perjantai 31. lokakuuta 2014

Vihdoin hevonen lähes naapurissa!

Vihdoin sain Deen ihan naapuriin tallille, jossa avattiin täysin uusiin tiloihin remontoitu talli. Aivan ihanat uuden karheat puitteet tuntuvat lähes epätodellisilta, tallissa ei (vielä) haise edes hevoselle, talli-ilma on raikas, ja kaikki on niin uutta, puhdasta ja kiiltävä. Kaikista eniten iloitsen siitä, että pääsen vihdoin tallille vaivattomasti vaikka kävellen tai pyörällä, ja vaikka useasti päivässä. Autolla ajelu oman hevosen treenaamisen takia jää siis vihdoin minimiin ja pystyn keskittymään hevoseni hoitoon entistä intensiivisemmin. Erään tallilaisemme sanoin, vuorokaudesta vapautui juuri 1½ tuntia lisää aikaa! Ja tiedän, että Dee viihtyy, hoito ja palvelu tallin puolesta ensiluokkaista ja asiallista.

"Tääl mä nyt oon, kotona!"



Paljon on tavaroiden järjestelyä vielä edessä, ja myös niiden puhdistusta ja pesua. Haluan kaiken nyt tiptop, kun ollaan kerrankin majoituttu toivottavasi hyvinkin pitkäksi aikaa. Seuraava muutto, jos sellainen eteen tulee, onkin sitten muutto omaan paikkaan ;)

Kiitos myös muutaman kuukauden sijaiskodille! Dee viihtyi, ja minä viihdyin! Jos asuisin lähempänä, niin tuskin sieltä olisimmekaan mihinkään lähteneet - missään ei ollut valittamista. Hevosten hyvä hoito, luotettavat tallinpitäjät ja tallin hyvä ilmapiiri ovat näissä hommissa ihan ykkösasioita, joita arvostan!


Huomenna Deellä on ohjelmassa Eholla pari seurastarttia, jotta päästään pitkästä aikaa vähän kisatilanteeseen treenaamaan ja katsomaan, näkyykö edistys, jota olemme saaneet aikaan, myös niissä tositoimissa :)

torstai 30. lokakuuta 2014

Pantsun estevalmennus 24.10.2014


 Viime perjantaina oli jälleen vuorossa Piia Pantsun estevalmennus. Ihanaa, että olemme päässeet näihin valmennuksiin mukaan! Vaikka en olekaan käynyt nyt tämän kahden kuukauden aikana muissa valmennuksissa ollenkaan, ja tämäkin oli vasta kolmas valmennus Pantsun silmien alla, niin jotenkin tuntuu, että olen saanut vietyä siltikin Deetä kokoajan parempaan suuntaan näiden valmennusten ja Piian antamien kotiläksyjen ansiosta. Minulla oli samalle perjantaille Savonlinnasta voitetut HIHS -liput, ja hetken mietin kun kuulin nämä valmennukset järjestettävän juuri sinä päivänä, että kumpaan menen - katsomaan perjantain päivän HIHS:iä vai valmentautumaan, ja kyllä aika nopeasti itselleni ainakin oli itsestään selvyys, että valmentautuminen menee kaiken muun edelle. Etenkin, kun näitä ei järjestetä välttämättä niin säännöllisesti, niin täytyy olla mukana aina kun mahdollista. Muiden ratsastusta saa katsella muutenkin niin paljon kuin sielu sietää, ja onneksi pääsin sitten sunnuntaina katsomaan maailman huippuja Jäähallillekin, joten siitäkään ei tarvinnut jäädä paitsi :)

Valitettavasti videot ovat kaikki omissa pätkissään, koska koneeni taitaa vetää viimeisiään, sillä en saa ladattua videoita siihen muotoon, että voisin niitä muokata ja yhdistää yhdeksi videoksi. Sen takia koko tämän tekstin julkaisemiseen on mennyt lähes viikko, kun olen noiden videoiden kanssa sählännyt ja kun sitten ei kuitenkaan ole montaa tuntia päivässä ollut aikaa odotella latauksia. Pari kertaa jätin yöksi latautumaan, niin aamuun mennessä kone oli jo sipannut ja mitään latauksista ei ollut suoriutunut, joten aavistuksen olen lyönyt päätäni seinään näiden videoiden kanssa :D Haluan koneen, joka lataa ja pystyy suorittamaan tällaisia toimintoja minuuteissa, ei päivissä!

Valmennus oli jälleen kerran ihan huippu, ja tekemistä riitti jälleen kerran! Olin klipannut Deen torstai-iltana, ja vaikka kuinka olin yrittänyt varmistella, ettei se nyt heti vilustu (se on tehnyt saman aikaisemminkin syksyn ekan klippauksen jälkeen) ja vedä itseään jumiin, Dee kun on ihan äärettömän viluinen ja samaan aikaan, kun muilla hevosilla vasta aletaan miettimään loimitusta, niin Dee on jo ollut hyvän aikaa vällyjen alla. Tämä hevonen on ihan käsittämätöntä, miten sen lihasten kanssa saa olla kokoajan tarkkana. Ja siksi se olikin pakko klipata, kun se oli kasvattanut jo niin paksun karvan, että en saanut sitä enää kuivaksi järkevässä ajassa treenien jälkeen ja hikinen sekä märkä hevonen on kaikista alttein vilustumaan kunnolla ja toisaalta maneesissa se ei jaksa tehdä enää kunnon treeniä, kun on niin kuuma. Siitä huolimatta Dee oli vetänyt itsensä aikamoiseen jumiin oikealta puolelta. Koko kylki ja oikean puolen lapa oli ihan juntturassa ja alkuun ekoissa raviessa valmennuksessa jopa pelästyin, että tahdittaako tämä hevonen?! Vasemmassa kierroksessa se oli alkuun niin jäykkä, etten saanut edes sitä asettumaan sisälle päin, saatika taipumaan koko rungostaan. Ja kun taivutusta silti yritin, niin sen oikean etujalan liike jäi 20cm lyhyemmäksi kuin vasemman etujalan. Muuten se oli ihmeen rauhallinen ja vastaanottavainen, ja Piiakin sanoi, että Dee näyttää nyt rauhallisuudeltaan tosi hyvältä, vaikkei tosiaan se liike nyt mitään kovin hyvää ollutkaan.


Linkki videoon

Tehtiin paljon avaavaa ja jumppaavaa treeniä alkuverkoissa, väistöjä ja vastalaukkaa ja näiden ansiosta Dee jo alkoi liikkumaan huomattavasti paremmin. Rauhallisuutta ja seesteisyyttä ei kestänyt kuitenkaan kauaa, kun Piia antoi vastalaukkojen jälkeen lisää vaikeusastetta tehtävään, ja halusi meidän jatkavan vastalaukassa vasemmassa kierroksessa, jatkaen jo hetken tehtyä tehtävää tehdä pitkille sivuille loivat kiemurat, mutta että pitäisi tehdä vaihdot vasemmalle aina kun pitkän sivun alusta on kääntämässä loivalle kiemuralle kentän keskiosaa kohti ja taas uusi vaihto oikealle, kun kiemurauralla lähdetään palaamaan takaisin kohti uraa. Ja siitä taas oikeassa, eli vastalaukassa jatkaen taas uraa pitkin seuraavan pitkän sivun alkuu ja sama homma. Deen kanssahan olemme saaneet laukannostot käynnistä sujumaan vasta nyt viime kevään ja kesän aikana hyvin, vielä viime talvena hyvinä päivinä se saattoi nekin joten kuten suorittaa, mutta Deellä on aina ollut vähän vaikeuksia kontroloida laukkaa ja hahmottamaan omat jalkansa. Kuullessani tehtävänannon olin hetken mielessäni: "ei tuu onnistumaan meiltä", sillä Deen kanssa olen nyt vasta puolen vuoden sisään tehnyt yksittäisiä laukanvaihtoja aina suunnan muutoksissa silloin tällöin, ja kavalettien ja esteiden päällä enemmän, missä sen on selkeästi helpompi hahmottaa miten päin ne jalat kuuluu laittaa. Kaikenkaikkiaan homma on vielä niin vaikeaa, että hevonen kuumuu näistä ihan liian paljon ja sen jälkeen kaikki jo saavutettu leviää ihan käsiin ja on kauhea homma lähteä kokoamaan hevosta jälleen ja saamaan keskittymään sekä rauhoittumaan.


Linkki videoon

Noh, en sitten halunnut alkaa mitään sanomaan meidän vähäisestä vaihtotreenistä ja muutenkin laukkaongelmista, vaan lähdin ottamaan haasteen vastaan asenteella, että ei se haittaa jos ei mee ihan niin justiinsa, kunhan yritetään ja kyllähän Deen pitäisi alkaa tässäkin asiassa taas kehittymään enemmän ja sitä kehitystä ei valitettavasti tule, jos ei nosta kissaa pöydälle ja aina vaan tuudittautuu ajatukseen "ei se osaa ja pysty vielä". Toki tietenkin tuntui vähän epätodennäköiseltä jo ennen ensimmäistä yritystä, että saisimme sen edes yhden sujuvan vaihdon lisäksi toisen sujuvan vaihdon lähes perään, ja tällainen tehtävä on todella vaikea vielä Deelle ja niinhän siinä sitten kävikin, että Dee veti kierrokset nollasta sataan hyvinkin nopeasti. Piia sanoikin, että sen on vaikea tehdä niitä vaihtoja, kun se ei ole vielä riittävän paljon takaosan päällä, mitä olen nyt tässä viimeaikoina kaivannut itse myöskin. Täytyy nyt oikeasti saada se paino siirrettyä enemmän taakse, jolloin vaihdotkin varmasti lähtevät sujumaan. Senhän talia sen on paljon helpompi tehdä se vaihto esim. puomilla, kavaletilla tai esteellä, koska siinä se joutuu menemään takaosalle painonsa kanssa "ponnistus"-vaiheessa.




Tämän jälkeen aloitettiin sitten hypyt pystyllä joka oli diagonaalilla kohti kulmaa. Sen sijaan, kun tulimme vasemmassa laukassa pystylle, emme saaneet tehdä vaihtoa esteen päällä vaan vasta esteen jälkeen, ja se tekikin tehtävästi taas vähän haasteellisemman. Deen kanssa kuitenkaan haaste ei ole tuoda sitä halutussa laukassa alas, kunhan itse hallitsee oman painonsa ja yläkropan, vaan nimenomaan se vaihto sen jälkeen. Dee ollessa edelleen vähän kuumissaan verkan vaihtotreeneistä, niin meno oli ajoittain aika holtitonta, ja jouduin sen pari kertaa pysäyttämään kohti seinää, kun en halunnut jäädä yhtään liikaa vetämään suusta vaan hevosen täytyy itse ymmärtää odottaa myös. Yhdestä peruutuksesta Dee vetäsi taas sellaiset hernarit nenäänsä, heitti kauniit levadet ja oli sitä mieltä, että tää on nyt ihan hanurista, kun pitää olla niin kontrollissa, kun kivempi ois vaan kaahaa lujaa. Tässä rytäkässä jossain vaiheessa tiputin myös kelloni, joka jostain syystä aukesi kesken ratsastuksen - höh, sinne meni, ei enää löytynyt maneesin pohjalta T:n joululahjaksi antamaa ihanaa Guessin kelloa :(






Tykkäsin siitä, että vaikka Dee oli todella kierroksilla, niin Piian mielestä se on vaan positiivinen asia, että hevosessa on luonnetta ja elämää, eikä sitä saa rankaista siitä vaan yrittää itse olla vaan rauhassa ja vähän rauhoitella vaan tilannetta, ja sen jälkeen jatkaa kuin mitä ei olisikaan. Niin itse olen myös aina Deen kanssa ajatellut, ei sitä sen kiivasta luonteenpiirrettä voi kitkeä pois ja jos sitä lähtisi kovasti komentamaan asiasta, niin siitä syttyisi vain sota. Dee on vähän sellainen luonteeltaan, että kun tulee hankalaa, niin se ei kovin kauaa pysy rauhallisena vaan alkaa hyvin nopeasti höyryämään. Kokoajan tämäkin helpottuu, kun saadaan koulutustasoa ylemmäs ja näin sen kehonhallinta kehittyy, mutta se tarvitsee aikaa ja ratsastajalta loputonta kärsivällisyyttä. Oma kiivastuminen hevosen suurista reaktioista vain pahentaisi asiaa.




Pikkuhiljaa valmennuksen edetessä Deekin taas rauhoittui. Se mikä oli kiva huomata, että vaikka se olikin todella tuohtuneella tuulella, niin se silti malttoi yllättävän hyvin kuunnella lähestymisissä. Treenattiin S:n muotoista suhteutettua kolmen esteen linjaa ja se meni oikeasti tosi hyvin meiltä. Toinen väli oli vähän eteenpäin 5 laukka-askelta ja toinen taas vähän kiinni 5 askelta. Valmentajamme Antin ansiosta tällaiset kaarteiden ratsastukset ovat minulle ja Deelle todella helppoja, ollaan tosiaan tehty niitä tosi paljon. Tehtävässä pitää pelata vähän sen kaarteen kanssa, jolloin laukkaa ei tarvitse niin paljon ajaa eteen tai ottaa pois.








Tämän linjan hiomisen jälkeen siirryttiin rataan, joka on varmasti yksi teknisimmistä radoista, mitä Deen kanssa olemme suorittaneet. Monet esteet olivat sijoitettu hyvin lähelle kulmia, jolloin esim kulmasta ulos ratsastuksissa oli vain askeleen tai kahden aikaa suoristaa hevonen. Radalla esteet ja tehtävät myös tulivat sellaisella tahdilla, että jos edeltävällä esteellä kämmäsit, et todennäköisesti enää kerennyt valmistelemaan hevosta seuraavaan tehtävään. Siellä oli myös suhteutettuja välejä niin, että ekan kerran sarjan jälkeen väli pystylle piti ratsastaa eteen viisi askelta ja sitten taas radan lopussa toiselta pystyltä suoralla linjalla samoilla metreillä piti ottaa vähän kiinni ja saada ennen sarjaa kuusi askelta. Me Deen kanssa tultiin tehtävä metrin korkeudella ja huh, taas tiesi ratsastaneensa! :D Ekalla kierroksella oli pieniä etäisyysvirheitä ja mm. yksi pudotus tuli juurikin tällaisesta kulmasta ulos ratsastuksessa, kun en ehtinyt suoristamaan enää hevosta ja hyppy meni vinoksi. Rata oli pitkä, ja olin tämän ekan suorituksen jälkeen ihan hengästynty (miten niin huono kunto? :D), mutta Piia halusi koko radan uudestaan, jotta saadaan korjattua kaikki ekan radan virheet.

Siinä laukatessani uudestaan ykköselle olin jotenkin niin hapoilla edeltävästä vedosta itse, että en saanut ridattua Deetä ollenkaan pohkeen eteen, ja se jo ennen ykköselle suoristamista tippui jopa raville. Ykkönen kuitenkin suoritettiin vielä ok, mutta kakkoselle oltiin tulossa puolikkaaseen juuri sen takia, kun se ei ollut pohkeen edessä ollenkaan. Itse lähdin taas perus virheellä ratkaisemaan tätä asiaa uskomalla, että hevonen lähtee hyppyyn kauempaa, joten olin ihan hevosen edelle, kun se ottikin vielä sen puolikkaan askeleen ennen ponnistusta. Menetin tasapainon ja ilmassa taas lensin kivasti irti hevosesta, laskeuduin vasemmalle kyljelle, josta Dee ei pitänyt yhtään tietenkään. Siinä hetken killuin jotenkin kyydissä vasemmalla kyljellä, kun hevonen lähti laukaten kaartamaan oikealle ja mietin, että "voi hemmetti - saatan tippua...", kunnes jostain apinanraivolla sain pungettua itseni takaisin tasapainoon. Tämä ei ollut kyllä missään nimessä hevosen vika vaan ihan omaa mogaa. Tästä sisuuntuneena ja heränneenä lähdin aloittamaan alusta ja rata menikin sitten varsin kivasti! Keksityin ihan toden teolla, että olen ylävartalon kanssa pystyssä mahdollisimman nopeasti aina esteen jälkeen, sillä radalla ei todellakaan ollut aikaa killua askelta kahta hevosen kaulalla, mikä on yksi perisynneistäni kyllä, myönnetään. Nyt kun katsoin tuota rataa videolta, niin olen vielä tyytyväisempi siihen omaan ratsastukseen, kuinka kokosin itseni ja tsemppasin kunnolla. Tuollaista ratsastusta minun pitäisi tehdä enemmän. Yksi etäisyysvirhe tuli yhdelle okserille, johon oli vähän pidempi matka, mutta sekään ei ollu mikään kovin paha. Voin olla ihan tyytyväinen tuohon rataan.



Valmennus oli jälleen kerran todella antoista. Tehtiin vaativia asioita, joissa on edelleen hiomista, mutta onnistumisia saatiin myös ja on kiva, että vaikeustasoa on riittävästi, sillä ne kehittävät. Deen kanssa saatiin läksyksi harjoitella yksittäisiä vaihtoja vielä enemmän, ja seuraavana päivänä lauantaina tein lyhyen jumppaavan treenin, jossa muutaman vaihdon myös suoritin, ja ne meni yllättvänkin kivasti ja rauhallisesti. Ilmeisesti nämä asiat olivat hevosen tuoreessa muistissa. Nyt olen niitä vaihtoja tehnyt joka ratsastuskerralla, unohtamatta edelleenkään alku- ja loppuverkoissa avoja ja sulkuja, myös laukassa olen tehnyt paljon avomaisia pätkiä pitkillä sivuilla. Vastalaukkaa ollaan tehty paljon, että olen saanut etenkin sen oikean kyljen auki ja nyt hevonen tuntuu taas todella vetreältä ja hyvältä. Pitää nyt vaan taas muistaa huolehtia lämpötilojen mukaan riittävästä loimituksesta. Myös yhtenä päivänä hieroin hevosen läpi, ja se oli oikealta puolelta ihan kaulasta asti vähän jäykän oloinen, myös normi lanneselkäalue oli kyllä käsittelyn tarpeessa - nyt viime hieronnasta olikin aikaa vähän liian kauan, joten näiden asioiden kanssa pitää nyt skarpata. Ihanne olisi, että hieroisin hevosen kerta viikkoon, niinä jaksoina, kun niin usein olen saanut hierottua, on myös hevonenkin liikkunut ihan järjettömän hyvin.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Kuinka meillä hevonen lastautuu traileriin


 Minulta kyseltiin, että miten saan Deen lastattua yksin ja hoidettua esimerkiksi valmennusreissut yksinäni. Ajateltiin T:n kanssa ottaa video, kun lastaan Deen yksin traileriin - tosin pelättiin, että nyt tietty se ei mene, kun pitäisi näyttää, että kuinkas hienosti tämä meiltä nykyään sujuukaan :D. Dee on ollut pienestä asti vähän pelokas traileriin menijä. 2-3 -vuotiaana se meni jo suhteellisen helposti, että saatiin se lastattua kahdelleen, mutta 4 -vuotiaana tuli yllättäen tuntemattomasta syystä vähän takapakkia, ja lastaukseen saattoi parhaimmillaan kulua lähemmäs tunti ja lopulta hevonen suorastaan kannettiin sisälle, kun homma alkoi pitkittyä.

Tärkeintä lastauksen opettamisessa esim nuorelle hevoselle on se, että tilanne pyritään pitämään rauhallisena ja mustavalkoisena (ei liikaa hyöriviä ihmisiä, joilta kaikilta tulee eri signaaleja jne.). Hermojen menettäminen yleensä aina tekee tilanteesta vielä vaikeamman ja pidemmän päälle oma hermostuminen tarttuu lisää jo valmiiksi mahdollisesti vähän hermostuneeseen hevoseen. Lastaus tarvitsee toistoja ja hevoselle hyviä kokemuksia matkustamisesta, jolloin se menee mielellään koppiin uudelleenkin. Vaikeimmat lastattavat ovatkin oikeastaan ne hevoset, jotka jo alun alkaen ovat saaneet ikävän kokemuksen kopissa matkustamisesta ja sellaisen uudelleen kouluttamiseen minulla ei ole kokemusta, mutta tiedän sen, että se onkin sitten paljin pidempi ja mutkaisempi tie, kuin varsan kouluttaminen alkujaan hyvin ja oikein.

Millään makupaloilla sillalla jumittavaa hevosta en itse lähtisi houkuttelemaan traileriin, sillä siinä ollaan jo alunalaken vähän metsässä sen suhteen, että lastauksesta on jo tehty "iso asia", mutta kyllä ruokaisa palkinto trailerissa voi olla ihan paikallaan kiitoksena. Alkuun trailerissa voi käyttää syömässä jonkun päivän eväistä muutamiin otteisiin, kunnes hevonen yhdistää trailerin tähän. Sen jälkeen voidaankin jo lähteä tien päälle, jossa ratin takana täytyy istua rauhallinen, varma ja hyvän ajotaidon omaava kuski. Vaikka olisi aikataulusta myöhässä, ei sitä aikaa saa ikinä lähteä ottamaan kiinni tien päällä vaan hevosta kuljettaessa sitä aikaa menee sen minkä menee, vaikka sitten oltaisiin myöhässä. Siksi ylimääräistä aikaa voi tarvittaessa varata kuljetuksiin, jos ei ole varma millä aikataululla hevonen lastautuu.

Meillä Deen kanssa ollaan edetty niin, että sillä ei ole vaihtoehtoja oikeastaan ollut. Traileriin mennään, ihan kuin mihin tahansa rakennukseen. Liinat ovat olleet hyvä apu paineistamaan takaa, ja hevosen taluttajan täytyy olla perillä siitä, milloin hellittää painetta riimusta, kun hevonen on haluamassa liikkua eteenpäin ja milloin taas pitää painetta vähän enemmän. Deelle olemme aina antaneet muutaman sekunnin ihmettelyaikaa, jos se on pysähtynyt sillan eteen tai sillalle, eikä alettu heti paineista sitä. Olemme halunneet, että se kokee tilanteen rauhalliseksi ja että se pysyy näin mahdollisimman rentona. Jos hevonen ei lähde tämän jälkeen seuraamaan perästä koppin, voi toinen ihminen (tai kaksikin) olla liinan päässä ja kiertää liina hevosen takaa paineistamaan eteenpäin. Takaa tuleva paine on aina parempi, kuin se, että vetää riimusta. Paine niskassa saattaa aiheuttaa pystyyn hyppäämis- tai peruutusreaktion, joka tietenkin on aivan päinvastaista mitä halutaan.

Alkuun lastauksen harjoitteluun voidaan tarvita kolmekin henkilöä: yksi hevosta taluttaen ja kaksi liinoissa, mutta kun hevonen ajan kanssa oppii ja tottuu kuljetukseen, niin homma voi sujua näinkin helposti :)


Deen kanssa teen niin, että kävelen sen kanssa yhdessä koppiin. Monet ovat opettaneet hevosen "lähettämällä" sillalta sisään, mutta Dee ei sitä oikein ymmärrä, koska se on oppinut, että se seuraa minua kuin koira joka paikkaan ja vaan ihmettelee jos jään pois kesken matkan, joten olen todennut tämän paremmaksi vaihtoehdoksi. Dee ei koskaan ole päässyt "oppimaan" peruuttamaan kopista ulos omin päin, kiitos ripeän poikaystäväni, joka on samantein lyömässä takapuomia säppiin kun hevonen on astunut traileriin, joten peruutusta Dee ei edes varmaan älyä kokeilla. (Sen sijaan peruutuksia ja muita pystyyn hyppimisiä aikanaan tapahtui jo ennen, kun sillalle ollaan päästy.) Siitä huolimatta en sido hevosta kiinni traileriin tai ota riimunnarua irti riimusta, ennen kun olen saanut takaa puomin ja sillan kiinni. Mielummin hevonen tulee sieltä niin päättäessään ulos ilman, että saa vetopaniikin kiinni ollessaan ja toisaalta riimunnarun ollessa kiinni on todennäköisempää, että saan hevosesta vauhdissa kiinni, mikäli se nyt jostain kumman syystä päättäisi ulos tulla ennen kuin kerkeä takana laittaa kaikki kiinni. Lastauksessa aina hanskat käteen, mikäli haluaa säästää käsiään mahdollisten hevosen äkkiliikkeiden johdosta.

Ulos purkaessa sama juttu toisin päin, eli ensiksi hevonen irti ja sen jälkeen silta ja puomi auki. Hevosen on hyvä olla oppinut, että peruuttamaan saa lähteä vain luvan kanssa ja Dee odottaakin niin kauan, kunnes kierrän taas etupuolelle sen eteen ja pyydän kädellä kevyesti ryntäistä painaen peruuttamaan. Yksin valmennusreissulla ollessani puen hevoselle satulan ja suitset jo trailerissa, siitä tuo 1½ hevosen traileri on todella kätevä, että siellä on tilaa toteuttaa tämä varustautuminen.


Tämä tuskin on ainut oikea tapa, miten ihmiset hevostensa kanssa toimii, mutta meille on muotoutunut tällainen rutiini. En kuitenkaan koskaan lastaa hevosta yksin, mikäli vain on ylimääräisiä käsipareja, eli kyllä se aina on turvallisempaa, jos joku on laittamassa sitä puomia takana kiinni heti, kun hevosen koppiin olen taluttanut. Yhtään epävarmasti lastautuvan ja purkautuvan hevosen kanssa ei kannata lähteä yksin kokeilemaan, ja pitää muistaa se, että myös omalla ajotavallasi voit vaikuttaa niihin mielikuviin mitä hevonen matkustamisesta saa ja oppii. Lastauksessa tulee hyvin esille myös se, millainen luotto hevosella on ihmiseen ja kuinka se on koulutettu - harva hevonen elämänsä ensimmäistä kertaa vain astelee sinne sisälle, kuin vanha tekijä, mutta olen minä sellaisiakin helppoja tapauksia nähnyt :)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Huippu HIHS!

Kannatti ostaa viimetingassa liput tarjouksesta: 2 lippua yhden hinnalla Helsinki World Cup -näytökseen, olisi harmittuna jälkeen päin! Jäähalli oli mielestäni todella viihtyisä ja ehdottomasti parempi paikka tämän tapahtuman järjestämiseen, kuin mitä Hartwal Areena oli.


Expo oli mielestäni kiva, siellä oli paljon tarjouksia, varmasti yksi parhaimmista expoista mitä muistan HIHS:in expoista viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana ja erillinen tila kojuille oli hyvä idea. Käytiin myös vilkuilemassa ennen 145cm luokan alkua vähän verryttelyä, joka on tosi kiva lisä.


 Lopulta innostuin ennen World Cup -luokan alkua Totoamaan ja pelasin kuuden ratsukon puolesta, että joku heistä tai jopa kolme heistä on top kolmosessa tänään. Ei onnistunut veikkaukset kolmen parhaan ratsukon puolesta, mutta pelaamastani kuudesta ratsukosta kolme pääsi uusintaan, joten jännitys säilyi kyllä loppuun asti! ;) Hevosista etenkin vanha lemppareihini kuuluva ori Zirocco Blue säväytti edelleen, samoin Cornet's Obolenskyn pojat - erityisesti ori Cornado II. Myös Lordanos - Sandro yhdistelmän hevonen Lord Sandro oli ihan mahtava. Sen lisäksi suomalaiset ratsastivat World Cupissa ihan äärettömän hyvin! Juuli oli heistä ainut, joka uusintaan pääsi, mutta ei ollut kaukana uusinnasta pari muutakin suomalaista ratsastajaa - olisikohan meidän Suomen taso esteratsastuksessakin nyt nostanut päätään?

Vihdoin ja viimein löysin myös kypärän, joka istuu päähän kuin nakutettu ja on mielestäni ulkonäöltäänkin ihan äärettömän kaunis! Tilasin siis itselleni etukäteisjoululahjaa Antareksen kypärän, jossa on tumman sininen väri, hopeisilla yksityiskohdilla ja nahkaosa kypärästä on ruskeaa nahkaa. Ihan täydellinen :)


 Ja viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä löysin tulevalle varsalle hienon nahkaisen varsariimun, joka ei ollut hinnalla pilattu - nimittäin 10€! :) Nyt on pikkuisellekin riimu hankittu. Tuntui heti konkreettisemmalta koko varsa-ajatus, kun tuon ostoksen tekin. Ensi kevättä kärsimättömänä odotellessa...

 toinen 

(Varsa-asiaa vähän sivuten, laitoin viime viikolla aikalaskurin blogin sivupalkkiin esittelyn alle, joka laskee päiviä varsomisen laskettuun aikaan!)

Horse Show:n voimalla sai taas niin paljon extra innostusta omaan treeniin. Ja lisäintoa tuo myös se, että saan Deen vihdoin ja viimein ihan kodin lähelle ensi viikolla, jota olen mielessäni toivonut jo hyvin pitkään - ei enää pitkiä tallimatkoja, ja nyt olisi uudet remontoidut tilat, hyvät treeniolosuhteet jatkuvat :)

perjantai 24. lokakuuta 2014

Esimakua Pantsun valmennuksesta

Käytiin tänään Pantsun valmennuksissa, ja radat meni oikein kivasti! Muuten alkuun vähän huomasin, ettei hevonen liikkkunut ihan hyvin, oli vähän epämääräinen ravissa ja sitten sillä meni pata ihan nurin, kun alettiin laukanvaihtoja tekemään, ja ne on sille vielä tosi vaikeita ja se kuumuu niistä hirveesti... lopputulema oli mm. tällaista levadea:




Hitsi, kun tuo hevonen osaa olla ärhäkkä sitten, kun sillä menee yli hilseen. Piia sanoi vaan, että hyvä vaan kun on elämää ja iloa hevosessa - ei saa rankaista sitä siitä, vaan antaa tilaa ja pysyä rauhallisena, ja niinhä mä yleensä oon, nää ei ole enää mitään kovin uusia moovseja meillä... :)
Katsotaan milloin videot saan koottua ja ladattua, niin sitten valmennuksen kulusta ja tapahtumista vähän enemmän.

torstai 23. lokakuuta 2014

Vierailu ison mustan selässä

Kun omaa ei ole -blogin Erika loukkasi itsensä ratsastustapaturmassa ja on nyt hetken pois pelistä. Lupauduin auttamaan heppojen kanssa mikäli tarvetta on ja eilen kävin kokeilemassa tätä Erikan tämän hetkistä ykkösratsua FWB -ruuna Akua, eli Acrobat KS (Acapulco BRD - Königin's Sohn KS).




Aku on taas hetkeen isoin ratsu jonka selässä istunut ja oli jotenkin vaikeuksia istua siellä mukana. Mutta kokemus oli oikeinkin positiivinen. Ilahduttavaa, että niinkin ison kokoinen hevonen voi olla niin mukavan kevyt ratsastaa. Ja olen nähnyt tämän hevosen ekan kerran vuosia sitten, joten täytyy sanoa, että hyvää työtä hevosen kanssa on tehty - se on todella paljon edistynyt liikkumiseltaan ja Erika on nostanut sen tasoa esteradoillakin kärsivällisesti, tänä vuonna Aku starttasi ensimmäiset 120cm ratansa. Ihana sympaattinen musta jätti! :)




tiistai 21. lokakuuta 2014

Varsasta 6 vuotta eteenpäin

Olen yli vuoden jo suunnitellut, että tällaisen kuvakollaasin Deen kehitysvaiheista syntymästään asti joku päivä teen, mutta vasta nyt saan projektin toteutettua. Varsan eri kehitysvaiheista minulta aika usein kysytään, joten tässä on lyhyesti koottuna Deen vuodet tähän päivään asti!

Kaunis pitkäsäärinen orivarsa syntyi 12. toukokuuta vuonna 2008. Sen isä on Suomessa vieraillut hollantilainen musta ori Osmium (Ferro - Calypso II - Ladykiller xx), joka voitti nuorena ennen loukkaantumistaan Hollannissa kaiken mitä voitettavissa oli - 's-Hertogenboschissa se oli paras ori, 70 päivän testissä vuonna 1999 se palkittiin kouluchampionina. Vuonna 2000 se oli Hollannin paras kouluori voittaen arvostetun Pavo Cupin ennennäkemättömin hyvillä pisteillä. Osmiumilla on elinikäinen jalostuslupa hollantilaisessa KWPN-kantakirjassa ja maailmassa sillä onkin n. 1500 jälkeläistä yhteensä, ori on erityisesti toiminut hyvin emäisänä. Suomen kantakirjaan ori ei jostain syystä vuonna 2007 kelvannut, mutta sitä käytettiin kuitenkin yli 20, pääosin hollantilaisille, tammoille, jotka rekisteröitiin KWPN -kantakirjaan. Dee on yksi näistä.

Dee 3kk ikäisenä ja sanotaankin, että maitovarsa on parhaimmillaan (sopusuhtaisimmillaan) juuri tässä iässä. Tämän jälkeen kasvu kiihtyy ja varsan kehitysvaiheet eivät välttämättä anna siitä ja sen liikkeistä sille edullista kuvaa. Dee kasvoi kuitenkin aina hyvin tasaisesti. Siltä löytyi tuon ikäisenä ja pitkään myöhemminkin vain kaksi askellajia, käynti ja laukka - ravia siltä ei koskaan nähty. Jo tässä iässä Deen kavioita vuoltiin muutaman kerran korjatakseen pieniä asentovirheitä. Varsan jalka-asentoihin voi vielä tässä varhaisessa maitovarsavaiheessa jonkin verran vaikuttaa. Tänä päivänä Deellä onkin varsin oppikirjamaisen malliset kaviot ja jalka-asennot, osittain varmasti kiitos geenien, mutta myös tarkan kaviohuollon tuossa varhaisessa vaiheessa. Maitovarsan elämään kuului tuolloin emänsä rinnalla laitumella käyskenteliminen ja leikkiminen ikätovereiden kanssa. Dee oli myös totutettu riimuun ja se osasi jo jotenkuten kulkea talutuksessa.

6kk ikäisenä Dee oli jo vieroitettu, sillä emä Iita oli jo uudelleen kantavana oriista Jetset-D, ja liisattuna toiselle kasvattajalle. Dee pääsi elämään ikäistensä Osmium -varsojen kanssa laumaan, jossa se selkeästi otti heti alusta asti pomon roolin ja simputti kavereitaan. Varsoista näkee jo hyvin varhaisessa vaiheessa niiden luonteenpiirteitä. Dee on aina ollut hyvin herkkä ja reaktiivinen varsa, joka on äärettömän nopea liikkeissään ja sen reaktiot kaikkeen ovat aina ensiksi hyvinkin suurieleisiä. Sen vahva luonne ja itsevarmuus on osittain välillä tuonut haasteita elämään, mutta säännöllisellä käsittelyllä siitä mudoostui ihmisen kanssa todella kivasti toimiva nuori hevosen alku. Tuohon aikaan harjailin Deetä viikottain, opetin sen seisomaan käytävällä kahdelta puolin kiinni ja harjoiteltiin nostamaan kavioita. Varsat oli myös tässä vaiheessa totuteltu väkirehuihin, Dee kumppaneineen söi kauraa, Racingin Progressia esikuivatun heinän lisäksi.

 Toukokuussa vuonna 2009 Dee oli vuoden ikäinen orivarsa. Olin aikasemmin kevättalvella totuttanut sen kuolaimiin ja kulkemaan suitsitettuna talutuksessa. Sen kanssa oltiin käyty myös pari kertaa maneesilla Husössä ihmettelemässä sekä itse matkustusta trailerilla, että maneesia ja sinne rakennettua estekujaa maapuomeilla. Olin myös maaliskuussa ilmoittanut sen Suomen Hippoksen toukokuussa järjestettäviin Kasvattajapäiville, jossa näytetään 1-3 -ikävuoteen puoliverivarsoja kaikista Hippoksen hyväksymistä kantakirjoista. Sain kuitenkin puhelun Hippokselta kaksi päivää ennen Ypäjälle lähtöä, että Suomessa syntyneet Osmiumlaiset eivät olekaan tervetulleita mihinkään Hippoksen järjestämiin tapahtumiin ja, että ne eivät olisikaan kantakirjakelpoisia Suomessa ja niitä kohdeltaisiin täällä tilastohevosina. Olin hyvin hämmentynyt ja pettynyt. Tämä meidän tilanne oli ennakkotapaus Hippoksen tällaisesta eriarvoisesta toiminnasta, joka käsiteltiin käsittääkseni EU -tuomioistuimessa asti myöhemmin. Tänä päivänä myös nämä Suomessa syntyneet Osmiumlaiset ovat kantakirjakelpoisia - mikä nyt ei enää meitä kosketa, kun Deen ehdin ruunata. Mutta vaikka kasvattajapäiville emme päässeetkään, lähdettiin hakemaan vieraassa paikassa koekmusta vuotiaalle Sipoon Match Showsta. Dee pääse tällä reissulla ensimmäistä kertaa kulkemaan rekassa.

 Näyttelykokemusten jälkeen kesäkuun alusta vuonna 2009 Dee pääsi viettämään koko kesän orilaitumella muiden kavereiden kanssa, jossa se taas toimi lauman pomona. Sen ego kasvoi ihan hirveästi tuona kesänä ja välillä se kokeili tepsisikös sama arvojärestys ihmisenkin kanssa, joten tiukkana sai olla ja pitää kuria syksyllä, kun syyskuun lopussa haettiin orivarsat takaisin talliin. Kesän lopulla kävin kuvauttamassa Deen jalat Hyvinkään klinikalla irtopalojen varalta, sillä sen tänäkin päivänä välillä turvotteleva oikea takanen alkoi tuona kesänä ensimmäisen kerran välillä oireilla. Tähän päivään mennessä jalasta ei ole löytynyt mitään vikaa, mikä selittäisi tämän eikä se vaivaa hevosta muutenkaan onneksi.

Syksyllä lokakuussa 2009 Dee muutti töideni mukana Pornaisiin Koivulanhevostilalle (jossa Iita myös tänä vuonna siemennettiin), toimin siellä tallimestarina aina kesään 2010 asti ja Dee pääsi tallin muiden samanikäisten oripoikien "Marun" ja "Roopen" kanssa samaan laumaan tarhailemaan. Dee eli tuolloin periaatteessa normaalia aikuisen hevosen arkea, eli se päivisin peuhasi tarhassa kavereiden kanssa ja muuten se eleli jo ensimmäistä kertaa elämässään omassa karsinassa.

 Kaksivuotistalvella totutin Deen juoksutusvyöhön, johon se hyvin Deemäiseen tapaan reagoi aluksi hyvin isosti hyppäämällä käytävällä ensiksi katon rajaan ja sen jälkeen se lähes laukkasi niskaan. Onneksi olin jo tässä vaiheessa oppinut olemaan varuillani ja osasin odottaa, että reaktio voi olla ihan mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Kun varsa oli rauhoittunut ja todennut, ettei se ehkä kuollut vyöhönsä vatsan ympärillä otin sen pois, ja tehtiin muutaman päivän päästä sama uudestaan, jolloin homma meni kuin vanhalta tekijältä. Myöhemmin juoksutin Deetä aina silloin tällöin pyöröaitauksessa, kävimme pitkillä kävelylenkeillä, jotta se oppii jättämään muut hevoset ja oppii maastoilemaan itsekseen ihmisen kanssa. 

 Myös loimien päälle pukemista aloiteltiin harjoittelemaan tuona talvena, ja se oli vähintäänkin mielenkintoista toimintaa... varsa kipeää seiniä pitkin, kun yrität tulla loimen kanssa lähellekään. Ja kun se kerran sille se loimi saatiin päälle vihdoin, ei se enää sen jälkeen ollut mikään ongelma. Dee on vaan alkuun uusille asioille "vähän" dramaattinen.

 2 -vuotiskeväällä Deetä ja sen ikätoveria Roopea käytettiin autolla Tuulentallin maneesilla irtohypyyttämässä. Tuolloin Dee väläytti ekan kerran hyppylahjojaan, toki ihan pienillä max 90cm esteillä. Myös autolla matkustus alkoi olemaan rutiininomaista ja sain tuolloin Deen ensimmäistä kertaa lastattua yksin. Hampaat raspattiin 2 -vuotiskeväällä ensimmäisen kerran.

 Toukokuun alussa vuonna 2010 Dee 2v. muutti Hollantiin aluksi orilaitumelle. Samalla laitumelle lähti Deen kasvattajilta muitakin varsoja, joten Dee lähti yhteiskuljetuksessa Suomesta ennen vappua ja oli jo toukokuun alussa laiduntamassa, kun samaan aikaan Suomessa ei vielä ollut alkanut edes vihertämään. Kasvattajan kanssa oli ajatuksissa löytää Hollannista hyvä oritreenaaja ja näyttää Dee Hollannissa KWPN kantakirjaan, kun se ei kerran ollut Suomessa vielä tervetullut omille oripäiville. Tähän oriprojektiin lähdin ihan sen perusteella, että useat ammattilaiset näkivät siinä oripotentiaalia ja tottakai varsani kanssa halusin kaikki mahdolliset ovet avata ja katsoa kuinka käy.

Laidunpaikan omistajan kontaktien kautta löysimme arvostetun orilaittajan, joka on mm. aikanaan laittanut ja valmistellut oripäiville KWPN-ori Indoctron ja monia muita kansainvälisesti arvostettuja oreja. Hetken jännitystä piti se, että hän ei ollut ensin ihan vakuuttunut Deestä ja halusi aluksi katsoa kuinka se lähtee kehittymään. Dee mitattiin syyskuussa vuonna 2010 2,5 -vuotiaana 164cm säkäiseksi. Se oli myös ensimmäisen kerran saanut kengät etusiinsa ja sitä oltiin jo kuukauden ajan treenattu juoksuttamalla ja irtohypyttämällä. Dee kehittyi hyvää vauhtia ja sen laukkaa erityisesti kehuttiin erinomaiseksi. Oritaival hollannissa koki päätöksensä siinä vaiheessa, kun toisen takasen kintereen pikkunivelistä löytyi pientä epätasaisuutta, Hollannissa näistä oriiden röntgenkuvista ollaan todella tarkkoja ja tällaisella pienelläkin "virheellä" oriin pitäisi esittää jotain niin ylivoimasen hyvää läpäistäkseen jo valmiiksi kovan seulan. Vaihtoehtona olisi ollut näyttää se johonkin Saksalaiseen kantakirjaan, jossa kuvat olisivat olleet ok, mutta päätin toistaiseksi hakea Deen joulukuun alussa 2010 kotiin, laittaa sen satulaan ja miettiä rauhassa mitä oriini kanssa jatkossa teen.

Tammikuussa vuonna 2011 totutin Deen satulaan ja kiipesin ensimmäistä kertaa kyytiin. Dee oli siihen astisista satulaan laitoistani hankalin, sillä sen dramaattiset ensireaktiot valitettavasti toimi tuolloinkin, vaikka olin sitä hyvin rauhassa ja kärsivällisesti satulaan ja painoon selässä totutellutkin. Siihen yhdistettynä syksyllä oritreenissä aikaansaatu rautainen kunto tuotti sen, että ensimmäisellä kerralla lensin ketoon katapulttien seurauksesta ja toisella kerralla 15 minuutin rodeossa selkään takertuneena hevonen lopulta taas rauhoittui ja sen jälkeen hevonen oli jo sinut ratsastajaansa selässä.

 Jo kolmannella ratsatsukerralla pärjättiin ilman avustajaa niin selkäännousussa kuin ratsastaessakin. Nuori hevonen oppii tässä vaiheessa hyvin nopeasti eteenpäinvievät, jarruttavat ja kääntävät avut. Paljon helpotti se, että Deetä oli jo paljon ohjasajettu ja juoksutettu, joten se ymmärsi äänin kaikki avut, sekä ymmärsi "käynti", "ravi" ja "laukka" -sanat. Silti meno oli ajoittain aavistuksen holtitonta ja sai ratsastaessa olla kokoajan kielikeskellä suuta, jotta pysyi menossa mukana.

3 -vuotis kesäksi muutettiin Helsingin Tuomarinkylään kesäpaikoille harjoittelemaan maastoilua turvallisemmilla maastoreitellä sekä muutenkin leikin varjolla ratsuksi opettelua. Dee osasi kulkea suht oikein päin tässä vaiheessa kaikissa askellajeissa. Laukka ja laukannosto oli sille vaikeinta hallita, mutta maastossa laukkaankin saatiin lisää voimaa. Pääsääntöisesti 3 -vuotiasta ratsastin 1-3 -kertaa viikossa, juoksutin 1 kerran viikossa ja muuten tehtiin päivittäin kävelylenkkejä maasta, irtojuoksutettiin ja -hypytettiin. Muistan, että oikeanlaisen satulan löytämisessä oli ongelmia. Dee on niin lyhytrunkoinen, korkea ja pitkäsäkäinen ja isolapainen hevonen, että sopivan penkin löytäminen oli haastavaa. Erilaisia satuloita kokeilin 3 -vuotiskaudella varmaan lähes 30 erilaista ja herkkis Dee ilmoitti kyllä millon sille kelpaa ja millon ei. Kesän lopulla kokeiltiin ensimmäisiä hyppyjä ratsastajan kanssa.

Elokuussa 2011 käytin Deen samoissa mätsäreissä, missä se oli vieraillut 1 -vuotiaanakin. Dee oli kesän jäljiltä upeassa kunnossa ja se ihastutti tuomarit niin, että se valittiin useiden kymmenien hevosten joukosta koko päivän Best In Show:ksi.

Syyskuussa 2011 olin ilmoittanut Deen EBEF:in epäviralliseen orikatselmukseen, jossa oli tuomarina Saksan Hannover -liitosta väkeä. Dee oli tuolloin hyvin jännittynyt, ja pienessä tilassa emme juurikaan ratsain pieniä pätkiä lukuunottamatta saaneet laukkaa näytettyä. Dee sai vielä esittää askellajit ratsastuksen jälkeen irtona, ja se sai hyvät arvostelut, vaikkakin toivottiin ratsastettavuuteen parannettavaa. Dee sai myös jälleen maininnan, että siinä olisi oriainesta ja taas jäi ruunausajatukset tuonnemmaksi.

 Tuomarinkylästä jouduimme aikanaa kesäpaikkojen suljettua lähtemään ja kun vakituista paikkaa Tuomarinkylästä emme saaneet, lopulta tiemme vei treenaamaan vuodeksi 2012 Vihtiin, jossa Dee pääosin 4 -vuotiskautensa viettikin. Tammikuussa 2012 Deen kanssa lisättiin ratsastuskertoja. Ratsastin sillä koko 4 -vuotis kevään ja kesän 3-4 kertaa, joista osa oli maastoilua sen mitä niissä maastoissa pystyi toteuttamaan (mm. talvella hankitreeniä), sekä lisäksi juoksutusta ja kävelytystä. Dee hallitsi jo käynnissä ja ravissa tuolloin kroppansa, mutta oli äärettömän raaka laukkansa kanssa. Laukan kanssa tehtiin työtä koko tuo vuosi ihan erityisesti.

 4 -vuotiaana Dee alkoi ensimmäistä kertaa näyttämään aikuiselta hevoselta.

 Keväällä 2012 Deen kanssa alettiin enemmän ottaa hyppyjä ja ekoja ratatreenejä alle. Nopeasti kävi ilmi, että hyppääminen on oripojan lempipuuhaa ja välillä se oli vähän liiankin innokas. Dee starttasi ekat kisansa Krats:in järjestämissä seurakisoissa 60cm luokassa, jossa se kielsi itsensä ulos, mutta saatiin kuitenkin suorittaa kielloista huolimatta rata loppuun.

 Myöhemmin kesällä Dee elämänsä toisissa kisoissan 80cm radalla teki puhtaan suorituksen ja sijoittui. Muutoin 4 -vuotiskauden kisahaaveet jäviät haaveiksi, sillä Dee stressasi nykyisen tallinsa järjestelyitä oriina niin paljon, että se ei ollut oikein omaitsensä. Opin tuolloin kantapään kautta, että oriin pitäminen Suomessa on lähes mahdotonta, ellet omista omia tiloja. Kesän 2012 aikana Dee kehittyi kotitreeneissä 0 tasolta metrin ratatasolle. Laukka vahvistui, vaikkakin oli hyvin vaikeaa säädellä edellen. Deellä on aina ollut niin iso laukka ja sen pitkät jalat eivät helpota koordinoimaan laukka-askeleita. Väistöistä ja muista sivuttaisliikkeistä ei pystynyt unelmoimaankaan tässä vaiheessa, niin paljon oli kuitenkin vielä tehtävää ihan perusaskellajeissa.

Syksyllä 2012 olin umpikujassa. Halusin vaihtaa Deen tallipaikkaa, sillä se ei selkeästikään viihtynyt nykyisessä ja toiseksi, tarvitsin nuoren hevoseni kanssa ammattitaitoista apua esteillä. Halusin, että hevonen pysyisi suurinpirtein ikäluokansa vaatimalla tasolla ja kehittyisi seuravaaksi viisivuotiskaudeksi 5 -vuotiaiden esteluokkiin. Koin, etten löydä orini kanssa Suomesta apua, joten otin yhteyttä Hollantiin Deen 2 -vuotisaikaisen oritreenariin ja kysyin, ottaisivatko he talveksi Deen sinne treeniin ja kävisin pari kertaa itse siellä myös treenaamassa. Dee toivotettiin tervetulleeksi, ja lokakuussa 2012 Dee matkasi toistamiseen Hollantiin.

 Hollannissa Dee kehittyi, ja itse opin parilla reissullani paljon. Deetä kilpailutettiin 80-100cm luokissa koko kevään, jotta se saisi varmuutta ja rutiinia lisää. Päätin myös joulukuussa 2012, että Dee ruunataan, ja niin kauniista orivarsastani tuli ruuna. Se oli haikea hetki, mutta siihen tilanteeseen oikea.

 Loppukeväästä se starttasi yhden 110cm luokan ja minun kanssani tehtiin kotitreeneissä ensimmäinen 120cm rata. Kisoissa Hollannissa pääsin Deellä starttaan metrin ratoja. Etenkin laukka parantui tuona talvena huomattavasti, hevonen oli saanut ihan uudenlaista voimaa kantaa itsensä ratsastajan alla.

 Vain 2 viikkoa sen jälkeen, kun olin vielä viimeisen kerran ratsastanut Deen Hollannissa, se palasi Suomeen - erittäin huonossa kunnossa. Se oli vahingoittanut vasemman silmänsä, jonka pelättiin lopulta sokeutuvan kokonaan, sekä kuljetuksen aikana se ei ollut syönyt ja se oli saanut kuljetuskuumeen. Hevosen koko olemus muuttui kertaheitolla todella surulliseksi ja lihas, jota koko talven oli rakennettu, katosi todella nopeasti. Alkoi kuntouttaminen ja onneksemme Dee parantui todella nopealla vauhdilla, kunnes romahdus tuli taas ja ähkyn seurauksena Dee joutui klinikalle. Dee ruokinta vakiintui vatsaongelmien jälkeen niin, että kaikki viljat ja muut teollisesti tuotetut täysrehut jäivät siltä kokonaan pois, ja pysyttiin vatsaystävällisemmissä vaihtoehdoissa.

 Kesällä 2013 kaikista terveysongelmista huolimatta pääsimme tekemään muutamia startteja vaihtelevalla menestyksellä. Dee oli radalla hankala ratsastaa ja flow, jonka saavutimme keväällä Hollannissa oli tipotiessään. Sitkeästi kuitenkin jatkettiin, ja saatiin yhdeltä 5 -vuotiaiden 110cm Racing -radalta 0 -tulos ja sijoituskin.

Syksyllä 5 -vuotias Dee voimistui jälleen. Sen laukka parani ja siihen saatiin uusia vaihteita. Aloitettiin ensimmäiset väistö- ja avoharjoitukset, sillä vasta nyt hevonen tuntui siltä, että se omaa riittävän tasapainon ratsastajan kanssa suorittaakseen tällaisia harjoitteita. Aloitimme Jurvasen Antin valmennuksessa, jossa saatii paljon aikaiseksi ja loppuvuoden radat, joita starttasimme olivat jo rytmiltään aika kelvollisia. Saatiin muutamia sijoituksiakin, pääasiallisesti starttailimme 90-110cm radoilla.

Vuoden 2013 lopussa Dee kuitenkin alkoi taas ajoittain tuntumaan huonommalta. Se ei myöskään meinannut pitää lihaa luidensa päällä, vaan laihtui herkästi. Laukannostot olivat vaikeita, etenkin tilanteissa, jossa hevonen jännittyi - mm. joulukuussa järjestetyllä Hippolan kouluratsastusklinikalla Dee oli todella hermostunut ja valmis räjähtämään tuhansiin palasiin.

Helmikuussa 2014 Deen 6 -vuotiskausi lähti huonoimmalla mahdollisella tavalla käyntiin. Erään Kari Nevalan viikonloppuvalmennuksen jälkeen Dee oli seuraavana maanantaina ähkyssä. Se oli ollut valmennuksessa äärettömän hankala ratsastaa ja tipuinkin myös yhden kerran siltä pitkästä aikaa. Sanoin jo silloin, että nyt ei oikeasti ole kaikki kunnossa, ja kun maanantaina ähky tuli, sain tarpeekseni mystisistä ongelmista ja halusin hevosen kuvattavan vatsahaavan varalta sekä käytettävän hiekkaröntgenissä. Dee sai vatsahaavadiagnoosin ja 2 kuukauden lääkekuurin. Hyvin nopeasti lääkkeen aloittamisen jälkeen oli selvää, että koko viime vuoden ongelmat olivat tästä peräisin, hevonen muuttui olemukseltaan ja ratsasettavuudeltaan täysin.

Maaliskuussa 2014 Dee oli loppusuoralla vatsahoidon kanssa ja koko hevonen oli puhkeamassa kukkaan. Treenit sujuivat, hyppy luisti ja tuntui siltä aivan yhtäkkiä, että 6 -vuotiaiden Racingiin osallistuminen ei olisikaan niin utopistinen ajatus.

Tunne siitä, että 6 -vuotias Dee alkaa olemaan taas elämänsä kunnossa ei ollut mitään kuvitelmaa. Kävimme hyppäämässä Tuomarinkylän seurakisoissa yhden metrin radan nollilla ja siitä heti parin viikon päästä kauden toisessa startissa ja ensimmäisessä kansallisessa startissa 110cm radalla 0-0 tulos riitti 4. sijaan.

Keravan kansallisten mentyä hyvin lähdettin tästä 2 viikon päästä kokeilemaan, miltä se 6 -vuotiaiden 120cm Racing-startti tuntuisi, ja silloin kyllä tehtiin elämämme tähän astisista radoista parhaan ratamme. Eli nollatulos ja sijoitus heti ekasta racingradasta ja meidän ekasta kansallisesta 120cm startista - fiilis oli käsittämätön tuolloin, ja on vieläkin kun sitä muistelen!

Koko 6 -vuotiskausi meni yli odotusten, kun ajatellaan miten koko vuosi lähti liikkeelle, vaikka loppupään starteissa olikin jo vähän turnausväsymystä havaittavissa, niin muutoin joka kisasta tuotiin sijoitus kotiin. Kisasimme koko kauden 100-120(130)cm tasolla ja kaiken kruunasi Savonlinnan rahakkaampi nuorten hevosten kansallinen 110cm luokan voitto, joka on itselleni myös ensimmäinen kansallinen voitto. Tämä oli yksi niistä unelmien täyttymyksistä, voittaa kansallinen luokka ihan maitovarsasta asti itse kouluttamalla hevosella.

Tällä hetkellä eletään tämän nuoren hevosen kanssa loppu vuotta 6 -vuotis vuodesta. Hevonen on tällä hetkellä hyvän tuntuinen ratsastaa, meillä on selkeät tavoitteet mitä parannetaan. Halutaan lisää voimaa, notkeutta ja laatua liikkumiseen, jonka myötä hyppykin paranee entisestään.

 Nyt meillä on katseet kohti 7 -vuotiaan hevosen haasteita, mitä ne meidän kohdalla tulevat olemaan - sen näyttää aika. Jokatapauksessa kelatessa nämä kaikki vuodet ja tärkeät etapit nuoren hevoseni elämästä opin sen, että mitä tahansa voi tapahtua. Mutta en vaihtaisi näistä vuosista yhtäkään hetkeä pois. Olen oppinut niin paljon, mitä en koskaan olisi valmiin hevosen kanssa voinut oppia. Ja tulevan uuden varsan kanssa varmasti Deen kanssa tehdyistä virheistä on oppinut tekemään asioita toisella tavalla, ratkomaan ongelmia nopeammin ja ymmärtämään nuoren hevosen kehitystä paremmin. Nuorelle hevoselle pitää antaa aikaa kehitykseen, mutta jotta kehitystä tapahtuisi, myös uskaltaa nostaa oikeilla hetkillä vaatimustasoa - ja nämä on ne tärkeimmät asiat mitkä Deen kanssa opin ja opin edelleen.

Kiitos rakkaalle Deelle kaikista upeista hetkistä <3

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot