keskiviikko 2. elokuuta 2017

Inspiroiva viikonloppu Hollannissa



Olipas meillä mielettömän hieno pidennetty viikonloppu Hollannissa viime viikolla! Vaikka säät eivät ihan nyt tällä kertaa suosineet, sillä sadekuuroja tuli vähän väliä, niin siitä huolimatta lämpöä ja nähtävää riitti. Hevosiahan sinne taas ensisijaisesti lähdettiin katsomaan, mutta tuli myös syötyä super hyvin ja varattiin myös yksi yö Amsterdamista hotelliin, jotta aikaisemmista reissuista poiketen päästiin tutustumaan tuohon kaupunkiin vähän paremmin. Itse olen käynyt Amsterdamissa kerran aikaisemminkin päiväreissulla, mutta matkaseuralaiset eivät olleet ikinä.

Amsterdamista sen verran, että se on varsin erikoinen, tai sanotaanko erilainen kaupunki, moneen muuhun Euroopan kaupaunkiin verrattuna. Persoonalliseksi sitä ei tee pelkästään se, että siellä on paljon kanaaleja tuhansine siltoineen talojen väleissä ja se, että kaupunki on hollantilaiseen tapaan ihan täynnä polkupyöriä ja näin olleen myös pyöriälijöitä, vaan myöskin se, että kaupunki on merenpinnan alapuolella ja talot ovat rakennettu osa puisten paalujen päälle, josta johtuen talot ovat vähän vinksallaan millon mihinkin suuntaan. Muunmuassa meidän hotelli, jossa yövyimme aivan ylimässä kerroksessa oli kallellaan katujen suuntaan ja huone vietti kivasti kohti ikkuinoita kadulle päin, hehheh... Suomessa moiset talot olisivat purkutuomiossa olleet ajat sitten. Vähän joka suuntaan kallellaan olevia taloja kutsutaankin "tanssiviksi taloiksi". Sen lisäksi etenkin vanhassa kaupunginosassa talot ovat hyvin kapeita kaupungin historian vuoksi, sillä talon asukkaita verotettiin sen mukaan, kuinka leveä asuintalo on - kapein talo, jonka Amsterdamista voi löytää ja jonka mekin myös näimme, oli vain noin metrin levyinen :D
Myös muutoin Amsterdam on vähän hassu ja erikoinen paikka. Joka viikko mm. autoja tippuu/valuu kanaaleihin, kanavien varrella on kelluvia veneasuntoja, löytyy kellotorneja, joissa viisarit rientävät miten sattuu eivätkä ne pysy ajassa, katukuvaa värittää coffeshopit, joissa myydään ja kulutetaan laillisesti kannabista, puhumattakaan Punaisten lyhtyjen aluetta, jossa on bordelleja ja "näyteikkunoita", joissa naiset myyvät itseään...
Kaikekseltaan mielikuva Amsterdamista jäi, että se on värikäs, monikulttuurinen, rento ja kaunis suuri kaupunki, joka kauniine rakennuksineen antaa kuitenkin hurmaavan pikkukapunkimaisen fiiliksen. Kuvia meidän reissusta, myös damista voit nähdä enemmän Instagram -tililtäni heidipatsi.


Yksivuotiaita oreja laitumella 

Kaksivuotiaat oriit, etualalla Torsti :) <3

Matkan tarkoitus oli tietenkin nähdä minun ja ystäväni varsat. Viime kerrasta onkin jo aikaa 8kk ja voi herran jestas minkä kokoisen 2 -vuotiaan oripojan löysinkään! Torsti on kasvanut kokoa aika paljon ja täytyy sanoa, että omaan silmääni se on kaksivuotiaaksi keskikokoa isompi ja ainakin odotettua isompi. Kaiken kaikkiaan Torsti näytti, ei pelkästään hyvin syöneeltä, vaan oikeasti todella hyvältä - se on kasvanut ja kehittynyt todella hyvin! Jos veljensä oli tähän aikaa elämästä edelleen kaunis, niin tästä nuoremmasta voi sanoa, että se on komea!

Varsat elelevät siis tottakai ikäryhmittäin, ja yhdessä laumassa on noin 30 varsaa. Laitumet ovat pinta-alaltaan älyttömän isoja ja näin kesän myöhemmälläkin puoliskolla syötävää riittää edelleen enemmän kuin tarpeeksi. Olen edelleen todella tyytyväinen siihen, että Torsti on saanut kasvaa täällä varsavuotensa - varsan lähettäminen kasvamaan vähän etelämmäksi leudompiin ja pitkäkesäisempiin olosuhteisiin oli äärettömän hyvä päätös.


Torstin seuraavia suunnitelmia saatiin jo myös vähän paremmin lyötyä lukkoon, ja päätimme, ettemme lähde valmistelemaan sitä oritestiin. Sen verran, mitä tässä jälleen vuosien varrella on tullut "opiskeltua" hevosten sukuja lisää ja erityisesti on pistänyt silmään se, kuinka kovia emälinjoja on jalostukseen käytettävien hevosien takana. Onkin jo jonkin aikaan mietityttänyt, ettei ehkä Torstin emän Iitan suku ja erityisesti emälinja riitä. Hevonen ei suorita papereilla, ja urheiluhevosen määritelmä on aina ihan eri asia, kuin hevosen, jonka odotetaan jalostavan populaatioon jotain itsestään. Tapasimme tutun oriinlaittajan kanssa jälleen kerran, kävimme katsomassa yhdessä oripoikaa ja keskustelimme mm. näistä paperiasioista lisää, ja sain vahvistuksen epäillyksilleni - Torstin pitäisi hypätä ihan fantastisesti, jotta sillä olisi mahdollisuudet päästä marraskuussa ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon tammi-helmikuussa järjestettävälle toiselle kierrokselle Den Boschissa. Ja näin ollen tässä hetkessä voisi olla ajan (ja rahan) hukkaa alkaa kovin valmistelemaan varsaa kovassa treenissä. Kukaanhan ei voi tässä vaiheessa sanoa, miten hevonen suorittaa ja millaisia lahjoja sillä on, mutta emän puolelta suvullisesti se ei ole riittävän kiinnostava - ehkä vielä Suomessa, mutta ei Hollannissa, jossa taso on niin kova. Vaatimukset ovat tiukat, ja jalostukseen käytettävissä hevosissa, niin tammoissa kuin oreissakin pitää olla ne kaikki: suku eli geeniperimä, terveys, rakenne, suorittaminen ja luonne sekä temperamentti.

Torsti sai kuitenkin erityisesti kiitosta yleisestä habituksestaan, se näytti kokeneenkin hevosihmisen silmään todella hyvältä ja asenne, millä se lähti heti ihmisiä vastaan toisesta päästä laidunta antoi vain positiivisen kuvan siitä hevosena.

Olikin ihan super mielenkiintoista jutella ihmisen kanssa, joka oikeasti tietää asioista niin paljon, kun on tehnyt tätä työkseen koko elämän ajan ja ylipäätään hevoskulttuuri ja osaaminen on kaikekseltaan aivan toisissa fääreissä verrattuna meidän kotimaahamme. Saatiin kuulla paljon siitä, millaisia tammoja jalostukseen haetaan ja halutaan, millaisista tammoista voidaan odottaa jalostuksellisesti jatkajaa - millaisia ovat tällaisen tamman emälinja ja sen tuotokset. Kierrettiin koko talli hevosineen läpi, nähtiin treenattavien hevosien lisäksi hyviä tammoja, ja heidän kaksi nuorta jalostukseen hyväksyttyä oria, joista molemmat ovat heidän omasta kantatammastaan. Tamma on vasta 8 -vuotias ja on tänä vuonna suorittanut 150cm tasolla Hollannissa ja sen emälinjasta on tosiaan lukuisia 145-160cm tasolla suorittaneita hevosia, sekä jalostusoriita. Tästä emätammasta itsestäänkin odotetaan ja toivotaan suorittajaa kansainvälisille isoille radoille.

Meille näytettiin myös kaikki tämän kesäiset varsat, ja se vasta mielenkiintoista olikin, sillä monen eurooppalaisen kasvattajan tapaan, myös he ovat käyttäneet pari viimeistä vuotta alkionsiirtoa siemennyksissä. Eli yhdellekin tammalle oli tänä vuonna syntynyt kaksi varsaa, ori- ja tammavarsa, eri isäoreista - toinen varsoista vain on siirretty aikanaan alkiona kasvamaan toiseen vieraaseen tammaan ja tämä vieras tamma on sitten kantanut, varsonut ja tällä hetkellä imettää tämän varsan kuin omansa, vaikka se ei geneettisesti olekaan kyseisen tamman oma varsa. Onhan näitä alkionsiirtoja tehty jo pari Suomessakin hevosten osalta, mm. matkassa mukana olleen ystäväni varsan emä on tällainen alkionsiirtovarsa, mutta se, miten yleistä tämä nykyään on suurissa kasvatusmaissa, on aika jännää. Alkionsiirrot mahdollistavat mm. emätammojen urheilu-uran varsottamisen ohella sen lisäksi, että itse jalostus menee tätä myötä taas hurjempaa vauhtia eteenpäin. Kuulemma nykyään on paljon kysyntää ns. "heikompisukuisilla" tammoilla ihan vain sen vuoksi, että niitä halutaan näihin toisen paremman tamman varsan kanto- ja varsomistehtäviin.



Oli myös mielenkiintoista kuulla, miten he yleensä toimivat nuorien hyvien tammojen kanssa. Ne yleensä näytetään tammatesteissä 3 -vuotiaana, laitetaan satulaan ja siemennetään. Nuori tamma ennen omaa urheilu-uraansa tekee sen yhden tai kaksi varsaa. Jos sen varsat osoittautuvat myöhemmin hyviksi, tamma palaa mahdollisesti varsan tekopuuhiin myöhemmin vanhemmalla iällä eli sitä on järkevää käyttää lisää jalostuksessa.

Moni asia, josta meille mielellän kerrottiin oli sitä vanhaa itsestään selvyyttä, mutta moni myös ihan uuttakin tietoa ja aina kiinnostavaa kuulla eri hevosalan ammattilaisten näkökulmia. Ylipäätään paljon informaatiota ja samalla herätti paljon uusia ajatuksia itsessäni. Meille monelle suomalaiselle hevosihmiselle tällainen turistimatkailu suuriin hevosmaihin tekisi hirveän hyvää, jotta saataisiin omaa hevosmateriaalia ja osaamistamme myös kotimaassamme kehittymään nykyisestään laajemmalle. Tai sitten vaihtoehtoisesti olisi hirmuisen mielenkiintoista saada muista isoista hevoskasvatusmaista ammattilaisia luennoimaan hevoskasvatuksesta lisää meille Suomeen ja tätä kautta saada tietoa lisää niin vanhoille kokeneemmille kasvattajille, mutta etenkin uusille kasvatuksesta kiinnostuneille ihmisille. Oman käsitykseni mukaan meillä on jo aika hyviä tammoja kouluhevospuolella ja kasvatus sillä puolella on jo varsin hyvää ja myös meidän omat kotimaiset kouluratsastajat tekevät varsahankintoja sillä puolella. Sen sijaan estepuolella olisi vielä aika paljon kehittämisen varaa, jotta meille syntyisi enemmän hyvää estehevosmateriaalia omasta takaa. Siihen ei riitä pelkästään hyvät astuvat liveoriit vaan myös oikeasti laadukas tammamateriaali, osaaminen valita tammoille sopivat oriit ja niihin tammoihin järjestelmällinen panostaminen. Siihen päälle tottakai se osaaminen niin ratsastuksellisesti kuin hevosmiestaidoiltamme, että voidaan saada hevosistamme se kaikki potentiaali ulos, mitä niissä sisällä on. Huoh, kyllä siinä tuli taas vaihteeksi ajatus, että meillä on aikamoinen matka vielä kuljettavana. Eikä asiaa auta, että meillä raha liikkuu hevosalalla vähemmän, meillä on pidemmät talvet ja kaikenkaikkiaan Suomessa moni asia on niin kallista verotuksen ja muiden kustannusten vuoksi.

Eipä silti mielestäni ole syytä vaipua myöskään mihinkään "masennukseen". Itselläni on unelma, että voisin joskus omistaa riittävän hyvän tamman, josta tehdä ja rakentaa jotain omaa kasvatusta. Ja sinä sivussa harrastaa ratsastusta laadukkaasti itsekin. Ongelmana onkin vain se, että kaikki maailmassa haluavat hyviä hevosia, etenkin niitä jalostuksellisesti hyviä tammoja. Ja ne hyvät tammat eivät aina ole edes myynnissä ja jos ovatkin, niin ne eivät ole ihan ilmaisia.


Sanna ja hänen hieno 1 -vuotias FWB-orivarsa Dante Weltino - Rotspon - Don Primero.

Kaikenkaikkiaan erittäin motivaatiota nostattava ja inspiroiva viikonloppu takana. Ja Torstin kohdallakin, jos vain pysyy terveenä, on varmasti paljon annettavaa estehevosena, etenkin tällaisen harrastelijan käyttöön, mitä itsekin olen. Ja seuraavan hevosen kanssa sitä osaa tehdä jo ihan eri tavalla, kuin sen ensimmäisen kanssa. Omat ratsastukselliset tavoitteet esteratsastuksessa ovat olleet kuitenkin pitkään jäissä ihan vain hevosen puuttuessa. Etenkin nyt kun Deenkin kohdalla on tehty se päätös, että se saa siirtyä jatkaamaan monipuolisen harrastehevosen elämää jollekin sellaiselle ihmiselle, joka juuri tämän tyyppistä hevosta tarvitsee. Ja kun ei ole syntynyt kovinkaan varakkaisiin oloihin, niin pelkästään se laadukas kilpaileminen esteratsastuksessa ja siinä kehittyminen kotimaassa  on jo aika paljon monimutkaisempaa ja se on vain hyväksyttävä tosiasia. Sen suhteen siis on turha itselleni nostaa mitään paineita, vaan pyrkiä tekemään mahdollisimman pitkäjänteisesti töitä olemassa olevien mahdollisuuksien ja puitteiden turvin ja se sitten riittää mihin on riittääkseen. Ajattelen asian niin, että on pääasia ettei kehitys omalla kohdalla osaamisessa jäisi junnaamaan paikoilleen ja ennen kaikkea se, että nauttii niistä hevosista, ratsatsuksesta, pienistä onnistumisista, jotka usein ovat omalle kohdalle suuria ilon aiheita. Ja jokainen omalla tasollaan. Tietyllä tavalla siis on turhaa liikaa lähteä vertailemaan omaa osaamistaan jonkun toisen osaamiseen, oli se sitten henkilötasolla tai sitten ihan maiden välistä osaamista - tärkeämpää on keskittyä siihen omaan juttuun ja työstää sitä, hakien välillä uusia näkökulmia toisaalta. 

Ne sanat, mitkä erityisesti jäivätkin tältä reissulta mieleen inspiroitavista keskusteluista olivatkin ne, että aina pitää olla unelmia, oli ne sitten mitä tahansa. Edes tällainen keski-eurooppalainen hevoskasvattaja, työkseen hevosien kanssa työskentelevä ja kansainvälisesti arvokkaiden hevosten kanssa tekemisissä oleva henkilö ei tee tuota työtä koko elämänsä rahasta vaan rakkaudesta ja kiinnostuksesta hevosiin. 

Torstin kanssa siis jatkossa edetään niin, että se tulee lokakuussa talliin ja sitä ruvetaan pikkuhiljaa laittelemaan rauhassa ajan kanssa eli juoksutusta ja irtohypytystä jonkin verran. Sellaista yleistä kunnon kohotusta. Ensi vuoden puolella keväällä se laitetaan satulaan. Aika menee niin äkkiä! Juurihan se vasta syntyi!

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kesätreenailua




Kiitos kauniista kuvista Suvililja Photography!
Suvililja Photography Facebookissa sekä Instagramissa.

Olemme Deen kanssa tehneet paljon hommia, ettei ihan lokoiluksi ole jäänyt ja uskallan nyt sanoa ihan ääneen, että hevonen kulkee nyt jälleen niin hyvin, että ratsastus toisensa jälkeen on pelkkää nautintoa. Sen kanssa on keskitytty iän ikuiseen voiman nostamiseen, siirtymisiin niin että se käyttää ja kantaa sen siirtymisen läpi kroppaansa rentona ja näin saadaan entisestään hankittua lisää poweria takaosaan. Väleissä olemme käyneet tuulettumassa maastossa, sekä viikko-ohjelmaan on kuulunut paljon myös juoksutusta. 

Olen pikkuisen muuttanut Deen "treeniohjelmaa" sen jälkeen, kun itse aloitin kevyesti säännöllisen kuntoilun eli juoksua, pyöräilyä ja lihaskuntoharjoituksia. Mikäs sen parempaa ymmärtää sen palautumisen merkityksen, kuin siinä vaiheessa kun itse rupeaa treenaamaan ja voimaansa nostamaan. Ei meinaan paljoa puntit tai polvet nouse treeni päivän jälkeisenä päivänä, vaan on ihan pakko ottaa kevyttä liikuntaa sen jälkeen. Olen aloittanut varovaisesti oman liikunnan, ja silti on tajunnut sen, minkä teoreettisesti on aina tiennyt, palauttavia päiviä pitää olla riittävästi, jotta siitä itse harjoituksesta on hyötyä. Jo valmiiksi väsyneillä lihaksilla ja jäsenillä kun lähdet tekemään uudelleen toistoa harjoituksessa, saat vaan kipeitä paikkoja aikaiseksi ja et pysty muuta kuin alisuorittamaan kaiken. 

Tästä inspiroituneena olen ajatellut Deen liikutuksia ihan "uudella tavalla", etenkin kun sillä koulurataharjoitusviikolla vedettiin jälleen kerran harjoitusmäärät aivan överiksi. Se on jo ihan tässä kuukauden sisään tuottanut tulosta: hevonen on "freshi" ja motivoitunut joka varsinaisella treenikerralla, jaksaa tehdä suoritukset kunnolla loppuun asti ja näin myös kykenee sisäistämään oppimaansa tuhat kertaa paremmin ja kehitystä tulee. Availen tätä meidän liikuntaohjelmaa varmasti vielä joskus myöhemmin paremmin täällä blogissakin, koska kaikki tällainen perusteltu treenaaminen, joka on mietitty ja suunniteltu alusta loppuun asti on vaan äärettömän mielenkiintoista. Etenkin nyt, kun ei ole mitään paineita kisaamisen ja suorittamisen takia mihinkään suuntaan, osaan vihdoin keskittyä ja tehdä asioita ajan kanssa hosumatta. Ja vaikka aina yritän tätä kiirehtimistä itseltänikin hillitä ja välillä luulen, etten kiirehdi, niin jälkikäteen voin aina vaan todeta, että astun siihen samaan ylitekemisen ansaan kerta toisensa jälkeen. Tämä onkin ollut niin opettavaista aikaa jälleen - tiedän täsmällään miten jatkossa vaikka muiden hevosieni kanssa pyrin tekemään ja siinä aivan ensimmäisenä on se paljon puhuttu maltti säätämässä tahtia. Loppujen lopuksi hevosienkin kanssa pitää ajatella myös aina niin, että ei se päämäärä vaan se matka. 

Olen saanut Deen työstämiseen jälleen uutta näkökulmaa moneltakin osin ja nyt viime perjantaina vihdoin ja viimein sain jopa kahteen kuukauteen venyneeseen hyppytaukoon stopin ja otettua pientä hyppytreeniä! Esteet pidin maltillisena, oikeastaan hyvin hyvin pieninä, mutta tehtiin aika intensiivisesti ratatreeniä, josta videopätkää alhaalla. Tämä hevonen ei ole ikinä ollut näin hyvä pitkän hyppytauon jälkeen - se pysyi rentona ja tyynenä, ja homma tuntui älyttömän helpolta. Edes pienillä esteillä Dee ei ole ikinä ollut näin hyvä ratsastaa ja miten se keskittyi täysiä hommaan. Lopuksi tulin sarjan vielä kertaalleen korotettuna vähän enemmän, ja Dee oli mielissään. En voi muuta todeta, kuin rakastan tätä hevosta vuosi vuodelta vaan enemmän - ja aina vaan paranee.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Terveisiä kesäisestä Helsingistä


Ja tarkempien kordinaattien kera Helsingin Tuomarinkylästä! Viime viikon torstaina pelloille nousi perinteiseen tapaan heinätalkoiden voimalla hirmumäärä heinäseipäitä, johon nostettiin heinät kuivumaan. Ja voin sanoa, että vaikka tuon näyn olen nähnyt ihan pikkutytöstä asti, kun näillä kulmilla aina olen asunut, niin silti tuo peltomaisema heinäseipäineen saa minut edelleen pysähtymään katsomaan sitä näkyä! Se on henkeäsalpaavan hieno!

Vaikka asutaan täällä kaupungissa, niin Tuomarinkylässä on aina sellainen fiilis, kuin olisi maalla. Maastot ovat yksi parhaimpia osia tästä alueesta, jossa on säilynyt vanha kartanomiljöö jopa ihan keskiajalta asti tähän päivään. Tätäkään ei tule ajatelleeksi hirveän usein, koska alue on itselleni niin arkipäivää, mutta selkeästi tässä on tulossa vanhenemisen ja "viisastumisen" merkkejä (just joo :D), kun tällaisiin asioihin alkaa kiinnittämään enemmän huomiota ja sitä huomaa pysähtyneensä nykyään joka päivä vaan nauttimaan jostain maisemasta, näkymästä tai kauniista asioista, joita arkipäivässä kohtaa.

Monesti sitä tuntuu, että olisi ihan böndellä, kun nautiskelee peltojen vierustaa ja vanhojen metsien siimeksissä kulkevia ratsastusreittejä, ja vastaan tepastelee yhtäkkiä kolmen peuran perhe. Sielu lepää ja uskon sen ihmisten ohella vaikuttavan hevosienkin mieliin rentouttavasti. Ja onhan se tänäpäivänä paljon tutkittu ja puhuttanutkin asia, että ihminen kaipaa ja tarvitsee luontoa ympärilleen voidakseen hyvin. Ainakin Dee rakastaa kulkea näitä maastoja kerta toisensa perään ja mm. tuossa muutama päivä takaperin suoritettiin oikein kunnon laukkamaasto pitkästä aikaa - voin kertoa, että aika lujaa mentiin, ja vieläkin hevosesta olisi löytynyt yksi vaihde lisää, jos olisin antanut luvan :D

Otimme eilen ilta-auringossa kuvia iltaratsastuksen jälkeen taustalla heinäseipäät ja näitä kuvia tulee nähtäväksi tänne blogiinkin enemmän, kunhan kuvaajamme Suvililja Phtographyn Susanna kiireiltään ehtii kuvat läpi katsomaan! Sen mitä näin niitä vilaukselta, niin upeita ovat, rakastuin ihan totaalisesti <3 Myös itse iltaratsastuksessa Dee tuntui ihan super ihanalta, rennolta ja vastaanottavaiselta - olen tuntenut olevani taas kotona, kun olen saanut satuloida hevoseni estesatulaan ;)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Ja näin sen pitäisi mennä

Oman räpeltämisen jälkeen on hyvä katsella, miten niitä ratoja tulisi ratsastaa, miten siihen hevoseen tulisi vaikuttaa ja miltä kaiken kuuluisi näyttää. Paljon onneksi löytyy jo pelkästään tuon samaisen suorittamamme ohjelman videoita Youtubesta laidasta laitaan, ja se on opettavaista katsella, vaikkei ratsukko olisikaan tasoa Charlotte Dujardin.

Mutta kylläpä tämä Dujardinin ratsastus on hevosella kuin hevosella jotain niin kaunista katsottavaa, joten aivan pakko jakaa tänne tämä video muutaman päivän takaisista Englannissa käydyistä kouluratsastuskisoista Hartpury Festival of Dressage:sta, jossa Dujadin mm. starttasi super kauniilla suomalaiskasvatilla, FWB-tamma MSJ Kom Fairytalella (Fürst Heinrich - Weltmeyer)! Hevonen on raaka esiintyjä, mutta niin vaan voitti tämänkin Inter I -luokan. Ja vaikka näin amatöörinkin silmin pystyy näkemään, ettei suoritus ole vielä ihan virheetön, niin voi jestas tuo ratsastus on vaan upeata katsottavaa! Onneksi nykyään on mahdollista nähdä tällaista ratsastusta ihan kotisohvaltakin niin paljon, kuin sielu sietää :)



Noh, jätetään nämä koulujutut nyt bloginkin puolella hautumaan hetkeksi ja palataan tuttuun ja turvalliseen esteratsastukseen ;)

Sillä tänään hyppään rataa eräällä super mielenkiintoisella ruunalla, jonka kanssa olisi tarkoitus startatakin tässä lähiaikoina jotain. Hevonen on jo aikuinen konkari, joskaan ei mikään isompien luokkien hevonen kuitenkaan ja aivan eri tyyppinen hevonen ylipäätään, mihin olen tottunut. On aivan mahtavaa hypätä pitkästä aikaa hevosella, joka oikeasti tietää mitä pitää tehdä ja toimi hyvin koulutetun aikuisen hevosen tavoin - eli erittäin luksusta itselleni, joka on tottunut ratsastamaan enemmän ja vähemmän hevosia, joita pitää auttaa ja avittaa esteillä raakuutensa puolesta, tai sitten, että ne ovat muuten vain osoittautuneet hankaliksi tapauksiksi. Koen tällaisen mahdollisuuden omaa ratsastusta ajatellen hyödylliseksi, jotta voin vihdoin keskittyä rauhassa itseeni ja hevonen hoitaa oman osuutensa. Uskon, että se tekee omalle tekemiselleni hyvää.

Myös Deen kanssa suunnitteilla kavalettijumppaa ja pikku hyppyjä - uskon, että se on niistä aivan totaalisen innoissaan pitkästä aikaa!

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Valkoiset aidat korkattu


Odotukset eivät olleet suuret, kun ensimmäisen päivän jälkeen mietin harjoituskoulustarttia kotitmäellä, johon meidät ilmoitin hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, jälleen. Ei siksi, etteikö Dee olisi tehnyt todella hienosti töitä, vaan juurikin minun itseni puolesta - tuntui etten vain kykene istumaan siellä koulusatulassa.

Toisena päivänä Dee oli entistäkin parempi, ja sain itsekin paljon nopeammin tuntumasta kiinni. Vielä joutui pitämään paljon taukoja itseni takia - unohdin kai välissä hengittää, kun tuntui, että happi loppuu :D Oli tosi kivaa kuitenkin, vaikka olo oli ajoittain kuin aloittelijalla - toisaalta nautin siitä, että olen niin haastavassa tilanteessa, etten voi enää pysytellä mukavuusalueella, vaan on pakko yrittää oppia ja haastaa itsensä.

Dee teki mm. elämänsä hienoimpia avoja molempiin suuntiin ja liikkui muutenkin yllättäen aika hienoja pätkiä. Helpolla ei päästy, ja tehtiin töitä ja toistoja kaikkine taukoineen yhteensä 1,5h. Ei varmastikaan tarvitse sanoa, että sen jälkeen oli sekä ratsastajalla että hevosella tunne, että töitä on tehty. Ja ennen kaikkea töitä aivan uudella tavalla ja hakien uutta tapaa liikkua ja ratsastaa. Itse löysin vatsalihakset, Dee varmasti osittain myös ja takaosan aivan uudella tavalla, sillä keskityttiin erityisesti siihen, että saadaan painoa taaemmaksi kohti takajalkoja, takajalkoihin aktiivisuutta ja muoto "ylös" ja turpa eteen. Kiitos jälleen Reetalle kaikesta avusta, mun potkimisesta persuuksille, satulan ja muiden puuttuvien osien lainasta - olet kyllä kultaa! :) <3










Treenin päätteeksi Dee kertoi oman mielipiteensä treenin rankkuudesta - juuri ja juuri ehdittiin saada satula pois selästä, kun se jo kellahti kentälle pyörimään hiekassa... Tältä hevoselta tulee kyllä niin selkeästi aina nuo mielipiteet ja fiilikset ilmi, se ei säästele sanomisiaan :D Ja erityisen tyhmä sitä saa olla, jos ei tajua, mitkä ovat herran tunnelmat minkäkin asian suhteen. Rakastan sitä juuri sen takia. Se ei ole kyllä lainkaan sisäänpäin kääntynyt hevonen - jos se osaisi puhua kuten ihmiset, niin se jutustelisi taukoamatta!




Jos ensimmäisen päivän treenien jälkeen epäilin itseäni pelkästään tulevan startin järkevyyden kannalta, niin näiden toisen päivän treenien jälkeen tulin ajatelleeksi sitä, että toivottavasti Deetä ei rupea ärsyttämään päivästä toiseen samojen asioiden pänttääminen. Sen kanssa olen oppinut sen, miten tärkeää on pitää treenaaminen vaihtelevana, kunnon palautteluineen ja ennen kaikkea hevosen mieli virkeänä ja motivoituneena. Se hyvä motivaatio ei tule taikka säily sillä, että jyystetään liikaa samaa asiaa päivästä toiseen, vaan treeniviikkojen tulee olla vaihtelevia ja monipuolisia.

Tällä kertaa nyt oli pakko kuitenkin sohaista vähän ampiaspesää, sillä kolmantena päivänä itseni takia oli pakko ratsastaa edes kerran tuleva ohjelma, Helppo A 4:2009, läpi. Tällä kertaa ratsastin itsenäisesti, mikä oli tähän väliin varmasti ihan hyvä juttu, että saa vähän sisäistää itsenäisesti kahta aikasempaa päivää, jolloin minulla oli toinen silmäpari kertomassa kokoajan vierestä miltä näyttää. Koetin pitää verryttelyn lyhyenä ja sen jälkeen vain aloittaa radan ratsastamisen. Pientä turhautumista alkoi olemaan jo ilmoilla hevosen puolelta, Dee oli ihan kysymysmerkkinä: "ootsä äippä seonnu?!? Me tehdään jo kolmatta päivää näitä ihan samoja juttuja, eikö jo riittäis??"

Koska rata sujui kohtuu hyvin, vaikka tunsinkin allani muhunoivan jo pientä tulistumista, jätin radan jälkeen homman siihen ja lähdettiin kävelemään pitkän loppukäynnit maastoon. Kädet ristissä sitä mentiin kohti neljättä päivää, että pikkuinen Dee jaksaisi VIELÄ kerran ja sitten voisimme jättää koulutuuppailut loppuviikosta muhimaan taka-alalle. Positiivisinta tässä kolmantena päivänä oli se, että tajusin yhtäkkiä vähän paremmin, miten siellä satulassa oikein istutaan ja se istuminen alkoi tuntua jopa ihan miellyttävältä - halleluuja! Edistystä ja jopa yllättävänkin nopeasti, kun jaksoi pari päivää itseään rääkätä! :D

Niinpä koitti rataharjoituspäivä.



Dee oli vielä suhteellisen tyyni kun verryteltiin ja se tekikin oikein hienoja pätkiä taas - tunsi, kun se oikein skarppasi! Mutta kun välissä annoin sille pitkät ohjat ennen omaa lähtövuoroa, se selkeästi jo oletti, että nyt on tän päivän hommat purkissa ja voi että sitä pettymyksen määrää, kun näin ei ollutkaan, vaan vielä keräsin ohjan tuntumalle ja suunnattiin sinne valkoisten aitojen sisäpuolelle...


Se takakireys pettymyksestä oli niin käsin kosketeltavissa, että tuntui, etten välillä suorituksen aikana pystynyt kunnolla vaikuttamaan koko hevoseen. Välissä tuli kyllä ihan hyviäkin pätkiä ja ne palkittiinkin tuomarin Osmo Metsälän puolelta jopa seiskan arvoisesti, mutta pääsääntöisesti me ei oikein enää oltu samalla puolella Deen kanssa. Ja lopulta toivoin vain, että rata loppuisi pian ennen kuin koko homma leviää tuhansiin palasiin, jonka johdosta hienosti ratsastin yhden kohdan ohikin laukkaohjelmassa ja saatiin mm. kyseisen väärin ratsastuksen vuoksi vielä hienot -4 pistettä, hupsista.  Kun vielä saatiin yhdestä vähän myöhään tapahtuneesta siirtymisestä -2 pistettä ja Deen hienot lehmänpotkut turhautumisesta, niin eihän niissä prosenteissa juhlimista ollut, eikä päästy edes tavoitteeseen 55%, vaan lopputuloksena 53,9%! :D Loppukommenteissa olikin, että kaipaa lisää rentoutta ja tänään liian kiireinen läpi radan, mutta myös ratsastajalle noottia teiden ei niin huolellisesta ratsastamisesta.
Itse koen, että teiden ratsastminen helpottuu heti, kun hevonen saadaan rennoksi ja ennen kaikkea odottamaan ratsastajaansa, nyt sillä on kaikenaikaa vähän kiire jonnekin. Eikä kai tule yllätyksenä, että alas päin siirtymiset ovat meille tosi vaikeita ja vähän sellaisia väkisin väännettyjä. Vaikkakin yksi pysähdys suoritettiinkin seiskan arvoiseksi, niin se jäi meidän ainokaiseksi hyväksi siirtymiseksi alas päin.

Joku sanoi, että oli tosi tiukka arvostelu rataharjoituksiksi, mutta itse en voi muutakuin todeta, että saatiin juuri ne pisteet mitä tuolla suosituksella ansaittiinkin - siellä selkeästi rokotettiin asioista, joista pitääkin rokottaa, mutta uskallettiin palkita myös oikeasti onnistumisista.
En erikseen laita esille videota suorituksesta blogin puolella, mutta jos jotakuta kiinnostaa se kuitenkin nähdä, niin sen voi katsoa täältä.

Keskiviikon jälkeen Dee on saanut liinassa työskentelypäivän, sekä kävelypäivän. Huomenna lähdetään kunnolla tuulettumaan maastoon ja sunnuntaina otetaan vähän kavalettijumppaa. Maanantaina jatketaa harjoituksia. :)
Ja tosiaan, vaikka en nyt ihan innosta pompi meidän suorituksesta, niin näen kuitenkin näin muutaman päivän tehotreenin jälkeen jotain sellaista liikkumista, mitä meiltä ei ole ennen nähty. Eli olen todella tyytyväinen, että näin lyhyessä ajassa saadaan kelkkaa käännettyä näin paljon. Seuraavat rataharjoitukset on pistetty jo ylös kalenteriin, ja niitä kohti lähdetään treenaamaan. Nyt on aikaa vähän enemmän, niin voidaan tehdä hevosen kannalta paremmassa tahdissa hommia, eikä liikaa kerralla. Tärkeintä kuitenkin olisi, että lopputuloksena on rento ja tyytyväinen hevonen, jonka mielestä homma on kivaa. Ja siihen vaaditaan se niin fyysinen, kuin henkinenkin palautuminen aina harjoitteluiden välissä.

Tässä vaiheessa tuntuu siltä, ettei minusta voi tulla koskaan kunnon kouluratsastajaa, mutta toisaalta tällainen uuteen asiaan kunnolla keskittyminen on myös todella antoisaa ja kivaa, ehkä jopa vähän koukuttavaakin. Ken tietää, mihin tämä juttu oikein tässä vielä etenee - koskaan ei saa sanoa ei koskaan ;)


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

HIHS - Jo kesällä syksyn odotetuin

© HIHS

Näin kesäaikaan, kun kilpailukausi on parhaimmillaan, tulee nautittua hevosista ja ratsastuksesta erityisen paljon! Kesä on ehdottomasti mielestäni ihmisen ja hevosen parasta aikaa! Syksy ei vielä tässä vaiheessa houkuta, jos koskaan - etenkään siksi, että tätä kesää saimme odotella tänä keväänä vähän turhan pitkään, kun vielä vappunakin luontoäiti tarjosi lumivalkean maan... Kuitenkin sitä tulee odoteltua tulevaa Helsinki International Horse Showta Helsingissä aina uudestaan ja uudestaan. Itseasiassa seuraavaa tapahtumaa alkaa odottaa jo siinä vaiheessa, kun edeltävä on hädintuskin saatu päätökseen. Minulle HIHS on ollut ihan ala-aste ikäisestä pikkuisesta heppahullutytöstä asti yksi vuoden kohokohtia hevosrintamalla. Jos jotain Suomen loppusyksyssä on odotettavaa, niin se on ehdottomasti useammalle ratsuihmiselle HIHS! Ja ei suotta - nähdäänhän silloin Suomessa ainutlaatuisesti paljon kansainvälisen tason hevosia ja ratsastajia kotimaisen parhaimmiston ohella.

Tänä vuonna olen kuitenkin erityisen vähän seurannut kansainvälisen tason esteratsastuksen tapahtumia. Ainut mitä viimeisinä vuosina on jäänyt mieleen on se, että erityisen monta huippuestehevosta on jäänyt ansaitulle eläkkeelle, näistä muutama mainitakseni suosikkini hallitseva olympiakultamitalisti KWPN-ori Big Star (Quick Star - Nimmerdor), kuin myös viime vuosien parhaimpiin estehevosiin kuuluva Casall ASK (Caretino - Lavall I). Kumpaakaan oria ei olla nähty koskaan Helsingissä, mutta monia muita huippuhevosia ratsastajineen kyllä. Ja kun näitä on aina ollut kiva spekuloida ja miettiä, mitkä ratsukot olisi hienoa nähdä livenä Helsingissä, niin enköhän jaa muutaman tämän hetkisen mielenkiintoisimman hevosen, ratsastajan tai kokonaisen ratsukon.

Christian Ahlmannin ratsastama zangerheide -ori Caribis Z 


© LGCT

Onhan tässä hevosessa jo taas pikkuisen persoonallisempaa ulkonäköä, mutta minuun tämä valkoinen ori teki vaikutuksen kohta pari vuotta sitten katsellessani Pariisin Saut Hermèsin kisoja telkkarista. Ori hyppäsi silloin 150cm luokan, eikä ollut Ahlmannin ykköshevosia ja selkesti vasta kehitysvaiheessa ja ratsukko taisi saada virhepisteitäkin, mutta se sen hyppy oli silmiin pistävän hieno, pidin kovasti! Hevonen jäi mieleen ja sitä yritin silloin googletella netistä, mutta tuolloin hevonen ei ollut vielä saavuttanut mitään merkittävää maailmanlaajuisesti, joten videoita taikka muutakaan tietoa hevosesta ei sen enempää löytynyt, kuin mitä Zangerheiden -kantakirja antoi oriin sukutaulusta tietoa. Orin isä on Caritano Z (Carthago - Coriano) ja sen emänisä on holsteinori Canabis Z.

Nykyisin Caribis Z:sta löytyy jo enemmänkin videoita ja tietoa, sillä se on noussut ihan maailman kärkikaartiin hypäten mm. viimeisen vuoden Longines Global Champions Touria sekä muita CSI5* -tason kilpailuja. Sen viimeisin hyvä tulos on kesäkuun alusta Ranskan Rivieralla St. Tropezista, jossa se voitti viiden tähden 160cm -luokan. Ainakin yksi LGCT -voittokin sillä on taskussa viime vuodelta  Portugalin osakilpailusta Cascaisista. Tämä hevonen ja ylipäätään ratsukko olisi joskus hienoa nähdä livenä, ehkä Helsingissä?

Ja jälleen kukapa muukaan kuin saksalainen Marcus Ehning


©Sportpferde Ehning

Marcus Ehning on ja pysyy suosikki listoilla. Hänet mainitsin vuosi sitten samanlaisessa suosikiksi nouseessa postauksessa ja Ehning onkin aika monen muunkin suosikki kv-tason ratsastajista. Eikä suotta. Ehningin alla hevonen kuin hevonen näyttää ihan mielettömältä - jos on ratsastajia, jotka saavat hevosista parhaat puolet esiin, niin se on hän. Se eleetön ratsastustyyli on niin silmiähivelevän kaunista - osaisipa joskus ratsastaa edes puoliksi niin hyvin.

Marcus Ehning on tehnyt todella pitkän uran esteratsastajana ja hänen kuuluisimpia ratsujaan taitaa olla aikojen saatossa mm. nyt tällä hetkellä loukkaantumisen vuoksi tauolla oleva Cornet Obolenskysta periytyvä westfalen ori Cornado NRW, mutta etenkin legendaarinen hannoverilainen periyttäjäori For Pleasure (Furioso II - Grannus), jonka kanssa Ehning voitti mm. Sydneyssa joukkue olympiakultaa ja 2 kertaa Euroopan mestaruudet, sekä lukuisia kansainvälisiä GP luokkia. Unohtamatta seuraavia menestyksekkäitä kansainvälisiä GP -hevosia Ehningin alla kuten: Sandro Boy, Anka,  Plot Blue jne.

Marcus Ehning on vieraillut monena vuonna Helsingissä Helsinki International Horse Showssa, kuten viime vuonnakin. Toivotaan, että hänet nähdään tänä vuonna jälleen Jäähallilla, sillä hänen ratsastuksen katsomiseen ei vaan voi kyllästyä!

Suomalaisittainkin tunnettu tamma Cue Channa

© Blt.se

Nykyisin ruotsalaisen Malin Baryard-Johnssonin alla nähty tamma Cue Channa muistetaan suomalaisittain parhaiten juuri siksi, että se oli aikaisemmin suomalaisen Sebastian Nummisen rakentama ja ratsastama SWB -tamma, jonka isä on Cardento ja emänisä Robin Z.

Cue Channa ehti Nummisen alla hypätä Helsingissä kaksi vuotta sitten jopa World Cup -luokassa ja teki vakuuttavaa tulosta jo silloin 160cm tasolla. Sittemmin vuonna 2016 tamma myytiin ja se siirtyi Baryard-Johnssonin talliin uudeksi supertähdeksi sen jälkeen, kun Malinin aikaisempi ykkösratsu KWPN -ori Tornesch oli jäänyt isoista koitoksista eläkkeelle. Pari hyppäsi jo samaisena vuonna Rio de Janeiron Olympialaisissa. Ratsukko on tänä vuonna ollut kisaturneella tammikuusta asti hypäten 150-160cm tasolla, ollen mm. toukokuussa Ranskan La Baulessa järjestetyssä FEI Nations Cupin osakilpailussa 160cm tasolla toinen.

Tamma ei ole itsessään koskaan ollut mikään "lempparini" hevosena, mutta tottakai se kiinnostaa, koska se on niittänyt suomalaisen ratsastajan kanssa menestystä. Mielenkiintoista asiasta tekee, että se on yhden kaikkien aikojen suosikkiratsastajani alla nyt ja tämä pari olisi hienoa nähdä Suomessa juuri sen takia.

Tässä muutamia hevosia, ratsastajia ja ratsukoita, jotka ovat mielessä tässä vaiheessa vuotta. Myöhemmin listaillaan lisää odotettuja kv-tason suorittajia, joita olisi kiva nähdä tulevana syksynä Helsingissä!

Olisi kiva kuulla muiden odotuksia osallistujien suhteen tai tämän hetkisiä mielenkiintoisia ratsukoita - eli kenet sinä haluaisit nähdä livenä Suomessa Helsinki Internatioanl Horse Showssa lokakuussa 2017?

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kaikki on hyvin


Viimeinen vuorokausi on menty epätoivosta iloon ja erittäin isolla skaalalla. Voin nyt sanoa jo aika suoraan, että vihaan oikeasti tätä hevoseni myymistä ihan hirveästi. Juteltiin avopuolisoni kanssa jo eilen tästä tilanteesta, että mitä me oikein tehdään. Sillä tällä hetkellä näyttää siltä, että Deen epäonninen esteura tuottaa ostajakunnassa epävarmuutta siinä, voiko se toimia ylipäätään edes perus treenissä sileällä ja koulukäytössä... vaikka hevonen kulkisi hyvin kokeiluissa, niin silti se ei merkkaa mitään. En myöskään halua myydä tätä hevosta ihan minne tahansa, päästäkseni siitä vain eroon -tyylillä. Haluaisin, että minunkin jälkeen Deellä on koti, jossa se hoidetaan huolellisesti ja sen kanssa tehdään aktiivisesti, joko harrastemielessä kotona tai sitten vähän tavoitteellisemminkin.

Olen Deestä niin ylpeä - se on oikeasti toiminut niin hienosti ihmisen kuin ihmisen kanssa, toisten kanssa ei löydy sellaista yhteistä harmoniaa ja säveltä välttämättä kunnolla ollenkaan, toisten kanssa se vie aikaa ja yhden henkilön kanssa homma toimi niin hienosti heti ensi metreiltä asti! Ja näinhän se luultavasti menee hevosen kuin hevosen kanssa, mutta Dee on niin herkkä hevonen, että tämän on helppo huomata hyvin nopeasti. Oli kokeilijan kanssa kuinka hyvä tai huono yhteispeli tahansa, Dee on ottanut kaikki ihmiset avoimin mielin vastaan ja edes yrittänyt ymmärtää ja tehdä parhaansa ja niin kuin siltä toivotaan. Olenkin mietiskellyt, että tuo pieni ruunani on ihan oikeasti kasvanut aikuiseksi hevoseksi, kun se käyttäytyy niin viisaasti uusien ihmisten kanssa nyt ja jotain sen kanssa on nyt viimeisen vuoden aikana tehty oikein, sillä se sen asenne kaikkeen elämässä on niin myönteinen. Ei lainkaan niin epäluuloinen, kuin se ihan syntymästään on taipunut olemaan.

Ymmärrän toisaalta tässä hevosessa syntyvän epävarmuuden joka vaikuttaa ostopäätöksiin, olenhan niin paljon ottanut siitä ja sen terveydestä selvää sekä kertonut siitä hyvin avoimesti. Harva on ja harva niin tekee. Se on kai jollain tavalla niin uutta, että se saattaa jopa hämmentää. Tieto tosiaan lisää tuskaa, ja se mitä et tiedä, ei pelota. Jotenkin tässä ei nyt nähdä kuitenkaan sitä, että kyseessä on tälläkin hetkellä ihan täydessä treenissä oleva hevonen - ei suinkaan mikään lopetuskuntoinen tai vaivainen eläin. Jos olisi syytä epäillä sitä, ettei Dee normi koulutreeniin pystyisi terveydellisistä syistä, jonka kuitenkin vielä sen helppo A ja vaativa B -tason kuitenkin miellän, niin en edes harkitsisi myyväni tätä minnekään kenellekään vaivoiksi. Dee on niin aktiivinen eläin, että se ei eläisi tyytyväistä elämää tyhjän panttina. Se vaatii tekemistä ja aktiivista toimintaa, tehtäviä ja töitä, ollakseen tyytyväinen. Jos näin ei olisi - siinä vaiheessa tekisin ihan muut ratkaisut ja päätökset kuin myynnin... Ne ratkaisut eivät kuitenkaan kuulu tässä vaiheessa tälle hevoselle. Ei vielä. Siinä on niin paljon potentiaalia ja elämää. Ja terveyttä! Terveyttä, jonka eteen nimenomaan olen tehnyt vuosien aikana julmetusti töitä.


Vielä tähän päivään mennessä yksikään eläinlääkäri ei ole todennut ja sanonut minulle, ettei Deen kanssa voisi jatkaa terveydellisistä syistä jopa aktiivista esteuraa tai että siinä olisi jotain rajoitteita sille. Sen aktiivisen estetreenin lopettamispäätöksen tein minä. Tein sen päätöksen sinä päivänä, kun Dee yllättäen kielsi kisoissa, jota se ei ole tehnyt pitkiin aikoihin. Päin vastoin, se on hypännyt ja liikkunut viime talvesta asti paremmin kuin koskaan, ja se sen kehittyminen ja liikkuminen on ollut nimenomaan nousujohteista kaiken aikaa. Ja selkä on pysynyt hyvänä siitä huolimatta, että olemme hypänneet isompaa useammin ja rankemmin, kuin koskaan aikaisemmin tämän hevosen elämän aikana. Se hyppääminen kuitenkin enemmän ja vähemmän aiheuttaa vääränlaista rasittumista ja kipeytymistä - kipeytymistä, jota ei harvemmilla hyppykerroilla ja sileän treenissä esiinny.

On mielestäni reilua hevosta kohtaan miettiä lajin vaihtoa, eikä viedä sitä kerta toisensa jälkeen tilanteisiin, jotka ovat sille vaikeita ja aiheuttaa mahdollisia kiputuntemuksia. Kun on se onni, että tällä hevosella on sukunsa puolesta keräytynyt myös positiivisesti hyviä geenejä myös sinne koulupuolelle. Ei ehkä lähellekään terävintä kärkeä, mutta sille tasolle kyllä, jossa suurin osa harrastekilparatsastajista koulupuolella Suomessa on. Koen, että lajivaihto olisi tämän hevosen kohdalla oikea valinta ja siinä olisi potentiaalia sille puolelle enemmänkin - etenkin ratsastajan kanssa, joka on kouluratsastaja ja on valmentautuminen sillä puolella kunnossa. Nyt kuitenkin jo tuntuu siltä, että oikeaa ihmistä ei löydy, suuresta kyselymäärästä ja kiinnostuksesta huolimatta. Ei ainakaan vielä.

Ja toisaalta nyt on tehty monenlaisia päätöksiä, keskusteltu ja mietitty asioita uudestaan. Ja ainakin nyt toistaiseksi Deen kohdalla pidetään silmät ja korvat auki uuden hyvän kodin löytymisen merkeissä edelleen, mutta sen aikaan kuitenkin meinaan nyt aloittaa Deen kanssa itse aktiivisempaa koulutreeniä. Hetken mieleni ollessa eilen maassa, nousi se tuttu sisu sisältä ja sain hankittua heti seuraavalle päivälle kokeiluun koulusatulan! Ja tehty ensimmäiset kunnon koulutreenit! Ja kokeiltu kankisuitsituskin päähän! Dee on ihan omimillaan näissä ympyröissä selkeästi, mutta miten tämä niin ääriään myöten esteratsastaja saataisiin muuttamaan omaa ratsastustaan aika paljonkin erilaiseen suuntaan... pelkästään koulusatulassa istuminen tuotti olon, kuin istuisi lähes tuntemattoman hevosen selässä... :D Eikä se meno kovin hääppöistä vielä ole - pelkästään tuo asennonmuutos selässä istumiseen tuottaa kuin kultturieron totuttuun.



Paljon on sisäistettävää ja uutta opittavaa. Onneksi on ihania ystäviä, jotka auttavat esteratsastajaa hädässä ja tuovat releet ja rensselit kokeiluun, sekä tulevat huutamaan kentän laidalle kullan arvoisia ohjeita. Ihan muutaman kerran luulen, että toistoja ja harjoitteluja saamme toteuttaa, ennenkuin tästä nykyisestä toiminnasta viitsii edes mitään järkevää videota näytille antaa... Mutta olen aika innoissani tällä hetkellä! Ja niin motivoitunut! Meillä oli tänään ensimmäisissä kunnon koulutreeneissä Reetan johdolla niin älyttömän kivaa, vaikka vannoutunut kouluratsastuksen ystäväni näyttikin välillä pyörittelevän päätään toivottamana esteratsastajan typerille kysymyksille ja jutuille: "Onko liian pitkät jalustimet?" "Eikös tää satula ole nyt aivan liian takana??" "Onpa ihanaa katsella tuonne naapurikentälle, kun esteratsukko vaan viilettää esteeltä toiselle." :D Että saas nähdä oikeesti mitä tästä pidemmällä tähtäimellä tulee, ja kuinka pitkä se tähtäin nyt ihan aikuisten oikeesti onkaan. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta. Ja vaikka kuski olikin ihan vähän ulapalla, niin mitä tekee Dee? Se työskentelee kieli keskellä suuta äärettömällä innolla ja saatiin muutamia todella hienoja ravipätkiä aikaiseksi, kun teimme paljon siirtymisiä ravin sisällä. Hieno poika!

Ja jotta ei ihan ilman päämääriä tässä alettu treenailemaan, niin ilmottauduimme oman kotimäemme koulurataharjoituksiin keskiviikolle, jossa suoritamme ohjelman Helppo A 4 : 2009. Sen jälkeen katsotaan miltä näyttää ja mihin jatketaan. Huomenna on jo uudet treenit tiedossa ja jatketaan siitä mihin jäätiin! Ja niin joo, Dee ei ollut moksiskaan, kun kokeilimme huvikseen kankisuitsitusta päähän... ;)


Ps. Ei huolta, estetreenit jatkuvat muiden hevosten voimin, joten täyttä lajinvaihtoa ei ole luvassa. Deen vuoksi kuitenkin mitä vain... :)

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Myymisen tuska


Hyvää juhannusta kaikille blogin lukijoille! Olen nyt saapunut juhannuksen mökkeilyreissulta kotiin, kävimme Himoksella torstaina katsomassa Himos festareilla kavereiden bändiä, ja siitä sitten jatkettiin seuraavana päivänä kaverin ihanalle ja sympaattiselle kesämökille Lopelle! Oli niin ihanaa ja rentouttavaa - saunottiin, nautittiin pihapaljusta poreineen, kuuntelimme hyvää musiikkia, syötiin hyvin ja liikaakin, sekä tottakai vietettiin yhdessä pienellä porukalla hauskaa aikaa. Perjantai-iltana kävimme paikallisissa lavatansseissakin pyörähtelemässä - voiko siis juhannusta enää tämän paremmalla ohjelmalla ja kokoonpanolla viettääkään!

Tämä juhannusbreikki teki myös ihan älyttömän hyvää itselleni näiden viime viikkoisten ahdistavien myyntisuunnitelmien lomassa. Tein Deestä facebookkiin viikko sitten sunnuntaina ensimmäisen virallisen myynti-ilmoituksen ja voin kertoa, että sen kirjoittaminen, ja siihen ilmoitukseen kuvien valitseminen oli niin surullista ja vaikeaa. Toivoin aikaisemmin, ettei minun olisi koskaan tarvinnut lähteä myynti-ilmoitusta tekemäänkään ja venytin asiaa päivästä sekä viikosta toiseen. Aloitin ilmoituksen tekemistä ensiksi jo edeltävänä lauantaina, mutta en vain kyennyt alkua pidemmälle sitä toteuttamaan ja jätin suosiolla koko homman kesken. Deen myyminen on taas elämäni vaikeimpia päätöksiä ja nyt etenkin tässä ajassa on vahvistunut se ajatus: en enää ikinä kiinny mihinkään hevoseen samalla tavalla. Hevonen on eläin, jonka kalliit ylläpitokustannukset luovat aina sen epävarmuuden, ettei hevosta saatika hevosia voi pitää niiden elämän alusta loppuun asti. Siksi en myöskään voi oikein allekirjoittaa lupauksia, jossa joku tarjoaa tai hakee hevoselle loppuelämän kotia, vaikka ehdottomasti pitkäaikainen koti on tärkeä ajatus lähtökohtaisesti. Mitä vain voi käydä, joka muuttaa tilanteet ja suunnitelmat elämässä suuntaan ja toiseen, ja niitä ei kukaan voi ja osaa ennustaa etukäteen.

Sunnuntaina iltapäivällä julkaisin Deen myynti-ilmoituksen ja siitä hetkestä asti olen enemmän ja vähemmän elänyt stressin vallassa. Ahdistusta ovat tuoneet epävarmuus ja luopumisen tuska. Pelkäsin samaan aikaan, ettei kukaan edes kiinnostuisikaan tästä hevosesta ja toisaalta myyntitilanne kokeiluineen ei houkuta lainkaan. Olisi helpotus, jos tätä ei tarvitsisi kokea ollenkaan. Koen kuitenkin velvollisuudekseni nyt tässä vaiheessa käyttää kaikki aikani, energiani ja tahtoni siihen, että Dee löytää hyvän uuden kodin.


Todelliseksi yllätyksekseni Deen myynti-ilmoitus on kuitenkin herättänyt odottamattoman paljon kiinnostusta ja yhteydenottoja. Ja vielä suureksi ilokseni yhteydenottajissa on ollut lähestulkoon pelkästään erinomaisen tuntuisia koteja! Kyllä voin myöntää, että pitkään mietin, voisiko Dee löytää yhtään kotiehdokasta, jonka kokisin riittävän hyväksi - sitä ärsyttävästi kokee itsensä aina asiassa kuin asiassa korvaamattomaksi, vaikkei se oikeasti koskaan niin ole. Ylipäätään yhteydenottoja on ollut jo viikon sisään mielettömän paljon - pelkästään myynti-ilmoituksesta on tykätty yli kolmatta sataa kertaa ja yhteydenottoja yli toistakymmentä. Ensimmäisen viikon sisään kokeiluja ollut jo kaksi ottaen huomioon, että juhannusmenot söi suurimman osan viikosta. Tulevalle viikolle on sovittuna jo kokeiluja toiset kaksi lisää. Tällä hetkellä uskon, että uuden kodin löytyminen on vain enää ajan kysymys ja kiinni siitä, että löytyy se viimeinen klikkaus jonkun kokeilijan kanssa hevosta kohtaan. 

Estepuolelle en sitä luonnollisestikaan lähde myymään, vaikka viikottaiselle hyppäämiselle ei mitään esteitä varsinaisesti olekaan. En kuitenkaan halua lähteä myymään sitä varta vasten kotiin, jossa tähdätään estepuolella tavoitteellisesti jonnekin, kun tähän mennessä on ollut niin paljon epäonnea esteiden suhteen ja olen voinut vain todeta, että kansalliselle 120-130cm tasolle tähtäävä treeni on sille ollut vaan vähän liikaa ja niin se vaan on joidenkin hevosten kohdalla. Harmi sinällään - Dee on hypännyt tämän viime talven ja kevään paremmin kuin ikinä... ehkä jos minulla olisi vielä mahdollisuutta pitää tuota, lähtisin vielä kerran kokeilemaan estepuolta, mutta minun pitäisi olla vaan tarkempi sen suhteen, kuinka monta rankkaa lajiharjoittelua voi suunnitella tekevänsä viikossa - etenkin jos viikonloppuna on aikomassa starttaa kisoissa. Tein viimeksi typerästi, että hyppäsin kaksi erittäin raskasta Pantsun treeniä juuri ennen kisoja - Dee ei päässyt treeneistä palautumaan ja silloin kun hevonen ei pääse kovasta rasituksesta palautumaan, tulee kipeytymisiä, mahdollisia rasitusvammoja jne. Jos sitä joskus oppisi malttamaan ja ymmärtämään fyysisen harjoittelun ja siitä tarvittavan palautumisen tasapainon ja perusteet. Ja ymmärtäisi sen, että siinä missä jonkun toisen hevosen kanssa pystyy tekemään jotain ratkaisuja tietyllä tavalla, niin se ei automaattisesti tarkoita sitä, että sama menetelmä toimii toiselle. Näin teorian tasollahan kaikki tällainen on niin itsestään selvää, mutta käytännön elämässä asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia hahmottaa ja virhearviointeja sattuu.
Itse ensisijaisesti salaa toivon, että Dee löytäisi kodin jonkun koulupuolen aktiivin puolelta, koska se voisi sillä puolella kehittyä todella paljon ja olla siellä lopulta ihan omimmillaan potentiaalinsa sekä ominaisuuksiensa vuoksi. Mutta loppuviimein kaikista tärkeintä olisi koti, jossa sen kanssa touhuttaisiin ja harrasteltaisiin monipuolisesti, oli se sitten enemmän tai vähemmän tavoitteellista. Kunhan hoito on hyvää ja hevosta arvostavaa, millään muulla ei ole lopulta väliä. 


Ja eipähän tarvitse kenenkään ostaa sikaa säkissä, kun hevosen koko historia on kaikkinensa saatavilla ja tiedossa - uskon, että se on ostajan etu! Vaikka toisaalta huomaan osan ihmisistä pelkäävän sitä hevosen tarkkaa historiaa myös. Ymmärrän sen toisaalta aivan täysin. Tuntuu kuitenkin siltä, että ihmiset toivoisivat ennemminkin hevosta, jota ei ole tutkittu lainkaan ja se, että olen aina huoltanut ja tutkituttanut tämän hevosen vimpan päälle olisi jokin miinus ja merkki "ongelmista". Sillä ei tunnu olevan väliä onko hevonen historiasta huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi kuinka kiva hoitaa ja ratsastaa tänä päivänä, kuinka se on turvallinen maastoratsu ja ratsu ylipäätään ihan kenen tahansa alla ja kuinka se on lähes ihan kenen tahansa käsiteltävissä. Onkin herännyt itselleni kysymys, että jos jatkossa meinaa vaikka ostaa hevosia varsana, laittaa niitä eteenpäin ja myydä sitten jonkin ajan kuluttua sopiviin koteihin, että onko niiden liika tutkiminen päästä hännän päähän ja kavioihin lopulta melkein miinus kuin plussa myyntiprosessin kannalta? Tieto selkeästi lisää tuskaa ja se mitä ei tiedä on selkeästi parempi juttu. Onko se sitten hevosen itsensä kannalta hyvä asia, niin sitä voikin sitten miettiä erikseen taas... 

Ihan priimaa hevosta ei ole olemassakaan, on vain enemmän ja vähemmän tutkittuja, huonommin ja huolellisemmin hoidettuja hevosia. Lopultahan koko hevosten kanssa tekeminen ja siinä onnistuminen on myös ihan tuuripeliä, niin tapaturma-alttiita ne ovat. En tiedä yhtäkään hevosenomistajaa jonka tallissa/omistuksessa ei olisi jotain ongelmaa aina enemmän ja vähemmän ollut. Harvemmin niistä vaan niin rehellisesti ja avoimesti välttämättä kerrotaan. Ja harvoin hevosen koko elämän historia syntymisestä asti on niin tiedossakaan.


Myyminen on hankala ja ahdistava prosessi, ja olen jo ensimmäisen viikon aktiivisen myynnin jälkeen henkisesti jotenkin aivan loppu. En pysty käsittämään, miten kukaan pystyy etenkään elantoaan tekemään hevoskaupalla ja elämään kokoajan tällaisessa epävarmuudessa. Ja minä en edes tästä elantoa saa ja tee tätä tienaamisen merkeissä.

Olen kuitenkin päättänyt, että Deen vuoksi jaksan kärsivällisesti ja huolellisesti vastata jokaiselle kyselijälle, kertoa samat jutut aina uudestaan ja uudestaan, ja toivoa, että lopulta se oikea osuu kohdalle. Ehkä se päivä on jo huomenna tai sitten vasta myöhemmin, ken tietää. Siihen päivään asti, kun Deen on aika vaihtaa omistajaa, meinaan nauttia sen seurasta, sen kanssa ratsastuksesta ja yhteisestä ajasta mitä on tarjolla ja täysin siemauksin. Ja jos hyvin käy, niin ehdin ehkä startata Deellä yhden koulustartinkin tässä... :) Onneksi on kesä!

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kaunis, kauniimpi, kaunein


Dexteri on ihan omaa luokkaansa, kun on vuorossa valokuvaussessiot - se tietää just mitä pitää tehdä. Kunnon linssilude :D Ja miksei tietäisi, onhan sitä kuvattu satoja ellei tuhansiakin kertoja koko sen elämän aikana ihan pikkunaperosta lähtien. Kun kamera nostetaan esiin, tämä hevonen valpastuu ja rupeaa esiintymään. Taitaa se itsekin tietää, kuka onkaan katseen vangitsija... Kaunis poika vuodesta toiseen <3


Eilen kuitenkin oli vähän normaalista poikkeavat kuvaukset, sillä Dee pääsi mannekiiniksi meidän hierojan tulevaan face-blogi -artikkeliin! Deen kanssa nämä kuvaukset oli siinä mielessä helppo toteuttaa, että sen saa kyllä just siihen asentoon, kuin vain pyytää - ei toki ilman pientä namipalkkaa kuitenkaan... Tätä kuvausta oli mielenkiintoinen tehdä, koska testattiin Deen selän liikkuvuus ja ikuistettiin kaikki vaiheet. Deen selän liikkuvuus on nykyään aika mieletön - vuosi sitten sieltä ei tullut lainkaan ojennusta, eikä varsinkaan pyöristystä. Tosi kiva huomata, että selkä on pysynyt pitkien ja sinnikkäiden hoitojen jälkeen näin hyvänä! Ja hyvä se on ollutkin nyt ratsastaa - tällä viikolla olemmekin palanneet normi treeniin ja voiko enää hevonen taas paremmalta tuntua. Voi vain todeta, että nyt on kaikki hyvin.

Ratsastuskuvia saan huomisesta treenistä, toivottavasti hyvä meininki saadaan taltioitua kuviinkin! Mutta tässä alla vähän maistiaisia tämän päivän hierojan, Janita Syrjälän, kuvausillasta. En selosta sen enempää mitä kuvissa tapahtuu, sillä Janita tulee julkaisemaan ihan näiden päivien aikana omalla facbook-sivuillaan mielenkiintoisen jutun, johon nämä kuvat liittyvät - kannattaa käydä se siis lukemassa!

Ensimmäinen yritys saada kuvia ilman avustajaa puomissa kiinni... noh, vihreä ruoho huusi pientä Deetä, joten hommasta ei tullut näin mitään. Plus varjoisa alue ei ehkä ollut omiaan. Mutta tässä on paras otos tuosta selän pyöristyksestä, joka Deellä on tänä päivänä ihan mielettömän hyvä! 
























COPYRIGHT

Heidin Nelivedot