Pantsun valmennuksissa jälleen

Viime perjantaina päästiin jälleen Deen kanssa Piia Pantsun valmennukseen mukaan. Olen nyt sitten viime valmennuksen yrittänyt hirveästi keskittyä asioihin/läksyihin, joita Piia meille antoi, mm. suitsitusta ja kuolaimia muuteltu, notkeutta ja rentoutta haettu, paljon töitä pienillä esteillä/puomeilla jne. Onhan reilu pari viikkoa todella lyhyt aika, että ei siinä nyt mitään ihmeitä pystytä saamaan aikaiseksi, mutta Piia oli todella tyytyväinen näkemäänsä ja sanoikin, että huomaa, että olemme tehneet ja treenanneet tässä nämä viime päivät. Olin todella iloinen kuullessani tätä palautetta, kun tässä on vietelty tosiaan ihan epäonnistumisen fiiliksiä viime kuukauden ajan vaikka kokoajan on yrittänyt tehdä ihan täysiä asioiden eteen. Kuulemma ensi joulukuuhun mennessä kaikki sileäntyöskentelyyn ja hevosen liikkumiseen liittyvät asiat täytyy olla täysin kunnossa. Otan tämän vain positiivisesti vastaan haasteena ja lähden tätä silmällä pitäen asioita työstämään, ihanaa saada jotain oikeasti etappeja ja määränpäät mihin tähdätä hevosta työstäessä.

Lähdettiin verryttelemään hevosia taas ravissa ympyröillä ja volteilla, että saatiin hevosia kuuntelemaan ja taipumaan rungostaan. Myös pieniä temponvaihteluita piti tehdä, eli välillä ratsastaa vähän eteenpäin ja sitten taas vähän taaksepäin, eli kokoajan jotain työstämistä. Sama homma laukassa molempiin suuntiin. Dee oli jälleen aika paljon menossa eteenpäin ja sain sen kanssa tehdä miljoonia pidätteitä ja siirtymisiä, että sain sen odottamaan ja pääsin ratsastamaan sitä jalalla. Mutta hirveän paljon rennomalta se nyt tuntui, eikä ahdistunut nyt niin paljon muista hevosistakaan jostain syystä. Deellä kun on vähän ongelmana se, että se ahdistuu samassa tilassa olevista muista hevosista ihan hirveästi ja siksi mm. verryttelytilanteet kisoissa on ihan painajaista välillä meille. Antin treeneissä treenataan aina yksikseen, joten siellä tällaiseen tilanteeseen ei pääse tottumaan.

Tässä hiihdetään etupainoisena, hevonen ei kanna itseään rehellisesti ja yrittää juosta alta pois.

Tässä ollaan jo paremmassa tilanteessä, hevonen rentoutunut ja jää odottamaan.

Oikeaan kierrokseen samoja ongelmia, tällä kertaa ei saatu noottia siitä, että hevonen olisi toiseen suuntaan täysin erilainen kuin toiseen.

Tässä on jo painoa selkeästi enemmän takaosalla, kyllä sieltä hyviä pätkiäkin tuli :)

Laukassakin hevonen saisi odottaa enemmän.

On tuntunut muuten viimeaikoina siltä, että nyt on ollut vaikeampi koota sitä laukassa, kun taas ravissa hommat sujuu paremmin.

Tämän jälkeen jatkettiin verryttelyjä tekemällä ensiksi avoja ja sen jälkeen (kauhukseni) sulkuja. En ole Deellä tehnyt koskaan sulkuja, koska se on aina vetänyt hirveät kilarit jos yritän liikaa vaikuttamaan sen takaosaan. Olen sitten päättänyt antaa sille aikaa, ja saada se ensiksi rennommaksi ja jotta pääsen paremmalla fiiliksellä käsiksi sulkuihin. Piia kuitenkin painotti sitä näitä avoja ja sulkuja tehdessä, mitä olen itsekin monta kertaa miettinyt ja ollut sitä mieltä, että estehevosenkin pitää olla notkea, elastinen ja taipuisa - eikä vain kulkea jäykkänä suorana palikkana. Ja hevonenhan ei voi lopulta olla kovin suora, jos sitä ratsastetaan vain suoraan eteenpäin, vaan suoruus tulee siitä, että sitä työstetään molempiin suuntiin ja jumpataan molemmista kyljistä joustavaksi ja notkeaksi tasapainoisesti. Eli se mitä olen itsekin ajatellut, että vaikka treenaan estehevosta, sen kanssa täytyy tehdä sitä perustyöskentelyä ja jumppaamista ihan samalla tavalla kuin kouluhevostenkin kanssa. Eihän se voi olla notkea, hypätä rennosti jne, jos se on jäykkä rungostaan. Ja uskon, että Deenkin monet hypyn tekniikkaongelmat johtuvat nimenomaan siitä, että se saisi olla paljon paljon notkeampi.

Alkuun hevonen oli avoissa myös vähän hätäinen

Mutta nopeasti alkoi kuuntelemaan ja odottamaan.

Avojen kautta tuntui siltä, että saan hevosen ihan oikeasti varaamaan painoa sinne takaosalle ja ei se tunne ihan pieleen mennyt.

Deen elämän ekoja sulkutaivutuksia, tadaa!

 Onneksi ollaan avoja jo aika paljon kotonakin treenattu, ja olen nyt tehnyt niitä oikeastaan aina joka ratsastuskerralla molempiin suuntiin muutamia, joten ne alkaa olemaan Deelle jo tutumpia juttuja. Tosin siitä, menevätkö ne ihan priimasti vielä voidaan olla montaa mieltä ;) Piia toivoi Deestä enemmän taipumista kyljistä, ja tämähän se meidän ongelmakohta onkin. Dee on vielä toistaiseksi hyvin jäykkä, täytyy ottaa ohjelmaan mukaan aina ratsastusten jälkeen vielä porkkanavenytyksiä...

Mutta sulkuja me ei tosiaan olla tehty. Mutta lähdin kuitenkin yrittämään. Alkuun Dee sai taas hirmuisen raivarin, ja potkaisi mojovan potkun maneesin seinään, niin että koko halli raikasi... huoh. Mutta yritin pysyä itse todella rentona ja rauhallisena, että se ymmärtää, ettei ole mitään hätää ja että se voi tehdä pieni askelia kerrallaan. Sitten se lähti keskittymään ihan eri tavalla ja tuntui, että se ihan tosissaan yrittin. Se mikä oli jännä huomata, että sulut onnistuivat todella paljon paremmin oikealle kuin vasemmalla, vaikka olen aina ajatellut hevosen olevan jäykempi vasemmasta kyljestään. Avojen kanssa se taivutus onnistuu paremmin juuri vastakkaiselle puolelle - hassua. Mutta olin tyytyväinen, että me suorastaan pystyttiin tekemään jotain sulkua muistuttavaa liikettä. Edelleen toivottiin paljon enemmän taipumista rungosta, ja sulkujen ja avojen harjoittelu saatiinkin sitten kotiläksyksi. Ensi kerralla ne menevät varmasti jo paremmin, jahka tässä päästään harjoittelemaan ja työstämään kotona!

Taivutusten jälkeen jatkettiin verryttelyä lyhyen sivun päätyyn rakennetulla kolmen kavaletin kaarevalla jumppalinjalla. En todellakaan ajatellut, että tämä olisi meille ongelma, mutta niin vaan näkyi se jäykkyys ja notkeuden puute tässäkin. Dee ei millään olisi halunnut taipua kaaren mukaan ja se, että se olisi ottanut vähän takaosalleen painoa ja selvittänyt homman sillä, niin se mielummin kiihdytti vauhtia, jolloin kolmannella kavaletilla tulikin jo kiire nostaa niitä jalkoja. Vasemassa kierroksessa mentiin ekalla kerralla kolmannen kavaletin ohi, kun hevonen vain valuin linjalta ulos. Ihan ihmetytti, miten vaikeata tämä voi olla, kunnes rupesin miettimään, että eihän me tällaisia olla tehty ollenkaan! Ainoastaan joskus silloin, kun Dee on ollut 4 -vuotias muista meidän treenanneen kavalettijumppaa ja ympyrän kaaren muotoisella linjalla.

Dee sanoo, että vauhti korvaa virheet...

Tässä ollaan menossa sujuvasti ulkolapa edellä ulos päin.

 

Tässä taas liioitellusti ja vauhtia vähän liikaa...

Dee oli tämän alkuverkan jälkeen jo ihan hiessä, tais olla vähän rankkaa. Ei sillä, ettenkö itsekin puuskuttanut, kun oli täysi työ hakea hevosta kontrolliin ja tekemään vaikeita asioita. Mutta olipahan taas ajatuksia herättävä verryttely. Dee oli myös aika raskaan oloinen noiden kavalettien aikaan ja mietin jo hetken, että en pysty kyllä tällä kuolaimella tätä ratsastamaan, jos se painaa yhtä paljon sitten radallakin.

Mutta kun lähdettiin tulemaan rataa hetken huilitauon jälkeen huomasinkin, että hevonen oli TODELLA rauhallinen, kevyt ja läsnä. Alkuun tultiin yksittäisi tehtäviä, vähän vinoa lähestymistä ja suhteutettuja välejä, ja kaikki tuntui vaan super helpolta! Ei mitään ongelmia. Itse olisin saanut olla vielä enemmän rauhassa siellä selässä, kun kerran hevonen vastasi niin hyvin apuihin.

 Lopuksi tultiin rataa, jossa oli yhden laukka-askeleen välinen sarja, suhteutettu väli ja vähän tiukempi kääntäminen. Ei mitään kovin vaikeaa, mutta kyllä siinä tekemistä riitti. Etenkin kun tuntui tässä vaiheessa, että oli aika riittävästi jo tehty allekin :D Mutta Dee jaksoi hyvin. Se teki hienoja hyppyjä. Pari kertaa itse ratsastin todella huonosti välejä, mm. suhteutetun kuuden askeleen välin pystyltä sarjalle oikasin todella huolimattomasti ja jouduin lennättämään hevosen sisään sarjalle. Sain kuitenkin tämänkin korjattua, kun tultiin heti perään uudestaan tämä ongelmakohta ja otin kaarevalla tiellä paremmin tilaa ulkokaarteesta lähestyessä sarjaa. Minun pitäisi nyt vaan rohkeammin myös pyytää hevosta takaosan päälle myös siellä radalla. Se pääsee vähän pitkäksi ja etenee vähän liikaakin, tosin nyt se ei juossut yhtään alta vaan liikaa itse ratsastin sen siihen millainen se oli.

Nyt kuitenkin oli etäisyyden ratsastaminen huomattavasti helpompaa, kun hevonen kulki pohkeesta kohti kuolainta tuntumalle. Yhtäkään huonoa lähestymistä ei tullut, yhden kerran tultiin ehkä vähän lähelle ja siitä otettiinkin okserin etupuomi mukaan, muuten lähestymiset onnistuivat, Dee hyppäsi hyvin ja oli äärettömän varovaisen oloinen, puomeja ei sen yhden lisäksi muita tullutkaan. Sain kyllä tästä nyt taas tarvittavaa itsevarmuutta ja ihanaa, että ollaan saamassa näin nopeasti ongelmien ratkotuksi. Nyt vaan pitää jatkaa tätä samaa työskentelyä. Hevosta siis rennoksi ja notkeaksi. Paljon jumppaa sileällä, mutta myös kavaletti-innareilla. Piia kehui, että ihan eri näköinen oli hevonen nyt näillä kuolaimilla lähestyttäessä ja hypyissä, ja siltä se kyllä tuntuikin. Pitäisi vaan rohkeammin  uskaltaa tehdä niitä muutoksia, kun alkaa tuntumaan siltä, että jokin asia ei enää toimikaan. Tässä kuitenkin taas oppii ja jatkossa sitä osaakin tehdä päätöksiä ja kokeiluja vähän nopeammin ja rohkeammin!

Omaa kuntoa ja kehonhallintaa pitää vaan alkaa enemmän treenaamaan. Ja venyttelemään itsekin! On vähän jäänyt nämä jokailtaiset venyttelyt viimeaikoina. Mutta nyt on niin paljon puhtia ja tarmoa tehdä asioita eteenpäin, ja se on paras fiilis se! Ihan huippu valmennus oli taas kerran, tätä me nyt tarvitaankin - eli joku potkii vähän persuuksille! :D

Kiitos miljoonasti hepan groomaamisesta ja hienoista kuvista Terhille! <3

Siellä se on edelleen! ♥

Perjantaina oltiin Deen kanssa Pantsun valmennuksessa toistamiseen, ja hevonen tuntui todella paljon paremmalta kuin viimeksi! (Valmennuksesta myöhemmin lisää). Elämämme ekaan koulustarttiin emme koskaan päässeet esteiden vuoksi, mikä vähän harmitti, mutta lopulta sunnuntai-iltana sain viime päiviä kalvanneen jännityksen pois ja varmuuden siitä, että pikkuinen "Tortilla -projekti" on edelleen elossa!!!

Iita ultrattiin n. 90vrk kohdalla, ja siellä se oli. Näkyi selkäranka, pää, neljä jalkaa ja sydän joka lyö <3 Eläinlääkärimme arvioi, että kyseessä saattaisi olla tamma(!), mutta tietenkään sataprosenttisen varmoja ei voida olla. :) Olen niin huojentunut ja super onnellinen. Olen suorastaan ollut huolesta soikeana, että onkohan kaikki varmasti hyvin ja ihanaa saada näille huolille nyt piste.

Aika jännää, että kolmen kuukauden kohdalla se sikiö on jo niin kehittynyt! Tästä innostuneena lähdin lukemaan hevosen tiineysajasta, sekä sikiön kehityksen erivaiheista vähän lisää. Löysin ihan mahtavia kuvia, joita olisi ihana kuvittaa tänne bloginkin puolelle, mutta tekijänoikeuksia kunnioittaen lähdinkin monien vuosien piirustustauon jälkeen piirtämään kuvaa (mallista) 85vrk ikkäisestä hevosen alusta vatsassa, jotta näette miten kehittyneeltä se varsa siellä oikeasti jo näyttää!

Sikiö on nyt tällä hetkellä n. 6 viikkoa vanhan kissanpennun kokoinen, eli aika valtavasti siellä tapahtuu vähässä ajassa. Sukupuolen pystyy määrittelemään 80vrk jälkeen. Tässä vaiheessa tiineyttä tamma kokee hormonaalisia muutoksia ja verenkierto kohtuun, joka on nyt noin vesimelonin kokoinen, lisääntyy. Ulospäin tamma ei näytä vielä tässä vaiheessa olevan tiineenä.

Nyt sitten vaan jännätää - edelleen :) Vatsassa ihan kipristelee onnesta, kun mietin ensi kevättä ja varsan syntymää! Tämä on yksi isoimmista haaveista mitä minulla on ollut eli kasvattaa itse estesukuinen varsa päättäen hyvistä vanhemmat jne, alusta asti itse. Kiitos Jenitalle, tamman omistajalle, että tämä on mahdollista! Ehkä tässä pikkuhiljaa uskaltaa alkaa miettimään mahdollisia nimivaihtoehtojakin tulevalle varsalle ;)

Hyvä linkki varsan sikiön kehityksestä ja tiineyden kulutsta löytyy TÄSTÄ.

Varsahaaveilua

Sunnuntaina viedään Iita jälleen ultraan. Se on nyt kaksi kertaa aikaisemmin ultrassa todettu tiineeksi oriista Tornesch (Lux - Libero H), mutta vielä haluan tarkistuksen, että kaikki on kunnossa. Iita on menettänyt vähän lihaa luittensa päältä, kun sillä on niin ahne vauva alla, joka on syönyt maidon lisäksi kaikki Iitan sapuskatkin (Iita kun itse on vähän Deen lailla hitaan puoleinen syömään ruokiaan, niin pikku tyyppi on aatellut, että nopeet syö hitaat...). Nyt tamma ja varsa on kohta vieroitettu kokonaan toisistaan, ovat olleet jo öitä erillään ja Iita on saanut rauhassa yön aikana nautiskella ilta-ateriaansa, ilman ahneempia suita.
Sen lisäksi, että se on menettänyt vähän lihaa luittensa päältä, huomasin viime käynnillä, että Iita vähän hörähteli vastaukseksi viime kesän (v.2013) heilalleen Ristolle - liekö sitten tästä tarvitse huolestua, mutta useinmiten tiineet tammat eivät ole enää niin aktiivisia tällaiseen jutusteluun oriin kanssa. Toivotaan nyt, että tamma edelleen on tiine kaikesta huolimatta ja sunnuntainahan siihen saadaan sitten varmistus. Laskeskelin, että tämä ultra olisi n. 90vrk kohdalla tiineyttä, ellen nyt ole ihan hakoteillä laskujeni kanssa.

© Hanshorn

Jännityksessä ja odottavalla mielellä on taas selaillut netistä Torneschin jälkeläisotantaa. Ja tässä pari sellaista varsaa joista mm. itse pidän!

Linkki videoon

 

Linkki videoon

Ja sitten tämän hetken tunnetuin Torneschin jälkeläinen, Ruotsissa jalostukseen hyväksytty ori Turmalin (Tornesch - Landlord). Yks tällainen kiitos - tammana ;) Tällä on niin kivan näköinen hyppy.

Linkki videoon

Kehittyminen ja pohdiskelu - ei se ole niin helppoa

Nyt täytyy sanoa ihan suoraan, että blogiin kirjoitusmotivaatio on lähennellyt lähes nollaa viime aikoina. En muista milloin viimeksi on ollut näin, ei varmaan ikinä? Nyt ei vain ole huvittanut, ja olen antanut itselleni sen luvan, että voin mietiskellä heppakuvioitani ilman sitä painetta, että pitäisi päivitellä asioita muidenkin ihmisten luettavaksi ja saa rauhassa miettiä mitä haluaa kirjoittaa ja mitä ei. Nytkään ei kirjoitusinto ole kovin korkea vielä, mutta keräsin ne viimeiset energiat, avasin blogini ja klikkasin siitä huolimatta "uusi teksti". Jos jätän nyt ajatuksia ja juttuja kirjoittamatta ylös ja venytän tätä yhtään, niin voi olla että en enää myöhemmin saa sitäkään vähää järkevää tekstiä aikaiseksi.

Nyt tämä syksyn alku on pistänyt asioita miettimään ja puntaroimaan. Lappeenrannan jälkeen päätin ihan totaalisesti laittaa hyppykuviot jäähylle muutamiksi viikoiksi, ja se oli varmasti todella järkevä ratkaisu. En ole Pantsun valmennusta lukuunottamatta käynyt valmentautumassakaan, koska olen halunnut saada aikaa ja tilaa omille ajatuksilleni enkä halua liikaa eri ihmisten mielipiteitä painostamaan minua. Luotan, että kun saan selkeän ajatuksen tuon nuoren hevoseni treenaamiseen ja, että miten lähdetään etenemään, niin se alkaa tuottamaa taas tulosta.

Meillä on nyt tällähetkellä aika monta asiaa vähän auki. Se, että alkukaudesta (kevät/alkukesä) tuntui jo siltä, että mitä tahansa tehtäviä ja korkeuksia tuon hevosen eteen laittaisi, niin mikään ei olisi liian iso ongelma ratkottavaksi. Hyppy tuntui super hyvältä ja tuntui, että siinä oli ihan uudenlaista poweria, kun päästiin kisoihin hyppäämään vähän totuttuja kotitreenejä isompaa! Mehän ihan oikeasti lähdettiin kuin soitellen sotaan, kun lähdettiin hyppäämään Keravan kansallista 110cm luokkaa, saatika siitä seuraavana Korpikylän 120-130cm luokkia - mehän oltiin pääasiassa hypätty kotitreeneissä sitä metrin tehtävää, ja silloin tällöin nosteltu yksittäisiä esteitä korkeammaksi. Täytyy nyt näin jälkikäteen todeta, että kyllä sitä oli aika kova pää, niin kuskilla kuin hevosellakin, kun sinne vaan mentiin ja saatiin vielä tosi hyvää tulostakin aikaiseksi! :D Ehkäpä juuri siitä johtuen tuntuikin siltä, että mikään ei ole liian suuri este meille, selvitään ihan kaikesta. Ja se on kyllä hieno tunne!

Jossain vaiheessa oli kuitenkin väistämätöntä, että kun tuollaisilta radoilta sitä ratarutiinia ei ole lainkaan, että jossain vaiheessa inhimillisiä etäisyysvirheitä tulee. Dee ei hevosena ole kauhean helppo ratsastettavuudeltaan, se on hirveän herkkä, mutta kovapäinen ja sen kanssa saa välillä "taistella" sen ajatuksen kanssa, että kumpi päättää mihin mennään. Deellä on aika kova luonne ja se usein luulee tietävänsä asiat paremmin kuin minä, ja ottaa näin omin päin ohjat omiin kavioihinsa. Kun se sen oma rohkeus välillä menee tuolle tasolle, enkä ole riittävän jämäkäksi oppinut siinä, että osaan olla nopeasti pistämässä peliä poikki ja vaatimassa, että minä olen se joka päättää, niin ongelmia saattaa tulla ja sitten kun sitä virhettä tulee, niin hevonen tuntuu menevänkin vähän hämilleen ja jopa ehkä vähän suuttuu itselleen, ja lähtee yrittämään vielä kovempaa. Se ei siis todellakaan ole luovuttajaluonteinen, mutta se ottaa aika kovaa itseensä kaikki epäonnistumiset. Kaikista suurimmat ongelmat ehkä lähtivät sitten lopulta siitä, että kun vihdoin sain hevosen kuuntelemaan minua ja tekemään asioita minun nuottieni mukaan, niin menin tekemään mm. aika radikaaleja etäisyysmogia, jossa nuori hevonen joutui oikeasti aika epäreilun paikan eteen. On sanomattakin selvää, että tästähän se meidän kommunikoinnin välinen ongelma nousi taas esille - hevonen, jolla on aika kova luonne ja oma pää, se on aina ollut kaikkialla hevosten kesken lauman johtaja ja hyvin itsetietoinen, on lopulta päätynyt minulle luottamaan minun tekemisiini, niin menen sitten pettämään sen juuri ansaitun luottamuksen!

Olemme taas kehittyneet askel eteenpäin, näissä alas eteen venytyksissä. Vielä tuota kaulaa pitäisi saada enemmän auki, mutta siitä vuosia kuljetusta wc-ankkamuodosta tähän pisteeseen pääseminen on jo tosi hyvä asia. Nykyään kaikki treenit aloitetaan ja lopetetaan tällä pitkässä muodossa kulkemalla kaikissa askellajeissa ja välillä venyttely-/jumppapäivinä tehdään asioita vain pitkänä ja pyöreänä. Hevonen on ollut nyt näiden juttujen jälkeen todella elastisen tuntuinen selästään, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa!

Mutta, kuten aina lopulta ajattelen, ei nämä ole maailmanloppuja. Näistä opitaan molemmat hirveästi. Se on oikeasti tosi haastavaa välillä, kun se oma hevonen on ihan varsasta asti itse kouluttama ja opettama, niin asioille tulee todella herkästi sokeaksi, eikä välttämättä osaa nähdä metsää puilta. Tähän sokeuteen onneksi lääkkeenä on muiden hevosten säännöllinen ratsastaminen. Opin paljon muiden hevosten kautta ymmärtämään omaa hevostanikin ja mitä ja mihin sen kanssa tulisi pyrkiä. Ratsastus on pitkälle fiilispohjaista - ainakin itselleni. Haeskelen ratsastaessani hyvin paljon erilaisia tuntemuksia, ja erilaiset hevoset antavat aina jotain uutta ajateltavaa, ja jos koen tällaiset uudet jutut hyviksi, lähden mahdollisesti hakemaan samaa fiilistä Deenkin kanssa.

Tällä hetkellä hyppäämisessä itselläni on tullut vähän "kriisiä" sen oman esteistunnan kanssa. En ole ihan varma, annako riittävästi tilaa hevoselle hypyssä heittämättä ohjaa pois, ja jos yritän tukea hevosta hypyn aikana, niin etten vain yhtään jää liikaa pitelemään sitä edestä, jolloin tuntuu, että se hyppy katkeaa kesken. Etäisyyksien löytäminen on tullut entistä vaikeammaksi taas, kun tuntuu, että hevonen ei ole ihan rehellisesti ohjan ja pohkeen välissä, vaan ollaan vähän niinkuin irralliset kappaleet säveltämässä kummatkin samaan aikaa omia juttuja. Välillä sattuu nuotit kummallakin kohdilleen, mutta useimmiten ei.

Olen itsekseni mennyt tässä viime viikon aikana ihan pieniä esteitä, tehnyt toistoja ja toistoja, hakenut erilaisia etäisyyksiä ja pyytänyt hevoselta oikeasti 100% keskittymistä minuun. Laitoin Pantsun kehotuksesta Deelle sen aikaisemmin mainitsemani sprengerin anatomisesti muotoillun RS nivelen suuhun, ja se on tuntunut oikeastaan tosi kivalta, jopa noin hypätessä pienillä esteillä! Hevonen uskaltaa tukeutua siihen ja kulkea sitä kuolainta kohti jäämättä tyhjäksi, mutta se ei ala painamaan siihen samalla tavalla, kuin kolmipalan kanssa ja pidätteet menee puolet nopeammin läpi. Ei tämä nyt vieläkään mene niinkuin ajatus, mutta luulen, etten asiaa ratko lopullisesti millään varusteella vaan sille perustyöskentelyllä hevosta kehittämällä kuuliaisemmaksi ja yhteistyötä hiomalla.

Oikeasti, suoraan sanottuna on vähän harmittanut, ettei olla nyt oikein löydetty radoille edes sille 110cm kisasuoritukseen hyvää virettä. Ärsyttää itseasiassa suunnattomasti ylipäätään se, että ollaan jouduttu tähän tilanteeseen. Olen miettinyt ja pohtinut, mitä pitäisi tehdä ja mitä haluan tehdä. Jokaiselta ammattilaiselta tulee erilaisia neuvoja - pehmeämpää/kovempaa kuolainta, sileäntreeniä/ratatreeniä, voimaa lisää, kontrolliharjoituksia... kaikkihan nuo varmasti ovat omalla tavallaan oikeassa. Pitäisi vaan lähteä ratkomaan ja purkamaan nyt tulevan talven treenejä jotenkin osiin, että olisi jokin punainen lanka siinä tekemisessä.

Viime viikolla pyysin tallinpitäjäämme Deen selkään testaamaan, joka on kisannut useilla hevosilla kansallisella tasolla, niin nuorten hevosten luokissa kuin isommissakin luokissa. Olen miettinyt kovasti, että haluan nähdä sen hypyn ja mitä se hevonen touhuaa esteiden välillä oikeasti sivusta ja vierestä - videolta sitä ei kuitenkaan ihan täysin näe samalla tavalla, kuin livenä. Ja tottakai halusin ammattilaisen mielipiteen hevosesta ja sen ratsastettavuudesta tällä hetkellä. En oikein osaa nyt itse hahmottaa, mitkä ovat omia heikkouksiani ja mitkä hevosen. En kuitenkaan halunnut selkään ketä tahansa, kaikista parasta olisi samankokoinen naishenkilö kuten minä olen, jotta ei ole sitä esim. miehen fysiikkaetua kokeilijalla. Tähän meidän demoratsastajamme oli ihan täydellinen ratkaisu, ollaan ihan saman kokoisia, mutta kokemus tällä ratsastajalla on paljon suurempi useista hevosista monien vuosien ajan, kuin mitä itselläni on. Hetki oli muutenkin oikea, kun olin testaillut näitä kuolainasioita vähän enemmän, ja todennut Deen nyt paljon paremmaksi tällä uudella kuolaimella, kuin edeltävällä estekuolaimella, jolle se tosiaan ei ole uskaltanut tukeutua enää juurikaan viimeaikoina ja meni vähän sellaiseen hysteeriseen tilaan missä siihen ei saanut vaikuttaa ollenkaan. Oli siis parempi mieli päästää sinne ketään, kun tiesi hevosen olevan taas ratsastettavissa suht normaalisti.

Alkuun oli vähän hakemista, ja saatiin palautteeksi, että aluksi oli kuulemma ihan kammottava tunne, että "pitääkö tällä hypätä jotain isompaakin, kun se seilasi ja teki ihan oman mielensä mukaan asioita" eli sitä normaalia, mitä Deellä nyt on aina. Siinäkin se on tosin parantunut viimeisen puolen vuoden aikana, kun terveysongelmien takia ollaan tuossakin asiassa lähdetty tänä vuonna aika miinuspuolelta taas liikkeelle! Ja onhan Dee aina uuden ratsastajan kanssa vähän epäilevä, siihen nähden meni todella kivasti.
Esteen jälkeen se näytti jäävän aika vahvaksi, ja nyt näin sen sivusta paremmin. Sillä vaan ei ole riittävästi vielä voimaa takaosassa, että se pystyisi esteeltä laskeutumisen jälkeen koota ja nousta taas ylös. Siitä tulikin kommenttia, että hevonen vaikuttaa välillä todella raskaalta edestä ja että sittenkin kuolaimia kannattaisi kokeilla joitain muitakin. Noh, tämä nyt on taas lopulta myös sitä, että mikä kuolain sopii mihinkin käteen. Omasta mielestäni hypätessä tällä kuolaimella Dee ei ole lainkaan ollut niin vahva, ja sitten taas sen jälkeen kun se on jäänyt ihan tyhjäksi välillä kesken radan, niin se pieni paine kädelle on oikeastaan oikein tervetullutta :D noh, tässä on tietenkin se asia, että demoratsastajallamme ei ole vertailupohjaa siihen, mitä se on ollut ja mitä se on nyt. Eihän se tosiaan vieläkään täydelliseltä tunnu, mutta olisiko tässä vaiheessa kuitenkin sillä perustyöskentelyllä ja hevosen voiman nostamisella asiansa ratsastettavuuden parantamiseen? Sen näkee ajan kanssa, ja toki olen todella avoin kaikille vaihtoehdoille.
Kerroin, että itselläni on viimeaikoina tullut Deen kanssa sellainen olo, etten löydä välillä mitään hyvää ponnistuspaikkaa ja siihen sain jossain vaiheessa kommenttia, että silloin kun se jää vähän matalaksi edestä ja se ei ole ihan pohkeen edessä, niin sitä paikkaa on ihan mahdotonkaan nähdä - ja sama efekti tapahtuu ihan minkä hevosen kanssa tahansa. Kun sen saa ylös (taas sinne takaosalle enemmän) ja pohkeen eteen, paikka tulee kuin itsestään.

Kun homma lähti sujumaan, ja ratsukko tuli muutaman kerran kivasti 110cm ratana, lähdettiin vielä nostamaan. Lopulta rata oli 130cm, joista yksittäiset vielä isompia. Vikassa vedossa esteet oli jo esteen kokoisia, ja viimeinen okseri sen 140cm, ja Dee alkoi taas näyttää siltä, että NYT se alkaa viimein hypätä! Oli ihanaa nähdä se niin menossa ja innokkaana, ja voi jestas miten helposti se suoritti ja kuinka hyviä hyppyjä tuli - hevonen oli todella varovainen :) Olin tyytyväinen näkemääni ja tästä ratsastuksesta sain sen irti mitä halusinkin!
Loppukommentit oli, että skouppia on todella paljon, ja hyppää varmasti jatkossakin ihan mitä vaan laittaa tielle, mutta ratsastettavuus on ainakin vielä todella haasteellinen ja siinä täytyy tehdä töitä. Oli kiva jakaa tuntemuksia hevosesta, ja ajatukset selkeni jonkin verran enemmän nyt taas itsellenikin.

Alla video viimeisestä vedosta, jossa esteet 130cm +, lukkuunottamatta eka este, joka on vähän pienempi ja viimeinen okseri joka oli sen 140cm.

Linkki videoon

Olen ollut viimeaikoina todella masentunut siitä, mihin meidän kisatulos laskeutui. Olen aina odottanut Deestä paljon ja toivonut, että pääsen sen kanssa nousemaan isoihin luokkiin tai niin pitkälle kuin rahkeet riittäävät, ja toivonut ettei ne rahkeet nyt oikeasti jää sille vaivaiselle 120cm tasolle. Henkilökohtaiset tavoitteeni on aika paljon korkeammalla, ja olen miettinyt mikä on seuraava siirto, jotta siihen tavoitteeseen päästään. Aluksi jo pettyneenä hautasin ensi vuoden 7 v. racing -haaveet - ajattelin, että hevonen on niin hankala ja itse en osaa. Mutta nyt juteltuani eri henkilöiden kanssa tilanteesta, on toivo noussut taas pintaan - ehkä ei ole ihan mahdotonta edes jossain vaiheessa ensi kautta hypätä mukaan taas racing sarjaan, mikäli saadaan se 120cm + taso vakiintumaan hyvään rentoon suorittamiseen. Nyt täytyy oikeasti vaan talven läpi tehdä hirveästi töitä!
Jokatapauksessa olin tästä vierasratsastaja -testauksesta nyt ihan tosi tyytyväinen, se oli just sitä mitä me tähän väliin tarvittiin ja sain rehellisen ulkopuolisen mielipiteen hevosesta, näin kaikki ne meidän ongelmat sivusta ja sain vielä kommenttia niistä erikseen. Tuntuu tosi hyvältä nähdä, että tuon hevosen hyppykyky on noin valtava!

Tallin vaihdokset tietysti muuttaa asioita, ja en tiedä miten pystyn esimerkiksi tulevassa lopullisessa tallipaikassamme sopimaan nykyisen valmentajani kanssa estetreeneistä. En meinaan ole jatkossa valmis enää kuskailemaan hevosta viikoittain treeneiihin, kun ollaan sitä varten muuttamassa kotini lähelle paikkaan, missä puitteet treenaamiselle ovat hyvät ja ajamista saadaan vähennettyä ihan minimiin näin. Etenkin talvella meidän kuljetusvälineillä ei ole mikään kaikista mukavinta lähteä ajelemaan ja sitä ollaan myös tällä tallipaikkavalinnalla haluttu helpottaa, ettei tarvitsisi lähteä ajelemaan liikaa liian usein talvella minnekään. Se on hevosellekin kuluttavaa matkustaa paljon ylimääräistä, etenkin hikisenä talven pakkasilla. Eli jollain tavalla valmennuskuvioissakin on vielä selviteltävää jne. Valmentajaa en haluaisi vaihtaa, koska Antin kanssa ollaan saatu kuitenkin viime vuoden ajan niin hyvää tulosta aikaiseksi ja Antin kanssa ollaan tehty niin monen eri hevosen kanssa yhteistyötä, että se alkaa olemaan niin helppoa ja saumatonta. On kiva, kun valmentaja tuntee minut, heikkoudet ja vahvuudet, ja sen kehityskaaren ihan junnusta asti. Katsotaan nyt mihin tässä päädytään.

Eli lyhyemmin (jos se ei tässä sekalaisessa tekstissä jo käynyt ilmi :D) mieltä on painanut kaikki tulevan talven treenikuviot. Tuntuu, että hetken aikaan on ollut vähän eksynyt olo. Masentanut suorastaan. Kun on niin kova halu kehittyä ja tehdä hevosensa eteen kaiken mitä on voitavissa, välillä sitä ei meinaa malttaa antaa itselleen aikaa. Deekin on vasta kuusi, ja se on oikeastikin ikätasollensa lupaava hevonen ja olen itse saanut sen vietyä nyt tämän vuoden aikana tasolla niin paljon ylöspäin. Meillä on kuitenkin ihan hirveästi petrattavaa, itselläni ratsastajana on hirveästi petrattavaa ja haluan kehittyä paremmaksi. Siihen päälle vielä ulkopuolisten antamat paineet ja epäilyt. Se ei vaan ole helppoa.Sen sijaan on helppo neuvoa muita vierestä, kun itse ei tee mitään, ja useinhan ne isoimmat neuvojat ovatkin niitä, joiden aika menee vaan siihen muiden arvosteluun, kuin siihen omaan tekemiseen ja oman kokemuksen ja osaamisen karkoittamiseen käytännössä.

Hevospiirit kaikekseltaan voivat olla niin rankat - ympärillä pyörii ihmisiä, jotka ihan oikeasti käyttävät hyväksi tai jopa tekevät kaikkensa vaikeuttaakseen toisen edistymistä ja tekemistä. Toisen maineen mustamaalaaminen ja mielen pahoittaminen tuntuu olevan joillekin ihan pakkomielle. En ole törmännyt tähän vain kerran, vaan valitettavasti useamminkin useiden vuosien ajan aina ratsastuskouluajoilta lähtien ja tämä viime kesän loppu on ollut taas aika rankka. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö tuollaisiin ihmisiin ja tapauksiin törmääminen olisi kuluttavaa ja voimia vievää, ja nyt kaikkinensa meidän epäonnistumiset kisoissa ja kaikki muu ikävä - tuntuu, että voimat olleet tosi vähissä hevosjuttujen osalta. Tuntuu myös turhauttavalta, kun oikeasti tämä ratsastusurheilu meidän kotimaassa tarvitsisi niin paljon enemmän yhteistyötä ja yhteen hiileen puhaltamista - miksei me aikuiset ihmiset siihen pystytä?

Mutta en ole sellainen ihminen, joka jäisi surkuttelemaan asioita niin pitkäksi aikaa, ettenkö taas nousisi ja jatkaisi omien unelmien tavoittelua entistä kovempaa. Tässä on vain yksi elämä elettävänä, ja sen aikana kannattaa käyttää kaikki voimavarat ja rahkeet siihen mitä eniten rakastaa. Itselleni Dee on ihan lottovoitto. Ja tuleva varsa, Tortilla -projekti, siihen päälle todella iso ja upea juttu, että sen aloitus ylipäätään pääsi onnistumaan kaikista vaikeuksista huolimatta ja jonka toivon menevän hyvin loppuun asti. Tällaiset asiat auttavat jaksamaan ja yrittämään edelleen! Enkä voi unohtaa niitä kymmeniä ihmisiä, jotka aina ovat tukeneet ja eläneet mukana, ja auttaneet tarvittaessa <3 - ilman hyviä tukijoukkoja ja ystäviä tässä elämässä ei pitkälle jaksa! Toivottavasti pystyn olemaan heille vastaavasti apuna ja tukena, siihen ainakin aina pyrin niin hyvin kuin osaan. On myös hienoa tavata ja tutustua uusiin mukaviin ihmisiin, on ihanaa huomata, että lopulta hyvää porukkaa on aika paljon olemassa, myös heppapiireissä! Tähän päälle vielä upeat hetket hevosten kanssa, mitä mm. pari päivää sitten jaoin täällä kuvienkin muodossa, antavat ihan uutta energiaa. Se hevosen iloitseminen seurassani ja sen luotto minuun antaa voimaa. On ne ihmeellisiä otuksia :) Ne ei valehtele tai yritä satuttaa. Rehellisiä ja aitoja!

Sellaisia ajatuksia. Näitä ajatusten ja tunteiden myrskyä on välillä hyvin vaikea pukea sanoiksi niin, että muutkin sen ymmärtäisivät ja kun kaikkia asioita ei luonnollisestikaan halua avata kuin vain pintapuolisesti, mutta kun edes vähän yrittää, niin asiat pystyy paremmnin loppuun käsittelemään ja suunnitelmia selkeyttämään. Nämä on taas näitä elämän polkujen risteyksiä, kun miettii mihin suuntaan sitä lähtisi. Takaisin päin ei kannata liikaa katsella, eikä tulevaa liikaa murehtia, vaan pitää yrittää elää hetkessä ja nauttia siitä mitä on.

Ja PS: Tortillasta puheenollen, Iita on menossa tämän kuun lopussa vielä ultraan. Tamma on laihtunut jonkin verran tässä imettäessään alla olevaa jälkikasvuaan, ja haluan varmistua, että alkio on edelleen mahassa kasvamassa kaikesta huolimatta. Vähän se asia hermostuttaa, mutta toivotaan nyt, että kaikki on vieläkin hyvin!

Esteratsukko kouluradalla

Tai ei vielä, mutta viikon päästä ollaan, kun hetken mielijohteesta menin osallistumaan tallimme seurakoulukisoihin! Dee ei ole ikinä ollut valkoisten aitojen sisäpuolella, enkä sen kanssa ole ylipäätään mitään kouluohjelmaa koskaan läpi ratsastanut ja itsekin olen viimeisen kerran koulukisoissa startannut joskus junnuna, joten siinä mielessä mennään kyllä vain katsomaan, että miten käy (ehkä vähän myös muutaman henkilön painostuksestakin, heh ;))

Noora, joka on jeesannut meitä näissä koulupuolen kiemuroissa ja hevosen sileän ratsastuksessa viime keväästä asti, oli jälleen auttamassa valmistautumisessa. Nooralla on niin älyttömän hyvä silmä hevosten liikkumisen suhteen ja vielä siihen päälle hyvä ulosanti, hyviä neuvoja, jonka ansiosta olen saanut Deehen kyllä ihan uusia vaihteita ja itselleni uusia ajatuksia työstää hevosta.

Ajattelin silläkin uhalla julkaista videon meidän ensimmäisestä, ja toistaiseksi ainoasta kokonaisesta ratsastetusta kouluohjelmasta, vaikka hevonen onkin vähän jännittynyt siinä selästä (kun toi tumpelo kuski hyllyy selässä, en juuri koskaan/todella harvoin ole mennyt vielä Deellä harjoitusravia, ja se kyllä näkyy...) ja muoto tästä syystä menee taas vähän siihen Deen perisyntiin: wc-ankka -asentoon. Harjoitusravissa en tosiaan ole Deetä juurikaan työstänyt, paitsi aina silloin muutaman askeleen, kun se ei meinaa malttaa odottaa, niin saatan tälläisissa tilanteissa istua muutamia askeleita alas, jotta pääsen lähemmäksi hevosta. En ole nähnyt järkevänä kovinkaan työstää siinä harjoitusravissa nuorta hevosta, joka ei vielä reilu puolivuotta sitten rentoutunut ratsastajan alla riittävästi muutenkaan. Estesatula ei myöskään tuo tuohon satulassa istumiseen mitään suurta nautintoa - taas tuli ikävöityä omaa koulusatulaa, mutta eiköhän me nyt ainakin yksi startti pystytä vetämään tuollakin penkillä. Saadaanpahan ehkä säälipisteitä estesatulasta? Hehheh :D

Ohjelmana Helppo B:3 2009

Linkki ohjelmapaperiin 

Linkki videoon

Jos se pysyy noin rauhallisena siinä kisatilanteessakin, niin asioita joihin vaan täytyy keskittyä, on rauhallinen tahti - Dee mielellään vähänkään jännittyessään lähtee singerin lailla puksuttamaan täyttä häkää etenpäin eli juoksee alta.

Muoto mahdollisimman avoin, mutta siinä nyt on jo näköjään harjoitustilanteessa vielä noin paljon tekemistä, niin ei voi vaatia kisatilanteessa kauheasti paljon parempaa - todennäköisesti saamme maininnan kuolaimen alla liikkumisesta.

Ja sitten mistä Noorakin sanoi, mutta nyt videolta pystyin havainnoimaan vielä paremmin, eli kaarteissa Dee saisi ihan oikeasti taipua kropastaa paljon enemmän. Sehän on tosi jäykkä kyljistään, ja olen yrittänyt vetristellä sitä nyt viimeiset pari kuukautta väistöjän ja avojen kautta, ja onhan se siinä parantunut, mutta ei riittävästi. Sen liikkuminen helpottuisi paljon, jos saisin sen kyljistään venymään enemmän - Deen "käärmeenkaulanhan" saa pyöritettyä ihan mihin asentoon tahansa, siitä ei ole huolta, mutta kropasta toivoisi samanlaista elastisuutta. Täytyy nyt ottaa asiaksi joka ratsastuskerralla heti alussa väistättää ja tehdä niitä avoja, ja taivutella paljon - vaikka sitten menisi maastossa, niin silti sielläkin voi näitä tehdä. Tällainen jokapäiväinen vetristely varmasti tuottaa tulosta.

Ja sitten täytyy nyt tulevalla viikolla jättää laukassa suunnanvaihdot laukanvaihtojen kautta tekemättä, sillä meillä oli tuossa harjoituksessa hiukan ongelmia sen laukkalävistäjän kanssa, jossa pitää x:n kohdalla siirtää raviin, kun Dee vaan oli vaihtamassa laukkaa joka kerta, ja sitten kun se vielä kiihtyy aika paljon niistä vaihdoista, niin jonkin aikaa meni, että sai sen odottamaan ja tajuamaan, että siirrytäänkin ihan vaan raviin...

Käynnissä pitää harjoitella sitä, että vaikka ohjat otetaan takaisin tuntumalle, niin heti ei olla lähdössä ravilla tai laukalla johonkin. Huomaa, kun estetreeneissä välikäynneissä aina ohjat kerättyä Dee tietää jo valmiiksi, että "nyt mennään", niin tuo keskikäynti - käynti pitkin ohjin - keskikäynti osoittautui todella haastavaksi, ja nimenomaan siinä vaiheessa, kun olin keräämässä vapaan käynnin jälkeen takaisin ohjia tuntumalle - Dee sanoi, että "okei, sit mennään taas" ja lähti taas juoksemaan alta pois. Jouduttiin tekemään monta toistoa sillä tavalla, että kun kerään ohjat käteen, teenkin pysähdyksen, ja siitä taas käynnissä liikkeelle. Tätä täytyy nyt harjoitella, että oikeasti saan sen odottamaan!

Ja se odottamisen puute näkyy noissa pysähdyksissä, alku- ja lopputervehdyksissä. Ei se ainakaan vahingossa tee pysähdystä yhtään aikaisemmin, eli siitä ei ole huolta ;)

Tämä kouluohjelman ratsastus olikin oikeastaan tosi hyvä juttu. Siinä tuli ihan oikeasti niin hyvin esiin KAIKKI meidän ongelmakohdat. Mielestäni tämä kyseinen ohjelma vielä opettaa hevosta aika kivasti. Tuokin, kun laukan jälkeen tulee käyntiosuus, niin siinä jos missä testataan (ainakin Deen kohdalla) hevosen kuuliaisuutta ja siinähän niitä ongelmia juuri meillä olikin. Ja ihan samoja ongelmia, joita meillä on esteradallakin. Deellä on usein niin paljon omia ajatuksia ja se tekee välillä niin paljon omia päätöksiä välittämättä kuskin pyynnöistä mitään, joten tämän ohjelman pätkiä harjoitellessa ja lopulta koko radan läpi ratsastaessa tuli ekaa kertaa sellainen olo, että Dee oikeasti jäi kuuntelemaan, että "mihin mennään ja missä askellajissa".

Radan jälkeen se sai paljon kehuja ja taputuksia, Dee vaikutti hyvin tyytyväiseltä itseensä - vaikka alkutunnista volttikahdeksikkoa monta kertaa toistaessa sillä hetkellisesti meni tähän koulujyystämiseen ihan pata jumiin ja oli pakko pitää hetki taukoa, että herra taas pystyi jatkamaan harjoituksia vähän suopeammin mielin :)

Tässä on jo aika kiva muoto ja hevonen ei kulje niin etupainoisena - pikkuhilja pikkuhiljaa ;)

Taputukset ja kiitokset, nyt sitten vielä itsenäisesti vähän reenaillaan ja valmistaudutaan ekaa koulustarttia varten ensi viikolla! :)

Kiitos kaikille edelliseen kuvapostaukseen kommentoinneista! Vastailen vähän myöhässä noihin kommentteihin, mutta pakko sanoa ja yhtyä monen muun mielipiteeseen, että se kuva nmr 13 oli kyllä ihan ehdoton omakin lemppari! Siitä kun vielä muokkaa sen narun pois, niin voisi teetättää taulun seinälle <3

Luvattua "ajatusten avaus" -tekstiä työstän edelleen. Nuo tuollaiset tekstit on vähän sellaisia, että pitää olla itsellään tietynlainen inspis ja fiilis kirjoittaa syvällisemmin, joten siksi niissä menee aina vähän aikaa, kun aina ei ole se sellainen olo, että jaksaa syventyä riittävästi. Teksti piti tulla alunperin jo aikaa sitten, mutta nyt kun se näyttää venyvän, niin en malttanut venyttää kuvien ja tämän koulutreenien julkaisua enää myöhemmäksi.

Katsotaan milloin tulee mitäkin :)

Hetki miettimistä

1.

 Kuten varmasti näkyy, en ole blogin parissa ollut viikkoon ja se taitaakin olla vähään aikaan pisin aika, mitä olen ollut kirjoittamatta ja ylipäätään avaamatta blogiani vuoden aikana. Ajatuksia on ollut tosi paljon, välillä tulee tällaisia mietintätaukoja ja nyt on ollut sellainen tunne, ettei ihan heti kaikkia mietintöjä huvita tänne kaikkien luettavaksi kirjoitella. Availen kaikkia hevosiin, ja lähinnä minuun ja Deehen liittyviä juttuja myöhemmin vielä parin päivän sisään, kunhan saan koottua kaikki ajatukset jotenkin järkeväksi tekstiksi - olen jo aloittanut toissa päivänä, mutta vielä siinä on tekemistä.

Sitä ennen ajattelin nyt kuitenkin laittaa tuoreimpia fiiliksiä meidän tämän päiväisestä (tai noh, tähän kellon aikaan jo eilisestä) vapaapäivästä - vietettiin niin ihanaa aikaa Deen ja ystäväni Janitan kanssa pari tuntia kierrellen ympäriinsä luonnossa! Kaikilla meillä oli niiin kivaa! Tällaisia hetkiä hevosensa kanssa pitäisi yrittää järjestää useamminkin. Siinä tuulettuu omakin mieli ihan totaalisesti ja saa ihan uudenlaista energiaa!

Saatiin Deestä tosi kivoja kuvia, toivottavasti nämä fiilikset välittyvät näistä muillekin. Ja täytyy sanoa, että Dee on kyllä kuin taideteos silloin, kun siitä onnistuu sen täydellisen kuvan ottamaan...

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

22.

23.

24.

25.

26.

27.

28.

 

29.

30.

31.

32.

33.

34.

35.

36.

 

37.

Aina ei tarvitse olla niin vakavaa puurtamista, ja sen tavallisen tylsän kävelylenkinkin pystyy muokkaamaan hyvinkin viihdyttäväksi näköjään :) Toivottavasti muutki ovat päässeet nauttimaan näistä upeista syyssäistä!

Ikinä kuvajulkaisuissa en muista kysellä, joten nyt kerrankin olisi kiva tietää:

Mikä kuva on lukijoiden lemppari?