torstai 28. toukokuuta 2015

Nipsun kouluvalmennus 26.05.2015

Meillä on ollut tässä tiistai-keskiviikko-torstai Deen kanssa taas tällainen tehokuuri valmennuksia. Tiistain päästiin vihdoin taas Nipsun silmien alle, keskiviikkona Antin kanssa otettiin kevyet hyppytreenit ja tänään taas jatkettiin niillä sileän työstöillä Nipsun valmennuksissa.

Tuntuu, että kerta kerralta saan Nipsun treeneissä uusia ahaa -elämyksiä, ja Dee aina sen treenin jälkeen aina parempi ja parempi, sekä myös itse osaan ratsastaa sitä paremmin. Sitten valmennusten jälkeen jatkan itsenäisesti samojen juttujen työstämistä seuraavan kuukauden, kunnes Nipsun kanssa otettu taas uudet treenit ja kehitystä on tällä tullut todella kivasti! Jos olisi rahaa, niin kävisin useamminkin. Ehkä syksylle voisi yrittää saada tilanne mahdolliseksi. Sillä jos kehitys on tätä luokkaa n. kerta kuukaudessa tehotreenit ottaessa, niin mitä se olisi, kun saisi melkein viikottain vielä apua siihen, että saadaan Dee vahvistumaan, notkistumaan ja tätä kautta liikkumaan sekä käyttämään itseään paremmin!

Olen nyt joutunut menemään usein hackamorella sen takia, että Riders Inn:in kisoissa Deellä aukesi toinen suupieli. Otimme luokkien välissä siltä kamat pois, kun pistettiin se odottelemaan traileriin seuraavaa luokkaa, ja epähuomiossa unohdimme kuolaimet pestä ennen, kun laitoimme ne sille uudestaan. Noh, senhän tietää, kun tuo on niin herkkänahkainen, että ne suupielet aukeaa heti, jos kuolaimissa on jotain kuivunutta likaa. Ja kun ne kerran aukeaa, niin ne kestää aikansa, että parantuvat ja  jos liian aikaisin laittaa taas kuolaimen suuhun, niin se avaa sitä taas uudestaan.
Joten nyt olemme sitten menneet tämän viikon kokonaan hackiksilla ja jatketaan niillä koko meidän lomaviikko maastoillen. Dee on toiminut niillä tosi kivasti, vaikka onkin hankalempaa ratsastaa sitä niin, ettei se valuisi alas kuolaimen taakse painamaan koko painollaan. Tässä onkin tullut esiin se, että joudun ihan oikeasti ratsastamaan paljon enemmän istunnalla ja jalalla, koska kädellä ei tapahdu yhtään mitään samalla tavalla, kuin normaali nivelen kanssa. Erittäin hyödyllistä itselleni ja aika hienoja pätkiä sieltä sen ansiosta onkin tullut, etenkin sen jälkeen kun olen kokeillut hackiskuurin jälkeen taas vaihteeksi normaalikuolainta. Nipsu jopa sanoi tiistaina, että ratsastan sitä liikaa jalalla nyt ja treenattiinkin tosi paljon sitä, että istunnalla hallitsen koko hevosen - jalat ja kädet vaan roikkuu löysänä eikä tee mitään ylimääräistä.

Tehtiin paljon siirtymisiä laukassa, jotta saatiin sitä laukkaa koottua ensimmäistä kertaa vähän enemmän. Deellähän on näiden kouluvalmennusten aloituksen jälkeen laukka erityisesti parantunut ihan älyttömästi, vaikka oikeastaan olemme treenanneet enemmän käynnissä ja ravissa, kuin laukassa. Nyt se kantaa itseään ihan eritavalla jo verrattuna alkuvuoteen. Sen ansiosta minun on helpompi ratsastaa sitä myös estetreenissä tiettyyn etäisyyteen - toki olen huomannut myös sen, että nyt kun siinä laukassa alkaa olemaan säätövaraa niin paljon, niin ei ole ihan lihasmuistiin asti itsellä mennyt esteillä se, että se hevonen ei etenekään enää niin paljon, kuin ennen, jolloin niitä virheitä etäisyyksien arvioimisessa on tullut.
Nyt sitten keskityttiin entistä enemmän siihen laukan säätelemiseen ja kokoamiseen, eli että saadaan Deetä enemmän kantamaan painoa takaosalla. Tämä oli Deelle todella rankkaa, koska en ole muutamaa askelta enempää näitä vielä tehnyt ja nyt tuli myös entistä enemmän esiin ne puolierot. Tällä hetkellä vasen laukka ja vasen takajalka on taas selkeästi vahvempi, kuin oikea laukka.

Nipsu painotti taas sitä, että täytyy pitää huoli siitä, etten ota sitä liian lyhyeksi kaulasta, kun teen pidätteitä, vaan teen pidätteen, mutta samalla vien tai pidän kättä edessä, että kaulalla on tilaa olla riittävän auki. Jos kaula menee liian lyhyeksi, laukka kärsii ja siitä tulee nelitahtista, koska sillä on niin pitkät jalat ja iso laukka, ettei se enää mahdu ja pysty laukkaaamaan siinä tilassa. Hackamorella tämä on entistä vaikeampaa, kun siinä on vipua, jolloin hevonen entistä herkemmin rullautuu taaksepäin - siinä on hankalaa saada pidettyä nenää edessä, mutta tämä on tähän väliin hyvää haastetta ja treeniä itselleni saada ratsastettua sitä nenää eteenpäin, ja nimenomaan istunnalla ja jalalla, eikä kädellä. Meitä koulutreeneissä aikaisemmin auttanut Noora sanoikin asian mielestäni todella hyvin, että me ihmiset ollaan "kädellisiä" olentoja, jolloin meille on helpointa ja luontaisinta ensimmäisenä ratkoa kaikki käsin. Sen takia se on lähes jokaisen ratsastajan ongelma, että sillä kädellä ratsastaa ihan liikaa vaikkei pitäisi. Oli helpottavaa kuulla mm. Kyran tämän kevään kouluklinikalla, että hän myöntää itsekin EDELLEEN ratsastavansa aivan liikaa kädellä ja treenaa sitä kokoajan paremmaksi ja paremmaksi. Niin se vaan taitaa olla, ettei tässä lajissa voi koskaan olla valmis ja kaiken oppinut. Ehkä myös siksi tämä on niin kiehtova laji, johon jää koukkuun - on kiva nähdä aikojen saatossa, kuinka pitkälle sitä taitojaan ehtii tässä yhdessä elämässä kehittääkään :)

Alla on videota tästä tiistain treenistä. Pätkin puolentunnin treeniä vajaaseen 4 minuuttiin, jotta sen jaksaa muutkin katsoa, kuin minä itse. :) Siinä on nyt kuitenkin pääpiirteittäin asiat mitä tehtiin ja miten ne sujuivat. Lopuksi oli pakko laittaa vielä noita vikoja ravipätkiä, kun sieltä alkaa oikeasti löytyä erialaista tahtia sen jälkeen, kun hevonen on paremmin takaosallaan - ei ole enää kiireinen ollenkaan! Toki hevonen oli jo tuossa vaiheessa tosi väsynyt rankasta laukkatreenistä, että ei jaksa enää yhtään kantaa itseään samalla tavalla edestä, mutta kaikki aikanaan. Kyllä nyt on taas niin motivoitunut tunne, kun tajuaa miten paljon sitä kehitystä sitten kuitenkin on tapahtunut tämä kevään aikana!


Ps. Iik, tänään on Iitan laskettu päivä. Se on kuulemma jättänyt tänään ruokiaan vähän syömättä, mikä voisi Iitan kohdalla merkata sitä, että varsomiseen ei ole enää kauaa! Huomenna lähden valvomaan sitä, on tämä niin jännittävää :)

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Laaksolle kilpailemaan 6.6.2015!

Meinasin jo ihan masentua, kun mitään sopivaa ei olisi ollut ennen juhannuksen este-jussi -kilpailuja ja juuri kun me vasta päästiin kisaamisessa vauhtiin... mutta problem solved, sillä Hippola on mukana järjestämässä Helsinki Riders Clubin kanssa yhdessä esteratsastuksen harjoituskilpialut, joissa luokkia aina pikkuluokista 130cm asti! Alla kutsu kilpailuihin.


HARJOITUSESTERATSASTUSKILPAILUT 6.6.2015 - Tapahtuman Facebooksivu

Tervetuloa Helsinki Riders Clubin (perustettava yhdistys) järjestämiin esteratsastuksen harjoituskilpailuihin lauantaina 06.06.2015 Laakson ratsastusstadionille kello 09.00 alkaen (alkamisajankohta vahvistetaan 4.6.).


Luokat:
1. Luokka 60 cm arv. A.0.0 
2. Luokka 70/80 cm (valinnainen korkeus) arv. 367.1 (A2/A2)
3. Luokka 90 cm arv. 367.1 (A2/A2)
4. Luokka 100cm arv. 367.1 (A2/A2)
5. Luokka 110cm arv. 367.1 (A2/A2) 
6. Luokka 120/130 cm (valinnainen korkeus) Arvostelu C


1. Luokat ovat avoimia kaikille
2. Ilmoittautumiset sunnuntaihin 31.5 klo 18 mennessä emailiin: helsinkirc@gmail.com (luokka (korkeuden valinta), ratsastaja, hevonen/poni, seura, puhelinnumero, email). Lähtömaksu on 20e / luokat 2-6, 15e /luokka 1 . Lähtömaksut maksetaan käteisellä kilpailupaikalla ennen starttia.
3. Jälki-ilmoittautuneita otetaan mahdollisuuksien mukaan ja tällöin lähtömaksu on 30e. Luokkavaihdot sallittuja.
4. Ei lähdönvarmistuksia, ilmoitathan kuitenkin mikäli et pääse paikalle.
5. Alustavat lähtölistat & aikataulu on nähtävissä tapahtuman facebook sivulla maanantaina 1.6.2015 klo 20 jälkeen.
6. Sijoittuneille jaetaan ruusukkeet & 3 parhaalle esinepalkintoja (luokat 2-6)
7. Kilpailijat osallistuvat omalla vastuullaan.
8. Kilpailuasu ei pakollinen, siisti ratsastusasu riittää. Turvakypärä on pakollinen.
9. Järjestäjä pidättää itsellään oikeuden muutoksiin.
10. Kilpailupaikan osoite: Auroranportti 4, Helsinki
11. Ratamestarina toimii Ville Paloheimo
12. Tiedustelut: Ville Paloheimo, viestillä numeroon 040 662 3010 tai helsinkirc@gmail.com
Kilpailupaikalla on buffa!


TERVETULOA ! 

tiistai 26. toukokuuta 2015

Maha-tissipäivitys :)

Enpä minä malttanut olla käymättä moikkaamassa tammarouvaa. Hän on ihan hillitön!!! :D Iita on päässyt laitumelle ja onkin ollut siellä jo viikon. Se on ihan hyvä, sillä vihreästä se saa paljon e-vitamiinia, joka mm. vahvistaa ternimaitoa vielä paremmaksi.

Eilen, kun kävin samalla viemässä Deen lomaheiniä Iitan tallille, räpsin muutaman kuvan tammasta, sen mahasta ja tisseistä, jotka ovat ihan pulloillaan maitoa. Ylihuomenna on LA ja perjantaina me lähdetään Deen kanssa Iitan luo kesäloman viettoon - Deekin pääsee pitkästä aikaa laitumelle laiduntamaan aamusta iltaan! Viimeksi se on ollut laitumella kunnolla 2 -vuotiaana, joten saas nähdä kuinka onnellinen se tilanteestaan on :)

Tässä kuvasatoa eiliseltä kun päiviä oli jäljellä sen 3 päivää.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Hyvä viikonloppu Korpikylässä

Olen todella tyytyväinen tähän viikonloppuun kilpailuiden osalta. Nyt saatiin selkeästi asioita taas eteenpäin, omaa varmuutta siihen tekemiseen onnistumisien kautta ja mikä parasta, Dee hyppäsi ihan todella hienosti koko viikonlopun! Kaikki virheet, mitä tuli, on ihan 100% omaa vikaani - hevonen teki tasan niinkuin pyysin tekevän tai jätin pyytämättä. Se oli paljon paljon rennompi, kuin mitä muutama viikko takaperin Riders Innissä ja kummatkin 110cm luokat Dee oli jo niin hyvässä vireessä ja innoissaan menossa! :)


Sekä perjantaina molemmissa eli metrin sekä kympin luokissa, ja tänään tämän päivän 110cm luokkaan mahtui tosiaan yksittäisi omia virheitä. Ilman niitä olisimme esimerkiksi tänään sijoittuneet, mutta kuten sanotaan "jos jos -sanaa ei olisi, niin lehmätkin lentäisi", niin tämä sopii hyvin tähänkin hetkeen. Hyvä se on jälkikäteen jossitella.

Perjantaina metrin luokassa radalla olin vähän muissa maailmoissa, kun juuri kun olin kävelemässä verryttelyhallista valmistautumaan kilpailukentän reunalle, niin meidän takaa laukkasi ihan läheltä ratsukko ja Dee ahdistui siitä niin paljon, että se huitaisi takajalallaan, ja osuin ohittavan ratsukon ratsastajaa pohkeeseen. Harmitti tosi paljon, kun Dee oli muuten ollut koko verkan ajan nyt super rento, hypyt sujuivat ja mitään poukkoilua tai potkimista ei esiintynyt. Olin jo ehtinyt mielessäni tyytyväisenä todeta, että Dee on nyt niin paljon rennompi verkassa, kuin aikaisemmissa kisoissa ja olin tosi tyytyväisenä lähdössä radalle. Noh, välikohtaus jäi harmittamaan, se sai Deen rentoutumisen katoamaan sen siljan tien ja radalla vain mietin sekä harmittelin tilannetta, vaikka hevonen oli jo tilanteesta rauhoittunut. Lopulta toin perusradan lopussa ihan puolikkaaseen askeleeseen Deen sarjan a -osalle ja siihen tuli kielto. Olisihan se siitä yli päässyt, mutta tein ratsastuksellisesti virheen siinä, etten tehnyt mitään ratkaisua, joten oli Deeltä ihan oikeutettu teko. Hyvä vaan, että se vähän muistuttaa mua, ettei ihan miten sattuu paikat näin pienilläkään käy, vaan pitää keskittyä ja ratsastaa.



Onneksi tälle osumaa saanneelle ratsastajalle ei sattunut pahemmin. Nyt vaan mietin, että mitä muuta voin vielä tehdä näissä verkkatilanteissa, kun punaista rusettiakaan ei hevosen hännässä huomioida? Ymmärrän ja tiedän, että moni laittaa rusetin vain saadakseen enemmän tilaa verryttelyssä - joka toisella se rusetti sieltä verkasta tuntuu löytyvän. Kenellä se rusetti pitää ottaa tosissaan ja kenellä ei. Mutta tarkoittaako sekään sitä, että jos rusettia ei ole, ettei tarvitsisi vieraiden hevosten ohi kulkiessa jättää turvallisen matkan tilaa? Eläimiä nämä ovat, ja itse en ehtinyt kissaa sanomaan, kun tilanne vain tapahtui. Itse olen nuorien kanssa ja etenkin orien kanssa paljon puljatessa oppinut, että koskaan hevosten kanssa ei saa ruveta niitä inhimillistämään, olemaan liian huoleton ja pitää olla sillä tavalla varovainen, ettei näiden usein 500 kiloisten eläimien kanssa oikeasti käy vahinkoa.
Deen kanssa tämä verryttelyssä käyvä ahdistus on kasvanut sitten viime vuoden, jolloin meidän päälle pari kertaa toinen ratsukko tuli. Dee ei ole muutenkaan mitenkään kovin innostunut muista hevosista, ja verryttely on meille oma haasteellinen suoritus itse kisasuorituksen ohella - tuntuu, että nykyään jännitän sitä verryttelyä enemmän, kuin itse suoritusta juuri tämänlaisten tilanteiden mahdollisuuden takia. Toivomme todella, että ainakin meidän kohdalla kanssakilpailijat ottavat sen meidän hännässä olevan punaisen, normaalia vielä isomman rusetin tosissaan. Itse toki yritän pitää silmät auki joka suuntaan ja ennakoida tilanteita parhaani mukaan ja pysytellä aina hyvän välimatkan päässä muista, mutta kun verkkatilanteessa on usein jopa toistakymmentä muutakin ratsukkoa, niin ihan joka tilannetta ei voi itse hallita, vaan siinä toivoo harkkintakykyä ja varovaisuutta muiltakin ratsukoilta.

Seuraavan luokan verkkaan mentäessä Deen edeltävän verkan rentous oli tipotiessään. Se oli jo taas aika paljon jännittyneempi ja jännittyi jokaisesta lähestyvästä hevosesta. Pari kertaa se yritti lähteä takajalat viuhtoen poukkoilemaan ja onneksi sattui tilanteet etenevän sillä tavalla, että oltiin siinä hyvässä omassa tilassa hyvän matkan päässä muista verryttelevistä ja uskalsin sitä vähän siinä alkaa ojentamaan, ettei tuollainen käytös sovi lainkaan. Oli hyvä, että pääsin sitä nyt komentamaan noissa tilanteissa, koska se selkeästi meni parin kerran jälkeen jakeluun ja ylimääräinen pelleily loppui. Jos muita ratsukoita on kovin lähellä, en uskalla käyttää jalkaa juuri lainkaan välttääkseni uusien tilanteiden synnyn. Siksi tätä on tosi hankala kotona treenata, koska siellä ei koskaan tule sitä hetkeä ja tunnelmaa, mikä kisoissa tulee ja Dee ei käyttäydy noin, muutakuin kilpailuissa verryttelyssä.
Hypyt rupesivat taas sujumaan, ja Dee tuntui voimakkaalta, terävältä ja äärettömän varovaiselta verkkahypyissä. En ottanut kuin ehkä 4 kertaa pystyn aina korottaen 120cm korkeuteen asti ja sitten kolme hyppyä okserille, jota en halunnut nostattavan kovin isoksi, jotta saadaan vaan hyvä fiilis hypyistä. Paikat osuivat ihan täydellisesti ja Dee oli super hyvin kuulolla.

Radalle päästyämme yritin samaa fiilistä lähteä hakemaan sille ensimmäiselle esteelle, eli odotan paikan näkemistä ja ratsastan sitten siihen. Noh, ei se aloitus lähtenyt ihan niin hyvin käyntiin. Huomasin yhtäkkiä, että se paikka meni jo ja jäin vielä nyppimään hevosta lähemmäksi ykkösenä olevaa okseria. Siitä kuitenkin puhtaasti yli ja loppu rata meni todella hienosti! Olen ihan äärettömän tyytyväinen tähän rataan. Kolmoselle leikkasin vähän reittiä, sillä kyseessä oli aikaluokka ja ajattelin, että saadaan edes muutama sekunti säästettyä siinä, kun en muuten viitsinyt antaa hevosen liian paljon laukata. Deellä on niin matkaavoittava laukka, että sellainen perus reipas rytmi riittää jo ihan ok aikaan. Olin niin onnellinen, kun viimeisellä linjalta ja viimeiseltä okserilta suoritettiin vielä puhtaasti - me saatiin kauden eka nolla rata! Ja vielä ihan hyvällä radalla (sitä ykköstä lukuunottamatta)! Jes!




Olin todella yllättynyt, että meidän aika riitti niin pitkään ihan kakkos tilallekin tässä runsaslukuisessa luokassa. Lopulta kuitenkin sijoituksemme oli kuudes , ja päästiin palkintojen jakoon, joka on jotenkin Deen itseluottamukselle ja egolle hyvää pönkitystä ;) Se on aina niin ylpeänä noissa tilanteissa ja vaikuttaa vielä reissun jälkeenkin jotenkin erityisen tyytyväiseltä itseensä. Niin, ja puhumattakaan siitä, että teki hyvää minulle itselleni, että saatiin tällainen onnistuminen, joka vielä palkittiin hyvällä sijoituksella! Erittäin tärkeä sijoitus siis meille kaikkien viime aikaisten vaikeuksien jälkeen - hyvillä mielin lähdettiin kotimatkalle sekä valmistautumaan vielä seuraavaan päivään.


Perjantaina illasta kävin vielä kävelylenkillä maasta Deen kanssa, hieroin sen selän läpi ja sitten vain odottelemaan seuraavaa päivää.


Lauantaina ei tarvinnut olla niin aikaisin kisapaikalla, joten Dee ehti hyvin tarhaillakin klo: 06-09 ajan, kunnes pakattiin auto, puunattiin hevonen ja lähdettiin matkaan.
Tänään ei jännittänyt enää yhtään niin paljon, kuin edeltävänä päivänä. Nyt alkoi taas kisajännitys olla sitä normaalia hyvää tasoa eli hyvä pieni jännitys aina paikallaan, mutta ei sellainen överi, mitä mulla selkeästi on ollut nyt tänä vuonna. Dee oli myös äärimmäisen hyvän tuulisen ja rennon oloinen. Se oli nyt se oma itsensä, joka tykkää lähteä kisoihin ja on siellä rauhallinen ja keskittynyt. 
Verkkakin sujui tosi kivasti, kun se oli niin cool. Ehkä se edeltävän päivän paras terävyys oli hypyissä kadoksissa, mutta edelleen hevonen halusi olla todella varovainen ja oli irti puomeista. Hyvä homma! 

Luvassa oli taas 110cm aikaratsastusluokka. Radalla ei ollut juurikaan mahdollisuuksia tehdä pieniä teitä, vaan hyvän ajan saadakseen pitää uskaltaa vaan laukata. Tiesin, että Deen kanssa ei tarvitse alkaa kaahaamaan, voidaan mennä perusreippaasti ja se riittää jo sijoituksiin. Se on vaan niin nopea ja ketterä :) 

Radalla olin todella rauhallinen ja keskittynyt ja homma lähti tosi hienosti liikkeelle. Ykkönen puhtaasti hyvästä paikasta, kakkoselle hyvään paikkaan ja siitä kolmoselle puhtaasti. Nelosena olevalle isommalle okserille hieno hyppy, josta kaartaen tiukemmin radan ensimmäiselle sarjalla. Sarjalle hyvin sisään ja ulos. Mietin sitten siinä, että hyvältä tuntuu. Ja tadaa - unohdin ratsastaa sinne seuraavalle pystylle! Josta tuli ihan oman ratsastamatta jättämisen muodosta puomi mukaan. Harmi homma, mutta ihan ansaittu minulle - ei niin ansaittu Deelle, joka yritti kaikkensa ja oli niin innokkaana menossa. Tältä pystyltä onneksi kokosin itseni nopeasti, ja kaarevalla suhteutetulla linjalla hyvä hyppy okserille, tosin hevonen ehkä aavistuksen pitkänä. Sieltä okserilta taas aika lyhyt lähestyminen mutkan jälkeen okseri - pysty -sarjalle, siinä ponnistus jäi vähän ulos ja en oikein saanut hevosta suoristettuakaan, mutta radan toinen sarja puhtaasti. Toiseksi viimeiselle esteelle tultiin tosi kivasti ja sujuvasti. Ja viimeiselle jäin jostain kumman syystä katselemaan Racing -tekstejä siellä esteen juuressa... mulla on selkeästi nyt joku ongelma sen kanssa, että en saa pidettyä keskittymistä loppuun asti vaan rupean kesken radan miettimään kaiken maailman "kummin kaiman siskon kalan omistajan verhoja" tyylillä... huoh. Dee oli kuitenkin todella hieno ja innokas, ja halusi vaan suorittaa vielä sen vikan okseri suurella sydämellä. Ja kumma kyllä, pystyi sen selvittämään tuolla tiikerin loikalla vielä puhtaasti. Rakastan tota hevosta! Ja ihanaa, että se on taas noin innoissaan tästä hommasta eikä välitä, vaikka kuski ei aina olekaan ihan kartalla! Maaliin siis lopulta 4 -virhepisteellä ja hyvällä ajalla, joka puhtaalla suorituksena olisi riittänyt tässäkin luokassa tosiaan toiseen sijaan. Mutta tuo puomi oli kyllä niin "ansaittu" minulle, ja olisi ollut tuolla viimeisellä aihetta toisellekin puomille. 



Harmittaa toki Deen puolesta, etten pysty aina olemaan sen rohkeuden ja innokkuuden arvoinen. Mutta jostain ne opit on otettava ja kehitystä on kaikenaikaa kuitenkin havaittavissa. Ja noita yksittäisi virheitä lukuunottamatta nyt täytyy todeta, että näillä Korpikylän radoilla noin pääpiirteittän on minulta ollut parempaa ratsastusta, kuin mitä yhdelläkään viime kauden radalla. Sitä täysosumaa odotellessa siis, jolloin kaikki menee kohdilleen! Ennen kaikkea Deen hyppy on taas parantunut ihan kauheasti - sen hyppykaari on jo aika hyvä ja viime vuodesta sen jalkatekniikka on selkeästi parantunut. Näitä on kiva huomata - vaikkei treenitalvi mennytkään ihan putkeen.
Joten olemme kyllä niin ärrettömän tyytyväisiä  tähän viikonloppuun! Aletaan pikkuhiljaa pääsemään vireeseen ja oma usko meihin nousee.

Kiitos myös meidän taustatiimille, jotka potkaisivat tätä hermoilevaa kuskia perjantaina vähän persuuksille - se auttoi :D

Kesäkuun alulle on vähän hankalaa löytää mitään järkeviä kisoja, mutta en haluaisi pitää melkein kuukauden takoa kisoista nyt, kun vihdoin päästiin vauhtiin, vaan pitäisi sitä rutiinia saada tasaisesti edelleen. Katsotaan mennäänkö sitten starttailemaan jotain seuratason kilpailuja tähän väliin ja aluetason kalenteriakin täytyy tutkailla löytyisikö sieltä jotain meille. Jokatapauksessa 110cm radoilla jatketaan ja ehkä varovaisesti uskallan toivoa, että päästään taas palaamaan niille 120cm radoillekin heinäkuussa, jos kaikki menee hyvin ja homma etenee :)

perjantai 22. toukokuuta 2015

Korpikylässä 110cm 6. sija! :)

Ihanaa, nyt on jotenkin hyvä fiilis, vaikka päivä ei ihan ilman kommelluksia mennytkään. 110cm rataan olin jo tosi tyytyväinen, ja vaikka en ihan kauheasti ratsastanut aikaa sen kummemmin, pidin vain yllä hyvää reipasta laukkaa ja se riitti tässä yli 70 lähtijän luokassa kuudennelle sijalle! Tällaista onnistumista me (tai minä) todella tarvittiin tähän väliin ja huomenna hypätään vielä yksi 110cm luokka - toivotaan, että sekin menisi yhtä hyvin vähintään!

torstai 21. toukokuuta 2015

Tasan viikko laskettuun!

Hui, iik ja kääk!

Tämä viimeinen kuukausi on ehdottomasti ollut koko tiineysajan pisin kuukausi odottaa! Tuntuu, että nyt niitä päiviä on laskenut joka päivä, ja välillä monta kertaa päivässä varmistanut, että kuinkas monta päivää sitä vielä olisi... Odottavan aika on pitkä -sanonta pätee kyllä nyt tähän hetkeen. Pientä varsaa odotetaan täällä kuin kuuta nousevaa <3

Ajattelin nyt tässä vaiheessa vielä fiilistellä Iitan kulunutta tiineysaikaa kuvien kera.

Viimeisin kerta, kun vietiin tamma siemennykseen. Tämä oli raastavaa aikaa, etenkin kun tiesi - että haluamaamme oria ei tämän jälkeen saisi tuoreella ollenkaan ja pakasteen olimme jo todenneet käyttökelvottomaksi laadultaan. Kuvassa myös Iitan viimekesän jälkikasvua, joka on siis ratsatsamani ponioriin Riston jälkeläinen :)

Kesän 2014 lopussa, kun Iitalla oli reilu 60vrk tiineyttä takana, ja vielä edeltävä varsa alla, jolloin Iita vähän kuihtui imettäessään.

 Iita juuri vieroituksen jälkeisillä viikoilla syksyllä 2014 - heinää se sai ja saa niin paljon kuin jaksaa vetää, sekä lisäksi se sai paljon valkuaislisää, että saatiin vähän tammaa pulskistumaan.

Marraskuussa 2014 139 vuorokautta tiineyttä takana. Tamma alkanut saamaan massaa, mutta vielä ei mitään kovin merkittävää pyöreyttä vatsan seuduilla.

 Mutta tammikuussa 2015 tamma oli jo selkeästi pyöristynyt paljon! Silti vielä virtaa ja intoa liikkumiseen löytyi - Iita oli itseasiassa tuolloin niin vetreä muori liikkumaan, että ihan yllätyttiin! :)

 Tässä helmiikuussa 100 vuorokautta jäljellä. Vielä tamma liikkui, mutta sai sitä vähän jo innostuttaa asiaan, enää ei vapaahetoisesti lähtenyt juoksentelemaan ihan samanlaisella villeydellä, kuin aikaisemmin.

 44 vuorokautta laskettuun, ja Iita on jo hyvän aikaan alkanut olemaan aika hidas liikkeissään. Vatsa oli tässä vaiheessa jo ihan valtava, vaikka vielä reilu kuukausi pitäisi odottaa.

Vajaa kolmea viikkoa ennen laskettua. Vatsa on kuin jumppapallo, tissit ovat jo täyttyneet maidosta. Tamma hyvin "tuskastuneen" oloinen liikkuessaan. Se oli tässä vaiheessa jo sen oloinen, että: "tulis jo ulos!"

Ihan tuoreita kuvia ei tältä viikolta ole. Ensi viikolla lähdenkin sitten valvomaan loppuviikosta tammaa! Katsotaan, onko seuraava postaus tähän aiheeseen liittyen jo varsan syntymästä kertova vai mitä tässä vielä ehtii kirjoitella :)

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Onni on hyvä koutsi

Ei siitä vaan pääse mihinkään. Kun on löytänyt itselleen sopivan valmentajan, niin siihen valmennussuhteeseen kannattaa sitoutua. Itselleni Antti on pitkäaikainen valmentajani kyllä, välissä on ollut muita valmentajia, mutta aina olen palannut saman valmentajan silmien alle todeten, hyvää ja sopivaa ei kannata vaihtaa, niin kauan kun homma toimii ja pelittää.


Itselläni on, kuten olen blogissa aikaisemminkin monta kertaa kertonutkin, pieniä itseluottamusongelmia Deen kanssa, jotka ovat ilmestyneet viime talven aikana. Ikinä aikaisemmin en ole epäilyt itseäni ja omia taitojani. Aina olen tiennyt, että sen mitä en osaa, kykenet oppimaan ajan kanssa. Nyt kuitenkin tilanne on tämä, ja tällainen olotila on itselleni niin uusi. Jos ennen epäonnistumisista ei ottanut paineita, eikä välittänyt epäilijöiden ja lannistajien puheista ja aina aloitti uudestaan ja tiesi, että virheet ja mogat kuuluvat tähän lajiin, niistä pitää vain ottaa opikseen - niin nyt kokee yhdenkin pienen virheen ihan maailman loppuna.

Tällaisissa tilanteissa valmentajalla on ihan äärettömän suuri merkitys. Mielestäni juuri ratsastuksen saralla valmentajilla on liian vähän osaamista sen henkisen valmennuksen puolella, vaikka oikeasti nyt sen tajuan etenkin, että sen onnistuneen suorituksen tekemiseen vaaditaan yli puolet itsevarmuutta eli uskoa omaan tekemisiin ja omiin kykyihin. Jos itse et usko, että pystyisi suoritumaan vastaan tulevista haasteista, ei niistä 100% varmuudella tule suoritumaankaan, vaikka fyysisesti onnistuneen suorituksen tekeminen olisikin mahdollista. Ratsastus on isolta osalta laji, jossa tarvitaan hyvää henkistä kanttia - tosin sitä on kaikki muutkin urheilulajit. Siinä on meillä suomalaisilla monesti oppimisen paikka - sen sijaan, että aina toisiamme mollaamme ja  nappaamme toisten heukkouksista aiheen lähteä ilkkumaan, voisimme ottaa vähän erilaisen asenteen kanssa harrastelijoimme ja urheilijoimme tekemisiin. Aina puhutaan, ettei me kuitenkaan pärjätä ja ei meillä suomalaisilla ole mahdollisuuksia. Niin puhuttiin viime sunnuntain ravipuolella Finlandia-ajon voittajastakin, Bret Bokosta, joka sitten kaikista näistä puheista huolimatta voitti 110 000€ lähdön nimiinsä.

 Muiden puheiden mukaan myöskään minun ei olisi koskaan pitänyt orivarsaa ostaa (en osaa kasvattaa sitä, olen osaamaton), en koskaan tulisi saamaan opetettua tätä varsaa yhteiskuntakelpoiseksi (miksi se ei ostanut valmista opetusmestaria), en ainakaan saa itse hevosta laitettua satulaan - saatika sisäänratsastavani sen. Auta armias, kun menin ääneen sanomaan, että tähtään Deen kanssa nuorten hevosten ikäluokkakisoihin, johan siitä innostuttiin taas juoruamaan (mitä oikein kuvittelen itsestäni ja kuinka tyhmä olen jne). Jos olisin näitä puheita kuunnellut, niin eihän mistään mitään olisi tullutkaan. Olisin ajatellut siis itsekin, että enhän mä osaa - silloin ei tule yritettyäkään ja heti ensimmäiseen epäonnistumiseen luovuttamaan. Mutta tässä sitä ollaan - Dee on hypännyt viime kauden toidella hienosti ikäluokkatasolla, eikä tarvitse yhtään hävetä. Aika hyvin, vaikka eihän tällaisen nuoren tytöntyllerön pitänyt sitä omaa varsaa edes kyetä kouluttamaan. Siksipä sanon, että uskokaa itseenne ja tehkää oman unelman eteen töitä!


Tuota asiaa minun pitää ajatella nyt niinä heikkoina hetkinä, kun tulee sellainen olo, että ajattelee itsestään vain negatiivisia asioita, on liian itsekriittinen tai vieraat ihmiset arvostelevat. Pitää luottaa siihen omaan tekemiseen, asettaa omat tavoitteet ja keskittyä niiden eteen työn tekemiseen. Vain ne, jotka yrittävät yhä uudelleen ja uudelleen, tekevät paljon töitä unelmien eteen ja epäonnistumisienkin jälkeen nousee sieltä "mudasta" kerta toisensa jälkeen ylös, voi joskus onnistuakin tavoitteiden saavuttamisessa. Jokainen tuolla esimerkiksi kilparatsastuksen huipulla ovat niitä, jotka ovat epäonnistumisista huolimatta nousseet uudestaan - jokainen heistä on lukuisia kertoja epäonnistunut, ennen kuin ovat päässeet tasolle jossa nyt ovat.

Hyvä valmentaja on sellainen timantti, jota kannattaa todella arvostaa ja pitää kiinni. Se ei tarkoita sitä, että valmentaja vaan taputtelee olkapäälle ja vaikka menisi pieleen, sanoisi vaan "hyvä hyvä", vaan hyvä valmentaja osaa lukea valmennettaviaan (sekä ratsastajia ja hevosia), eli tietää milloin täytyy potkia oikeasti persuuksille, aina vaatia asioiden tekemistä loppuun asti, sekä virheiden korjaamista vaikka siihen menisi koko loppu päivä. Osaa haastaa valmennettavaansa riittävän haastavilla tehtävillä, jotka haastavuudesta huolimatta ovat ratsukon tasolle sopivia, josta parhaimmillaan ratsukon itseluottamus vaan nousee ylittäessä itsensä ja tehdessä onnistuneita suorituksia. On vaativuudesta huolimatta KANNUSTAVA - sillä hetkellä, kun ratsastaja rupeaa vinkumaan "ei meistä ole mihinkään" on valmentajan tehtävä sanoa siinä vaiheessa: "Todellakin on! Ryhdistäydy!" Onnistuneista ja hyvin menneistä asioista valmentajan täytyy antaa palautetta. Korjattavia asioita lähdetään erilaisten tehtävien kanssa korjaamaan. Ei auta, että valmentaja sanoo: "älä tee noin tai näin, et osaa tehdä oikein", jos hän ei osaa kertoa, miten ongelma korjataan eikä osaa tehtävien kautta auttaa ratsukkoa korjaamaan virheensä. Eihän nuoria hevosiakaan kouluteta lannistamalla, vaan pienistäkin onnistumisista palkitaan, jolloin nuori saa lisää itseluottamusta ja haluaa yrittää vielä kovempaa. Niin syntyy tulosta.


Minulle henkilökohtaisesti tärkeintä on, että itseni lisäksi läheiset ihmiset uskovat minuun ja tsemppaavat. Eli näihin ihmisiin kuuluu oma perhe, valmentaja, hevosten omistajat ja ystäväni. Tällä hetkellä meillä on siis taas todella hyvä tilanne tiimissämme kokonaisuutena, mutta viimeisen puolen vuoden aikana kasvanut epävarmuus Deen kanssa ei katoa sormia napsauttamalla. Se vaatii aika paljon töitä ja onnistumisia. Mutta tiedän, että tämän jälkeen olemme taas vahvempia kuin aikaisemmin! Olemme tähänkin mennessä selviytyneet lukuisista vaikeuksista, joten nyt tehdään tämänkin pään sisäisen esteen eteen hommia.


Viime viikolla jäi Turun kilpailut välistä. Syitä tähän oli kaksi. Kentän pohja oli kuulemma niin heikossa kunnossa, että kilpailuja siirrettiin perjantaina muutaman tunnin myöhemmälle alkamaan, jotta pohjaa pystyttäisiin edes vähän kunnostamaan. Ottaen huomioon nyt tämän oman henkisen olotilani, viime viikon valmennuksissa yhden isomman lähestymisen virheen tehdessäni esteelle ja siitä johtuen vielä huonontuneen fiilikseni päätin, että emme starttaa tuona viikonloppuna. Jos vielä pohja vaatisi sen, että ei voi ratsastaa ihan normaalisti, joutuu varomaan, niin olisimme saaneet isolla todennäköisyydellä ongelman aikaiseksi. Päätin ottaa lisäaikaa ja yhdet viikkotreenit lisää ja suunnata katseet Korpikylään, johon ilmoitin meidät perjantaille metrin ja kympin luokkaan, sekä lauantaille kympin luokkaan. Saadaan taas lisää pienemmiltä korkeuksilta rutiinia.


Viime sunnuntaina ohjasajoin Deen taas tuttuun tapaan ja sain tästä ohjasajokerrasta pitkästä aikaa kuviakin. Täytyy nyt todeta, että Dee on tällä hetkellä parhaimmassa kunnossa, kuin koskaan aikaisemmin! Se on niin elinvoimainen, sen kunto on tuplasti parempi sitten viime kesän, sen lihaksisto on todella hienossa kunnossa ja se liikkuu hyvin sekä mielellään. Nyt olenkin sitä hieronut kerta viikkoon pidemmän ajan ja etenkin hieronnan jälkeen laittanut BOT:n verkkoloimen vuorokaudeksi päälle, sekä muuten kovempien treenien jälkeen, ja se selkeästi sopii hevoselle ja hevonen liikkuu viikko viikolta paremmin. Tällä linjalla varmasti jatketaan.

Ohjasajossa teen perinteisesti ympyrällä paljon hommia molempiin suuntiin. Paljon nopeita siirtymisiä ravin ja laukan välillä. Dee on aina aloittaessa todella etupainoinen, mutta siirtymisien kautta saan painon siirtyminen siirtymiseltä vähän enemmän kipattua takaosalle. Lopuksi sieltä saattaakin tulla todella upeaa ravia ja laukkaa. Tässä vähän kuvia havainnollistamaan tätä!

 Aloittaessa hevonen on aina vähän "lavoillaan". Takaosa toimii kyllä, mutta ei kanna - pelkästään työntää kroppaa eteenpäin, jolloin tulee vähän sellainen "nenilleen meno" -efekti.
 Jokaisen ravi-laukka-ravi -siirtymisen jälkeen saan Deetä vähän enemmän takaosalleen. Näitä siirtymisiä tehdäänkin kymmennittäin treenin aikana. Samalla hevosen saa mukavasti avuille muutenkin, eli kuuliaiseksi.
 Tässä alkaa näkyä tuota toivottua tulosta, eli takaosa ei vain työnnä, vaan myös kantaa. Etuosa kevenee, hevonen nostaa ja kantaa itseään säästä ja ylälinjastaan ylöspäin.
 Tästä sitten voidaan alkaa sitä takaosaa aktivoimaan lisää, jolloin saadaan ns. "niiaaminen", eli kun ravissa esimerkiksi otetaan siirtymisiä eteen ja taakse, saadaan lisää voimaa kehitettyä. Dee ei vielä kykene tekemään näitä pätkiä pitkään, joten täytyy olla maltillinen ja kehua sitä niistä muutamista askelista.
 Kun etuosa kevenee, saa hevonen lavoilleenkin tilaa enemmän liikkumavapautta, jolloin askel pitenee.
Tässä tilanne, jossa Dee tehnyt pari todella hyvää askelta, mutta on jo menettämässä vähän tasapainoaan eikä jaksa enää kantaa. Tästä seuraavan parin askeleen jälkeen kannattaakin jo nostaa taas laukka, jotta siirtymisen kautta saadaan estettyä hevosen tipahtaminen takaisin etupainoisemmaksi.
 Kun hevonen on hyvin takaosansa päällä, ollaan harjoiteltu vähän ympyrältä ulosväistämistä, mikä jumppaa hyvin.
Lopuksi Dee saa aina venyttää ylälinjaansa. Tässä vaiheessa se yleensä pärskii kauhean tyytyväisenä :)

Näitä samoja juttuja teen muidenkin hevosten kanssa ohjasajaessa, mutta on aina yksilökohtaista miten paljon ja mitäkin minkäkin hevosen kanssa tehdään. Meillä Deen kanssa on tullut sellainen rutiini tämän ohjasajon suhteen, hevonen tuntuu jo tietävän itsekin aina ohjasajon alussa mitä tehdään, ja missä vaiheessa vaihetaan suuntaa ja missä vaiheessa tulee venyttelyt ja lopetus. Ohjasajan Deen aina joko vapaapäivää edeltävänä päivänä tai vapaapäivän jälkeisenä päivänä, jolloin se saa kaksi satulatonta päivää. Deen kanssa joka päivä ratsastaminen ei sovi, vaan paremman lopputuloksen saa, kun kerta viikkoon tekee maastakäsin juttuja. Kävelypäivänä, eli vapaapäivänä, kävelytän Deen 90% maasta sen vähintään 6km ja jos on oikein aikaa, niin teen sen aamulla sekä illalla. Joskus harvoin menen selästä, ja silloinkin sitten ilman satulaa. Kerta viikkoon vähintään käydää maastossa - meillä on niin mahtavat maastopolut, että niillä kelpaa treenailla! Muuten sitten sileäntreenit asettuu estevalmennuksen ympärille, sekä aina treenipäivinäkin yritän mahdollisuuksien mukaan järjestää vielä lisäkävelytyksen eli jos käyn aamulla ratsastamassa, niin illasta myöhään vielä kävelylenkki maasta. Sitten kisaviikolla ohjelma vähän muuttuu. Näillä eväillä mennään nyt, ja olen kyllä Deen tyytyväisyyteen ja fyysiseen kuntoon todella tyytyväinen!

 Maastoreittejä :)

Tällä viikolla maanantaina ratsastin Deen kevyesti sileällä läpi, eli kävin kaikki askellajit läpi, testailin kuinka se toimii pohkeelle ja tuleeko pidätteestä takaisin, miten taipuu jne. Dee oli ihan super rento ja hyvän oloinen ja saatiin tehtyä todella rennolla fiiliksellä laukassakin suunnanvaihdot ilman sen kummempia ryntäilyjä ja jännityksiä. Vaikka vaihdot eivät olleetkaan puhtaita, vaan aina takaosa tuli jäljessä, niin tällä hetkellä tuntui vaan hyvältä, kun hevonen silti malttoi odottaa ilman, että se katoaa alta jonnekin.

Tiistaiksi oltiin sovittu, että Antti käy Deen selässä pitkästä aikaa vähän kokeilemassa miltä se tuntuu nyt. Viime kerrasta onkin aikaa - taitaa olla silloin, kun alettiin Antin valmennuksissa Deen kanssa käymään, eli 5 -vuotis syksyllä. Sen jälkeen hevonen on aika paljon kyllä muuttunut, mutta samat perusongelmat piilevät siinä edelleen. Nyt oli "hyvä", että Deellä oli ihan älytön spooky -päivä, eli se kyttäsi kyllä lahjakkaasti ihan jokaista ja olemattomaakin asiaa. Eli se oli kyllä ihan samalla tuulella, kuin Riders Inn:n kisoissa pari viikkoa sitten, jolloin kerroin Antille, että jouduin tosissaan ratsastamaan aika voimakkaasti, että sain hevosen rohkaistumaan. Liekö nyt johtui siitä, että vihdoin päästiin ulkokentälle treenaamaan esteitä. Ei olla vielä kertaakaan päästy, ja sen vuoksi, että ollaan turvallisten neljän seinän sisällä nyt hypätty yli puolivuotta (niitä kisoja lukuunottamatta), Dee kokee tilanteen jotenkin taas niin extrajännittävänä. Se on sen luonteinen hevonen, että se vaatii jatkuvia toistoja tiettyjen asioiden suhteen pysyäkseen rentona.

Se miksi oli hyvä, että se oli nyt noin spooky, on se, että Antti tajusi nyt miten hankala se on silloin ratsastaa. Dee on hyvä esimerkki hevosesta, joka voi samaanaikaan olla ihan äärettömän herkkä pohkeelle ja ohjalle, mutta sitten yhtäkkiä kivettyä ihan kiveksi jännittyessään, jolloin sitä joutuu voimakkaammin ratsastamaan. Antti ratsasti kyllä todella hyvin Deetä, ja itseäni auttoi nähdä vierestä taas pitkästä aikaa sitä hyppyä ja lähestymistä, mitä niissä oikein tapahtuu. Antti sanoikin, että mikää muu ei oikeastaan ole ongelma, muuta kuin se, että kun se on tuolla tuulella, niin se keksii vaikka sitten jostain sitä kyttäämisen aihetta. (Tänään se pelkäsi siis omaa varjoaan, jo hypättyä estettä - mutta kun se tultiin toisesta suunnasta, yhtäkkiä takkia kentän aidalla, jonka ohi se oli jo mennyt tuhat kertaa jne.) Ja kun se rupeaa kyttäämään, niin se menee ihan dramaattiseen tilaan. Tuollainen se on kyllä aina ollut, ihan viikon ikäisestä maitovarsasta asti - ja sen kanssa täytyy vaan oppia elämään ja yrittää tehdä paljon toistoja. Luulen, että taas tämän päivän jälkeen ulkokentällä hyppääminen ei ole enää niin jännittävää, kun saatiin vihdoin treenit siellä pidettyä.

Antin jälkeen hyppäsin vielä itse selkään ja hyppäsin pari kertaa radan ensiksi pienempänä, sitten vähän korkeampana ja lopulta vielä tultiin yhtä linjaa vähän korotettuna. Dee hyppäsi ihan älyttömän hyvin, ja jostain syystä itselleni palasi taas se hyvä fiilis siitä, miltä koko homman pitääkin tuntua! Tämmöisiä onnistumisia etenkin minä itse nyt tarvitsen ja nyt on ihan toisenlaiset fiilikset valmistautua kisaviikonloppuun, kuin viime viikolla!



Nyt sitten vaan tehdään pieni rento maastolenkki, torstaina sileällä läpiratsastus - ehkä vähän puomeja ja perjantaina sitten startit. Toivottavasti pääsen hevosta ratsastamaan samalla tavalla siellä kisoissa, kuin miltä se nyt tämän viikon treeneissä tuntui. Silloin hypyt ovat pyöreämpiä ja ylipäätään meno rennompaa!

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017