lauantai 29. elokuuta 2015

Kauniista italialaisista housuista se sitten lähti


Nimittäin pienoinen yhteistyö Tuomarinkartanon pehtoorintalossa sijaitsevan hevostarvikeliike Stable Fellowsin kanssa!

Hyvistä, hyvin istuvista housuista on aina pula. Kun ratsastaa päivittäin, joskus useammankin hevosen, se housujen istuvuus, materiaali ja laatu on entistä tärkeämpiä ominaisuuksia. Ja näissä italialaisissa Accademia Italiana -ratsastushousuissa ne tuntuvat olevan kohdillaan. Ennen kaikkea ihastuin istuvuuteen, super pehmeään, mutta napakkaan kankaaseen, josta löytyy kuoseja niin paljon, kuin sielu sietää! Ihan mahtavaa, että ratsastuspuolellakin uskalletaan poiketa siitä perus klassisesta tyylistä ja luodaan jotain uutta ja raikasta, perus massasta erottuvaa. Tätä merkkiä ei taidakaan löytyä Suomesta mistään muualta, kuin Stable Fellowsista, joten tosi mahtavaa päästä kokeilemaan ja esittelemään näitä!


Italiassa valmistetulta Accademia Italiana brändiltä löytyy stylisti Gino Mochetti suunnitelmia ratsastusvaatteita sekä hillitympää kuosia ja mallia, ja sitten vähän erilaisempaa ja räväkämpää. Kaikkia housuja ja vaatteita yhdistää kuitenkin tyylikkyys, minkä panin merkille, kun liikkeessä eri housumalleja hypistelin ja mitä jälkikäteen olen vielä merkin nettisivuja selasin. Löysinkin netistä paljon lisää malleja, joista olisi kiva saada jatkossa hankittua vielä jotkut toiset housut näiden nyt valitsemieni rinnalle!

Ajattelin repäistä ja valitsemani housut ovat vuoden 2015 kevät-kesä "desert mood" -mallistosta Flag Limited Grip -housut. Housussa on siis haaleasti painettu amerikanlipun kuosia beessille pohjalle - ihan super hienot mielestäni!

© Accademia Italiana

Kangas on teknistä venyvää ja hengittävää urheiluun suveltuvaa materiaalia, housuja valmistetaan sekä este- että kouluratsastajille. Grippipaikkaisista housuista jo jonkin verran on Animoiden myötä kokemusta, ja täytyy hehkuttaa erityisesti näissä housuissa sitä, että nämä grippipaikat ovat oikeasti vahvat ja laadukkaan oloiset, eivät kulu eikä rapise, säilyttävät "nahkean" pintansa. Kun näillä housuilla istui vasikannahkaiseen estepenkkiini, tuntui etten siitä sitten ihan pienissä pompuissa hievahdakkaan. Vaikka nämä ovat pelkät polvipaikkaiset housut - housuja löytyy myös kokopaikkaisina Power Grip -mallina.

Housujen kuvauspäivänä onnistuimme saamaan sekä housuista, että hevosesta ja ratsastuksesta tosi hienoja kuvia - Dee liikkui tuona päivänä ihan super hyvin. Taas sai todeta, että jotain on nyt tapahtumassa sen liikkumisessa, koska se oikeasti välillä väläyttelee jotain sellaista liikettä, mitä en olisi ikinä kuvitellut saavani irti tuosta hevosesta! Oli myös housujen ansiosta kiva istua alas satulaan, koska kirjaimellisesti sitä liimautui satulaan kiinni - olisi hauska kokeilla joskus, miltä tuntuu istua satulassa niiden kokopaikkaisten housujen kanssa, jos jo polvipaikkaiset housut saavat aikaa napakuudellaan niin vakaan olotilan siellä selässä.
Nämä housut ovat nousseet jo hetken käytön jälkeen lempparihousuikseni - I love them! <3


Grippipaikkojen lisäksi housuista löytyy lahkeista jo nykypäivänä tutut ja hyväksi todetut sukkapuntit, joka takaa sen, ettei ratsastussaappaaseen tai ratsastuskengän + varsien alle housunlahje rypisty, vaan ne pysyvät jalan myötäisenä. Mielestäni malli housuissa ei ole ihan perus italialainen, kovin kapea malli, vaan housut istuvat tosi hyvin tällaiselle pohjoismaalaiselle "pyöreämmälle" tappijalallekin. Koot menevät perus italialaisittain, mutta olisivatko nämä muuten vielä vähän "pienempää", kuin perus koot, koska esimerkiksi Pikeurissa käytän housukokoa 34 ja italialaisissa Animoissa tuo koko, joka sopii itselleni on 38. Accademia Italianan housuissa minulle täysin sopiva koko oli kuitenkin 40. Että näitä, kuten muitakin ratsastusvarusteita kannattaa kyllä käydä ennen hankintaa sovittamassa, jotta löytää sen itselleen sopivan koon merkeittäin.


Hinnaltaan housut ovat kaikki +/- 200€, riippuen mallista - mikä on mielestäni ihan kohtuuhinta laadukkaista, oikeasti superistuvista housuista. Näiden minun housujeni hinta liikkeessä on 195€. Näiden tietenkin toivoo kestävän sitä kovaa arkikäyttöä useamman vuoden, mistä ei ole vielä kokemusta, mutta minulle suositeltiin muiden käyttökokemusten perusteella, että kyseiset housut ovat kestävät ja pysyvät kuosissaan pesunkin jälkeen ja täytyy todeta itsekin jo nyt hetken käytön jälkeen, että kangas on ihan täydellistä - se ei nyppyynny eikä gripit kulu, ja mikä parasta - housut eivät hiosta kuumemmillakaan treenikeleillä päällä vaan hengittävät.

Kiitos Stable Fellowsille tästä tutustuttamisesta ainakin itselleni ihan uuteen merkkiin!
 Mitä mieltä lukijat ovat näistä housuista tai kyseisestä merkistä? Löytyykö omia käyttökokemuksia, ja jos löytyy - oletko tykännyt?


Postaus tehty yhteistyössä Stable Fellowsin kanssa
35

perjantai 28. elokuuta 2015

Kiitos Kyra

Uusimmassa Hippoksessa Kyra kirjoitti palstallaan ajankohtaisesta aiheesta, joka puhututtaa, ja jonka perusteella ratsastajia tuomitaan suurinpirtein alimpaan helvettiin. Aihe on ollut itselleni todella ahdistava, koska kuten kaikki enemmän blogiani lukevat tiedämme, en saa mitenkään Deetä liikkumaan yhtäkkiä täydellisesti oikein koko kropastaan niin, että se liikkuisi luotiviivan edessä - en sitten mitenkään. Paitsi pakottamalla. Mutta silloinkaan se ei liikkuisi oikein ja olisi enää lainkaan rento. Rentous on se ykkösasia, mihin pyrin ratsastuksessa. Ilman sitä, ei pysty tekemään oikein mitään.

Tästä aiheesta minulle on laitettu erittäin uhkaavastikin kirjoiteltuja viestejä blogin kautta, ja koko tilanne siitä, että olen julkaissut välillä kuvia, jossa sadasosasekunnissa hevonen käy kuolaimen alla, on saanut aikaa pelottavia reaktioita ihmisissä. On tullut tunne, että ihan kuin ihmiset eivät ratsasta hevosessa enää mitään muutakuin sitä päätä. Ei auta, vaikka mitä vastaisit kysymykseen "miksi", koska vastauksia ei kuunnella eikä osata oikeasti ajatella hevosta kokonaisuutena. Ei auta, vaikka kuolaimen alla liikkuvan hevosen kuvan ohessa olisi kymmenen kuvaa siitä, kun se ei liiku kuolaimen alla tai edes peräänannossa. Mm. minua vertaillaan tällähetkellä julkisuudessa esiintyviin ikäviin voimalla ja väkivalloin ratsastaviin ratsastajiin, jotka tietoisesti kovin ottein auheuttavat hevoselle kipua ja ahdistusta. Tuo on jo aika loukkaavaa, etenkin kun minulle hevosen tyytyväisyys, hyvä olo ja rentous on todella tärkeitä asioita. Tässä kohtaa toivon, että ihmiset hetken pysähtyisi miettimään, että onko näillä ratsastustyyleillä oikeasti mitään yhteistä ennen kuin lähtee näin rankasti tuomitsemaan. Ja onko tällä tuomitsemisella enää tarkoitus viedä aidosti eteenpäin hevosen hyvinvointiin liittyvää asiaa vai samalla päästä kiusaamaan/ahdistelemaan/piikittelemään (miten kukakin sen haluaa ottaa) asiaan kuulumattomia ratsastajia, joilla ei ole mitään tekemistä kyseisten "metodien" kanssa. Koska voin kertoa, että ei varmasti ole.

Hevonenhan ei alunperin ole luotu kantamaan selässään ihmistä tai mitään muutakaan taakkaa lainkaan - jo pelkästään se on hevoselle luonnotonta, ihmisen keksimä tapa liikkua paikasta toiseen nopeammin. Tämä on syytä pitää mielessä jokaisen, joka nousee hevosen selkään.  Meidän ratsastajien pitää yrittää opettaa liikkumaan hevosta mahdollisimman oikein, jotta painolasti sen selässä olisi sille itselleen mahdollisimman vähäkuluttavaa. Jokaisesta ratsastuksesta pitää olla kiitollinen hevosellensa/ratsullensa, että se kuuliaisesti ja rehdisti luonnottomuudesta välittämättä kantoi sinut selässään pitkin maita ja mantuja yrittäen ymmärtää kokoajan enemmän, mitä sinä siellä selässä istuva oikein siltä haluat. Siksi ratsastaja on mielestäni vähintäänkin sen velkaa ratsulleensa, että yrittää auttaa sitä löytämään tässä kombinaatiossa mahdollisimman miellyttävä olotila liikkumiseen yhdessä. Ajan kanssa sitä huomaa nuoria hevosia tehdessä, että ne oppivat pitämään ratsastusta mieluisana hommana, ja jo alkavat haluamaan lähteä treeniin - koska se on niiden mielestä kivaa! Ja tähän pisteeseen ei päästä pakottamalla ja aiheuttamalla jatkuvaa kipua.

Mielestäni tuo saavutettu luottamus on se avainjuttu siihen, että hevonen voi henkisesti muutenkin hyvin, on rento ja jonka kautta oikeanlaista kehitystä pystyy tavoittelemaan. Pitää pystyä ottamaan erilaisten hevosten erilaiset luonteet huomioon, toiset on herkempiä, toiset tasaisempia, toiset hitaampia ja toiset nopeampia. Ja tämä on sitä oikeaa hevosmiestaitoa, johon ainakin itse olen aina halunnut pyrkiä.

Palatakseni aiheeseen, mitä Kyra kolumnissaan: "Tuntuma on vaikea sanoin kuvailla" tälläkertaa käsitteli. Oli ihanaa lukea arvostetun ja äärettömän kokeneen ihmisen järkiperäistä ja oikeasti puolueetonta tekstiä aiheesta, jossa nykyään tuntuu olevan ihmiset jakautuneet kahteen ääripäähän - näihin ääripäihin, joihin ihmiset herkästi tänäpäivänä halutaan luokitella radigaalisti. Tuntuu, että tällähetkellä ei ole kauhean hedelmällinen ympäristö muuttaa asioita hevosen kannalta hyvään suuntaan, kun kaikki tappelee ristiin rastiin, vetävät syyttelyihin mukaan henkilöitä, joita ei missään nimessä kuuluisi eläimen kaltoinkohteluun liittää. Mennään metsään tällaisella toiminnalla, ja lopulta se itse aihe ja totuus hämärtyy, jonka puolesta halutaan puhua. Riitelyllä ja syyttelyllä ei koskaan ole muutenkaan kovin hedelmällinen vaikutus missään asiassa. Sekoittaminen myös termejä keskenään tarkoituksenhakuisesti ei ole myöskään kauhean reilu tapa keskustella asioista. Täytyy osata keskustella reilusti - ottaa asioista laidasta laitaan selvää ja katsoa aihetta laaja-alaisesti muutenkin. "Vastapuolen" syyttely ei ole oikea keino saada mitään aikaiseksi. Siksi tämä Kyran kommentti aiheesta tuli oikein hyvään saumaan.

Kaikille ei varmaan Hippos välttämättä tule kotiin, joten otin kuvan aukeamasta, jossa aihetta käsitellään. 


Tekstissä on kohtia, joita haluan nostaa ja korostaa vielä tänne erikseen, koska Kyra kirjoittaa asioista niin, kuten olen itsekin ne ajatellut:

"Mielestäni ei ole niin vaarallista, jos hevonen liikkuu välillä vähän luotiviivan takana. Et voi vain katsoa, missä nenä on, vaan on ajateltava myös runkoa ja sitä, miten takajalat toimivat. Jos hevonen yrittää paeta kuolainta, on ensin pakko saada tuntuma suuhun ja sen jälkeen ratsastettava nenä eteen."

"Hevosista vaikeimpia ratsastaa hyvällä tuntumalla on joutsenkaulainen hevonen, joka tulee helposti niskastaan ylös, työntää alakaulaa ulos ja pakenee kuolaimen taakse."

Eli eikun jatkamaan ratsastuksen opettelemista, johon tuskin yksi ihmiselämä riittää ajaksi oppimaan kaikkea. Toivon, että jatkossakin saa silti tehdä virheitä rauhassa ja oppia niistä - ilman syyttelyä ja tuomitsemista.
26

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Tämä ei ole ollut meidän kausi

... mutta monia onnen ja ilonpilkahduksia tänäkin vuonna on saanut elää, jotka antavat voimaa ja energiaa painaa enemmän töitä, treenata kovemmin ja intensiivisemmin ja panostaa omaan ratsastukseen vielä enemmän, kuin koskaan aiemmin.



Viime viikonloppuna starttasin sekä lauantaina 1 -tason kilpailuissa sekä Ristolla, että Deellä yhden luokan. Sunnuntaina oli Deen kanssa vuorossa kansalliset 110cm ja 120cm radat. En odottanut ennen viikonloppua mitään kovin suuria, sillä kuluneen viikon treenit edeltävän viikonlopun Riders Innin epäonnistumisen jälkeen eivät menneet kovin hyvin - odotetusti, Dee oli ottanut vähän "nokkiinsa" ja se oli ihan super pelokkaalla tuulella läpi koko treenin. Sitä oli hankala tuoda esteelle loppuun asti ja sen epävarmuus näkyi muutamina kieltoina, jännittyineinä hyppyinä, estettä kohden seisomisena ja avuilta pois juoksemisena. Loppuun saatiin jotain kelvollistakin suoritettua, ja lopetettiin siihen. 

Päädyttiin Antin kanssa siihen, että hyppään jo lauantaina pienemmän luokan (metrin) alle ennen sunnuntaita, että saisin enemmän nyt vaan niitä hyppyjä Deen kanssa alle ja mahdollista itseluottamusboostia tähän väliin.

Riston kanssa sen sijaan treenit viikolla sujuivat loistavasti, poni alkoi taas väläyttelemään hypyillään, vaikka vielä aika paljon sen suoruuden kanssa on tekemistä. Ratsastettavuus on kuitenkin näin nuorella ponilla tällä hetkellä fantastinen, en voisi oikein enempää siltä enää odottaa. Siinä mielessä saa kyllä olla hyvillä mielin, että Riston koko sisäänratsastus ja alku ratsunkoulutus on sujunut pieniä haavereita lukuunottamatta aivan nappiin. Olemme onnistuneet kasvattamaan ponin itseluottamusta sopivalla tavalla ja kehittämään sen tasapainoa, rasittamatta sitä kuitenkaan yhtään liikaa, jolloin sen into tekemiseen vain kasvaa ja kasvaa kerta kerralta. Kuntoa olemme saaneet rakennettua tosi hyvin ja sen kantaa itseään ratsastajan kanssa huomattavasti paremmin, kuin vielä keväälläkään. 


Rauhallisin mielin osallistuttiin 50cm luokkaan Riston kanssa Tuomarinkylässä, joka olikin Riston elämän toinen startti ikinä. Ratamestarina oli läpi viikonlopun valmentajamme Antti, ja hän oli tehnyt todella kivat ja simppelit radat, etenkin 50cm luokka oli odotetusti mukava mm. tutustuttamaan uudet hevoset, ratsastajat tai ratsukot kisatilanteeseen. Luokan sai myös jatkaa loppuun asti, vaikka kaksi kieltoa radalla tulisikin, mikä on super tärkeetä nuorten kanssa, että saadaan kisatilaneessakin asiat tehtyä loppuun asti, vaikka kaikki ei sujuisi niin putkeen.

Otettiin Riston kanssa sellainen puolen tunnin verkka kävelyineen, muutama hyppy ja sitten radalle. Olimme onneksemme luokan ensimmäisikä lähtijöitä, mikä oli verryttelytilannetta ajatellen hyvä - kaaottisuus verkassa on se isoin ongelma tällaisissa kisoissa, joissa paljon kokemattomia ratsastajia, eikä ymmärretä pitää hajurakoa toisiin ratsukoihin tai muutenkin hevoset eivät ole ratsukon hallinnassa kovinkaan vakuuttavasti. Siinä saa olla silmät taas selässäkin, etenkin jos ei ole erikseen verryttelyvalvojaa seuraamassa tilannetta ja auttamassa sekä neuvomassa ratsukoita. Vaaratilanteita ehdittiin nähdä muutaman minuutin verkassa oloaikana useita ja sehän ei ole kauhean kiva juttu silloin, kun istuu nuoren ensikertalaisen selässä. Onneksi Risto osoittautui näissäkin tilanteissa huippujärkeväksi, ja muutamia hirnuntoja lukuunottamatta oli oikein kuuliaisena kaikille avuille, mitä siltä pyysin.

Kaksi ylempää upeaa kuvaa Ristosta © Mediatuotanto Suvililja, Kiitos!

Radalla kaikki lähti oikein kivasti käyntiin. Risto ei katsellut esteitä ollenkaan, enemmänkin sen huomio kiinnittyi esteiden välillä kaikkeen ympärillä tapahtuvaan, ja jouduin ihan tosissaan ratsastaa sitä eteenpäin niin, että se ei jää unelmoimaan kaarteisiin. Hypyt olivat todella hyviä, lähestymiset onnistui ja niitä oli kiva tehdä, kun poni kuunteli ja teki juuri niin, kuin kuski siltä toivoi. Muutama kaarre mentiin vastalaukassa, kun oikealta vasemmalle en saanut millään edes ravin kautta vaihdettua ja en toisaalta halunnut liikaa jäädä pitelemään ja hidastamaankaan sitä, jotta eteenpäinpyrkimys ja rytmi säilyisi loppuun asti. Muuten en pysty sanomaan mitään moitteen sanaa ponista, se oli aivan loistava ja näin hyvää suoritusta siltä en edes etukäteen uskaltanut toivoa! Super pikkuponi Risto!

Sitten tulikin aika pitkä aika odotella Deen luokkaa. Katselin kisasuorituksia katsomosta, auttelin radanrakennuksissa.

Kun vihdoin oli aika siirtyä Deen kanssa verkkaan, sain ilokseni huomata, että se oli ihan todella innokkaalla, hyvällä ja rennolla tuulella. Se oli pitkästä aikaa oikeasti super rento verkkatilanteessa, ja harmittikin, että yksi ratsukko siellä kahteen kertaan ratsasti päin, jolloin jouduin vetämään hevosen kanssa äkkijarrutuksen, ettei tule törmäystä - miksi, oi miksi juuri nyt, kun oli selkeästi suotuisat olosuhteet ja hevonen uskalsi rentoutua!? Verkka on muodostunut liian jännittäväksi tilanteeksi Deelle juurikin tällaisten lukuisien päinratsastuksien takia, se pelkää verkassa hevosia ja liian läheltä tulevia ratsukoita ja siitä pois opettaminen ei ole mikään helppo homma. Rento fiilis hevosella auttoi kuitenkin siihen, että se aika hyvin pysyi lähelläpititilanteista huolimatta rauhallisena ja hetken pienen jännityksen jälkeen sain sen maaniteltua taas rauhalliseksi. Hypyt olivat verkassa todella hyviä ja jotenkin oli sellainen ihanan hyvä flow kaiken viime viikkoisen säätämisen jälkeen.


Radan päätin ratsastaa reippaassa temmossa läpi, jotta hevonen on oikeasti menossa eteenpäin. Ensimmäisen ja toisen esteen alla oli valkoiset portit, ja niihin se vähän hidasti ja sain ratsastaa aika voimakkaalla jalalla eteenpäin, mutta muuten rata kulki todella hienosti loppuun asti, vaikka Antti vähän kuittailikin jälkikäteen, että rohkeasti vedin sen 19 metrin suhteutetun neljän laukan sijasta kolmella... noh, mutta tänään olin päättänyt, että ei vedetä yhtään taaksepäin ja kun oli hyvä rytmi, hevosella iso ja kantava laukka, niin välit tuli oikein hyvin näinin ;) Ja Dee oli oikein tyytyväisen ja iloisen oloinen radan jälkeen, ratsastaja vielä iloisempi ja tyytyväisempi! Tuli sellainen helpotuksen tunne, että saimme paikattua edeltävien kisojen jälkeen homman näin hyvin kotiin puhtaalla suorituksella.

Joka sitten riitti luokassa kolmanteen sijaan! Lauantaipäivä oli siis varsin onnistunut, ei olisi voinut paremmin enää ratsujen kanssa mennä ja todella tyytyväisin mielin lähdettiin Deen kanssa valmistautumaan seuraavaan kansalliseen päivään.

Alla video lauantain metrin radasta



Sunnuntai valkeni ja oli vuorossa 110cm luokka. Radat olivat heti tottakai kansallisen tason tapaan haastavampia, löytyy enemmän tehtävää, mutta myös esteet ovat saaneet enemmän täytettä ja tavaraa. Ykkösenä oli heti haastavasti verryttelystä pois päin sininen lankkuokseri, jonka tiesin jo nyt kättelyssä aiheuttavan Deellä ihmetystä, koska se on nyt muutenkin olut aina radan ykköselle aina vähän jarru päällä menossa, vaikka olisi pelkkä normaali puomieste kyseessä. Ykkösen jälkeen oli pitkän matkan ja kaarteen jälkeen ensimmäinen suhteutettu linja, jossa ensimmäiseksi oli punainen kapea lankkupysty ja siitä sen jäljeen x määrä askelia (en enää muista tarkkoja mittoja) okserille hiukan vinolla tiellä. Nelosena oli muhku okseri, jonka jälkeen vasemmalta kaartaen radan takana toinen yksittäinen okseri. Tämän jälkeen pysty - pysty sarja yhden laukka-askeleen ja todella ahtaan oloisella välillä ja sitten olikin vielä viimeinen suhteutettu linja pysty - okseri ennen ensimmäisen vaiheen maalilinjaa.

Verkassa Dee oli ihan hyvä, ei niin rento kuin edeltävänä päivänä, mutta edelleen ihan mukavasti avuilla ja jaksoi malttaa.

Ennen suorituksen alkua saimme jo yhden lähtömerkin, josta lähdin tomerana ratsastamaan heti eteenpäin ja tekemään lähestymistä sille siniselle lankkuokserille, jonka tiesin olevan meille radan haastavin kohta. Kun siitä selviämme, pääsemme radan maaliin, mutta missä rytmissä - niin se on jo eri juttu. Lähestyessäni estettä alkoi korviini kuulumaan ja aivoni rekisteröimään, että minua pyydetäänkin hidastamaan ja pysähtymään. Noh, eikun seis ja ihmettelemään, mitä tapahtuu. Olin ollut niin keskittyneenä lähtemään suoritukseen, että en meinannut useista kuulutuksista ja kehotuksista huolimatta kuulla, että minulle halutaankin antaa uusi lähtömerkki. Harmi, että jouduin kääntämään nyt sitten juuri siltä ykköseltä pois heti alkujaan ja lähteä uudestaan tekemään lähestymistä uuden lähtömerkin jälkeen. En ehkä ollutkaan enää toisella kerralla ihan niin skarppina siihen omaan tekemiseen, ja siihen ykköselle Dee sitten heti alkujaan stoppasi. Kyllä harmitti!
Toisella kerralla kuitenkin yli, kakkosen punaiselle kapealle lankkupystyllekin jouduin oikeasti punnertamaan hevosen yli, se oli niin nihkeä ja kauhuissaan - kiva mennä aina kisoihin ihmettelemään näitä erilaisia esteitä materiaaleineen ja väreineen - kun kotitreenissä edelleen mennään suurimmaksi osaksi pelkästään puomiesteitä, joissa puomeistakin on maalit rapisseet irti kymmenen vuotta sitten... ei tän näin pitäisi mennä. 


Pääsimme kuitenkin maaliin tältä radalta, josta suurin osa ajasta meni sitten lopulta siihen, että yritin saada rytmistä kiinni ja Deen takaisin odottamaan sen alku kenkäisyn jälkeen. Se juoksi niin paljon, että hypyt jäivät laakeiksi ja sarja jäi auttamattoman ahtaaksi. Kiellon lisäksi siis kaksi puomia mukaan ja vasta viimeisellä suhteutetulla linjalla tuntui, että päästään samalle aaltopituudelle edes lähelle.


Olin etukäteen pättänyt, että jos 110cm menee tosi hyvin, jätän 120cm starttaamatta, jotta Deelle vaan jäisi hyvä fiilis viimeisimpänä mieleen kisoista. No ei mennyt taas niin kuin odotin, jännitystä oli liikaa ja toivoin, että pääsen korjaamaan asian toisella radalla heti perään.

120cm rata lähti samoissa merkeissä, hevonen seisoo täysin vasten esteitä, jarruttaa kohti ja saan oikeasti pungertaa sitä yli. Se on vaan ihan kauhusta jäykkänä jokaisella esteellä, jossa on vähänkään jotain muutakin täytettä kuin normaaleja puomeja! Ihmekös tuo, me ollaan jätetty kyllä niin toissijaiseksi treeneissä tällaiset erilaiset estetyypit, arkiestekalusto Tuomarinkylässä lisäksi kaipaa kipeästi päivitystä (edes uutta maalia pintaan), jotta oikeasti pääsisi treenaaman hyvissä puitteissa estehevosta. Etenimme radalla ykkösen, kakkosen, kolmosen ja nelosena olevan okseri - pystysarjankin puhtaasti, kunnes tiemme tyssäsi viitosesteelle, joka oli jo 110cm luokassa hevoselle kauhistusta tuottanut punainen kapea lankkupysty. Siitä ei enää jatkettu eteenpäin, ei edes sen kolmannen yrittämän jälkeen.


Tällaiset esteiden kyttäämiset ei pitäisi olla enää tämän ikäisen hevosen ongelma, mutta Deehän on perusluonteeltaan kyyttääjä ja herkkis. Se vaatii toistoja toistojen perään pysyäkseen luottavaisena asian kuin asian suhteen. Hollannissa treenatessa kentällä ja maneesissa oli kaiken aikaa pystyssä kansallista kisakalustoa vastaava rata pystyssä, jossa oli lankkua, vesimattoa, lainetta, pönttöjä ja laatikoita kaikissa eri väreissä. Kun se niitä treenasi päivittäin, niin ne alkoivat olemaan arkipäivää - niissä eri estetyypeissä ja erinäköisissä esteissä ei ollut enää kisatilanteessakaan mitään katsomisen aihetta, koska hevonen oli siedättynyt niihin. Nyt viimeisimmän muuton jälkeen, kun hevonen muutti Helsinkiin, on estemateriaali ollut vähintäänkin heikkotasoista ja kun yli puoli vuottakin, kun tällä materiaalilla on treenannut, on alkanut kisoissa vähänkään kirkkaammat värit, erilaiset materiaalit suorastaan kauhistuttavan tätä hevosta. En tajua, miksi en ole ottanut tätä asiaa riittävän vakavasti, kun sen kerran olen tiedostanut jo kevättalvella, että näin asia on.

Valmistautumisemme on ollut siis tämän vuoksi koko tämän vuoden puolella ihan surkeaa. Joka treenissä pitäisi olla edes jotain erilaista hypättävää, jotta se ei olisi kisoissa mikään uusi juttu ja ihmettelemisen arvoinen asia. Kun riittävän monta kertaa kisatilanteessa tulee tämä tilanne, että en saa asiaa vietyä loppuun asti ja joudun palaamaan radalta pois sen vuoksi, ettei hevonen ole enää uskaltanut ylittää jotain estettä - se ongelma vain kasvaa ensi kerralle. Nämä asiat pitää saada käsiteltyä loppuun, ja kilpailutilanne ei ole se paikka missä sen voi tehdä ja näitä juttuja harjoitellaan.

Pienoisen valmentajan kanssa pidetyn puhelinpalaverin jälkeen lähdetään nyt ihan totisesti asiaa korjaamaan. Me menemme Riders Inniin tekemään estetreeniä, kuskataan hevosta Antin maneesille tekemään treeniä, kotonakin täytyy aina jaksaa raahata pönttöjä ja muuta jännää. Homman pitää olla hevoselle arkipäivää. Sen pitää keskittyä esteellä lähestymiseen eikä sen pelkäämiseen. Ei ole mitään mieltä hypätä hevosella, joka ei yksinkertaisesti halua lähestyä estettä. Laaksolla meni hyvin puhtain radoin, kun oli pelkkää puomiestettä. Edeltävän päivän lauantaina meni kivasti, kun esteet olivat puomiestettä. 

Onneksi on oikeasti jokin selkeä syy tälle kaikelle, asia on korjattavissa todella helposti, kun siihen jaksetaan nyt paneutua. Nyt ei vaan saa enää tulla yhtäkään tällaista kokemusta hevoselle. Kisatilanne ei saa sille olla se paikka, missä se kokee olonsa pelokkaaksi. Se ei saa tuntea sitä tunnetta, että se viedään aina kisatilanteessa kotitreeniä haastavamman tehtävän eteen. Kilpailut pitäisi valita aina asteen alempaa vaikeustasoltaan mitä kotitreeneissä tehdään - ja tällä hetkellä, kun ei olla treenattu ollenkaan riittävällä estekalustolla, emme ole valmistaneet hevosta kilpailuihin oikeastaan puoliakaan siitä mitä oikeasti pitäisi.


Tämä ei ole ollut meidän kausi. Mutta olen silti iloinen monista asioista, joissa olemme onnistuneet ja niitä kannattaa miettiä etenkin näinä hetkinä, kun itse kisasuoritukset eivät mene ihan putkeen. Ensimmäisenä isoiten tyytyväinen saa olla siitä, että hevonen nyt pysynyt läpi kauden vatsastaan terveenä - sen vatsa ja suoli ei ole sitten viimeisen kolmen vuoden aikana toiminut yhtä hyvin kuin se nyt toimii. Jopa tällaisten stressaavien tilanteidenkin jälkeen hevosen vatsa pysyy normaalina ja mieli tyytyväisenä sen johdosta. Se on iso asia minulle ja ihanaa, että nyt on löytynyt tyyli ja ruokinta, millä pitää hevonen myös jatkossa kunnossa!

Tästä jatkumona tietenkin olemme saaneet hevosen kuntotasoa nostettua ihan kauheasti. Se on fyysisesti todella hienossa kunnossa tällä hetkellä, lihas on kasvanut kevään ja kesän aikana kohisten. Joka on edesauttanut tietenkin sitä, että olemme edenneet muuten ratsastuskoulutuksellisesti tänä kesänä ihan uudelle levelille. Esimerkiksi ratsastettavuus on parantunut valovuoden, tämä hevonen on ihana ratsastaa nykypäivänä lähes päivittäin - sama sävel alkaa syntyä, hevosta on päässyt vetristämään ja notkistamaan, ollaan onnistuttu kuntotreenissä ja ylipäätään ravinnon ja liikunnan suhteessa. Voiman nousun myötä hevonen kykenee kokoamaan itseään ihan eritavalla ja kontrollia sekä kuuliaisuutta esteradallakin olemme saaneet tämän myötä parannettua.

Ja viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä - olen oppinut taas (kantapään kautta) hevosen treenaamisesta ja eteenpäin viemisestä ihan älyttömästi. En enää ikinä tule tekemään näitä samoja virheitä yhdenkään muun hevosen kanssa, mitä Deen kanssa on tullut tehtyä. Dee on ollut se parhain oppimestari tässä asiassa, koska se on niin herkkäsieluinen, että sen kanssa onnistuakseen pitää osata ottaa oikeasti huomioon kaikki mahdollinen. Jonkun helpomman ja simppelimmän tyypin kanssa moniakaan asioita ei tulisi edes ajatelleeksi. Koen, että olen oppinut ja opin edelleen tältä hevoselta niin paljon arvokasta oppia, että en voi olla enempää kiitollinen siitä. 


Enkä meinaa vastoinkäymisten edessä lannistua, tiedän mihin tuosta eläimestä on ja jos jaksan oikeasti panostaa entistä enemmän, pääsemme tavoitteisiimme ennemmin tai myöhemmin!

Kiitos postauksen upeista kuvista Mediatuontao Suvililjalle sekä muutamasta Riston kuvasta Suvi Tuomelalle!
25

tiistai 25. elokuuta 2015

Tuomarinkylä tänä aamuna kello 6

Usein miettinyt tässä kesän lopussa, kun on tallille ajellut aamuauringon noustessa, että tämä maisema täytyy saada ikuistettua joskus. Tänä aamuna oli se aamu, kun sain muutaman kuvan kertomaan maisemista aamutuimaan.


Mikäs tässä on aamulenkkiä hepan kanssa talsia ja yrittää availla silmiä uuteen päivään <3
16

perjantai 21. elokuuta 2015

4v. Risto loikkaa


Huomenna Risto pääsee elämänsä toisiin estekisoihin, sillä Risto tulee Tuomarinkylään kansallisten etkoihin hyppäämään 50cm miniluokan. Meillä on takana kesäloman jäljiltä vasta yhdet kunnolliset hyppytreenit kentällä, ja edeltävällä viikolla otetiin pari hyppyä pellolla. Eli varsin vähän olemme nyt vielä päässeet treenaamaan hyppyjä, mutta kun kyseessä on poni nimeltä Risto, en ole kovin huolissani, etteikö se suoriutuisi todella hyvin huomisesta startista. Se on niin itsevarma, ja ikäisekseen mutenkin kypsä, järkevä ja ratsastuksellisesti hyvällä mallilla, että hyvillä mielin käydään näyttämässä pikkuponille taas vähän kisakenttiä. Samalla saadaan vähän treeniä tulevia Laatuponikilpailuja varten, johon ei ole enää liiaksi aikaa.


Pikkuhypyt pellolla eivät onnistuneet viikko takaperin kovin hyvin, sillä tunsin Riston varovan "nurmipohjaa" jonkin verran sen pienen liukkauden takia. Se on hirmuisen tarkka pohjista ja ei etene pohkeen edessä normaalisti, jos pohja on sen mielestä epäilyttävä yhtään. Mimmin kanssa tällaista ongelmaa ei sen sijaan ole lainkaan, se hyppää missä vain selkeästi samalla itsevarmuudella. Risto sen sijaan on tämän suhteen varovaisempi, mikä voi olla kyllä ihan viisasta varomistakin ponilta. Hypyt olivat tästä syystä vähänepätasapainoisia ja lähestymisiä oli hankala tehdä, kun poni jarrutti. Ei ollut siis syytä ottaa muutamaa hyppyä enempää treeniä sillä kertaa.


Tämän viikon tiistaina otettiin uusinta hyppytreenit kentällä, jotta saadaan ponin kanssa tehtyä hommia hyppyjen eteen ilman varomista. Alkuun Ristolla oli selkeästi vähän jännää, ja sille oli jäänyt vähän päälle se jarruttelu peltohyppelyn jäljiltä, joten sain aluksi rohkaista sitä liikkumaan eteenpäin. Kun viihdoin alkoi ponin oma moottori käynnistymään, alkoi sitä viime keväänäkin jo väläyteltyä hyppyä tulemaan jälleen esiin! Huima tunne, miten tuollaisesta pienestä nuoresta ponista vaan voi lähteä voimaa siinä ponnistusvaiheessa! Parin hyvän hypyn, ja kahden laukka-askeleen sarjan treenamisen jälkeen oli hyvä lopettaa siltä erää. Nyt täytyy vaan jatkaa samalla linjalla, kuin viime talvena ja keväänäkin, että ei hinkata kuitenkaan liikaan, että sitten kun alkaa onnistumaan - lopetetaan hommat siltä erää, jotta ponille jää hyvä maku suuhun ja se ei väsy liikaa. Sen sijaan treenitoistoja voidaan ottaa viikossa useampia silloin, kun yksittäisen treenin pituus on riittävän lyhyt. Luulen, että tällä taktiikalla saadaan riittävän paljon valmistauduttua Laatuponikisoja varten.


Hyppyjen suhteen täytyy vielä treenata todella paljon sitä, että saadaan hypyt suoriksi ja näin ponnistuksen lähtemään yhtä paljon molemmilla takajaloilla. Tätä kautta tekniikkakin hioutuu paremmaksi. Irtohypytyksessä Risto hyppää hyvässä tasapainossa, mutta on ymmärrettävää, että nuori poni ei vielä omaa sellaista tasapainoa ratsastajan kanssa. Tätä täytyy treenata nyt ennen Laatuponikisoja sen verran mitä ehdimme - mutta luulen, että aikamme ei ihan riitä siihen, että saisin ponin näin lyhyellä ajalla niin hyväksi, kuin alunperin kesällä olin ajatellut. Ja en siitä haluakaan ottaa stressiä, koska tärkeintä on saada kuitenkin pitkällä tähtäimellä ponia kehitettyä niin hyväksi kuin mahdollista ja sitä ei hätäilemällä saavuteta.

Toivotaan siis, että saadaan huomisesta onnistunut kisakokemus ponille ja voidaan jatkaa hyvillä mielin treenaamista taas kotona! :)
5

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017

INSTAGRAM @HEIDIPATSI