tiistai 29. syyskuuta 2015

Mitä kuuluu Dexteri?

Katselin tuossa, että onpa vierähtänyt tovi, kun olen kirjoittanut mitään Deestä. Tai lähinnä sen kuulumisista viime kuukautena muutamaa lausetta kummempaa. Voin ihan suoraan myöntää, että poden vuosisadan masennusta tämän selkäni takia, kun ei pääse treenaamaan ja joutuu jättää hyviä valmennuksia välistä. Etenkin, kun Dee oli saatu jo niin hyväksi sileällä liikkumaan, että harmitus tällaisen ylimääräisen tauon takia on aika kova. Mutta ei auta.

Kaikki kuvat otettu maanantaina 28.09.2015


 Kaiken harmituksen keskellä koen jäätävää stressiä tuon elukkani liikutuksesta. Se kun ei ole ihan niin yksiselitteistä, mitä yleensä on tottunut muiden hevosten kanssa. Dee stressaa aika paljon vaihtuvia ratsastajia. Kuitenkaan täysi vapaa (kävely) ei ole vaihtoehto, tuon pää ei sellaista kestä. Se jäykistyy koko kropastaan, liikkuu kuin mikäkin köpö puuhevonen ja sen jälkeen päivä päivältä se liikkuu entistä jäykemmin ja vaikuttaa jumiselta muutenkin koko kropastaan. Eli toisin sanoen, välillä ihan on itkettänyt, että kaikki se kesällä saavutettu flow liikkumisessa on kadonnut. Myöskin viikko treeniohjelmaa joutuu kaikenaikaa muuttelemaan vähän sen mukaan, miten ketäkin saa paikalle sitä ratsastamaan, puhumattakaan siitä milloin on kenkä irti tai jalka tukkina jostain.

Eli eipä oikeastaan ole mitään järkeä treeniohjelmassa - mutta toisaalta, Dee on pääosin tehnyt vain kevyttä työtä, joten ehkä tällainen jakso tähän väliin ei ole kovin haitaksi oikeasti. Olen kuitenkin lohduttautunut asialla, että Dee vaikuttaa kuitenkin pääosin iloiselta ja tyytyväiseltä, eli se ei protestoi vaihtuvia ratsastajia, vaan pysyy rauhallisena ja tasaisena, ainoa reaktio jännittämisestä näkyy enää vain alle puolen liikekapasiteetin käyttämisestä - se jos mikä on edistystä tuon hermoilun kanssa! Luulen, että se on alkamassa "aikuistua" :)


Olen ehkä itse vähän turhan vaativa hevoseni suhteen, ehkä vähän turhautunut muutenkin tähän kaikkeen taukoiluun ja olenkin muistuttanut itseäni sillä, että nyt pitää vaan hyväksyä tilanne ja muistaa se, että pitää olla super kiitollinen kaikille, jotka kerkeävät auttaa minua hevoseni kanssa. Ja niin olenkin - kiitos teille! <3

Dee ei ole mikään helpoin kaveri ja se on vähän ajatusmaailmaltaan erikoinen sekä herkkis, jota pitää ymmärtää ollen samanaikaisesti rauhallisen jämäkkä tekemisissään. Siksi se ei ole ihan jokaisen tytön ja pojan ratsu - juteltiinkin ystäväni kanssa, että Dee on kyllä niin esimerkki hevosesta, jonka selkään ei vaan "mennä ja laiteta sitä kulkemaan", vaan se on hevonen, jota pitää ratsastaa hyvin paljon fiiliksellä. Sille pitää antaa aika paljon tilaa, olla samaan aikaan päättäväinen, mutta äärimmäisen pehmeä. Paljon se antaakin sitten, kun löytyy yhteiset sävelet ja silloin voi tunte tuon hevosen kanssa olevansa yhtä. Siksi siitä niin paljon itse pidänkin! Ja kauan siinä on mennyt itselläänkin, että on päässyt edes vähän jyvälle, miten tuo eläin oikein toimii...


Itse olen ollut kaiken aikaa parempi voinniltani. Pystyin viime viikon sunnuntai-iltaan asti olemaan ilman kipulääkkeitä peräti 9 päivää - olin ihan täysin kivuton. Myönnän, että torstaina lähdin sitten hetken mielijohteesta itse Deellä maastoon... Ärsytti, kun se oli niin menohaluja täynnä ja niin jumissa kropastaan, ja koska en uskalla sinne laukkamaastolle ketään muita päästää eikä sinne oikeastaan koskaan hirveästi ylimääräisiä halukkaita olekaan Deen mahdollisen villeyden vuoksi, niin lähdin sitten itse. Tiedän, typerää omalta kannaltani. Mutta se teki kyllä terää, etenkin hevoselle, mutta myös itselleni! Olin niin onnellinen tuon päivän jälkeen! Vaikka kyllä sainkin aikamoisen saarnan avopuolisoltani, kun hän sai kuulla tempauksestani... Ymmärrän kyllä huolen aiheen, mutta en olisi mennyt selkään, mikäli olisin kokenut selkäni ja oloni yhtään huonoksi. Pitkään jatkunut kivuton ja varsin letkeä tila helpotti päätöstä lähteä vähänä tuulettumaan. Ja tiedän Deen niin hyvin, ettei se pääsisi pienissä paineissakaan minua yllättämään laukkamaastolla. Ja ai että, miten hyvältä se tuntuikaan loppuraveja ravatessa! Alkoi tuntua pikkuhiljaa omalta itseltään :) Enkä itsekään rasittunut reissustamme yhtään, hyvä hyvä.

Oman kivuttoman jaksoni keskeytti hienosti oma karvakaverimme, 60 kiloinen rottweileruros Veeti, joka sunnuntaina intopiukeana oli niin kovaa lähdössä ulos lenkille, että kumosi minut pyllylleni eteisessä kenkiä sitoessani  - auts! Kiitos siis Veetille! Sunnuntaina ja eilen olin aika kipeä taas, käveleminen oli ajoittain tuskaista. Mutta tänään oli jo onneksi selkeästi parempi päivä, enkä aamun alkukankeutta lukuunottamatta huomannut vetreydessäni mitään ihmeellistä. Että kyllä tässä kokoajan parannutaan hyvää vauhtia.


Torstain laukkamaaston jälkeen Dee pääsi Miran kanssa hyppäämään pientä jumppaa. Se ei ole päässyt nyt yhtään hyppäämään sitten viimeisten korjaustreenien, joten odotettavissa oli vähän ylimääräistä jännitystä... eikun huijasin, kyllä Janita sillä yksi päivä muutaman pienen kavaletin suostui ylittämään pienen paineistamiseni jälkeen ;) Mutta käytännössä voidaan sanoa, että hevonen ei ole oikeastaan hypännyt ollenkaan. Puomeja hevonen näki edeltävällä viikolla Miran kanssa, mutta se meni vähän enemmän keilailun puolelle, kuin puomien ylittämiseksi, kun Dee oli niin jännittynyt ja kankea, eikä vastannut apuihin... heh.

Jumppa sujui jo aika paljon paremmin, vaikka kyllä se hyppy vaan näyttää niin vaivalloiselta nyt. Silti tällainen jumppa teki terää hevosen mielelle ja kropalle tähän väliin ja oli hevonen kuitenkin selkeästi kropastaan enemmän "auki" edeltävän päivän laukkamaaston jäljiltä!

Alla pikkupätkät vikoista sarjoista jumppapäivältä




Lauantain liikutukset menivät taas aivan uuteen uskoon, kun sain tiedon tallilta, että Deen oikea takanen on aivan tukki. Eli turvonnut aika melkoisesti. Huoh - eikun ihmettelemään mikä siinä nyt sitten on. Dee ei kehitä kovinkaan helposti impparia jalkaan, joten mistää pikku kolhusta en uskonut jalan noin reagoivan, siksi tilanne pisti vähän huolestuneeksi.

Päivällä Dee juoksi liinan päässä, se oli super jäykkä ja kankea, eikä olisi halunnut liikkua itse ollenkaan. Vertyi kyllä loppua kohden mukavan rennoksi. Illalla päästin sen vielä laukkaamaan maneesiin vapaana, ja silloin ei ollut enää kankeudesta tietoakaan - liikkui jopa aika kivasti! 

Kun kylmäilin vedellä oikeaa takasta, näin, kuinka se oli täynnä polttiaisen pistoja/puremia. Meillä on ollut ihan kauheasti iltaisin jopa täällä pääkaupunkiseudulla polttiaisia tänä syksynä, ja jostain syystä meidän tallista Dee näyttäisi kuuluvan itikoiden suosikkeihin ja se on jo hyvän aikaa ollut täynnä paukamia enemmän ja vähemmän, etenkin vatsassa ja kyljissä. Jostain syystä polttiaiset olivat edeltävänä yönä herkutelleen Deen toisen takasen kanssa, ja tästä syystä koko jalka reagoinut turpoamalla. Oli aika karsean näköinen kyseinen jalka - siitä löytyy kuvaa instagram -tililtäni heidipatsi, jos kiinnostaa nähdä. Mutta onneksi ei mistään tämän vakavemmasta asiasta ollut sitten kyse. Nyt, kun tallin ikkunat ovat suljettu yöksi, ovat paukamatkin lähteneet nopeasti parantumaan ja jalka on jo täysin normaali.


Sunnuntaina kävin itse selästä Deen kävelemässä maastossa. Ja okei... myönnetään, en malttanut olla lopulta ravaamatta ihan pikku pikku pätkää... jonka jälkeen en ollut malttaa ottaa ihan pientä pätkää hidasta rentoa laukkaa. Huoh, millä saisi itselleni kärsivällisyyttä nyt tämän asian kanssa?! Mutta aika ihanaa se oli taas. Deekin vaikutti letkeältä ja onnelliseltä pärskiessään rentona. Illasta olinkin koiramme ansiosta tosiaan niin kipeä vaihteeksi, että kyllä siinä itku meinasi tulla - lähinnä siis harmituksesta, ei niinkään itse kivusta...

Maanantaina ystäväni Janita ratsasti Deen, josta nämä kaikki kuvatkin ovat. Itse siis nilkutin mukana hitaasti lähinnä kamera kaulassa ratsukon perässä. Janita sai eilen Deetä jo tosi kivasti vetreämmäksi ja ihan lopusta se näytti jopa tosi tosi hyvältä, alkoi pilkahdella sitä Deetä, mitä olimme saaneet kesällä siitä esiin!


Tänään tiistaina piti alkuperäisen suunnitelman mukaan Nipsun ratsastaa Dee, mutta se sitten taas viime aikoina totutun tuurini tapaan peruuntui, eikä Nipsu pystynyt ratsastamaan mitään hevosta. Olin jo perumassa koko treeniaikaa, kunnes tajusin, että Janita meni edeltävänä päivänä Deellä niin kivasti, että mäpäs pakotan sen Nipsun silmien alle Deen kanssa - niin tulee jotain järkeä tähän hevosen liikutukseen! :D

 Janita muunmuassa onkin aika pitkälti hoitanut Deen oheisliikutusta aina silloin, kun itse en sillä mene, joten joutuivat kerrankin yhdessä töihin ja mukavuusalueen ulkopuolelle. Lopulta tuli ihan hyviä pätkiä sieltä ja treeni oli varmasti molemmille hyödyllinen - etenkin ajatellen, että kun kuitenkin aina tarvitsen aika-ajoin apua ratsastelujen kanssa, niin on hyvä olla varaihminen, joka tietää mitä tällä hetkellä tuon hevosen kanssa ihan oikeasti yritetään tavoitella. Olen toki yrittänyt samoja asioita itsekin kertoa, mutta en ole ulosanniltani selkeästi yhtä hyvä (tietenkään), kuin Nipsu, joten Janita saikin jonkinlaisia ahaa -elämyksiä tästä päivästä Dexterin liikutteluun!

Nipsu sanoi minulle treenin päätteeksi, että hevosen liikkuminen on parantunut ja se näkyy selkeästi vaikka nyt olikin "vierasratsatsaja" selässä. Se oli kyllä kiva kuulla, etenkin näiden pitkien jumiviikkojen jälkeen. Välillä olen miettinyt, että olenko menettänyt nyt sen kaiken työn, mitä sen kanssa on tehty sen liikkumisen kehittämiseen, mutta kai se niin on kuin siinä missä pyörän ajamisen opettelussakin - myös hevosella - eli se mikä tallentuu lihasmuistiin edes osittain ei sieltä katoa mihinkään.


Huomenna Deelle on luvassa ohjasajoa, ja torstaina Nipsu ratsastaa Deen vihdoin. Sitä odottelen kyllä paljon taas! Vielä, kun saataisiin aikatauluja sovitettua estekoutsimme Antin kanssa, että Dee pääsisi kunnolla hyppäämään - niin eihän tässä sitten ole hätäpäivää. Deen vuositarkastuksen ajattelin seuraavalle viikolle järjestää, vetoautokin on kohta taas iskussa, niin pääsee kuskaamaan hevostakin.

Mutta sellaisia kuulumisia. Ei varsinaisesti mitään hätkähdyttävää. Omalta osaltani koville ottaa tämä vierestä toisten ratsastelujen katselu. Iltaisin aina vähän jopa suututtaa tilanne ja aamulla sellainen olo, että "onko pakko nousta, jos ei taho". Ärsyttää, kun ei voi oikein tehdä yhtään mitään. Olisi kiva palata jo normaaliin arkeen ja työhön. Mutta pitää nyt vaan malttaa... ja malttaa... ja malttaa... huoh.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Ystäväni hevonen

Meillä oli todella hienot aamukuvaukset eräs elokuinen aamu, kun oli vähän viileää, aurinko nousi ja pellot olivat vielä nousevan usvan peitossa. Haluan näitä kuvia jakaa täällä bloginkin puolella, kun tuntuu, että kuvat onnistuivat todella hyvin omastakin mielestäni. Minulla oli todella karismaattinen pari kuvattavana ja kuvat tulivat mallien ja maisemien ansiosta kuin itsestään - meidän alkeellisesta harrastekamerasta huolimatta.


Näissä kuvissa jotenkin huokuu sellainen rauha ihmisen ja hevosen välillä mielestäni ja se on sellainen tila, mitä toivoisi enemmän ihmisten ylipäätään hakevan itsensä ja hevostensa välillä, joiden kanssa töitä tekee. Itselleni on jotenkin ihan viime vuosina entistä enemmän tullut voimakkaammin tunne, että haluan oppia ymmärtämään hevosia enemmän, joiden kanssa olen tekemisissä, jotta pystyn kouluttamaan ja työstämään niitä järkevämmin eteenpäin. Etenkin nuorten ja varsojen kanssa tätä on helppo lähteä työstämään, koska ne eivät ole olleet välttämättä vielä altistuneita ristiriitaisille käsittelyille, joista ne syvälle iskostuneet ongelmat yleensä johtuvat. Ne käyttäytyvät vielä täysin ennakkoluulottomasti ja "luonnollisesti" ihmisen kanssa ja silloin niistä pääsee oppimaan parhaiten ja niitä on kaikista helpoin lähteä opettamaan.

Vaikka ennen Deetä olin tehnyt jonkin verran nuorten hevosten sisään ratsastuksia ja siitä eteenpäin ratsastuksen aakkosten opettelua, eli kaasu, jarru, kääntäminen, kaikki askellajit läpi ja ensimmäiset hypyt. Silti nyt myöhemmin joutuu toteamaan, että olen kyllä ollut täysin ummikko näissä hommissa, vaikka "teknisesti" asiat monien hevosten jälkeen on tullut tehtyä rutiinilla ihan hyvin. Deen myötä olen oppinut rehellisten virheiden ja onnistumisien kautta ihan alusta asti sitä, miten hevosen kanssa tulisi se suhde luoda ja mihin pitää hevosta kouluttaessa, ratsastaessa ja treenatessa pyrkiä. Hevosen pitää kunnioittaa kyllä ihmistä, mutta se ei saa tuntea oloaan epävarmaksi ja pelokkaaksi ihmisen seurassa. Hevonen on mielestäni hyvin mielyttämisen haluinen eläin, mutta myös rehellinen kertomaan, jos jokin on vinossa - jos niitä vaan osataan kuunnella. Aina sanotaan, että ei hevonen pakotettuna kulje - mutta oman kokemuspohjani ja seuraamieni tapausten pohjalta voi kyllä todeta, että hevonen nöyränä sietää todella paljon väärin kohtelua ja ratsastusta, ennen kuin sille tulee mitta täyteen. Se ei ehkä suorita hyvin ja tyytyväisesti, eikä varmasti käytä puoliakaan luontaisesta kapasiteetistaan, mutta kyllä pakotettunakin hevosen saa suorittamaan - jotenkin. Onkin sitten lopulta ihmisen vastuulla, näyttääkö hevonen tyytyväiseltä ja rennolta tehdessään töitä.


Etenkin varsan ja nuoren hevosen päivittäinen käsittely on isossa osassa. Olen todennut, mielummin käsitellään liian vähän, kuin paljon ja epäjohdonmukaisesti. Ei toivottua käytöstä on paljon vaikeampi opettaa pois, kuin opettaa puhtaalta pöydältä asioita oikein. Ja epäjohdonmukaisuus jättää aina jonkinlaisen jäljen hevoseen ja sen käyttäytymiseen, sekä tapaan reagoida asioita.

Deen kanssa isoimpia virheitä, joita olen tehnyt, on se, että teen liikaa toistoja - senkin jälkeen, kun asiat ovat jo onnistuneet. Pitää osata tajuta, mikä on se hetki, jolloin voidaan tyytyväisenä lopettaa - vaikkei täydellisyyttä hivota asioissa heti alkuun. Pitää osata ymmärtää ja huomata, mikä on jo onnistunut asia sinne päin. Ja ottaa yksi kerrallaan uusia asioita. Liian monta ärsykettä samalla kertaa saa hevosen vain hermostumaan ja siinä tilassa se ei opi mitään hyvää.

Dee on super herkkä hevonen ja se on juuri sen herkkyyden ansiosta ollut - joo haastava ensimmäiseksi alusta asti -projektiksi - opettavaisin hevonen, mitä olisin voinut kohdalleni toivoa. Se on aina kertonut hyvin suoraan ja voimakkaasti, miten se kokee asiat. Varmasti osittain itseni ja toimintani takia siitä on tullut sellainen mikä siitä on tullut, vähän yliherkkis, hermostuva jne. Toisaalta lohduttaudun aina ajatuksella, että sen emä on hyvin saman tyyppinen eli luonne ja temperamentti on osa perittyjä ominaisuuksia, ei pelkkää opittua. Myös pystyn monesti lohduttautumaan, että kaikista virheistä huolimatta se on tänäpäivänä hyvin tyytyväisen ja onnellisen oloinen hevonen. Se tykkää lähteä ihmisen kanssa töihin. Se on itselleni todella tärkeää. Jos hevonen on haluton töihin lähtiessä ja töitä tehdessä, ei anna tarhasta kiinni tai muuta vastaavaa, siinä vaiheessa on aina syytä miettiä - miksi.


Vielä on ihan hirveästi opittavaa, mutta paljon tärkeitä asioita on jo opittu ja pikkuponi Risto on esimerkiksi tuorein esimerkki tähän mennessä onnistuneesta työstä - nuori poni, joka on ennakkoluuloton ihmisten kanssa, lähtee mielellään töihin aina - on iloinen, on luottavainen ja ei pelkää epäonnistumisia. Sen kanssa ei ole tehty mitään ylimääräistä ja ihan jokaikinen treeni on lopetettu aina jonkin uuden asian onnistumiseen - niin, että poni kokee myös onnistuneensa ja saa siitä palkinnon. Sen kanssa olen ensimmäistä kertaa ikinä hevosia tehdessä pysynyt todella maltillisena ja kärsivällisenä. Olen siitä niin kauhean ylpeä! Ja samalla harmittelen, miksi en tehnyt aikanaan ensimmäisten vuosien ratsastuksissa Deetä samalla tyylillä. Nyt näitä virheitä korjaillaan. Mutta olen päättänyt kantaa vastuuni asiasta, ja tehdä Deen kanssa myös jatkossa parhaan osaamiseni mukaan. Tekemällä oppii.

Ja hevosten kanssa se oppiminen jatkuu läpi koko elämän - koskaan et ole täysin valmis.
Olen todennutkin myös sen, että asioita ei voi kokonaan oppia lukemalla ja katselemalla vierestä - asioita pitää päästä itse tekemään, jotta oppii ihan oikeasti. Jotta pystyt tekemään ja kouluttamaan hevosta, täytyy ymmärtää hevosta, sen perustarpeita eläimenä ja sen luontaisia käytösmalleja. Seuraaminen hevosten keskinäistä kommunikointia laumassa esimerkiksi laitumella. Ne ovat aika mustavalkoisia - siihen perustuen myös ihmisten pitäisi käyttäytyä hevosten kanssa. Olla rauhallisen jämäkkä ja reilu. Olla hyvin mustavalkoinen, että hevonen kykenee ymmärtämään mitä halutaan.

Tiedän hyvin sen, että sivusta on helppo neuvoa ja todeta, että asioita kannattaisi tehdä toisella tavalla.  Mutta lopulta se käytännön kokemus erilaisista hevosista on kaikista arvokkain ja opettavaisin, kuin mikään luettu kirja, artikkeli tai tutkimustulos. Tämä kannattaa muistaa myös muita neuvoessa - antaa välillä toisille lupa tehdä, erehtyä ja oppia niistä.


Jos vertaan tätä hetkeä nyt, kun Torsti on 4kk ikäinen maitovarsa, ja mitä tilanne on ollut silloin samoihin aikoihin, kun Dee on ollut tuon ikäinen 7 vuotta sitten - on sävelet aika paljon selvemmät tällä hetkellä itselleni - tietää mitä tekee. Tai jättää tekemättä. Siltikin on opittavaa ja jokainen hevonen opettaa jotain uutta. Siksi niitä on hyvä kuunnella nöyränä senkin jälkeen, kun luulee jotain osaavansa - hevonen on paras opettaja meille.

Sellaisia ajatuksia tähän viikonloppuun. Hyviä ja antoisia hetkiä kaikille hevosten parissa!

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kasvupäivitys

Vaikkei sen kummempaa uutta kerrottavaa "pikku" varsasta olekaan, niin täytyy päivitellä silti tasaiseen tahtiin näitä kuvia. Niitä on hauska katsoa, miten nopeasti varsat ensimmäisen elinvuotensa aikana kasvavatkaan. Eräässä MMT Markku Saastamoisen tekemässä artikkelissa ja tutkimuksessa sanotaankin, että varsa saavuttaa ensimmäisen puolen vuoden elinaikanaan lopullisesta säkäkorkeudestaan keskimäärin 85% - rodusta riippumatta. Ja ensimmäisen elivuotensa aikana jopa 90% lopullisesta säkäkorkeudesta. Yksilöiden välisiä eroja on paljon, ja esimerkiksi heikoimmin kasvavat ja kehittyvät myöhäiskesällä ja syksyllä syntyneet varsat.

En varmasti kovin paljoa huijaa, jos silmämääräisesti ja muihin paikalla oleviin poneihin ja hevosiin vertasin, niin Torsti on tällä hetkellä säkäkorkeudeltaan 135-140cm välimaastossa. Ikää sillä on nyt 3kk ja 3 viikkoa - eli voidaan puhua jo melkein 4kk ikäisestä varsasta. Se vaikuttaa siis aika isolta varsalta. Onneksi hän on hyvin helppo käsitellä ja mukava luonteeltaan, vaikka pilkettä silmäkulmassa sillä selkeästi on kaiken aikaa :)
Eilen siltä vuoltiin kaikki kaviot toistamiseen ja varsa käyttäytyi todella hienosti. Myös lainatakkia kokeiltiin päälle, jotta tiedetään minkä kokoista omaa lähdetään ostamaan. 115cm kokoinen takki lähtee siis ostoslistalle (saa tarjota, jos jollain on myydä ehjä käytetty vuorellinen 115cm kokoinen sadeloimi kirppishintaan! > laita sähköpostia osoitteeseen heidi.patsi@hotmail.com). Ei sanonut muuten tästäkään toimenpiteestä yhtään mitään - muistan, kun Deelle puin ensimmäistä kertaa loimea päälle, niin se kirjaimellisesti juoksi pakoon seiniä pitkin... niin ne on erilaisia, jopa samasta emästä syntyneet.

Alla siis kuva n. 4kk ikäisestä orivarsasta Toscano (i.Tornesch) 22.09.2015

tiistai 22. syyskuuta 2015

Laatuponikisat 2015

En edes tiedä, miten tätä koko päivää lähtisi purkamaan. Tekisi mieli vaan huutaa, että ihanaa! Poni oli ihana! Erika oli ihana! Meidän tiimi on ihana! Kaikki tehty työkin on ollut ihanaa! Tolta kuulosti varmaan puheeni, kun lehteen minua haastateltiin ponista Laatuponikisoissa paikanpäällä. Eihän siinä tilanteessa osaa mitään muuta kuin hehkuttaa maasta taivaaseen tuota mustaa hurmuria, joka kerta toisensa jälkeen sulattaa olemuksellaan jokaisen sydämen :D Enkä kyllä usko, että se hurmaaminen tähän jäi - tuosta ponista kuullaan vielä lisää. Toivon, että pystyn antamaan sille siihen mahdollisimman hyvät eväät, jotta lapset pääsevät sen kanssa valloittamaan joku päivä kilpakentät. Ainakin vuoden 2015 Laatuponien tulos ei jättänyt kovin kylmäksi. Sai vihdoin todeta ihan hyvällä omalla tunnolla, että kyllä sitä on jotain tullut tehtyä oikein. Ja tämä antoi kyllä niin paljon energiaa ja motivaatiota jatkaa eteenpäin uusien haasteiden kanssa!


Aamu lähti suht aikaisin liikkeelle. Lähdettiin seiskan pintaan Erikan kanssa ajelemaan kohti Hämeenlinnaa, Risto omistajineen tulisi omalla kyydillä paikan päälle. Ristolla oli ohjelmassa heti yhdeksältä rakennearvostelu, sen jälkeen vähän odottelua ja klo: 10:30 estekoe ja sitten puolen päivän aikoihin askellajikoe. Oli tosi hyvä, että nämä osakokeet olivat juuri tässä järjestyksessä. Rakenteessa poni näyttää parastaan, kun sillä on vielä ihan tuoretta energiaa. Esteillä poni on vielä sen verran raaka, että siihen se tarvitsee riittävän energina näyttääkseen hyvää hyppyä ja sitten taas se on luonnostaan niin super liikkuja, että vaikka se olisikin jo vähän väsynyt, niin se pystyy näyttämään laatunsa. 

Vaikka Ristolla on kunto kohentunut viime keväästä paljon - tiesin, että se tulee olemaan jo vähän väsynyt koulukokeessa, joten verryttelyt piti pitää oikeasti ihan minimaalisen lyhyinä. Pitkän radan ratsastus noin pienellä ponilla on lopulta aika pitkä homma, ja se vaatii vielä voimaa ja tukea antavaa ratsastusta kuskilta. Siksi olikin tärkeää, että kaikki tehtävä aikataulutettiin suht tarkasti, ei yhtään liikaa kävelyä ja ylimääräistä verkkailua, mitä oli pakko. Ylimääräisen ajan poni sai syödä heinää kopissa.
 Pientä murhettahan tämä tiukka ja nihkeä aikataulutus verryttelyjen suhteen aiheutti sen vuoksi, että selkään oli menossa kuski, joka ei ole koskaan ponin selässä ollut. Siinä täytyy olla aika kylmät hermot pilotilla, kun sanotaan, että sinulla on 5-10 minuuttia aikaa tutustua 4 -vuotiaaseen raakaan poniin ja sitten vaan radalle hyppäämään. Tiesin silti, että Erika jos kuka pystyy onnistumaan ja tekemään hyvän suorituksen Riston kanssa. Risto on toki helppo ja mukava ratsastaa, ja sen ratsastettavuutta on nyt syksyn mittaan saatu kokoajan paremmaksi, ja sen verran mitä olen käynyt Erikan tekemän hevosen selässä - tiesin, että meidän ratsastustyylit eivät ole liian eroavia toisistaan, että poni hämmentyisi uudesta kuskista vieraassakaan ympäristössä. Silti tilanne on aina haastava niin kuskille, mutta ennen kaikkea nuorelle ponille. Tämä mittasi kyllä samalla todella paljon Riston hyvää luonnetta, miten mutkaton ja luottavainen siitä on kasvanut! Kuten sanoinkin, ihan ketä tahansa ei tuonne kyytiin olisi uskaltanut päästää ja myöskään, jos olisi joku toinen nuori kyseessä - ei tällaista temppua olisi pystynyt tekemään. 


Rakenteesta Risto sai viime vuotta paremmat pisteet - tälläkertaa yhteispisteet 7,600. Ristohan ei ole mikään rotunsa malliyksilö liian sporttisen ulkonäkönsä vuoksi. Rotutyypiltään welsh C -ponit ovat luustoltaan paljon vahvempia ja muutenkin kookkaampia. Risto on jäänyt hyvin pienikokoiseksi ja kevyeksi rotunsa edustajaksi. Se nyt ei tietenkään urheilulliselta näkökannalta ole lainkaan huono asia. Jos jalostuksellisesti asiaa haluaa katsoa, Risto voisi olla ihan mahtava yksilö ratsuponijalostukseen, mm. pienien puoliveritammojen sulhoksi...


Rakenteen jälkeen Risto tosiaan pääsi koppiin odottelemaan rauhassa. Estekokeen alkamiseen oli vielä tovi aikaa, joten ehdittiin katsella muita poneja ja alkavaa askellajikoetta. Sunnuntaina Laatuponikisoissa oli siis vuorossa 4- ja 5 -vuotiaat ratsain ja ajaen esitettävät ponit. Poneja on saanut ilmoittaa joko askel- tai estepuolelle, tai sitten molempiin, kuten meidän tapauksessa. Risto on lahjakas molemmilla suunnilla ja sitä on treenattu monipuolisesti, joten se kannatti ilmoittaa molempiin kokeisiin vaikka onhan siinä urakkaa noin nuorelle yhdelle päivälle. Keväällä käytiinkin Savijärvellä kokeilemassa samanmoinen urakka, eli koulu- sekä estestartti kera rakennearvostelun, jolloin pystyttiin vähän näkemään miten se sen hetkisen kuntotason kanssa selviytyy tehtävästä - ja jonka jälkeen oli helpompi lähteä valmistautumaan tähän koitokseen. Vaikea sanoa, kumpi laji tulee olemaan jatkossa sen vahvempi osa-alue, mutta liikkuminenhan sille kyllä on varsin helppoa ollut aina ja tuo sen hyppylahjakkuus on käynyt ilmi nyt vasta myöhemmin, kun sitä on alettu irtohypyttämään sekä ratsain hyppäämään.

Poni otettiin ulos kopista n. 20 minuuttia ennen estekokeen alkamista, 10 minuutissa poni kuntoon ja kävelemään ja sitten 10 minuuttia aikaa verryttelyyn sekä kuskin ja ponin toisiinsa tutustumiseen. Verkassa olin mukana auttamassa tottakai ja neuvomassa, jotta nappulat löytyisivät mahdollisimman nopeasti ratsukon välillä. Riston kanssa saa olla tosi tarkka aina alkuun, ettei se jää yhtään pohkeen taakse, koska sitten se on vaikeaa tuoda esteille. Kun sen saa hyvin pohkeen eteen, lähestymiset sujuu kuin itsestään. Se on vielä vähän hidas reagoimaan eteenpäin, ja on perus orimaisen tahmea, mutta sitä sen jalalle reagoimista on saatu parannettua jo hyvin paljon viime keväästä ja se on jo huomattavasti kevyempi ratsastaa. 
Tänä syksynä olen huomannut, kun poni on saanut voimaa itsensä kantamiseen niin, että se antaa ns. "valheellisen" kuvan siitä herkästi ratsastajalle, että olisi pohkeen edessä, vaikka todellisuus olisi jotain aivan muuta. Poni meinaan kulkee jo niin kivasti itsellään eteenpäin säilyttäen tasapainonsa, että sitten huomaatkin ensimmäisissä lähestymisissä, että reaktiota jalkaan ei olekaan ja se saattaa hyytyä kaarteissa. Niin kävi kaikesta huolimatta nytkin, vaikka ehdin varoitella asiasta. Verkkahyppyjä sai ottaa radalla ennen omaa suoritusta sekä radan ykkösesteelle, että neloselle, jotka molemmat olivat diagonaaleilla sijaitsevia esteitä.
Ensimmäisessä lähestymisessä Risto oli pohkeen takana ja siihen se sitten hyytyikin, ja pysähtyi esteen eteen. Erika pyysi, että huutelen neuvoja tarvittaessa hänelle radallekin, ja tässä vaiheessa kehotinkin käyttämään raippaa pohkeen taakse, mikäli se ei reagoi jalkaan. Tällaisten kanssa ei saa yhtään jäädä pungertamaan sitä liikettä sieltä, tai saat jatkaa pungertamista loppuun asti. Yhden kerran napakka huomautus raipalla laukannostossa jalan taakse ja poni lähti heti ihan toisenlaisella ajatuksella eteenpäin. Sen jälkeen homma lähtikin rullaamaan todella hienosti!

En oikeasti itse muista juurikaan itse suorituksesta yksityiskohtia, enkä ottanut yhtään kuviakaan, vaikka se kamera kaulassa roikkuikin - jännitin niin paljon suoritusta, etten varmaan ikinä hevosen selässä itse jännitä samalla tavalla! Ehkä se on juurikin siinä, että tällaisessa tilanteessa kaikki on omalta osaltani vähän "herran haltuun" enkä voi vaikuttaa enää suorituksen onnistumiseen itse mitenkään. Mutta kaikki meni todella hienosti! Ensiksi ratsukko suoritti hyvin helpon radan pienenä ja sitten alle 130cm säkäisten ponien vaatimusten mukaan 60cm tasolla, eli varsin helppoa Ristolle, mutta tottakai sitä jännitti miten se kulkee vieraan ihmisen alla - sillä ei ole ennen tätä kukaan muu esterataa suorittanut, joten jännäksi meni :D

Erään lukijan toivomana sain Erikalta vielä kirjallista kommenttia, mitä hän miettii suorituksestaan:

"Esteille verkkasin todella lyhyen ajan, mikä tietysti kuulostaa aika hurjalta, koska olin ponin kyydissä ensimmäistä kertaa. Tässä vaiheessa mitään ei kuitenkaan enää voi muuttaa, joten oli vain testattava kaasu ja jarru ja katsottava miten poni muuten pysyy jalkojen välissä. Ponia ei myöskään kärsinyt väsyttää liialla verkalla, koska edessä oli vielä kouluosuuskin. Radalle mennessä kuuntelin Heidin neuvot ja ne olivatkin kullan arvoisia. Riston laukka tuntui selkään etenevältä mutta niin kuin Heidi osasikin sanoa etukäteen, piti sen laukata siitä vieläkin enemmän. Tämä tulikin esille kieltona ekalle verkkaesteelle koska Risto oli hieman pohkeen takana ja jäi vähän ihmettelemään. Risto on orimaiseen tapaan hieman hidas jalalle ja käytinkin seuraavan laukan noston jälkeen raipan ja laukka lähti rullaamaan paremmin. Hyvä päätös oli myös nostaa peppu ylös ja istu alas vasta muutama askel ennen ponnistusta. Verkkahypyt sujuivatkin mun osalta vaan fiilistellessä sen laukan "tuntua". Nuoren kanssa kun vaan on uskallettava laukata esteelle, sen kummemmin tuollaista ponia ei voi lyhentää. Ainut vaihtoehto on siis ratsastaa eteen, jos jotain täytyy tehdä kohti estettä.. Radalla esteet olivat Ristolle oikein hyvän kokoisia, n.50cm. Poni hyppäsi 5 esteen mittaisen radan alust asti varmasti ja hyvällä fiiliksellä. Olin myös tyytyväinen omaan tekemiseen - pääsin sujumaan kaikille esteille ja paikat löytyivät hyvän laukan ansiosta. Hypyt tuntuivat pyöreiltä ja erityisesti molemmilla oksereilla Risto väläytti mielettömän hienoja hyppyjä. Vikalla kierroksella Risto kolautta yhden puomin tokalta pystyltä alas, mutta korjasi kolmannelle okserille niin hyvin, ettei sen tarvinut tulla mitään enää uudestaan. Parannettavaakin jäi. Risto olisi saanut pyrkiä laukassa hieman paremmin kohti tukea ja lähteä jalasta sähäkämmin eteen, mutta muuten olin poniin todella tyytyväinen. Ponilla oli mieletön keskittyminen, vaikka tammoja oli vieressä ja kuski oli aivan vieras."

Olimme tehneet pieniä muutoksia ennen tätä päivää ponin satulointiin. Mietiskelin jo tovin aikaa, miksi ponin hyppy on ollut viime aikoina aavistuksen normaalia huonompaa kaikin puolin. Ei missään nimessä mitenkään super huonoa, mutta kun se oli jo tuossa yhdessä vaiheessa vielä 3 viikkoa sitten ihan käsittämättömän hyvä ja väläytti sellaisia hyppyjä kerta toisensa perään, että tottakai niitä jää sitten kaipaamaan. Tulin siihen tulokseen, että satula on jäänyt ponin selkälihasten kehittymisen myötä leveäksi - kyllä, vaikka luulisi asian olevan juuri päin vastoin, niin selkälihasten malli on vissiinkin niin paljon erilaisempi (ns. soikeampi), että lopulta satula on vähän jopa leveä ja valuu näin aavistuksen lavoille. Asia saatiin korjattua lampaankarvalla hyvin ja nyt satula pysyä omalla paikallaan sekä lavoille jää tilaa, ja sen huomasi hypyissäkin. Risto uskalsi paljon paremmin käyttää selkää hypyissä suorituksen aikana, eikä jättänyt etujalkoja hitaaksi yhtään, mitä se tuossa parisen viikkoa ehti olla. Silti vielä se viimeinen terävyys ehkä vähän jäi, mutta olimme hirmuisen tyytyväisiä suoritukseen - Erika hoiti homman kotiin varsin rutinoituneesti ja tyylikkäästi! En oikeasti uskaltanut toivoa näin hienoa suoritusta ja uskoin, että Risto saisi ihan mukiinmenevät pisteet hypyistään tällä suorituksella.

Noh, ei osattu ihan arvata, että pisteet ylittivät kirkkaasti yli 9 pisteen - tekniikasta ihan huikeat numerot lähennellen 9,5 pistettä (en enää muista tarkkoja pisteitä) ja estekokeen kokonaiskeskiarvo 9,433 ja yleisvaikutelmasta 9,300 pistettä!!! Siinä kyllä leuka loksahti lähes pois paikoiltaan - ihan käsittämättömät pisteet ja sanalliset arviot... vieläkin pistää haukkomaan henkeä. Olen niin tyytyväinen, niin ällistynyt ja niin onnellinen. Tässäkin vaiheessa taas pakko kiittää Erikaa upeasta esittämisestä, poni pääsi näyttämään osaamisensa sinun kanssasi!

Ennen askellajikoetta saimme tiedon, että Risto on 4 -vuotiaissa paras esteponi yhteispistein 8,778 (jossa siis nuo rakennepisteet pudotti jonkin verran keskiarvoa)! Tässä vaiheessa jo omistajienkin kanssa todettiin, että ihan sama mitä loppusuoritusten ja tulosten käy, tämä on jo ylittänyt kaikki odotuksemme!


Askellajiosuuteen verkatessa ehkä vähän arvioitiin liikaa aikaa. Olisi pitänyt ottaa huomioon sateiden jäljiltä ulkokentän raskas pohja, joka vei hyvin nopeasti Riston mehut liikkumisesta. Radalle mennessään se oli jo parhaan teränsä todellakin menettänyt, mutta suoritti kuitenkin todella tasaisen varmasti, teki mm. hienot laukannostot molempiin suuntiin, etenkin oikealle ja laukka muutenkin rullasi kaikesta huolimatta ihan hyvin. Keskiaskellajit olivat vähän laimeat, laukassa paremmat. Käynti oli vähän jännittynyttä, eikä riittävän selän läpi ja jäi tämän takia lyhyeksi. Askellajiosuudessa Risto ei näyttänyt parastaan, mutta kaikki tekijät huomioon ottaen suoritus oli todella hyvä ja Erika auttoi radan läpi parhaan osaamisen mukaan.

Erikakin totesi radan jälkeen, että olisi voinut mennä suoraan radalle ilman sen kummempia hölkkäilyjä, mutta mites tätäkään osasi ajatella - etenkin, kun mietittiin, että kuski saa vielä viimehetken tunnustella loputkin vaihteet poniin ja kokeilla ne keskiaskellajit... jotka jäivät tosiaan sinne verkan puolelle. Mutta me olimme koko tiimi tässä vaiheessa niin onnellisia jo koko päivään, että ei tällaiset pikkuseikat enää haitanneet. Poni suoritti kuitenkin hyvin ja kuuliaisesti väsymyksestään huolimatta! Hyvillä mielin poni odottamaan koppiin estepuolen palkintojenjakoa, joka käytäisiin sitten, kunnes 5 -vuotiaat esteponit saadaan arvosteltua loppuun.

Tässä Erikan kommentit askellajikokeesta ja radan tunnelmista:

Kouluosuutta varten tein verkassa jälleen vaan askellajit läpi sekä muutaman keskiravin ja nostot molempiin suuntiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin hyvin voinut mennä radalla muutaman ravikierroksen jälkeen. Pohja oli kammottavan upottava ja Riston paras tehokkuus jäi verkkaan. Poni kuitenkin yritti radalla parhaansa ja esiintyi tasaisesti ja edukseen. Selkeitä onnistumisia olivat ensimmäinen pituushalkaisija, jossa poni oli todella suora, toinen keskilaukka sekä perusravityöskentely. Laukat nousivat ihan hyvin, mutta etenkin oikeassa laukassa Risto olisi saanut selkeämmin kääntyä ulkojalasta. Keskiaskellajeihin olisin halunnut selkeämmät erot ja käytinkin radalla olevaa raippaa naputtelun voimin avuksi, jotta sain Ristosta enemmän liikettä ulos. Myös käynti olisi saanut olla matkaavoittavampaa, nyt en saanut selkää joustamaan tarpeeksi ja askel jäi lyhyeksi. Poni oli radan lopptervehdykseen tultaessa niin loppu, ettei se meinannut lähteä enää edes kävelemään pysähdyksestä ulos radalta. Noin suuriliikkeinen pieni poni on upea ilmestys, mutta sen liikkuminen on sen verran raskasta noin märällä pohjalla, että yhtään en ihmettele sen väsähtämistä. Upeasti se kuitenkin tsemppasi loppuun asti ja liikkui melko ryhdikkäänä läpi ohjelman.

Alla video askellajisuorituksesta. Tulee ihan kylmät väreet vieläkin, kun katson tuon radan, vaikkei se todellakaan ole parasta Ristoa väsymyksen vuoksi.


Tämän jälkeen alkoikin tulosten sellainen tykitys ettei mitään rajaa. Askellajituomareilta tuli paljon kiitosta hyvin esitetystä ja hyvin tehtäviin valmistellusta ponista. Laukasta he palkitsivat eniten, ravista totesivat, että jäi vähän vaisuksi, mutta siitä näkee sen laadun. Käynti jäi 7 arvosanaan ymmärrettävästi. Lopulta askellajipisteet reilu 8 pistettä keskiarvosanana nostivat Riston myös 4 -vuotiaiden askellajikokeen kärkeen! Ihan älytöntä! Fiilis oli niin upea, on edelleen! Tämän jälkeen saatiin myös aika pian tietää, että Risto on koko kilpailun paras esteponi ja näin voitti tämän vuoden Estechampion 2015 tittelin! Tässä vaiheessa ei enää osannut sanoa mitään, teki mieli itkeä onnesta :') Kaikki viime vuoden työ palkitaan näin ruhtinaallisesti. En voi kylliksi kiittää sitä, että kasvattajaomistajat ovat luottaneet minuun ja antaneet upean poninsa työstettäväkseni, kiitos siitä vielä näin julkisesti teille - tämä on taas yksi hienoimpia kokemuksia tähän mennessä hevosurallani ja motivoi hirveästi jatkamaan!



Näin siis Risto kruunattiin Laatuponikisojen Estechampioniksi vuonna 2015, voittaen suveneeristi kaikki 4- ja 5- vuotiaat ponit yhteiskeskiarvolla 8.778!


Pian tämän jälkeen saimme myös vahvistuksen, että Risto ei ollut askellajikokeessa pelkästään oman ikäluokkansa paras, vaan koko kilpailun paras kouluponi - eli näin ollen myös Askelljicahmpion titteli vuonna 2015 meni Riston nimiin! Tuntuu niin hölmöltä kirjoittaa tätä, ei vaan nyt taas yhtään pysty uskomaan kaikkea todeksi. Me ei todellakaan tultu tänne hakemaan voittoa, vaan haluttiin ponille arvostelut tänä vuonna hyvinkin kokeneilta tuomareina toimivilta henkilöiltä ja toivottiin, että varakuskin kanssa Risto pääsee esittämään edes jotain sen taidoistaan. Aina olemme tienneet, että tämä poni on speciaali. Niin vaan kävi, että vaikkei sitä ihan viimeistä silausta poni näyttänytkään, niin se riitti siihen, että Risto tyhjensi koko palkintopöydän Erikan kanssa! Uskomatonta - huh!

Hoyard's Tyson, eli Risto, palkittiin vuoden 2015 Laatuponikisojen Askellajichampiona yhteispistein 8,044!


Kiitos meidän koko tiimi! Kiitos kasvattajalle Jenita Laitiselle, sekä ponin omistajaperheelle Mikolle, itse viralliselle omistajalle Konstalle, pikkuisille ala-asteikäisillä Lilalle ja Hiipalle, jotka ovat ahkerasti Ristolla maastoilleet. Kiitos ystävälleni Janitalle, joka on auttanut kaikessa, mm. antanut maastoseuraa, ponin pesussa ja muussa puunaamisessa - sekä ponin kampauksen viimeistelyissä. Kiitos Lauralle ja Sofialle ponin oheisliikuttamisesta ja hoidosta treenien ympärillä! Kiitos avopuolisolleni Timolle tietenkin, että jaksaa pyöriä ylipäätään mun heppatreeneissä mukana - satoi tai paistoi, ja ikuistaa hienoja kuvia ja tärkeää videomateriaalia! Ja erityisesti kiitos Erikalle, joka rohkeasti otti vastaan hullun ideani ja haasteen esittää tämä poni ilman, että ennen kisapäivää oli koskaan oriin selässä edes istunut!

Nyt minä parantelen selkäni kuntoon ja sen jälkeen jatketaan yhtä maltillisesti, kuin tähänkin asti hienon Risto -ponin treenejä ja työstämistä sekä aletaan vähän vilkuilemaan ensi vuoden koitoksia, jolloin poni on jo 5 -vuotias! :)