän, että siitä tullaan pitämään erittäin hyvää huolta ja saan tietää hevosen kehityksestä ja tapahtumista päivittäin.

Vielä en tiedä, pääsisinkö itsekin Hollantiin paikanpäälle lennettyä ottamaan hevosen siellä päässä vastaan kuljetuksesta, voi hyvin olla, ettei nyt muut kuviot anna myöden. Mutta tulen käymään katsomassa Deetä muutamaan (tai niin usein kuin vain mahdollista) otteeseen siellä jokatapauksessa tämän seuraavan puolen vuoden aikana.

Hollantia vuonna 2010 näihin aikoihin :)
 
Olen niin onnellinen ja innoissaan tästä koko jutusta. Tarkoitushan siis olisi, että Dee olisi enemmän kuin ajan tasalla ensi keväänä 5 -vuotiaiden raicingiä ajatellen ja tottakai haluan hevoselleni ensi talveksi parasta valmentautumista, mitä vain on saatavilla ja kun näytti, ettei valmennuskuviot täällä Suomen puolella ottanut asettuakseen/selvitäkseen, näin tässä mahdollisuuden. Onhan keski-Euroopassa ammattilaisten osaaminen vähän toista tasoa jo muutenkin, kuin mitä täällä Suomen perukoilla suurimmalla osalla ammattilaisista. Omaa ratsastusvireyttäni pidän tämän aikaa sitten muiden hevosten avulla yllä.


Tänään Deellä oli juoksutuspäivä ja se liikkui ihan ookoosti. Nyt pikkasen täytyy saada ennen reissuun lähtöä massaa lisää, kuljetuksessa kuitenkin kuihtuu jonkin verran. En tiedä, kuinka paljon meillä on tässä aikaa, mutta vietän tiiviisti viimeiset viikot Deen kanssa ja toivotaan, että kaikki menee suunnitelmien mukaan :)

Kuivailin myös tänään vähän Deen uutta hienoa loimea, johon päätin satsata, kun se on tuhonnut kaikki aikaisemmat loimensa. Syynä tähän vahingossa tuhouksiin on ollut ihan se, että joko loimet ovat olleet hiukan liian isoja tai sitten ne eivät ole muutenkaan istuneet laisinkaan. Nyt löytyi sitten täysin istuva loimi Dyonilta ja noin hyvän oloista loimea meillä ei olekaan koskaan ollutkaan. Halusin siis silläkin uhalla panostaa tähän kunnolla istuvaan laadukkaaseen loimeen, jotta se istuvuutensa ansiosta pysyisi ehjänä. Tulee kalliimmaksi ostaa joka hetki uusia halvempia vaihtoehtoja, kuin kerralla ostaa kunnollinen hyvä loimi, joka on kuin tehty kyseisen eläimen päälle. Ihan tyylikäskin se on :) 




Puolustaudun tuon loimen ostossa myös siihen, että tänä vuonna minun ei tarvitse talviloimiin satsata...

tiistai 25. syyskuuta 2012

Miksi mä aina noita kouluhevosia...

...ajaudun toisinaan ihastelemaan? Tänään eteen sattui uusi ihastus: Jazz x Krack C x Damiro, samanikäinen kuin Dee. Ainoastaan se on väärän värinen ;)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Otj puikkoluun murtuma?

Nice to know... tosiaan Dee on tuota jalkaansa tuhonnut aikalailla koko elämänsä. Se on aika kova potkimaan, ei missään tapauksessa potki ihmisiä, mutta huitoo jaloillansa milloin mistäkin syystä. Tästä syystä jalat (ja tässä tapauksessa enemmän tuo oikea takajalka) on saanut osumaa useamminkin kuin kerran. Kavereiden kesken ollaankin vitsailtu, että Deellä on "takajalkojen syndrooma" :D. Se on välillä turpoillut, jos on tullut jotain selkeitä haavoja ja tällaisten haavatapaturmien jälkeen se on kerran ollut vähän epäpuhdas. Koskaan se ei ole kunnolla ontunut ja liikkunut aina todella mielellään itse eteenpäin. Jalka on myös muutoin ollut ihan kuiva, ei kerää nestettä, ei kuumottele. Viime keväänä takajalkaan tuli yhden tolppaan potkun seurauksesta pahkura/liikaluu, kylmäsin jalkaa tämän jälkeen ja taas jalka oli vähän nesteinen ekan päivän, mutta oli aika hyvä viikon kävelyjen ja kylmäilyjen jälkeen. Jalka ei ollut missään vaiheessa lämmin tai mitenkään turvonnut, hevonen ei ontunut. Myös tämän pahkuran ilmestymisen jälkeen, kun aloiteltiin taas normaalia liikutusta hevonen on alkanut tuntumaan ratsastaessa ihan superhyvältä. Koko kesän se onkin kulkenut paremmin, kuin hyvin ja se on edistynyt. Aina välillä sitä on kuitenkin miettinyt ja pohtinut, että pitäisikö tuota jalkaa näyttää, kun siihen ihan selkeä ulospäin näkyvä asia on ilmestynyt.

Kuva otettu muutama viikko takaperin

Viimeisimpien ruhjeiden tulon aikaan kutsuin sitten viimein eläinlääkärin tarkastamaan tilanteen. Jalka ei tämän eläinlääkärin mielestä vaikuttanut mitenkään pahalta, mutta antoi varmuuden vuoksi usein haavaumien takia tulehduskipulääke kuurin. Vielä senkin jälkeen, Dee onnistui parisen viikkoa sitten avaamaan yhden noista haavoista uudelleen. Noh se ei näyttänyt kovin pahalta, ja siitä selviydyttiin kunnon putsailujen, kylmäilyjen ja parin päivän kävelytyksen kanssa. Hevonen on tuntunut normaalilta ratsastaa näidenkin tapahtumien jälkeen.

Tänään oli vuorossa ihan normaali eläinlääkärin tarkastus, hampaat raspattiin (vähän piikkejä löytyi) jne. Alunperin jalka oli tarkoitus ultrata, mutta lääkärin ultra oli tällähetkellä rikki, joten sitä ei päästy tekemään. Sen sijaan jalka tarkasteltiin ulkoisin puolin ja eläinlääkäri epäili, että jalassa on ollut puikkoluun kohdalla murtuma jossain vaiheessa. Tämä kyllä yllätti minut todella, sillä hevonenhan ei missään vaiheessa ole ollut komijalkainen, jalka ei ole turpoillut ja olen luullut, että olen ylihuolehtivainen, kun kylmäilen ja hoidan jalkaan, joka ei ole haavereista huolimatta kovinkaan merkittävästi reagoinut. Sen lisäksi, että tuon liikaluun muodostumisen jälkeen hevonen on kulkenut hyvin.

Eihän tuo diagnoosi ole veden pitävä, kun se on vain ulkoisesti tutkittu.. Jotenkaan en pysty uskomaan tuollaista, olisihan hevosen pitänyt oireilla todella kovasti, ihan hiusmurtumatkin ovat kipeitä... mutta ken tietää elämässä on paljon ihmeellisiä asioita ja ehkä juuri omalla hevosellani on jalat rautaa... Kommentiksi saatiin, että turhaan huolehdin jalasta, kerran se toimii ja hevonen on normaali ja tykkää liikkua ja ennen kaikkea liikkuu puhtaasti. Jalka kannattaa kuvata, jos jotain ongelmia alkaa ilmenemään, mutta nyt minun vain pitää huolehtia jalkahuollosta yhtä huolellisesti kuin tähän asti, ja edetä normaalisti. Toisinaan edelleen mietin jalan ultraamista. Haluan tietää mitä siellä on ja varmistua asioista... Huoh, stressi.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Suunnitelmia ja unelmia

Dee sai viime sunnuntaina vain olla, ja maanantaina hieroin pojan kokonaan läpi päästä jalkoihin. Ori tuntui yllättävän hyvältä, vaikka olenkin taas vähän alkanut pelkäämään, että satula puristaisi jo jonkin verran. Deen selkä on kuitenkin sen ongelmakohta, niinkuin on kyllä monien muidenkin hevosten, mutta en oikein vielä tiedä, että johtuuko ristiselän (ja ylipäätään koko selän) huono liikkuuvuus itse selästä vai onko sillä esimerkiksi nuorille hevosille ominaista löysät takapolvet, jonka kautta se hiukan jännittäisi selkäänsä. Deehän liikkui ihan fantastisen hienosti vielä viime viikolla, kun ensiksi juoksutin sen ja sen perään vielä ratsastin sileällä ennen estevalmennuksia. Valmennuksissa hevonen oli niin jännittynyt, ettei sen liikkumista ihan hirveästi voinut kehua, mutta sen jälkeenkään se ei ole enää tuntunut niin fantastiselta ja nyt eilen juoksuttaessani sen, se oli aika mitäänsanomaton. Täytyy keksiä tähän meidän juoksutukseen joku hyvä systeemi, millä saisin hevosen kaulan pyöreämmäksi tai lähinnä kulkemaan matalemmassa muodossa. Kun hevonen kulkee korkeammalla (missä se mielellään itse liikkuu) jää sen selkä alas ja tekee selkään aivan kuin tiesulun takajaloista lähtevälle liikkeelle. Olen myös miettinyt hevosen klippaamista nyt, koska se on jo alkanut kehittämään talvikarvaa, ja hevonen on hikinen pienemmästäkin juoksentelusta. Todella ikävää yrittää kuivatella sitä, ettei se joudu jäämään seisomaan yhtään hikisenä talliin. Hikinen hevonen helposti saa kylmää loimitettunakin, kun treenin jälkeinen lämpö vaihtuu kylmäksi ja kosteaksi hieksi iholla.


Tämän päivän suunnitelmat Deen osalta on vielä auki, joko ratsastan sen tai sitten juoksutan uudelleen, ja säädän juoksutuksessa systeemit oikeille kohdille, jotta hevonen pääsee liikkumaan hyvin selkä ja kaula "auki", rennosti ja isosti. Tällä viikolla pitäisi järjestää hyppykertakin itsenäisesti, kun Juhon valmennuksia ei ole, saas nähdä mihin väliin sen saan ahdettua, sillä hyppäämisessä on aina oma hommansa, kun esteet eivät koskaan ole valmiina paikoillaan vaan ne on aina itse rakennettava ja purettava.

Tähän väliin pakko kommentoida. Viime vuonnahan me Deen kanssa osallistuttiin EBEF:iin Ypäjällä orikatselmusluokkaan. Tänä vuonna en päässyt edes paikan päälle katsomaan, mutta netistä katsellessani videoita ja kuvia, niin täytyy sanoa, että ihan mielettömän hienoja varsoja syntyy nykyään Suomessa! Sitähän on ihan kuin pikku lapsi karkkikaupassa, kun katselee kaikkien hienojen myyntivarsojen kuvia. Olisi niin ihana saada toinen varsa kasvamaan Deen rinnalle, mutta kuten varmaan olen jo aikaisemmin maininnut, ei resulssit siihen riitä vaikka miten päin laskisi. On vaan niin kallista pitää yhtäkin hevosta ja yrittää treenata sitä mahdollisimman hyvissä puitteissa. Deen kanssa vielä treeni tulee taas lisääntymään ja valmennuksissa ruvetaan nyt enemmän käymään, kun hevoselle on tullut ikää taas, joten rahaakin kuluu taas enemmän. En halua missään nimessä ostaa toista varsaa ja tajuta sitten, että en voi treenata Deetä toisen rahareiän takia haluamallani tavalla, vaan haluan panostaa yhteen hevoseen kunnolla ja sitten vasta hankkia toisen rinnalle, kun on mahdollista panostaa siihen toiseenkin yhtä paljon.
Mutta joku päivä sen toisen varsan hankinta on edessä ja kun sitä varsaa lähden etsimään, niin tiedän ettei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, niinkuin ei Deetäkään hankkiessakaan tarvinnut. Suomalainen hevoskanta alkaa olemaan tosi laadukasta, että kelpaa harrastella. Unelmia pitää aina olla :)

Deen kanssa ollaan myös suunniteltu ensi talvea ja valmentautumista viisivuotiskautta varten. Haluaisin Deestä niin paljon saada kaikki hyvät puolet esiin, tiedän että tästä hevosesta on pitkälle! Haluaisin antaa tälle hevoselle mahdollisuuden ja nyt on sitten jo pidemmän aikaa kytenyt ajatus miten ensi talven kuviot voisivat mennä. Deellä saattaa olla ulkomaille lähtö edessä, mutta ennen kuin tätä paljastellaan enempää, täytyy olla täysin varma kaikkien hoidettavien asioiden johdosta, sillä kaikki on vielä todella epävarmaa ja nämä vain ilmassa leijuvia ajatuksia ja suunnitelmia.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Video 14.09.2012 estetreeneistä

Sain, kuin sainkin usean yrittämisen jälkeen ohjelmat ja videot toimimaan. En ole ylpeä ratsastuksestani tai tämän videon toteutuksesta, mutta harjoittelemalla sitä molemmissa kehittyy paremmaksi ja sainpa ainakin tehtyä jonkin näköisen koosteen treeneistä, joiden videoiden lataaminen tai läpi katsominen yksitellen olisi ollut aika puuduttavaa. Loppua kohden näkee, että hevonenkin alkaa edes vähän rentoutumaan, alussa se on virittynyt kuin viulunkieli. Vielä on matkaa sellaiseen sujuvaan ja rentoon menoon.


lauantai 15. syyskuuta 2012

Tiukkaa treeniä

Eilen perjantaina oli Juhon valmennukset jälleen. Vaikeuksien kautta edes jonkinlaiseen voittoon ovat päällimmäiset fiilikset tästä treenistä, vaikka itse treenin sujuvuuteen en ole niin tyytyväinen. Saatiin sentään kuitenkin jotain parannusta taas edeltävään ja ennen kaikkea se, että itselläni alkaa pikkuhiljaa valkenemaan se, miten omaa ratsastusta on muutettava, jotta hevonen voisi olla parempi.

Jalka nousee!

Valmennusolosuhteet olivat myös erittäin haastavat, kun samaan aikaan valmennusten päälle esteiden seassa puikkelehti  lähemmäs kymmenen koulutuupparia :D Pientä extreemiä 4 -vuotiaalla nuorella hevosella yrittää pitää silmät auki ja samalla keskittyä tekemään estetehtäviä! Tavallaan positiivista tässä kerrassa oli se, että samalla saatiin vähän taas verkkaympäristöharjoittelua, mutta toisaalta - ei verryttelyssä tarvitse hevosen kanssa tehdä yksittäisiä hyppyjä kummempia tehtäviä ja kiemuroita suorittaa, joten tilanne oli vähintäänkin haastavaa. Mutta selvittiin siitä ja oli kiva nähdä, että Dee malttoi lopulta mielensä ja suhahtelevista ratsukoista huolimatta keskittyi lopulta superhyvin tehtäviin, joiden tehtävänä olikin tarjota hevoselle aivojumppaa sekä hakemaan kontrollia, kontrollia ja vielä kerran kontrollia.

Itselläni oli kannukset ekaa kertaa estetreenissä ja oli pientä hakemista kuinka paljon sitä jalkaa nyt pitää käyttää, mikä on sopivasti, mikä liian vähän ja mikä liikaa. En saanut ihan samanlaisia fiiliksiä hevosen liikkuvuudesta mitä edeltävänä päivänä, kun Dee oli esteistä innoissaan ja muista hevosista vähintään yhtä innoissaan, eli jännittynyt, mutta sain kuitenkin pohkeen paremmin läpi. Laukka jostain syystä taas nousee huonommin ja tippuu herkästi raville, jos en ole tarkkana, mutta nämä on näitä nuoren hevosen ajanjaksoja, kun kroppa kehittyy ja tasapaino vaihtelee, sekä etenkin kun ei ole tarvittavaa voimaa kantaa itseään. Välillä meinaan jäädä epätoivoisena miettimään, miksi laukannostot ovat tulleet uudestaan vähän vaikeiksi, mutta tajuan pohdiskelujen päätteksi, että onhan hevonen sitten viime kevään kehittynyt valovuoden verran eteenpäin kaikessa - ottaen huomioon, että kevät talvella koulutreeneissä keskityttiin siihen, että hevonen kulkee siihen suuntaan ja sitä reittiä mitä minä pilottina haluan.

Kiva huomio on se, että Dee on saanut kiloja takaisin, mutta myös sen lihakset on kasvaneet silmiinpistävästi ihan viimeisen kuukauden aikana :)
 
Aloitettiin tekemällä ravissa puomi- ja kavalettitehtäviä kahdeksikkoa muistuttavalla kaarella. Ravin tahti piti pysyä rauhallisena ja minun piti muistaa jalan kanssa ratsastaa kaarteet läpi, tehdä puolipidätteet, mutta muuten pitää käsi rauhallisena ja rentona - helpommin sanottu kuin tehty. Dee oli alkuun niin pinkeä, että se olisi voinut räjähtää mihin tahansa ilman suuntaan. Ravipuomit meni hyvin, mutta puomien jälkeen Dee yritti alkuun lähteä juoksemaan pois alta, josta tulikin kaarre vasemmalle ja kaksi kavalettia, jotka nekin piti tulla ravissa, mutta Dee nosti siinävaiheessa aina laukan. Jotta hevonen vähän malttaisi muutettiin tehtävää muutaman laukkaan singahtelun jälkeen sillä tavalla, että otin ravipuomien jälkeen käyntiin ja tultiin käynnissä nämä kavaletit. Laukkaan singahtaessaan se nimittäin sai kätevästi ohjaa vedettyä pidemmäksi, ja etenkin alussa tuntuikin siltä, että en kerkeä kääntämään kavalettien jälkeen vasemmalle, ennen tiellä olevaa okseria. Koko alku valmennuksesta muutenkin tuntui siltä, ettei hevonen ollut juurikaan kuulolla. Se yritti nykiä ohjaa pidemmäksi ja pyrähteli joka suuntaan, eikä meinattu saada rauhallista olotilaa sitten millään. Toistojen kautta hevonen kuitenkin alkoi onneksi hieman keskittymään.



 Tästä jatkettiin tehtävällä, jossa oikeassa kierroksessa tultiin siniselle pystylle, jossa oli ennen sitä yhden laukka-askeleen päässä apupuomi ja pystyn jälkeen innarina toinen puomi vähän auttamassa hevosta keskittymään myös esteen jälkeen, että mihin jalkansa laittaa. Tästä kaartaen oikealle takaisin päin lähtösuuntaan, jossa keltainen ristikko. Ristikon jälkeen tiukempi kaarre vasemmalle, josta lähestyminen okserille, jonne oli alle aseteltu oransseja tötteröitä pelokkeeksi. Ekalla kerralla okserille tuli töks, joka olikin ihan turha kielto ja oma moga, kun jäin vain ajelehtimaan selkään ja annoin hevosen vain ajautua esteelle. Toisella kerralle kuitenkin jo paremmalla valmistelulla ja tarkemmalla ratsastuksella yli. Tämän jälkeen suoralla linjalla kohti seinää tarkoituksena vain saada se perhanan pidät läpi, ilman että tulee "vetokisaa" ja saada hevonen pysähtymään. Ekalla  kerralla sujahdettiin seinästä oikealle, kun en ollut yhtään tarkkana ja mukana selässä, mutta toisella kerralla vähän napakammin ja hevonen joutui pysähtymään, kun sillä ei ollut vaihtoehtoja lähteä mihinkään suuntaan. Pian tästäkin toistojen myötä alkoi tulla helpompaa. Ylipäätään hevonen alkoi odottamaan pidätettäni.




Kun tähän hetkeen päästiin, että hevonen odotti paremmin ja keskittyi pidätteisiin jatkettiin okserin jälkeen oikealla ja tultiin lyhyen sivun jälkeen pitkälle sivulle suoralle, jossa oli ristikoista koostuva kolmoissarja eli: ristikko - laukka-askel - ristikko - laukka-askel - ristiiko. Sarjan jälkeen kaartaen loivasti taas aikaisemmalle yksittäiselle keltaiselle ristikolle (joka myöhemmin korotettiin pystyksi). Viimeisimmässä kierroksessa vielä otettiin mukaan alkutunnin puomitehtävien mukaisen tien eli tämän pystyn jälkeen tiukka kaarre vasemmalle ja kavaletti-innari.

Homma sujui ihan hyvin, vaikka omaa ratsastusta on vain saatava paremmaksi: tehokkaammaksi, mutta rauhallisemmaksi. Dee tuntui loppuraveissa jo ihan kohtuullisen hyvältä, mutta ymmärrettävästi vähän väsähtäneenä terävyyttä liikkeessä ei ollut. Mutta pääasia, että hevonen lopulta rentoutui. Sain oikeasti ajateltavaa asioiden kanssa, kun meille tosiaan kaikki siirtymiset niin askelten välillä kuin askelten sisälläkin, ovat jumalattoman hankalia, että en jätä jalalla hevosta tyhjäksi, eli muistan aina hetkillä, jolloin hevonen siirtymisessä tai pidätteestä heilahtaa etupainoiseksi sekä nostaan pään kohti kattoa, että olen pohkeen kanssa nopeasti korjaamassa eteenpäin, jolloin päästään pois tilanteesta, kun molemmat alkavat kiskomaan kisaa ohjien kanssa. Jotenkin tuntuu, että tällä asialla ei ole merkitystä millä kuolaimella mennään eikä muistakaan varusteista, vaan ihan siitä, että minun täytyy opetella ratsastamaan hevosta oikein näiden siirtymisien läpi sekä opettaa hevosta siirtymisiin, onhan se vielä nuori. Kokeneilla ja pidemmälle koulutetuilla ratsuilla ratsastaessa minulla ei tätä ongelma ei ole niin suuri, mutta huomaa, että perus ratsastus itsellään on aivan retuperällä, kun on viimeiset viisi vuotta keikkunut vain apinana 3-4 -vuotiaiden kakaroiden selässä, jolloin tarkoituksena on vain pysyä tasapainossa ja ennenkaikkea kyydissä. Nyt kun Dee kanssa vaatimustasoa on nostetaan, tulee tietenkin olotiloja, että mentäisiin taaksepäin ja lähdetään hiomaan alusta asti taas perusjuttuja.


 Fiilis valmennuksen jälkeen oli kaiken tulevan työmäärän tajuamisesta kuitenkin hyvä, koska minulla on niin selkeänä mielessä, mitä seuraavaksi lähetään hiomaan. Täytyy sanoa, että saan monia superälynväläyksiä ehkä jopa enemmän näissä estevalmennuksissa, kuin mitä koskaan sielänvalmennuksissa. Yritän tosin jokaisesta valmennuksesta painaa mieleeni uusia työkaluja, jotka tuntuivat hyvältä ja käyttää niitä myös itsekseen treenaillessakin.

Tänään Deen kanssa harjoiteltiin näitä siirtymisiä ihan sileällä itsekseen maneesissa. Lähdin sillä asenteella, että vaikka tämä päivä olikin Deelle hyppyjen jälkeen palauttava, niin pysyn todella tarkkana ja huolellisena aina pidätteissä ja siirtymisissä. Pidin huolen, ettei hevonen pääse pohkeen taakse ja kellahtamaan etupainoiseksi. Alku käynneissä tein reiluja taivutuksia sekä sisään, että ulos. Otin myös väistöjä niin, että hevonen väistää sisään päin takapäätään, jotta saan aktivoitua takajalkoja. Muutamia pysähdyksiä käynnistä, jotka sujuivat yllättävän kivasti. Ravissa yritin löytää tasaisen rauhallisen tahdin. Pyysin pieniä pätkiä suoralla ravia lisää ja taas otin takaisin kiinni. Yritin huolehtia siitä, että saisin hevosen oikeasti rennoksi kaulastaan ja tukeutumaan kuolaimeen ratsastamalla pohkeella. Kun hevonen kulki hyvin, yritin pysyä selässä hiljaa ja vain myödätä. Laukannostoja otettiin molempiin suuntiin. Näissä Dee taas yritti lähteä ravia kiihdyttäen etenemään, mutta otin nopeasti kiinni muistaen samalla edelleen pitää pohkeen lähellä. Pari kertaa aluksi tein suoraan pysähdyksen ja pyysin siitä vielä peruuttamaan ja taas uusi yritys ensiksi rauhalliseen rentoon raviin, josta valmistelu laukannostoon. Saatiin lopulta tosi kelvollisia laukannostoja, joissa hevonen ei noussu edestä pois kuolaintuntumalta, vaan nosto lähti kunnolla takaa polkemaan eteenpäin. Myös laukasta raviin siirtymisissä koettiin pieniä onnistumisen hetkiä, kun sain ensimmäistä kertaa ikinä hevosen siirtymään tasaisesti raviiv laukasta ilman kellahtamista pois tasapainosta. Ainoastaan ravi oli laukan jälkeen muutamia askeleita alkuun kiireistä ja ylitemmossa, mutta sain sen nopeasti rauhoittumaan kuitenkin ja hevosen rentoutumaan. Ihanaa, kun saa näitä "ahaa" -elämyksiä ja huomaa, että asiat toimii.

Huomenna hieron Deen kokonaan läpi, jotta saadaan aukaistua mahdollisia ja todennäköisiä kireyksiä sekä rentouttamaan lihaksistoa muutaman päivän treeniputken jäljiltä ja käyn kävelyttelemässä sitä metsäpoluilla ja pelloilla.

Omaa istuntaani pääsen parantelemaan viikonpäästä istuntatunnille kokeneella lainahevosella - eli aivan superhieno juttu. Pääsen keskittymään vain omaan istuntaan, kun alla on hevonen joka on rauhallinen ja tyyni. Tämä tulee todella tarpeeseen, ja toivottavasti saan edes hiukan ideoita tästä tunnista Deen ratsastamiseenkin.

Tästä perjantain valmennuksesta on videoitakin, mutta yritän tehdä videonmuokkausohjelmalla mielummin koosteen koko valmennuksesta, jotta ei tarvitse niin montaa pitkää pätkää ladata. Vielä tässä yritän vaan saada movie makerin toimimaan, että saa nähdä... joko videot joudun lataamaan kaikki erikseen ja lisään ne parin päivän sisään tänne tai sitten tällä jäätävällä tietokonenörttiydelläni (?) saan tuon typerän ohjelman toimimaan...

torstai 13. syyskuuta 2012

Tämä päivä

Ratsastin Deen tänään pikaisesti läpi, kaikissa askellajeissa ja ensimmäsitä kertaa menin "kirvespäisillä" sprengerin kannuksilla - hevonen liikkui ihan mielettömän upeasti läpi selän! Sain pidettyä sillä rauhallisen tahdin ja liike "kesti ilmassa" pidemmän aikaan, joka saattoi hiukan johtua siitäkin, että tänään maneesin pohja oli rouhittu ja on hetkellisesti vähän raskaampi, mutta ennen kaikkea sain heti alusta jalan paremmin läpi kuin koskaan, ja liikkuminen muuttui oitis ja liike oli pidempi. Aikaisemmin viime viikolla kokeilin pallopäisiä kannuksia, mutta en nähnyt niistä mitään hyötyä. Kannusten käyttö on silloin todella hyvä, jos alkaa tuntumaan, ettei hevonen vastaa normaaliin pohkeeseen ja joutuu muistuttamaan tai pahimmassa tapauksessa puristamaan jaloilla liikaa. nyt pystyin huomauttamaan hevosta heti alussa, että tällainen jalan takana liikkuminen ei enää onnistu, ja pystyin pitämään jalan rauhassa koko loppu ridauksen ajan, kun hevonen kulki jalasta kohti kättä tasaiselle tuntumalle. Harmi, tältä päivältä todella olisin halunnut videota, niin hyvältä hevonen tuntui! Toivotaan, että se liikkuu samalla energialla huomenna Juhon valmennuksessa.


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Syksyisissä tunnelmissa

Musta ihan tuntuu, että kesä ei oikein kunnolla koskaan alkanutkaan. Toisaalta, en ole yhtään pahoillani siitä, että niitä superkuumia hellepäiviä ei tullutkaan ihan niin roppakaupalla, kuin mitä kahtena aikaisempana vuonna. On ollut kivempi treenata, kun ei ole ollut niin tuskaisen kuuma ja toisaalta olen pikkuhiljaa alkanut onnistumaan siinä ajattelutavassa, että en mieti kaiken aikaa mikä voisi olla paremmin, vaan elän tyytyväisenä hetkessä! Helpommin sanottu kuin tehty tällaisen ajattelun muovaaminen, etenkin nykypäivänä, kun ihmisissä pääosin on vallalla negatiivinen, kyyninen ja pessimistinen ajatusmalli. Sellaiset ikävät tunteet helposti tarttuu itseensäkin vaikkei mitään syytä olisi, jos ei ole tarkkana ja muista, että omassa elämässä asiat on aika kohdillaan ja että tässä elämässä voin yltää mihin tahansa tekemällä riittävästi töitä niiden asioiden eteen!

Deen kanssa loppuviikko viime viikosta meni ylläri ylläri(!) jaloissa olevien uusian haaverien hoitamiseen. En tosiaan siis ole saanut aikaiseksi hankittua niitä tarhasuojia, aina ne ovat unohtuneet ja nyt sitten juuri kun edelliset haaverit olivat jo aika hyvin parantuneet olemattomiin, ajatteli Dee hankkia tilalle uusia :D Jalka oli aavistuksen taas turvoksissa (sama jalka kuin viimeksi), mutta tällä kertaa hevonen ei aristanut sitä ja liikkui ihan ok narun päässä kun sitä tarkastelin. Otin kuitenkin varman päälle ja annoin hevosen pari päviää vain kävellä ja levätä. Tänään sitten juoksutin sen kunnolla vaatien hyvää liikettä takaosasta lähtien. Oripoika laittoikin tänään parastaan ja liikkui uskomattoman hienoja pätkiä! Se on kuitenkin vähän tahmaisen oloinen nyt sen jälkeen, kun kaura siltä otettiin kokonaan pois ja liikkuu vain sen verran mitä siltä pyydän, eik,ä yhtään enempää. Tahmaisuudesta huolimatta uskon kauran poisjättämisen olevan oikea ratkaisu, sillä Deen vatsa ei oikein kunnolla ole koskaan sulattanut sitä. Nyt sille sitten nostetaan tilalle tallin puolesta syötettävää BH Balancea, joka on ohrapohjainen. Sen lisäksi täytyy käydä ostamassa öljyä, joka voisi toimia energianlähteenä.

Mitenkään hevospanoitteisia kuvia minulla ei nyt ole laittaa paria lukuunottamatta, mutta pakko pistää viime viikoilta muutama lemppariotos millon mistäkin tilanteesta ja hetkestä. 

Tämä auringonkukka on ehdoton suosikki :)

Dee pesulla treenien jälkeen... kuin uitettu rotta :))

Huvimaja

Vielä jaksaa jotkin kukat kukkia

Kuntoilun jälkeiset loppukävelyt

Aivan mahtavan ihana kello :)

Happy me and my flowers :D

Huomenna ratsastan Deen, ja olen muuten nyt sitten kokeillut kuitenkin sitä alaturparemmiä uudelleen, ja en ole huomannut mitään vastustelua hevosessa tälläkertaa. Aikaisemmin vuosi sitten syksyllä alaturpista kokeiltaessa Dee muuttui todella haluttomaksi liikkumaan, mutta nyt ei ole havaittavissa mitään samantyyppistä reaktiota. Sen sijaan saan suuhun ehkä aavistuksen tasaisemman tuntuman. Kokeilen alaturpista varmasti myös tulevan perjantan Juhon estevalmennuksissakin. Kuolanvalinnoissa olen takaisin päätynyt full cheek kuolaimeen, koska niistä meidän kolmipaloissa liikkuvan rengasosan ansiosta suupieliin tuli aavistuksen "hiertymää" ja jotta nyt ei suupielet ihan aukeaisi, niin nyt mennä ainakin osittain toisilla kuolaimilla välillä. Ajattelin seuravaaksi kokeilla sitä D -kuolainta tai sitten olivikolmipalaa.

En tiedä mainitsinko jo siitä asiasta, että nyt kun Dee on taas lihonnut lähes entiselleen, niin meidän satula alkaa taas kiristää hiukan. Sain eräältä lukijalta / henkilöltä, jonka blogia myös itse luen, jo viime keväänä meidän satulasotkujen aikaan yhteystiedot henkilölle jolta voisin saada samanmerkin satuloita kokeiluun ja  miettiä sopivan satulan sattuessa vaihtoa leveämpään. Joten satulanvaihtokin on nyt vääjäämättä kuitenkin edessä.

Kaikkien näiden menojen lisäksi Deen takajalka, jota se on nyt murjonut viimeisen puolivuotta, ultrataan kuun lopussa varmuuden vuoksi, että se on varmasti aivan kunnossa.
Rahanmenoa ei voi taas estää :D

tiistai 4. syyskuuta 2012

Maanantain estevalmennus

Noniin, vihdoin siis päästiin valmennukseen, viime kerrasta onkin aikaa, kun se on meidän osalta peruuntunut aina erinäisistä syistä.

Deetä laittaessa kuntoon huomasin sen olevan vähän unessa, se vain torkkui sen aikaa, kun puin kamppeita päälle. Noh, kello oli sen neljän iltapäivällä, jolloin Dee yleensäkin ottaa päiväunet päiväheinien ja aamupäivätarhailujen (lue: riehumisien) jälkeen. :)

Alkuverkassa Dee oli jo kuitenkin ihan hereillä, ravi oli kiireistä ja jostain syystä itselläni oli vähän outo olo selässä, aivan sellainen, etten saa riittävästi otetta istuessani satulassa - johtuisiko sitten mun kädestä, joka on ollut peukalon ansiosta kokonaan vähän turta pari päivää? Laukassa hevonen tuntui ihan kivalta. Laukka pyöri tässä vaiheessa hyvin ja hevonen tuntui olevan jotenkin kuulolla, vaikka esteet maneesissa saikin sen älyämään, mitä hauskaa olisi tulossa.




Siitä sitten aloiteltiin harjoituksia. Tehtävänä aluksi oli ympyrällä tulla yksittäistä pystyä vasemmassa kierroksessa ja mieluiten liian lähelle kuin kauaksi. Tärkeä oli saada laukan rytmi pysymään koko ympyrän ajan ja hevonen vastaamaan pidätteisiin. Laukkaa piti saada terävämmäksi ja ehkä vähän lyhennettyä, sillä Dee kulkee mielellään aika isoa laakaa laukkaa ja nyt oli tarkoitus päästä pois siltä mukavuusalueelta. Dee tuntui aluksi ihan ookoolta, mutta mitä useamman hypyn otimme sen vahvemmaksi se kävi suustaan ja hitaammaksi toisaalta pohkeelle.


Seuraavaksi otimme tehtävään mukaan ympärälle toisen pystyn, josta olisi neljä laukka-askelta tähän ekaksi hyppämäämme pystyyn. Tultiin sitä sekalaisittain Deen kanssa välillä kolmella askeleella ja välillä neljällä. Välillä laukka hyytyi täysin, kun en saanut pohkeita läpi ottaessani pidätteitä ja tultiin ravilla sisään ja välillä vaan muuten vaan tuli hassuja hyppyjä, kun hevosella oli niin kiire ettei jalkojakaan ehtinyt asetella.



Sama homma tehtiin myös oikeaan kierrokseen, ja tässä vaiheessa hevonen alkoi olla todella hidas pohkeelle ja se tietenkin näkyi meidän kompastuskivessämme - laukannostoissa. Alkuu Dee tarjosi ainnoastaan vasenta laukkaa. Yritin itse pysyä yläkroppa pystyssä laukannostojen ajan, sekä muistaa ottaa hevonen takaisin kiinni ravissa jos se noston sijaan lähteekin vain juoksemaan alta pois. Huh, että tuli hiki! (Siis minulle, ei hevoselle...) Homma sujui ihan kohtalaisesti tähänkin kierrokseen, mutta oikeastaan vain sen ansiosta, että Dee on niin ketterä, että vaikka se ei kuuntelisi kuskiaan pätkän vertaa, niin se selviytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista. Olin jo tämän alkutehtävän jälkeen aivan puhki, lihakset huusi hoosianna, oikea käsi oli vähän kipeä, jalat olivat turrat.

Välikävelyjen jälkeen lähdettiin ottamaan suoraa innaritehtävää. Tällä suoralla oli siis kaksin kappalein innareita seuraavanlaisesti: kavaletti - pysty - kavaletti - neljä laukkaa - kavaletti - pysty - kavaletti. Hevonen oli tahmeampi edelleen nostamaan laukkaa, ja taas sitten kun päästiin vauhtiin ja yritin ottaa kiinni, niin se ei vastannut pidätteisiin. Yritin välttää vetokisaa, ja ohjata hevosen vaikka päin seinää, mutta vaikeata oli. Tuntui, että minun päätettävissä tänään ei ollut kaasu eikä jarru. Sen lisäksi, että itse olin aivan hapoilla vaikutti siihen, että en saanut enää yläkroppaani pysymään vakaana, vaan kellahdin entistä helpommin hevosen vetäessä ohjat käsistäni eteenpäin. Ekan kerran innarisuoralla Deellä oli vaikeuksia asettaa jalkansa, mutta aika pian koko linja meni suhteellisen hyvin, eikä innarien välillä, jossa neljälaukka-askelta piti ottaa, ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Tässä välissä hevonen jaksoi odottaa, ja aivan kuin valheellisesti luulin jopa pidätteiden menevän läpi. Tehtävän jälkeen kuitenkin, kun yritin ottaa takaisin kiinni ja käyntiin, niin jarrut olivat taas kateissa. Huh, näin huono se ei ole siirtymisissä ollut pitkään aikaan!






Tämän jälkeen, kun ajattelin, että kuolema tulee seuraavaksi, piti vielä selviytyä pienestä ratatehtävästä, jossa aloitettiin ensin oikeassa kierroksessa toisella kavaletti-pysty-kavaletti -innarilla. Siitä kaartaen loivasti oikealle yksittäiselle pystylle. Pystyltä vasemalle ja lähestyminen koko innarisuoralle. Suoran jälkeen vasemmalle punainen pieni pysty ja siitä suoristus kentän keskellä sijaitsevalle okserille. Ajattelin mielessäni, että voi hyvää päivää, mitähän tästä tulee. Hevonen tuntui jo vähän väsähtäneeltä, itse olin täysin loppu... mutta se meni ihan kivasti. Vaikka laukka ei enää ollutkaan niin ponnekasta, saatiin me sujuvat lähestymiset jokaiselle tehtävälle. Olin ihan tyytyväinen tähän loppuun, ja siihen kuinka hyvin Dee jaksoi keskittyä tällaisessa ratatehtävässä, kuunteli pidätteitä esteiden välillä.



Erittäin hyvää treeniä oli, todella kehittävää molemmille ja näistä sain kyllä uutta puhtia kehittää omaa ratsastustani ja ennen kaikkea lihaskuntoani, jonka olen luullut mukamas olevan ihan kiitettävää... sitä se ei kyllä ole ollut. Myös Deelle täytyy varmaan miettiä suitsitusta uudelleen. Alaturparemmiä en halua sille laittaa, mutta meksikolainen tai remonttiturpis ovat ollut nyt mietinnässä, jotta tuntuma suuhun pysyisi vähän tasaisempana, ja ettei hevonen pääse pakenemaan ihan kuolaimelta. Ennen kaikkea meidän täytyy vain jatkaa harjoittelua - PALJON SIIRTYMISIÄ!

Tänään Dee pääsee maastoilemaan ja katselen sen jaksamisen mukaan miten viikko tästä lähtee kehittymään!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Harjoitus tekee mestarin...

vai lahjattomat harjoittelee??? Me ainakin tarvitaan lisää treeniä ja etenkin ratsastajan kuntotaso on niin surullista katsottavaa, että huomenna aamulla lähden heti juoksemaan lenkin.


 Tänään oli todella hyvä Juhotreeni, ja siitä sitten paremmin myöhemmin videoiden kera analyysiä. Nyt mentävä kuitenkin nukkumaan :)


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Hups, tipuin

Jep, eilen sattui tällainen "kömmähdys". En tiedä miten olin peukalo edellä maahan rantautunut, mutta peukalo on turvonnut, vähän paikoitellen tummeneva ja samperin kipeä. Toivon ja uskon, ettei se ole murtunut vaikka niin aluksi pelkäsinkin...


Olimme maastossa tuttuun tapaan suorittamassa alkukävelyt. Dee on aina ollut todella rohkea maastossa, ja luotan siihen aika paljon, että se ilmoittaa sekunnin edes etukäteen milloin aikoo lähteä pois paikalta, jos alkaa jännittää. Oli siinä kyllä vähän omaakin vikaa, sillä itse olin aivan sunnuntairatsastusmeiningeissä siellä selässä - eli ohjat pitkinä ja koko kroppa täysin lötkönä, sekä ennen kaikkea ajatukset jossain muualla. En ehtinyt sanoa paljoa mitään, kunnes tajusin, että Dee yllättäen säntää takavasemmalle ja itse jään aivan kuin joissain piirretyissä ilmaan leijumaan ja ajattelen "voihan *ittu". Tai siltä se ainakin tuntui :D
Onneksi oltiin pellolla, eikä missään kovalla hiekkatiellä, saatika metsäpoluilla, olisi varmasti laskeutuminen tuntunut ikävemmältä, nyt kuitenkin mätkähdin suht pehmeälle alustalle heinikkoon ja peukaloparka taisi niksahtaa alleni johonkin virheasentoon. Se ei tuntunut kuitenkaan kipeältä siinä vaiheessa vaan nousin pian pystyyn ja aloin viheltämään samalla tavalla, kuin ollaan luoksetuloja harjoiteltu Deen kanssa laitumella. Samalla huomaan mikä hevosen oli pahanpäiväisesti pelästyttänyt - kaksi ratsukkoa oli tulossa samaiselle pellolle metsän siimeksistä ja yllärinä puskan takaa. Sillä hetkellä he tosin myös pötkivät pakoon sieltä mistä olivat tulleetkin ja jäin Deetä pyydystelemään itsekseni.
Dee kun kuuli vihellykseni se ilokseni pysähtyi ja kääntyi ymäpäri niityn toisella laidalla. Ja kun se viimein tajusi, että "voihan räkä, toi mun mami jäi pois kyydistä", niin se lähti kävellen tulemaan takaisin luokseni ja nappasi mut takaisin selkään. Olin vähän vihainen itselleni, kun unelmoi tuolla tavalla nuoren hevosen selässä, mutta samaan aikaan iloinen, että Dee edelleen jää odottamaan mua, oli tilanne mikä hyvänsä, jos satun tipahtamaan matkasta :)

Palattiin siitä sitten takaisin kentälle, jonne tulikin huojentuneina meidät pelästyttäneet ratsukot tarkastamaan, että olin saanut hevosen kiinni ja itse olin kunnossa.

Dee oli tapauksen jälkeen pitkään jännittynyt kuin viulunkieli, ja päätin pidemmittä käyntityskentelyittä lähteä ravaamaan, jossa todennäköisesti saisin se vähän rennommaksi.



Jännitystä vielä lisäsi parin hevosen lastautuminen kentän vieressä, mutta hyvin pikkuheppa piti hermonsa kasassa, vaikka yhden lähes sydänkohtauksen aiheuttanut tapahtuma olikin aivan takana.
Siinä sitten ravissa vähän temponvaihteluita, siirtymisiä jäyntiin ja takaisin raviin, ja hevonen alkoi pikkuhiljaa relata. Tänään siirtymiset olivat alkujaan todella hyviä, hevonen ei purrut kuolaimeen ja pysyi lähes rentona koko siirtymisen läpi. Sen sijaan se oli edelleen hidas pohkeelle, joka etenkin tuottaa ongelmia laukannostoissa. Alkuun annoin hevosen vain laukata huonoista nostoista huolimatta, pysyin itse kevyessä istunnassa. Dee alkoi pärskimään tyytyväisenä, kun jännitys vähän laantui.

Sitten välikäyntejä hetken, peukalon kivun noteeraamista ja näköjään opetuksen unohtumista (taas painelin kentälläkin menemään rentona aivan muihin asioihin ajatukseni kanavoituna ohjia pidelleen aivan päistä toisella kädellä) näin jälkikäteen ajateltuna... 

Hetken kävelyjen jälkeen keräsin ohjat ja rupesin keskittymään siihen, että saan Deen muotoa säädeltyä myös vähän pidemmäksi. Dee mielellään liikkuu aika lyhyenä, ja toivoisin siihen todella lisää ulottuvuuksia, sillä sillähän on todella hieno pitkä kaula, joka voisi usein olla avoimemmassa muodossa. Tätä kautta hevonen käyttäisi selkää paremmin ja liike muuttuu pidemmäksi kulkien takaata koko kropan läpi eteen.


Onnistuttiin siinä aika hyvin, ja tätä on kyllä harjoiteltu jo jonkin aikaan. Tätä liikkumistapaa on vielä kuitenkin vaikea löytää alkuverryttelyissä, joten joudun siinä keskittymään ainoastaan hyvään tasaiseen tuntumaan suuhun ja tasaiseen tahtiin, sekä siihen, että hevonen pystyy taipumaan ja on eteenpäinpyrkiväinen, mutta vastaa myös pidätteisiin.
Tästä lähdettiin sitten työstää taas niitä laukannostoja. Ja hevonen oli NIIIIIN pohkeen takana, että ihan ärsytti. Päätin, että vaadin hevoselta nopeutta tänään, enkä aina huonoina päivinä jätä asiaa siihen odotellen tulevia parempia päiviä. Aloitettiin sillä, että istuin ravissa satulaan, ja heti kun hevonen tuntui siinä rennolta annoin laukka-avut. Alkuun Dee vain lähti kiihdyttelemään, nousi edestä, puri kuolaimeen. Tästä en halunnut jatkaa ajamista laukkaan, vaan otin kiinni, tein pysähdyksen, josta myös pari peruutusaskelta. Peruutuksien kautta saa hevosen takaosan todella hyvin alle. Siitä takaisin raviin ja rennon hyvän tahdin löytyessä tein laukka-avut ja tehostin apua hiuakn raipalla. Dee tästä hiukan terästäytyi, mutta ei löytänyt jalkojaan oikeaan jräjestykseen ja nosto oli sekalainen ja epätasapainoinen.



Laukka kuitenkin nousi nopeammin, joten annoin hevosen kiitokseksi laukata yhden kierroksen ympyrällä reipasta laukkaa, josta sitten yritin tehdä siirtymisen takaisin raviin. Tässä vaiheessa ei enää ollut alkuratsastuksien hyvistä siirtymisistä tietoakaan, vaan Dee nousi edestä taas ylös ja jännittyi koko kropastaan ja puri kuolaimeen.


Nämä asiat ovat meille kyllä todella hankalia, eli kaikki siirtymiset, mutta ne ovat onnistuneet kuitenkin ja nyt täytyy alkaa ottamaan pikkuhiljaa härkää sarvista kiinni ja tehdä toistoja, toistoja ja vielä kerran toistoja. Vielä kun itse keskityn istumiseen siirtymisen aikana satulassa ja, että olisin nopeampi, enkä jää passiiviseksi.

Jatkoimme harjoituksia sillä, että laukasta siirryttyämme raviin, otin hevosen käyntiin, jos se lähti juoksemaan tässä kohtaa pois alta. Käynnissä mahdollisesti pysähdys ja peruutus, takaisin käyntiin, raviin ja ravissa taas rauhallinen tahti ja hevonen rennoksi. Jo muutaman epäonnistuneen laukannoston jälkeen ne nostot todella alkoivat sujumaan. Dee alkoi ikäänkuin odottamaan viestiä milloin nostetaan laukka, ja lopulta minun ei tarvinnut kuin vähän istunnalla siirtää painoa sisälle ja aavistuksen asettamaan ja hevonen nosti todella hienosti laukan. Siirtymiset eivät koko loppuratsastuksen aikana tulleet hirveän paljon paremmiksi, ja tuntuukin siltä, että heti kun hevonen kulkee pohkeen edessä, se ei vastaa pidätteisiin. Jos se on aavistuksen hidas pohkeelle, niin pidätteet menevät pehmeämmin läpi. Heti kun se on herkkä pohkeelle, tuntuu, että hevonen olisi vain valmis liikkumaan eteenpäin eikä halua vastata pidätteisiin.
Oikeaan kierrokseen saatiin kuitenkin tyydyttävät siirtymiset laukasta raviin, ja ravi oli vielä laukan jälkeen ihan super hienoa ja sen tunsi, kuinka liike lähtee voimakkaasti takaata.



 Hevonen tuntui loppukohden itseasiassa todella kivalta ja olin tyytyväinen, että saatiin tehtyä näinkin intensiivinen treeni alku mätkähdyksestä huolimatta ja vaikka pientä kiirettä pukkasikin, kun illaksi piti keretä juhliin ja ties minne.

Pakko myös todeta tähän loppuun palatakseni vielä tuohon tippumiseen, että koskaan ei pidä olla liian varma omasta hevosestaan. Ihmettelen todella, että vaikka kypäränkäyttö on nykyään enemmän trendikästä, kuin noloa, niin silti tänäpäivänä todella moni jättää se henkivakuutuksensa kaapin perälle ja nousee satulaan ilman sitä. Koen olevani ratsastajana aika kokenut, minulla on myös ihan syntymästä asti ollut monia muita parempi tasapaino, joka on näkynyt myös omassa ratsastuksessnai. Olen aika rohkea, en pelkää tippumista, enkä hurjempia tilanteita tai vauhtia. Silti minulle ei ole koskaan tullut edes mieleeni nousta yhdenkään hevosen selkään ilman sitä kypärää. Vaikka hevosesi olisi varma konkari, josta pystyt väittämään, että se ei sinkoaisi mihinkään vaikka taivas tippuisi niskaan, et silti voi tietää sitä, milloin käy huono tuuri. Tippumiseen voi vaikuttaa ennemmin moni muu tekjä, kuin oma varma hevosesi, esimerkiksi aivan uudetkin varusteet voivat pettää (satulavyö) ja onhan näitä äkkikuolemiakin nähty viimevuosina, kun hevoselta pettää jalat alta yllättäen ja kaatua lyyhistää maahan elottomaksi ja ratsastaja parhaassa tapauksessa sen pään kolauttamisen ohella jää vielä 600kg alle. Siinä vaiheessa ei ole mitään tekemistä sillä, onko hevosesi varma menijä vai ei.

Muiden kypärättömyyteen en yleisesti jaksa ottaa kantaa, omapa on elämänsä, mutta itselläni se on aina päässä ratsastaessa, en halua ottaa turhia typeriä riskejä, olen ajatellut eläväni pitkään :) Hiuksetkin saa aina pestyä ratsastuksen jälkeen ja liikunnassa tulee aina muutenkin hiki ja niin pitääkin tulla, joten en pidä tuotakaan kauhean hyvänä syynä riskeerata kupolia. Kypärästä ja tämän aamuisesta tippumisesta huolimatta, luotan edelleen pikkuiseen sadasosasekunnissa kiihtyvään hevoseeni, mutta yritän pysyä vähän skarpimpana jatkossa.

(Valitettavasti tippumisesta ei tallentunut kuvia, muuten ne olisin halunnut ehdottomasti julkaista :D)


COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017