torstai 20. huhtikuuta 2017

Ypäjä Spring Show 2017


Viime viikonloppuna suunnattiin auton nokka kohti Ypäjää, Ypäjä Spring Show -kisoja. Dee oli jo ihan intona lähdössä reissuun, sen innostus matkustamista kohtaan aina klinikkareissujen jälkeen vähän laantuu, mutta kun olemme käyneet nyt treenaamassa ja kisaamassa, niin nyt se jo menee taas puolijuoksua traileriin :) Niin ne oppii ja tästä näkee kivasti, mikä on niiden mielestä kivaa. Harmi vaan, että herran mieltä joutui taas vähän järkyttää, kun sitten tiistaina lähdettiin Vermoon terveystarkastuksiin...

Ypäjälle olin ilmoittanut meidät yhteen 110cm luokkaan. En nyt halua vielä hypätä kahta luokkaa putkeen, kun minusta on jo aikaisempina vuosina tuntunut siltä, ettei se välttämättä sovi tälle hevoselle. Toki tässäkin täytyy pitää nyt mieli avoimena, meillä on kuitenkin nyt niin paljon parempi tilanne lähtökohtaisesti kisaamiseen, kuin koskaan aijemmin, joten noita luokkavalintoja täytyy jatkossa puntaroida ja ehkä kokeilla uudelleen. Tällä hetkellä kuitenkin on sellainen fiilis, että tekee hevosen päälle hyvää pitää kisapäivät lyhyinä ja mahdollisimman kevyinä - saapuminen kisapaikalle, hyppääminen, takas traikkuun ja kotiin. Nyt haluan vain vahvistaa hevosen itseluottamusta ja rentoutta kisatilanteisiin. Ja niin, että hevonen tietää etukäteen, että kisapäivät ovat helppoja ja normaali treeniä kevyempiä fyysisesti.


Olen tästä Ypäjän reissusta todella todella iloinen! Meille tuli suorituksessa yksi puomi oman kämmin johdosta, mutta muuten kaikekseltaan aina alkukävelyistä ja verkasta lähtien hevonen oli vihdoinkin aivan yhtä hyvä ratsastaa, kuin mitä se on kotona. Se antaa vaikuttaa itseensä, rentoutuu ja keskittyy! Oli verkassa tosi kiva tehdä sen kanssa, kun ei ollut mitään ylimääräistä häiriötä ja jännittymistä, joita normaalisti meinaa aina vähän olla ja mikä vaikeuttaa sitä ratsastettavuutta aina jonkin verran. Haluaisin kyllä itseni vielä vähän paremmin keskittymään ja rentoutumaan kisatilanteissa, mutta olen mä siinäkin asiassa kehittynyt jo parempaan suuntaan. Onnistuin verkassa jo aika hyvin, eli tekemään todella hyvän verryttelyn ennen suoritusta - sopivan pitkä ja jämpti, sain hevosen kuulolla pohkeesta ohjalle ja se oli tasaisesti hyvä molempiin suuntiin. Hypyt olivat todella hyviä, Dee oli varovainen ja skarppi, sekä kuunteli todella hyvin. Siitä mukavin mielin kisa-areenalle valmistautumaan omaan vuoroon. Tässä vaiheessa kävin vielä mielessäni läpi ajatusta, että uskallan heti alusta asti nostaa laukassa sen ratatemmon, enkä jäädä liikaa jarruttelemaan tai pitelemään.

Rata lähtikin todella todella hyvin liikkeelle, aivan toisennäköinen alku kuin pari viimeistä starttia! Ykköselle olisin voinut saada hevosen vähän paremmin suoraksi. Kakkosena olevalle okserille edettiin ihan hyvin, ehkä vähän paremmin olisi voinut päästä perille, mutta ei tuokaan huono ollut. Sen sijaan kakkosen isomman hypyn takia minun olisi pitänyt tehdä vähän selkeämpi pidäte kolmoselle, sillä sinne vähän ajauduttiin - kuitenkin ihan järkevä tämäkin suhteutettu väli. Kolmosen jälkeen en oikeastaan tiedä, mitä sen muutaman sekunnin aikana päässäni oikein tapahtui, sillä hetkeksi mietin, että mihin piti jatkaa...! Minulla käy tällaisia todella todella harvoin, mutta on niitä muutaman kerran käynyt ennenkin. Tällä kertaa tajusin vasta pitkälle kaarteen jälkeen, että mihin suuntaa olisi pitänyt jatkaa ja neloselle olevalle hyvin pienelle ja helpolle okserille tuli vähän mielenkiintoinen kiemura tie. Se ei näy täysin videolla, kun tuo tilanne nähdään ihan sivusta, mutta kuitenkin neloselle lähestyminen epäonnistuu - mutta Dee urheasti lähti kaukaa hyppyyn ja yritti venyä. Tätä taistelutahtoa sillä ei ole pitkään aikaa ollut <3 ja ehkä juuri tämä virhe kaikessa ärsyttävyydessään antoi ainakin minulle taas niin ison luottobuustin tuota hevosta kohtaan! Nelosen jälkeen sain onneksi itseni kerättyä nopeasti kasaan ja jatkettiin hyvin vitoselle olevalle vähän muhkummalle okserille, jonne Dee teki aika hienon ja pyöreän hypyn. Pitkä lähestyminen sarjalle oli vähän ehkä jännittynyt, sillä tuntui, ettei Dee tajunnut kuin viimeisten askelien aikana mihin ollaan menossa. Olisin saanut lähteä kaartamaan sinne askelta aikaisemmin, niin sisään tulo olisi ollut sujuvampi, mutta ei kovin huono näinkään. Perusradan toiseksi viimeiselle ei meinannut löytyä heti paikkaa ja arvottiin selkeästi yhdessä hevosen kanssa, että mistä mistä mistä. Ja viimeiselle pystylle rento hyvä lähestyminen taas ilman ylimääräistä säätöä ja näin olimme maalissa neljä virhepistettä rasitteena.

Alla video Ypäjän 110cm radasta

Linkki


Kyllähän se harmitti hetken paljon, että miten nyt onnistuin sen yhden lähestymisen noin pilaamaan ja, että miten voin unohtaa radan hetkeksi noin, kun minulla oli kuitenkin hirmuisen tarkka suunnitelma päässäni, että miten ratsastan mitkäkin välit ja kaarteet. Mutta tässä sen näkee, miten erilainen kisatilanne on aina verrattuna harjoitustilanteeseen. Vaikka en mielestäni mitenkään erityisesti tällä kertaa jännittänyt suoritustamme ja olin tosi keskittyneenä ennen starttia, niin aina se ylimääräinen kisafiilis siellä vaikuttaa siihen, ettei ihan saa sitä parastaan ulos silloin, kun olisi se "näytön paikka". En edelleenkään ratsasta yhtä hyvin kisoissa, kuin kotona ja se vähän turhauttaa, mutta kuitenkin samaan aikaan muistutan itseäni, että kisarutiini tulee vaan tekemällä. Minulla on niin vähän kisastartteja ollut viimeisen parin vuoden aikana ja niistäkin suurin osa epäonnistuneita, joten se henkisen kantin kasvattaminen sinne, missä se on alunperin ollut on tietenkin työn takana. Ja nyt olen jo siinä vaiheessa kuitenkin, että meillä on jo näin hyvä yhteistyö hevosen kanssa ja luotto alkanut palaamaan puolin ja toisin. Voin myös ihan suoraan sanoa näin nyt vuosien jälkeen, että tämä blogiin rehellisesti avautuminen kaikista ongelmista, huonoista menneistä kisoista ja siitä seurannut mahdollinen palaute, joka ei aina niin rakentavasti jne. on luonut aikaimoisen onnistumisen paineet.

Toisaalta juuri tänne blogiin kirjoittamisen ansiosta olen pystynyt kasvamaan henkisesti niin paljon, että kestää ne ylimääräiset paineet normaali kisoissa olevan suorituspaineen lisäksi. Sitä osaa keskittää keskittymisensä paljon paremmin siihen omaan suorittamiseen ja näkee oman kehityskaarensa selkeämmin, kykenee asettamaan pelottomasti tavoitteita ja lähteä niitä konkreettisesti tavoittelemaan ilman epäonnistumisen tai ulkopuolisten arvostelun pelkoa. Kyllä sitä vaan on opittava ymmärtämään oikeasti, miten herkkiä lajeja kaikki hevoslajit ovatkaan - mitä vaan voi sattua, vaikka kuinka olisi suunniteltu, valmisteltu ja tehty kaikki tiptop. Ja silti mikään ei ole maailmanloppu, jos jaksaa vaan yrittää vielä senkin jälkeen. 


Seuraavaksi siirrytäänkin ulkokauteen, eli ulkokentille kisaamaan. Tähän väliin meillä on muutama viikko breikkiä ja sitten jatketaan toukokuussa. Klinikalla saatiin hyvää palautetta Deen selän kunnosta, se on mennyt niin ison harppauksen eteenpäin, että on syytä olettaa, ettei selkä tule haittamaan jatkossa käyttöä millään tavoin - mikäli siitä osataan pitää huolta jatkossakin ja seurata tilannetta. Nyt oli hyvä käydä tähän väliin tsekkaamassa tilanne, että missä oikeasti mennään ja kuinka paljon lisääntynyt rasitus on vaikuttanut hevoseen. Ja onneksi käytiin, vaikka muuten terveen paperit sieltä tuli, ja selkääkään ei nyt lähdetty hoitamaan enää, niin oikea etujalan vuohisnivelessä oli rasitusperäistä tulehdusta. Tämä on jo kolmas kevät putkeen, kun samainen paikka reagoi ja juuri tämä saa aikaan sen pohdinnan mistä moinen voisi johtua, kun syksyisin tätä ongelmaa ei ole ollut terveystarkastuksissa. Eläinlääkäri antoi varovaisia arvioita, ja yksi niistä saattaa olla se, kun hypätään talvella neljä hokkia jalassa kuitupohjilla, ja jonkin jalan liikemekanismi voi tuottaa rasitusta ja vääntöä enemmän kuin muut, mistä johtuu tällainen yksittäinen rasittuminen. Toinen aihe mitä mietittiin yhdessä, pitäisikö kengityksessä muuttaa jotain.

 Ja nimenomaan onneksi tehtiin laaja tarkastus taas koko hevoseen, en ole huomannut mitään muuta ihmeellistä kuin sen, että se on ollut oikealta lavastaan jäykempi aavistuksen kaarevilla urilla ja senkin ajattelin johtuvan selästä ja ainahan hevosella kuin hevosella tuppaa olemaan pieniä puolieroja. Liikkeen myötä puolierot ovat kadonneet kokonaan. Oli meinaan lähellä, että olisin peruuttanut koko klinikka-ajan, kun hommat on vaan sujuneet nyt, kisoissakin hevonen hyppäsi niin hyvin, mitään ei näy ulospäin ja sain aika paljon kommenttia, että ihan turhaan käyn sitä nyt klinikalla käyttämässä, kun kerran hyvin menee. Toisaalta jos jotain tässä on oppinut, niin kannattaa mennä sillä omalla intuitiolla vaan eteenpäin aina jatkossakin, eikä antaa kenenkään mielipiteen liikaa vaikuttaa omiin päätöksiin ja valintoihin. Aina niitä kannattaa tietyissä määrin kuunnella ja on hyväkin kysyä välillä muiden näkemystä asioihin, sillä sitä on usein itse niin lähellä ja tiivisti sitä omaa hevosta, että jossain määrin ongelmille ja asioille voi vähän sokeutua. Kuitenkin nytkin, kun se fiilis siellä kevyesti oli mielessä, että vaikka periaatteessa en keksi mitään vikaa hevosessa ja se suorittaa kokoajan nousujohteisesti, niin jokin sai ajatuksen päälle, että käyn tilanteen tarkistamassa, niin ei tarvitse jossitella myöhemmin. Ja hyvä näin. 

Viikon päästä aloitetaan ravissa pienissä pätkissä ja kahden viikon päästä pikkuhiljaa normaaliin liikutukseen. Kolmannella viikolla jatketaan startteja, jos hevonen on siihen mennessä suunnitellusti ok.

10 kommenttia:

  1. Tekevälle sattuu ;-) se kannattaa pitää mielessä ja ratsastaa fiilis edellä. Tarkoitan, että yritä unohtaa muut, teet lajia/suoritusta vain itsellesi. Superhyvinhän rata meni, älä ole turhan ankara itsellesi, sillä taidoistasi ainakaan mikään ei jää kiinni. Vielä, kun saat itsellesi samanlaisen taistelutahdon (vapautat sisäisen kilparatsastajasi) kuin hevosella jo on, niin lentäen menette. Kaikkea hyvää kauteen! Olen iloinen puolestasi, kun olet vaikeuksien jälkeen saanut hevosen baanalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on lopulta kovan harjoittelun ja työn takana, että rehellisesti oppii keskittymään vain omaan tekemiseen. Etenkin jos on joskus aikaisemmin saanut kovaakin kritiikkiä joka ikisestä virheliikkeestä (ja välillä ilman virheliikkeitäkin). Suurin kritiikin antaja on kuitenkin monesti itse itselleni ja se ankaruus on välillä vähän turhaa energiaa kuluttavaa... onneksi tässäkin oppii ajan kanssa ja kokemusten kautta armollisemmaksi. Tänä päivänä sitä osaa jo ottaa monet asiat aika rennosti, eikä jaksa liikaa välittää. Kiitos älyttömän tsemppaavista sanoista, tällaiset merkkaavat todella paljon ja piristivät päivää! :)

      Poista
  2. Oli kyllä erinäköistä meininkiä, siis oikein kivannäköistä! Nyt näkyi se mikä kirjoituksista on huokunut, positiivinen tekeminen! Älä turhaan ole liian ankara itsellesi pienistä virheistä, toki itsekriittisyys auttaa parempiin tuloksiin, mutta saat olla kuitenkin tyytyväinen siihen missä olet. Jäi ruudun tällekin puolelle hyvä mieli teidän onnistumisesta!

    -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna kivasta kommentista! Aina pitää muistaa nähdä onnistuneet ja hyvin menneet asiat, se ei poista sitä halua kehittyä paremmaksi. :)

      Poista
  3. Uusi lukija ilmoittautuu, tervehdys vain! :)
    Vihdoin sain kahlattua KAIKKI postaukset läpi! :D
    Ei voi kuin nostaa hattua, kun matkan varrella näin mitä kaikkea kuraa sinäki olet saanut osakses ja silti urheasti jaksat jatkaa blogiakin!
    Osanottoni Veetin poismenosta <3
    Osaan kuvitella surun määrää, oma koiralapseni nukkui pois reilu 1,5v sitten.
    Olen hpitamut yli 13 vuotta suokkiherraa ja välistä miettii koska hänetkin pitää päästää pois. Ikää herralla jo 24v, se ei tosin näy kuin muutamana harmaana karvana naamassa <3 :D

    Mielenkiinnolla jään odottamaan tulevaa ja tämäkin blogi on päätynyt suosikkilistalle!
    Kaikkea hyvää ja tsemppiä tulevalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, täytyy aina teidänlaisten maratoonarilukijoiden kohdalla ihan oikeasti nostaa hattua, jos on jaksanut koko blogini kahlata läpi - tätä on kuitenkin tullut kirjoiteltua aika monen monta vuotta ja juttua on laidasta laitaan! :D Bloggajat saa aika usein ylimääräisen kauhallisen kuraa niskaan, mutta se on aika ymmärrettävää - olemme todella helppo kohde purkaa itseään ja kirjoituksista tuntuu moni ottavan sieltä täältä nokkiinsa, vaikkei syytä olisi ottaakaan. Onneksi kuitenkin pääosin tämä on ollut mukavaa hommaa, ja se on antanut enemmän, kuin on ottanut ja siksi sitä vain haluaa jatkaa kirjoittamista vieläkin! :)
      Kiitos paljon, että kommentoit ja toivottavasti viihdyt tämän blogin parissa jatkossakin! Ja rapsutuksia kunnioitettavan iän saavuttaneelle suokkiherralle :)

      Poista
  4. Et kai enää ole Deetä myymässä tai aikomassa myydä? Se on niin sun hevonen!!! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti vielä tällä hetkellä näyttää siltä, että se joudutaan tässä tämän vuoden aikana tekemään :( </3

      Poista
  5. Aivan ihanan kepeää ja iloisen näköistä menoa! Tätä oli todella kiva katsoa. Upea, innokas Dee ♥ ja Heidi, voit olla todella tyytyväinen ratsastuksesi!:-)

    Virheet opettavat meitä - ainoat, jotka niiltä välttyvät ovat he, jotka eivät koskaan tee mitään.

    Aurinkoista vappua!
    Maarit L. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! <3 Dee <3 Ja tuosta on tullut yksi lempparimietteistäni, koska se on niin totta, että virheitä tekemättömät ihmiset eivät kyllä taatusti tee mitään muutakaan. Siksi niitä ei todellakaan pidä pelätä. Täydellisyyttä ei ole olemassakaan.

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot