lauantai 28. toukokuuta 2016

Yhteistyöhön Suomen ratsastusurheilun ykköstapahtuman kanssa!


Minun on ilo ja kunnia esitellä tällekin vuodelle blogilleni yhteistyökumppanin, joka ei varmasti kauheasti tarvitse esittelyjä meille Suomalaisen ratsastusurheilun ystäville! Nimittäin tänä vuonna Heidin Nelivedot ovat mukana yhteistyöblogina Helsinki International Porsche Horse Show:n kanssa!

Ja tämähän tarkoittaa myös sitä, että pitkällisen pohdinnan ja useiden itseni kanssa käytyjen "neuvottelujen" tuloksena päätin, että tämä blogi jatkaa elämäänsä edelleen ja minun sekä hevosieni kuulumisia, treenejä ja elämää ylä- ja alamäkineen pääsee jatkossakin lukemaan. Rohkaisuun vaikutti ennen kaikkea oma into kirjoittaa ylipäätään, mutta erityisesti lukuisat ja taas lukuisat ihmiset ja lukijat, jotka kommenteillaan ja sanoillaan ovat piristäneet todella paljon :) Internetin ihmeellinen maailma on vuosi vuodelta raaempaa ja bloggaajat tuntuvat olevan yksiä heistä, jotka ovat helppo kohde sabotaasille ja kuten varmasti moni onkin huomannut, niin viimeisen parin vuoden aikana blogini suosion noustessa myös me olemme saaneet osamme tästä raadollisuudesta. Mutta koen lopulta kaiken elämässä tapahtuvan rypyn ja vaikeuden vain kasvattavan, niin on tämän bloginkin ansiosta tapahtunut ja kuten sanottua: en pysty vaikuttamaan mitä muut tekevät, sanovat ja kirjoittavat minusta, mutta pystyn vaikuttamaan siihen, miten itse reagoin niihin kaikkeen ja mitä itse teen.

Haluan jatkossakin kirjoittaa rehellisesti ja aidosti omien hevosieni arjesta - onhan hevoselämä aikamoista tapahtumien kirjoa iloineen ja suruineen. Aina löytyy lisää opittavaa ja koettavaa, koskaan ei voi olla kaiken oppinut ja valmis. Nöyrä pitää olla, mutta samalla rohkea ja ennakkoluuloton. Hevoset harrastuksena kasvattaa ja opettaa niin paljon, että en oikeasti keksi mitään toista vastaavaa, missä kaiken tämän saman voisi kokea niin voimakkaasti. Siksi tätä harrastankin, siksi tätä jatketaan kaikkien vaikeuksienkin jälkeen ja toivottavasti voin tehdä hevosalalla ammattimaisesti töitä jatkossa, oppia taas lisää ja saada kokemusta.

Hevoset kasvattavat intohimoja, toiveita, rohkeutta ja unelmia. Kiitos blogini seuraajille kaikesta siitä ihanasta palauteryöpystä, jota olen viime kuukausina saanut! 
Kiitos ystävilleni olemassa olosta - tuetaan toinen toisiamme milloin kukakin sitä tarvitsee! 
Ja iso kiitos Helsinki International Porsche Horse Show:lle tästä yhtestyöstä ja kiinnostuksesta blogiani kohtaan - olen todella otettu ja onnellinen :)

Tästä on suunta vain eteenpäin!
12

torstai 26. toukokuuta 2016

Hei hei mitä kuuluu? osa 2

Piia Pantsun valmennukset 27-28.04.2016

Kirjoitustahti ei päätä huimaa edelleenkään, mutta kylläpä nämä kuulumiset tässä pikkuhiljaa aukeaa näinkin. Kirjoitusinto ei ole varsinaisesti lisääntynyt, mutta toisaalta tulee aina välillä sellainen tunne, että olisipas kiva laittaa näitä asioita itselleenkin ylös. Päätinkin, että en ota stressiä vaan kirjoittelen, kun siltä tuntuu. Nyt iski taas kirjoitusinto ja tässä tulee lupaamani seuraava teksti.


Eli pienestä alkusepityksestä sitten siirtyen itse aiheeseen - miten meillä Deen kanssa sujui kisaviikonlopun jälkeen seuraavalla viikolla Piia Pantsun valmennukset Ratsastuskeskus Ainossa?

Valmennukset olivat kaksipäiväiset, ja ensimmäisenä päivänä kerroin Piialle kuulumiset, miten on mennyt sitten viime näkemän ja mitä tapahtui viime kisoissa jne. Aloitimme verryttelyt kavalettilinjalla, jossa oli ensin maapuomi - yksi laukka-askel - kavaletti - kaksi askelta - kavaletti ja samanlainen väli sekä toinen kavaletti. Ensimmäiseen väliin piti tehdä kaksi laukka-askelta, toiseen jo koota hevosta hieman, ja tehdä kolme. Dee oli super hyvän tuntuinen näissä - se ei ole ikinä ollut näin hyvin kuulolla, mitä se tuossa oli ja kuinka kevyenä ja suorana se pysyi läpi tuon tehtävän, vaikka otettiinkin vähän kiinni jne! Piiakin kehui, että Dee on mennyt sileän hommissa taas paljon eteenpäin ja se on oikein positiivinen näky. Tästä jäi kyllä niin hyvä tunne - ja ajattelin, että ehkä Deellä olikin vain viime viikonloppuna alkujännitys, kun hypättiin ensimmäistä kertaa tänä kautena ulkokentällä kisoissa.

Mutta, kun aloitettiin itse hyppääminen, samat ongelmat alkoivat kuin hiipien saapumaan paikalle. Dee alkoi tuntua aavistuksen vastahakoiselta - sitä selkeästi jännitti. Lähestymisissä jouduin tekemään aika paljon, jotta sain sen haluttuun paikkaan, sillä Dee olisi aina juuri ennen estettä tehnyt jotain muutoksia siihen etenemiseen kohti estettä: joko se jäi vähän tyhjäksi edestä ja ns. pakitti kohti estettä ja jäi pohkeen taakse, tai sitten se vain yhtäkkiä lähti juoksemaan alta kohti estettä ja näillä kerroilla aina jouduttiin vähän liian lähelle estettä. Monia ihan hyviä hyppyjä se kuitenkin teki ja etenkin alkutunnista hypyt tuntuivat tosi pyöreiltä ja hevonen varovaiselta. Olin myös tyytyväinen siihen, että suurimmaksi osaksi sain tuotua hevosen ok paikkoihin, vaikka se olikin kaiken työn ja tuskan takana, kun hevonen ehdotti aina kolme-neljä askelta ennen kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoja ja variaatioita. Pari kieltoa sieltä tuli, joissa ei siis ollut mitään varsinaista syytä. Ne olivat vain sellaisia, missä en vain ollut riittävän vahvana kannustamassa sitä ja jäin odottamaan - niinkuin kuuluukin tehdä. Lopuksi tultiin rata, jossa oli paljon pitkiä lähestymisiä ja aika paljon laukattavaa. Jotkut asiat onnistuivat, ja sitten siellä tuli ne pari kieltoa ja muutenkin etenkin nyt näin jälkikäteen sanottuna voi vain todeta, että meno ei vaan tunnu siltä, miltä haluaisin sen tuntuvan. On vaikea itse pysyä itsevarmana ja päättäväisenä, jos hevonen ei ole ihan 100% mukana siinä mitä tehdään. 

Alla video ensimmäisen päivän valmennuksista. Kuvaa on otettu kännykällä, joten parhaiten näkee, kun suosiolla katsoo videon koko näytöltä - näin näkee vähän paremmin.


Linkki videoon


Toisena päivänä hypättiin samaa rataa, johon oli lisätty kolmoissarja, sekä pitkävesi. Aloitimme veteen tutustumalla ja sellainenhan me hypättiin elämämme ensimmäistä kertaa viime kesän lopulla hienosti ensi yrittämällä - mikä olikin vähän ihmeellistä, sillä muuten tuo hevonen on spookaillut enemmän ja vähemmän kaikkea, niin miksi se vesi ei ollutkaan niin paha juttu... Sama homma tälläkin kertaa, Dee ylitti veden heti, joskin vähän oli jännittynyt, mutta meni kuitenkin. Toisella yrittämällä se oli jo taas paljon rennompi ja ehkä vähän innoissaan - se jostain syystä tykkää hypätä tällaisia pituusesteitä, eikä vesi sitä haittaa ollenkaan. Muutaman hypyn jälkeen Piia lisäsi vedelle "etureunan" eli valkoisen pienen reunan veden eteen maalinjaksi, joka oli otettu pois näiden tutustumishyppyjen ajaksi. Tiedän, että Dee ei pidä tällaisista muutoksista yhtään - se olisi varmaan hypännyt jo ensimmäisellä kerralla tuon reunan kanssa ihan alusta asti jos se olisi ollut aina siinä, mutta nyt kun se lisättiin esteeseen myöhemmin, niin se oli heti ihmettelyn aihe, että: "mitä tääl on tapahtunut, ei toi äsken tossa ollut?!?!?"... En kuitenkaan ollut ajatellut, että siihen ihan kokonaan pysähtyisimme, mutta Dee oli toista mieltä ja siinä tuli sitten pitkästä aikaa erkaantuminen satulasta - viimeksi näin tapahtuikin silloin, kun mursin selkäni viime syksyn alussa. Ja vielä aika samantyyppisessä alastulossa. Tällä kertaa kuitenkin selvittiin haavereilta, ja eikun takaisin ihmeissään olevan pikkuhepan kyytiin ja uusi lähestyminen. Siitä mentiinkin sitten yli ja homma jatkui ihan normaalisti sen jälkeen ilman ylimääräisiä ongelmia.

Veden jälkeen lähdettiin hakemaan takaisin kontrollia kavaleteilla ympyrällä, ja Dee oli tässä ihan super hyvä! Jälleen kerran se oli täysin kuulolla molemman ohjan ja pohkeen välissä. Lisättiin sitten askelta väliin tai jätettiin niitä pois, niin kaikki vaan onnistuivat. Ja hevonen pysyi läpi tehtävän suhtellisen rentona. Piia oli tosi tyytyväinen tähän. Mutta ongelmat alkoivat, kun aloitimme yksittäisten hyppyjen ottamisen. Dee pysähtyi ihan normaalille pystylle - taas ilman mitään järkevää selitystä. En vain tiedä, miten voisin ratsastaa tuon tilanteen paremmin. Kun tunnen, että hevonen on vastahakoinen ja se ei ole menossa, niin se ei vaan tunnu oikealta ratkaisulta paineistaa sitä yli siitä. Toisella yrittämällä mentiin yli ja jälleen pitkän aikaa jatkettiin tehtäviä, ilman kieltoja. Mutta kun aloitimme kolmoissarjan läpihyppäämistä, Dee jähmettyi jälleen. Sen näkeekin tosi hyvin seuraavalta videolta, sillä kuvaaja sattui olemaan juuri sarjan kohdalla. Sain sen ensimmäisellä kerralla a -osasta yli, mutta b -osalle se vain hyytyi. Sain neuvoksi käyttää seuraavassa lähestymisessä kolme askelta ennen raipan kerran pohkeen taakse ja tämä toimi, Dee jatkoi läpi sarjan ja ei se sille sitten enää myöhemminkään stoppaillut. Homma vaan ei tuntunut kovin hyvältä. 

Lopputunnista tulimme koko radan kahteen kertaan ja hyppy hypyltä homma vaan meni jotenkin hankalemmaksi. Kieltoja ei enää toisella kierroksella tullut, mutta lähestymiset... ne oli jo ihan täyttä taistelua, että mihin paikkaan tullaan! Piia oli tyytyväinen meidän toiseen rataan, jossa ehkä parhaat palat tulivatkin radan kahdelle viimeiselle esteellä - pitkälle vedelle ja siitä lähestyminen pystylle. Itse en vain voinut hurrata innosta. 

Alla video toisen päivän valmennuksista


Tuntui niin oudolta, että hevonen on ihan älyttömän hyvän tuntuinen kavaleteilla ja sileäntyöskentelyssä, se kulkee kuin ajatus. Mutta hyppy hypyltä homma käy vaan taas nihkeämmäksi ja hevonen vain ei halua pysyä avuilla, vaan karkaa suuntaan jos toiseen. Vielä tuolloin valmennuksen jälkeen soimasin itseäni, kuten yleensäkin: "olen vaan niin pa**a ratsastamaan, että siksi tämä on nykyään tällaista."  Myöhemmin olen lopettanut itseni sättimisen ja ottanut silmät ja aivot paremmin käyttöön.

Ilmottauduin ensin toukokuun alussa käytävään Tuusula Derbyyn. Maksoin lähdöt. Ja mietin, mietin ja vielä kerran mietin pääni puhki meidän tilannetta. Juoksutin hevosta maasta, kovalla ja pehmeällä, yritin katsoa sen liikettä. Arvoin, johtuuko pitkään jatkuneet ongelmat minusta vai hevosesta. Kävin läpi sen koko kropan hieromalla. Janita tuli myös hieromaan sekä antamaan laseria - minnekäs muuallekaan kuin siihen tutuksi tulleeseen aina enemmän ja vähemmän jumissa olevaan selkään. Kyselin ihmisten mielipiteitä, mitä mieltä he ovat Deen liikkumisesta - sillä itse ehkä jo vähän harhaluuloisena näin siinä jotain "vikaa", mutta en osannut kohdistaa sitä minnekään. Sain värikkäitä vastauksia paljon, joka ihmisellä oli oma näkemyksensä - pääasiassa, kuitenkin 95% vastanneista oli sitä mieltä, että ei siinä mitään ole. Sileällä ratsastaessa Dee tuntui taivaallisen hyvältä ja rennolta. Pystyin tekemään mitä vain ja hevonen pysyi rentona... paitsi väistöjä. Väistöjä, jotka ovat olleet iät ja ajat enemmän ja vähemmän vaikeita Deelle. Välillä ne onnistuu paremmin, pääasiassa ne ovat se liike, missä saan tässä tapauksessa rennonkin hevosen jännittymään viimeistään. Kolme päivää ennen kisoja peruutin tulevan päivän Marikan hyppytreenit, joissa oli tarkoitus viimeistellä viikonlopun kisoihin ja peruutin Tuusula Derby -lähdöt. Peruutusten perään soitin Vermoon ajan hevosen ontumatutkimuksiin ja selän kuvauksiin. Sieltä löytyikin syy kaikelle ja nyt on mieli helpottunut ja todella toiveikas, että saadaan meno ja hyppy maistumaan isommillakin esteillä.

Klinikkareissusta kuitenkin lisää tämän kuulumistekstisarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa ja sen jälkeen jokainen onkin jo varmasti aika hyvin kärryillä, mitä tässä viimeisen kuukauden hiljaiselon aikana on oikeastaan tapahtunut ja millä fiiliksillä mennään. :) 
11

lauantai 14. toukokuuta 2016

Hei hei, mitä kuuluu? osa 1

Ainon 3-tason kilpailut huhtikuussa

Tunnen tänä keväänä elämäni suurinta "burn out":tia kirjoittaa tänne blogiin - voin sen myöntää ihan suoraan. Jotenkin se kirjoittaminen on jo pidemmän aikaan tuntunut ajoittain vastenmieliseltä. Koska olen aina kirjoittanut etenkin minun ja Deen asioista hyvin rehellisesti ja siloittelematta mitään, kertonut koko hevosen historian kaiken kansan luettavaksi aina onnistumisista epäonnistumisiin - saa sen myötä myös todella paljon toki samanhenkisiä lukijoita ympärille, mutta myös todella epäreilua kommentointia ja arvostelua henkilöiltä, jotka tuntuvat osaavan ja tietävän asiat aina vähän paremmin, kuin asianosainen itse. Meidän elämä tuskin poikkeaa kovin paljon muista hevosenomistajista, sillä jokainen tietää, että huoleton on hevoseton. Koko ratsastus ja hevosen sekä itsensä kehittäminen on jatkuvaa ongelmanratkaisua, johon itselläni löytyy loputon mielenkiinto - en lannistu epäonnistumisista, löydän niistä innon ratkaista haasteen ja arvoituksen, löytää ratkaisu kokeilemalla eri vaihtoehtoja. Joskus tehdään oikeita ratkaisuja, monesti kuitenkin kantapään kautta.

Ja tästä päästäänkin aasinsiltana aiheeseen, mitä tapahtui Ainon kisoissa ja sen jälkeen. Meillä oli startit kahtena päivänä - ensimmäisenä päivänä 105cm ja toisena 110cm. Nämä olivat ensimmäiset ulkokisamme, mutta en jotenkaan ajatellut, että tämä loisi mitenkään liikaa jännitystä, koska olen ratsastanut Deetä kyllä koko kevään paljon ulkona ja edeltävänä sunnuntaina otin muutaman hypynkin ulkokentällä ensimmäistä kertaa ja kaikki sujui tosi hyvin. Ensimmäisenä päivänä verkassa valmistautuessamme 105 cm luokkaan olin hyvin luottavaisin mielin - Dee on tuntunut niin pitkään kivalta ratsastaa ja vaikka se nyt verkassa vetikin ihan älyttömästi kierroksia ja kuumaa ajoittain, en ajatellut sen olevan mitään ihmeellistä. Jatkoin verkan suorittamista tuttuun totuttuun tapaan loppuun asti, Dee hyppäsi varman oloisesti kaiken kuumuudestaan huolimatta.
Radalle pääsi valmistautumaan kaksi ratsukkoa edeltävän ratsukon suorittaessa. Meidän kohdalla kentällä odotellessamme näiden kahden meitä edeltävän ratsukon matka päättyi molemmilla siihen, että he lensivät hevosen selästä ja näitä vapaana olevia hevosia sitten hetki metsästeltiin. Dee jännittyi tästä ihan älyttömästi - tunsin, kuinka sen sydän pamppaili. Yritin rauhoitella sitä ja jutella sille, ja se tuntui hiukan rauhoittuvan.

Saimme lähtöluvan ja ajattelin, että lähden edelleen ratsastamaan ihan rennosti, rauhallisesti ja huolellisesti, vaikka samaa itsevarmuutta en kyllä nyt tuntenut hevosessa, kuin mitä aikaisemmin tänä vuonna kisoissa olen tuntenut. En kuitenkaan halunnut lähteä luomaan omalla ratsastuksellani nyt lisää painetta tai varmistelemaan liikaa, kun juuri siitä olen päässyt vähän irti - halusin antaa meille mahdollisuuden nollata kierrokset ja lähteä tekemään siistiä huolellista suoritusta rauhassa.

Rata lähti ihan sujuvasti. Ykkösenä oli pieni kutsuva pysty, josta saimmekin oikein kivan ratarytmin päälle ja jatkoimme siitä suoraan kakkosena olevalle okserille. Okseria lähestyessä Dee jännittyi hiukan, mutta ratsastin vain rauhassa loppuun asti luottaen hevoseen. Kakkosesta yli ihan nätisti. Kolmosena olevalle okserille Dee lähti jo hetken ihan kivasti imemään, olisin saanut tässä pitää vähän vahvemman tuen edestä, jotta olisimme päässeet vähän kauemmaksi esteestä, mutta hyvä hyppy näinkin ja matka jatkui. Kaarteen jälkeen nelosena olevalle pystylle tunsin hevosen taas jännittyvän, mutta siitäkin ihan ok paikasta, joskin hieman läheltä yli ja kaartaen oikealle kohti pysty-pysty -sarjaa. Sarjalle pääsimme hyvin sisään ja sain vain rentoutua siellä välissä. Sarjalta oli eka suhteutettu linja okserille, joka oli sijoitettu vähän vinolla linjalla kohti areenan päädyn katsomoa. Siihen oli monilla tullut stoppi, mutta jotenkin en halunnut ajatella, että tämä olisi sen enempää paikka jossa Dee empisi, kuin radan mikään muukaan osa. Olimme tulossa hyvään paikkaan, jäin ehkä vähän liiankin paikalleen odottamaan vain ponnistusta - jota ei sitten tullut. Dee otti seis mustalle okserille aivan viime tingassa. Nostin laukan ja otin uuden lähestymisen ja nyt selkeästi ensimmäisen kerran paineistaen yli - ja Dee hyppäsi, vaikkakin se tuntui todella vastahakoiselta nyt. Tämän paineistamisen ja okserin jälkeen Dee pääsi vähän pitkäksi ja alkoi vähän juoksemaan alta. En kuitenkaan ottanut hevosta kiinni, ajattelin että annan sen laukata nyt vähän enemmän, jos se toisi sille vähän lisää rohkeutta jatkamaan rataa. No ei antanut - oli ehkä huono idea antaa liikaa tilaa, koska pakka levähti ihan käsiin ja toinen kielto radan toiselle sarjalle a-osalle. Toisen kiellon jälkeen nostin heti uuden laukan ja otin vielä lähestymisen jo hypätylle kakkosena olevalle okserille - en halua, että Dee pääsee enää ikinä radalta pois kiellon jälkeen.

Alla video 105cm radasta




Harmitti ihan suunnattomasti radan jälkeen! Jotenkin se pettymys, kun juuri olimme saaneet hyvän fiiliksen päälle hyppäämisen suhteen ja ennen kaikkea itse olin rauhoittunut ja rentoutunut sinne selkään ratsastamaan huolellisesti ilman ylimääräistä säätämistä, niin sitten käy näin. Katsoimme vielä valmentajani kanssa radan läpi kisapaikalla ja hänkin sanoi, että ratsastin hyvin ja viisaasti, ehkä vähän jätin yksin kuitenkin hevosen siinä okserille lähestyttäessä - siinä olisin saanut ratsastaa vähän vahvemmin jalalla. Mutta paikat oli ok, rytmi hyvä. Seuraavan päivän 110cm strategia oli sitten se, että lähden ratsastamaan aika paljon vahvemmin. Otan selkeämmin hevosen joka hypyn jälkeen takajaloilleen, ettei se pääse valumaan pitkäksi ja ratsastan tasapainoituksen jälkeen uudelleen lähestymisen. Sen lisäksi vaihdetaan turpahihnaa, enkkuturpiksella se taas jostain syystä painaa kädelle ihan luvattoman paljon ja tulee raskaaksi - tähän löytyikin syy lopulta seuraavalla viikolla, kun Juti kävi raspaamassa... onneksi siis vaihdettiin remottiturpahihnaan, joka antaa paljon enemmän tilaa poskille.

Seuraavaan päivään lähdin todella päättäväisin ajatuksin. Ei oikeastaan edes jännittänyt, olin niin päättänyt, että tänään tehdään asiat loppuun asti. Radan kävelyssä tuli hetkellinen ajatus, että "huh, kuinka pitkä rata tulossa" ja vielä radan viimeisenä esteenä oli hankalan kaarteen jälkeen okseri, jossa vesimatto alla. Luokan arvostelu oli A.2.0 eli aikaluokka.
Verryttelyssä Dee oli tuona toisena päivänä huomattavan paljon rennompi ja tasaisempi. Kuitenkin se yleisfiilis oli vähän sellainen ei niin innostunut... Verkassa hypyt kuitenkin sujuivat ihan kivasti. Sitten vain radalle odottamaan omaa vuoroa.

Nyt lähdettiin liikkeelle selkeästi napakammalla otteella. Kun saimme lähtömerkin, ratsastin heti laukkaa vähän eteen ja otin sitten kiinni ja lähdimme lähestymään radan ykkösesteenä olevaa okseria. Deen laukka tuntui nyt aika hyvältä ja pääsimme hyvin ykköselle. Ykkösen hypyn jälkeen tunsin taas hevosen jännittyvän todella paljon, otin suunnitelmien mukaan hevosta takaisin, vaikka se olisi halunnut lähteä juoksemaan alta. Kakkoselle olevalle okserille oli ykköseltä kaareva pitkä linja ja tälle kakkoselle Dee jo ihan selkeästi empi. Maiskutin ja rohkaisin sitä, ja se lähti hyppyyn kuitenkin. Tämän jälkeen kaarteessa tilanteen rauhoitus ja ensimmäinen suhteutettu linja 22m pystyltä okserille. Olin päättänyt, että me otamme tähän väliin sen viisi askelta, eikä lähdetä lentämään neljällä - mikä olisi tälle hevoselle paljon helpompaa kyllä. Tässä tunsin hyvin, kuinka Dee taas viime aikojen tapaan lähti valumaan pystyllä hypyssä oikealle ja jouduin todella paljon korjaamaan meidän kurssia takaisin suoraksi seuraavaa okseria. Oikeastaan tämä valuminen helpotti sitä, että saatiin mahtumaan se viisi, eikä hevonen lähtenyt kiitämään - silti siinä välissä oli kyllä ihan kädet täynnä tekemistä, mitenkään sujuvalta ja helpolta se ei tuntunut. Okserille tuli kuitenkin ihan hyvän tuntuinen hyppy!
Okserilta oli aika vähän aikaa saada loivan kaarteen jälkeen hevonen valmiiksi pysty-pysty -sarjalle, joka oli lähes täysin samassa paikassa, kuin edeltävän päivän okseri, johon meille tuli ensimmäinen kielto. Hevonen lähti okserin jälkeen taas vähän alta, en saanut ihan valmiiksi sitä ja kun näin etäisyyden, jossa oli kaksi ratkaisua: eteen tai taakse. Ja koska hevonen ei tullut pidätteestä takaisin, ratkaisin tilanteen ratsastamalla vähän sujuen eteenpäin, jotta päästää sarjalle perille asti. Siihen tuli kielto sitten kuitenkin. Voi hemmetti, että syletti! Eihän tää voi olla meillä taas tällaista!
Eikun uusi lähestyminen ja olin kyllä nyt niin apinan raivolle menossa, että Deelle ei jäänyt paljoa vaihtoehtoja. Se hyppäsi sarjan, tosin hyvin jännittyneenä. Sarjan jälkeen taputin sitä nopeasti ulkokädellä ja kehuin ääneen: "hyvä poika, just näin!" Dee on hevonen, joka pitää kehuista ihan hirveästi ja se kuuntelee ratsastajan ääntä todella tarkkaan aina. Nyt tämä kehu tuli niin oikeaan aikaan - tunsin, kuinka Dee vähän sai innostust nousemaan ja seuraavalle okserille epäröinnit olivat tipotiessään, en suorastaan meinannut saada pidäteltyä sitä, kun se oli yhtäkkiä niin menossa! Aivan totaalinen käännös alkuradan nihkeyden jälkeen!  Okserin jälkeen jouduin ottamaan aika pitkän tien seuraavalle esteelle, sillä molemmissa lyhyemmissä teissä oli odottavat ratsukot tiellä, joten en olisi mahtunut niistä kaartamaan. Mietin mielessäni, että meidän osalta se on nyt tässä vaiheessa ihan sama. Yritin saada hevosta vähän taas paremmin ohjan ja pohkeen väliin pidemmän tien ansiosta. Seuravana oli vuorossa okserilta pystylle suhteutettu neljän askeleen normaali väli. Tulimme okserille vähän lähelle, koska en saanut hevosta taas takaisin ja se pääsi vähän juoksemaan esteelle. Siitä pystylle kävi vähän sama homma, hevonen oli päässyt todella pitkäksi yhtäkkiä, enkä saanut sitä takaisin takajalkojen päälle. Sama meno seuraavalle sarjalle, jolle tulimme sisään aika lentäen - noh, pääasia, että Dee oli nyt noin menossa yhtäkkiä!
Sarjalta oli pitkä lähestyminen yksittäiselle pystylle, ja sama ongelma, hevonen ei edeltävän hypyn jälkeen tule takaisin. Kuitenkin puhtaasti tästäkin, ja enää oli jäljellä pitkästä radasta kaksi viimeistä estettä: musta pysty ja siitä hankala kaarre vesimatto-okserille. Pystylle Dee oli vielä imemässä ihan kunnolla ja hyppy lähti vähän kaukaa. Jäljellä olevalle vesimatto-okserille olin päättänyt, että siitä mennään ja maaliin päästään, jos se minusta on kiinni. Hetken tuntui siltä, että Dee olisi ihan kympillä nyt menossa, mutta ihan muutama askel ennen okseria se alkoi valumaan ulos oikealle, ja oli ihan kylmästi sivuuttamassa viimeisen esteen. Kerrankin olin nopea selässä ja reagoin samantein tähän, ja vielä äänellä kannustin Deetä rohkaistumaan. Ja se rohkaistuikin ja pääsimme, kuin pääsimmekin maaliin - 6 virhepisteellä, joista kaksi ylitetystä enimmäisajasta. Todellinen erävoitto! Olin tyytyväinen itseeni ja päättäväisyyteeni, pistin oikeasti tällä radalla itsestäni kaiken peliin ja Dee tsemppaantui tästä ihan silmin nähden! Ei se kaunista ja siistiä ollut, mutta sain asiat yhtä kielto lukuunottamatta tehtyä loppuun asti, niinkuin olin aamulla herätessäni jo edeltävästä päivästä sisuuntuneena päättänyt!

Alla video 110cm radasta




Vaikka en todellakaan ollut tyytyväinen viikonloppuun kokonaisuudessaan tulosten osalta, oli tämä itselleni tärkeä viikonloppu henkisesti kaiken oman epäröinnin täyteisten kuukausien (tai pikemminkin enemmän ja vähemmän vuoden) jälkeen. Tein päätöksen, toteutin ratkaisut ja pysyin päättäväisenä. Tämä kasvatti itseäni ratsastajana niin paljon ja jotenkin oli helpottavaa ajatella, että meillä oli heti seuraavalla viikolla luvassa samalla kentällä Piia Pantsun kaksipäiväiset valmennukset, jossa pääsemme ratkomaan lisää asioita ja hyppäämään kunnolla ulkona.

Ja koska tästä kuulumispostauksesta olisi tullut kilometrin pituinen, jos olisin kaiken yhteen pötköön kirjoittanut, niin päätin jakaa asiat aihepiireittäin kolmeen osaan - seuraavassa osassa käydään läpi, miten meni siellä Pantsun valmennuksissa! 
18

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017

INSTAGRAM @HEIDIPATSI