torstai 27. huhtikuuta 2017

Kun kevät ei meinaa saada tuulta siipiensä alle


Kevät ja varsat kuuluvat yhteen ja sen tietää, että kevätaika on alkanut, kun alkaa facebookiin seinälle ilmestymään kerta toisensa perään iloisia varsauutisia. Joka on myös omiaan nostattamaan älyttöntä varsakuumetta itselleenkin... Vaikka tiedostaa, että nyt ei todellakaan ole mahdollista varsat ja varsottamiset. Mutta ainahan sitä saa haaveilla ja fiilistellä :) Ehkäpä taas joku päivä löydän itseni tällaisesta projektista.

Sen sijaan ilmat eivät ole hellineet, ainakaan tällaista kesää ja lämpöä rakastavaa ihmistä. Oikeasti, tämä on ollut ilmoiltaan varmasti huonoin kevät vähään aikaan. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa, kun katselet päivä toisensa perään ulos ja sieltä lentää vaakatasossa kämmenen kokoisia loskarättejä maahan. Se tuntuu etenkin näin hevosihmisenä ja päivittäin ulkona paljon työskentelevänä luissa ja ytimissä. Eipä ole vielä tarvinnut, tai päässyt, talvetakkeja pakkaamaan säilöön ensi talvea varten. Kunnon toppatakki on ollut ihan omiaan lähes joka aamu, kun on lähtenyt matkaan - ei vain muuten tarkene.

Kylmät ilmat ovat aiheuttaneet jälleen myös itselleni pientä stressiä Deen kannalta nyt, kun se on muutenkin ollut vain kävelyllä. Se sen selkä reagoi viime vuoden lopulla hyvin voimakkaasti pakkasiin ja kylmiin ilmoihin. Itseasiassa reagoi vielä alku vuodestakin. Siihen yhdistettynä kevyt liikunta, niin tiesin edessä olevan iso työ saada hevonen vielä joku päivä vetreäksi ja hyväksi. Nyt kuitenkin olen voinut iloisesti yllättyä, sillä selkä on ollut edelleen ihan törkeen hyvä! Eilen otin selästä jo vähän ravia, ja Dee liikkui pienen tauon jäljiltä ilahduttavan hyvin! Nyt jatketaan ravimäärien kasvattamista, ja noin viikon päästä katson vielä kovalla alustalla hevosen juoksuttaen, että onko se täysin puhdas jalastaan, jota on nyt hoidettu. Jos on, niin kuin olettaa saattaa, jatkamme treenejä ja ehkä toukokuun toisena viikonloppuna uskallan startata sillä taas kisoissa ja jatkaa kautta eteenpäin. Seuraavana on siis tavoitteena saada tasaisuutta suorituksiin 110cm tasolla, ja kun se tuntuu varmalta, niin voidaan ottaa 120cm startteja mukaan. Uskomatonta, jos tuon hevosen kanssa pääsemme vielä kaiken tämän jälkeen tekemään tuolla tasolla suorituksia! En uskaltanut enää pitää toivoa yllä viime vuoden loppu puolella, mutta nyt jo tuntuu siltä, ettei sille ole enää mitään estettä. Hevonen on toipunut kaikesta hirveän hyvin ja mielestäni olen onnistunut treenissä ja kunnon kohotuksessa sen kanssa. Sen myötä toiveet alkavat olla jo ihan mukavan korkealla, enkä enää halua olla liian pessimistinen, vaan nauttia tilanteesta avoimesti.


 Niin joo ja 2 -vuotiaalta oripojalta Torstilta pitkästä aikaa terveisiä! Hän on päässyt nyt laitumelle, että kevät on kuitenkin siellä päin maailmaa niinkin pitkällä, vaikkei meillä täällä Suomessa laiduntamista voida miettiä vielä pitkään aikaan! Muutama viikko sitten Torstin jalat myös röntgenkuvattiin ja se sai sieltä täysin puhtaat paperit, mikä on tosi hieno juttu! Näin ollen edelleen kaikki on hyvin sen kanssa. Olen niin iloinen, että se on ollut aina terve alusta asti ja vaikuttaa vahvalta ja fysiikaltaan luonnostaan voimakkaalta varsalta. Sillä on kyllä kaikki mahdolliset hyvät lähtökohdat tulevaa kilparatsun uraa varten. En voi olla kuin älyttömän tyytyväinen siihen.

Torstia lähdemme tervehtimään näillä näkymin seuraavan kerran vasta heinäkuun lopulla, ellei nyt jotain hullun halpoja lentoja osu kohdalle ennen sitä. Viimeistään heinäkuussa ollaankin varmasti jo viisaampia myös siitä, lähteekö Torsti treenaamaan tulevan loppusyksyn oritestien ensimmäisiä osuuksia varten Hollannissa. Sen päättää kuitenkin henkilö, jolla on näistä asioista enemmän näkemystä ja huoliiko hän tuota sinne treeniin ollenkaan. Kriteerit ovat kovat, ja ymmärrettävästikin, onhan hänen kauttaa joka vuosi muutaman vuosikymmenen ajan hyväksytty hollantilaiseen puoliverikantakirjaan useita nuoria oreja. Näistä oreista ehkä tänä päivänä tunnetuin on ori Indoctro (Capitol I - Caletto II). Ihan mahtavaa jos tätä projektia pääsisi jännäämään! Mutta sitten taas jos näyttää siltä, ettei siinä ole järkeä, niin se vaihtoehto ei varmasti ole itse hevoselle se kaikkein huonoin. 2 -vuotiaat oriit joutuvat kuitenkin aika kovaa treeniin, kun niitä lähdetään valmistelemaan koitoksia varten.

Tänä vuonna tulemme elämään monen monta jännittävää hetkeä hevosten parissa ja odotan niitä innolla. Paljon tulee myös muutoksia, ja varmasti kaikki ei niitä mieluisimpia, mutta elämässä on tehtävä joskus vaikeitakin valintoja ja päätöksiä. Näistä olen pohtinutkin täällä blogissa jo aikaisemmin ja varmasti tulen pohtimaan vielä jatkossa paljon lisää.
 Itselleni on pakko olla rehellinen siitä, mitä tältä harrastukselta haluaa, mutta myös ajatella sitä, mitä muuta elämältä toivon sen harrastuksen lisäksi. Mitä ikinä sitten tapahtuukaan, toivon, että voin olla onnellinen ja tyytyväinen silloinkin, niinkuin nyt olen. Kiitän onneani, että minulla on niin ihana kumppani rinnalla ja ihania ystäviä - monen monta murhetta tuntuu aika paljon pienemmiltä heidän ansiostaan <3

torstai 20. huhtikuuta 2017

Ypäjä Spring Show 2017


Viime viikonloppuna suunnattiin auton nokka kohti Ypäjää, Ypäjä Spring Show -kisoja. Dee oli jo ihan intona lähdössä reissuun, sen innostus matkustamista kohtaan aina klinikkareissujen jälkeen vähän laantuu, mutta kun olemme käyneet nyt treenaamassa ja kisaamassa, niin nyt se jo menee taas puolijuoksua traileriin :) Niin ne oppii ja tästä näkee kivasti, mikä on niiden mielestä kivaa. Harmi vaan, että herran mieltä joutui taas vähän järkyttää, kun sitten tiistaina lähdettiin Vermoon terveystarkastuksiin...

Ypäjälle olin ilmoittanut meidät yhteen 110cm luokkaan. En nyt halua vielä hypätä kahta luokkaa putkeen, kun minusta on jo aikaisempina vuosina tuntunut siltä, ettei se välttämättä sovi tälle hevoselle. Toki tässäkin täytyy pitää nyt mieli avoimena, meillä on kuitenkin nyt niin paljon parempi tilanne lähtökohtaisesti kisaamiseen, kuin koskaan aijemmin, joten noita luokkavalintoja täytyy jatkossa puntaroida ja ehkä kokeilla uudelleen. Tällä hetkellä kuitenkin on sellainen fiilis, että tekee hevosen päälle hyvää pitää kisapäivät lyhyinä ja mahdollisimman kevyinä - saapuminen kisapaikalle, hyppääminen, takas traikkuun ja kotiin. Nyt haluan vain vahvistaa hevosen itseluottamusta ja rentoutta kisatilanteisiin. Ja niin, että hevonen tietää etukäteen, että kisapäivät ovat helppoja ja normaali treeniä kevyempiä fyysisesti.


Olen tästä Ypäjän reissusta todella todella iloinen! Meille tuli suorituksessa yksi puomi oman kämmin johdosta, mutta muuten kaikekseltaan aina alkukävelyistä ja verkasta lähtien hevonen oli vihdoinkin aivan yhtä hyvä ratsastaa, kuin mitä se on kotona. Se antaa vaikuttaa itseensä, rentoutuu ja keskittyy! Oli verkassa tosi kiva tehdä sen kanssa, kun ei ollut mitään ylimääräistä häiriötä ja jännittymistä, joita normaalisti meinaa aina vähän olla ja mikä vaikeuttaa sitä ratsastettavuutta aina jonkin verran. Haluaisin kyllä itseni vielä vähän paremmin keskittymään ja rentoutumaan kisatilanteissa, mutta olen mä siinäkin asiassa kehittynyt jo parempaan suuntaan. Onnistuin verkassa jo aika hyvin, eli tekemään todella hyvän verryttelyn ennen suoritusta - sopivan pitkä ja jämpti, sain hevosen kuulolla pohkeesta ohjalle ja se oli tasaisesti hyvä molempiin suuntiin. Hypyt olivat todella hyviä, Dee oli varovainen ja skarppi, sekä kuunteli todella hyvin. Siitä mukavin mielin kisa-areenalle valmistautumaan omaan vuoroon. Tässä vaiheessa kävin vielä mielessäni läpi ajatusta, että uskallan heti alusta asti nostaa laukassa sen ratatemmon, enkä jäädä liikaa jarruttelemaan tai pitelemään.

Rata lähtikin todella todella hyvin liikkeelle, aivan toisennäköinen alku kuin pari viimeistä starttia! Ykköselle olisin voinut saada hevosen vähän paremmin suoraksi. Kakkosena olevalle okserille edettiin ihan hyvin, ehkä vähän paremmin olisi voinut päästä perille, mutta ei tuokaan huono ollut. Sen sijaan kakkosen isomman hypyn takia minun olisi pitänyt tehdä vähän selkeämpi pidäte kolmoselle, sillä sinne vähän ajauduttiin - kuitenkin ihan järkevä tämäkin suhteutettu väli. Kolmosen jälkeen en oikeastaan tiedä, mitä sen muutaman sekunnin aikana päässäni oikein tapahtui, sillä hetkeksi mietin, että mihin piti jatkaa...! Minulla käy tällaisia todella todella harvoin, mutta on niitä muutaman kerran käynyt ennenkin. Tällä kertaa tajusin vasta pitkälle kaarteen jälkeen, että mihin suuntaa olisi pitänyt jatkaa ja neloselle olevalle hyvin pienelle ja helpolle okserille tuli vähän mielenkiintoinen kiemura tie. Se ei näy täysin videolla, kun tuo tilanne nähdään ihan sivusta, mutta kuitenkin neloselle lähestyminen epäonnistuu - mutta Dee urheasti lähti kaukaa hyppyyn ja yritti venyä. Tätä taistelutahtoa sillä ei ole pitkään aikaa ollut <3 ja ehkä juuri tämä virhe kaikessa ärsyttävyydessään antoi ainakin minulle taas niin ison luottobuustin tuota hevosta kohtaan! Nelosen jälkeen sain onneksi itseni kerättyä nopeasti kasaan ja jatkettiin hyvin vitoselle olevalle vähän muhkummalle okserille, jonne Dee teki aika hienon ja pyöreän hypyn. Pitkä lähestyminen sarjalle oli vähän ehkä jännittynyt, sillä tuntui, ettei Dee tajunnut kuin viimeisten askelien aikana mihin ollaan menossa. Olisin saanut lähteä kaartamaan sinne askelta aikaisemmin, niin sisään tulo olisi ollut sujuvampi, mutta ei kovin huono näinkään. Perusradan toiseksi viimeiselle ei meinannut löytyä heti paikkaa ja arvottiin selkeästi yhdessä hevosen kanssa, että mistä mistä mistä. Ja viimeiselle pystylle rento hyvä lähestyminen taas ilman ylimääräistä säätöä ja näin olimme maalissa neljä virhepistettä rasitteena.

Alla video Ypäjän 110cm radasta

Linkki


Kyllähän se harmitti hetken paljon, että miten nyt onnistuin sen yhden lähestymisen noin pilaamaan ja, että miten voin unohtaa radan hetkeksi noin, kun minulla oli kuitenkin hirmuisen tarkka suunnitelma päässäni, että miten ratsastan mitkäkin välit ja kaarteet. Mutta tässä sen näkee, miten erilainen kisatilanne on aina verrattuna harjoitustilanteeseen. Vaikka en mielestäni mitenkään erityisesti tällä kertaa jännittänyt suoritustamme ja olin tosi keskittyneenä ennen starttia, niin aina se ylimääräinen kisafiilis siellä vaikuttaa siihen, ettei ihan saa sitä parastaan ulos silloin, kun olisi se "näytön paikka". En edelleenkään ratsasta yhtä hyvin kisoissa, kuin kotona ja se vähän turhauttaa, mutta kuitenkin samaan aikaan muistutan itseäni, että kisarutiini tulee vaan tekemällä. Minulla on niin vähän kisastartteja ollut viimeisen parin vuoden aikana ja niistäkin suurin osa epäonnistuneita, joten se henkisen kantin kasvattaminen sinne, missä se on alunperin ollut on tietenkin työn takana. Ja nyt olen jo siinä vaiheessa kuitenkin, että meillä on jo näin hyvä yhteistyö hevosen kanssa ja luotto alkanut palaamaan puolin ja toisin. Voin myös ihan suoraan sanoa näin nyt vuosien jälkeen, että tämä blogiin rehellisesti avautuminen kaikista ongelmista, huonoista menneistä kisoista ja siitä seurannut mahdollinen palaute, joka ei aina niin rakentavasti jne. on luonut aikaimoisen onnistumisen paineet.

Toisaalta juuri tänne blogiin kirjoittamisen ansiosta olen pystynyt kasvamaan henkisesti niin paljon, että kestää ne ylimääräiset paineet normaali kisoissa olevan suorituspaineen lisäksi. Sitä osaa keskittää keskittymisensä paljon paremmin siihen omaan suorittamiseen ja näkee oman kehityskaarensa selkeämmin, kykenee asettamaan pelottomasti tavoitteita ja lähteä niitä konkreettisesti tavoittelemaan ilman epäonnistumisen tai ulkopuolisten arvostelun pelkoa. Kyllä sitä vaan on opittava ymmärtämään oikeasti, miten herkkiä lajeja kaikki hevoslajit ovatkaan - mitä vaan voi sattua, vaikka kuinka olisi suunniteltu, valmisteltu ja tehty kaikki tiptop. Ja silti mikään ei ole maailmanloppu, jos jaksaa vaan yrittää vielä senkin jälkeen. 


Seuraavaksi siirrytäänkin ulkokauteen, eli ulkokentille kisaamaan. Tähän väliin meillä on muutama viikko breikkiä ja sitten jatketaan toukokuussa. Klinikalla saatiin hyvää palautetta Deen selän kunnosta, se on mennyt niin ison harppauksen eteenpäin, että on syytä olettaa, ettei selkä tule haittamaan jatkossa käyttöä millään tavoin - mikäli siitä osataan pitää huolta jatkossakin ja seurata tilannetta. Nyt oli hyvä käydä tähän väliin tsekkaamassa tilanne, että missä oikeasti mennään ja kuinka paljon lisääntynyt rasitus on vaikuttanut hevoseen. Ja onneksi käytiin, vaikka muuten terveen paperit sieltä tuli, ja selkääkään ei nyt lähdetty hoitamaan enää, niin oikea etujalan vuohisnivelessä oli rasitusperäistä tulehdusta. Tämä on jo kolmas kevät putkeen, kun samainen paikka reagoi ja juuri tämä saa aikaan sen pohdinnan mistä moinen voisi johtua, kun syksyisin tätä ongelmaa ei ole ollut terveystarkastuksissa. Eläinlääkäri antoi varovaisia arvioita, ja yksi niistä saattaa olla se, kun hypätään talvella neljä hokkia jalassa kuitupohjilla, ja jonkin jalan liikemekanismi voi tuottaa rasitusta ja vääntöä enemmän kuin muut, mistä johtuu tällainen yksittäinen rasittuminen. Toinen aihe mitä mietittiin yhdessä, pitäisikö kengityksessä muuttaa jotain.

 Ja nimenomaan onneksi tehtiin laaja tarkastus taas koko hevoseen, en ole huomannut mitään muuta ihmeellistä kuin sen, että se on ollut oikealta lavastaan jäykempi aavistuksen kaarevilla urilla ja senkin ajattelin johtuvan selästä ja ainahan hevosella kuin hevosella tuppaa olemaan pieniä puolieroja. Liikkeen myötä puolierot ovat kadonneet kokonaan. Oli meinaan lähellä, että olisin peruuttanut koko klinikka-ajan, kun hommat on vaan sujuneet nyt, kisoissakin hevonen hyppäsi niin hyvin, mitään ei näy ulospäin ja sain aika paljon kommenttia, että ihan turhaan käyn sitä nyt klinikalla käyttämässä, kun kerran hyvin menee. Toisaalta jos jotain tässä on oppinut, niin kannattaa mennä sillä omalla intuitiolla vaan eteenpäin aina jatkossakin, eikä antaa kenenkään mielipiteen liikaa vaikuttaa omiin päätöksiin ja valintoihin. Aina niitä kannattaa tietyissä määrin kuunnella ja on hyväkin kysyä välillä muiden näkemystä asioihin, sillä sitä on usein itse niin lähellä ja tiivisti sitä omaa hevosta, että jossain määrin ongelmille ja asioille voi vähän sokeutua. Kuitenkin nytkin, kun se fiilis siellä kevyesti oli mielessä, että vaikka periaatteessa en keksi mitään vikaa hevosessa ja se suorittaa kokoajan nousujohteisesti, niin jokin sai ajatuksen päälle, että käyn tilanteen tarkistamassa, niin ei tarvitse jossitella myöhemmin. Ja hyvä näin. 

Viikon päästä aloitetaan ravissa pienissä pätkissä ja kahden viikon päästä pikkuhiljaa normaaliin liikutukseen. Kolmannella viikolla jatketaan startteja, jos hevonen on siihen mennessä suunnitellusti ok.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Valmiina ollaan


Juuri kun vähän harmittelin, ettei oikein ole ollut materiaalia ratsastuksista, niin tänään sitten saatiin vähän kuvia pitkästä aikaa estetreenien ja kisakoitoksen välipäivän ratsastuksista kotona!

Tehtiin Deen kanssa ulkokentällä aika tiivis treeni, jossa halusin sen vain pohkeen eteen rehellisesti ohjalle tasaiselle tuntumalle, selkää ylös ja takajalkoja aktiiviseksi. Samalla vaihdettiin aina suuntaa yksittäisen kavaletin yli. Hevonen tuntui nyt parin päivän tehoestetreenien jälkeen super super hyvältä! Se oli rento, muttei löysä ja jaksoi edelleen keskittyä ja oli aika skarppi. Kun tuntui, että se oli vertynyt hyväksi, lopetin jo siihen. Turhaa höylätä sitä nyt, kun sen pitäisi vielä jaksaa tsempata rankan viikon päätteksi huomenna vielä kisoissa. Sen jälkeen se saakin vähän kevyemmän jakson.

Oikein hyvillä mielin lähdetään huomenna starttaamaan taas. Luokkana on tosiaan 110cm, jonka pitäisi olla nyt tässä vaiheessa meille aika helppoa ja mukavaa jo, myös kisatilanteessa :) Pitäkäähän peukkuja!

Hyvää pääsiäistä!


Viimeinen kuukausi on mennyt vähän niin ja näin isomman flunssan kourissa - tuntuu, että tämä on joka keväinen ongelma, en koskaan säästy siltä. Mutta tänä vuonna tilanne on pitkittynyt, ja ihan suoraan siitä syystä, etten riittävän ajoissa ymmärtänyt hiljentää tahtia. On ollut niin kiva tehdä, paljon kivoja hevosia ja ratsastus vaan sujuu ja soljuu, niin ei ole meinannut malttaa. Siitä sitten on joutunut maksamaan.

Deen kanssa treenit sujuvat älyttömän hyvin. Olimme eilen ja toissapäivänä Ainossa Piia Pantsun treeneissä, ja ensimmäisenä päivänä päästii ulkona hyppäämään pitkästä aikaa! Eilen Suomen ihana kevätsää pakotti sisätiloihin. Etenkin keskviikkona ulkokentän treeneissä Dee oli jotenkin lähellä maagisen hyvää ratsastaa! Se oli nyt niin lähellä sitä, että homma alkaisi toimimaan ihan ajatuksen voimalla. Ja jotenkin se oma hyvä flow ratsastamiseen nyt vaan tulee vahvemmaksi sen myötä. Pystyn keskittymään, hevonen keskittyy ja molemmat rentoudutaan ja uppoudutaan vastan tuleviin tehtäviin. Tehtiin paljon jumppaa ja kontrollia mm. kahdella pystyllä, jotka olivat kaarevalla linjalla. Ennen ensimmäistä pystyä piti tehdä voltti oikealle, sitten hyppy, hypyn jälkeen kaarella kahden pystyn välissä voltti vasemmalle ja hyppy, ja vielä tokan pystyn jälkeen voltti oikealle. Ja toki myös sama tehtävä toisin päin. Oli ihan älyttömän hyvä tehtävä meille molemmille! Dee oli super terävänä ja varovainen ja lopulta pystyt nostettiin 130cm korkeudelle, ja oli aika mieletön fiilis, kun homma vaan sujui. Piia oli tyytyväinen ja sanoikin, että sieltä tuli jo pari tosi hienoa hyppyä nyt ja tokaisi, että tuolla hevosella on ponnua, ja kun saadaan sitä vieläkin rennommaksi, niin se tekniikkakin paranee, kun se uskaltaa tehdä sen hypyn rehellisesti selän läpi.

Teimme myös paljon hommia kavaleteilla, joissa piti ratsastaa erilaisia askelmääriä. Sekin sujui aika vaivattomasti, paitsi erään valmiiksi jo ahtaan kolmen askeleen väli ei enää Deeltä onnistunut neljällä askeleella ja siihen Piia sanoikin, että tuo on vain selkeää voiman puutetta vielä.

Lopulta tulimme radan, jossa oli mukana pikkuinen vesimatto ns. "vesiesteenä". Meno tuntui hyvältä,  ainoastaan yhdelle lankulle Dee jäätyi, se näki sen vähän liian myöhään ja itse en ollut jalalla riittävästi tukemassa ja tein vanhan virheeni, eli heitin vähän ohjaa pois ja siihen tuli stoppi. Toisella kertaa jo kuitenkin reippaasti yli ja lopulta, kun tulimme radan vielä toiseen kertaan, oli se jo tosi rento suoritus ja olin tosi tyytyväinen sekä omaan ratsastukseen, että etenkin hevoseen. Piialta tuli kommenttia, että tilanne alkaa olemaan niin älyttömän hyvä, että nyt keskitytään lisää minun istuntaan ja vaikuttamiseen hevosen selässä ja sainkin ohjeeksi seuraavalle päivälle lyhentää jalustimia kunnolla, hyppään kuulemma liian pitkillä jalkkareilla, joka vaikuttaa siihen, miten olen esteen päällä mukana hypyissä.

Seuraavana päivänä sisällä hallissa aloitettiin hommat puomeilla, jotka olivat ns. siksakkina sijoiteltu, jolloin jokaisen puomin päällä tehtiin laukanvaihto uuteen suuntaan. Erittäin vaikea tehtävä Deelle ja jo viimeksi teimme tällaista tehtävää kavaleteilla, ja etenkin vasemmalta oikealle vaihdot eivät meinanneen tulla läpi ollenkaan. Nyt kuitenkin tehtiin monta ihan super rentoa rundia, ja Dee oli niin hyvän tuntuinen ajoittain. Päästiin puomille rennolla laukalla ilman rytmimuutoksia, vaihdon pääsin tekemään vain siirtämällä painoa uuteen suuntaan ja taas matka jatkui vaihdon jälkeenkin rentona seuraavalle puomille, josta samalla tavalla vain hiukan painoa uuteen suuntaan siirtämällä laukka vaihtui tosi rennosti ja helposti. Dee ei olekaan vielä ikinä ollut näin hyvä vaihdoissa. Ne on sille ollut aina todella haastavia, joissa se jännittyy, heittää selän alas ja luiskahtaa alta pois kuin saippua.

Kun aloimme tulemaan verkkaesteenä pystyä, en meinannut millään alkuun saada laukkaa kuntoon. Jäätiin vähän kaarteeseen himmaamaan ja sieltä onkin sitten todella vaikea edetä perille asti. Huomaa, että kun pääsi edeltävänä päivänä edes sen yhden kerran ulos laukkaamaan ja treenaamaan, niin homma tuntui heti jotenkin hankalemmalta sisällä maneesissa, kun seinät tulevat niin nopeasti vastaan. Sitä jää automaattisesti liikaa kädellä himmailemaan. Tässä kohtaa minun oli vain otettava itseäni niskasta kiinni, uskaltaa laittaa se jalka lähelle ja uskaltaa laukata kaarteen läpi. Piia puhuikin paljon siitä, että se ei saa juosta, mutta sen laukan laatu pitää olla terävä kaarteiden läpi. Lopulta hypyt alkivat sujumaan jo todella kivasti, sieltä tuli taas monta hyvää leiskautusta ja Dee oli suhteellisen rennon oloinen!

Lopulta jälleen suoritettiin pieni rata, jossa oli mm. muutama suhteutettu linja, esimerkiksi pystyltä kaarevalla uralla hieman kohtaava yhden askeleen pysty - pysty -sarjalle, viisi askelta vähän eteen okserilta pystylle tiukemman kaarteen jälkeen, sekä vielä kahden askeleen okseri - pysty -sarja. Yksittäisinä esteinä olivat erittäin kapea valkoinen pysty ja sininen okseri, jossa alla tavaraa. Tämä kapea pysty oli radan ensimmäinen este, ja siihen olisin jälleen saanut olla itse oikeasti vahvana varmistelemassa, kun kerran tiedän, että vähänkään erikoinen ja erilainen este, niin tuo kyllä spookaa.  Etenkin, kun rata oli heti alkuunsa 110cm tasolla, niin se laukka pitää olla kunnossa ja ajatus eteen päin. Kuten varmaan moni tässä muistaakin pari viimeistä kisaa, joissa olen lähtenyt käsijarru päällä himmaillen radalle. Niin tein nytkin, taas, mikä tavallaan oli hyvä juttu, koska nyt pääsimme korjaamaan tilanteen. Sieltä tuli se yksi seis ensin sille kapealle pystylle, kun vaan nypin nypin ja nypin. Uudella pitkällä lähestymisellä laukka kuntoon, kunnolla hevonen pohkeen eteen ohjalle, tuki loppuun asti ja hommassa ei ollut mitään ongelmaa. Ja loppu rata sujuikin ihan todella todella hyvin ja ratsastin kerrankin nappiin ensiyrittämällä kaikki suhteutetut linjat. Niistä tulikin paljon kehuja ja myös siitä, että oma estesilmäni on tänä päivänä jo todella todella hyvä ja uskallan ratsastaa loppuun asti, teen vähemmän turhaa siellä selässä, uskallan rentoutua ja antaa hevoselle työrauhan. Piia jos kuka on nähnyt meidän ne pahimmat päivät - oikeastaan tuntuu, että meillä ei ole vielä ennen tätä kevättä koskaan mennyt Piian treenit putkeen, vaan aina ollaan oltu enenevissä määrin ongelmissa ja tekeminen on ollut yhtä taistelua. Vielä kun löytyisi tämä sama rentous siellä kisatilanteessa. Mutta sehän ei tule muuten, kuin vain tekemällä lisää ja lisää ratoja alle. Toistot ja sitä kautta kehittyvä rutiini on se, mitä pitää saada paljon lisää.

Valitettavasti treeneistä ei ole minkäänlaista videomateriaalia tällä kertaa näytille - musta on tullut ihan tylsä bloggari ja siirtynyt liikaa tähän old school tyylii, aikaan kun blogia kirjoiteltiin ilman mitään kuvamateriaali :D Tällä kertaa olimme Deen kanssa kaksistaan reissun päällä molempina päivinä, joten siksi videoiden uupuminen.

Sen sijaan huomenna suuntaamme Ypäjälle kisoihin ja sieltä saadaan taas videomateriaalia, että miltä se meno nyt tällä hetkellä näyttääkään. Kisojen jälkeen ensi viikolla Dee menee klinikalle selkäkontrolliin ja kevät huoltoon tsekkaamaan, että kaikki on nyt niin kuin pitääkin. Mahdollisesti selkä hoidetaan, sillä nyt olemme hypänneet paljon ja isoa. Tämä tuo jälleen viikon kävelytauon ja sitten toisen viikon, jolloin hevonen työskentelee vain maastakäsin ilman painoa selässä. Lyhyt tauko tuskin tekee huonoa tähän väliin ja sen jälkeen voikin taas jatkaa treenejä normaalisti ja suunnitella treenejä ja kisakalenteria eteenpäin. Deen selkä ei siis ole ottanut takapakkia treeneissä, mutta sen ongelma on edelleen tunnettavissa oman takapuolen alla sitä ratsastaessa. On asioita, jotka tekevät suorittamisen vaikeaksi ja koska kuitenkin edelleen me eletään sitä vaihetta, kun hevonen toipuu ja sen lihaksistoa yritetään rakentaa selkään uudelleen vuosien ongelmien jälkeen.

Sellaisia kuulumisia tähän väliin! Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille! :)

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Elossa ollaan


Minulla on ollut oikeastaan tämän vuoden ajan normaalia enemmän tekemistä hevosten saralla, kuten olen varmaan aikaisemmin asiasta maininnutkin. Olisi vaikka mitä kirjoiteltavaa, mutta koska aikakaan ei kaikkeen aina riitä ja on ollut pakko pitää kiinni riittävistä yöunista (vaikkei sekään ole aina oikein toteutunut suunnitellusti), niin blogi on ollut se, joka kärsii tästä ensimmäisenä. Parhaimmillaan päivät ovat olleet aika tiukkaan aikataulutettuja, alkaen aina klo 05:00 herätyksestä, josta 06:00 töihin ja tallihommien ääreen, jotka jatkuvat aina sinne klo: 13:00 asti. Sen jälkeen olen ratsastanut Deen tai jonkun toisen hevosen kotitallillani ja tämän jälkeen suunnannut auton nokan kohti valmentajani tallia, jossa ruokin myös hevoset, siivoan tallin ja liikutan ne, mitkä minun on määrätty liikuttaa - joko ratsain tai juoksuttaen. Sen jälkeen on voinut olla vielä 1-2 hevosta illalla, ja lopulta vasta klo: 21:00 olen saapunut viimein kotiin. Onkin varmaan aika selviö, että siinä vaiheessa sitä on vain syönyt vielä jotain kevyttä ja pään tyynyyn saatua sammunut saman tein. Väärinkäsitysten välttämiseksi, tämä ei todellakaan ole valitusta, vaan tykkään päivistäni niiden pituudesta ja välillä fyysisestä rankkuudesta huolimatta todella paljon! Ja kyllähän tämä työn määrä alkaa näkyä tuloksinakin - koen, että olen saanut tämän vuoden aikana niin paljon hyvää kokemusta hevosen selässä, että kehitys on sokeammankin nähtävissä! Pyrin kuitenkin pitämään myös välillä päiviä, jolloin hengähdän enemmän - ratsastan vain Deen ja ehkä maksimissaan jonkun toisen hevosen. Palautuminen on oikeasti hirveän tärkeää - sitä helposti vetää itsensä piippuun, kun intona painelee menemään liian pitkään.


Deen treeneistä täytyy tehdä jonkinlaista koostetta viimeiseltä melkein kolmelta viikolta, sillä turhaa enää jälkikäteen hirveästi yksittäisiä treenejä liian yksityiskohtaisesti käydä läpi. Mutta normaalien oman ykkösvalmentajani Marikan estetreenien ohella olemme Deen kanssa käyneet nyt kaksi kertaa Piia Pantsun valmennuksissa Ainossa myös. Pantsun treeneissä Dee on ollut paljon jännittyneempi, kuin kotona - uskon sen johtuvan siitä, kun se on niin herkkä hevonen ja muistaa vuoden takaisi ikäviä kokemuksia, joita juuri näissä treeneissä kävi, kun treenit ovat raskaita ja sen on ollut vaikea niistä tehtävistä suoriutua, ja meidän yhteistyö on ollut aika riekaleina ja luottamus puolin ja toisin kadoksissa. Se yhdistää vanhat muistot edelleen ja jännittyy, kun se viedään samaan tilanteeseen ja se kuulee Pantsun äänen. Kisoissa se ei ole lainkaan samanlainen. Mutta jännityksestä huolimatta molemmilla Ainon reissulla olemme saaneet hyviä fiiliksiä, ja toisella kerralla jo selkeästi nousujohteisempaa eli rennompaan suuntaan menossa sielläkin. Piia on ollut tyytyväinen näkemäänsä ja todennutkin, että ihan eri hevonen kuin vaikka vuosi tai reilu takaperin! Piia ei ole kuitenkaan vielä nähnyt parhaita paloa, mitä Dee on jo suorittanut kotona, sillä kotitreeneissä olemme nyt reilu kuukauden hypänneet niitä 130cm tehtäviä. Ei mitään kovin vaikeaa ja monimutkaista, taikka pitkiä ratoja, mutta paljon suhteutettuja linjoja suorilla ja kaarevilla eri väleillä. Dee on ollut kokoajan parempi ja parempi, tosin vielä vähän huolimaton jaloistaan, ja kolauttelee jonkin verran puomeihin - joka kyllä johtuu isona osana myös itsestäni, koska teen vielä tuon tason tehtävissä liikaa raakoja virheitäkin. Sen into on kuitenkin niin ihanaa tällä hetkellä - ei puhettakaan jarrutteluista, vaikka tuo sen isommillekin oksereille! Se on joka kerta sillä mielellä, että "tästä yli vaan!" :) Ja tottakai kun mitä enemmän tällaisia onnistumisia ja tunteita koen itse selässäkin, sitä enemmän saan itsevarmuutta ja tätä kautta rentoutta omaan ratsastukseenikin. Kuukausi sitten olin tosi hermostunut, kun valmentaja nosti esteet 130+ korkeudelle ja sanoi, annappa tulla samat tehtävät. Nyt, kun lähestyn isompaa tehtävää, koen oloni todella rauhalliseksi ja keskittyneeksi, isommatkin tehtävät näyttävät omaan silmään houkuttelevilta ja tiedän, että me kyetään ratkomaan niitä. Aika hienoa!


Kisoissa huomaan radalla, että en kykene samaa rentoutta säilyttämään. Tänään hyppäsimme Deen kanssa Riders Inn:ssä jälleen kisoissa, ja tällä kertaa luokkana oli 110cm. Esteet näyttivät aika pieniltä, tuskin niistä suurin osakaan oli ihan mitoissaan tai sitten vain oma silmä pettää, mutta tehtävää siellä oli linjaa toisen perään. Tein saman virheen, kuin aikaisemmissa kisoissakin, eli lähdin liikkeelle käsijarru päällä. Vasta kakkosen jälkeen uskalsin laukata ja vähän enemmän rentoutua ja loppu rata menikin todella kivasti, vaikka yksi puomi sieltä matkaan pienestä kolahduksesta tulikin ja korjailtavaa löytyy. Deehen olen kuitenkin niin tyytyväinen! Se oli ensimmäistä kertaa ikinä verkassa hypyissä todella todella cool. Se malttoi odottaa, mutta sain sen hyvin jalan eteen ja pääsin tekemään todella tasaisia lähestymisiä. Myös esteen jälkeen oli jo huomattavan paljon vähemmän juoksemista, mutta edelleen minun pitäisi saada se esteen jälkeen nopeammin takaosalle. Radalla Dee ei ollut heti ihan jalan edessä - koen tuon Riders Inn:in sisäkaudella olevan verkkamaneesin etäisyyden ongelmallisena meille, kun tuntuu, että se vire minkä sait verkassa aina lässähtää siinä tarpomisessa pitkän matkan takaa kilpailuareenalle... tässä näkyy myös oma kokemattomuuteni, en uskalla virittää hevosta uudestaan oikein ennen suoritusta itse kisa-areenalla, vaan vähän odottelen hiljaa omaa vuoroani ja lähtömerkinkin jälkeen lähden vain nätisti laukkailemaan hevosen kanssa ensimmäiselle esteelle. Ollaan vähän unessa siinä vaiheessa... En silti voi olla tyytymätön suoritukseen, vaikka tällä kertaa vähän enemmän onkin korjattavaa. Tässä vaiheessa vuotta ja kaikkien vaikeuksien jälkeen meidän tilanne on vaan nyt niin äärettömän hyvä, jollaista en uskaltanut vielä vuoden alussa edes odottaa!

Alla video tämän päivän 110cm radasta

Linkki 

Nyt on suunnitelmissa hetken aikaa jatkaa näitä 110cm ratoja ja katsotaan sitten, kun alkaa kisatilanteessakin tekeminen näyttää samalta kuin kotonakin, nousua 120cm luokkiin. Seuraavaksi jatkamme kisailua varmaankin viikon päästä Ainossa.

COPYRIGHT

Ulkoasun tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017