torstai 27. helmikuuta 2014

Arkea, vihdoin kaikki sujuu

Olen ollut hirmuisen tyytyväinen jotenkin tähän viikkoon, vaikka maanantaina meinasinkin olla vähän huolissani, kun Dee olikin sunnuntain maneesitreenin jälkeen ihan super väsynyt, eikä meinannut jaksaa kunnolla jalkojaan nostella ohjasajossa. Kävin sitten vielä uudestaan illasta tallilla mittaamassa hevosen kuumeen ja vähän kävelyttämässä. Kun lämpö oli normaali 37,8 oletin, että sunnuntai vain otti vähän koville ja saatoimme innostuksestamme ehkä vetää muutamia minuutteja liian pitkän rupeaman.

Dee sunnuntaina 23.02.2014 Kuvan © Terhi K. kiitos!





Tiistaina pidinkin sitten suosiolla kävelypäivän Deelle, kävin aamulla kävelemässä sen kanssa 1½ tuntia, siivosin myös sen tarhan kokonaa, kun plussa päivien ansiosta lumet suli kohinalla ja tarhan pohjalta paljastui aikamoinen "miinotus" ja sitten vielä illalla tehdessäni iltatallia kävelytin siinä ohessa Deetä vielä puoli tuntia, että varmasti se olisi palautunut nyt kunnolla. Alan olemaan kyllä vähän neuroottinen tuon eläimen kanssa, täytyy itsekin myöntää :D




Eilen otin Deen takaisin liikkeeseen, mutta harmikseni plussakelit olivat taas takanapäin ja kenttä jäätynyt aika kovaksi, joten laukata ei pystynyt. Sen sijaan ravailtiin ja pyysin Deetä liikkumaan pelkästään eteen alas, ja ai että kuinka rennolta se tuntuikaan taas! Olisin voinut jatkaa ravailua ja taivutteluja koko illan, kun niin hyvältä se tuntui, mutta piti malttaa kuitenkin ja jättää ravailut siihen 45 minuuttiin ja kävellä kunnon loppukäynnit päälle.




Tänään Dee olikin jo aika normaali pirteä itsensä ja teki kyllä niin hienosti hommia, että olen kyllä äärettömän tyytyväinen! Kenttä oli edelleen aika kova, mutta uskaltauduin kuitenkin laukkaamaan aika pitkin ohjin uralla ympäri kenttää ja Dee sai oikein venyttää ylälinjaansa ja laukata isoa laakaa laukkaa. Se tuntui todella iloiselta, mutta ei lainkaan siltä, että olisi räjähtämässä mihinkään suuntaan. Tämän päiviäisillä hommilla saatiin ihan hiki jo pintaan kunnolla, ja ihana huomata kuinka rennolta hevonen nyt vaikuttaa päivästä toiseen.

Dee pirteänä ja iloisena tänään treenien jälkeen :)

Huomenna VIHDOIN hyppäämään Antille! Mielenkiinnolla odotan, pysyykö hevonen yhtään samalla tavalla rentona esteillä, kuin nyt muutenkin ratsastaessa.
2

maanantai 24. helmikuuta 2014

Maneesireissu ja ihanaihana Dee!!

Voi että tätä ilon määrää, kun tajuaa, että nyt olemme menossa selkeästi oikeaan suuntaan. Mä todella toivon, ettei tää ole taas sitä vuoristoradan huippua, sillä vuoristorataa huippuineen ja monttuineen meidän elämä Deen kanssa on oikeasti viime aikoina ollut. Toivon, että tämä olisi jotain pysyvää ja hevonen jatkaisi nyt tasaisesti paranemista!


Me ei sitten kaikkien sotkujen ja mutkien kautta päästykkään Antin treeniin, vaikka alunperin perjantaina oli tarkoitus käydä ottaa jotain pientä helppoa hyppyä, mutta nyt jälkeen päin ajateltuna tämä taisi olla ihan hyvä juttu, että otetaan nyt vielä todella rauhallisesti ja varovaisesti. Meillä kun on ollut kenttä todella huonossa kunnossa, kun tuo säätila ei meinaa suostua päättämään pysyykö plussalla vai pakkasella, joten käytännössä meidän kenttä on ollut viimeiset pari viikkoa mustuttanut enemmän luistinrataa, kuin hyväpohjaista kenttää, joten aika hissukseen senkin puolesta on joutunut ottamaan. Laukkaa uskalsin ottaa kotikentällä ihan vähäsen parina päivänä viime viikolla, kun urat olivat sen verran rouhiintuneet, että liukastumisilta välttyy, mutta siltikään mitään pitkiä sessioita ei uskaltanut tehdä, kun pohja on kuitenkin aika kova ja en halua nyt tähän kaiken päälle jalkaongelmia huonoilla pohjilla ratsastamisen takia.


Sunnuntaina lähdettiin isolla avustusjoukolla maneesille kera kahden hevosen, kiitos kaikille ihanille reippaille avusta ja seurasta! Meillä on vain yhden hevosen traileri käytössä, joten T joutui tekemään edestakas reissuja enemmän maneesin ja kotitallin välillä, kun ensin kuljetettiin paikan päälle Dee kamppeineen ja sen jälkeen seuraava potilas, joten täytyy sitäkin vähän kiittää, kun jaksaa olla noin reipas aina näittä heppajuttujen kanssa, vaikka varmasti aina (jos koskaan :D) ei niin siistiä olekaan! Onneksi tallin ja maneesin välinen matka on ihan pari kilsaa, eli matka kestää tuskin muutamaa minuuttia kauempaa - muutenhan tuollaista ramppaamista ei kannattaisi tehdä ollenkaan.

Maneesille päästyämme päätettiin Deen alkuun juoksennella ja irrotella vapaana, kerran maneesissa oli tyhjää. Deen viime irtojuoksemisesta alkaa olemaan jo toista vuotta aikaa, niin voitte vaan kuvitella kuinka innoissaan se oli kun sai laukata ja pukitella mielin määrin! Jos tuossa ei auenneet mahdolliset lukot kropasta, niin ei sitten missään :) Olin niin häkeltynyt onnesta, kun näin kuinka iloinen ilme Deen silmistä paistoi, kun se sai vaan irrotella omaan tahtiin hyvällä pohjalla, joten en edes tajunnut kännykän kameraa kaivaa esiin... 10 minuuttia se paineli menemään onnesta soikeana, kunnes se totesi, että nyt riitti ja antoi kiinni. Sitten ei muutakuin satula selkään ja menoksi.

Ei ollut lainkaan huono idea antaa sen purkaa patoutunutta energiaansa etenkään nyt näin kevyemmän jakson jäljitä, sillä allani oli heti alkuaskelista lähtien kuuliainen ja rennonpi hevonen, kuin normaalisti töitä aloittaessa! Olen myös tehnyt taas fiksauksia Deen varustukseen, jonka myötä hevonen tuntui entistä tyytyväisemmältä, eli olen nyt vaihtanut remonttiturpiksen taas normi turpahihnaan, mutta jättänyt vain alaturpiksen pois, kun Dee ei tunnu sietävän sitä. Aikaisemmin viime syksynähän vaihdoin tuohon remonttiturpahihnaan sen takia, että Deen posket oli ruttaantuneet kuolaimen paineesta kuolaimen ja turpahihnan väliin aina pidättäessä, josta se oli sitten vielä purrut poskeensa, mutta nyt laitoin tuon normi turpahihnan niin ylös, kuin se vain on mahdollista ja jätin sen normaalia reijän löysemmälle. Vaihdoksen syynä oli lähinnä se, kun klinikalla letkuttaessa eläinlääkäri sanoi, että olisiko sillä vähän nenäkin kipeä, kun reagoi niin voimakkaasti letkun asettamiseen ja olen aina tuon remonttiturpiksen kohdalla vähän pelännyt sitä, että kun se tulee niin herkkää paikkaan, kuin nenäpii, niin siitä saattaa tulla kiputiloja myös. Enhän oikeasti tiedä, onko tuossa ajatuksessa mitään virkaa, mutta nyt Dee tuntui tästä turpiksen vaihdoksesta olevan todella tyytyväinen ja se tuntui mukavan tasaiselta edestä, vaikka ei se sillä toisellakaan ole tosiaan huono ollut.
Sitten toinen muutos lähti oikeastaan siitä liikkeelle, kun lauantaina tuskastelin ääneen sitä, kun tuntuu että Dee on vaan jatkuvasti alaselästä/lannealueelta herkän oloinen ja luimi tuona päivänä jos sinne vaan hipaisikin. Olen siihen ajan mittaan käyttänyt lämpölinimenttiä silloin kun jumit olivat vähän toisenlaiset ja ties mitä, ja alkuun tuntuikin, että se auttoi, mutta sitten se muuttui yhtäkkiä huonommaksi. No nyt sitten nousin ihan jakkarella katsomaan ja tutkailemaan ihan läheltä karva juurta, ja löysin inhottavan löydöksen: Deellä oli sellainen "palanut" kohta ihosta, eli siis iho punoitti todella punaisena juuri siitä kohdasta mihin satulahuopa loppuu ja johon olin sitä linimenttiäkin aikaisemmin pienempiin jumeihin laittanut. Nämä yhdessä ovat siis polttaneet ja hanganneet ihoa, ja voitte vaan arvata mikä kauhee fiilis itselleni tuli, kun rupesin miettimään kuinka usein olen uudestaan ja uudestaan sitä turvalliseksi luullun arnikan lämpölinimenttiä laittanut ja pahimmillaan levittänyt linimenttiä suan kera ihan ihon pinnalle tutkailematta sen enempää, ja enkä ole ymmärtänyt, että tästä linimentin ja hankauksen yhteisvaikutuksesta iho on ärtynyt todella pahasti! Jo ensimmäisen kunnon rasvauksen jälkeen iho näytti jo sunnuntain todella paljon enemmän rauhoittuneelta, mutta edelleen tottakai arka se oli ja mietin, miten voin liikuttaa sitä niin ettei huopa hankaa sitä aluetta lisää, joten laitoin meidän lampaankarvaromaanin hevosen selkää vasten. Dee tuntui niiiiiin tyytyväiseltä ja oikein tunsin, kuinka se uskalsi selkäänsä pyöristää. Varmasti tämä on siis kaikkien näiden, niin satuloinnin, suitsituksen, kuin vatsalääkkeiden puremisen, yhteisvaikutus.

Taas tässä nähtiin, että pitää oikeasti olla tosi tarkkana, kun hevonen vastustelee jotain. Ne eivät luimi tai vastustele turhaan! Jauhan tätä asiaa aina uudestaan ja uudestaan kaikille ja täällä blogissanikin, ja silti vieläkin saan huomata ja todeta, etten ole itsekään edelleenkään kuunnellut hevostani tarkemmin ja lähtenyt oikeasti palapalalta selvittämään ongelmien syytä. Huoh... Nyt ärsyttää, mutta toisaalta olen helpottunut, että löysin tuon ongelman tuolta selästä ja pystyin näin reagoimaan siihen oikein!


Olin suunnitellut tekeväni Deen kanssa sellaisen vetristelevän treenin, ei mitään vaikeita asioita, vaan sellaista missä hevonen voisi vaan rentoutua liikkumaan hyvin selän läpi. Välillä oli havaittavissa kiirehtimistäkin, mutta täytyy kyllä todeta, että ai että miten hienosti ja paremmin se liikkui nyt kuin pitkään aikaan! Se oli niin rento, niin pyöreä eikä vetänyt yhtäkään "pulttia", pukkia, tai vastalausetta mistään! Tein paljon laukkaa nyt, kun oli mahdollista pitkästä aikaa laukata turvallisesti hyvällä pohjalla ja vain oikeastaan suurimmaksi osaksi fiilistelin :) Oma kunto tippumisien jälkeen ei myöskään ole vielä entisensä, kun niskassa vielä tuntuu epämukavuuksia, niin täytyy yrittää aloitella suht varovasti senkin takia. Huomasin taas videota katseltuani, että jo näin muutaman viikon vähemmän liikkumisen ja ratsastamisen myötä istunta on taas kärsinyt, että kyllä sekin vaan teettää työtä jatkossa. Näköjään heti, kun tulee pidempää lepoa, niin sitä on ihan hukassa sen oman kroppansa kanssa. Mutta asennosta viis, sentään uskalsin istua rentona ja vaan mukautua hevosen liikkeeseen, kun hevonen tuntui niin kivalta!


Tein nyt tällaisen fiilistelyvideon meidän menosta, kyllä tuosta varmaan näkee sen eron esimerkiksi siihen viimeisiin estevalmennusviikonlopun verryttelyihin! ;) Toki täytyy muistaa, että Dee ei ole nyt ennen tätä videota liikkunut kahteen viikkoon hyvällä pohjalla ja laukannutkin tosi vähän, että pientä jäykkyyttä oli havaittavissa. Kunpa nämä treenit voisi nyt jatkua, niin tuo parantuisi vielä parempaan suuntaan tästä.


8

lauantai 22. helmikuuta 2014

Muutos hevosessa

Haluan kirjoittaa pienen pätkän eräästä 13 -vuotiaasta estesukuisesta puoliveritammasta Sunnysta, sillä olen ollut sen omistajan kanssa tekemässä yhteistyötä tämän hevosen eteen ja heräsin tuossa pari päivää sitten siihen, kuinka paljon tamma on kehittynyt alle vuodessa, sillä kehitys on ihan käsittämätön!


Sunny on siis tallimestarimme Tiian opetusmestari, jonka suurin ongelma viime vuosina on ollut sen toisen takajalan kinnerpatti. Sunnyn tullessa Tiialle vuosi sitten keväällä 2013 Sunny oli laihahko, jäykkä liikkumaan ja sen luonteesta oli vaikea sanoa muuta, kuin että se on äärettömän tasainen ja varma "tätiratsu" ihan jokaiselle, koska se ei antanut askeltakaan ilmaiseksi ja näinollen ei oikein oma-aloitteisesti edes liikkunut minnekään, että olisi tarvinnut pelätä sen lähtevän kiidättämään ratsastajaansa minnekään. Se ei liikkunut oikein päin, se ei juurikaan taipunut kyljistään, saatika käyttänyt takaosaansa juurikaan ja kun minä ensimmäisen kerran istuin sen selkään olin vähän ihmeissäni ja mietin, kuinka kyseinen hevonen koskaan voisi kulkeakaan oikein, kun se ei halunnut ottaa normaalia ohjastuntumaakaan vastaan - toisin sanoen pitkään aikaa hankalin hevonen millä olin ratsastanut, koska se oli niin hidas, ettei mitään järkeä :D

Sunnyn kanssa Tiia on ollut tarkka siitä, että hevonen liikkuu joka päivä jollain tavalla, koska sen kinnerpattijalka jäykistyy heti jos yhtään jää liikutus vähemmälle.
Kaikkien mutkien kautta aloin valmentamaan Tiia ja Sunnya ratsukkona elokuun puolessa välissä, sillä he todella tarvitsivat apua niin sileän työskentelyssä, kuin pienillä esteilläkin. Sen lisäksi ratsastin itse Sunnya muutamia kertoja läpi, myös hieroin muutamia kertoja syksyn aikana jolloin saatiin pahimpia lukkoja kropasta auki ja hevosessa (ja ratsastajassa) alkoi näkyä jo hyvin lyhyen ajan jälkeen muutosta parempaan.

 Muutamien ratsutuskiertojen jälkeen vielä hevonen oli aika jäykkä, mutta parempaan päin.

 Tiia ja Sunny aloittivat tosissaan hyppytreenit ja nopeasti parivaljakolle alkoi löytyä vire :)

Joustoa ja elastisuutta oli näkyvissä loppusyksystä. Sunnyn kanssa mentiin pitkään pelkästään hackamorella, koska se oli jotenkin niin vastahakoinen kuolaintuntumalle, joten monet asiat oli käytännössä aloitettava "alusta".

Laukassa saatiin ryhtiä ja terävyyttä parannettua parin kuukausen sisään. 

Tätä yhteistyötä ollaan jatkettu tähän päivään asti, ja Sunny on muuttunut hevosena niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin. Jos se on ennen ollut tasapaksu ja "poissaoleva" luonteeltaan, niin tänä päivänä tamma on huomattavasti pirteämpi rouva, jonka kanssa maastoilessakin vauhtia alkaa löytymään omasta takaa. Lihaksistoltaan se on alkanut kehittyä oikeaan suuntaan, ja se jaksaa päivä päivältä enemmän kantaa itseään ratsastajan kanssa oikein päin. Painon siirto takaosalle on sille edelleen vaikeaa ja tulee varmasti kinnerpatin takia aina olemaankin, mutta hevosesta näkee kokoajan enemmän iloa ja pilkettä liikkua itsellään enemmän, kun sitä on saatu vetristeltyä, se on saanut hyvää ravintoa harjoittelun tukemiseksi, sen lihashuollosta on pidetty huolta ja ennen kaikkea hyvään kengitykseen sekä vaihetelevaan liikuntaan on panostettu.
Tiia ja Sunny ovat päässeet starttaamaan pidemmällä viime syksynä kolmet ensimmäiset yhteiset estekisansakin 80cm ja 90cm tasolla, josta viidestä radasta neljä oli puhdasta 0-0 rataa, ja yksi rata perusradalta pudotus, että ei huono :)

Tässä oli minua herättävä muutoskuvat, jotka näin pari päivää sitten ja vasta tajusin eron mistä tuo hevonen viime keväänä oli lähtenyt liikkeelle!

Sunny toukokuussa 2013

 Sunny tammikuussa 2014

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja onhan se jo kymmenen kertaa paremman tuntuinen ratsastaakin. Yhteenvetona voi todeta, että kyllä oikeallainen treeni, lihashuolto sekä ruokinta tekee hevoselle kuin hevoselle ihmeitä! Nykyään myös ollaan alettu löytämään sopivaa kuolainta Sunnylle, jolla se toimii mielellään, että ollaan voitu jättää hackamorea vähemmälle.

Vielä on paljon tehtävää tamman kanssa ja tottakai hevosen ehdoilla edetään. Toivottavasti voidaan joskus myöhemmin taas iloisena huomata, kuinka paljon parempaan suuntaan se on tästä hetkestä taas muuttunut! Huomenna olemme menossa Deen ja Sunnyn kanssa maneesille, ja Sunnyn kanssa minun olisi tarkoitus muutama hyppy ottaa. :)


9

torstai 20. helmikuuta 2014

Kilpahevosen kunnon kohotus

Olen alkanut lukemaan erilaisia materiaaleja, artikkeleita ja tutkimuksia ja kokemuksia hevosen kunnon kohotuksesta, koska koen, ettei minulla kuitenkaan ole riittävää tietotaitoa ymmärtämään oikeita ajoituksia erilaisille harjoitteluille ja ennen kaikkea ymmärtämään mitä sillä palautumisella tarkoitetaan, milloin tietää onko hevonen täysin palautunut ja milloin on järkevää ottaa toinen harjoituskerta, ettei vaan sillä liian tiheällä harjoittelulla yllättäen kuntoa huononneta (ylikunto).


 Kunnon kohotushan voi olla eriasteista, ja silloin kun lähtökohdat ovat erit, niin liikuntatasot myös ovat erilaiset. Kuitenkin kaikkeen kunnonkohotukseen on samat perusajatukset, koska elimistöllä on tietynlainen sääntö toimia - oli se sitten ajatuksena kohottaa pitempään sairaslomalla ollutta hevosta kisakuntoon tai sitten vain palautella kilpahevosta talvitauolta takaisin vireeseen.

Minusta ratsastuspuolella valmennuksen/valmentajien puolelta liian vähän keskustellaan ja neuvotaan valmennettaviaan siinä, millaisia treeniohjelmia hevosille ja ratsukoille esimerkiksi viikkotasolla olisi järkevää suunnitella, entä kuukausitasolla? Kaikki treenailevat vähän oman onnensa nojassa, ja kuten voin itsekin huomata, kaikki hevoseni treenaaminen ja huolto on omissa käsissäni, oman tiedonjanoni varassa. En ole toisinaan kauhean huolissani siitä, että itse asioista otan selvää ja hoidan kaiken alusta asti itse, mutta kyllä joskus sitä toivoisi jotain oikeasti kokeneen ammattilaisen neuvoja. Monissa muissa urheilulajeissa valmentautuminen on paljon kokonaisvaltaisempaa, siinä valmentajan kanssa tehdään yhdessä suunnitelmat ravinnon, treenien, palautumisien ja varusteiden suhteen. Tottakai viikkottaiset valmennukset ovat juuri niitä kilapilusuorituksiin valmistavaa treeniä, mutta kyllä se varsinainen kuntotaso ja vireystaso kootaan siellä kotona itsekseen harjoitellessa.

Tottakai hevosen treenaamisen tasoon ja tapaan vaikuttaa se missä lajissa kilpaillaan, mutta ehkä kenttäratsastusaiheisia juttuja löytyy ratsastuksen lajeista kaikista eniten, tosin niitäkään ei mitenkään ihan kauheasti, sitten tietysti matkaratsastuksen puolelta löytyi jotain, mutta kyllä kaikista vahvin ja vankin tietotaso hevosten treenaamisesta ja huollosta löytyy sieltä ravipuolelta Suomessa.

Ei ole reilua hevosta kohtaa startata kisoissa, jos se on puolikuntoinen tai se ei ole valmisteltu riittävän hyvin, sillä kisatilanteessa stressi vie energiaa kilpailusuoritukselta jo jonkin verran ja näin hevonen joutuisi liian kovan paikan eteen, josta on pidemmällä aikavälillä enemmän haittaa kuin hyötyä - itse olen tehnyt tämän virheen mm. viime kaudella, ja tästä todella oppineena en halua samaa virhettä toistaa uudelleen.
Itselläni on nyt ollut mietinnässä, kuinka nostan Deen kunto- ja vireystilan sellaiselle tasolle, jotta on järkevää startata kisoissa. Kaikki tietenkin riippuu siitä, kuinka hyvin vatsa lähtee tuosta parantumaan, mutta tämän lääkityksen aikana Deen kanssa tulisi nyt jatkaa treenailua hevosta kuunnellen, kuntotasoa kohotellen ja silmällä pitäen sitä, että se olisi maaliskuun puolessa välissä valmis starttaamaan.

Kunnon kohotuksen kannalta tärkeintä on riittävä vaihteleva treeni, mutta kunto itsellään ei treenin aikana nouse, vaan vasta sen treenin jälkeisinä palauttelevina päivinä. Riittävä palauttelujakson ja vapaan aikana treenijakson jälkeen kuntotaso nousee tietyn aikaa. Kun sanotaan, että hevonen on palautunut treenistä, se on nostanut kuntotason huippuunsa, jonka jälkeen se kunto rupeaa pikkuhiljaa laskemaan, ellei hevosta lähdetä rasittamaan uudestaan. Jos taas kovan rasituksen jälkeen hevosen ei anneta kunnolla palautua, ja sitä lähdetään liian nopeasti treenaamaan uudestaan, sen kuntotaso itseasiassa huononee ja tätä tilaa  sanotaan juurikin ylikunnoksi. Ylikunto eli ylirasitus tarkoittaa sitä, että on joutunut suurempaan rasitukseen mistä on mahdollisuus palautua ja etenkin nuorten hevosten kanssa ylikuntoon treenaamisen vaara on aika suuri, vaikkakin ihan yhtä helposti se voi lipsahtaa vanhemmankin hevosen kohdalla, jos ei ole tietoa kuinka jaksoittaa treenaamista tai ei osaa tarkkailla hevosen tilaa.

Harjoittelun ohella ruokkinnan täytyy olla kunnossa, jotta siitä hevonen saa riittävästi energiaa sekä lihaksille ja elimistölle tarvittavia rakennusaineita, eli proteiinia, vitamiineja, kivennäiset ja hivenaineet oikeassa suhteessa ja muodossa, jotta kaikki imeytyvät. Ei varmaan tule yllätyksenä pidempään minun ja Deen harjoitteluja ja kuulumisia seuranneille, että minulle tärkeintä on hevosen vatsan hyvinvointi ja olen entistä vakuuttuneempi siitä, että mitkään viljat, ei edes kaura, ole hevoselle oikeasti hyvää ravintoa vaan paljon paremmin energiaa ja valkuaista on saatavilla paremmin sulavista ruuista - vaihtohetoja tänäpäivänä on onneksi vaikka kuinka paljon. Hevonen ei voi suorittaa tai treenata kunnolla, jos ruuansulatuksessa on ongelmia. Kilpailukaudella hevonen voi tarvita lisäenergiaa, mutta kunnon kohotusjaksolla riittävä energiansaanti on myös yhtä tärkeää. Tosin tässä mennään tosin monella harrastehevosella puihin, sillä energiaa syötetään hevoselle liikaa kulutettuun energiaan nähden, josta on pelkästään terveydellisiä ongelmia, mutta se onkin sitten ihan toinen teksti se...

Lähdin alkuun hakemaan tietoa lähinnä hevosen sykkeen mittaamisesta, koska se on ainakin hyvä mittari tietää, minkälaisessa kunnossa hevonen on ja sykkeitä seuraamalla pystyy huomaamaan mahdolliset pienetkin kehitykset suuntaan tai toiseen. Oli minkä lajin hevonen kyseessä tahansa, jokainen hevonen tarvitsee pohjalle kestävyysjarjoittelua, sillä se kohottaa kuntoa ja edistää hevosen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Kestävä hevonen liikkuu "taloudellisemmin" ja palautuu myös nopeammin rasituksesta ja valmennuksen tavoitteena on kehittää sekä hevosen maitohappokestävyyttä että hapenkäyttökykyä energiaksi. 
Kestävyys voidaan jakaa aerobiseen ja anaerobiseen kestävyyteen.

Aerobinen kesätyyvs perustuu lihassolujen hapensaantiin ja ennen kaikkea hapen käytön tehokkuuteensolujen energiaa vapauttavissa reaktioissa. Aerobisella harjoittelulla tarkoitetaan siis esim. pitkäkestoisilla ja tasavauhtisilla hölkkälenkeillä, joka kehittää sydämen toimintaa rasituksessa sekä parantaa hapen saantia. Peruskestävyyttä kehitetään aina tasolla, jolla hevosen hapenottokyky riittää hyvin täyttämään kudosten hapentarpeen.
Anaerobisella kestävyydellä taas tarkoitetaan lihassolujen kykyä työskennellä ilman happea ja sietää samanaikaisesti solun aineenvaihdunnassa syntyvää maitohappoa. Aerobisen työn ylärajaa kutsutaan anaerobiseksi kynnykseksi, jonka jälkeen lihassoluissa muodostuu enemmän maitohappoja kuin mitä sieltä pystytään poistamaan ja maitohapon kertyminen lihaksiin alkaa.

Tuo kynnys, milloin hevonen alkaa ns. "joutumaan maitohapoille" on erilainen eri hevosilla, ja tämän kynnyksen pystyy arvioimaan sykkeitä mittaamalla (eli käytännössä mahdollista vain sykemittarilla). Lepotilassa hevosen syke, eli pulssi mitä sydän lyö minuutin sisällä, on n. 25-35 kertaa/min (harjoittelun myötä leposyke voi kuitenkin laskea myös alle 25 lyönnin minuutissa), ja kovassa rasituksessa jopa yli 250 kertaa minuutissa. Hyväkuntoisen hevosen anaerobinen kynnys on usein tasolla 200-210 lyöntiä minuutissa, kun taas treenaamattomalla ja huonokuntoisemmalla hevosella ja varsoilla se on noin 150-160 lyöntiä minuutissa, jonka jälkeen maitohappoa alkaa kertymään lihaksistoon. Mitä korkeammalle anaerobinen kynnys nousee, sen paremmin hevonen kykenee suorittamaan väsymättä!


 Harrastehevosen saa kuntoon ilman anaerobisen kynnyksen ylittämistä, mutta niiden lajien hevosten, joiden anaerobinen kynnys tulee ylittymään kilpailutianteessa, valmennus on aloitettava riittävän aikaisin. Anaerobiden kestävyyden tarvitsevat erityisesti ravihevoset, kenttähevoset ja valjakkohevoset. Estehevosilla anaerobinen kynnys ylittyy hetkittäin ja kouluhevosilla harvoin tai ei lainkaan. Kouluhevosilla ja estehevosillakin on maitohappokestävyyttä tärkeämpää parantaa aerobista kapasiteettia.

Hevosen kuntotasosta ja sen kehityksestä siis kertoo myös paljon, miten se palautuu harjoituksen jäljiltä, eli kuinka nopeasti sykkeet laskevat ja millä tasolla sykkeet ovat heti treenin jälkeen. Sykkeen pystyy laskemaan helpoiten/halviten hankkimalla stetoskoopin ja kuuntelmalla sekä laskemalla sydämmenlyönnit mikäli ja kuten yleensä on, ettei hevosen sykemittaria omista (sellainen olisi kyllä niin kätevä ja harkitsen sellaisen hankkimista!).

Harjoitukset on räätälöitävä oikein ja hevoset yksilönä huomioiden, siihen vaikuttaa hevosen ikä, kuntotaso, sekä fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet. Treenipäivänä harjoituksen on oltava rasittava, jotta saavutettaisiin toivottu harjoitusvaikutus ja hevosen lihsavoima kasvaisi. Kaikki hevoset eivät reagoi ärsykkeisiin samalla tavalla, niiden lähtötaso ei ole sama, niiden kuntotaso ei pysy samana samalla tavalla eivätkä ne siedä valmennusta samoin. Kipeää hevosta ei pitäisi koskaan valmentaa. Hyvä valmentaja, monissa tapauksissa ratsastuspuolella siis hevosen omistaja/ratsastaja, osaa ottaa tämä hevosten yksilölliset eroavaisuudet huomioon treenatessa!

Kevyt harjoitus (kävely ja hölkkäily) ei kehitä hevosen kuntoa, mutta edistää palautumista aikaisempien päivien rankempien harjoitusten jälkeen. Melko sopivalla rasituksella tehty harjoitus ylläpitää saavutettua kuntotasoa, muttei paranna sitä. Sopivan rasitustason ylettävällä harjoituksella saavutetaan ihanteellinen harjoitusvaikutus. Hieman liian raskaalla harjoituksella kehitys hidastuu ja liian raskaalla harjoituksella kuntotaso alkaa laskea. Onkin tärkeää löytää sen oman hevosen kanssa raja treenipäivinä, jolloin hevonen on tehnyt riittävällä rasituksella töitä, mutta osataan myös lopettaa harjoitus ajoissa, ennen kuin treenistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ylirasituksessa rasitusvammojen saaminen moninkertaistuu.

Lihasvoiman kehittämisessä on tärkeää harjoittelun säännöllisyys, esimerkkinä kolme kertaa viikossa, mutta hevosen täytyy antaa palautua edellisestä harjoitteesta, jotta treenistä saataisiin täysi hyöty. Palauttava päivä ei siis ole hevosen kävelyä pelkästään vaan hölkkää ravissa ja kevyitä laukkapätkiä kentällä tai maastossa, jossa hevosen hengitys ei kiihdy merkittävästi. Palautumista voidaan arvioida esimerkiksi hevosen mielialasta, ruokahalusta, myös lihaskireys ja -arkuus kielii palautumattomuudesta. Luinpa myös mielenkiintoisen tiedon, että hevosen normaalia korkeampi aamulämpö saattaa kertoa jotain siitä, että hevonen ei ole täysin palautunut edellisestä harjoitteesta. (Tämä ei siis tarkoita varsinaisesti kuumetta, vaan esimerkiksi puolen asteen nousua normaalista aamulämmöstä. Deen normaalia aamulämpöä en tiedä, mutta normaali ruumiinlämpö sillä on 37,8 astetta.)
Harjoitusten kuormittavuutta on lisättävä asteittan, sillä isot muutokset aiheuttavat paljon ongelmia, ja toisaalta huonokuntoiselle riittää pienikin harjoituksen rasittavuuden lisäys.


 Se nyrkkisääntö mikä on hyvä muistaa treenatessa, että kunto ei parane harjoitusten aikana, vaan sen jälkeen tulevan lepovaiheen aikana kunto alkaa vasta nousemaan! Tämä johtuu siitä, että rasitetut lihakset, verenkiertoelimistö, keuhkot jne. keräävät levossa melko hitaasti takaisin menetetyt ravinto- ja voimavarastonsa. Tietyllä hetkellä myös ylitetään se kuntotaso, joka oli ennen suoritusta , eli kunto hieman paranee. Tämän jälkeen kunto alkaa laskemaan, ellei harjoitusta toisteta. Keskimäärin arvioidaan, että hevosen lihassolut uusiutuvat 48 tunnin aikana, eli n. 2 vuorokaudessa, joten tästä syystä tasaisesti kuntoa kohottavat harjoitteet kannattaa tehdä noin joka toinen päivä eli sen kolme kertaa viikossa. Niiden väliin on paikallaan tehdä rentouttavia rauhallisia harjoituksia.

Tästä voisi jatkaa kirjoittelua ja lukemista vaikka kuinka, mutta sanotaan näin, että vaikka iso osa olikin itselleni tuttua tietoa, niin paljon sain uusia ideoita ja ajatuksia Deen ja muiden hevosten treenaamiseen kohti kevään kisoja. Toivottavasti tästä sai irti lukijatkin, ja jos jollain on vinkata hyviä aiheesta julkaistua kirjallisuutta, niin saa antaa kommenttiboksiin vinkkejä! :)

Lähteet: Suomen hevostietokeskus ry, eri ELL Seppo Hyypän julkaisuja, omat koulumateriaalit ja muistiinpanot (ELK Weter)
20

tiistai 18. helmikuuta 2014

Deen palauttelua normaaliin arkeen

Deen kanssa ollaan nyt viime viikon loppu ja tämän viikon alku ahkerasti käyneet pitkillä maastokävelyillä, sekä sitten vähän hölkkäilty ravissa ja vähän venytelty ja taivuteltu kentällä ja aika omalta itseltään se nyt tuntuu - eli rennolta ja rauhalliselta. Kentän pohja on vaan nyt niin huonossa kunnossa, että ei siinä ihan hirveästi uskalla mennä. Tällä viikolla ajattelin tehdä yhden reissun ainakin maneesille, jotta päästään ottamaan kunnolla laukkaakin mukaan ja sitten käydään ehkä Antin luona hyppäämässä jotain kevyttä.






Se mikä on ollut ihana ja huojentavaa huomata jo silloin klinikalla hevosta pois hakiessa, että se ei ole yhtään tiputtanut lihaksiaan tai laihtunut, mitä sille tapahtui silloin kesällä, kun sai ähkyn ja jouduttiin paastoamaan. Dee itseasiassa näyttää tällähetkellä ulkoisesta todella hienolta jo, ei uskoisi, että sillä on ollut nyt tässä kaikenlaisia ongelmia!
Toivotaan nyt tosiaan, että lääkityksen jälkeen hevosen olo paranisi ja meidän treenit alkaisivat sujumaan vähän tasaisemmin. Nythän on ollut kokoajan viime kesästä asti niin, että toisinaan hevonen on liikkunut ja tehnyt töitä ihan älyttömän hienosti ja sitten yhtäkkiä kaikki onkin ollut taas kamalan vaikeaa ja mistään ei tule mitään.







Gastrogardia Dee saa nyt kolmen viikon ajan päivittäin, eli se estää suolahappojen erittymisen samalla tavalla kuin normaalisti, jotta vatsan limakalvot, jossa haavaumia ilmenee saisivat parhaimman mahdollisen ympäristön parantua. Sen lisäksi se saa vatsan limakalvoja suojaavaa lääkettä Antepsinia kolme kertaa päivässä. Tämä onkin tarkoittanut sitä, että olen rampannut päivittäin kaksi kertaa tallilla, mutta onneksi tallin puolesta mua on autettu lääkitsemisessä, muuten olisinkin ihan  pulassa, kun lääkitsemiskertoja päivässä on yhteensä neljä.



Itse olen toipunut kyllä ihan hyvin haavereista, tosin eilen illalla taas tunsin suurempaa kipua niskassa ja nyt sitten yön aikana varmaankin tuosta kivusta johtuen olen kehitellyt itselleni migreenin ja pää on ihan tuhottoman kipeä... Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa, onneksi enää käveleminen ja normaali hevosen selässä istuminen ei enää satu. Tosin hirveämmin en ole mitään hommia ratsastaen vielä tehnyt, että aika rauhallisesti on nyt mennyt tässä sekä mulla, että Dexterillä :)

Silloin mun onnettomien sattumien ja tippumisien päivänä menin 3 -vuotiaalla welsh c -ori Ristolla, josta on ollut aikaisemminkin blogissani kuvia mm. irtohypytyksistä ja ajattelin laittaa vielä näitä kuvia esille - Risto on niin hieno pikkuponi ja liikkuu upeasti! :) Viime viikolla kaikki parantelut jättivät Riston ratsastuskerran vähän varjoon, vaikka siitä tosiaan olisi ollut hehkutettavaa, sillä kyseessä oli oripojan kolmas kerta ratsastaja selässä ja ekaa kertaa ilman taluttajaa menemistä käynnissä ja ravissa! Kaikista hauskinta tässä onkin, että Risto oli sen päivän nuorin ja kokemattomin heppa allani, mutta ehdottomasti päivän järkevin ja tasaisin :D








Riston kanssa jatketaan tässä keväällä ratsuksi opettelua. Se kyllä vaikuttaa niin viisaalta, ettei se kovin montaa toistoa tarvitse, kun se menee aivan varmasti jo laukatkin kuin vettä vaan ratsastajan kanssa :)

Tässä tällaisia kuulumisia kera runsaiden kuvien :) Hyvissä fiiliksissä olen edelleen ja jotenkin kaikesta epäonnesta huolimatta intoa täynnä hoitaa oma hevonen kondikseen ja jatkaa treenejä siitä mihin jäätiin!
9

lauantai 15. helmikuuta 2014

Klinikkakäynnistä juttua + vatsalaukun tähystysVIDEO

Noniin, nyt on aikaa kirjoittaa enemmän mitä on tapahtunut sitten viime viikonlopun valmennusten jälkeen.
Täytyy sanoa, että olen tosi väsynyt näihin kaikkiin ongelmiin, mutta toisaalta tahto on kova ratkoa kaikki ja toivo elää, että saadaan hevonen oikeasti sellaiseen kuntoon ja vireeseen, että se pystyy antamaan parastaan treeneissä ja radoilla.

Sunnuntaimaanantaiyön vietin itse sairaalassa tutkimuksissa, kun sunnuntai-iltana kivut nousi niin sietämättömiksi, että esimerkiksi en pystynyt kannattelemaan päätäni yhtään, kun niskaan vihloi ja lantiossa oli myös samanmoisia valtavia kipuja. Deeltä tippumisessa kolautin vain pääni, mutta tuo ponin alle jääminen aiheutti sitten ne suurimmat kivut, joita vieläkin tässä parannellaan. Sain puhtaat paperit kaikista kuvista, eikä mitään pahempaa onneksi ollut tapahtunut, vaan lihakset vetäneet itsensä ihan jumiin kovista täräyksistä.

Maanantaina en saanut kauheasti nukuttua kipujen takia, joten vähän torkuin ja olin lääkehöyryistä rentona sängyn pohjalla, kun sain puhelun tallilta meidän tallimestariltamme, että Dee ei vaikuta normaalilta ja sillä ei varmaan ole nyt kaikki ihan hyvin. Se potki raivona seiniä, puri kylkiään, ei koskenut enää päiväruokiinsa ja vaikutti todella kipeältä. Jotenkin kaikki tuntui tapahtuvan niin nopeasti etten kerinnyt miettimään ja toisaalta kaikki tuntui myös niin epätodellisen omituiselta, että ei aikaakaan, kun olin soittanut klinikalle. Onneksi Timo pääsi lähtemään kesken päivän töistä aika nopealla aikataululla, koska itse en todellakaan ollut ajokunnossa ja juuri ja juuri pystyin kävelemään.



 Dee oli tallille päästyämme aavistuksen pirteämpi, sillä se oli viety tarhaan jaloittelemaan. Kuljetuksen jälkeen se vaikutti ulkoisesti lähes normaalilta itseltään, mutta rektaalitutkimuksen ja ultran jälkeen eläinlääkäri totesi suolessa on rutkasti ummetusmassaa, suolistoäänet olivat vähän vaimeat ja suolen toiminta ylipäätään huomattavan hidasta, joka ähkynoireet olivat laukaisseet.

 Hiekkaröntgenissä

Olin aivan varma, että joko hiekkaa suolesta löytyisi, mutta hiekkaröntgenissä huomattiin, että hiekkaa oli niin mitätön määrä, ettei sitä ollut nimeksikään eikä se olisi syy tälle tilanteelle. Sen jälkeen tein päätöksen, että Dee paastotetaan seuraavaksi aamuksi vatsalaukun tähystykseen, sillä halusin tietää miltä se vatsa nyt näyttää ja pitkäaikainen epäillys mahahaavoista kaiversi mieltäni.
Dee jäi siis letkutettavaksi ja paastottavaksi yön yli klinikalle, ja samalla sitä pystyttiin pitämään jatkuvasti silmällä, ettei olotila pahenisi.

Seuraavana aamuna aikaiseen saavuttiin klinikalle paikalle seuraamaan tuota vatsantähystystä ja tuohon tiistaiaamuun mennessä olin jo ihan hermorauniona. Itketti vaan, kun mietin kuinka turhauttavaa tämä on, kun yritän niin paljon satsata juuri hevosen hyvinvointiin, mietin ruokintoja ja yritän kaiken tehdä niin tarkasti tuon hevosen suhteen ja silti ollaan tässä tilanteessa! Julistinkin jo, että jos tämä mun satsaus Deen vatsaystävälliseen ruokintaan ei missään näy, niin jatkossa se saa syödä ihan mitä tahansa, kerran sillä ei ole mitään merkitystä..
Dee olikin jo tuotu toimenpidehuoneeseen ja rauhoitettu tähystystä varten ja nyt, kun oli nähnyt jo aikaisemmin saman toimenpiteen niin olikin tosi mielenkiintoista verrata kahta eri vatsaa toisiinsa.
Deen valtavan voimakkaista reaktioista päätellen, ja hiekka vaihtoehto edeltävänä päivänä kumottuna, olin varma, että vatsasta löytyisi jotain aivan karseeta.

Otettiin videopätkä tästä tähystyksestä, ja vaikka näin kännykällä kuvattuna ei näe kuvasta ihan yhtä tarkasti, mutta jokatapauksessa tuo tähystys on niin äärettömän mielenkiintoista, että haluan siitä tännekin pätkän laittaa!
Vatsasta löytyi kuin löytyikin haavaumia, ne olivat turvonneiden pahkuroiden päässä ja vähän punottavia kohtia mahanportin alueella, mutta erittäin "positiivisen näköistä", sillä vuotavia haavoja ei ollut eikä myöskään vanhoja arpia ja vatsa näytti muuten todella siistiltä, kuin myös ohutsuoli näytti sen mitä siitä yllettiin näkemään, joten nämä nykyiset punertavat alueet saattaisivat olla olleet jo jonkin aikaa vatsassa, mutta - MUTTA huolellisen ruokinnan ja juottamisien myötä vatsan pH oli mahtavat 8 (kun pH 7 olisi jo todella hyvä ja siitä alemmas mennään happaman puolelle!), jonka ansiosta olettevasti tilanne vatsassa on pysynyt samana, eikä haavat ole päässeet leviämään tai pahentuneet - voikun olisin ymmärtänyt olla jo monta vuotta aikaisemmin tarkempi näiden asioiden kanssa!


Nyt sitten pienenä mysteerinä tietenkin on, että millä mallilla esimerkiksi ohutsuoli oikeasti on, koska Hollanista sain silloin terveisiä vuosi sitten siitä, että jonkinmoista tulehdusta siellä olisi ollut, jota hoidettiin siellä muutamia kuukausia. Mutta nyt lähdetään hoitamaan nuo haavaumat ensin pois gastrogardilla, ja toivottavasti onnistun siinä ja sen jälkeen saan pidettyä vatsan hyvänä. Ja tietenkin toivon, että suoritustaso tästä lähtee paranemaan tämän myötä ja hevosella olisi hyvä olla tehdessään töitäkin - tuo kun tykkää oikeasti tehdä hommia ja rakastaa hyppäämistä, ja jos se tosiaan vaan on kunnossa, niin uskon sen kykenevän korkeallekin.

Dee jäi vielä toiseksi yöksi klinikalle, jotta saadaan kaikki ummetusmassa suolesta pois. Se nyt jäi vähän epäselväksi, miksi sinne suoleen oli tuollainen klöntti kerääntynyt, kun Dee ei syö mitään sellaista mikä ei sulaisi hyvin, että vähän kyllä ihmetyttää.... Tosin eläinlääkäri aprikoi olisi voinut olla niin, että vatsasta tuleva kipu hidastaisi niin suolen toimintaa, että se ei jaksanut sitäkään massaa siirtää, mutta tämä nyt jäi vähän mysteeriksi, kun sitä hiekkaakaan ei löytynyt.

Keskiviikkona sitten haettiin pirteä hevonen kotiin, ja ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen se taas juoksi koppiin, kun se on viime kuukausina aina hetken jumittanut sillalla ennen kuin on sisään mennyt ja siksi en ole nyt yksin maneesillakaan päässyt käymään, kun en ole enää saanut sitä yksin lastattua :) Että kyllä se vaan kertoo milloin on hyvä olla ja milloin vähän hiertää jostain.

Deen kanssa tänään maastolenkillä :)

Nyt ollaan torstaina ja perjantaina käyty maastokävelyillä, ja tänään hölkättiin vähän raviakin. Dee vaikuttaa aika omalta itseltään, tänään kentällä muutamat ympyrät ravissa tehdessäni se oli todella rento ja pärski tyytyväisenä. Tältä päivältä saatiin vähän kuviakin pitkästä aikaa, niitä laittelen sitten seuravaaksi :)
Toivotaan, että nämä ähkyilyt nyt ainakin jäisivät historiaan, sillä eivät ole mitään mukavia kokemuksia lainkaan. Nyt suurella energialla yritän saada hevosen kuntoon! Lääkitys kestää kolme viikkoa ja seuraavan kuun alkupuolella on kontrollikäyntiä, jossa nähdään tilannetta. Alkukauden kisat meiltä jää väliin, mutta ne eivät ole olleet kauhean suurena tavoitteena olleetkaan, kun hevonen on tuntunut niin ailahtelevaiselta. Jos hevonen tästä paranee, niin voin kertoa meidän tämän kauden tavoitteita sitten vähän paremmin. Tähän mennessä en ole tavoitteista halunnut puhua mitään, kun on jatkuvasti tuntunut siltä, että kaikki ei ole ihan ok ja treenien sujuvuus kulkenut vuoristoradan lailla.
10

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Nevalan valmennus 09.02.2014

Sunnuntaina olin tosi innoissani menossa valmennukseen, sillä Dee on aina yleensä toisena päivänä parempi ja vielä isommassa maneesissa se yleensä on aina rauhallisempi, sekä ratatreeni on aina niin siistiä. Sen lisäksi edellisen päivän runsaat hyppykerrat oletettavasti olivat jo purkaneet sen ylimääräisen energian, joten odotin rennompaa meininkiä eiliseen verrattuna.


Väärässä kuitenkin olin ja olin hetken ihmeissäni, kuinka kireältä Dee tuntuikin verryttelyn edetessä. Se oli taas sellaisen tuntuinen, että en saa käyttää jalkaa ollenkaan ja pelkästään pohkeen läsnäolo kyljen vieressä sai sen raivon partaalle. Yritin sitten vain olla ja pysyä taas mahdollisimman rauhallisena ja vakaana, jotta hevonen rentoutuisi ja rahoittuisi jalalle ja ohjalle. Tälläkertaa en saanut sillä omalla rauhallisuudella haluttua lopputulosta, vaan hevonen jatkoi jännityynyttä kipittämistä ravissa, laukannostot lähti poikkeuksetta melkein aina loikkien ja vihaisten potkujen kautta. Jo alkuverryttelyssä päätin, että nyt riittää, hevonen menee klinikalle heti ensi viikolla vatsatähystykseen. Olen tätä vatsan tähystystä nyt tässä pitkitellyt, kun moneltakin eri taholta ja ammattilaisilta olen saanut kommenttia, että "nuoret hevoset ovat vaan tuollaisia ailahtelevaisia" tai "jotkut ovat vaan luonteeltaan räjähtäviä, ei se tarkoita sitä, että jokin olisi vialla" ja sekä "kuulostaa siltä, kuin kuvittelisit näitä tilanteita. Monet mammat luulevat kaiken aikaa, että hevosessa on jokin vialla vaikka todellisuudessa pitäisi vaan oppia paremmin ratsastamaan." En kiellä, etteikö tuo kehotus opettelemaan paremmin ratsastamaan olisi ihan aiheellinenkin, mutta väitän myös tuntevani hevosen enkä koe itse olevani toisena päivänä yhtäkkiä niiiiin paljon paskempi ratsastamaan, kuin toisena ja sitten taas, jos hevonen on ihan raivona ja kaikki rentoutuminen on ihan mahdoton ajatus, niin johtui se mistä tahansa, se ei ole hevosen mielenterveydelle ainakaan kovin hyvä juttu ja joku syyhän tällaiselle käytökselle on. Lisäksi tuntuu kummalliselta, että hevonen saattaa olla pari päivää sitten aivan taivaallisen upea ratsastaa ja se suorastaa toimii ajatuksen voimalla - eli se OSAA kyllä - ja sitten yhtäkkiä toisena päivänä hevonen ei mukamas kykene ja osaakaan mitään tai puoliakaan siitä, mitä se hyvänä päivänä tekee.

Hypyt sujuivat kuitenkin hyvin, ja mielestäni Dee hyppäsi edellispäivää paremmin ja sain sen ihan hyvin kuulolle ennen estettä, sekä suhteutetut välit meni oikeastaan paremmikn kuin yleensä.
Tehtiin tuttuun tapaan muutamia verkkahyppyjä ensin pystylle ja sitten okserille, sitten otettiin yksi pysty - okseri suoralinja ja lopulta tultiin ratana kaikki maneesissa olleet tehtävät. Olin ihan innoissani, kun radasta löytyi tekemistä, ja vesimattokin oli raahattu yhden pystyn alle. Lähdettiin Deen kanssa ensimmäisenä matkaan ja alkuradasta meni ihan hyvin, etenkin yhden laukka-askeleen sarjaan ekalla kerralla olin tosi tyytyväinen. Sarjan jälkeen oli neljän laukan okseri - pysty väli (18m), jossa tuli vähän kiire, kun myöhästyin pidätteen kanssa.
Tämän jälkeen oli tulossa kaareva linja, ensiksi pysty, jonka alla oli laatikko, ja siitä kaareva neljän askeleen väli okserille vasemmalle. Jäin kuuntelemaan Karin sanoja: "pidäte, pidäte, pidäte" ja siten en jäänyt itse seuraamaan sitä ponnistuspaikkaa, vaan ajauduttiin lähelle, hetken aikaa ehkä vähän panikoiduin ja lähdin hyppyyn itse hevosta ennen ja sitten kaikki tapahtuikin yllättävän nopeasti. Tajusin pian olevani irti hevosetsa esteen päällä, rämähdin esteen jälkeen takaisin kyytiin, Dee suuttui tästä ja pukitti kiukkuisena ja lähti samalla oikealle, ja itse jo valmiiksi pois tasapainosta... noh, ilmassa sitten tajusin, että tästä en enää hevosen kyytiin takaisin pääse, ja hyväksyin mätkähtämisen maahan. Vähän inhottavasti niskat taittaen, mutta ei sattunut juuri lainkaan vaikka pää kokikin pienen tärähdyksen. Nousin heti ylös, ja hain valetelevan Deen kiinni, nousin takaisin selkään ja lähdin sen enempää miettimättä jatkamaan siitä mihin jäätiin. Loppu rata menikin ihan tajuttoman hyvin! Ilmiselvästi tarvitsin tuollaisen kolauksen, koska tsemppasin keskittymään kahta kauheammin sen jälkeen ja kaikki lähestymiset meni paljon paremmin!
Karin kanssa keskusteltuamme valmennuksen päätteeksi myös hän oli sitä mieltä, että Deen kanssa täytyisi kokeilla jotain vahvempaa kuolainta, koska viimeistään ulkokentillä olen sen kanssa pulassa. Myös Antti on tätä mieltä, ja samaa olen minäkin pohtinut pidemmän aikaa.


Sitten myöhemmin olikin vähän kumma olo taas päässä kolahduksen jäljiltä, mutta se ei estänyt mua jatkamasta Deen treenin jälkeisen hoidon jälkeen matkaa Deen emän Iitan kotiin ja siellä kipusinkin parin ponin kyytiin, josta toisen kanssa kävikin sitten tämä kohtalokas kaatuminen, jonka jälkeen olen ollut aika romuna. Ja jouduinkin sitten sairaalaan illalla ja olin siellä aamuun asti. Aamupäivällä maanantaina sain meidän tallimestarilta puhelun, että Deellä on ähkyn oireita... klinikkareissusta sitten myöhemmin enemmän omassa tekstissä.
3

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017

INSTAGRAM @HEIDIPATSI