perjantai 27. helmikuuta 2015

Dee on terve!


 Ihanaa! Josko nyt nämä kohta 2 vuotta piinanneet vatsaongelmat olisivat takana päin! Ainakin talli ja ympäristö on nyt huolehdittu sellaiseen kuosiin hevoselle, että kaikki pitäisi olla paremmin kuin hyvin - eihän se silti takaa, ettei mitään voisi tulla, mutta nyt on ainakin kaikki aikaisemmin huomatut epäkohdat korjattu, mm. se heinän laatu ja riittävä heinän saanti. Deellä ei tule enää ikinä olemaan taukoja ruokintojen välillä, vaan sen ruokinta jatkuu slow feeding -verkosta 24/7.

Dee lähti eilen treenien jälkeen klinikalle paastoon ja vietti siellä yön yli taas ja tänään aamulla oli sitten taas tähystyksen vuoro, jossa päästiin toteamaan, että limakalvo on tervehtynyt ja haavat kadonneet, pieni muisto isoimmasta haavasta oli juuri silmällä erottavan haalean vaaleana läiskänä, mutten näytti oikein priimalta ja vatsan oma limaneritys on alkanut muodostumaan seinämille suojaksi. Nyt vielä syötetään vatsalääke loppuun, jota on vielä viikon satsi olemassa ja antepsinikuuri jatkuu vielä kahden viikon ajan, ja sen jälkeen jatketaan Ekygardin voimin, joka tekee vatsan pinnalle oman suojansa.

Nyt vaan treeni jatkuu, tulossa on muutoksia ja tehostuksia valmennuksen suhteen. Päätin juuri, että vielä maaliskuussa ei startata muuta, kuin korkeintaa harjoitus-/seuratason kilpailuissa ja sitten varsinaiset ensimmäiset oikeat isommat startit otetaan huhtikuussa. Meidän täytyy nyt oikein kunnolla keskittyä säätöihi, rentouteen ja saada hyppy luistamaan vielä paremmin, sekä saada sitä ratarutiinia kotitreenissä ennen kuin voimme hyvillä mielin suunnitella enemmän kisoja. Nyt kuitenkin tuntuu, että pystytään valoisin mielin alkaa suuntaamaan katseita kohti tulevaa kauden aloitusta! Jes! :)

Herra hepolainen aivan tuiterissa suuhun annettavan rahoittavan jälkeen ja pian menossa vatsan tähystykseen. Kuonokoppa on estämässä sitä syömästä nälkäänsä alusiaan.

Kotona jo pirteämmän ja iloisemman näköinen kaveri iltapäivälenkillä :)

Pus <3

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Dee Porthan-Broddellin valmennuksessa

Ensimmäistä kertaa ikinä pääsin osallistumaan Eevamaria Porthan-Broddellin eli "Nipsun" valmennuksiin. Aina ollut haaveissa, ja pari kertaa yrittänytkin päästä mukaan, mutta joko näihin suosittuihin seuramme järjestämiin valmennuksiin ei ole mahtunut mukaan tai sitten ollut muita esteitä. Olen kuitenkin seurannut Nipsun valmennuksia aina kun mahdollista, ja tykännyt kovasti hänen tyylistään opettaa, ja ennen kaikkea siitä miten hän ratsastaa ja kouluttaa hevosia. Äärettömän taitava ihminen kyseessä, joka on mm. viime vuonna osallistunut kouluratsastuksen MM kisoihin Normandiassa Ranskassa ja myös on viime vuoden kouluratsastuksen SM kultamitalisti.

Aloitettiin siitä, että kerroin vähän Deestä, mitä ollaan tehty ja mitkä meidän vaikeudet ovat. No meidän vaikeudet, joiden kanssa setvitään päivittäin, on odottamanen, kontrolli ja puuttuva rentous ja elastisuus liikkeessä. Tuntuu, että etenkin viimeaikoina on tullut sellainen olo, että minua pyydetään kokajan ottamaan lyhyempi ohja, ja pitämään ja pidättelemään hevosta, ja tätä kautta hevonen vaan tulee raskaammaksi kädelle - ja joo, se ei juokse alta pois, mutta se on jännittynyt ja vetää itsensä takaisin jumiin. Reippaankaan hevosen kanssa mielestäni ratsastuksen ei kuuluisi tuntua siltä, että ratsastetaan vaan taaksepäin. Haluaisin jotain kontkreettisia ohjeita, mitä kautta tätä ongelmaa lähdetään selvittämään - mitä minun pitäisi tehdä eritavalla, että saan hevosen keskittymään ja kuuntelemaan, ja tätä kautta rentoutumaan. Tiedän, että ratsastajan perusapu on se istunta, ja sen jälkeen tulee jalat ja kädet vasta, mutta kun harva osaa opettaa sitä, miten sitä istuntaa oikein käytetään. Valmentajan on turha sanoa, käytä istuntaa, jos ei samalla kerro - miten ja millä tavalla?

Sain ensiksi näyttää, miltä Dee näyttää liikkeessä. Vaikka edeltävänä päivänä oltiin hypätty, niin hevosessa oli silti mukavasti energiaa, mikä on vain positiivinen juttu. Tosin Karin estevalmennukset eivät koskaan ole rankkuustasoltaan kovin kovat, joten ne ovat Deen kuntoiselle hevoselle aika kevyitä rupeamia.
Nipsu heti muutaman kierroksen jälkeen totesi, että hevosella on todella jäykät kintereet ja lantioseutu. Ja sehän on aivan totta. Tuntuu välillä että etu- ja takapää elävät molemmat omaa elämäänsä, ja ainoastaan etupää tekee töitä jos tekee ja takapäähän en juurikaan pysty vaikuttamaan - se tulee siellä perässä, jonka vuoksi en pääse koskaan jumppaamaan takaosaa ja aktivoimaankaan sitä.

Aloitettiin ensiksi käynnissä, jossa minun piti ihan ensiksi antaa paljon pidempää ohjaa mitä normaalisti olen pitänyt. Minun pitää antaa Deen pitkälle kaulalle tilaa ja mahdollisuus venyttää sitä pyöreäksi ja pitkäksi. Jos kaula on kokoajan lyhyenä, se ei koskaan pääse ottamaan takaosaansa mukaan, ja silloin siitä tulee entistä etupainoisempi ja raskaampi kädelle - en saa koskaan sitä kuuntelemaan pidätteitä näin. Käynnissä piti ottaa mahdollisimman hidasta käyntiä, sellaista askel askeleelta etenemistä, jossa hevonen joutuu oikein miettimään jokaista tekemäänsä askelta. Tässä hitaassa käynnissä ympyrällä Nipsu pyysi alkaa väistättää takaosaa ympyrältä ulospäin, jotta saisin sisätakajalan aktivoitua ja tätä kautta pikkuhiljaa siirtämään painoa sillä takajalalle. Hevosen pitäisi ikäänkuin niiata tehdessään tätä ristiastuntaa, mutta mahdollisimman pyöreänä ja pitkällä kaulalla.

Ensiksi tehtiin tätä harjoitusta oikeassa kierroksessa ja alkuun tuntui, että en saa toivottua reaktiota ollenkaan takaosalta. Yleensä pidän raippaa tällöin sisäkädessä, jolloin pääsen helpommin huomauttamaan koskettamalla sillä pepulle sisäpuolelta, mutta nyt raippa piti olla ulkokädessä ja se tehtävä oli ajoittain koskettaa ristiaskeleen aikana pepun päälle, että hevonen hiffaa laskea sitä takaosaa ja laittaa painoa sinne enemmän. Nipsu korjasi myös käsien asentoa tässä vaiheessa leveämmälle, kun halutaan työstää hevosta rennommaksi ja pyöreämmäksi, eli en saa nostaa niitä niin korkealle ja pitää yhdessä, vaan saan huoletta vähän levittää kättä ja houkutella hevosta alemmaksi. Pidätteet minun piti tehdä niin, että kun puristan nyrkkiä kiinni vienkin samalla kättä eteenpäin ja annan kaulalle tilaa hakea se oma tasapaino siinä takaisintulon aikanakin. Ei ollut mitenkään helppoa ja taas sain huomata, että olen auttamatta liian hidas sen myötäämisen ja kiittämisen kanssa, ja samalla myös pohkeella olen kokoajan myöhässä askeleen verran - ei ihme, jos en ole saanut hevosta viimeaikoina paremmaksi! Myötäämisenkin tein liian isosti heittämällä sisäohjalla tuntuman kokonaan pois. Siitä sain huomautuksen, että myötääminen on vain se, että avaan vähän sormia ja annan ohjasta millin tilaa ei enempää. Se mikä oli kiva huomata, että vaikka Dee oli tosi energisellä tuulella, niin se jotenkin alkoi tosi hyvin keskittymään tässä tehtävässä eikä yhtään tullut sellainen hösöttävä olo sinne selkään. Kun käynnissä saatiin hyviä pätkiä ja toistoja, siirryttiin raviin.

Ravissa sama homma, eli takaosaa väistättäen ulos ja pienessä ravissa. Aluksi siellä oli taas ihan karsea istua, Deen ravi on vaan niin kauhea, mutta Nipsu kommentoikin siihen, että ihan jokaisen hevosen ravissa on helppo istua silloin kun se käyttää selkäänsä oikein ja on oikein ratsastettu. Niin kauan, kun se menee selkä jäykkänä, eikä sitä joustoa tule sieltä kintereestä ja takaosan kautta, on myös ravissa istuminen tuskaa. Ja näinhän se ihan järjellä ajateltunakin on.

Ravissa lähdettiin myös tekemään siirtymisiä käyntiin ja myös tekemään ihan kokonaisia pysähdyksiä, jossa Deen piti malttaa odottaa vaikka heitänkin ohjan pidemmäksi pois tuntumalta. Jos se otti askeleen eteenpäin, tein peruutuksen. Ja taas peruutuksen jälkeen sen piti hetken odottaa. Jos se taas otti itse askeleen eteenpäin, otettiin askeleita taaksepäin, kunnes se tajusi ajatuksen ja jäi odottamaan, että : "mitäs seuraavaksi, eteen vai taaksepäin?". Tämän jälkeen taas takaisin raviin ja heti väistäen takaosaa ympyrältä ulospäin. Pikkuhiljaa ravi alkoi ikäänkuin pehmenemään ja huomasinkin, että pystyn siellä selässä keskittymään itse tekemiseen eikä istumiseen!

Vaihdettiin suuntaa ja sama homma vasemmalle alkaen hitaasta käynnistä väistättäen ulospäin. Dee on taas vetänyt itseään takaisin jumiin sieltä oikeasta ulkokyljestä, minkä tuntee vasemmassa kierroksessa. Näin myös se tuntui jäykemmältä tähän suuntaan, mutta kun oltiin tehty jo monta toistoa oikealle, niin hevonen hahmotti nopeasti mitä siltä halutaan myös tähän suuntaan.

Lopuksi otettiin pätkä laukkaa vasemmalle vielä ja haluttiin aktivoida sitä vasenta takajalkaa laukassa. Pidätteen minun piti ottaa aina, kun sisätakajalka askeltaa maahan. Näin saan siirrettyä painoa siihen, ja se joutuu ponnistaa sillä jalalla itseään taas uuteen askeleeseen. Välillä Dee ei meinnannut jaksaa laukata vaan se tarjosi ravia heti, kun otin pidätteen, mutta tsemppasi lipulta kuitenkin ihan hyvin ja saatiin monta hyvää askelta. Oli tosi kiva huomata, että edelleen hevonen kuuntelee ja tekee kielikeskellä suuta! Laukassa se meinaan yleensä tuppaa vähän innostumaan ja taas on hösötysvaihde päällä.

Kun laukassa saatiin hyvä pätkä, otettiin takaisin raviin ja sain pyytää kevyesti hevosta vähän ravissa eteenpäin, jotta se pääsee venyttämään askelta ja sitten homma jätettiin siihen ja jatketaan ensi torstaina eli huomenna! Edelleen jatketaan väistöjen parissa, mikä on enemmän kuin okei meille, olen lähinnä noiden väistöjen kanssa tuskaillut yksinäni ja siitä on tullut melkein meille sellainen pieni hirviö koko liikkeestä, kun se tuntuu niin vaikealta.

Olen ihan älyttömän tyytyväinen treenin antiin - tämä on juuri sitä, mitä me nyt kaipaamme! Eli perus sileän työskentelyä ja jumppaamista vetreämmäksi.

Koko treenipuolituntinen on videoituna, ja ne löytyvät kahdessa osassa alta. Eli jos kiinnostaa nähdä alusta loppuun. Jätin myös äänet, niin sieltä ehkä saattaa jotain kommenttia kuulla, mutta kuvaaja on kyllä niin kauakana, että moni ohje hukkuu taustameluun. Itse ainakin aina saan treenin jälkeen hirveästi irti, kun pääsen heti sen ratsastuksen jälkeen kertaamaan mitä tehtiin ja näkemään vierestä sitä tekemistä ja verrata sitä mitä näkee, niihin tunteisiin, joita sai selässä! Oman ratsatuksen videointia suosittelen kaikille! :) 




sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Odotus tulevasta varsasta

Lupasin kirjoitella vähän tulevasta syntyvästä varsasta, ja mitä olen siitä odottamassa, millaisia ominaisuuksia toivon ja mitä suunnitelmia minulla on sen varalle.

Dee pikkupoikana vuonna 2008 :)

Alunperin varsa on tehty ajatuksella, että jos kaikki menee hyvin, laitan sen satulaan ja kilpailen sillä nuorten hevosten luokkia ja myyn sen tämän jälkeen. Sama ajatus varmasti täytyy pitää kiinni edelleen, sillä ei todellakaan ole itsestään selvää elättää kahta hevosta - ainakaan täysihoitotallilla pk-seudulla. Tähän nyt sitten liittyy muita unelmia, joita tavoitellaan, mutta ne ovat toista tarinaa ne :)

Viimeisimmässä ultrassa eläinlääkäri uskalsi epäillä, että kyseessä olisi paljon toivottu tammavarsa. Ja miksi juuri tammavarsa, olenhan itse kovin ori-ihminen ja aina tullut "miesten" kanssa niin sanotusti paremmin toimeen? Tamma Olita on jättänyt ennen tätä varsaa kuusi jälkeläistä, suurinosa on joko koulupainoitteisista allround -oreista, eli oikean tamman kanssa jättävät myös hyppäävää jälkeä - näistä mm. oma Deeni on hyvä esimerkki. Yksi varsa on täysin kouluoriina pidettävästä oriista, yksi welsh -oriista, yksi jälkeläisistä on valitettavasti jo nuorena jouduttu lopettamaa ja yksi sitten on se täysin estesukuinen varsa Cagliostrosta, eli Deen pikkuveli "Tykki". Tykki on myöskin ori ja ei luultavasti ole oriainesta, joten siitä ei ole suvun jatkajaa. Eli täysin estesukuista tammavarsaa Iitalle toivotaan suvun jatkajana. Iita itse on osoittautunut hyväksi siitostammaksi, sen jälkeläiset ovat kauttaaltaan hyvää tasalaatuista jälkeä, vaikka oriit ovat kaikki hyvin erityyppisiä, mitä sille on käytetty. Mielestäni Iita on juuri sellainen tamma, jota voi kutsu periyttäjäksi, eli se periyttää vahvasti hyviä ominaisuuksiaan ja sen jälkeläiset ovat järjestään parempia kuin se itse on. Tällainen tamma on arvokas ja soisi itselleen jatkajan. Omana lisänä, jota itse pidän kaikkien suoritusominaisuuksien ohella isona plussana - Iitan jokainen varsa on kaunis katsella ja niillä useimmiten on palikat aika kohdillaan kropassaan.

Toiveissa siis on se tammavarsa. Sille on jo nimi miettittynä - joka tosin varmasti varmentuu vasta sitten, kun varsan näkee, että onko se edes nimensä näköinen. Värillä ja merkeillä ei ole väliä, hyvällä hevosella ei ole väriä ;) Todennäköistä on, kun sekä emä, että isä on ruunikoita valkoisin merkein, ja kun suvun takanakin on vahvasti enemmän ruunikoita, että ruunikko sieltä tulee joillain valkoisilla merkeillä. Silti on ihan yhtä mahdollista geneettisesti, että sieltä syntyy myös rautias tai musta varsa. Musta olis magee kyllä ja kimo samoin, tosin kimoa sieltä ei voi syntyä (kimo tarvitsee aina toisen vanhemmistaan edes olevan kimo), mutta ennen kaikkea toivon hyvärakenteista, estepuolelle skoupikasta, kaunista ja tervettä varsaa - väri on sivuseikka!

Viime keväänä syntynyt Iitan ja Risto-ponin salarakkaudentuotos: komea ratsuponiorivarsa Hoyard´s Orion.

 Varsan ensivuosina olen ajatellut käyttää sitä mm. maitovarsana mahdollisesti EBEF -tilaisuudessa näytille, myöhempinä vuosina mahdollisesti kasvattajapäiville ja 2-3 -vuotiaana kyvyt esiin -tilaisuuksissa olisi kiva käydä näyttämässä. Nämä tilaisuudet ovat ennen kaikkea todella opettavaisia varsalle, joita ei valitettavasti Deen kanssa sitten lopulta päästy oikeastaan osallistumaan EBEF:iä lukuunottamatta ollenkaan.

3 -vuotiaana totutan sen satulaan ja sisäänratsastan sen keväästä. Ja tamman ollessa kyseessä laitan sen kolmivuotiskeväänä tiineeksi jollain sopivalla esteoriilla. Ja jos tamma tulee tiineeksi, niin vasta sen varsomisen ja vieroituksen jälkeen jatketaan ratsuhommia. Näin ollen sen 4 -vuotiskisakausi jäisi kokonaan välistä, mutta nuorena varsoneet tammat saavat osallistua vuotta vanhempina esim. racingit ja 5-vuotis derby ja breeders. Jos varsa on riittävän kyvykäs, iso unelma olisi saada oma ratsastus siihen kuosiin, että pystyisi sen laadukkaalla valmennuksella valmistelemaan ja kvaalaamaan nuorten hevosten MM:iin. Nämä on näitä "isojaisoja" haaveita ja jossitteluja, jolloin lehmätkin lentää, mutta mielestäni aina pitää uskaltaa haaveilla isosti, koska muuten ei koskaan voi saavuttaa mitään!

Ei ole hirveästi asioista, joita meinaan tehdä eritavalla kuin Deen kanssa. Olin Deen kanssa siinä onnellisessa asemassa, että pääsin ennen Deetä ja myös samalla sen kasvaessa käsittelemään ja laittamaan nuoria hevosia paljon, joten jo sillon jonkinlainen käsitys hommasta oli. Ainut mikä uuden varsan myötä helpompaa on se oma itsevarmuus - tietää mitä tekee kun on tehnyt aikaisemminkin yhden hevosen alusta asti itse, eikä kuuntele liikaa muiden mielipiteitä asioista vaan tekee asiat niinkuin se kyseiselle hevoselle on parhaaksi ja miten on itse kokenut asiat toimivaksi. Deestä ja muista nuorista, sekä varsoista vuosien varrella kertynyt ja tullut kokemus on tottakai nyt eduksi. Kaikenlisäksi saan pidettyä varsan Iitan omistajien tallissa, jossa tiedän päivittäisen käsittelyn olevan hyvää ja osaavaa. Kiitos tästä heille!

Iita-tamma pari viikkoa sitten hankeilemassa :)

Yleensähän monetkaan asiat eivät mene ainakaan hevosten kanssa ikinä niinkuin on suunnitellut, joten kaikkeen täytyy varautua ja sitten suorittaa plan b, jos sellaista on. Mutkia tulee matkaan varmasti ja on edettävä päivä kerrallaan. Nyt toistaiseksi en uskalla ajatella tällähetkellä muutakuin toivoa, että tiineys näinä viimeisinä kuukausinakin etenee odotetulla tavalla ja varsomisessa kaikki menisi hyvin ja sen jälkeen sekä tamma että varsa olisivat hyvissä voimissaan.

Niin ja jos sieltä kuitenkin se ori putkahtaa, niin monetkin suunnitelmat tottakai menee uusiksi - nimeä myöten ;) Mutta sitä katsotaan sitten sen hetken tilanteen mukaan! 

Saa kysellä lisää näistä varsajutuista, jos minulta unohtui tai jäi jotain kertomatta, mistä haluaa tietää! Itse jaksan höpötellä tästä aiheesta vaikka kuinka, ei varmaan ole jäänyt kenellekään epäselväksi :D

torstai 19. helmikuuta 2015

Musta helmi ♦

Voi kiesus tuon musta hurmuriponin kanssa! Ja varsinkin nyt, se on ottanut hirmuisen harppauksen sitten tammikuun ratsastettavuudeltaan!



Riston kanssa sen omistaja on tehnyt töitä tämän ajan, kun hyppyhommiin ei olla satulaongelmien ynnämuiden syiden takia oikein päästy alkuun ja toisaalta maneesillekaan ei olla saatu kyytipuolia järjestymään. Nyt kuitenkin viime viikolla ja tällä viikolla olen käynyt ponia ratsastamassa lumisella "kotikentällä", ollaan menty puomeja ja ylitetty pientä ristikkoa, ja tehty vähän sileän hommia. Poni on sitten viime hyppäilyjen selkeästi mietiskelyjen jälkeen hiffannut nuo puomit ja esteet, sillä se on ihan eri asenteella nyt ratsastajan kanssa niitä ylittämässä. Tänään epäröintejä aiheutti plussakeleistä johtuen aavistuksen liukas pohja, jonka vuoksi hypyt jätettiinkin muutamaan onnistuneeseen kertaan. Yritetään nyt ensi viikolle viimeistään järkätä kyyti maneesille hyppäämään kunnon pohjille. Ei oikein uskalla ottaa mitään riskejä nuoren ponin, tai ylipäätään minkään hevosen kohdalla, liukkaiden pohjien vuoksi - etenkin, kun ei ole vielä kenkiä alla.




Viime viikolla tehtiin vähän puomijuttuja Riston kanssa. Nämä aurinkoisemmat kuvat on siltä päivältä. Oli sopivasti pakkasta, niin pohjakin piti paremmin eikä kaviot lipsuneet. Olin ihan ällikältä lyöty, miten hyvältä Risto tuntuikaan nyt ratsastaa! Vielä tammikussa sen kanssa oli tosi paljon tekemistä siinä, että se malttoi keskittyä töihin ja että sen sai oikeasti reagoimaan pohkeeseen ja olemaan pohkeen edessä, ja se kaikista isoin ongelma: pysymään tuntumalla tasaisena. Nyt nämä kaikki ongelmat olivat joko poistuneet kokonaan tai pienentyneet yli puolella. Kaikista ilahtunein olin siitä, miten hyvin se nyt reagoi jalasta eteen kohti tuntumaan!


Tuskin tulee olemaan ongelma kokoaminenkaan tällä ponilla tulevaisuudessa... :)


Puomeja ja esteitä sen kanssa ei ole sitten viime vuoden lopun tehty, joten vähän odotin mielenkiinnolla miten se niihin nyt suhtautuu, kun sen ratsastettavuus on niin paljon parantunut. Meillä oli kentän lyhyiden sivujen keskellä "uralla" yhdet puomit, sekä toisella pitkällä sivulla kaksi puomia peräkkäin laukkavälillä, jota tultiin alkuun myös ravissa.




Ja ei mitään, poni suoritti nämäkin ihan uudenlaisella draivilla. Ei mitään ongelmia! Laukassakin piti vain huolehtia, ettei se kaarteissa yhtään jäänyt pohkeen taakse, niin etäisyyden löytyivät itsestään. Kahden puomin suora laukkapuomit menivät ensimmäisen kerran vähän jännittyneen suorituksen jälkeen niin helposti. Alkuun olin jopa vähän itse jäljessä, kun poni imi niin hyvin puomeille :D Oli kyllä niin positiivinen ratsastus tämä, jos se ei ole jo aikaisemminkin sitä ollut tämän ponin kohdalla, niin nyt varsinkin! Se on hyvin lyhyessä ajassa löytänyt tosi hyvin tasapainon ratsastajan kanssa.



Tänään jatkettiin siitä mihin jäätiin. Ei päästy taas maneesille, joten ajateltiin, että jos oltaisiin saatu toteutettua hyppyjä kotona. Noh, tosiaan pohjien takia homma jäi muutamaan onnistuneeseen hyppyyn ja jätettiin sitten ne hommat siihen ja keskityttiin vaan kaikkien askellajien läpiratsastamiseen. Sain tällä kerralla paremman otteen heti alusta asti ponista, kun tiesin vähän mitä odottaa, mutta liukkauden takia jouduttiin molemmat etenemään kieli keskellä suuta ja kaikki kaarteet tehtiin todella loivasti ja isosti. Näin kaikki sujui hallitusti ja kivasti, ja siitä huolimatta, että Risto on aika tarkka pohjista, se liikkui hienoja pätkiä! Seuraavat kuvat ovat tänään otettuja.







Ensi viikolla hyppyhommia siis, toivotaan että sama meno jatkuu kodin ulkopuolellakin! :) I love this pony!

tiistai 17. helmikuuta 2015

Lihashuoltoa laskiaisviikolla


 Viikko sitten keskiviikkona sain kuin sainkin lihashuollon expertin Pekka Kannuksen katsomaan Deetä. Hieron Deen aina yleensä itse, ja tiedostan varsin hyvin mihin kireyttä muodostuu, missä on isoimmat ongelmakohdat jne, mutta jotenkin sitä tuntuu välillä, että haluaa sen ulkopuolisen kokeneemman mielipiteen asioista, että ollaanko ollenkaan oikeilla jäljillä. Lisäksi tuntuu siltä, että saan avattua vain niitä pinnallisimpia lihaskalvon kireyksiä, mutta ongelma on varmasti syvemmällä, jolloin kireydet palaavat aina takaisin.
Olen sitä mieltä, että monipuolinen irroitteleva liikunta pitää hevosen kaikista parhaiten vetreänä, mutta etenkin näin talvella, kun liikunta on jääkelien puolesta monesti vähän yksipuolista, niin lihaskireyksiä esiintyy paljon enemmän - niin se on muuten ainakin Deen kohdalla ollut joka talvi niin pitkään, kun sitä on ratsastettu.



 Edeltävänä päivänä tutkiskelin ja kävin läpi Deen, ja ensimmäistä kertaa jo viime syksynä tehdyt epäilyt satulan jäämisestä liian kapeaksi näkyivät nyt ihan konkreettisesti - kahdella kuonapatilla selkärangan molemmin puolin. Nämä ovat varsin yleisiä merkkejä pieneksi jääneestä satulasta, mutta joita ei ole vielä aikaisemmin kuin vasta nyt ilmestynyt. Mietin ja pähkäilin, että ehkä ne muutkin liikkumisongelmat ovat tosiaan olleet siitä satulasta sittin kuitenkin vähän kiinni, vaikka viimeksi muitakin satuloita kokeillessani Dee ei niillä ainakaan yhtää paremmin liikkunut ja vaikka ne olivat olevinaan leveämpiä, ottivat ne kiinni jokainen lapaluunharjuun etujalan ojentuessa eteenpäin.
Päätin sitten, että kun tämä satula on muuten ihan todella sopiva meille molemmille, tilaan sovitukseen saman satulan yhden leveämpänä - tämä meidän on vain medium -levyinen, ja tuo eläin on kyllä tässä parissa vuodessa kerännyt niin paljon massaa ja nimenomaan kasvattanut sitä lihasta, että kaiken järjen mukaan tuo satula ei vaan voi mitenkään enää mahtua hyvin sille.






 Pekka hoiti Deetä kahden tunnin ajan ja oli kyllä silmiä avaava kokemus. Ensimmäistä kertaa ikinä reaktiot ja tulokset oikeasti näkyvät noin selkeästi. Deen ristiselässä oli lukko, jonka vuoksi se lannealue aina vetää uudestaan ja uudestaan jumiin, etenkin jos yrittää yhtään koota ja viedä painoa takaosalle. Se on se syy myös siihen, miksi se on sille ajoittain todella vaikeaa. Se ei vaan pysty siihen, kun ristiselässä tulee liikkeeseen ikään kuin seinä vastaan. Pekka sai lukon avattua, ja Deen ilme oli kyllä niin näkemisen arvoinen, se rupesi venyttelemään kuin kissa ja sen lihakset "laskeutuivat" ja muuttuivat koko selän ja lautasalueella ihan veteliksi. En ole koskaan itse saanut samanlaista aikaiseksi, ja Pekka sanoikin siihen, että et varmasti, koska sinulle ei ole koskaan opetettu miten tuollaisia lukkoja avataan - no ei ole ei, vaikka kouluja onkin käynyt!
Oikea kylki oli Pekankin mielestä todella tukossa. Iso syy siihen on varmasti satulan kapeus, sillä on oikealla kyljellä paljon kehittyneempi lihaksisto kuin vasemmalla, jolloin oikealta puolelta satula jää ahtaammaksi ja tilaa etujalan liikkeelle jää liian vähän.
Kaula oli muuten nyt ok, vaikka vähän kireyksiä löytyi niskasiteestä, mikä nyt ei varmasi ole mikään ihme, kun kaula on kuitenkin hevosen tasapainottavat osa ja jos on noin lukossa, niin se joutuu kompensoimaan sitä pystyssä ja balanssissa pysymistä entisestään.

Uusi hoito on paikallaan ja se sovittiin kuukauden päähän. Sitä ennen pääsenkin hyvin uudella leveämmällä satulalla tekemään hommia, joka varmasti parantaa tilannetta huimasti.








Hoidon jälkeen keskiviikkona ja torstaina Deellä oli ohjelmassa vain kävelyä ja tarhailua. Sain tiedon, että leveämpi satula olisi maanantaina minulla, joten ajattelin mennä nyt mahdollisimman vähän tuolla nykyisellä. Perjantaina ja lauantaina oli ohjelmassa tämän johdosta ohjasajoa ja kahdella ohjalla juoksutusta. Dee liikkui todella rennosti ja letkeästi, vaikka olikin taas vähän ylimääräisten kävelypäivine takia kerännyt ylimääräistä energiaa.

Myöhemmin sainkin teidon, että saan satulan vasta tiistaina, joten maanantaina valmennuksiin nykyisellä satulalla. Sunnuntaina ratsastin hevosen ensimmäisen kerran hoidon jälkeen ja olihan se kyllä ihan eri tuntuinen. Kaikki kuvat ovatkin tuolta sunnuntailta ja kyllä näkyy jo kuvissakin ero. Sain loppua kohden jo kivasti nenää ylemmäksi, kun paino alkoi siirtymään takaosalle ja siltikään hevonen ei jännittynyt! Jee :D

Tuona sunnuntaina oli taas myös niin hieno sää, että oli pakko ottaa pari otosta hepasta - pitkästä aikaa! Mitäs pidätte? :)






<3


Parhaiten selän ja lihaksiston avaamisen huomasi maanantaina Karin estetreenissä! Alla pieni pätkä niistä, jestas minkälaisia hyppyjä alkaa kehkeytymään!


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Noin 100 päivää jäljellä

Varsaprojekti, joka on ollut haaveissa aika pitkään saatiin vihdoin toteutukseen viime vuonna. Nyt odotuspäiviä on jäljellä n. 100, eli n. 3kk on vielä laskettuun aikaan! Vielä ei jännitä ihan niin paljoa, ellei nyt ala miettimään ihan kunnolla toukokuun aikaa ja sitä, kun varsa vihdoin syntyy - sitten kyllä kutkuttelee vatsapohjassa ihan kunnolla :)

19 -vuotias kaunis Iita -tamma odottaa hänen 7. jälkeläistään <3

 Kävin tänään samalla Risto -ponia ratsastamassa moikkaamaassa Iitaa, ja se on taas pyöristynyt sitten viime kuun. Vielä sen pitäisi paisua kolmen kuukauden ajan, ja vatsa on jo nyt noin iso, että minkähälainen plussapallo siitä vielä kehkeytyy... :D




Pirteäkin se on ja tosi hienossa kunnossa ottaen huomioon, että se kuihtui viime kesänä imettäessään alla olevaan varsaana todella paljon.

Nyt on ollut jo suunnitelmissa, että lasketun ajan tienoilla menen Iitan kotitallille vahtimaan ja valvomaan, ja otan Deen mukaan sinne - se saa siis myös siinä touko-kesäkuun tienoilla n. viikon laidunloman ja käydään vähän maastoilemassa samalla, ehkäpä 3 -vuotiaan pikkuveikka Tykin (i. Cagliostro) vetohevosena...




Tällä hetkellä, muutamaa päivää vaille 240 vuorokautta kantoaikaa takana, sikiö painaa 10-15kg, eli noin pienen lampaan kokoinen. Harja- ja häntäjouhet ovat kehittyneet, ja sikiön liikkeet voidaan nähdä ja tuntea emän vatsanpeitteiden läpi.



Eli vielä edelleenkin odotellaan. Malttamattomina! Kyllä tämä on jännää :)